Päiväkirjaa

Maaliskuu jo meneillään

, , , , ,

Maaliskuu on kohta puolessa välissä… Voi hirvitys, että aika on taas kulunut nopeasti! Aika vaan katoaa. Maanantaisin tulee aina ajateltua, että ”kylläpä viikko kului nopsaan kun taas pitää ladata lääkedosetti”. Mutta kaikenlaista on ehditty kuitenkin tehdä.

Sysin silmät näkyvät peiton alta. Pikkupantteripeto!

Tässä välissä on ehtinyt olla kissojenkin vierailut. Minullahan käy välillä kaksi ihanaa kissiä hoidossa kun isäntäväki lomailee. Kissat olivat kylässä 27.2.-2.3. Kyllä ne vaan ovat niin ihania ja söpöjä. Mukavaa, kun meistä on tullut jo niin tuttuja, että he eivät paljoa minua ujostele. Kun porukat lähtevät, kissat tulevat syliin. Ei voi ihminen onnekkaampi olla!

Rölli oli löytänyt laatikon päälle laitetun tekoturkispalan, enkä meinannut nähdä sitä lainkaan. On niin samanvärinen!

Järjestelinkin hieman hyllyköitä siten, että kissoille tulisi olohuoneen ikkunalle sopiva tiirailupaikka parvekkeen suuntaan. Olen vienyt jo kiikaritkin olohuoneen pöydälle, kun näin yksi päivä puissa vierailevia lintuja. Ilmeisesti naapuritalon pihalla on lintujenruokintapaikka. Tirpat käyvät hakemassa siitä ruokaa ja siirtyvät suuren koivun oksille syömään, ja näen ne suoraan sohvaltani. Eräskin päivä bongasin kaksi pikkutikkaa. En ole nähnyt niitä aikaisemmin meidän pihalla lainkaan. Tämä oli eka kerta. Pikkutikan kokoa on vaikea hahmottaa kuvasta, mutta se on suunnilleen varpusen kokoinen.

Kuva pikkutikka Immalanjärven lintutornilta 2021 @ Minna G. Photos (minä)

Vaikuttaa siltä, että kevät alkaa todella aikaisin tänä vuonna, kun meillä tuskin on edes lunta. Ajotiet ja kävely- ja pyöräilyväylät ovat sulat. Olen siis päässyt ajelemaan sähkökruiserilla vaikka kuinka paljon. 6.3. oli todella lämmin päivä. Meillä oli jopa +6C astetta lämmintä. Lähdin autolla fyssarille, ja matka keskeytyi, kun piti auttaa eräs mummo lumipenkalta ylös. Hän oli vaan väsyksissään tussahtanut siihen kyljelleen. Hieman säikäytti, mutta mummo oli ilmeisesti ihan hyvässä kunnossa, ja paikalle myös tullut nuori mies vei hänet autokyydillä kotiin. Ilma oli sellainen, että vettä satoi oikein ropisemalla.

maaliskuussa vähän lunta Imatralla
Kuva 3.3.2025

Noh, sellaista tänä maaliskuuna. Olen laitellut taimet välillä ikkunalle, että saisivat luonnonvaloa. Taimet ovat jotenkin pieniä. Niille pitää myös viritellä ajastimella toimivat lamput. Ensimmäinen koulinta on myös edessä (ja vähän myöhässäkin). Olen laiskotellut asian kanssa. Ei vaan saa tehtyä asioita taas nyt, kun päässä on kaksisataa asiaa yhtäaikaa. En tiedä onko minulla kasveille edes kasvuturvetta, mutta se selvinnee kun siirrän pataljoonan huonekasveja erään säilytysarkun päältä pois, jonka sisällä sitä turvetta ja multaa pitäisi olla – jos on.

Kuva 27.2.2025, mutta eivät ne paljon suurempia kirjoitushetkelläkään ole.

Päätin taas aloittaa syömään terveellisemmin, tai noh ylipäätään. Vaikka olen käynyt ties mitä kokkikouluja, en jostain syystä ole viime vuosien aikana saanut syötyä kunnolla. Tiedän mitä pitäisi syödä, ja kuinka usein. En vain ole saanut rutiineista kiinni tehdä joka päivä kunnollista ruokaa. Minulle ei aina edes tule nälkä, vaan pitää laittaa vaikka herätyskello soimaan, että tajuan syödä. Se kuuluu kait jotenkin niihin ominaisuuksiini, joita minulla on. Välillä menee hyvin, ja toisinaan on haasteita. Olen kuitenkin kaikkiruokainen eikä mitkään muut kuin muikut ja mäti ällötä minua. Uppoudun tekemään muita asioita, ja syöminen unohtuu.

Kun on ”flow”, ei tajua syödä

Tällainen ruoka sopii minulle mainiosti: kanasalaatti.

Tein itselleni kanasalaatin, ja täytyy sanoa, että tätä täytyisi tehdä jatkossa enemmänkin. Siitä lähti nälkä ja se oli oikein maittavaa.

Yksinkertainen kanasalaatti 4:lle

Ostin Lidlistä valmiiksi silputtua salaattia, jossa oli punakaalia, salaatinlehtiä ja rucolaa. Tämä toi salaattiin monipuolisuutta välittömästi. Yhtä hyvin tässä voisi käyttää mitä tahansa salaattia. Söin tästä kolme päivää. Piti toki muutakin syödä, mutta tämä oli riittoisaa.

  • Salaatti (-sekoitus) puolikas pussi (100 g)
  • Gnocchi-pastaa noin 1,5 dl (keittämätöntä -> keitä ne)
  • 100 g raejuustoa
  • Puolikas tuorekurkku
  • 1 keskikokoinen tomaatti
  • Oman maun mukaan pikkelöityjä jalopenoja pilkottuna
  • Suolakurkkua muutama viipale pilkottuna
  • Yksi pieni punasipuli viipaloituna
  • Keitettyjä kananmunia yksi/salaattiannos/henkilö
  • 1-2 kanankoiven liha pilkottuna
  • Basilikaa, persilijaa ja mustapippuria rouhittuna
  • Haluamasi kastike (itsellä sinappinen kastike tai valkosipulikastike)

Maittavan kana-aterian voi valmistaa uunissa näinkin:

Kanankintut uuniin ja pari muuta uuni-astiaa, johon voi annostella riisin ja vaikkapa herne-maissi-paprikaa. Kaikki samalla kertaa uuniin, ja ne ovat myös samaan aikaan valmiina (1 tunti). Helppoa, kun sen vaan viitsii tehdä.

Pienissä uuniastioissa on 1 dl riisiä, 2 dl vettä (+ pikkunokare liemikuutiota), sekä herne-maissi-paprikaa, tuoretta punasipulia ja ohueksi viipaloitua porkkanaa. Astiat täytyy peittää puolen tunnin jälkeen foliolla, ettei ruoka kuivahda liikaa.

Kyllä tämä maaliskuu vielä tästä lähtee käyntiin! Olen aloittanut eteisen tuunaamisen, vaikka kissat tulivatkin hieman siihen väliin vierailulle. Silti iso osa ajattelutyöstä on jo tehty. Lisäksi sain laitettua kaiken tappelun jälkeen modeemini seinälle. Jumaliste mikä homma siinä oli. Ei ollut ihan yksi tai kaksi kertaa kun teki mieli viskata värkki parvekkeelta alas. Noh, se on nyt seinällä. Kauheat reiät jäivät edellisestä modeemista seinään kun uusi ei vaan mennyt samoihin.

Olen satuttanut pikkuvarpaani todella pahasti jossain. Epäilen, että asiaan liittyy vahvasti se, että en tajunnut leikata varpaankynsiä tarpeeksi ajoissa, ja jo muutoinkin väkkärä pikkuvarvas oli ahdistuksissa parikin kertaa kengässä parina eri päivänä. Leikkasin varpaankynnet ja sen jälkeen pikkuvarvas on ollut jotenkin todella kipeä. Niinhän siinä tietysti sitten kävi, että varvas on niin turvoksissa ettei kenkä mene jalkaan. Siihen ei onneksi koske, jollei jokin osu siihen. Onkin ollut tekemistä, ettei sitä nyt vielä jotenkin potki kaiken maailman paikkoihin omassa kämpässä. Kaupassa käynti on myös haastavaa, kun ei mikään kenkä oikein tahdo mennä jalkaan.

Siinä onkin seuraava haaste, että saa kengän jalkaan, että pääsee liikkumaan, vai pitääkö tehdä jokin viritys asiaan liittyen! Kerrankin kun maaliskuussa ei ole kamalasti lunta, ja pääsisi liikkumaan kruiserilla, niin varvas kettuilee. Kiva kevät! Noh, pitää tehdä viritelmiä asian suhteen.

Sisustusjuttuja

Olen harkinnut television alla olevan punaisen peltikaapin maalaamista toisenväriseksi. Se täytyisi ehkäpä tehdä vasta kesällä. Ajattelin käyttää maalaamiseen spray-maalia. Tietty, jos kevät on tarpeeksi lämmin, projektin voisi tehdä myös silloin. Paloautonpunainen on ihana väriläiskä olohuoneeseen, mutta hieman liian raju. Pidän peltilipastosta paljon. Nyt saa Feng shui-jutut lentää ikkunasta ulos ja teen mitä haluan!

Punainen laatikosto odottelee edelleen siirtoa eteiseen.

Pitää alkaa vähän skarppaamaan asioiden suhteen, ettei tule vaikkapa ostettua turhaan asioita. Kävin ensimmäisen kaupan alan lakkouhan alla kaupassa, kun vessapaperi oli siinä vaiheessa aivan loppu. Ostin sitten vaan jotakin tarkoitukseen, ja sehän oli sitten ihan totaalisen huonolaatuista. Eihän tuo kelpaa edes nenän niistämiseen. Hermot meni, ja kävin uudelleen kaupassa ostamassa uuden säkillisen vessapaperia. Tällainen suututtaa minua. Miksi niin huonolaatuista (ylempi rulla) paperia edes valmistetaan?

Vakkaripaperissani oli muuttunut paketti sen verran, etten tunnistanut sitä. Siksi valitsin jonkin muun vaihtoehdon. Tätä tapahtuu minulle toisinaan. Jos joku asia poikkeaa tutusta ja turvallisesta, menen ihan häpsingilleni, enkä osaa toimia. Valitsin väärin.

Montakohan maaliskuuta minun täytyy odotella, että asiat menisivät raiteilleen? Noh, jospa tämä tästä alkaisi suttaantua, niin kuin täällä päin on tapana sanoa. Ottaisi yhden näkyvän asian käsittelyyn päivässä, niin kyllä ne tavaratkin alkaisivat olla paikoillaan.

Ei tässä tällä kertaa muuta kun hyvää alkanutta viikkoa!

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.

Maaliskuu jo meneillään Read More »

Ikuisuusprojekti kämpän siivous

, , , , , , , ,

Olen laittanut jotkut projektit alulle, luojan kiitos. Tänäänkin (ke:na) oli todella ihana auringonpaiste koko päivän, ja olisi tehnyt mieli tehdä vaikka mitä. Päädyin kuitenkin istumaan tietokoneen ääressä töitä tehden. Noh, onhan nekin työprojekteja, jotka täytyy hoitaa. Olenkin ollut viime aikoina niiden parissa hieman passiivisempi, joten nyt jos koskaan on aika korjailla asioita parempaan suuntaan.

Olen tässä parin viikon sisällä saanut taas päähäni yhtä sun toista, ja ideoita pulppuaa päästäni ihan jatkuvalla syötöllä lisää. Siksi ne on hyvä kirjoittaa johonkin ylös. Minullahan on todo-lista, johon päivitän aina ideat. Siirrän siitä sitten pois ne asiat jotka on jo tehty, ja toiseen tiedostoon asiat, jotka jätetään tekemättä. Jälkimmäinen lista on todella tarpeellinen. Saatan nimittäin saada saman idean myöhemmässäkin vaiheessa, ja sitten en muista syytä miksi olen sen torpannut, ja päättänyt tehdä asiat toisin. En sitten aloita tekemään samaa projektia turhaan, jos tiedän suoraan, että se on tuhoon tuomittu.

Siirsin sohvan tuosta kuvassa esitetystä paikasta vastakkaiselle seinustalle, koska se oli mielestäni tiellä. Parvekkeelle pääsisi helpommin, eikä tarvitsisi pujotella kaulusteiden ympäri.
Kuva: 1.2.2025

Olen vaivannut päätäni turhaan ostetuilla kalusterenkailla. Ne olivat sellaista mallia, missä on tappi. Eli, ilmeisesti niitä käytetään esimerkiksi jossain toimistotuoleissa.

Pieleen mennyt ostos: kalusterenkaat tapeilla.

En tiedä mitä hittoa oikein ajattelin kun ostin ne! Kuvittelin tietysti, että ne menevät ostamiini kalustejalkoihin tai TV-tason jalkoihin, mitä ne eivät niihin menneet. Mistä senkin olisi voinut tietää. En vaan tajua miksi niitä myydään sen kokoisilla tapeilla, jos ne eivät käy mihinkään, perkele.

Sohvapäädyssä ollut pöytä on siirretty jo pois makkariin telkkarin alle. Kaiuttimet tarvitsevat uudet jalustat, jotka tehdään puulootapinon ylimmistä laatikoista. Alin puulaatikko siirtyy kiinanruusun jalustaksi. Vasemmalla oleva korihässäkkä siirtyy eteiseen.
Kuva: 13.2.2025

Noh, tässä kun asioita taas mietiskelen, niin tulikin heti yhdelle turhaan ostetulle rengaspaketille käyttötarkoitus lisää. Olen suunnitellut, että puran eteisestä pitkän tason pois, ja siirrän jotain kevyempää tilalle. Eteinen on aivan tukossa heti kun ovesta astuu sisälle. Siinä on aina liikaa tavaraa. Edellisen kuvan vasemmassa laidassa on rakentamani hyllykkö koreineen, ja se voisi sopia eteiseen mainiosti. Tähän voisi laittaa yhdet tappirenkaat alle, kunhan ensiksi sahailee vähän puupalikoita, johon renkaat saisi kiinni.

Tässä alkaa jo tavarat olemaan paikoillaan. Nurkassa oleva pahvilaatikko on myytäviä vaatteita varten, jotka aion kuvata parvekeoven taakse jääneellä seinustalla.

Laitoin väliaikaisesti renkaat vinyylilevylokerikon alle, koska sitä täytyy vielä siirtää pari senttiä televisioon päin. Tämän takia haluan mööpeleiden alle renkaita. Stereolaatikkoa täytyy vielä siirtää kymmenisen senttiä televisioon päin, ja se ei ole mikään kevyt homma.

Uutta katsottavaa YouTubesta

Löytyi todella hyvä tuubikanava, mikä käsittelee siivousta ja adhd:tä. Viimeistään sitä katsoessani tajusin, että minulla on jonkinasteinen adhd. Ei epäilystäkään. Noh, ei muuta kun imemään vinkkejä kaikkialta kuinka sen kanssa tulisi toimeen. Yksi loistava vinkki löytämälläni tuubikanavalla oli, että tiedosta mihin roipetta kasaantuu.

Olenkin jo tiedostamattani tehnyt asioita, joita kanavalla kehoitetaan tekemään. Eli, laittanut roipetta kerääviin paikkoihin joitain astioita tai laatikoita, mihin tavarat sitten laitetaan. Tämä on kyllä vielä totaalisesti kesken. Kuvittelin, että eteisessä asiaa auttaisi laatikosto, jossa on kuusi lootaa. Mutta kun ei. Se on ilmeisesti vääränlainen minulle, koska osa laatikoista on tyhjillään. Siinä on kait liikaa laatikoita joiden sisällä ei ole tarpeeksi laatikoita, enkä osaa päättää mitä menisi mihinkin. Nyt pitää tehdä uusi suunnitelma, ja aloittaa ehkä asiaan liittyvä uusi projekti. Ei ihme, että projektit kusee jatkuvasti!

Liikaa laatikoita joiden sisällä ei ole tarpeeksi laatikoita, what?

Ohje adhd-henkilölle:

  • Laita tavaroille laskeutumispaikka (kori, lautanen, tarjotin jne)
  • Laita roskakori joka huoneeseen

Parvekeprojekti alkuun

Päätin viime vuoden lopulla, että laitan ensi kesäksi parvekkeeni paraatikuntoon! Olen jo niin monta vuotta surkutellut asiaa, että nyt vaan riitti. Parvekkeelta on jo hävitetty ylimääräistä roipetta pois, ja minulla on kaikki tarvittava välineistö saada parvekkeesta ihan upeakin, jos vaan nyt malttaa paneutua hommaan. Saisin takaisin sen harrastuksen, josta olen aina nauttinut. Siinä on taas projektia kerrakseen, mutta olkoon.

3.2.2025

Mainitsin Suunta kadoksissa-artikkelissani, että laitan parvekevilejelyä varten paprikat ja chilit itämään. No, ne on laitettu heti kun asiasta mainitsin, ja pieniä taimia on jo näkyvillä. Ihan kaikki eivät itäneet. Pitää vielä kokeilla laittaa uudestaan ne chilit, jotka eivät itäneet. Tavallinen paprika, cayenne ja pari saatua chili-lajiketta lähtivät itämään ihan hyvin. Kahdesta ei noussut taimia vielä. En tiedä, onko niissä sitten pidempi itämisaika, tai lämpötila on väärä.

Meni noin viikko kun taimia alkoi näkyä. Kuva: 13.2.2025.

Aluksi alkoi näyttää siltä, että laittamani chilit alkoivat homehtua turvenappeihin. Mutta sitten muistin, että siltähän se itävä siemen saattaa aluksi näyttää, että homehtuisi. Annoin kylvösten olla. Karvojen seasta alkoi nousta pieniä taimia.

Kiinanruusu on sellainen draama queen tällä hetkellä ja sitä pitää juottaa joka kolmas päivä. En haluaisi nyt häiritä sen kasvamista, kun se tekee koko ajan uusia lehtiä. Jos sen istuttaa nyt suurempaan ruukkuun, esimerkiksi, niin sen kasvu saattaa häriintyä. Olisi ihan kiva saada se tänä vuonna kukkimaan, kun taisi jättää viime vuoden väliin. Otin siitä tuttavalleni kaksi pistokasta, enkä sinällään harventanut sitä.

Valitettavasti kiinanruusuni kärsii vieläkin veden puutteesta. Se todellakin tarvitsee enemmän vettä mitä annan sille. Jos joku miettii, millainen annostus sillä on, niin annan sille joka kolmas päivä reilu litran vettä. Se on liian vähän! Rehu oli väliaikaisesti tuossa oven takana (kuvassa) kun siirtelin tavaroita, mutta nyt se on siirretty omalle paikoilleen toisen ikkunan ääreen. Sillä on oma valo ja sen takia se sitä vettä haluaakin koko ajan.

Kiinanruusu kukki 16.5.2023

Isäni myös nuukailee kiinanruusun kastelun kanssa, ja hänen rehu kukkii monta kertaa vuodessa. Varmaan juuri siksi kun sitä ei niin sanotusti hoideta liikaa. Mikä sitten olisi sopiva annostus hoitoa tuolle diivailijalle? En tiedä. Jonkun teorian mukaan kun kasvissa on noin paljon lehtiä ja ne ovat ohuet, niin se tarvitsee useammin vettä. Paksut lehdet kasveissa varastoivat vettä enemmän ja ohuet eivät sitten kait niinkään. Pitää tosiaan ottaa tuo vielä ruukusta ulos ja katsoa onko sillä edes juurille multaa. Jos multaa on todella niukasti, sillä ei ole mitään mikä antaa juuristolle kosteutta.

Keittiön järjestely menossa

Tässä yksi ikuisuusprojekti taasen, kun pitäisi saada keittiöstä kaikki tavarat ja kaapistot järjestykseen. Keittiöönkin on kasaantunut tavaraa netin kirppiksiltä ja roskalavoilta, kun haet jonkun yhden asian niin pitää ottaa koko kasa. Olen nyt päättänyt etten hae tällaisia eriä enää yhtään, tai sitten raa’alla kädellä heitän roskiin sen mitä en tarvitse. Paljon hyödyllistäkin, mutta niin paljon tarpeetonta.

Masennuin Urho-kissan poismenosta (2021) niin totaalisesti, että minulla oli vielä muutama päivä sitten kaikki hälle ostetut ruoka-astiat keittiössä käden ulottuvilla. Astiat ovat tietysti olleet käytössä, kun minulla on ollut hoitokissoja täällä. Muutoin niitä ei tarvitsisi pitää laatikossa. Oli aika siirtää ne muiden lemmikkitavaroiden kanssa jemmaan.

Kissojen ruokakupit pois viemästä tilaa.

Olen säästänyt tällaisen pienen laatikon Foxyn leluja, jos minulle tulee joskus koira hoitoon. Sille olisi sitten pari lelua tarjolla. Säästin Foxyn leluista Herra Siilin, tennispallon ja solmulelun. Urhon (+ Speden & Uunon) ruokakipot pääsivät nyt Foxyn tavaroiden kanssa samaan laatikkoon. Jos niitä tarvitsee, niin otan ne sitten tuolta komerosta esille.

Foxyn lempilelu, Herra Siili.

kaikki kipot ja kupit mahtuivat Herra Siilin kanssa samaan laatikkoon, ja sain tehtyä tilaa vetolaatikkoon, jossa säilytän kattiloitani. Sain jostain naamakirjan ryhmästä vinkin kattilankansien säilytykseen liittyvästä vinkistä, ja tuttavani toikin minulle Ikeasta juurikin ehdotetun kapistuksen.

Kauhea sekasotku kattilalaatikoissa.

Silmä lepää… kysehän on tällaisesta varusteesta kuin Variera. Se on haitarimallinen teline, johon saa vaikkapa juurikin kattilankannet pystyyn. Heti tippui ”visual clutter”-osastolta häiritseviä tekijöitä pois! Juuri tällaista apuvälinettä olen etsinyt vuosia ja nyt se löytyi Ikeasta. Hintakaan ei päätä huimaa, se oli noin 7 euroa. Samaa kapistusta voisi soveltaa myös vaikka paistinpannuihin, uunipelteihin, leikkuulautoihin ja niin edelleen.

Onkohan tässä ylimääräisiä kansia mitkä eivät kuulu mihinkään?

Mutta nyt alkaa olla taas tarinaa niin paljon luettavaksi, että lopettelen tällä kertaa tähän. Laitan loppukevennykseksi eräästä ihanasta koirasta kuvan, jota saan välillä rapsutella. Tämä on ihanaakin ihanampi Rocky, joka on tuttavani koira. He käyvät lenkillä ja poikkeavat silloin tällöin paikallisessa ottamassa välijuomat, ennen kuin menevät kotiin. Koiralle vettä ja isännälle Pepsiä. Henkilökunta ja asiakkaat ovat niin ihastuneita tähän hurmuriin, että hänelle hankittiin ihan omia karkkejakin paikan päälle.

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.

Ikuisuusprojekti kämpän siivous Read More »

Suunta kadoksissa

, , , ,

Kun rakastamasi lemmikki tai henkilö lähtee pois, niin siinä jotenkin katoaa suunta. Ei tiedä mitä tekisi seuraavaksi, eikä tiedä mistä jatkaa. Olen pohtinut pajon lemmikkieni poistumista elämästäni. Ne antoivat minulle suuntaa mihin mennä. Koira toi ulkoilun suhteen rutiineja, ja kissat olivat aina menossa nukkumaan kanssani ja kehräämässä vieressä. Oli mahtavaa olla jollekin tärkeä. Nyt kun lemmikit ovat poissa, niin ei tiedä mitä tekisi. Ei koe merkitsevänsä oikeastaan kenellekään mitään.

Tammikuun viimeinen viikko oli jotenkin masentava. Vaikka olen saanut tehtyä ties mitä siivousjuttuja kämpässäni, mieli ei vaan kohentunut. Tavaroiden lisäksi on ilmeisesti tärkeää siivota myös elämästä pois muitakin tekijöitä, jotka aiheuttavat pahaa mieltä. Aavistan, että kyse on nyt sellaisesta asiasta.

Olen maininnut, että olen yksineläjä. Kunpa kuitenkin joskus tulisi mukava ihminen jakamaan elämän kanssani, niin se olisi mahtava asia. Ja sitten kun tuo onnenpäivä koittaa, ja sellainen potentiaalinen ihminen ilmaantuukin, kaikki menee jostain syystä pieleen. Tulee petetty olo ja koko elämä romahtaa. Tuntee itsensä arvottomammaksi kuin koskaan. Siltä se tuntuu. Tosin älyyttömyyksiin asti yltyvät tunnepurkaukset voivat johtua muistakin tekijöistä… ominaisuuksista, joista olen nyt itsessäni viimeaikoina päässyt jyvälle.

Ei tässä kuitenkaan mitkään tsemppiviestit ja -sanat auta. Pitää yrittää keksiä jotain muuta tekemistä, niinhän se vaan on, ja jatkaa elämää. Pitää etsiä elämälle uusi suunta. Eli, nokka vaan kohti uusia pettymyksiä!

Alkuperäisen kuvan löytää TÄÄLTÄ (minnagphotos.fi), SOME-kortteja voi käydä hakemassa TÄÄLTÄ.

Päivä on pidentynyt huomattavasti mitä se oli kuukausi sitten. Se on miltei kaksi tuntia pidempi, joka kyllä näkyy. Kello 16 on vielä suht valoisaa ainakin jos lunta on yhtään maassa. Kirjoitushetkellä (1.2.) se on kyllä sulanut lähes kokonaan pois, kun vettä satoi melkein viikon. Kävin hakemassa vanhempieni autotallista kanankakkaa tulevia taimikasvatuksia varten, ja sillä hetkellä vettä satoi kaatamalla. On meidän seudulla yleensä ollut tammikuun viimeisellä viikolla koviakin pakkasia, mutta tänä vuonna oli plussakelit. Kelin pitäisi pakastua huomisesta alkaen. En tiedä mitenkä pitkäksi aikaa. Luntakin saadaan ehkäpä vähän takaisin. Kunhan vaan pääsisin kulkemaan sähkökruiserilla niin se olisi oikein mukavaa.

Turhista tavaroista luopuminen — declutter

Minulla ei ole diagnosoitua ADHD:tä, mutta se kuuluu mitä ilmeisemmin ominaisuuksiini. En ole koskaan käynyt testeissä, joten asian todentaminen on siinä mielessä epävirallista. Foxy-koira loi todella hyvät raamit päivään, koska sen kanssa oli pakko käydä ulkoilemassa tietyin väliajoin, ja ruokaakin oli annettava. Kissatkin auttoivat rutiineissa, koska niilläkin oli rutiineja. Nyt koko elämä on sekaisin, kun ei ole saanut itse aikaiseksi tehdä rutiineja. Olen vain kerännyt lisää tarvaraa nurkkiin, joista haluaisin valmistaa vähän sitä sun tätä. Päässäni pyörii koko ajan ajatuksia mitä tehdä mistäkin. Se on kuin mehiläispesä. Ideoille ei tule loppua eikä niitä voi hallita mitenkään.

Aina on sata projektia menossa ja kaikki on kesken…

Olen ollut jonkunlaisessa henkisessä sumussa monta vuotta, mistä on jotenkin vaikeaa päästä pois. Nyt tein kerta kaikkiaan päätöksen, että ylimääräiset tavarat lähtee! Olen jo aloittanut kirjojen roudaamisen roskikseen. Kuitenkin ehjien ja hyväkuntoisten tavaroiden ja vaatteiden roskiin heittäminen tuntuu kauhealta, niin olen antanut itselleni luvan laittaa niitä tarjolle paikalliseen roskalavaryhmään. Sain pari kirjaa menemään sitä kautta, sekä muutaman muunkin tavaran. Pitkään kämpässä pyörineet pahvirullatkin tultiin hakemaan. Pieni pinkka kirjoja, joita en tarvitse, ovat vietynä nyt roskiin, kun niitä ei kukaan halunnut. Roskikseen päätyi myös vanhoja lukionajan kirjoja, joita olen jostain syystä säilyttänyt.

Asunnossani on myös jonkun verran toisten tavaroita, joita olen joko lainannut tai muuten vaan säilönyt. Ne lähtevät myös sinne mistä ne on lainattukin.

Paprikat ja chilit esikasvatukseen

Kaivoin turvebriketit esiin, ja aloitin paprikoiden ja chilien kylvöhommat. Olin joskus hankkinut tällaisia kylvöä helpottavia turvenappeja, jotka sitten turpoavat kun niihin lisää vettä. Tai ainakin näin oletin, koska en ollut koskaan ennen käyttänyt mitään tällaisia. Enkä myöskään löytänyt netin syövereistä näille mitään käyttöopastusta, edes Nelson Gardenin sivuilta.

Kaivoin esiin säilyttämäni rasiat joihin pistin turvebriketit turpoamaan. Käytin vedenkeittimestä otettua vettä, josta sai niin sanottua puhdasta vettä. Koska näissä ei ollut kansia, tein rasioille muovipusseista väliaikaiset huput, ettei harsosääsket pääse munimaan heti kylvöksiin. Huput pysyvät paikoillaan kuminauhoilla. Reunoihin saa kätevästi pyykkipojat, johon voi kirjoittaa vaikkapa lyijykynällä mitä missäkin briketissä on. Asettelin siemenpussit vielä niiden päälle jotta näkee kokonaisuuden. Keltainen tarra keskellä rykelmää on harsosääskien pyydystystä varten oleva liimapaperi.

Olen niin helpottunut kun sain siivottua pari päivää sitten tiskipöydän oikein kunnolla, niin nyttenhän se on hyvä heti samantien sotkea! Pitäisi vielä tehdä joitain huonekasveihin liittyviä istutuksia ruukkuihin ennen kuin kaikki menee taas piloille. Kuten mainitsin aikaisemmin, olen ollut jonkunlaisessa henkisessä lukossa jo jonkin aikaa, ja nämä tekemättömät asiat ovat juurikin niitä mitenkä sellainen ilmenee arkielämässä. En saa tehtyä mitään kun olen koko ajan niin loppu. Jospa se mielikin virkistyisi kun saa aikaiseksi edes jotain.

Istuttamista odottelevia pistokkaita

Olen pitänyt parvekeistutusten suhteen hiljaiseloa pari edellistä vuotta, ja samalla siinä on mennyt myös vanhempieni pihahommat. Sanoin jo äidillenikin, että tänä vuonna aion tehdä asialle jotain. Se on sitten myös tehtävä. Ehkäpä kevät alkaa viemään asioita parempaan suuntaan.

Kasvisuuntainen mielialahäiriö T-paita on ostettavissa T-Mafia -verkkokaupasta

Ihana aurinkoinen kuulakas päivä 4.2.

Istuin koko valoisan ajan ikkunan ääressä katsomassa kauniita talvimaisemia. Aamulla maisemat näyttivät ihan postikortilta, niin kuin asiaa on tapana kuvailla. Auringon osuessa puihin niistä alkoi tippua hiutaleita alas, mikä oli todella kauniin näköistä. Autoja ajoi ohitse ja ne pöllyttivät kevyttä pakkaslunta aina mennessään. Sekin oli hienon näköistä.

Kadulla kulki paljon ihmisiä ja heistäkin oli varmasti hienoa katsella lumien tippumista alas. Tiellä kulki myös ruokarobotti, joka aiheutti eräälle dalmatialaiselle hieman hämmennystä. Robotti on jotenkin sympaattisen näköinen vekotin, kuin se olisi jokin lemmikki. Niitä on välillä parkissa paikallisen S-Marketin edessä. Yllättävän hyvin ne ovat selvinneet talvesta, vaikka lunta on ollut välillä todella runsaasti, teilläkin.

S-Market Vuoksenniskan ruokarobotit ulkona odottelemassa kuljetuksia.

Jospa nyt kuitenkin alkaisin tässä lopettelemaan tätä tarinaa tällä kertaa. Päivät alkavat todellakin pidetä ja kohta pääsisin katselemaan valokuvattavia paikkojakin. Katsellaan. Ei muuta kuin hyvää alkanutta viikkoa!

  

Suunta kadoksissa Read More »

Hidas alku vuodelle

, , ,

Mielestäni vuoden alku on ollut todella hidas tällä kertaa, ja vieläkin tuntuu siltä, etten ole saanut oikein mitään aikaiseksi. Olen kuitenkin saanut ajateltua asioita todella pitkälle, ja mieli on paljon levollisempi kuin aikaisemmin. Kävin jopa lempipaikassani, Immalanjärven lintutornilla katselemassa talvimeininkiä eräs päivä. Kävin siellä viimeeksi viime vuoden marraskuussa. Paikka antaa minulle todella paljon iloa, kun mieli on maassa ja usko hyvyyteen on koetuksella.

Vaikka oli sunnuntai, olin aika yllättynyt ettei jäällä ollut liikkujia. Yhden koiranulkoiluttajan näin kaukaisuudessa. Voikohan olla, että jää ei ole tarpeeksi vahvaa kannattelemaan ihmisiä? Otin kuitenkin tapani mukaan lintutornilta panoramakuvan, jossa aukeaa koko näkymä järvelle.

Lintutornille oli yllättävän hyvä päästä. Minulla ei ollut edes nastakenkiä jalassa, niin silti reitti ei ollut älyttömän liukas. Yllätyin myös, että parkkipaikkaa oli aurattu ja siihen sai hyvin auton. Hiekoitusta ei tietenkään ollut, mutta sen verran pääsi väylän reunoilla kävelemään, että tossu piti tornille asti.

Tullessani alas tornista, katselin vielä hieman ympärilleni, koska loppukesän trombi oli juuri osunut osittain myös tälle alueelle. En tiedä korjataanko näitä tuhoja koskaan, vaan jätetäänkö ne luonnonvaraiseen tilaan. Ehkäpä tuonne onttoon katkenneeseen puunrunkoon muuttaa jokin kiva tirppa kevään myötä asumaan. Pitääkin jäädä seuraamaan tilannetta.

Kaiteen toisellakin puolella oli vielä paljon risukkoa siistimättä.

Kerran tänne pääsi tällaisessa vaiheessa vuotta, päätin lähteä katsomaan myös Unterniskanjokea (Salojoki). Trombi todellakin kaatoi puita Seppoinpolulta, ja jotensakin kaikki näytti omituisen avaralta. Tästähän kaatui monta kuusta, jotka peittivät näkymän joelle (vasemmalla). Reitti oli jäinen ja siksi hieman hidaskulkuinen, mutta ei tuohon jokea ylittävälle sillalle ollut kuin muutamakymmen metri matkaa.

Mielestäni vesi oli aika korkealla. Se oli todella kirkasta. En nähnyt siellä uiskentelevan kaloja. Tällä joella on joskus nähty koskikara. Kävin sitä aikoinaan itsekin kuvaamassa, mutta hieman huonolla menestyksellä. Lintu on aika vikkelä ja todella arka. Ehkä muutama vuosi sitten hankkimani teleobjektiivin kautta saattaisi tulevaisuudessa tirppaa jopa kuvatakin. Se jää nähtäväksi palaako koskikara tälle alueelle uudelleen.

Unterniskanjoki Immalan lintutornin lähettyvillä. (Tuubivideoitani aiheesta -> TÄÄLLÄ)

Asunnon laittamisen tuskaa

Minua on pitkään askarruttanut valaisinasiat kämpässäni, ja nyt uuden järjestyksen myötä tajusin, että voin ottaa käyttöön joskus aikoinaan Ikeasta hankitut kouluvalaisimet. Sain ne näppärästi valkoisiin lautoihin kiinni, niin niitä ei tarvitse pultata mitenkään seinään. Laudat pysyvät kätevästi sohvan takana itsekseen pystyssä. Valoista on pätkäisty puolet varresta pois.

Siirtelin eilen parvekeoven eteen laitettua pyykkitelinettä, ja satuin samalla tiputtamaan kiinanruusulle väliaikaisesti viritetyn valaisimen. Eli, nyt on sitten aika alkaa virittelemään niitä kasvivaloja näille huonekasveille, mitä omistan, tai ainakin kiinanruusulle. Se nimittäin kasvaa ihan mukavaa vauhtia koko ajan, enkä halua, että sen kasvua hidastaa mikään valo-olosuhteiden muutos. Ei voi mitään, homma on nyt hoidettava.

Olipas hassua huomata, että pyykkitelineen sai sopivasti sujautettua parvekeoven eteen ja se ei vie siinä ollessaan tilaa. Aikaisemmin se oli vain tiellä joka paikassa mihin sen laitoin. Kuvasta näkee, että kaikki on vielä ihan sekaisin. Stereoiden johdot eivät ole kiinni, ja puupömpeleiden kirjat ovat sekaisin. Mutta olen jo aloittanut nurkkauksen siistimisen.

Poistin joulukuusesta koristeet ja laitoin ne säilöön tulevaa joulua varten. Vielä on pari joulukoristetta hyllyköillä, jotka laitan lähipäivinä pois. Sitten kevät saa tulla ja kärpäset. Josta tulikin mieleeni, että pitäisi laittaa suunnittelemani paprikat ja chilit itämään todella pian.

Huonekasvien pistokkaatkin on istuttamatta. Toin niille hankkimani mullat jo autosta sisälle. Pidin multasäkkejä pari viikkoa autossa. Toivottavasti pakkaset ovat tappaneet harsosääsket, mitä multasäkeissä näytti olevan aika paljon. Jos näen liikettä, vien säkit parvekkeelle pakkaseen.

Meille on taas ennustettu lumisateita. Olen parisen kertaa käynyt tekemässä lumitöitä vanhemmillani. Tässä on ollut noin viikon plussakelejä, ja lunta on sulanut pois aika paljon ja paikat ovat olleet ihan jäässä. En jaksa enää välittää säätilasta. Se on sitä mitä se on silloin kun ulos katsoo.

Mutta tosiaankin vuoden alku on ollut hidas. Tämä vuosi tulee olemaan kohdallani todella erilainen mitä viime vuosi. Haluan pyyhkiä kaiken negatiivisen pois mielestäni ja elämästäni. Se on vaan tehtävä. Lisää toki tulee, se on vain elämää. Hidas alku sopii minulle nyt oikein hyvin, että ehdin ajatusteni mukaan.

  

Hidas alku vuodelle Read More »

Vuosi 2025 ja sen suunnitelmat

, , ,

En tee vuoden vaihteen jälkeen tällä kertaa lupauksia, vaan teen suunnitelman. Se tuntuu jotenkin järkevämmältä kuin lupaus. Suunnitelmat voivat aina mennä pieleen, mutta lupaukset on pidettävä! Noh, tapa se on tuokin kiertää päätetyt asiat, jos jotakin ei sitten huvitakaan tehdä. Tästä tulikin mieleen, että olen löytänyt kaikesta stressistä vapauttavan tuubikanavan, jossa tällaisiakin asioita pähkäillään.

Aloin etsiä inspiraation toivossa kodin järjestelyyn liittyviä YouTube-kanavia (niitä myös ehdotettiin minulle), ja sen myötä löysin kivan suomalaisen Sunny Kind Journey-kanvan. Siinä on nuori suomalais-italialainen pariskunta, joka kertoo omista ajatuksistaan asioista ja elämästä. Mikään tuubikanava ei ole koskaan inspiroinut minua niin paljon kuin tämä! Että, terveisiä vaan Sevelle jos satut jostain syystä löytämään blogini. Aloitin asioiden järjestelyn heti muutaman videopätkän jälkeen. En kerro kanavasta sen enempää, mutta laitan linkin, jos joku haluaa tutustua kanavaan paremmin. Sen pääteemana on minimalistinen ja nuuka elämäntyyli. (Tässä linkki)

En alkujaan edes tajunnut, että olen minimalistinen ihminen. Johtui varmaankin kaaoksenomaisesta ja erittäin persoonallisesta kämpästäni, joka on tällä hetkellä täynnä kaikenlaista tavaraa. Minimalistisuus ja nuukuus ei sinällään näy mitenkään tällä hetkellä ulospäin, mutta sisäisesti olen juurikin sellainen. On siis aika keksiä keinoja kuinka päästä turhasta kertyneestä tavarasta eroon, ja myös tehdä asioita sen eteen. Mind clutter ja visual clutter täytyy saada pois jokaisesta päivästä, edes johonkin pisteeseen.

Kun yrittää selvitä vuosikausia kädestä suuhun ja päivästä toiseen, niin siinä usein käy sillä tavalla, että yrittää ottaa kopin jokaisesta kuvitellusta hyödystä ja tarpeesta mitä nenän eteen tulee. Tämä taas johtaa siihen, että esimerkiksi turhaa tavaraa kertyy asuntoon. Olen omasta mielestäni nyt herännyt tähän asiaan.

Kun haluan aloittaa jonkin projektin, en tiedä edes löytyykö minulta siihen tarvittavia materiaaleja. Jos ei sillä hetkellä löydy, ne täytyy tietenkin käydä ostamassa. Jossain vaiheessa nenän eteen tulee sitten sellaista tavaraa, mitä ei edes tiennyt omistavansa. Juurikin niitä löytyneitä materiaaleja tuli sitten siihen projektiin hankittua, vaikka ne olisivatkin löytyneet omastakin takaa. Tällaisesta ei voi tulla yhtikäs mitään. Ihmisen pitää olla perillä mitä tavaroita omistaa. Mutta ei pidä rankaista itseään liikaa tällaisista takaiskuista, vaan jatkaa eteenpäin.

Suunnitelma numero 1 on vaatteiden läpikäynti

Edellä mainittu asia koskee erityisesti vaatekaappiani. Tai minullahan on useita vaatekaappeja ja vaatekomero. Huoneeksi sitä ei voi kutsua, vaikka mahdunkin sinne sisälle. Sinne ei kuitenkaan mahdu esimerkiksi penkki samanaikaisesti kun vaihtaisin vaatteita. Viimeeksi tuli etsittyä suoria housuja, jotka olisin halunnut laittaa jalkaan paikallisbaarin pikkujouluihin. Löysin kyllä kolmet suorat housut, joista mitkään eivät mahtuneet jalkaan. En edes muistanut, että minulla olisi ollut vielä muutamat eri paikassa, jotka sitten olisivatkin mahtuneet jalkaan. Onneksi en ostanut uusia housuja, vaan tyydyin laittamaan hameen iltaa varten. Nyt on vain heitettävä raa’alla kädellä sellaisia vaatteita pois, mitkä eivät mahdu päälle. Tämä on vuoden 2025 suunnitelma numero yksi.

Suunnitelma numero 2 on tavaroiden karsiminen

Edellisessä kohdassa mainitsinkin jo, että en tiedä mitä kaikkea minulla on, ja ostan usein tarpeettomasti uutta tavaraa vaikka tarvittavat esineet ja tarvikkeet löytyisivätkin jo entuudestaan. Tämän täytyy kerta kaikkiaan loppua. Olen nyt päättänyt, että järjestelen työkalut olohuoneen peltilipastoon, että ne löytyisivät kaikki samasta paikasta. Samalla voin kartoittaa mitä työkaluja omistan ja lahjoittaa vaikkapa ylimääräiset pois. Sama koskee askartelutarvikkeita.

Haluaisin esimerkiksi ottaa käyttöön eteisessä olevan siivouskaapin, mihin saisin imurin piilotettua silloin kun en käytä sitä. Imuri lojuu tällä hetkellä milloin missäkin viemässä tilaa, kun sille ei löydy paikkaa. Ei se sentään mikään sisustusesine ole. Siivouskaapissa on tällä hetkellä muun muassa kukkakeppejä ja jatkoroikkaa ja sen semmoista, jotka joutaisivat laittaa johonkin muualle tai heittää pois. Lisäksi siellä on remontointitarvikkeita.

Kirjat

Kirjoja on lähdössä iso kasa roskiin. Olen yrittänyt vältellä tämän asian tekemistä viimeiseen asti, mutta karu totuus vain on, että niille ei itselläni ole käyttöä, eikä näytä olevan kellään muullakaan. Olen tarjonnut joitain eepoksia paikallisen FB-roskalavaryhmän kautta, mutta huonoin tuloksin. Jos niitä ei kukaan halua, ne pitää heittää roskiin. Asia on vaan niin yksinkertainen.

Suunnitelma numero 3 on aktivoitua parvekekasvatuksessa

Tämä vaan on kerta kaikkiaan osa minua. En voi sille mitään, että minua kiinnostavat puutarhat ja hyötykasvit. Olen luopunut jo monestakin suuruudenhullusta projektista tehdä kaiken maailman vesilähteitä ja sen semmoista parvekkeelleni, ja tyytyä ihan vaan yksinkertaisiin asioihin. Eli, minulla on parin vuoden hiljaiselon jälkeen taas tarkoitus laittaa kasvamaan jonkunlainen hyötypuutarha parvekkeelleni tulevaksi kesäksi. Asiassa täytyy tosin aktivoitua todella pian, sillä paprikat ja chilit täytyy laittaa itämään mahdollisimman pian. Eli parveke vihdoinkin kuntoon kesäksi, olisi myös tavoitteena.

Suunnitelma numero 4 on laittaa vanhempieni istutusalueet kuntoon

Satutin itseni parisen vuotta sitten vaihtaessani auton renkaita, ja vasta nyt ranteeni alkavat olla siinä kuosissa, että saattaisin pystyä tekemään jotain raskaampiakin puutarhahommia. Kahtena kesänä vanhempieni pihaistutukset ovat jääneet pahasti tekemättä, ja tänä vuonna olen päättänyt tehdä ne loppuun saakka. Toivottavasti pääsemme tänä vuonna asioista yhteisymmärrykseen ja saan toteuttaa ne yksinkertaiset asiat pihalla, jotka ovat aikaisempina vuosina jääneet tekemättä. Tilanteet vaan muuttuvat. Pihasta täytyy tehdä huoltovapaampi mitä se on ollut.

Summa summarum

Näissä asioissa on jo niin paljon tekemistä, että tämän vuoden suunnitelmat ovat varmastikin tässä. Jatkan taas kirjoittelua paremmalla ajalla. Alkuvuosi menee tällä kertaa pähkäillessä mitä alan tekemään ja missä järjestyksessä. Päätäni sekoittaa vielä eräs toinenkin asia, josta en julkisesti kerro missään. Asia ei liity terveyteeni eikä kämppäni sekasotkuun, vaan ihan muuhun. Se jääköön täällä salaisuudeksi. Epäselvät asiat vaan kerta kaikkiaan mietityttävät liikaa, ja ne syövät energiaani jatkuvasti. Suunnitelmat menevät pieleen kun energiaa toteutuksiin ei ole, ja sitä mielen roskaa (mind clutter) on liikaa.

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille ja olkoon tämä vuosi mahtavampi kuin edellinen! Lopuksi vielä Facebook-muistoissa eteen tullut kevennys menneiltä vuosilta. Näitä hetkiä on vaan vieläkin ikävä, vaikka hauvelin pois menosta on kohta jo kuusi vuotta.

  

Vuosi 2025 ja sen suunnitelmat Read More »

Scroll to Top