Lemmikit

Karjisvideo tehty!

Minua on puraissut videokärpänen, ja olenkin nyt kasannut eräästä Facebook-ryhmästä karjiskuvista videon. Siis, tämä oma koiranihan on karjis, eli australiankarjakoira, Foxi nimeltään. Videossa on myös taustamusiikki, jossa Foxi esiintyy. On se mukavaa edes näin vanhalla iällä aloittaa kaikenmaailman musaharrastukset… tai uudelleenhan tämä tulee aloitettua, eikä ihan nyt niin ammattimaisesti tai tosissaan kuitenkaan… kunhan jotain säätää ajan kuluksi 😀

Mutta pidemmittä puheitta videoon:

Karjisvideo tehty! Read More »

Parvekekatsaus 31.7.2015

Olen ottanut kännykälläni kuvia parvekeesta enemmällä ja vähemmällä menestyksellä, ja kuvia on senkin tähden paljon, mutta sellaisia vähän, joita kehtaa tänne laittaa! Yritän parantaa tapani, ja käyttää välillä järkkäriäkin, tai jopa pokkaristakin olisi hyötyä.

Näistä täytyy ottaa iltakuva vielä järkkärillä… otin kännykällä iltakuvan, mutta se ei oikein pääse oikeuksiinsa. Päiväkuvat menettelevät vielä täällä blogissa…
Olen niin haltioissani kesämalvikeista, jotka laitoin keväällä siemenistä kasvamaan. Uskomattoman upeita kukkia! Nämä ovat istutettu peltipurkkiin, se ”ainoa kukkapenkki”, joka parvekkeeltani löytyy. Toivon mukaan muistan laittaa näitä ensi vuonnakin kasvamaan, ja huomattavasti enemmän.
Kesämalvikit

Tästä pitää ottaa myös se iltakuva, koska tuohon köynnösritilään on viritetty keväällä LED-valosarja (jouluvalot), jotka jätin siihen tarkoituksella koristamaan päivänsiniä. Näkymä olohuoneen puolelta… (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)

Seinustaa… hieman on vielä päivänsini harva, että toivottavasti tuuheutuisi hieman. Tuskin maltan odottaa, miltä nuo valot sitten näyttävät siellä seassa! (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)
Taidan muuten vaihtaa rehujen paikkaakin tuossa – taas. Kukkapenkki tuohon oikealle reunimmaiseksi ja chilit toiseen laitaan. Tämä onnistuu nyt, kun kasvattamani tomaatti katkesi tuulessa, ja se piti laittaa kompostiin. Tomaatin jäljiltä jäi siis tilaa – siksi onnistuu.

Mehikasvit ovat tehneet todella paljon poikasia. Ne ovat vielä kaikki kiinni toisissaan. Basilika on ollut tänä vuonna todella nihkeäkasvuinen. Se täytyy latvoa, ja toivottavasti ei heitä henkeään. Pitää viritellä sille varmaan joku suojaharso jotta pysyy lämpimänä.

Olen lähes päivittäin tässä heinäkuun puolen välin jälkeen saanut popsia mansikoita omalta parvekkeeltani. NAM! Ihmettelen vain, miksi toinen mansikka on tumma ja toinen vaalea. Tämä mansikoiden alla oleva nurmikkokin on ollut ainakin Foxi-koiran mielestä herkullista. Se järsii sitä jatkuvasti. Samoin kissat pitävät siitä. Nurmikolle paistaa hyvin vähän aikaa aurinko aamupäivällä, niin siitä syystä valitsin nurmikkolajikkeeksi sellaisen varjossa viihtyvän version. Näyttää toimivan.

Mitäpä se minun harrastukseni olisi ilman muitakin hyötykasveja? Joten on sitten laitettu puulaatikkoon myös persilijaa kasvamaan. Persilijan takana kaidetta vasten on nuivahtanut tilli, jonka revin siitä piakkoin ylös. Se ei ole oikein viihtynyt siinä. En tiedä miksi. On hankittu valmis ruukku kupasta ja istutettu tuohon, niin kuin persilijatkin. En tietenkään malttanut odottaa, että siemenistä itsekasvatetut persilijat lähtisivät kasvamaan, niin ostin sitten parit valmiit tupsut tuohon.

Oregano kukkii parhaillaan! Siinä käy paljon kimalaisia.

En ole ainoa, joka nauttii parvekkeestani… tässä ihana kissani, vanha 14-vuotias herra, Spede!

Parvekekatsaus 31.7.2015 Read More »

Puoli päivää Uunon kanssa 22.3.2007

Tarina on kirjoitettu 22.3.2007, ja löysin sen tiedostojeni syövereistä. Halusin julkaista tämän novellin, ja laitan vielä Uunosta kuvankin, joka on otettu tänään.

Se tulee, ja kiemurtelee kävellessään makuhuoneesta olohuoneeseen. Se siristää silmiään ja katsoo minua… ”anna ruokaa”. Se on Uuno.

Menen keittiöön viemään kahvikuppini tiskiin, koska olin tällä kertaa noussut sängystä aikaisemmin kuin kumpikaan kissoistani. Nostan samalla lattialta kissojen ruokakupit ja puhdistan niistä toisen. Kissa saa sitten ruokaa kun tuli kerran pyytämään. Annan ruoan puhtaaseen kuppiin, koska tänään on tarkoitus viedä molemmat kissat vanhemmilleni kylään pariksi päiväksi. ”Turhaan kahteen kuppiin laitan jos muutaman tunnin päästä pitää lähteä”, ajattelin.
Minusta on hassua katsoa mitä kissani tekevät kun heille annetaan ruokaa. Nyt tosiaankin Uuno tuli paikalle, ja se meni ruokakupin viereen ja kävi kaapimaan lattiaa kupin ympäriltä, peittämään siis ruokaansa. Mietin, että kuuluuko tämä rituaali jotenkin siihen, että se syö safkansa myöhemmin, ja ”peittää” sen ettei kukaan sitä löydä, vai oliko se kenties jotain sellaista mitä ei olisi halunnut lautaselleen saada? Kissojen ajatusmaailma on niin arvoituksellinen. Se kävelee takaisin makuuhuoneeseen.
Hetken kuluttua Uuno kävelee ruokakupilleen takaisin, ikään kuin katsomaan, onko ruoka vielä siinä. Vai mahtaisikohan se tulla katsomaan josko ruoka olisikin vaihtunut johonkin herkullisempaan? Menen itsekin keittiöön laittamaan vähän aamupalaa. Olen yrittänyt kerätä itseeni edes joitain hyviäkin tapoja, kuten aamupuuron syöminen. Sattumoisin siitä pitää Uunokin. Se on helpotus. Kissa saa herkutella syömällä puuroa. Liekö sitten pitää puurosta sen takia kun on maatilalta haettu, geeneissä on hieman villiä kissaa, nimittäin. Joka tapauksessa puurohiutaleet ovat edullisia tänä päivänä, ja siitä syystä halpa herkku kissallekin.

Menen hakemaan aamupalani keittiöstä ja samalla laitan puuroa kissallekin lautaselle. Sekoitan Uunon puuroon hieman kylmää vettä sekaan ettei se olisi niin liisterimäistä ja se jäähtyy sitten nopeammin kissan syötäväksi. Kutsun Uunon paikalle. Kissa tulee paikalle kuin salama, missä sitten liene siinä vaiheessa olikaan. Annan puurolautasen sille. Se käy haistelemassa ruokaansa, puskee pari kertaa jalkoihini ja kääntyy pois. Mitä ihmettä? Sekään ei kelvannut. Kiroilen hiljaa mielessäni ja mietin samalla mikä olisi voinut mennä pieleen. Kissahan yleensä syö lähes ihan mitä vaan. Kerran sille piti antaa kanttarellejäkin kun satuin niistä pitsaa väsäämään.
Uunon ”isoveli”, Spede, heräsi juuri ja tassutteli olohuoneeseen, jossa itsekin olen. Kohta Uuno tulee tänne myös lelu suussaan. Se alkaa viskelemään sitä raivoisasti ja hyppelehtii sen ympärillä, ikäänkuin saalistaisi sitä. Sitä se varmaan omasta mielestään tekeekin, minun mielestäni se näyttää lähinnä päättömältä riehumiselta. Kivaahan se on, kun kissa vielä leikkii viiden vuoden ikäisenäkin, ja leikin kissojeni kanssa itsekin. Niinhän sitä kai pitääkin. Uuno leikkii puolisen tuntia ja menee ruokakupilleen. Nyt ruoka maistuu. Sillä ei ilmeisesti ollut vain silloin nälkä kun ruokaa ensimmäistä kertaa tarjottiin. ”Sitä piti vaan olla”. Liekö minusta ottanut mallia kyseisessä asiassa. Mene ja tiedä.
Ruoan jälkeen on hyvä pestä suun pielet ja turkki. Siinä on hyvänä apuna Spede-veli. Siksi Uunolla onkin kauniin kiiltävä ja hyvinkin puhdas turkki. Laitan television auki, koska sieltä sattuu tulemaan luonto-ohjelmia. Ne ovat Uunon suosikkeja. Se jaksaa tuijottaa televisiota tuntitolkulla, jos sieltä tulee piirrettyjä lastenohjelmia tai luonto-ohjelmia. Sitä varten olen laittanut television eteen nojatuolin, jossa Uuno voi nauttia ohjelmistaan maaten. Television viressä on myös jakkara, jolla Uuno voi istuskella lähes ruudussa kiinni. Siitä on myös hyvä katsella telkussa lenteleviä lintuja, ja mahdollisesti yrittää saada joku niistä kiinnikin. Ohjelma kestää tällä kertaa puoli tuntia. Uuno katsoo koko ohjelman nojatuoliltaan.

On päiväunien aika. Luonto-ohjelman jälkeen on hyvä nukahtaa tuoliin, jossa valmiiksi jo makasikin. Sitäpaitsi, tuoli on aivan takanani joten siihen on lyhyt matka mennä silittelemään. Uuno on varmaan senkin ottanut huomioon. Ensiksi kynsitään vähän selkänojaa, jolla se saa huomioni kiinnitettyä, sen jälkeen se saa paijaukset ja asettuu makaamaan tuolilleen. Nousen, ja kävelen tuolin eteen polvistuen, ja alan silittämään sen pehmoista turkkia. Se puskee kevyesti kuonollaan nenääni kun menen sitä lähemmäksi. Se siristää silmiään, oikaisee käpälänsä ja näyttää kyntensä levittämällä anturansa aivan irralleen. Kehun sen komeita pitkiä kynsiä ja aloitan paijaamisen. Laitan käsivarteni sen ympärille. Kissa oikaisee asentoaan pari kertaa ja asettuu vihdoin haluamaansa asentoon ja sulkee silmänsä.
Painan pääni kevyesti kissan pehmoista kylkeä vasten ja silitän sitä kevyesti. Kissa kehrää, mutta niin hiljaa, ettei sitä tahdo kuulla muutoin kuin laittamalla korvan sen kylkeen kiinni. Siksi juuri halusinkin niin tehdä. Kissan kehrääminen on mielestäni niin ihanaa, että sitä voisi kuunnella päivät pitkät. Annan kevyen pusun Uunon päälaelle ja jätän sen nukkumaan rauhassa tuolille. Uuno nukkuu pari tuntia ja lähdemme vanhemmilleni.

Puoli päivää Uunon kanssa 22.3.2007 Read More »

Perintötila Kohon esittelyä

Kerrottakoon, että teen näitä kirjoituksia tästä kyseisestä paikasta sen takia, että olen viettänyt lapsuusaikaa kyseisessä paikassa todella paljon. Käyn vielä tänä päivänäkin lähes viikottain siellä koirani, Foxin, kanssa. Tämä perintötila ei kuulu minun suvulleni, vaan tätini miehen puolelle.

Tädilläni oli aikoinaan minun ylläpitämät kotisivut australiankarjakoirakasvatusta varten. Domainista, www.kohonkennel.com luovuttuaan, halusin pitää palan historiaa nähtävillä internetissä, jos jotakuta kiinnostaisi vaikka lukea asiasta. Päätin siis siirtää vanhan sivuston sisältöä tänne omaan blogiini, jossa voin sitten jatkaa kirjoittelua nykyisistäkin hetkistä, joita tilalla vietän.

Tietoa tilasta
Tila sijaistee Ruokolahdella, Kaakkois-Suomessa, lähellä Venäjän rajaa. Tätini, Sirkku-Leena, on tilan emäntä ja isäni nuorin sisko. Tila on kuulunut sukuun jo vuodesta 1742 (maakirjojen mukaan) ja hallinta siirtyi tädilleni ja hänen miehelleen vuonna 1970. Heillä oli aluksi tuotantoeläiminä lypsykarjaa, mutta myöhemmässä vaiheessa 80-luvulla kuvioihin tuli myös emolehmät. Niille oli luonnollisesti peltotilaa. 1990-luvun puolessa välissä tilalla kasvatettiin myös lampaita, ja samoihin aikoihin tila alkoi siirtyä luonnonmukaiseen viljelyyn. Emolehmät saivat lähteä, samoin lypsykarja vuonna 1997. Jäljelle jäivät itäsuomalaista alkuperäiskarjaa edustavat muutama kyyttö ja tietysti lampaat.

Kohon tila

Kohon kennel (Kennnel Kohon)
Tätini on aikanaan kasvattanut australiankarjakoiria. Ensimmäiset pentueet syntyivät Kohon kenneliin vuonna 1992. Linjauksena on aina ollut jalostaa hyviä, terveitä koiria, jotka sopivat niin työkäyttöön kuin esiteltäviksikin. Viimeinen pentue syntyi vuonna 2008, joka kantoi nimeä G-pentue (G-litter). Itselläni on nyt F-pentueesta yksi karjis, Foxi (Kohon Foxy Girl). Foxin veli, Felix, on edelleen tilalla isäntäväen seuralaisena. Karjaa tilalla ei ole ollut useaan vuoteen, joten Felix saa nauttia vapaasta elämäntyylistä leppoisan maalaismaiseman pihapiirissä ihan lemmikkinä. Teen tästä aiheesta toisen postauksen, jossa esitellään tarkempaa historiaa tilan australiankarjakoirista.

Perintötila Kohon esittelyä Read More »

Äidille ruusuja

Sain eräältä puutarhaihmiseltä ruusun juurakoita, ja ne oli tarkoitettu äidille etupihalle tekemäni kukkalaatikon tilalle. Vanhempani esittivät toiveen, että laatikko purettaisiin. Olin samaa mieltä. Laatikon laudat eivät nimittäin olleet kestopuuta tmv, niin ne olivat jo ihan läpimätiä. Ja koska kyse on etelänpuoleisesta, suht paahteisesta paikasta, halusin siirtää siitä perennat pois ja laittaa tilalle jotain vähän vähemmän huoltoa kaipaavaa, esimerkiksi ruusuja. Juurakot olivat neilikkaruusuja. Samoin keltainen pensasruusu penkereeltä siirtyi laitimmaiseksi uuteen istutuspaikkaan.

Kuvaa ennen…

Laudat lähtivät helposti irti, ja murenivat suurimmalti osin. Puretusta kukkakaukalosta tuli kottikärryllinen multaa. Loput jäivät ruusuja varten. Perennat laitoin väliaikaiseen säilytykseen muoviastiaan. Ne siirretään takapihalle kukkapenkkiin. Reunustin istutusalueen sanomalehdillä.
Mukana oli myös pihan pikkuapulainen, Foxi. Se on tottunut olemaan seuranani kun touhuan pihalla istutusten parissa.

Lopputulos näyttää sitten kutakuinkin tältä:
(Kuva on otettu ennen reunimmaisen ruusun leikkaamista)

Sitten ei muuta kun seuraavaksi takapihan kimppuun uutta istutusaluetta laittamaan!

Äidille ruusuja Read More »

Scroll to Top