lokakuu

Lokakuun kuulumisia

Lokakuu on jo yli puolessa välissä ja meillä on vielä jonkin verran vihreää puiden lehdissä. Pihan koivut ovat jo kellastuneet, mutta esimerkiksi vanhempieni omenapuu ei ole juurikaan kellastanut tai pudottanut lehtiä. Orapihlaja-aita on myös vihreä, tai ainakin kaksi päivää sitten vielä oli. Eilen iltapäivällä satoi pienen hetken räntää, ja tänä aamunakin olisi pitänyt sääennusteen mukaan olla valkoinen maa, mutta se ei ainakaan toteutunut, jollen “nukkunut sen yli”. Sen sijaan Tampereella oli ollut valkoinen maa.

Lokakuun alku

Kävin tänäkin vuonna lokakuun 2. päivä Imatrankoskella kävelemässä kaupunkipuron äärellä. Olen käynyt siellä kaksi kertaa aikaisemminkin juuri samana päivämääränä, niin sen puoleen ajattelin käydä tänäkin vuonna katselemassa mitenkä syksy oikein edistyy. Oli pienoinen pettymys, kun ruska ei oikein ollut vielä alkanut, ja puistoalueet olivat vielä ihan vihreitä. Otin kuitenkin kuvan kaupunkipuron alkulähteeltä, samasta kohtaa mistä olen aikaisemmillakin kerroilla ottanut. Alempana kuvat aikaisemmilta vuosilta.

Imatran kaupunkipurolla lokakuun alussa
(Klikkaa suuremmaksi) Kuva otettu 2.10.2023 noin kello 15.50

Kaupunkipurolla on jotenkin aina niin seesteistä kun satun siellä käymään. Tälläkin kertaa oli tyyni keli, ja oli juuri se yksi päivä poutaista keliä, mitä tuolle viikolle sattui. Seuraavana päivänä alkoivat kovat tuulet ja vesisateet.

Kruununpuistossakin tuli piipahdettua kun sekin on vaan niin ihanan rauhoittava paikka. Seisoskelin vain siellä ja kuuntelin luontoa. Toki vieressä olevalta autotieltä kuului meteliä, mutta sekään ei oikeastaan haitannut yhtään.

(Klikkaa suuremmaksi)

Imatran Kruununpuistossa on tällaisia veden ja kivien tekemiä hiidenkirnuja. Mihinköhän tästä lammikosta pääsee? Asuukohan Imatran Hiisi tuon takana? Hmmm…

Kruununpuistosta, Voimalaitoksen viereisen parkkipaikan vierestä, löytyy kyltti jossa on esitetty kaikki nähtävyyskohteet, mitä puistossa on.

(Katso kohteet klikkaamalla kuva suuremmaksi)

Kun ajelin takaisin kotiin päin, oli pakko pysähtyä katsomaan kukkapeltoa, joka oli matkan varrella. Siellähän kasvoi myös auringonkukkia, jotka olivat kyllä jo suurimmalti osin lakastuneita. Osa oli vielä ihan tikissään, kuten tämä, josta otin kuvan. Yllätyin, kun auringonkukassa pörräsi vielä kimalainen. Siis, onhan jo lokakuu!

Kotihommia

Olen saanut TODO-listaa lyhennettyä parillakin hommalla. Siirtelin ison kaapin keittiöstä eteiseen verhon taakse ja taasen sen paikalle keittiöön kuivausrummun. Kaappi on järjestelty, ja sinne on nyt laitettu iso läjä kukkaruukkuja ja muita kasviharrastukseeni liittyviä härpäkkeitä. Keittiö on vielä sekaisin. Ihan kaikkia kamoja en ole vielä setvinyt, mutta jos ihan vaikka sitten lähiaikoina saisi aikaiseksi. Kädet ovat vieläkin kipeät, ja olenkin nyt saanut lähetteen reumalääkärille. Jos he vaikka osaisivat auttaa.

On tarkoitus tänään siirrellä tuttavan avustuksella tavaroita huoneesta toiseen. En kerta kaikkiaan pysty sitä hommaa tekemään yksin. On ihan hyvä, kun olen oppinut pyytämään apua, enkä riko joka kerta itseäni kaikissa projekteissa. Olen nimittäin tässä pähkäillyt, että vaihdan sittenkin työhuoneen takaisin isompaan huoneeseen, joka on nyt ollut makkarina. Saan samalla nautiskella tehdyistä sisustusjutuista uudelleen, mitä olen siihen pienempään huoneeseen aikoinani tehnyt.

Ajattelin silloin, kun menetin lemmikkini, että en pysty nukkumaan siinä tummansävyisessä huoneessa enää. Se oli jotenkin siinä tilanteessa niin synkkä. Vaihdoin työhuoneen ja makuuhuoneen päittäin, koska työhuone oli huomattavasti valoisampi. Nyt on aika vaihtaa huoneet takaisin! Yritän tehdä huoneesta lämminhenkisen ja kauniin, että tykkään käydä siellä nukkumassa. Katsotaan mitä tästä tulee, ja kuvia on sitten tiedossa kun homma on tehty.

Ikkunoiden pesu pitäisi hoitaa vielä todella pikaisesti ennen kuin alkaa pakkaset. Voiko kuvitella, että lokakuussa on ollut vielä ukkosta? No, kyllä vaan oli Pohjanmaan suunnalla.

Onnistuin yllättämään tuttavan tekemilläni villasukilla. Taisin näistä mainita edellisessä blogissa, että sellaiset oli tekeillä. Sukkien malli on otettu Sinisukat-kirjasta ja malli on Kattilove.

Hain myös lokakuuhun piristystä laitattamalla tällaiset geelikynnet. Minulla ei ole koskaan ollut mitään tällaista, ja johan se oli aika kokeillakin.

Eiköhän tässä ollut tälle kerralle ihan tarpeeksi juttua, niin kirjoittelen sitten myöhemmin lisää. On tässä lokakuun aikana ollut muutakin kivaa, josta voisi vielä kertoa, mutta seuraavalla kerralla sitten. Minulla on nyt juuri paistettua kaalilaatikkoa odottelemassa tuolla uunivuoassa, niin jatkan seuraavaksi sitten siitä. Hyvää tulevaa viikonloppua!

Lokakuun kuulumisia Read More »

Lokakuu lopuillaan

Taas se aika on vierähtänyt kuin siivillä ja lokakuu alkaa olla jo käsitelty. Vielä on reilu viikko jäljellä. Olen viettänyt paljon aikaa kotona projektieni parissa ja vähän unohtunutkin joidenkin pariin. Esimerkiksi, neuloosi on iskenyt niin rajusti tänä syksynä, että ihan niveliin sattuu.

Lokakuussa neuloosi voimistuu
“Muutama” keskeneräinen neulomisprojekti

Halusin myös opetella jotain uutta neulomisen suhteen. Some on tällä hetkellä pullollaan värikkäitä tekeleitä ja päätin opetella tällaisen tekniikan kuin silmukointi. Olen joskus kokeillut sitä aikaisemminkin mutta se jäi sitten siihen kokeiluun. Silmukoinnilla tarkoitetaan silmukoiden jäljentämistä. Sillä saadaan tehtyä hyvinkin monimutkaisia ja värikkäitä neulomiskuvioita… suht helposti.

Vihreä kuvio on silmukoitu

Helposti ja helposti. No jaa! Olen minä joutunut asian kanssa vähän myös tuskailemaan. Varsinkin, kun opetteluvaiheessa asiaan kuluu jonkin verran aikaa. Edellisestä lauseesta voikin sitten jo päätellä, että mihinkä se aikani on oikein tässä kuussa kulunutkaan. Kotihommat siis ovat jääneet vähän vähemmälle. Lokakuun tavoitteet olivat vähän korkeammalla, jos näin voi sanoa.

Lokakuun päivät ovat pääosin olleet harmaita, joka omalla kohdalla vaikuttaa motivaatioon negatiivisesti. Tarvitsen aurinkoa! Päivä alkaa jotenkin paljon paremmin, kun ensimmäisenä näkee auringonvaloa, kun katsoo ikkunasta ulos.

Kuva 7.10.2022
Ruska koivuissa lokakuun alkupuolella
Kuva 12.10.2022

Sanotaanko nyt vaikka näin, että tällä hetkellä vaikka aurinko paistaisikin, niin ikkunasta katsotut näkymät eivät juurikaan silmiä hievele. Ruska oli todella lyhytaikainen tänä vuonna. Pari kunnon tuulista päivää tarvittiin, ja lehdet tippuivat puista alas. Lehdet ovat kasautuneet teille ja pihoille oikein mattoina. Meillä on tosin vaihtunut kiinteistöfirma, joka ei mielestäni hoida piha-asioita ihan niin kuin pitäisi. Kesän alussakin nurmikko leikattiin juhannukseen mennessä vain yhden kerran. Ei ollut kivaa.

Kuva 17.10.2022

Olen minä saanut tehtyä suunnteltuja asioitakin, että ei tätä lokakuuta nyt ole pelkästään neuloosin vallassa vietetty. Kävin äkkiseltään läpi kännykällä ottamiani kuvia, ja niistähän näkikin sitten yhtä jos toista, mitä on tullut touhuttua. Asioita ei vaan pysty mahdollisesti kertomaan yhdellä kertaa, kun artikkelista tulisi muutoin tuhatsanainen eepos, jonka lukemiseen menisi kotvanen aikaa. Sellaista ei lukisi Erkkikään!

Mutta jos kävisin vähän läpi asoita mitä on tullut tehtyä, ettei mene ihan pelkäksi löpertelyksi. Vaikka siihenhän tämä päiväkirjablogin pitäminen vähän perustuu, että jauhetaan suurimmaksi osaksi jonninjoutavaa paskaa.

Kunpa nyt saisin tämän seuraavan projektin tehtyä loppuun saakka. Mainitsin edellisessä artikkelissani, että siirrän hydrokokeilun olohuoneeseen. Se on nyt siirretty.

Homma on muutoin vähän kesken. Hyvä puoli tässä siirtelyssä on jo ollut, että kirsikkatomaatti on alkanut kukkia uudelleen ja siinä on pieniä raakileitakin. Jospa se tykkäisi kasvaa tuossa ikkunalla mieluummin. Pitää jossain vaiheessa etsiä siitä latva ja katkaista se. Se on hurja ryteikkö tällä hetkellä, ja olen kiepittänyt sen ties miten, että se mahtuu tuohon lampun alle. Edellisestä kuvasta poiketen, valaisimen korkeutta on laskettu jonkin verran.

Onhan tuossa vielä vähän tavarat sekaisin. Ei ole suinkaan tarkoitus jättää tuon näköiseksi. Hydrojen vieressä on muovilaatikot, jotka on tarkoitus pistää johonkin kaappiin piiloon. Alempi muovilaatikko on uusi loota, josta aion tehdä hydrolle uuden laatikon. Tulin siihen tulokseen, että laatikon tulee olla matalampi mitä nykyinen laatikko on. Kävin hommaamassa paikallisesta alan liikkeestä uuden laatikon, joka odottelee virittämistään. Arastelen vielä muovilaatikon kannen leikkaamista, koska siihenhän pitää tehdä reiät ruukkuja varten. Kunhan ei menisi rikki.

Kasvatukseen ei kelpaa mikä tahansa muovilaatikko. Sen pitää olla niin sanottu “elintarvikekelpoinen”. Kaikki muovit eivät sovellu asiaan. Tästäkin syystä menin tekemään hankintani alan liikkeestä, jossa tämä asia osataan kertoa! Minulla on tuttuja töissä paikallisessa Tools-liikkeessä. He olivat aikoinaan paikkakuntamme erikoisliikkeessä töissä, joka oli muovitavaroiden erikoisliike.

Eräs tuttavani muutti lokakuussa Imatralta pois, ja hän antoi minulle tällaisen ihanan puusohvan! Sitä pitää vielä hieman tuunata, että kestää paremmin kasassa. Se nimittäin nitkuaa tällä hetkellä. Nitkuaminen todennäköisesti loppuisi, jos sisälle säilytystilaan laitettaisi hieman paksumpi pohja. Se on tällä hetkellä jopa taipuisa. Olen kahden vaiheilla, mihin aion tämän sohvan laittaa. Se saa nyt olla talven tuossa keittiön nurkassa. Parvekkeelle minä sitä alkuunsa meinasin, koska se oli ollut ulkona kuistilla jo muutenkin.

Lupauduin myös siivoamaan hänen entisen kämppänsä. Asia on tarkoitus hoitaa tänä viikonloppuna niin avaimen pääsee sitten luovuttamaan vuokranantajalle. Vuokrasopimus on tosin vielä lokakuun loppuun asti voimassa. Kiirettä ei olisi, mutta haluan tehdä homman loppuun ennen kuin seuraavalla viikolla tulevat hoidokit saapuvat. Minulle tulee kaksi kissaa muutamaksi päiväksi hoitoon. Tiedossa siis taasen kissakuvia!

Tällä viikolla minua on huvittanut eräs Hesarin artikkeli, jossa kerrottiin Plantagenissa myynnissä olevista koristekävyistä. Niin kuin niitä pitäisi Suomessa ostaa kaupasta. Yhdeksän käpyä melkein 8 Euroa. Huhhuh, sanon minä. Näitä sitten roijataan Kiinasta asti tänne Suomeen. Varmaan hiilijalanjälki kohallaan!

Asiaa hieman pohtineena, että onko kävyistä nyt tulossa jokin uusi villitys, tai onko tämä jo vanha asia? Itsellänihän on käpyjä sisustuksessa ollut jo tovin. Niitä on parvekkeellakin koristeena istutusten juurilla. Samalla ne pitää mullassa kosteutta. Pitääkin tarkastella omat käpyvarannot, tarvitseeko niitä jotenkin käydä hakemassa lisää. Ei kyllä ollut aikomusta hakea niitä Plantsusta, vaan ihan sukulaisen pihalta. Niitä satelee joka kesä puista alas ämpäri tolkulla. Mutta nyt on lokakuu kohta käsitelty ja pahimmoillaan viikon päästä on lunta. Käpyjen keräämisellä on jo kiire.

Omat kävyt koristeena

Laitan loppukevennykseksi vielä kuvan edesmenneestä Foxy-hauvelista, jonka turkki oli aika usein luonnon kanssa tähän aikaan vuodesta sävy sävyyn. Kuva on otettu lokakuussa 2015 tällä päivämäärällä. Tämän kuvan myötä toivottelen oikein hyvää viikonloppua.

Foxy, lokakuu 2015

Lokakuu lopuillaan Read More »

Lokakuu hävisi johonkin?

Mietin tossa aamulla kun heräsin, että milloinkahan olen viimeeksi kirjoittanut tänne blogiin mitään… johonkin on hävinnyt melkein kuukausi! Noh, tehdääs nyt tämmönen pikainen postaus, kun taas on tälle päivälle muita tietokonehommia kasaantunut ihan mukavasti… siinä siis ehkäpä jonkinlainen selitys, miksi blogikirjoittelu on jäänyt vähän harvemmalle tässä kuussa (seliseli). Kuviakin on otettu lähinnä vain lemmikeistä…

Imatralle tuli täysi talvi tässä kuluvalla viikolla, joka tietty mutkitti hieman menemisiä. Minulla oli nimittäin kesärenkaat autossa vielä alla. Sain ne onneksi eilen vaihdatettua.

Tiistaina aamupäivällä näytti tältä:

Iltapäivällä näytti jo tältä 😀

Oli sinänsä huvittavaa tuo lumentulo, kun edellisenä päivänä talkkari ajoi vielä nurmikkoa, tai keräsi lähinnä pudonneita koivunlehtiä… seuraavana päivänä pihalla on 10cm lunta!Noh, äkkiä ne lumet sitten sulivatkin pois… (pari päivää myöhemmin)

Olen välillä miettinyt, mitenkä saisin tuohon keittiön ikkunan alle hyllyn, johon voisin laittaa vaikka yrttejä kasvamaan. En halunnut porata seinään mitään reikiä, niin kappas kummaa; patterin välissähän oli sellaiset “kennon” näköiset rakoset, niin sain tällaiset ruuvattavat jalat menemään siitä läpi. Tuo viritelmä tuossa kuvassa kestää ihan ilman mitään tuossa pystyssä! Laitoin pienen palan sanomalehteä toisen jalan ja patterin väliin niin hylly ei edes heilu. Samaa tarvitsee varmaan kokeilla tuolla makkarin puolella jossain vaiheessa! Pitää vielä maalata tuo hylly, kunhan kerkee.

Sain paikallisesta kebab-mestasta sopivan kokoisia peltipurkkeja, joita voi käyttää esim. kukkaruukkujen suojina. Toimii mielestäni myös sisustuselementtinä. Toki näitäkin voi maalta, jos ei pidä peltipurkin väristä 🙂 Kesällä nämä ovat kivan näköisiä parvekkeella.

“Pakolliset” hauvakuvat seuraavaksi…
on se vaan niin ihanaa, kun on tuollainen karvakuono heti aamulla oman nenän edessä kun silmänsä avaa 🙂 Oma pieni Foxy <3

Lauantai… ei taida murheita olla näkyvillä!

Ei muuta tällä kertaa ku hyvää viikonloppua!

Lokakuu hävisi johonkin? Read More »

Ulkovalokausi avattu!

Otin tänään päikkärit, ja minulla oli telkku päällä pitämässä vähän meteliä, ettei tule nukuttua liikaa. Kuulun siihen porukkaan, joka nukkuu just sen about 20-30minuuttia, ilman mitään erillistä herätystä. Mut kuitenkin, sieltähän tuli sitten uutiset ja sää jossain vaiheessa. Olin kuulevinani, että yöksi on luvattu pakkasta. Tietenkään en tiedä mihinkä, mutta uutisen innoittamana päätin laittaa parveketta talviteloille, ja kiirehän siinä meinasi tulla ennen kuin tulee pimeää.

Kävin siis keräämässä viimeisen sadon tomaatteja tänään vielä pois ja pistin tomaattipuskat matalaksi.

Oikealla näkyy tomaattipuskia ja takaseinällä on Blagovest F1-tomaatti… kaikki nurin tänään..

Kotkansiipisaniaiset alkoivat myös näyttää siltä, että ne oli saneerattava talviteloille. Mietinkin ensi vuotta vasten, että jos siirtäisin vesiaiheen tuosta pois johonkin koristamaan jotain muuta paikkaa, kun en käyttänyt sitä tuossa tänä vuonna laisinkaan kuin pari kertaa. Se jäi saniaisten alle aika pahasti eikä sitä olisi nähnyt siitä mitenkään. Noh, mietin sille jotain muuta ensi vuodelle. Koska tuonne on upotettu ämpäri, voisin vaikka laittaa siihen jonkun isomman kasvin kasvamaan… ihan mietin, josko  jokin puu olisi sopinut, sellainen, joka kukkii 🙂 Mutta käyn tökkäämässä siihen todennäköisesti täksi talveksi pienen kuusen, kun joulukuusta en varsinaisesti kämppään laita.

Pätkin myös nämä saniaiset. Tämä oli niiden ensimmäinen kesä parvekkeella, niin vähän jänskättää, selviääkö ne tuolla talven.

Pelargoniat jaksavat vielä kukkia… hitsi kun en uskalla oikein tuoda niitä sisälle, jos niihin on tullut jotain ötököitä. Pitäisiköhän niistä vaan napsasta pistokkaat ja laittaa multiin tulevaa vuotta varten?

Daalian juurakot tuli tänään koluttua läpi. Olen hommannut niitä varten sukulaisen puupajasta vähän puruja, jotta ne pysyisivät kuivina talven yli. Vien ne varastoon talveksi pahvilaatikkossa 🙂

Vaikka luonto lakastuu talvea kohden, niin silti tässä syksyssä on jotain aivan maagista. Vuosi sitten 2015 oli Valio-myrsky juuri 2.10. mutta tänä vuonna oli ihan kaunis päivä. Valokuvausreissuja en ole ehtinyt heittää, kun on niin paljon projekteja, ettei yksinkertaisesti vaan ehdi :/ Harmittaa! Mutta sain napattua kännykällä edes yhden ruskakuvan, ennen kuin syysmyrsky 29.9. pudotti suuren osan lehtiä maahan.

(Kuva on otettu 27.9.2016)

Mikä syksyssä aina piristää, niin saa hyvällä omalla tunnolla viritellä ulkovalot! Nämä ovat jo toista vuotta parvekkeella tikapuissa kiinni. Olen tyystin unohtanut koko valot, ennen kuin tänään hoksasin, että ainiin, minullahan on tuolla tollasetkin valmiina odottelemassa 😀 Otin ötökkäverhon pois parvekkeen ovien välistä niin nyt jopa näen nuo valot tästä missä istun tätäkin kirjoittamassa 🙂

Vuosi sitten näissä tikkaissa kasvoi myös köynnöstä ja valot jäivät kauniisti lehtien väleihin. Silloin muistin heti pimeiden tultua laittaa valot päälle, mutta tänä vuonna olen todella paljon myöhässä!

Hyvää tulevaa viikon alkua kaikille, ja nautitaan sään puolesta upeasta tulevasta kuivasta ja aurinkoisesta viikosta!

Ulkovalokausi avattu! Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top