kasvihullutus

Parveketta kesäkuntoon

Vihdoinkin kotona! Noh, ei pidä valittaa 😀 On ollut mukava kevät ja kauheasti saanut tehtyä kaverin pihalla. Mutta nyt omaan pikkuruiseen betonipihaan, nimittäin parvekkeeseen.

Tein sellaisen jutun, että poistin parvekkeeltani puuritilät, jotka olivat erittäin epäkäytännölliset. Ne menivät uusiokäyttöön kaverini pihalle. Tein niistä sinne terassin.

Terassin takana talon sivussa näkyy toistaiseksi köynnöskehikot. Syy tähän löytyy kun katsot vähän tarkemmin kuka tuolta ikkunasta oikein kurkistaa. Jotakin oli pakko laittaa ettei kaveri juoksentele naapurin pihalle tuolta talon takaa 😉

Mutta tässä nyt muutama kuva omasta parvekkeestani joiden kuvat on otettu tänään siis.

Tähän kulmaukseen tulee tänä kesänä kurkku. Joudun kasvattamaan taimen uudelleen koska laitoin sen ihan liian aikaisen kasvamaan. Tuloksena oli se, että kurkku kukki jo ja delas kun en saanut sitä kasteltua tarpeeksi ja istutettua suurempaan ruukkuun.

Kuvassa näkyy myös istutusastioita, eli rehut olivat viimeeksi ämpäreissä. Vaikka nuo nyt eivät niin esteettisiä olekaan, koituivat ne melko käytännöllisiksi. Ämpärit ovat edullisia ja niihin saa helposti tukinarut kiinni köynnöstäviä kasveja varten, ja aluslautasiksi käyvät hyvin pesuvadit. Pitää vain tehdä ämpäreihin reiät pohjiin ennen kuin laittaa mullat niihin. Istutan nyt niihin kurkun (chinese slangen) ja joitakin tomaattilajikkeita. Yritän olla rohmuamatta kaikkia tällä kertaa ja jakaa taimia hieman muihinkin paikkoihin 😀

Tässä seinustalla kurkut olivat viime kesänä. Nyt seinustalle tulee tänä vuonna koristeellisia kukkia, kuten esim. mustasilmäsusanna ja joitakin liljoja. Saattaa olla, että laitan vielä päivänsinin. Toivottavasti ötököitä ei tule!

Seuraavassa hieman näkymää ennen siivousta. Niin kuin näette, tavarat ovat ihan hujan hajan näissä kuvissa. Laitan tomaatit kasvamaan ikkunan eteen. Korkeita taimia tulee 3 ja matalia parveketomaatteja laitan väleihin, jos mahtuu.

Tarkoitus on laittaa lattialle matto, jota voin tarvittaessa puistella pihalla ja pestä. Tuli tuossa todettua viime kesän jälkeen, että en halua puuritilää enää mistään hinnasta. On ollut muuten ”todella kivaa” siivota kurkun kukkasia sen ritilän alta, ja jotenkin tuntuu siltä, että noita tuholaisiakin olisi helpompi hallita, jos koko kesän paikallaan olevia ritilöitä ei tuossa lattialla olisi. Ne saivat siis kenkää.

Mutta nyt muihin aiheisiin ja seuraavaan blogiin.

Parveketta kesäkuntoon Read More »

Pihatöitä ja joitakin kuvia

Jo vain! Tuli vietettyä eilinen ja tämä päivä pihatöissä. Kun kerran hankin läjäpäin kukkasipuleita, piti miettiä mihinkä ne oikein istuttaisi. Tässä tulee vähän sellainen vierivä kivi-efekti… ekaksi hankin kukkasipulit, sitten piti miettiä mihin ne laittaa kasvamaan, kaivaa monttu ja huomata että tarviaa siihen maisemointikankaan, sitten pitää saada reunukset jne. Kohta yhden vaivaisen kukkapenkin rakentamiseen on vierähtänyt kaksi päivää 😀 Aina tarviaa jotakin uutta sen rakentamiseen. Toivottavasti lapio ei hajoa!
Pyydän kärsivällisyyttä sivun latauksessa, koska se sisältää useita kuvia.

Seuraavassa muutamia kuvia, miltä piha tällä kertaa näyttää.

Piha on täynnä sinivuokkoja. Niitä kasvaa lähinnä talon takana.

Kaivoin kukkapenkin kaiteen viereen. Maassa lojuu myös maisemointikangas. Kukkapenkin takalaitaan hakkasin maahan laudan johon kangas on tarkoitus kiinnittää… eihän sitä millään tuohon betoniin saa muuten kiinni. Kun kangas on kiinnitetty lautaan, voi kuopan täyttää sitten tuolla maa-aineksella, jonka sieltä pois kaivoin. Laitan maahan sen sekaan vielä kompostimultaa, jota pihalta löytyy yllin kyllin. Tähän kukkapenkkiin istutan noita sipuleita, mm. liljoja.

Keräsin lehtokotilot tällaiseen purkkiin mitä tuosta kukkapenkin ”alta” löysin. Siinä oli alunperin tuo kivikasa, joka siinä kukkapenkin vieressä näkyy. Lehtokotilot yllättäen olivat talvehtineet siellä ja niitä oli ihan hirvittävä määrä. Mainittakoon, että purkissa ei ole tuulilasinpesunestettä! Nilviäiset lähtivät heti liikenteeseen kun niitä hieman pudoteltiin astiaan. Ei tässä muukaan auta kun yrittää tässä vaiheessa niitä jollakin tapaa eliminoida.

Those bastards! Tältä piha näytti tänä keväänä. Myyrät saivat myllertää kaikessa rauhassa runsaan lumikerroksen alla. Ei paljoo silmiä hivele tuollainen näky! Sitten niihin myyräkekoihin muuttaa vielä kusiaiset. Jipii…

Tässä eilinen askare. Tein akileijakukkapenkkiin takaosan, jotta siitä ei jyrättäisi niin helpolla yli. Nimittäin, jos taimet eivät ekana vuonna kasva niin kauheasti, niin tuossa on jotakin, mikä muistuttaa niiden olemassaolosta. Koirakin varmaan hyppää hyvissä ajoin siitä yli, eikä tallo kaikkia taimia 😀

Tässä kuva otettu aikaisemman kukkapenkin vierestä. Tässä kuvassa näkyy sinisen tynnyrin vieressä kyhäelmä, johon akileija kukkapenkki tulee. Ymmärrätte varmaan tuon takalevyn, miksi asennan sen tuohon kohtaan. Kävin tuohon tynnyriin hankkimassa tänään hanan. Toisella puolella autotallia on samanlainen tynnyri. Siihen siis johdetaan autotallin katolta sadevesi. Saa kastella rehut sillä! Sadevesitynnyrille tulee jalusta ja siihen tehdään ylivuotoputki. Tynnyrin takana on vesikaivo, johon ylivuoto johdetaan. Hanatarpeet olisi varmaan saanut halvemmallakin, mutta en jaksanut juosta ympäri kaupunkia, ja ostin kaiken Minimanista. Kun olen saanut prokkiksen valmiiksi, otan siitä kuvan blogiini, jos muistan 😀 Oikealla oleva norjanangervo saa nylkemistuomion. On pikkasen päässyt rehottamaan. En tiedä miksi niitä on pitänyt istuttaa kaksi lähekkäin. On edellisten asukkaiden perintöä.

Tässä on kukkapenkki, jonka rakensin viime kesän lopulla. Se jäi mielestäni kesken. Kävin hakemassa naapurin villitontilta joitakin rehuja ja yritin istuttaa niitä juuri tähän. En siis tiedä, lähteekö niistä mikään kasvamaan kun ei ole hajua kerkesivätkö ne siementämään. Pitäisi löytyä ukonhattua ja -kelloa. Voi olla, että tämä tulee tehtyä uudelleen kun on tuolla hurja määrä taimia odottelemassa istutustaan, enkä laittanut tähän rikkaruohokangasta ollenkaan. Se voisi olla ihan hyvä idis tähänkin 🙂 Samoin tuon valkoisen kehikon korvaan aidanpätkällä, jonka tuohon vielä rakennan. Laitan valkoiset kehikot muuhun tarkoitukseen.

Seuraavassa kuvassa on yksi suurin muuttuja tämän pihan kohdalta: koira-aitaus. Kävin ostamassa sellaista vihreää verkkoa tuon rujon teollisuusverkon sijaan. Tarkoitus on maalata nuo pylväät että ne kestäisivät pidempään. Sitten vasta uusi verkko siihen. Oikeastaan tässä kuvassa näkyy toinenkin projekti, grilli nimittäin. Sitä varten olen hankkinut edellisvuonna betonia, josta voi tehdä jalustan. Se sijoittunee myös toiseen kohtaan.

Tässä kyhäelmä, jonka tein myös viime kesänä. Kulmauksessa on pallotuijia kaksi kappaletta ja marjakuusi. No miehä aattelin, et jos noi kivet jotenki tuos ois valonesteenä ja rikkaruohot ei kasvais… pieleen meni! Ei muuta ku uusiks sillä kankaalla tuohon, ja sitten koristeeksi kiviä sen päälle. Pitää vissiin myös käydä hakees jotain vähän kauniimpia kiviä ku tollanen saakelin kökkö sepeli, esimerkiksi Saimaasta. Tein myös tuon niiden takana näkyvän kulkuväylän, joka johtaa terassille vasemmalle. Siitä tuli oikeastaan tuohon kohtaan oikein sopiva 🙂

Tässäpä nyt nämä kuvat tällä kertaa. Laitan sitten lisää jossakin vaiheessa kun piha alkaa vihertää. Toki saatan tehdä projektikohtaiset kuvatuksen myöskin, esim kukkapenkeistä.

Pihatöitä ja joitakin kuvia Read More »

Uusia kukkasipuleita (apua!)

Tarkoitus oli käydä hakemassa kaupasta vain voileipätarpeita, ja olinkin menossa jo kassalle… Tottakai juuri sen käytävän päässä, josta oikaisin, oli hirveä läjä kukkasipuleita ja muitakin siemeniä. Oli vaikka mitä Daaliaa. Noh, mukaan lähti sitten pari pakettia sellaisia sekoituksia ja yksi Iiris. Nyt sitten ottamaan tarkemmin selvää, mitä tuli hankittua 😀

Ainakin yksi Daalia on tuossa sekä oranssina, että keltaisena.
Laitan seuraavassa niiden nimet ja löytämäni kasvatusohjeet.

Iiris Hollandica ”Blue Magic” – Hollanin kurjenmiekka
Allium Moly – Keltalaukka
Lilium Serada – ei löydy suomennosta mutta on keltainen lilja
Gladiodus Nova Lux – Miekkalilja keltainen (nostetaan talveksi ylös)
Freesia – Runokki
Lilium Brunello – Värililja oranssikukkainen
Gladiolus Peter Pears – Tarhamiekkalilja
Montbretia Mistral – Ruostekukka

No hitto, en laita kasvatusohjeita kun on niin hankala löytää, mutta otan tuosta paketin kannesta kuvan niin siitä näkee jotakin. Kuva tulee sitten myöhemmin johkuu kun olen avannut nuo päksit. En kehtaa niitä nyt avata kun kuitenkin ois pakko hipelöidä niitä sipuleja eikä ne varmaa tykkäisi siitä.

EDIT: 20.4.2010 noin klo 13.45
Tässä pari kuvaa noista paketeista.

Uusia kukkasipuleita (apua!) Read More »

Väliaikatietoa kasvi-istutuksista

Olen taas käsitellyt joukkion kasveja uusiin ruukkuihin kasvamaan. Tein projektin eilen. Kaikki tomaatintaimet ovat nyt omissa turveruukuissaan ja koulittuina. Nyt vain odottelemaan, että ne kasvavat sen kokoisiksi, että ne voi istuttaa lopulliseen kasvupaikkaansa. Ilmeisesti niitä pitää nyt käydä lannoittamaan, että taimista tulee vahvoja.

Jotkut ritarinkannukset olivat mielestäni jo sen kokoisia, että ne sai siirtää omiin turveruukkuihinsa kasvamaan. Toivottavasti en tappanut niitä! Ainoastaan yksi valkoinen ritarinkannus oli itänyt. Sekoituksesta oli useampia, ja jotkut jäivät vielä astiaan odottelemaan kasvamista isommiksi, että uskallan ne siirtää.

Tänään olisi projektissa seuraavaa:
Kaivan ylös tuolta pihalta yhden norjanangervon, mikä on todella huonossa paikassa. Samoin, kyytiä saa yksi piikkipensas. Raavin siinä itseäni eilen kun haravoin sen ympärystää. Ei ole hyvä tuollainen. Samoin, autotallia joutuu hieman siivoilemaan, että sinne pääsee sisälle, ja pääsen kaapille johon olen laitellut puutarhavälineitä jemmaan. Eli kunnon lounas tekis nyt terää 🙂 Pari päivää sitten istuttamani Ruusunätkelmätkään eivät ole kuolleet, eli ne pitää kai siirtää istutusruukkuihin sellaisessa vaiheessa kun ovat ihan pieniä vielä. Päinvastoin, ne näyttivät piristyvän, kun saivat isomman ruukun kasvualustakseen (8cm turveruukku). Valitsin näille kyseisille kasveille turveruukun senkin takia, että sen voi sitte niine päivineen istuttaa maahan suoraan. Kyseinen menetelmä oli oikein toimiva aikanaan kun laitoin muutaman köynöskrassin kasvamaan.

Puutarhaohjelma tulee taas
Voi hitsin pimpulat sentään, kun olen unohtanut tässä parin viikon aikana tuijotella telkkuohjelmia, tai lähinnä niiden tarjontaa. Nimittäin, sieltä on taas alkanut sen mukavan brittimiehen vetämä puutarhaohjelma Puutarhan lumoissa. Kun kerran omistaa tallentavan digiboksin, niin mikä siinä on, ettei tajua ottaa sitä käyttöön? Noh, nyt kyttäämään ohjelmista milloinka se tulee! Taidankin tehdä itselleni muistion asiaa koskien.

Väliaikatietoa kasvi-istutuksista Read More »

Taimien hoitoa

Olen tänään tuonut loputkin taimet kotoa tänne talolle kasvamaan, ja osalle niistä oli heti tehtävä jotakin. Toivottavasti en sitten tapa niitä 😀

Tuossa aikaisemmin jo taisin mainita, että tilailin siemeniä Virosta, niin nyt niitä siemeniä on sitten itänyt. Olen laittanut suuren osan niistä turveruukkuihin kasvamaan, ja nyt tarvitsen niitä ruukkuja jonkin verran lisää. Ei ihan muutama kymmen tainnut riittää, voi helv***i sentään. Noh, ei auta muu ku painella kauppaan! Taimimultaakin pitää käydä ostamassa kun on tollasia pieniä pussukoita (14 litraa).

Koulin kaikki Blagovest-tomaatin taimet omiin ruukkuihinsa tänään ja samoiten itäneet Ruusunätkelmät. Jälkimmäisten kohtalo hieman pelottaa, koska ne eivät pidä siirtelystä. Toki tässä vaiheessa se saattaa vielä onnistua. Laitoin ne myös turveruukkuihin, jotta sen istuttaminen sitten olisi helpompaa kun sen aika koittaa. Menin vielä sekasin, minkä värinen mikäkin oli. Toivottavasti menee jotenki vielä oikein. Niitä on meinaan kolmea eri väriä tuolla, tai yksi siemenpussi sisälsi sekoituksen. Loput kaksi on valkoinen ja karmiininpunainen. Jälkimmäisiä en ole yhtään vielää siirtänyt mihinkään, niin ne tuskin sitten sekoittuvat muiden kanssa. Huomasin myös, että olen jättänyt listan kotiin toiselle tietokoneelle missä on lueteltuina nuo kaikki kasvit mitä minul on. Jouduin tekemään pilleistä uudet tunnistetikut kun en muista mikä noiden nätkelmien numerot ovat 😀 Noh, pitää käydä hakemassa ne tänään sieltä sitten. Hetki pitää vielä malttaa tässä kun lähden liikenteeseen. Pitää tossa tunnin päästä avustaa emohauvaa ruokkimaan tuo penikka.

Kävin tässä välissä siirtämässä parit taimet toisiin ruukkuihin. Ehkäpä sitten tulevaisuutta taas miettien, niin ei ole järkevää laittaa eri lajikkeita samaan istutusastiaan. Eli, laitoin yrtit tollaseen muovirasiaan itämään, missä nyt ostetaan jauhelihat jne, niin toiset niistä itää kuitenki nopeammin (tilli), ja ovat sitten mukavassa solmussa siellä jossakin vaiheessa! Eli seuraaval kerralla, Minna, istuta ne eri ruukkuihin! Eli uusiin ruukkuihin menivät Mirrinminttu sekä Lipstikka.

Taimien hoitoa Read More »

Scroll to Top