Latest Posts

Parvekerehut 23.7-28.7.2009

Tässä muutamia kuvia parvekkeeltani…

Kesäkurpitsan kukinto

Tästä on vaikeaa saada kuvaa, jollei ole todellakin kohdallaan. Kesäkurpitsan kukka on avoin hyvin vähän aikaa. Kasvi oli tehnyt toisen kukan viikonlopun aikana, enkä taaskaan kerennyt ottaa siitä kameralla kuvaa. Tämä on otettu 23.7.2009

Kurkkupuskat kukkivat 23.7.2009

Tässä kuvassa on ensimmäistä kertaa kasvattamani kurkkupuskan kukinto. Kyseessä on lajike Chinese Slangen. Kurkkuun tulee kukinnot varteen lehtien väliköihin. Luulin ensiksi, että ne ovat ns. varkaita, mutta varmistettuani tädiltäni, ettei varkaita tarvitse, eikä pidäkään nyppiä, annoin rehun kasvaa. Kas kummaa – niistä tulikin kukkia! Nyt odottelen vesi kielellä milloinka saan näistä ensimmäisen sadon korjattua. ( kuva: 23.7.2009)

Kurkun oksiin tulee tällaisia hauskan näköisiä jojoja, joilla se tarrautuu kiinni mihin vain voi. Rehua kannattaakin seurata tarkoin, ettei se pölli naapurikasvin naruja, tai tarraudu muihin kasveihin hakemaan tukea. Niin kuin olen edellä maininnut, en ole aikaisemmin tätä lajia kokeillut, ja huomattakoon, että rehu tarvitsee paljon enemmän tilaa kasvaakseen, mitä minulla on tarjota. Asiahan on niin, ettei mitään voi heittää pois, jos vaikka…

Tulevaisuutta ajatellen, pysyttelen vain yhdessä kasvissa. Kasvi ei ole vaativa muun kuin veden suhteen. Olen myös lannoittanut sitä rakeilla suoraan ruukkuun mullan pinnalle ripotellen. Tällä hetkellä (28.7.09) joudun kastelemaan rehun päivittäin, ainakin kerran. Ja ruukkuun pitänee taas lisätä multaa, koska kohta juuret taas näkyvät ja kasvi saattaa kärsiä kuivuudesta.

23.7.2009

28.7.2009

28.7.2009 Ensimmäiset tomaatinraakileet ovat näkyvissä!

Tässä uudet herneentaimet kasvamassa. Oikealla puolella on saviruukussa yksi auringonkukka ja muutama päivänkakkara. (kuva: 28.7.09)

28.7.2009 Näkymä parvekkeelle

Kurkkupusikot kasvavat!

Onneksi tulin tänään kotiin tarpeeksi ajoissa, koska myöhemmässä vaiheessa olisi parvekkeellani kasvavat kurkkupusikot delanneet täysin nestehukkaan! Jouduinkin ensi töikseni kiikuttamaan kannutolkulla vettä rehuille.

Kurkkupusikot olivat aloittaneet viikonlopun aikana kukintansa, ja veikkaampa, että siitä syystä ne tarvitsevat sitten hieman enemmän valvomista. Molemmat kurkut, lajikkeesta Chinese Slangen, ovat täydessä kukassaan, ja hörppivät ihan mukavasti vettä. Joudun varmasti myös virittämään niille lisänaruja, joihin kiipeillä. Jättävät siten naapurikasvit rauhaan. Voisin päivittää tänne muutaman kuvan, mutta juuri ostamani uuden näytön mukana ei tullut piuhaa, jolla saisin sen liitettyä Mäkkiini. Siinä on kaikki tarvittavat ohjelmat tiedostonsiirtoja varten. Ei tässä kai muu auta, kuin lähteä markettiin ostamaan… outoa, että näytön mukana tulee VGA-piuha mutta ei DVI-piuhaa… mut joo, se siitä. Pitää muutenkin tehdä muutamia pikku korjauksia esim. tähän blogiin. Mutta niistä tuonnempana…

Tänään pääsen myös aloittamaan kirjoitelmat kaverini pihalta, jota olen tässä kesän mittaan saanut hoitaa. Tekemäni hommat ovat olleet lähinnä nurmikon ajamista ja rikkaruohojen kitkemistä, mutta on siellä yritetty istutuksiakin laittaa. Pari rehua on vailla tunnistusta, mutta pitänee niistä ottaa ensin kuvat. Puutarhaa vaivaa muutoinkin ikävä lehtokotiloiden invaasio, joka on osaltaan hieman hankaloittanut kasvuston valinnassa, sekä niiden hoidossa. Tämä johtunee pääosin siitä, että naapuritontti on täysin villiintynyt, ja siinä pääsevät todellakin kaikki rikkaruohot + tuholaiset lisääntymään. Kun ei voi mitään, niin ei voi mitään. Round Upilla olisi paljon käyttöä naapurissa… ja sitä saa tontin omistajan luvalla kuulemma käyttää! Veikkaampa vaan niin, että kukkaroni ei pidä moisesta määrästä mitä siihen menisi ainetta. Jeps, mutta nyt muihin puuhiin, mm kuvaamaan parvekekasveja 🙂

Ohjeita itselleni seuraavia kasvatuksia varten:

Noniin… nyt alkaa näkyä jo elämää noissa parvekkeellani kasvavissa pusikoissa. Huomasin tänään, että ensimmäiset kukinnot olivat puhjenneet kurkkupuskiin. Samoin kesäkurpitsani oli tehnyt yhden suuren kukan.
Tarvitsen siis ohjeita noille, jotta tiedän mitä niiden kanssa pitää tehdä. Samalla jos tajuaisin käydä ensi kesää varten täältä kurkkaamassa niitä keväällä, niin ei tarvitsisi enempiä kysellä.

Seuraavien rehujen pölytys:
kesäkurpitsa / ei tarvitse apua pölytyksessä
paprika / pölytys käsin esim vesivärisiveltimellä -> ristipölytys
kurkku / ei tarvitse apua pölytyksessä
härkäpapu / ei tarvitse apua pölytyksessä
pensastomaatti / pölytys toimii esim. siten, että ravistelee kevyesti pensasta

Pilvinen päivä

Tänään on pilvinen päivä, ja lämmintä piisaa. Tällaisella ilmalla on hieman helpompaa ja tuskattomampaa hoitaa parvekkeen rehuja. Päätinkin siis siirtää herneen taimet suurempaan astiaan. Ei ne varmaan kerkeä kukkimaan tai kasvamaan isoiksi, mutta onpahan taas jossakin jotakin kohtuullisen kokoista rehua partsilla 😀

Ostin viikonloppuna K-Raudasta pienemmät parvekelaatikot, joihin toisesta laitoin herneet (5kpl). Istutin samaan laatikkoon vielä muutaman päivänkakkarankin. En tiedä, voiko näin tehdä, mutta kokeillaan! Päivänkakkaran taimet ovat vielä todella pienet, ja epäilen suuresti, etteivät ne kerkeä ihan täyteen mittaansa kasvamaan. Kokeillaan uudestaan sitten vuoden päästä asioita, kun on taas (toivonmukaan) astetta viisaampi.


Siirsin myös paprikan taimen ämpäriin kasvamaan. Huomasin, että siinä ollut multa oli melkoisen märkää, ja joudunkin varmaan pistelemään sen kylkiin reikiä, tai ujuttamaan pillejä multaan, että se hieman hengittäisi. Tiedä häntä toimiiko tällainen kikka mutta sekin pitää kokeilla.

Auringonkukan taimi sai myös ruukun. Istutin sen saviruukkuun, siihen, missä herneet itivät. Pakko kierrätellä noita ruukkuja kun muuten loppuu tila niiden säilytykseen… josta tulikin mieleen, että ulkovarastoni kaipaa siistimistä. Sinnehän ne ruukut voi talveksi sitten viedä!


Ja pikkuinen vinkki tulevaa kesää varten… tulee varmasti halvemmaksi hankkia se 5 säkkiä multaa kerralla, koska sitä kuitenkin menee säkkitolkulla. Tällä hetkellä minulla on mennyt 3 säkillistä multaa noihin istutuksiin, ja vielä pitäisi hankkia uusi säkki. Kasvusäkkejä on aivan turha tuoda patsille, koska ne on sitten todella hankalia siirrettäviä, jos siirtämiselle tulee tarvetta.

Tässä vielä osa parvekekasveistani tänään…

Vihreässä ämpärissä on pensastomaatti, sen vieressä pöydällä oikealla pinaattia. Värinokkonen viihtyy hyvin kesällä parvekkeella! Olen tämän pistokkaan saanut isältäni, jolla on ollut kyseistä kasvia jo usean vuoden. Alkuperältään tämä värinokkonen on tullut eräältä tuttavaltani. Muistan vielä kun hain sen… veljeni tuli minut hakemaan autollaan, ja kun istahdin autoon nokkonen kourassa ja kerroin mikä se oli, hyppäsi veljeni autosta säikähtäen pihalle. Hän luuli että se polttaa 😀 Meni hetki, kun sain hänet suostumaan koskettamaan tätä kasvia, ja matka kotiin sai jatkua.

Kävin tossa viikonloppuna sen verran liikenteessä, että saan taas päivitettyä galleriaan muutaman kuvan. Näin elämäni ensimmäistä kertaa nimittäin jättiukonputken! Oli pikkusen komean kokoinen, mutta en siihen lähelle uskaltanut mennä, jos satun vaikka horjahtamaan sitä päin tällä poron nussimalla tuurillani… Kuvan siitä otin, en tiedä onnistuiko, mutta siitä sitten löytyy versio todellakin tuolta galleriastani. (LINKKI). Samoin galleriaan tulee pari satamakuvaa. Sain satamasta herbaariooni kuvan myös kurjenmiekasta… siis jos sattui onnistumaan. Aloitan myös tässä samassa blogissa osion, jossa kerron tuttavani pihan kasveista ja sen kuulumisista. Mutta nyt käyn ottamassa muutaman kuvan parvekkeestani ja uusista istutuksista.

Parvekkeella kahisee

2009-07-17 13:01:36
Huh hellettä! Kävin juuri virittelemässä kurkuilleni naruja, jotta ne kestävät pystyssä. Ne olivat jo lähteneet etsimään tukea naapurikasveista 😀

Tällä kertaa olen varautunut kunnolla narujen virittelyyn pyytämällä mm. tuttavani poran kanssa heilumaan katon rajaan, jotta saisin jossain välissä ruuvattua kattoon tukilaudan, johon sitten saa taas noita naruja kiinni… tukilauta vain siksi, ettei tarvia etukäteen ruveta arvioimaan mihin niitä naruja sitten laitetaan. Ja itse asiassa, käytän siinä puurimaa, jonka ympäri saa kätevästi narun pujotettua. Samanlainen rima pitänee virittää myös parvekelasien eteen, johon sitten saan kiinni muutaman amppelin sekä tulevat narut herneille… pitääkin muistaa käydä ostamassa niille laatikko. Herneiden tarkoitus on tehdä pikkusta aurinkosuojaa edestä päin parvekkeelle. Mutta nyt vettä tankkaamaan koneistoon, että jaksaa taas tuolla helteessä ahertaa. Nähdään taas!

Aah… ihanaa. Parvekkeella kaikki rehut kasvavat!

Joutunee laittamaan tänne joitakin neuvoja seuraavia kertoja varten, josta sitten pääsen taas vuoden päästä (tai aikaisemmin) tutkimaan mitä pitää milloinkin tehdä…

Ollessani viikonlopun poissa kotoa, olivat sillä aikaa kasvini innostuneet kasvamaan rajusti. Syynä lienee sopivan lämmin ilma ja osittainen auringonpaiste. Kurkuntaimet olivat saaneet korkeutta tuplasti, samoin pensastomaatit. Härkäpapu oli lähellä kiivetä naapurin parvekkeelle, mutta typistin sen pikaisesti sopivan kokoiseksi. Jos se alkaisi tehdä nyt lehtiä lisää ja tuuheutumaan.


Tässä on ihana härkäpapuni. Taimia on istutettu ruukkuun kolme kappaletta. Saas nähdä, riittääkö niille tämän kokoisessa ruukussa kasvutila. Yritän muistaa mainita asiasta myöhemmin… viimeistään siinä vaiheessa jos kasvi kuolee 😀
(kuvasta aukeaa uusi linkki suurempaan kuvaan)

Härkäpavulle ohje: Pavun voi typistää jos se kasvaa liian korkeaksi. Vaatii runsasta kastelua. Olen lannoittanut papua joka toisella kastelukerralla tavallisella kukkalannoitteella. Multa on tavallista Kekkilän puutarhamultaa.
Alapuolella olevassa kuvassa on muutamia kurkkuja.
(kuvasta aukeaa uusi linkki suurempaan kuvaan)
Ohje kurkuille: Vaatii runsaasti vettä. Kurkun varteen tulee ns ”varkaita” joita ei poisteta. Annetaan kasvaa vaan. Kurkku tarviaa kiipeilytelineen, jonka olen tässä tapauksessa tehnyt narusta. Ämpäreihin on sinänsä helppo viritellä naruja jne, koska niissä on koloset kahvalle (saa näppärästi niihin kiinni…). Multa on Kekkilän tavallista puutarhamultaa.

Mainittakoon, että tammeni on tehnyt kerroksen uusia lehtiä. Kuvia siitä tuonnempana. Istutin myös lisää rehuja (en tiedä miksi). Halusin kai vähän kukkiakin parvekkeelleni. Laitoin rasioihin itämään auringonkukkia, niitä matalampia. Jos niistä vaikkapa saisi muutaman kasvamaan parvekkeelle tuomaan lisää väriloistoa. Samoiten kokeilin siemenistä laittaa itämään päivänkakkaroita (loistosekoitus). Tarkoituksena olisi laittaa näitä muutama suureen ruukkuun kasvamaan, ihan lattialle. Laittelen galleriaani kuvia niistä kunhan ne hieman kasvavat – sikälis jos kasvavat.

Katselin juuri tuota typistettyä härkäpapua, ja se näyttäisi hieman nuutuneen. Pitänee etsiä ohjeita sen kasvatukseen, esimerkiksi kuinka sitä tulisi lannoittaa. Toivottavasti en tapa tuota upeaa kasvia! Valoa se saa kyllä runsaasti.

Kesän kasvipäiväkirjaa…

Vihdoinkin aikaa käydä omiin projekteihin, esimerkiksi kirjoittamiseen. Kesä on meneillään ainakin täällä Imatralla. Juhannus oli kolea ja sateinen, mutta nyt on lämmintä ja aurinkoa. Helleraja on mennyt parisen kertaa jo rikki kuluvan viikon aikana, ja hyvä niin, koska lämpöähän nuo kasvit tarvitsevat.

Olen tehnyt seuraavia istutuksia parvekkeelleni:

Olen siis istuttanut parvekkeelleni ämpäreihin joitakin kasveja, koska niissä on runsaasti tilaa kasvamiseen. En tiedä toimiiko tämä metodi, mutta tuleepahan sekin sitten kokeiltua. Hyvä puoli noissa ämpäreissä sitten vielä on, että niitä voi käyttää muuhunkin tarkoitukseen, jos tämä kasvikokeilu epäonnistuu.

Voi olla, että joudun poistamaan pensastomaatilta toisen taimen vierestä, jotta nämä suuremmat yksilöt alkaisivat kasvaa nopeammin ja paremmin… Samoin paprikat ovat jotenkin kitukasvuisia. Sain ne vuosi sitten kasvamaan huomattavasti nopeammin.

Uutena kasveina olen siemenestä kasvattanut joitakin kurkkulajikkeita. Tomaattipuskien vieressä oikealla puolella valkoisessa ämpärissä kasvaa tällainen tavallinen kasvihuonekurkku… siis ilmeisesti sitä samaa mitä kaupoissa myydään. Kurkun oikealla puolella taasen suuressa ruukussa kasvaa härkäpapu. En ole tätäkään aikaisemmin kokeillut. Härkäpapu kasvaa kauheaa vauhtia korkeutta, ja joudun varmaan kohta virittelemään sen johonkin muualle kasvamaan kuin tuohon kohtaan, esimerkiksi lattialle. Otin nämä kuvat eilen alkuillasta, ja härkäpapu on kasvanut sen jälestä ainakin 20cm korkeutta. I LOVE IT! Odottelen vain, milloinka tuo rehu alkaa tuuheutumaan niin saan siitä sitten semmoisen kauniin kasvipatsaan.

Tarkoituksena on erotella kurkuntaimet toisiin ruukkuihin. Tuossa kasvihuonekurkun edessä on yksi kesäkurpitsan taimi odottelemassa myös suurempaa ruukkua. Kurpitsan vieressä vasemmalla puolella on nimittäin toinen kurkkulajike kasvamassa, Chinese Slangen (Cucumis sativus), josta olen nähnyt pelottavia kuvia, kuinka suureksi se voi kasvaa… tietty, ei sitä aina tajua katsoa etukäteen mitä aikoo ostaa ja kasvattaa. Jälkikäteen tulee surffailtua Internetissä tutkiskelemassa mitä tuleman pitää 😀 Noh, enivei, toivotaan, että tuo rehu tekee edes yhden kurkun mielikseni tänä kesänä.

Seuraavana laitan hieman erikoisen kuvan, josta en uskonut aluksi, että tämä voisi olla edes mahdollista toimia…

Tämä on siis, uskokaa tai älkää, tammi. Laitoin terhoja ruukkuun 12.2.2009 ja joskus toukokuun puolen välin jälkeen, esiin kurkisti tällainen pikkutaimi. En voinut kuvitellakaan, että tällainen onnistuisi, ja olinkin vähällä kaivaa terhot mullasta ulos, kun huomasin, että yhteen terhoon oli ilmestynyt sellaista ”karvoitusta”. Päättelin tästä, että se saattaisi juuria olla tekemässä. Olin oikeasaa! Tässä tuo taimi nyt komeilee, enkä tiedä mitä hemmettiä sille nyt sitten pitäisi tehdä… bonzai tai jotain. Ei siitä oikein huonekasviksikaan ole, jos se kerran syksyllä pudottaa lehdet pois (aika ruma talvella). Jos jollain on ehdotuksia, niin otetaan vastaan!

Jätän tämän kirjoittelun nyt tältä kertaa tähän ja lähden tarkastamaan kasvimaata mutsini pihalla. Olen vienyt osan istutuksista sinnekin tilan puutteen vuoksi… Siellä kasvaa myös tomaatteja, pari avomaan kurkkua, hernettä, sekä keräsalaattia. Palailemme jälleen kerran asian tiimoilta, mahdollisesti jo tänään.

Kevättä odotellessa

Tänään oli kyllä viikon surkein päivä sään puolesta. Koko päivän on tihuttanut vettä. Lämpöasteita ei mitenkään montaa ollut, vissiin +2°C, että ei sen enempää. Kyllä kirpasee alkuviikon jälkeen, kun oli niin kaunista. Aurinko paistoi monta päivää putkeen. Yöt olivat kylmiä, tais olla pakkasta -15°C. Kun olin toisinaan liikenteessä miten sattuu, niin ehdin jo pelätä, milloin saan jonkun tappokuumeen… asuvalinnat eivät aina osuneet kohdalleen kun johonkin päivällä meni, ja illalla tuli takaisin.

Uutisissa on puhuttu, että seuraavasta viikosta kevät alkaa. Nyt on siis sunnuntai.

Viikonloppuna oli aikojen suurin lottopotti jaossa ja se meni kahteen eri paikkaan. Itsellänikin oli lotto vetämässä, mutta tällä tuurilla sitä voittoa saa kyllä odotella maailman loppuun saakka. Rahanhaaskausta siis. 

Tässä kyllä olen ollut niin paljon tänään koneella, että nyt jätän tämän kirjoituksen lyhyeen. Aivot ovat kohta ihan solmussa. Tein tossa nimittäin uuden kuvagallerian tädilleni, koska edellinen alkoi jotenkin bugittamaan. Näihinhän aina tovi uppoaa, ja tämä uusi galleria ei asiassa juurikaan tehnyt poikkeusta. Mutta tässä siis gallerian osoite! 

Sirkku-Leenan galleria

Nyt kyllä tämä blogi jää lyhyeen… kirjoittelen taas tulevalla viikolla kun olen hoitamassa Foxi-hauvelia kaverin lähtiessä työkeikalle.

Torstaina touhutaan 30.10.2008

Taas on se aika vuodesta jolloin saa hyvällä omalla tunnolla pukeutua mitä naurettavimpiin asusteisiin, nimittäin huomenna (perjantaina) on halloween. Toki tämä syksyä piristävä tapahtuma ei ilmeisesti ihan kaikille ole niinkään tuttu tapa, vaikka monet ovat juhlasta tietoisia. Olisi myös kivaa, että ravintolat reagoisivat tähän julhaan jotenkin, esimerkiksi ilmoittamalla asiakkailleen AJOISSA milloin aikovat halloweeniään juhlia.

Otan esimerkin lähipiiristäni siihen, että selitän kuinka vituiksi juhlat voivat mennä, kun on epätietoinen tapahtumista. Kyse ei ole omista juhlistani, sillä päädyimme parin likkakaverin kanssa siihen, että oli miten oli, niin vietämme halloweeniä, niin kuin jenkeissäkin, 31.10. Onneksi sitten huomasin itse tällä viikolla parit mainokset, joissa oli mainintaa perjantain halloween-bileistä paikallisissa ravintoloissa.

Kun halutaan kutsua suuri määrä porukkaa bilettämään, joka perustuu tällaiseen iltaan, kuin halloween, halutaan olla tietoisia, milloin tuota juhlaa sitten vietetään. On vaikeaa saada kaikki viiden päivän varoitusajalla juhlimaan, saatikka sitten järjestää tarjoiltavat jne. Kaverini otti riskin, ja päätti pitää bileensä lauantaina, koska halloweeniä on YLEENSÄ juhlittu aina lauantaina riippumatta siitä milloin on 31.10. Ihmiset, jotka ovat vielä perjantaina päivällä duunissa, ovat olleet kautta aikojen sitä mieltä, että paremmin jaksavat juhliakin, kun se tehdään vasta lauantaina… pystyy tilaamaan meikkaajat jne vaikka kotiin. Nyt, kun kysyin paikalliselta Woodoo-nimiseltä baarilta vieraskirjan kautta, että juhlitaanko halloweeniä tänä vuonna edes ollenkaan, kun siitä ei ole ollut mitään tietoa esimerkiksi heidän Web-sivuillaan, niin nämä eivät edes vastanneet kyselyyni. Ihmettelen suuresti että miksi. Ystäväni kysyi myös samaa asiaa ravintolalta vieraskirjan kautta, ja siihenkään ei kukaan viitsinyt vastata. Tarkastimme asian vielä tiistaina illansuussa (tällä viikolla), ja halloweenistä ei ollut mitään mainintaa kyseisen ravitolan sivustolla. Kun on kyse tällaisesta illasta, johon asiakkaat joutuvat oikeasti panostamaan, niin miksi ravintola ei vaivaudu kertomaan bileistään hyvissä ajoin? Se, että pääsee spontaanisesti paikalle, aiheuttaa suurta vaivaa asiakkaalle, ja voin sanoa, että joku kerta jätän menemättä kyseiseen mestaan. Asiasta oltiin kuitenkin kysytty jo puoltatoista viikkoa aikaisemmin. Hyvää palvelua?

Kuitenkin, nyt kun sitten tällä viikolla saimme vihdoinkin tietää, että halloweenit juhlitaan perjantaina, menivät kaverini bileet vituiksi. Tarkoitus hänelläkin oli, että pukeudutaan ja pidetään naamiaisetkot himassa, sitten baariin esittäytymään asuissa. Olisiko ollut vähän ‘noloaa’ mennä noissa naamiaiskuteissa baariin päivän myöhässä? Voin sanoa että todennäköisesti! Tollaisia bileitä ei vaan siirretä päivää aikaisemmaksi…
Olen muutenkin seurannut näitä paikallisten baarien menettelyä juhlien suhteen. En tajua sellaista seikkaa, että jos on tietoinen esimerkiksi jostain esiintyjästä, joka on tulossa paikalle, niin miksi siitä ei tule veppisivuille mitään ilmoitusta välittömästi? Eikö nämä ravintoloitsijat enää suunnittele tulevaisuuttaan mitenkään? Turha ihmetellä jos asiakkaat eivät tule paikalle kun suunnitelmat joudutaan tekemään pikkasen aikasemmiin kun kuluvalla viikolla! Rispektiä siitä asiasta kuitenkin sedulan Onnelalle, koska heillä tämä tiedoittaminen on hieman aktiivisempaa muihin nähden.
Mutta miksi sitten torstaina touhutaan? Noh, kun tässä kerran on se yksi päivä vähemmän halloweeniin, niin vittu mikä kiire tulee tehdä asut ja muutkin valmistelut. Joku sanoisi varmaan että ‘ostasit sen sit valmiina ni ei tarviais tehdä’, niin täytyy vain sanoa, että haluan sellaisen asun, mitä muilla ei ole. Kaverini, jonka bileet tässä peruuntuivat, on niin siipi maassa, ettei välttämättä halua tehdä huomenna, halloweeninä, yhtään mitään. Olen kuitenkin lupautunut hänelle valmistamaan asuunsa sopivat housut, joita on todella vaikeaa löytää mistään kaupasta, eikä niitä varmaan löytyisikään. Jotkut osat halloween-asusta kyllä ostetaan, kun kaikkea ei voi itse tehdä. Eli tänään, torstaina, sitten touhutaan oikein urakalla!
Nyt menen tästä touhuamaan alakertaan, ja yritän touhuta saunauuniin tulet sillä aikaa kun kaverini tekee vielä ‘tietokoneellaan’ töitä, niin pääsemme sielunpuhdistukseen vielä tämän illan aikana!

Hyvää halloweenia kaikille! (kirjoitettu 30.11.2008)

Kanankoivet (kirj. 9.10.2008)

Pidän kanankoipien mausta sen verran, että tykkään syödä niitä melkoisen usein. Ongelmaksi kuitenkin koituu usein niiden heikko laatu.
Liekö tässä kuningaskuluttajalle hyvä testiaihe, mutta olen itse ainakin huomannut seuraavaa:

  • kanankoipien hinnoissa ei ole suurta eroa eri valmistajien välillä.
  • maku on poikkeuksetta ihan siedettävä kaikissa tapauksissa.
  • marinaadit ovat ihan OK.
  • lihaisuusastekin ihan hyvä.

En tiedä, missä menee kuluttajansuoja näissä asioissa, valistakaa kiitos!
Olen pistänyt merkille asian, joka vie poikkeuksetta ruokahaluni, jos tätä ilmaantuu, nimittäin, lihan sitkeys ja jänteisyys. Lähes jokaisella valmistajalta löytyy paketista koipia, jotka osuvat kuvaukseeni. Mieleeni herää kysymys, kuinka näitä kanaparkoja on oikein kasvatettu. Jännepalojen osuessa kohdalle, tulee ihan huono mieli senkin takia, että vituttaa kun joutuu tekemään uudet safkat – edellisestä meni ruokahalut. Mielessäni pyörii vain ajatus kuluttajan kusettamisesta. Tehotuotannon syytä varmaan…
Kun kolmen koiven paketista jokaisessa koivessa on laatuvirhe, niin miten siinä pitää toimia? Paistat kanat ja syöt jokaisesta osan… viet takaisin kauppiaalle? Epäilen, että näin voisi toimia. Varsinkin, kun tällaista kokkausta harrastaa viikonloppusin, jolloin kaupat ovat suurimmalta osalta kiinni. “Äänestääkö kuluttaja jaloillaan” tällaisessa tapauksessa? Itse lakkaan ostamasta enää kyseistä tuotetta. Mitä jää jäljelle? Ei mitään!
Tulen pian tulokseen, että kanankoipien syöminen loppuu sitten tähän, koska en voi luottaa siihen, mitä sieltä paketista oikein ilmestyy. Mihin kuluttaja voi luottaa? Pitääkö siirtyä toisiin kanatuotteisiin, kuten esimerkiksi hornetteihin tai rintaleikkeisiin? Luottamuspula vaivaa ylipäätään siipikarjatuotteita, koska niiden ympärille on aikojen saatossa vieritetty kaikenlaista “propagandaa”, esimerkikisi salmonella ja lintuinfluenssa.
Enää ei voi luottaa edes ns omaan terveeseen järkeen näissä asioissa. Aikoinaan sai käydä oman kanansa kynimässä naapurin maatilalla. Silloin tiesi, mitä kanat olivat napostelleet kasvunsa aikana, ja sen, kuinka niitä pidettiin ja hoidettiin. Nykyään pitää kaikki ostaa kaupasta tietämättä mitä ostaa. Joskus kanojen laadusta saa sen käsityksen, että niitä on jotenkin kohdeltu kaltoin. Sitkeää ja jänteistä lihaa. En minä mikään eläinaktivisti ole, mutta haluan vain rahoilleni vastinetta ja nauttia hyvästä ruoasta!
Tällä hetkellä uunissani kypsyvät taasen kolme kanankoipea. Saas nähdä mitä niistäkin tulee. Tämä on viimeinen jäljellä oleva merkki, jota olen käyttänyt. Jos nämäkin koivet osottautuvat täydeksi tuubaksi, lopetan koko helvetin kinttujen popsimisen. En viitsi omaa kanalaakaan perustaa kerrostaloasuntooni. Toivottavasti asiaan löytyy jokin ratkaisu… kerron myöhemmin koipien laadusta, nyt paussi paikallaan ja kohta syömään!

Kasvipäiväkirjaa 18.-19.3.2009

Alkaa pikku hiljaa mennä hermot näitten miun kasvien kanssa…

Ostin taannoin läjän huonekasveja Tokmannista, kun niitä sai ”niin halvalla”. Siis ihan normirehuja olivat ja kympil sai neljä. Ei ois pitäny olla niin vaikeahoitoisia. Noh, joka tapauksessa nämä rehut ovat suurimmalti osalta delanneet. Fiikus kuoli ötököihin, saniainen hukkui suojaruukkuunsa ja amerikanmuori mätäni ku sen siirs toiseen ruukkuun… ilmeisesti en osannut sitä siirtää! VITTU. Ainoo rehu, mikä tuosta ostosetistä on jäljellä, niin on toi aasinkorva. Sekin on hieman ’kalju’, mutta otin pari oksasta siitä juurtumaan vesiastiaan jos se vaikka päättäisi ihan itse pysyä hengissä. 

Suurin asia mikä ottaa ohimoon, on vihannespunkkien ilmestyminen takaisin kiinanruusuuni! Kohta menee oikeasti hermot sen kanssa. Onko kuluttajalla mitään suojaa, jos hän saa tuommosen vitsauksen jostain hankkimastaan kasvista? Siis jos rehu kuolee esim kaksi päivää sen jälkeen kun sen on ostanut, koska se on täynnä elukoita, niin saako sen puitteissa pyytää puutarhurilta aineita, joilla nuo elukat saa poistettua kasveista? Nehän leviävät muihin kasveihin! Alkaa olla hieman toivoton jo…