algae

Tavallinen aklvaharrastaja ei välttämättä ymmärrä veden kemiaa, mutta perusasiat tulisi ymmärtää vaikka ei kemiaan olisi sinänsä perehtynytkään. Pitää ymmärtää milloin vesi on hapanta ja milloin emäksistä. Myös veden kovuudella on merkitystä. Toiset kasvit eivät siedä kovaa vettä, eikä kalatkaan siitä pidä. Esimerkiksi tetrat ovat yleisesti pehmeän veden kaloja, ja platyt ja miekkapyrstöt kovan veden kaloja. Lisäksi miekkapyrstöt pitävät emäksisestä vedestä ja tetrat ovat lievästi happaman veden kaloja.
Veden pH:ta (happamuutta) voi testata kotikonstein erillaisilla tippatesteillä, tai liuskatesteillä, joita on saatavilla hyvin varustetuista akvaariotarvikekaupoista. Veden kovuutta voidaan mitata vastaavanlaisilla liuskoilla. (Kuvattu: Lemmikkieläinliike Norppis, Imatra)

Noh, miksipä nämä vesiarvoihin liittyvät tiedot ovat sitten muutoinkin olennaisia, kuin pelkän kalaston ja kasviston valitsemisessa, löytyy siitä, että usein aloittelevat akvaharrastelijat joutuvat kysymään neuvoja edistyneimmiltä harrastelijoilta, jos altaassa ilmenee ongelmia. Näkyvistä ongelmista tietty inhottavin on levä. Sen, mitä olen itse akvaarioista höpötellyt milloin kenenkin ammattilaisen tai hyvin edistyneen harrastelijan kanssa, niin levää on aina akvaariossa. Kyse on vain siitä, antaako sille otolliset olosuhteet. Samaa voi ajatella myös kalojen loisista: niitä on lähes aina akvaarioissa, mutta sairastuvatko kalat, niin ei välttämättä, jos vesi pidetään oikeanlaisena. Kalat eivät silloin sairastu, niin kuin levät eivät ”kuki”, jos vesiarvot ovat oikeanlaiset.

Ennen kuin uskoin asiassa itseäni huomattavasti viisaampia, altaistani on löytynyt mm. sinilevää, tupsulevää, piilevää, täplälevää, vihrelevää ja niin sanottua rasvalevää. Olen asiassa siis nyt viisaampi, ja pystyn jälkikäteen tarkastelemaan olosuhteita, jotka tarjosin ystävällisesti noille inhokeille.

Sinilevää löytyi viimeeksi eilen 75-litraisesta altaasta.
Sinilevä tekee mattomaisen pinnan esim. akvaarion pohjaan. Sen voi ”poimia” vaikkapa sormineen pohjalta pois. Se, kuinka tämän vielä muutoin tunnistaa, niin sinilevä haisee aivan kamalalta. Sen kyllä tajuaa kun ottaa vedestä pois. Myös paljon sinilevää olevassa akvaariossa vesi haisee epämiellyttävältä. Tunnistukseen siis ei tarvitse mikroskooppia… riittää kun näkee/tunnistaa mikä on kirkkaan vihreää, ja että hajuaisti toimii.

Sinilevä on ongelma usein tuoreissa akvaarioissa, joissa bakteeritoiminta ei ole lähtenyt vielää kunnolla käyntiin. Asiaan on vaikuttanut omalta kohdalta myös kalojen liikaruokinta, joka kuormittaa vettä. Löysin tosiaan 75-litrasesta akvaariostani sinilevää pari päivää sitten, ja en voi muuta kun odotella, että pystyn luomaan akvaarioon toisenlaiset olosuhteet. Altaassa on nimittäin tällä hetkellä kalanpoikasia, joita on ruokittava useaan kertaan päivässä. Eli viesti on selkeä, kyse on ruoan aiheuttamasta veden kuormituksesta. Mutta jos ei ole kalanpoikasia, vaan aikuisia kaloja, levää saa hillittyä pitämällä kaloja paastolla (tai vähäisellä ruokinnalla) ja vaihtamalla vettä hieman tiheämpään. Varjon kirjassa ”Akvaariokasvit”, suositellaan muutamaa päivittäistä osavedenvaihtoa. Eli, noin 1/3 vedestä muutaman päivää putkeen vedenvaihtoa. Sen pitäisi tepsiä sinileviin. Itselläni auttoi eräässä akvaariossa kalojen ruokinnan vähentäminen ja säännöllisempi vedenvaihto.

Suurin syy levien ilmestymiseen akvaarioihin on yleensä epäsäännölliset vedenvaihdot! Akvaristi, joka pitää tarkkaa huolta akvaariostaan, tuskin tappelee leviä vastaan. Se on vain kylmä tosiasia – levät saavat ravintoa mm. kalojen jätöksistä sekä ruoantähteistä.

Ensimmäisessä altaassani oli aluksi piilevää joka oli rusehtavaa, ja sitä levittäytyi lähinnä pitkälehtisten kasvien lehtien kärkiin, sekä joihinkin akvaariokoristeisiin. Tästä ei kannata hätääntyä, jos piilevä tulee akvaarioon heti perustamisen jälkeen. Se on aivan normaalia, ja levä lähtee yleensä parin viikon kuluessa ilman mitään levänsyöjiäkin pois, kun allas alkaa niin sanotusti kypsymään. Piilevän ilmestymiseen syynä on useimmiten uusi pohjasora, josta irtoaa piitä silikaatteina… piilevä siis tarvitsee piitä kasvaakseen. Myös vesijohtovedestä voi löytyä silikaatteja ja piihappoa.

En ole tarkemmin kuvaillut ”tupsuja”, joita akvassani on ollut, mutta tänään nappasin kuvan tuosta isomman altaan etulasin alalaidasta.

Mielestäni tämä on nyt ihan sitä tupsulevää. Sitä on hyvin yleisesti kasvien reunoilla, koristeissa, kivissä… vähän joka puolella. Se voi olla toisinaan hauskankin näköistä, mutta huono puoli siinä on, että jos se juurtuu kunnolla kasveihin, niin se voi olla kasvin menoa sitten se. Miten tätä sitten voi ehkäistä? Noh, edelleenkin ne vedenvaihdot auttavat tähän vaivaan. Tupsulevää nimittäin ilmaantuu, jos veden fosfaattipitoisuudet ovat korkealla.
Vedenvaihtojen yhteydessä kannattaa myös rapsutella harjalla kaikki koristeet puhtaiksi ennen kuin laittaa ne altaaseen takaisin. Tupsulevän irtoamiseen on olemassa käytännön vinkkikin: liota koristetta soodavedessä. Levät irtoavat ihan itsekseen siitä jonkin ajan kuluttua. Jossei ehdi irtoamaan siinä vedenvaihdon yhteydessä, niin kyllä ne sitten irtoavat akvaariossa jonkin ajan kuluttua. Hyvä keino mm. sisäsuodattimen putsaukseen! Vajaa 10 litraa vettä ja muutama ruokalusikallinen soodaa… ja kyllä lähtee 😀

Tupsulevää saattaa ilmaantua akvaarioon myös liian vähäisen valon takia. Se viihtyy veden virtauskohdissa ja hämärässä valossa. Muille kasveille kannattaa ehdottomasti laittaa ravinteita, jotta ne pärjäävät tupsulevän kanssa, jos sitä ilmaantuu akvaarioon. Muita ravinteita ovat esimerkiksi hiilidioksidi, joita kasvit ehdottomasti tarvitsevat kasvaakseen. Itselläni on käytössä nestemäinen hiililitku, EasyCarbo. Tupsulevät eivät pidä siitä laisinkaan.

Jos veteen ei kohdistu minkäänlaista veden pintaa rikkovaa virtausta, muodostuu pinnalle kalvo, jota kutsutaan rasvaleväksi. Sitä kulkeutuu akvaan esim. kalojen ruoista. Yksi keino on laittaa vesi virtaamaan pinnan tuntumaan, tai vaikkapa ”kuplakone”, joka rikkoo veden pinnan.

Jos haluat lisää tietoa akvaarioiden levistä, niin suosittelen lämpimästi, lukemaan akvaristin peruskirjan, Markku Varjon ”Akvaariokasvit”.