Sisustusprojektit / DIY

Talvi viipyi vain hetken

, , , , , , , ,

Talvi ei ole vieläkään päässyt oikein niskan päälle, vaikkakin käväisi hetkellisesti. Meille satoi ensilumi nimittäin marraskuun 17. päivä. Lumi kesti muutaman päivän ja suli sitten pois. Aikamoisia heittelyitä tällä hetkellä säässä. Yksi päivä sataa lunta ja on pakkasta, seuraavana sataa vettä. Olin sentään kerrankin ajoissa autoni talvirenkaiden kanssa. Talvi ei ainakaan yllättänyt tätä autoilijaa.

17.11.2025 satoi ensilumi

Satoi meille 15.11. lunta myös yön aikana, mutta sitä ei ollut ensilumen verran maassa. Se valaisi kuitenkin maisemaa mukavasti, ja heti huomasi ihmistenkin piristyvän. Lumella on suuri vaikutus mielialoihin täällä pimeässä pohjolassa. Vielä kun vaihtaisivat nuo meidän kusenpolttamat katuvalot ledeiksi, niin talvikin alkaisi olla kaupungissa oikean värinen, eikä oranssi!

15.11.2025 oli hieman jo lunta

Olen taas hukuttanut itseni töihin, kun huomasin joitain asioita, mitkä on pakko muuttaa. Minulla on onneksi yksi ystävä, joka voi näissä asioissa auttaa. Muutoin olen omillani. Pidimmekin pitkän työpalaverin asioihini liittyen. Nyt voisi vähän hengähtää ja ihailla maisemia. Maisemien ihailu auttaa toisinaan mielialoihini, varsinkin jos maisemat ovat silmiä hivenen kauniit. Kun ensilumi oli satanut, seuraavana päivänä oli postikorttimaisemat.

Talvinen maisema ikkunasta katsottuna
18.11.2025

Pitäisi kait päästä lenkkeilemään, että voisi hoitaa hieman omaa kuntoaan. Nyt on sellainen sää koko ajan, että välillä on loskaa ja sitten jäätä. Minulla ei ole sellaisia kenkiä millä lenkkeillä moisessa kelissä. Joku sanoisi, että ”osta”. Noh, ei voi ostaa jossei ole rahaa. Tällä hetkellä on asian suhteen aika huono tilanne. Onneksi blogin kirjoittaminen ei maksa muuta kuin vaivaa.

Talvinen maisema ikkunasta katsottuna
Kaunis talvimaisema ikkunastani 20.11.2025

Chili ja paprikat

Lisää kustannuksia tuo vielä tämä järjetön harrastukseni. Kun jotain haluaa tehdä, niin se on muualta pois. Yleensä kukkarosta. Hinasin sisälle talven alta paprikat ja chilin, ja ensimmäisen sadonkin sain korjata chileistä 12.11. Ne olivat aika pieniä. En uskaltanut syödä niitä! Kävi mielessä, että se kaikki maku niissä kyllä varmaankin löytyy, mutta pienemmässä paketissa. Talvi ei siis ole outoa aikaa kasvatella kaikkea hyödyllistä, jos omaa tarvittavat välineet.

Myös paprikat jäivät hirvittävän pieniksi. En syönyt niitäkään.

Kyllä tässä vihannesten kasvatuksessa taisi käydä niin, että lannoitteet unohtuivat tuonne parvekkeelle ja mikään ei oikein kasvanut. Noh, siellähän ne kyllä ovat. Pitää hakea sisälle ne jossain vaiheessa ettei talvi tee niille mitään. Kaikki kyllä kukkivat vieläkin. Lannoitteen puutteen huomasin siitäkin, että kasvit heittelivät kukintoja ja lehtiä pois. Myös lehdissä näkyy vaurioita.

Chili on ihan täynnä kukkia…

Laitoin hätäisesti vihanneksille lannotteeksi puutarhan kesälannoitetta, eli pinkkiä jauhetta, ja ainakin paprika näytti virkistyvän siitä erittäin paljon, kun alkoi tehdä lisää kukkia. Katsotaan siis mitä tästä taas oikein tulee. Tomaatti on ihan alkutekijöissä vielä, mutta taimi on edelleen hengissä. Se pitäisi laittaa nyt todella nopeasti vesiviljelyastiaan jatkamaan kasvua.

Paprika on täynnä kukkia…

Kiva viikonloppu takana

Kaverini pyysivät minua viininmaistelusessioon viikonloppuna. Toinen heistä oli käynyt viinimessuilla, ja sai sieltä jonkin ohjeen osallistua viininmaistelutilaisuuteen, joka järjestettiin Teamsin kautta. Olin aivan turhaan paniikissa, koska luulin, että tämä tilaisuuden vetäjä näkisi osallistujat jollain tapaa veppikameran kautta. Siispä, itkua väänsin hetken, mutta päätin kuitenkin pukea päälleni ihan perus T-paidan, kevyet kotihousut ja villasukat. Ne sopivatkin oikein hyvin tilaisuuteen.

Päivä oli ollut todella kaunis. Ja voi hitsit mikä auringonlasku! Hyvin tarkeni ajella sähkökruiserilla kaverin luokse, vaikka ulkona oli -7C pakkasta, kun oli pilkkihaalari päällä! Villatakki oli nimittäin repussa kun sitä ei mahdu pitämään haalarin sisällä. Ehdin juuri ja juuri paikalle ennen tilaisuuden alkamista. Tuttavani oli hankkinut kaikenlaista naposteltavaa viinin kyytipojaksi. HUOM: tässä ei mainosteta mitään tuotteita.

Konsepti oli hauska. Kaikkien osallistujien piti ostaa kolme erilaista pulloa tiettyä punkkua, joista tämä viininasiantuntija sitten netin välityksellä kertoi meille. Olikin muuten aika pirun pätevä kaveri! Tilaisuus sai niin hyvän vastaanoton, että toivon mukaan jatkoa seuraa. Ainakin sitä kovasti toivottiin.

Tuttavan tekemä pizza oli todella hyvää. Sen pohjaksi oli käytetty jotain valmispohjaa. Pitää tehdä itse jossain vaiheessa tästä pohjasta joitain ja laittaa sitten enemmän tänne tietoa asiasta. Jatkoon menee kuitenkin heittämällä.

Parvekkeen talvisiivous tekemättä ja paljon muutakin

Parveke ei ole ollenkaan talvikunnossa. Siihen pitäisi nyt kiinnittää paljon enemmän huomiota, koska jos tulee pakkasta pidemmän aikaa, sinne ei ole mitään asiaa. En ole esimerkiksi ottanut kesäkasveja alas, pessyt pavilijongin seinämäkangasta ja tuonut räsymattoa sisälle. Räsymatto on menossa vessaan talveksi ja pavilijongin seinä pitäisi pestä. Myös kasvilannoitteet ovat parvekkeella ja ne pitäisi tuoda sisälle ja varastoida. Kyllähän ne pakkasta kestävät, mutta osa on lasipurkeissa, jotka eivät taasen kestä pakkasta.

Loppuviikoksi on taas ennustettu plussakelejä, niin voisi ottaa tavarat silloin sisälle ja hoitaa homma loppuun. Mattokin lähtee varmaan lattiasta irti, kun kelit menevät plussalle.

Kuusen oksat pitää vielä asetella paikoilleen

Taas on kauheat suunnitelmat mitä pitäisi tehdä, mutta saas nähdä mitä saa aikaiseksi. Sain sentään jotain pieniä asioita tehtyä, esimerkiksi kaivoin joulukuusen esiin tiistaina 25.11. ja laitoin sen jalustaan renkaat paikoilleen. Jospa se nyt kestäisi siirtelyä. Edelliset renkaat olivat keskenään liian lähekkäin, ja kuusi oli kipata nurin joka kerta kun sitä siirsi. Olisin tehnyt enemmänkin asioita, mutta ruuvinvääntimestä hyytyi akku.

Joulukuusi on tarkoitus laittaa paikoilleen lähipäivinä tuomaan tunnelmaa olohuoneeseen. Olen jotain saanut aikaiseksi kuitenkin, sellaisia pieniäsuuria asioita. Sohvan yläpuolella olevan taulun yläpuolella oleva kelopuu on siirretty paikoilleen, huonekasveja olen jaksanut huoltaa, keittiön ruokapöytä on laiteltu paikoilleen ja sen alle matot… Olen myös siistinyt makkarin työpisteeni, että voin istuskella ikkunan ääressä tekemässä päivällä töitä. Siinä on oikein mukava istua kun näkee vähän maisemia ja ihmisiä.

Makkari onkin seuraava muutoskohde, taas vaihteeksi. Otin yhdeltä seinustalta alas tumman tapetin, ja tarkoitus olisi maalata sen vastakkainen seinä vaaleammaksi. Se seinä, mitä vasten sängynpääty tulisi olemaan. Katsoin yhden feng shui-ohjelman, jossa kerrottiin, että tummanharmaa on pahin väri mitä voi sisustuksessa käyttää. Eli seinä sitten uusiksi. Kaikki kortit täytyy kääntää.

Eiköhän tässä ollut taas tälle keralle ihan tarpeeksi asiaa, niin jatkanpa sitten joku toinen kerta taasen.

Kiitos kun luit!

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.

Tylsä kuukausi

, , , , , , , ,

Lokakuu oli loppu peleissä todella tylsä kuukausi. Sain kaikesta huolimatta tehtyä joitain ikuisuusprojekteja alta pois, mutta silti on sellainen fiilis, ettei ole oikeastaan tehnyt mitään. Alkukuukausi meni tosin flunssan kourissa, ja tokihan se hieman verotti jaksamista ja söi aikaa. Luojan kiitos etten tullut todella kipeäksi, vaan jaksoin tehdä sieltä täältä joitain kotiaskareita.

Vanhempieni pihalla orapihlaja-aidan seassa kasvava vaahtera juhla-asussa 10.10.2025

Lokakuun alussa oli pienehkö pelko siitä, että talvi tulee hyvissä ajoin. Tällä hetkellä asiasta ei ole tietoakaan, sillä eilenkin satoi vettä miltei koko päivän ja keli on plussalla reilusti läpi yöt. Siitä tulikin mieleen, josko saisin aikaiseksi pestä ikkunat! Se on sitten alkaneen viikon hommia.

Vanhempieni omenapuu syksyväreissä 10.10.2025

Täytyy kyllä todeta, että on hämmentävän lämmintä tähän vuodenaikaan. Kuukausi on jo vaihtunut marraskuuksi, ja monesti on satanut jo ensilumi. Nyt ei näy sään kylmenemisestä merkkiäkään. Kävin tilaamassa autoon renkaiden vaihdon päivämäärälle 11.11. Taitaa olla silloinkin miltei kesäkeli vielä. Katsellaan. Lokakuun 10. päivä maisemat näyttivät vielä tältä:

Ruska-aika meni itseltä tänä vuonna totaalisesti ohi sairastelun takia. Ruska oli todella lyhyt ja taisi kestää peräti kaksi päivää, kunnes lehdet tulivat puista alas. En oikeastaan ottanut yhtään kuvaa. Lokakuun alun visiitti kaupunkipuron puistikossakaan ei tuottanut tulosta, kun olin jo silloin huonovointinen. En jaksanut paljon käyskennellä ympäri maastoja. Nyt odottelen seuraavaa superkuutapahtumaa, joka on tällä viikolla 5.11. Toivottavasti olisi hyvä keli, että kuu näkyisi taivaalla ainakin sen hetken, kun se nousee.

Superkuuta kuvailemassa 8.10.2025

Toivottavasti olisi edes sen verran poutaa ja pilvetöntä, että saisin otettua jokusen kuvan kuusta. Kuun kuvaamista täytyy päästä harjoittelemaan, että se sitten onnistuu, kun on niin sanotusti pakko. Edellisillä kerroilla kuu meni pilviverhon taakse todella nopsaan. Kuu nousee taivaanrannasta niin nopeasti, että siinä ei mene kuin pieni hetki, että se on tarkennuspisteen ulkopuolella.

Sääilmiöt – Hurrikaani Melissa

Viikko sitten Jamaikaa ravisteli yksi voimakkaimmista hurrikaaneista, mitä on koskaan mitattu. Olen säähullu, ei voi mitään. Minä ja veljeni molemmat. Veljeni on vain sellaisella tasolla näissä asioissa, että minun on tässä vaiheessa enää turhaan alkaa tiedoilla pätemään! Mutta, minua kiinnostaa säätilat ja myrskyt todella paljon. Mutta joo. Melissa oli tämän hurrikaanin nimi, ja siinä oli mitattu jopa 185mph tuulennopeudet ja ilmanpainetta oli mitattu 892mbar. Se on maailman kolmanneksi voimakkain mitattu hirmumyrsky! Ja arvatkaahan mihin se on nyt matkalla? Tosin se ei ole lähelläkään niin voimakas (onneksi) mitä lähtiessään.

Screenshot: https://zoom.earth/maps/radar/

Tämähän suuntaa Eurooppaan satelemaan loppuja vesiä. Hurrikaani se ei tosiaankaan enää ole, mutta rippeet siitä saattaa sataa tänne pohjolaan. Vuosi sitten Kirk-myrsky teki samoin. Epäilen suuresti, että tämä saattaisi vaikuttaa kuun näkymiseen 5.11. Ainakin sääennusteessa on vesisadetta. Seuraava päivä näyttäisi olevan kirkas. Voipihan sen kuun käydä silloinkin kuvaamassa. Kyllä se vielä suht täysi siinäkin kohtaa vielä on. Tuleekin mietintä vastaan: kävisikö kuvaamassa torstaina kello 16 täysikuuta, vai katsoisiko eduskunnan kyselytunnin? Käyn kuvaamassa kuun!

Taas on se kuukausi kun pitää aloittaa projektit

Tervehdyin noin kahden viikon kuluessa flunssasta ja olikin aika käydä järjestelemään tavaroita, koska minulle oli tulossa maailman ihanimmat kisut taas hoitoon. Halusin tehdä pari projektia valmiiksi, jotka ovat olleet odottamassa ties kuinka kauan tekijää. Olin viritellyt vessaan suuren roskiksen, jonka päällä oli hyvä sahailla puupaloja. Purut menevät sitten suoraan roskiin.

Sain vihdoinkin aikaiseksi sahata eteisen puiseen hyllykköön päällystason vintage-laudoista, joita olen sitä varten säästellyt. Pari vaakatason tukipalikkaa joutui käsittelemään puuöljyllä. Itse tykkään käyttää Supi Saunavahaa, kun se on hajuton ja myrkytön. Olen käsitellyt sillä paljon puupintoja. Laitan hyllyköstä kokonaiskuvan kunhan olen saanut siistittyä alueen esittelykelpoiseksi.

Samaan syssyyn virittelin paprikoille jalustan, kun ne oli saatava lattialta pois. Kuin ihmeen kaupalla varastosta sattui löytymään juuri sen kokoinen hyllylevy, mikä kävi tarkoitukseen. Projekti on vielä hieman kesken, mutta se täytyy tehdä loppuun piakkoin, koska saman alustan päälle tulee myös tomaatti, jos se vielä ehtii. Kuvia sitten taas myöhemmin. Paprikat ovat täynnä kukkia ja alkuja, joten alustalla on siinä mielessä kiire, kun siihen tulee tukinarut. Tämän paprikan poimin 30.10. ja se on nyt syöty. Onneksi paprikan runko ei katkennut tämän paprikan takia. Siksi tukinarut ovat tarpeen.

Voiko olla mitään suloisempaa kuin tällainen kissa? Noh, voi toki olla… ainoastaan siinä tapauksessa, että se olisi oma kissa! Nämä satunnaiset vierailijat ovat sitten kerta kaikkiaan niin ihania, että sydän ihan sulaa kun heidän kanssa saa olla toisinaan. Röllillä (kuvassa) on kuulemma samankaltaisia tapoja kotonakin, mitä täällä hoitopaikassa. Kun olen jääkaapin äärellä tekemässä jotain, niin hän tulee pummimaan jotain herkkupaloja. Noh, ainahan sieltä joku kinkkupalanen tippuu.

Virittelin kissoille ikkunan ääreen tuolin, jonka päälle asettelin heidän pedin. Meni muutama päivä ennen kuin he tajusivat, että parvekkeella vierailee lintuja. Voi sitä ihmettelemisen määrää, kun tämä selvisi! Varsinkin Sysi (kuvissa) oli selkeästi kiinnostunut linnuista, ja kävi vähän väliä tarkistamassa lintutilanteen.

Yritän taas aktivoitua kirjoittelemaan. Edellisestä postauksesta on kuitenkin kulunut jo kuukausi, niin siinä ajassa ehtii kuitenkin tapahtua niin paljon pikkuasioita, että kun niistä alkaa kirjoittaa, ei enää muista mitään. Eli palaillaan taas seuraavalla kerralla.

Kiitos kun luit!

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.

Syyskuu loppuu mutta syksy jatkuu

, , , , ,

Syyskuun viimeisiä päiviä viedään. Kylläpä kului tämä kuukausi nopeasti! Oli tarkoitus tehdä sitä sun tätä, ja niin kuin yleensäkin, aina jotain jää tekemättä. Olen kyllä pysynyt nyt mukana päiväaskareiden kanssa ihan mukavasti, ettei nyt ihan kauhea kaaos ole, vaikka katalogista tämä kämppäkin onkin kaukana. Mutta kuitenkin, jotain on tehty.

Tomaattisatoa vielä syyskuussa.
Syksyn satoa kerättynä 24.9.

Ensi yöksi (ma-ti) on tulossa ihan yöpakkasta. Tämähän tarkoittaa sitä, että parvekkeella kuolee kaikki! Keräsin viime viikolla tomaatit pois, kun lämpötila kävi silloinkin aika lähellä nollaa. Nyt se vaan menee alle nollan. Pähkäsin, että jos nyt kuitenkin nostaisin paprikat ja chilin vielä sisälle kasvamaan. Saisin jatkettua niiden kasvukautta ihan roimasti. Pelottaa vaan ne ötökät!

Chili on ihan täynnä kukkia ja podeja vielä syyskuun lopussa.

Olisi aika hyvä paikka tiedossa keittiössä, mihin hydrotomaattikin tulee. Voisin viritellä niille kasvivalonkin, kun sellainen sattuu olemaan. Niille pitäisi virittää harso ihan vaan siksi, että jos on ötököitä, ne eivät leviäisi muualle. Noh, onhan minulla muutama tunti aikaa miettiä asiaa. Huomenna kasvit ovat jo mennyttä, jos ne jäävät parvekkeelle ensi yöksi. Keli alkaa viiletä jo 19 maissa, eli jos pitää tehdä jotain, niin sen tulee tapahtua hyvissä ajoin ennen tuota ajankohtaa.

Huonekalut in memoriam

Joskus käy niin, että en ehdi edes sisustuskuvia ottamaan hankkimistani huonekaluista, kun ne ovat jo niin sanotusti jatkamassa matkaansa toisiin koteihin (tai kaatopaikalle). Viimeisin kaluste, josta olen luopunut, on nojatuoli. Lahjoitin tämän haikein mielin eteenpäin. Se sai uuden kodin tuttavaltani. Sain olohuoneeseen lisää tilaa, eikä minun tarvitse enää stressata kuinka järjestelen kalusteita.

Olen ajatellut freesata olohuoneen yleisilmettä vaihtamalla suuren tummasävyisen viskoosimaton räsymattoihin. Nyt pitää vaan löytää sopivat matot, jossei niitä omasta takaa löydy valmiiksi. Pitää heittää visiitti häkkivarastoon, kun olen kiikuttanut sinne ties mitä mattoja. Massiivinen sohva hieman häritsee mattovalintoja, koska sen leveys on 230cm, ja harvoin on mitään peruskokoisia niin suuria mattoja, jotka sopisivat sen kanssa yhteen. Matot tuppaavat olemaan liian lyhyitä (tai kapeita). Nykyinen matto on jotain 300cm x 200cm.

Kyllä on kertynyt kaikkea krääsää aikojen saatossa, mistä nyt haluaa eroon, tai ainakin niille pitäisi keksiä jokin järkevä säilytyspaikka. Lemmikkien kanssa tuli hommattua aika paljon mattoja, kun ne likaantuivat aika nopeaan tahtiin. Milloin kissa oksensi johonkin, tai sattui joku muu vahinko. Minulla olikin hommattuna niitä pyyhittäviä allergiaystävällisiä terassimattoja, juuttimattoja, vai mitä lie. Nyt niistä on vain yksi käytössä keittiössä. Kyllästyn niin nopeasti asioihin. Ne matot ovat todella kivoja, että en aio luopua niistä. Vaihtelu vaan virkistää. Juuttimattojen kanssa on se hyvä puoli, että kun ne rullaa kasaan, ne pysyvät pystyssä itsekseen toisin kuin räsymatot.

Kaikkea sitä tulee pähkäiltyä vielä. Mietin, jättäisikö ötökkäverhon paikoilleen parvekeoven eteen, niin se olisi valmiina ensi kesää varten. Mutta eihän se käykään kun ovi ei mene kiinni. Sehän on otettava muutekseen tänään alas sieltä kun on tulossa niin kylmä yö, että väliovi on saatava kiinni! Tiiviste on sisemmässä ovessa.

Parvekkeella lensi vielä äsken joku ötökkä, ja näin eilen vielä pitkähäntäisen pistiäisen kiipeilemässä ikkunaa vasten. Olikohan se etsimässä talvehtimispaikkaa. Nyt se tulee tietysti rehujen mukana sisälle. Pervekkeelta pitää muutenkin tuoda tavaraa sisälle pakkasen alta. Tekemistä siis tiedossa tälle iltapäivälle. Pavilijongin seinän voisi ottaa alas, ja sen mukana pitsiverhot ja koristevalot. En usko, että koristevalot pitävät pakkasesta. Pavilijongin rungon avoimet putket on tilkittävä jollain, ettei sinne pääse ötököitä. Kohta tulee kiire.

Kissat ovat tulossa lokakuun puolen välin jälkeen viikoksi hoitoon, niin parveke pitää olla sellaisessa kuosissa, ettei sinne tarvitsisi mennä. Voisin viritellä kisuille loikoilupaikan parvekkeen oven eteen. Jouluksi siihen on tulossa joulukuusi. Se on varmasti paras paikka sille. Kissojen raapimistolppa kaipaa tuunausta. Se on purkautunut ikävästi. Muistaakseni minulta löytyy jostain köyttä, mitä kieputetaan tolpan ympärille.

Raapimisteline kaipaa ehostusta.

Olen ollut tyytyväinen uuteen varsi-imuriin. Aluksi ihmettelin, kun se vaikutti sotkevan enemmän kuin siivoavan, että näinköhän tuli tehtyä ihan idioottiostos. Mutta sitten aloin tarkastelemaan imuria lähemmin, ja huomasin, että sen suulake oli tukossa. Sinne oli jäänyt nenäliina. Kun poistin sen, homma aloi taas pelittää. En ole ollut uskoa silmiäni, millaisen määrän roskaa tuo oikein imuroi. Ihan käsittämätöntä. Tietty, edellisen imurin säiliötä ei tullut tarkasteltua samalla tavalla kuin tämän, josta näkee muutekseen läpi. Katselin ohjevideoita yksi ilta, kun piti selvittää milloinka se on täysin latautunut. Sehän ladataan sellaisessa telineessä.

OBH Nordica X-Nano varsi-imuri seisoskelee ovenpielessä.

Pesin tänään aamupäivästä peittoni, jonka kanssa nukun. Laitoin sen koneeseen pussilakanoineen päivineen. Ei tarvitse sitten hikoilla sen kanssa myöhemmin. Peitto pääsi kuivumaan työhuoneen oven ylälaidassa oleviin naulakoihin. Se on juuri ja juuri sen pituinen, että helma ei osu maahan. Onhan lattia toki puhdas, että ei siinä mitään. Käyn kääntelemässä peittoa välillä, jotta se kuivuisi tasaisemmin ja nopeammin.

Peitto kuivuu näppärästi ovella

Kiinanruusu

Olen ottanut joitain keskeneräisiä projekteja esiin, ja tuonut niitä tänne olohuoneeseen valmiiksi, että saisin aktivoitua itseni tekemään jotain loppuun. Eräs keskeneräinen projekti on valaisin kiinanruusulle. Tuo nurkkaus on tällä hetkellä niin kamala, että on ihan haasteita saada suunniteltua sitä paremmaksi. Laitan sohvan toisella puolella olevan kukkapöydän ikkunan ääreen huonekasveja varten, joka varmasti vaikuttaa nurkkauksen yleisilmeeseen. Mutta ensin tieltä pitäisi siirtää vinyylilevyjä täynnä oleva lokerikko. Siinä on hommaa jonkin verran, kun ne painavat aika paljon.

Kiinanruusu tykkää olla ikkunalla mutta tarvitsee valon talvea varten.

Kiinanruusua pitäisi vähän leikata vielä. Se on kasvattanut alas aika pitkän oksan, ja se kasvaa vaan. Vettäkin se hörppii aika paljon. Sitä täytyy kastella ainakin kaksi kertaa viikossa jo. Toisaalta antaa sen pudotella vaan lehtiä, niin se hieman uudistuu. Olen joskus ihan nyppinytkin tuosta lehtiä. Mitä enemmän lehtiä, sitä enemmän se juo.

Syksyn tullen pitäisi tehdä paljon muitakin asioita ennen kuin talvi yllättää. Ikkunoiden pesu olisi yksi sellainen. Katsotaan miten jaksan tehdä mitäkin. Onneksi päivät eivät ole vielä niin kylmiä, ettei ikkunoita viitisisi pestä. Valoisa aika alkaa vaan lyhentyä kiivaseen tahtiin.

Maanantain todo

  • Kausivalot pois parvekkeelta
  • Paprikat ja chili sisälle
  • Parvekeoven välistä ötökkäverho varastoon ja sisäovi kiinni
  • Keittiön puupömpelit tyhjennys + siirto

Otinkin itseäni niskasta kiinni ja siirtelin ikkunan ääreen tulevan kukkatason sille varattuun paikkaan. Samaiselle seinustalle on tarkoitus tuoda keittiöstä huonekasvit. Kaikista valoisin paikka asunnossani on parvekkeenpuoleinen ikkunasto. Jos talvella paistaa aamupäivällä aurinko, se paistaa juurikin noista ikkunoista sisään. Ikkuoiden kohdalle on myös porattu amppeleille reikiä kattoon, johon kasvivaloja saisi viriteltyä.

Korkeamman puupömpelin sisällä on askartelubetonia, joka on saatava sieltä pois ennen kuin alan siirtämään mitään mihinkään. Pömpelien alla olevat renkaat eivät välttämättä kestä siirtelyä, kun sisällä on niin painavaa tavaraa. Matalamman pömpelin sisällä on jotain kasvitarvikkeita, jotka joutavat sieltä pois. Myöskään kaikkia kasveja ei ole tarkoitus pitää. Jotkut on tarkoitus yhdistää samaan ruukkuun. Näin teen esimerkiksi palmuvehkoille.

Ja siitä se ajatus sitten taas lähti karkuun. Ettei olohuoneen kasvinurkkauksesta tulisi niin levotonta, päätin siirtää makkarista kirjalaatikon olohuoneeseen kukkapöydäksi. Kevennän makkarin nurkkausta sitten vähän. Puulaatikko on entinen arkkupöytä, jonka olen kääntänyt kyljelleen. Sain mahtumaan sen sisälle kaikki kirjat, kun minulla ei varsinaisesti ole kirjahyllyä. Sellainen saattaisi kylläkin tulla kyseeseen jossain vaiheessa. Minulla on tarkoitus laittaa puulaatikkoon yksi hylly, joka tuossa onkin jo valmiina. Pitää vaan ruuvata sisäreunoihin puurimat, jonka päälle tämä hylly sitten menee. En ole vielä päättänyt mitä tämän kanssa teen, mutta se saa nyt väliaikaisesti mennä olohuoneen nurkkaan kukkapöydäksi.

Ehdinkin tässä välissä on siirtämään huonekasvit keittiöstä olohuoneeseen ja imuroimaan vieressäni olevan nurkkauksen, johon on tarkoitus siirtää vinyylilokerikko. Vinyylitkin on siirretty nurkkaukseen odottelemaan lokerikon virittelyä. Siitä pitäisi ensin maalata jalat. Unelmia pitää olla, ja haaveena minulla onkin, että juuri tuon vinyylilokerikon päälle saisi joku päivä ihka aidon vinyylisoittimen, jolla voisi sitten kuunnella levyjä. Löhöilypaikkakin on tässä vieressä, jossa näitä blogejakin kirjoittelen. Kun vinyylilokerikko on siirretty, paikalle sai kirjalaatikon. Nyt alkaa multitaskaaminen!

Jokohan tämä riittäisi tältä erää ja alottaisin kamojen siirtelyn paikoilleen. Oikein ihanaa syksyn jatketta ja hyvää alkuviikkoa!

Kiitos kun luit!

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.

Parveke gate

, , , , , ,

Tästä ei nyt taida tulla tänä(kään) vuonna yhtään mitään, parvekehommasta siis. Jos ei sada vettä niin sitten tuulee niin että tukka lähtee. Onneksi tuulee useimmiten lännestä, niin parveke jää siltä suojaan!

Sääepisodi 4.7.2025 Ulla myrsky

Kävin viemässä postiin tavaraa ja samalla ruokakaupassa. Sillä hetkellä oli ihan järjetön tuuli. Katsoin Ilmatieteenlaitoksen sivuilta, niin tuulenpuuskat olivat jotain 21m/s. Taisi kyllä huippu olla juurikin tuossa kello 12.30 aikoihin, juuri silloin kun kävin kaupassa.

Kuvakaappaus: FMI (linkki)
Kuvakaappaukset FMI iPhone App

Keskiviikkona 2.7. oli sentään suht lämmin päivä. Ei ihan tainnut yltää hellelukemiin Imatralla, mutta lähellä se kävi. Se on tämän kesän toiseksi lämpimin päivä tähän mennessä! Ihan järjettömiä kelejä ollut. En ihan äkkiä muista vastaavaa kesää sään puolesta. Kesäkuussa oli yksi hellepäivä. Juhannuksen jälkeisellä viikolla oli niin koleaa, että piti laittaa autossa lämmitys päälle, että tarkeni kesävaatteissa.

Parveke on tosiaankin ihan keskeneräinen. Sain sentään aikaiseksi istutella paprikat kasvuruukkuihin. Ne vaikuttivat jo siltä, että eivät kerta kaikkiaan enää suostu kasvamaan niin pienissä taimiruukuissa. Siirtelin taimet olohuoneen puolella, kun sain viriteltyä sopivasti sinne paikan, jossa touhuta. Vielä olisi yksi chili menossa parvekkeelle.

Paprikat parvekkeella
Paprikat
Taimienistutusta olohuoneessa
Chili odottelee istutusta kasvuruukkuun

Kalsa kesä tekee myös sen, että parvekkeella ei oikein kasva mikään. Tomaatti on ihan kitukasvuinen, vaikka se on sijoitettu valoisimpaan kohtaan. Sen latvakin on jo haaroittunut. En tiedä tarkalleen mitä se tarkoittaa, mutta se kait lopettaa korkeuskasvunsa sitten siihen. Muistan joku kesä sitten, että kävi ihan samalla tavalla. Eihän siitä kasvista niin julmetusti tomaattia tullut, mutta tuli jokunen kuitenkin. Tuolloin oli vastaavasti todella kylmä kesän alku, ja olin suojannut kaikki kasvini hallaharsolla. Nyt en tehnyt niin muuta kuin avomaankurkulle.

Avomaankurkku laskee myös vettä lattialle kun sitä kastelee. Pitää keksiä jokin astia tuohon alle, ettei lattia kastu. Minulla oli tarkoitus laittaa tähän kohtaan vihreä terassimatto. Toki vesi menee senkin alta ihan sujuvasti rööriä kohden, mutta lattiahan siinä likaantuu, ja jää vain multavana siihen kohtaan mistä vesi on valunut rööriä kohden. Astia tai jokin kaukalo olisi juuri hyvä.

Viikko sitten laittamani kylvökset ovat juuri ja juuri lähteneet itämään. Suojasin nämä kasvihuonemuovilla ettei tuuli kuivattaisi niitä niin nopeasti. Tässä kyllä saisi olla ilmeisesti koko ajan jokin muovi päällä. Yritin tiirailla, että olisiko siitä lähtenyt mitään itämään, mutta ainoat pikkuriikkiset taimet laatikossa olivat oreganoja. Muita ei ole vielä näkyvissä. Pitää tehdä kait jokin muovihuppu noille vielä suojaksi.

Jopa kotkansiipisaniaiset ovat ihan kitukasvuisia, vaikka nehän pitävät vähän viileimmistä keleistä. Kun ei ole paistanut aurinko, ne ovat jääneet todella pieniksi. Muina vuosina vastapäätä oleva ikkuna on heijastanut niille valoa, ja niistä on tullut oikein suurikokoisia. Tänä vuonna näin ei käynyt, koska aurinko ei ole paistanut. Saattaa olla, että siirrän ne vielä toiseen kohtaan vähän parempaan valoon.

Ruukussa kasvava saniainen jäi vahingossa sellaiseen paikkaan mihin tuuli aika kovasti. Siitä katkesi kaikki lehdet. Ei tuo nyt hienolta näytä, mutta olkoon. Saattaa olla, että käyn hakemassa tuon tilalle uuden loppukesää varten. Eihän tollasta voi pitkään katsella! Tosin, enhän ole tuolla parvekkeella sitä edes katsomassa. Saattaa olla, että jätän sen ruukkuun ja valeistutan sen syksyllä suurempaan multa-astiaan tai pihalle.

Parveke TODO-lista sen kuin kasvaa…

  • timjamit uusiin ruukkuihin
  • rakennustavarat pois ja pesuun (säilytykseen työhuoneeseen)
  • sinkkiastiat pois
  • verho takaseinälle
  • ritelikkö pois takaseinältä ja laitetaan paprikoiden taakse
  • puulaatikon tukipuu paikoilleen

Ja millä antaumuksella tuota kesäkurpitsalle tarkoitettua puulaatikkoakin rakensin! Kesäkurpitsan taimi kuoli reilu viikko sitten, ja heitin sen mäkeen. Laitoin kaksi uutta siementä itämään, mutta en tiedä auttaako se nyt enää tässä vaiheessa mitään. Laatikko on edelleen tyhjillään. Siemenet eivät ole itäneet vielä, eli aika tiukoille menee. En tiedä ehdinkö saada edes yhtä kesäkurpitsaa tänä kesänä, ainakaan itseni kasvattamaa.

Timjamit kärsivät myös siitä että ovat vielä pienissä ruukuissa. Näistähän pitäisi kerätä myös satoa. Tuore timjami on älyttömän hyvän tuoksuinen. Pitää yrittää kerätä satoa hieman edes talteen, vaikka pakasterasiaan, mistä sitä voi sitten talvella ottaa tuoreena ruoan sekaan. Ruohosipulille pitäisi tehdä samoin.

Noh, näillä mennään, eihän tässä muukaan auta. Pitäisi yrittää suhtautua näihin hyötykasvien kasvattelemisiin vähän rennommin. Harrastushan tämä on, eikä ammatti, tai elinehto. Laitan lopuksi vielä kuvat parvekkeesta, vaikka se on vielä ihan sekaisin. Ensimmäisessä kuvassa on kasvatusnurkkaus (eteläseinusta) ja toisessa kuvassa pohjoispuoli, johon minun on tarkoitus tehdä oleskelualue.

Ennusteiden mukaan tällä viikolla pitäisi kelien hieman lämmentä. Se olisikin oikein mukavaa. Jospa saisi inspiksen tehdä asiat loppuun saakka. Toki sisäiset ominaisuuteni hankaavat välillä vähän vastaan asioiden loppuunviemiseksi, mutta saan toisinaan otettua itseäni niskasta kiinni ja tehtyä homman loppuun. Sitten voisi taas hetkeksi hengähtää ja tehdä jotain muita asioita loppuun.

Huomiseksi (tiistai) on vielä ennustettu karmeaa kesämyrskyä. En edes muista monesko tuo on laatuaan, mutta kyllä niitä ihan kivasti on tänä vuonna ollut. Viimeeksi muutama päivä sitten perjantaina myrskysi Ulla. Jospa tämä tästä vielä iloksi muuttuu. Ainakin toivoa on.

Tässä oli kuitenkin tämä parvekekatsaus ja kirjoittelen sitten joskus toiste lisää. Hyvää viikon alkua!

Kiitos kun luit!

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.

No niin, nyt se parveke

, , , , , ,

Muutaman vuoden jumitus eikä parveke ole vieläkään julkaisukunnossa. Miksi ei? No en v**tu tiiä! Pitäisiköhän luopua jo koko ajatuksesta? Sain sentään vietyä roskia pois ja edesmenneen koirani paljun häkkivarastoon odottelemaan jotain jatkokäyttöä. Siitä todellakin tulee ensi kesänä kasvimaa. Laitan kaikki kolme tomaattia ja kaksi paprikaa ja chilin siihen kasvamaan yrttien kera. Jäin taas vatvomaan asiaa liian pitkäksi aikaa, enkä saanut sitten tehtyä asian eteen taaskaan mitään. Tosin aluksi siitä paljusta piti tulla vesiaihe. Muutin suunnitelmaa.

Kesäkurpitsan kasvulaatikko kuivumassa roska-astian päällä. Laatikon tilavuus 21 litraa.

Rakentelin kesäkurpitsalle kasvulaatikkoa muutaman päivän. Aloitin kyllä rakentelun edellisellä viikolla, mutta juhannus tuli väliin ja lempibaarin kuoppajaiset. Ja mitenkä tämä nyt sitten tuli väliin? Noh, olisihan tässä ollut suht hyvää aikaa jotain saada aikaiseksi jos jalka olisi pelittänyt. Nyt ei taaskaan mene kenkä jalkaan, edes sellainen muovitossu. Pitää käydä ostamassa vielä kesäksi yhdet normikokoa suuremmat. Talvella ostin jo karvavuorelliset tossut kokoa 40, kun ei mennyt talvikenkä jalkaan ja jotain piti laittaa. Tällä kertaa kenkä ei siis mene jalkaan kun kippasin itseni pientareelle fillarilla. Jalka jäi alle ja kävely on ollut todella hankalaa sen jälkeen.

Bar Kenguru, Vuoksenniska, sulki ovensa lopullisesti 19.6.2025 (kuva: 23.6.2025)

Se siis tuli nyt tähän väliin. Hieman naureskellen totesin, että en muutekseen ole enää ihan niin näppäräkään, mitä olen joskus muutamia vuosia sitten ollut. Oli melkoista tuskaa sahailla kesäkurpitsan kasvulootaa varten varattuja paneelin paloja oikeaan mittaan. Otin itseäni niskasta kiinni ja tein sen loppuun maanantai-iltana. Käsittelin laatikon SUPI-saunavahalla, niin kuin olen käsitellyt muitakin puisia rakennelmia. Laatikko on loppusilausta vailla valmis ja toivon mukaan saan sen heti tiistaina käyttöön. Ainakin yritän niin.

Tiistain ajatelmia…

Kesä on ollut suht viileä. En ole pitänyt mitään kiirettä parvekeasioiden kanssa. Kuitenkin siitä voisi nyt jo nauttia. Esimerkiksi salaatit ja yrit kasvavat tällaisilla keleillä ihan hyvin. Taidan jättää yhden paprikan ja chilin sisälle kasvamaan. Pelottaa vaan ne vihannespunkit, joita niihin saattaa ilmaantua. No, jospa niiltä säästyisi tällä kertaa.

Pitää viedä kaikki muutkin kasvit keittiöstä pois. Turvettakin pitää mahdollisesti käydä ostamassa lisää. En jaksaisi enää millään raahailla mitään painavia säkkejä ees taas kun koko ajan on joku raaja kipeänä.

Viileä kesä pitää minut myös kiinni neuloosissa, joka on toisinaan aika rasittavaa. Tällä kertaa olen ottanut esille virkkuukoukun. Ajattelin virkata itselleni kesäponchon. Jotain tämä taas vaatii ja kaunis ponco voisi piristää minua. Olen aloittanut palojen virkkaamisen, ja sehän tietysti syö aikaa tuolta parvekkeelta. Kun parveke olisi kunnossa, voisin virkata ponchon paloja siellä.

Keväällä kesken jäänyt Strömsö-villatakki roikuu vielä olohuoneen seinustalla hengarissa, kun en ole saanut tehtyä sitä valmiiksi. Se on neulottu valmiiksi, lukuunottamatta nappilistaa. Pakko jättää se esille, etten unohda sitä. En ole päättänyt laitanko siihen vetoketjun vai puunapit. Puunapit pitäisi tehdä itse.

Välillä neuloosi näyttäytyy virkkausintoiluna.

Virkkasin aikoinaan torkkupeiton paloja parvekkeella, silloin kun hauveli oli vielä hengissä. Siitä kehkeytyi surutyö (Blogi: Virkattu torkkupeitto isoäidinneliöistä). Kun ulkona oli lämmintä, parvekkeella pystyi hengailemaan heti kun aurinko oli painunut reunan taakse. Noh, jospa ne lämpimät kelit vielä tulisivat tälle kesälle. Eihän vielä ole edes heinäkuu.

Sunnuntai

Äkkiä ne päivät kuluivat tästä välistä taas, ja nyt on jo sunnuntai. Meillä sataa ilmeisesti koko päivän vettä. Hyvää aikaa kirjoitella blogia. Tänään pitäisi jossain vaiheessa ihan myrskytä. Helsingissä oli jo ollut kunnon myrsky aamulla. Se saapuisi meille joskus loppupäivästä.

Tuttavani oli yökylässä pari päivää sitten, ja piristyin hänen käynnistään niin paljon, että laitoin eilen parveketta kuntoon koko loppupäivän. Oli pakko lopettaa siinä vaiheessa kun jalat eivät enää kantaneet. Kävin välillä leppuuttamassa jalkojani sohvalla, ja ompelin samalla käsin yhden olohuoneeseen tarkoitetun verhon lyhyemmäksi. Nyt pitäisi saada aikaiseksi vielä ripustaa se verho ikkunalle.

Sain kuin sainkin eilen (lauantaina) laitettua parveketta taas pykälän eteenpäin! Tänään voisin laittaa loput tomaatit paikoilleen, niin saisin siivottua keittiön. Niitä on vielä kolme laittamatta. Päätin, että jätän erikoisemman chilin sisälle kasvamaan kun sitä voi sitten kasvatella talven yli keittiössä. En tiedä sen lajiketta. Jätän myös yhden tavallisen Cayenne-chilin sisälle. Ei minulla tainnut muita chilin taimia enää ollakaan. Vein alkukesästä ylimääräiset chilit rappukäytävän eteen, ja laitoin niihin lapun ”saa ottaa”. Ne eivät olleet siinä enää tunnin kuluttua kun lähdin liikenteeseen.

Virittelin ensimmäiset pitsiverhot paikoilleen. Halusin nähdä millaiset niistä tulisi, ja olen ihan tyytyväinen näkemääni. Joudun kyllä näitäkin vielä lyhentämään parisen senttiä, mutta sen voi tehdä sitten kun pääsen istuskelemaan parvekkeelle, eikä mitään muita tavaroita ole jaloissa pyörimässä. Siihen ei enää kauaa mene! Esittelen parvekkeen heti kun se on valmis.

Puutarhavalot syttyivät hämärän tultua ja näyttivät ihan kivoilta pitsiverhojen kanssa.

Parvekeurheilua

Laitoin kroppani likoon, ja siirtelin painavat lecaharkot paikoilleen takaseinustalle. Ne olivat aikaisemmin pystyssä olohuoneen ikkunan edessä ja niiden päällä oli puinen taso. Olin aikeissa laittaa paprikat niiden päälle. Purin kuitenkin hökötyksen. Takaseinustalle pinotut tiilet piti siirtää sitten harkkojen alta pois, ja pinosin paprikoille tiilistä uuden tason, joka on mielestäni nyt paljon kivempi. Tilasta tuli paljon siistimmän näköinen ja olen erittäin tyytyväinen siihen. Kunhan saan tehtyä kaikki istutukset, laitan vielä lattialle vihreän terassimaton.

Parvekepuutarha valmistuu pian

Sain myös istuttaneeksi yrttilaatikkoon tarkoitetut jutut. Eli, siihen nyt päätyi persilijaa, salaatteja ja oreganoa. Laitoin reunassa olevaan kukkaruukkuun köynnöskrassia, jos se vaikkapa vielä lähtisi kasvamaan.

Sunnuntaipäiväni keskeytyikin äkillisesti kun puhelin soi. Sain vieraita. Ihana kummipoikani tuli perheensä kanssa pyörähtämään luonani kun olivat kotimatkalla mökiltä. Kummipoikani on 7-vuotias ja aloittaa nyt syksyllä koulun. Aivan ihana tapaus!

Apua, kämppäni on aivan sekaisin kaikesta tavarasta. Heillä oli vieläpä mukanaan jokin tuttu, jota en ollut koskaan nähnyt. Noh, ei tämä nyt sitten niin kamala kokemus ollutkaan, vaikka aluksi mietin, että mitähän hittoa nämä nyt minusta mahtavat ajatella. Kummipoikani isä, Aatu, on edesmenneen koirani alkuperäinen omistaja, keneltä koira silloin minulle tuli. Hänen pihallaan aikoinani sain aloitella puutarhailua. Olipa ihanaa nähdä pitkästä aikaa ystävää ja hänen perhettään!

Tähän on hyvä lopetella tällä kertaa ja jatkaa projekteja. Laitan vielä loppukevennykseksi kuvan Foxysta, kun tuli niin suloinen kuva hänestä Facebookin muistoissa vastaan.

Kiitos kun luit!

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.
Scroll to Top