Luontoa tutkailemassa
Olen ollut poikkeuksellisesti luontoa tutkailemassa vielä tähänkin aikaan vuodesta, koska syksyn aikana on ollut jo kolme superkuuta eikä luntakaan ole vielä satanut. Ensimmäinen superkuu meni ihan poskelleen, silloin 7.9.2025, kun oli niin sanotusti verikuu. Tälle vuodelle on vielä yksi superkuu tiedossa. Ensivuoden kuutilannetta en ole edes tarkistanut. Haluan kuitenkin oppia valokuvaamaan tuon pallon tuolta taivaalta. Elikkäs, tähän mennessä syksyllä on ollut jo kolme superkuuta peräkkäin.
Melkein kävi ottamaan kaaliin, kun katsoin säätiedotusta 5.11. kun silloin olisi ollut myös täysikuu. Taivaalla oli sellainen pilvikerros vesisateineen, että oli aivan turha lähteä ilman sadetakkia edes viemään roskia. En sitten lähtenyt ulos, mutta seuraavaksi iltapäiväksi oli ennustettu selkeää keliä ja +10C lämmintä. Siispä kamerareleet kasaan, ja suunnittelemaan torstaita paremmin.
Oli aika hilkulla, että tämäkin reissu oli mennä pieleen. Läntinen ilmavirtaus kuljetti Stora Enson tehtaan savupiipusta tulevan vesihöyryn suoraan järvelle päin suoraan kuun yläpuolelle. Kuu nousee aika nopeasti! Keli oli onneksi tyyni, eikä kamerajalustaan tarvinnut viritellä mitään painoja. Oli minulla mukana kangaskassi, jonka olisi tarvittaessa voinut täyttää hiekalla ja kiinnittää jalustaan.
Saavuttuani rannalle oli edelleen valoisaa, vaikka aurinko oli laskemaisillaan. Olin taas hieman myöhässä. Minulla ei myöskään ollut tarkempaa tietoa mistä kuu tarkalleen nousisi. Olisihan tuonkin voinut etukäteen selvittää, mutta jostain syystä jätin sen tekemättä. Sieltähän se jostain nousisi kuitenkin!
Melkein ei meinannut tulla mistään kuvailuista mitään, kun jäin istumaan rannalla olevalle penkille hypnoottisena tujottelemaan maisemia. Kuu nousi suoraan vastarannan puolelta jättäen aivan upean sillan tyyneen veteen. Tavallaan tehtaan savut toivat lisää ilmettä kuviin näyttäen lähinnä ohi menevältä pilvilautalta. Menihän se kuu sitten kuitenkin savuverhon taakse jossain vaiheessa… Aloin tehdä lähtöä kotiin mutta jäin hetkeksi vielä istumaan penkille.
Olin varautunut kalsaan iltaan ottamalla retkipatjan palasen mukaan, jonka päällä voisi istua penkillä. Se olikin ihan hyvä idea, koska jostain alkoi hiipua ihan hirvittävä kaste, kun aurinko laski. Olin liikenteessä sähkökruiserillani, ja ajolasitkin menivät ihan huuruun. Ne, satula plus taustapeilit piti pyyhkiä ennen kuin pääsin lähtemään paikalta. Olikin kylmää kyytiä kun vaatteet olivat ehtineet kostua kasteesta.
Juuri kun olin lähdössä, rannalle saapui vanhempi pariskunta, joka tervehti minua iloisesti. Totesivat minulle, että ”onpas mukava nähdä täällä tällaisena iltana muitakin samanhenkisiä ihmisiä”. Tarkoittivat tällä kuun tuijottelua. Tämä lämmitti mieltäni hyvinkin paljon. Ihmettelinkin ääneen, missä kaikki mahtoivat olla, kun syyskuun alussa ollut superkuu veti rannan täyteen porukkaa. Nyt oli hijaista, eikä ollut mitenkään kylmä keli. Noh, joulukuussa on vielä superkuu. Toivottavasti se näkyy.
Lintutornin luontoa tutkailemassa 4.11.
Lintutorni… voi hyvänen aika kun tuo paikka on niin seesteinen! Kävin superkuuta edeltävänä päivänä katselemassa ja kuuntelemassa lintutornin menoa. Lintutornin ympärillä oleviin ruonkintapaikkoihin oli viety pikkulinnuille ruokaa. Näin ainakin seuraavat linnut ruokailemassa: pähkinänakkeli, pikkuvarpusia, talitiaisia, sinitiaisia ja käpytikka. Oravakin oli paikalla kun saavuin, mutta säikähti tuloani sen verran, että otti hatkat. Sen turkki alkoi olla harmahtava.
Minulla oli järkkäri mukana, jos vaikka saisin jotain laadukkaampia kuvia otettua. Se jäi kyllä haaveeksi. Jossain vaiheessa seisoskellesani lintutornilla, maisemien väri muuttui hetkeksi aivan totaalisesti. Aivan kuin joku olisi laskenut sinisen harson maisemien päälle. Vedessä olevat kuivahtaneet kaislikot muuttuivat miltei oransseiksi ja vesi sekä taivas sinisiksi. Tämä tapahtui juuri ennen auringonlaskua. Hetki kesti varmaan noin minuutin, ja muuttui pikkuhiljaa takaisin synkkyyteen.
Lähdin kotiin lämmittelemään.
Tosiaankin keskiviikon 5.11. satoi vettä ja pysyin sisällä koko päivän. Olin jotenkin niin ajatuksissani, etten saanut oikein mistään kiinni. Olin merkannut fyssarikäynninkin väärin. Piti mennä keskiviikkona, mutta olin merkannut sen seuraavalle viikolle jostain syystä. Pitäisiköhän yrittää olla muutama viikko ilman viikonpäiviä? Aivot taitavat tarvita jonkin sortin vapaata. Luonto saattaisi auttaa tähän. Pitää kokeilla.
Lintutornilla 10.11.2025
Edellisyönä oli oikeastaan sellainen yöpakkanen, jota ei ole vielä tänä syksynä ollutkaan. Sen jotenkin tiesi, että nyt syksy on ohi ja talvi saa saapua. Nollaa näytti koko päivän. Onneksi olin käynyt vaihdattamassa talvirenkaat autoon viikonlopun aikana, koska maanantaina ei olisi ollut mitään asiaa mihinkään autolla ilman talvirenkaita.
Tein töitä aamupäivän ja katselin parvekkeen puolelta ulos taivasta. Se näytti puolen päivän jälkeen todella hienolta, ja päätin lähteä lintutornilla käväisemään. Otin järkkärin mukaan ja lähdin liikenteeseen ennen auringonlaskua. Olikin aika tiukoilla, että pääsin pihasta pois hyvissä ajoin, koska auton ikkunat olivat aivan jäässä. Ikkunoiden selvittelyyn meni kuitenkin tovi, mutta ehdin kuin ehdinkin lintutornille ennen auringonlaskua.
Ei kyllä näkymät pettäneet tälläkään kertaa! Nyt kun puissa ei ole lehtiä, niin kaikki lehtipuiden oksat näyttävät todella hienoilta. Sen lisäksi oli vielä pastellinvärinen taivas järven yllä. Aurinko laskee vastakkaiseen suuntaan, ja on todella uskomatonta kuinka se värjää idänpuoleisen taivaan. Kävelin ylös torniin patsastelemaan. Järvellä ei näkynyt ketään.
Järvi oli kuin siinä olisi ollut jokin metallinen kalvo päällä kun taivas heijastui siihen. Rannalla oleva vesi oli jäätymispisteessä, tai ainakin siltä se näytti. Rannan ruovikko oli huurteinen ja jäässä. Pikkulintuja ei näkynyt eikä kuulunut missään.
En yleensä kävele lintutornin viereen rantaan, mutta menin tällä kertaa ottamaan pari kuvaa. Yleensä ruovikossa ja sen läheisyydessä on lintuja, enkä koe että niitä pitäisi tarkoituksella häiritä. Rantaan kävellessä polun varrella oli puu, jonka tyvi oli kasvanut upeasti sammaleen peittoon.
Tornin vierestä rannalta ei oikeastaan nähnyt muuta kuin osmankäämiä ja kaislaa, niin lähdin pikkuhiljaa kävelemään autolle päin. Aurinkokin alkoi painua horisontin taakse.
Autolle saavuttuani, auringonlaskunpuoleinen taivas oli muuttunut aivan punaiseksi. Sain vielä hetkeksi luonnolta silmille karamelliä!
Päätin lähteä vielä autolla ajelemaan kohti auringonlaskua, koska tuohon aikaan on vaan niin älyttömän hienonnäköiset maisemat. Ajelin moottoritietä pitkin Mansikkalaan, ja juuri siinä kohtaa syttyivät valot pylväisiin. Sekin oli todella hienon näköistä. En tietenkään saanut otettua kuvia tästä tapahtumasta, koska minun piti ajaa autoa. Liikennekin oli kohtalaista tuohon aikaan (noin kello 16) ja tienpinta oli hähmäinen. Olikin aika jännää ajella pitkästä aikaa talvirenkailla kun tiesi, että tie on jäässä.
Käännyin Mansikkalasta kotiin päin ja upeat maisemat senkun jatkuivat. Vuoksi oli niin hieno ympäristöineen, että ihan harmittaa kun en jäänyt ottamaan siitä yhtään kuvaa.
