Kun rakastamasi lemmikki tai henkilö lähtee pois, niin siinä jotenkin katoaa suunta. Ei tiedä mitä tekisi seuraavaksi, eikä tiedä mistä jatkaa. Olen pohtinut pajon lemmikkieni poistumista elämästäni. Ne antoivat minulle suuntaa mihin mennä. Koira toi ulkoilun suhteen rutiineja, ja kissat olivat aina menossa nukkumaan kanssani ja kehräämässä vieressä. Oli mahtavaa olla jollekin tärkeä. Nyt kun lemmikit ovat poissa, niin ei tiedä mitä tekisi. Ei koe merkitsevänsä oikeastaan kenellekään mitään.
Tammikuun viimeinen viikko oli jotenkin masentava. Vaikka olen saanut tehtyä ties mitä siivousjuttuja kämpässäni, mieli ei vaan kohentunut. Tavaroiden lisäksi on ilmeisesti tärkeää siivota myös elämästä pois muitakin tekijöitä, jotka aiheuttavat pahaa mieltä. Aavistan, että kyse on nyt sellaisesta asiasta.
Olen maininnut, että olen yksineläjä. Kunpa kuitenkin joskus tulisi mukava ihminen jakamaan elämän kanssani, niin se olisi mahtava asia. Ja sitten kun tuo onnenpäivä koittaa, ja sellainen potentiaalinen ihminen ilmaantuukin, kaikki menee jostain syystä pieleen. Tulee petetty olo ja koko elämä romahtaa. Tuntee itsensä arvottomammaksi kuin koskaan. Siltä se tuntuu. Tosin älyyttömyyksiin asti yltyvät tunnepurkaukset voivat johtua muistakin tekijöistä… ominaisuuksista, joista olen nyt itsessäni viimeaikoina päässyt jyvälle.
Ei tässä kuitenkaan mitkään tsemppiviestit ja -sanat auta. Pitää yrittää keksiä jotain muuta tekemistä, niinhän se vaan on, ja jatkaa elämää. Pitää etsiä elämälle uusi suunta. Eli, nokka vaan kohti uusia pettymyksiä!
Päivä on pidentynyt huomattavasti mitä se oli kuukausi sitten. Se on miltei kaksi tuntia pidempi, joka kyllä näkyy. Kello 16 on vielä suht valoisaa ainakin jos lunta on yhtään maassa. Kirjoitushetkellä (1.2.) se on kyllä sulanut lähes kokonaan pois, kun vettä satoi melkein viikon. Kävin hakemassa vanhempieni autotallista kanankakkaa tulevia taimikasvatuksia varten, ja sillä hetkellä vettä satoi kaatamalla. On meidän seudulla yleensä ollut tammikuun viimeisellä viikolla koviakin pakkasia, mutta tänä vuonna oli plussakelit. Kelin pitäisi pakastua huomisesta alkaen. En tiedä mitenkä pitkäksi aikaa. Luntakin saadaan ehkäpä vähän takaisin. Kunhan vaan pääsisin kulkemaan sähkökruiserilla niin se olisi oikein mukavaa.
Turhista tavaroista luopuminen — declutter
Minulla ei ole diagnosoitua ADHD:tä, mutta se kuuluu mitä ilmeisemmin ominaisuuksiini. En ole koskaan käynyt testeissä, joten asian todentaminen on siinä mielessä epävirallista. Foxy-koira loi todella hyvät raamit päivään, koska sen kanssa oli pakko käydä ulkoilemassa tietyin väliajoin, ja ruokaakin oli annettava. Kissatkin auttoivat rutiineissa, koska niilläkin oli rutiineja. Nyt koko elämä on sekaisin, kun ei ole saanut itse aikaiseksi tehdä rutiineja. Olen vain kerännyt lisää tarvaraa nurkkiin, joista haluaisin valmistaa vähän sitä sun tätä. Päässäni pyörii koko ajan ajatuksia mitä tehdä mistäkin. Se on kuin mehiläispesä. Ideoille ei tule loppua eikä niitä voi hallita mitenkään.
Aina on sata projektia menossa ja kaikki on kesken…
Olen ollut jonkunlaisessa henkisessä sumussa monta vuotta, mistä on jotenkin vaikeaa päästä pois. Nyt tein kerta kaikkiaan päätöksen, että ylimääräiset tavarat lähtee! Olen jo aloittanut kirjojen roudaamisen roskikseen. Kuitenkin ehjien ja hyväkuntoisten tavaroiden ja vaatteiden roskiin heittäminen tuntuu kauhealta, niin olen antanut itselleni luvan laittaa niitä tarjolle paikalliseen roskalavaryhmään. Sain pari kirjaa menemään sitä kautta, sekä muutaman muunkin tavaran. Pitkään kämpässä pyörineet pahvirullatkin tultiin hakemaan. Pieni pinkka kirjoja, joita en tarvitse, ovat vietynä nyt roskiin, kun niitä ei kukaan halunnut. Roskikseen päätyi myös vanhoja lukionajan kirjoja, joita olen jostain syystä säilyttänyt.
Asunnossani on myös jonkun verran toisten tavaroita, joita olen joko lainannut tai muuten vaan säilönyt. Ne lähtevät myös sinne mistä ne on lainattukin.
Paprikat ja chilit esikasvatukseen
Kaivoin turvebriketit esiin, ja aloitin paprikoiden ja chilien kylvöhommat. Olin joskus hankkinut tällaisia kylvöä helpottavia turvenappeja, jotka sitten turpoavat kun niihin lisää vettä. Tai ainakin näin oletin, koska en ollut koskaan ennen käyttänyt mitään tällaisia. Enkä myöskään löytänyt netin syövereistä näille mitään käyttöopastusta, edes Nelson Gardenin sivuilta.
Kaivoin esiin säilyttämäni rasiat joihin pistin turvebriketit turpoamaan. Käytin vedenkeittimestä otettua vettä, josta sai niin sanottua puhdasta vettä. Koska näissä ei ollut kansia, tein rasioille muovipusseista väliaikaiset huput, ettei harsosääsket pääse munimaan heti kylvöksiin. Huput pysyvät paikoillaan kuminauhoilla. Reunoihin saa kätevästi pyykkipojat, johon voi kirjoittaa vaikkapa lyijykynällä mitä missäkin briketissä on. Asettelin siemenpussit vielä niiden päälle jotta näkee kokonaisuuden. Keltainen tarra keskellä rykelmää on harsosääskien pyydystystä varten oleva liimapaperi.
Olen niin helpottunut kun sain siivottua pari päivää sitten tiskipöydän oikein kunnolla, niin nyttenhän se on hyvä heti samantien sotkea! Pitäisi vielä tehdä joitain huonekasveihin liittyviä istutuksia ruukkuihin ennen kuin kaikki menee taas piloille. Kuten mainitsin aikaisemmin, olen ollut jonkunlaisessa henkisessä lukossa jo jonkin aikaa, ja nämä tekemättömät asiat ovat juurikin niitä mitenkä sellainen ilmenee arkielämässä. En saa tehtyä mitään kun olen koko ajan niin loppu. Jospa se mielikin virkistyisi kun saa aikaiseksi edes jotain.
Olen pitänyt parvekeistutusten suhteen hiljaiseloa pari edellistä vuotta, ja samalla siinä on mennyt myös vanhempieni pihahommat. Sanoin jo äidillenikin, että tänä vuonna aion tehdä asialle jotain. Se on sitten myös tehtävä. Ehkäpä kevät alkaa viemään asioita parempaan suuntaan.
Ihana aurinkoinen kuulakas päivä 4.2.
Istuin koko valoisan ajan ikkunan ääressä katsomassa kauniita talvimaisemia. Aamulla maisemat näyttivät ihan postikortilta, niin kuin asiaa on tapana kuvailla. Auringon osuessa puihin niistä alkoi tippua hiutaleita alas, mikä oli todella kauniin näköistä. Autoja ajoi ohitse ja ne pöllyttivät kevyttä pakkaslunta aina mennessään. Sekin oli hienon näköistä.
Kadulla kulki paljon ihmisiä ja heistäkin oli varmasti hienoa katsella lumien tippumista alas. Tiellä kulki myös ruokarobotti, joka aiheutti eräälle dalmatialaiselle hieman hämmennystä. Robotti on jotenkin sympaattisen näköinen vekotin, kuin se olisi jokin lemmikki. Niitä on välillä parkissa paikallisen S-Marketin edessä. Yllättävän hyvin ne ovat selvinneet talvesta, vaikka lunta on ollut välillä todella runsaasti, teilläkin.
Jospa nyt kuitenkin alkaisin tässä lopettelemaan tätä tarinaa tällä kertaa. Päivät alkavat todellakin pidetä ja kohta pääsisin katselemaan valokuvattavia paikkojakin. Katsellaan. Ei muuta kuin hyvää alkanutta viikkoa!
