Kuvia ja taas kuvia… ei kohta enää kerkee!

Olen taas ollut erittäin ahkera kuvien ottamisessa, mutta sitten laiska kirjoittamisessa. Ajatus katkeilee jatkuvasti kun jotain edes aloittaa. Mutta kokeillaas nyt sitten vähän paremmalla menestyksellä!

Edellinen postaus on sitten tehty näköjään 18.5, että aikaa on kulunut. Tämähän sitten onneksi tarkoittaa sitä, että olen saanut istutettua kaikki parvekerehut ja vähän muutakin. On tehty äidille kukkapenkki yms. Mutta pysytään nyt tässä omassa parvekkeessa tällä kertaa, äidin pihasta myöhemmin.

Toukokuu oli ihanan lämmin ja sain puuhastella paljon parvekkeella, ja ehdin jopa pari iltaa istuakin tuolla ”puistikossa” Foxi-koiran kanssa. Kuvassa vasemmalle on vielä tulossa pöytä, johon laitan joitain kasveja, mm. daaliat laitetaan siihen. (kuva: 2.6.2016)

Yksi ostamani tuija ei oikein ole viihtynyt tuolla, ja saattaa olla, että kaivan sen ylös ja vien tuonne pihalle saunan eteen kasvamaan, jos saan siihen luvan. Loput kaksi tuijaa ovat ihan hyvissä voimissa.

En kyllä tajua miten, mutta onneksi hoksasin käyttää näitä kotkansiipisaniaisia parvekkeella! Nämä ovat kerta kaikkiaan niin mahtavia parvekekasveja että huh! Suosittelen siis muillekin. Ja omat saniaisethan ovat vanhempieni pihalta haettu ihan luvan kanssa. Metsästä siellä kasvavia saniaisia ei pitäisi käydä hakemassa, että kyselkäähän tuttavilta kuka haluaa noista kotkansiivistä eroon. Ne tuppaavat leviämään pihoilla niin tolkuttomasti, että varmasti löytyy jakotaimia antaa tai myydä.

Tuijien juurille istutetut saniaiset kasvavat myös. Äh, tässähän on vielä yksi kasvi, jota en ole istuttanut; muraatti. Täytyneepä korjata asia lähipäivien aikana.

Laatikossa olevat parvekekukat ovat lähteneet todella hyvin kasvamaan. Lobeliat ostin, ja pätkin saksilla osiin, mutta samettikukat ovat omaa tuotantoa 🙂 (huomaa noi hullut saniaiset tossa kukkalaatikon alla!!!)
Ripottelin tuonne kukkalaatikkoon vielä orvokin siemeniä. Toivottavasti ne lähtevät myös kasvamaan.

Itse siemenistä kasvattamani aitoelämänlanka on ilmeisesti juurtunut hyvin, koska se tekee jatkuvasti kukkaa.

Nautimme varmasti hauvelin kanssa tulevasta kesästä parvekkeella! Tuunasin vielä tuon sukulaiseni tekemän penkin sillä tavoin, että pätkäsin toiselta puolelta käsinojan pois, ja tein toiseen laitaan selkänojan. Nyt voimme röhnöttää siellä sitten kaikki elukat 🙂 Penkki on sijoitettu tällä kertaa toisin päin (aiemmin päätyseinää vasten), että siihen ei myöskään sada vettä koskaan. Voin siis istua tuolla sateellakin. Tästä täytyy oikeasti pitää!

Parvekkeestani on tulossa tänä vuonna huomattavasti hillitympi. Ei siis älytöntä kukkaloistoa, vaan seesteisyyttä saniaisten avulla ja joitain väripilkkuja siellä täällä. Hyötykasvit pitää löytyä, en voisi elää ilman niitä. Eli tomaattia on yksi Blagovest F1, yrtit tietysti ja kirsikkatomaatteja kaksi. Että näillä mennään!

3 ajatusta aiheesta “Kuvia ja taas kuvia… ei kohta enää kerkee!”

  1. Ai että, miten ihana partsi! Teillähän on siellä ihan kaikkea. Postaathan taas pian lisää kuvia. 🙂

    Kotkansiivet ovat tosi hyvä idea. Voisin etsiä niitä meillekin. Talvehtivat ilmeisesti myös ihan hyvin, vai?

    1. Kiitos kommentista 🙂
      Kotkansiivistä, ainakin vesiaiheen ympärillä olevat, talvehtivat erittäin loistavasti. Toivotaan että tänä vuonna istuttamat saniaiset kestävät myös talven. Parvekeelle ei talvella satanut ihan älyttömästi lunta, että en tiedä vaikuttiko se näihin sainiaisiin jotenkin. Pakkasta oli jossain vaiheessa ihan mukavasti.

      Kuvia on tulossa lähiaikoina lisää – parvekkeen värkkäys on vieläkin hieman kesken.
      Ensi viikoksi luvassa lämmintä, niin siiheksi se on saatava tehtyä! 🙂

Vastaa käyttäjälle Varpuslintu Peru vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top