Näkösuojaa parvekkeelle

, , , ,

On tullut räpsittyä kuvia aika paljon, mutta en ole saanut niitä kiireiltäni tänne blogiin laitettua. Tässä siis hieman päivitystä parvekkeen suhteen.

Halusin parvekkeelle jotain näkösuojaa, ja mielessäni kävi heti korkeaksi kasvavat pavut. Niissä tietysti sekin hyvä puoli, että ne voi sitten popsia sapuskaksi jossain vaiheessa. Tarkoituksena on laittaa pavut kasvamaan omiin kasvulaatikkoihin, kunhan saan sellaiset ensiksi värkättyä. Keskelle vihreää puutarha-aitaa korkeaksi rullaksi, jotta niillä on sitten alustaa, mihin kiivetä.

Pavut on laitettu itämään 6.5. eli kaksi päivää sitten. En voinut uskoa silmiäni, että suurimmassa osaa on jo noussut taimi mullasta! Liotin papuja noin kuusi tuntia, en sen enempää. Mullassa on ruusupapua, härkäpapua ja ranskalaista papua (vissiin ihan peruspapu).

Toiseksi näkösuojaksi olen valinnut pari erillaista kärhöä. Nämä tarttuivat mukaani K-Raudasta viikonloppuna.

Kärhöille on varattuna molemmille parvekkeen sivuille tulevat valkoiset ritilät. Toinen ritilä on vielä laittamatta, kun en ole varma haluanko sen sittenkin ikkunaa vasten, vai en. Laitan kuvaa sitten lähemmin kun olen saanut sinne hieman järjestystä lisää 🙂

Näkösuojaa parvekkeelle Read More »

Taimien koulimista tänään 13.4.2014

, , , ,

Tänä vuonna kevät ja talvi ovat olleet aivan outoja. Talvella ei oikein ollut lunta, ja kevät on todella pitkällä menossa, noin kuukautta aikaisemmassa, kuin normaalisti. Parvekkeellakin voisi olla jo päivällä viettämässä aikaa, ainakin aurinkoisella säällä. Kun kevät on omituinen, ajatusmaailma menee vähän sekaisin. Tarkoitan tällä sitä, että taimien kasvaminen vaikuttaa paljon hitaammalta kun ei ole lunta enää ollut maassa sitten maaliskuun lopun. Ihan normaalisti kaikki kasvaa kuitenkin. Sitä jotenkin ajattelee, että ne voi kohta jo ensi viikolla mennä istuttamaan tuonne ulos. Sehän ei todellakaan ole mahdollista, paleltuvat reppanat vielä. Ja toisinaan sitä miettii, onko tässä kaikessa edes mitään järkeä. Sain upotettua tänäänkin lähes koko päivän taimien huoltamiseen, miinus tietty koiran lenkitykset ja ruoanlaitto. Toivottavasti nyt tänäkin vuonna kaikki onnistuu edes jotensakin 🙂

Siispä kasveihin…
Lähes kaikki kylvämäni siemet ovat itäneet, ja nyt tuli aika pistää ne operaatiopöydälle. Ne täytyi siis koulia. Jos joku miettii vielä, että mitä se koulinta oikein tarkoittaa, niin se tarkoittaa sitä, että kasvi irrotetaan varovasti alkuperäisestä kasvualustastaan, ja istutetaan uudelleen hieman syvemmälle. Tänään minulla oli siis melkoisesti tekemistä, koska lähes kaikki taimet olivat siinä vaiheessa, että ne piti koulia. Olen sijoittanut tuohon touhupöydälle matkaradion, jotta voin kuunnella samalla jotain höpötystä, ja tänään sieltä sattui tulemaan todella hauskaa läppää. Kanavahan oli tietty YLEX, ja ohjelmavuorossa olivat Cristal Snow ja Saara Sarvas. Täytyy sanoa, että välillä oli sellaista huutonaurua, että ihmeen kaupalla taimet säilyivät pahemmilta vaurioilta. En taittanut yhdenkään taimen niskoja, vaikka se on yleensä ollut ihan väistämätöntä. Hyvä minä! Ei muuta kun jakkara alle ja touhuamaan.

Kuten kuvasta näkyy (jos katsoo tarkkaan), että olen laittanut Pikarililjan (Celosia) ja Petunian samaan astiaan itämään, niin näin ei ole viisasta tehdä. Olen ollut suhteellisen laiska tämän kevään aikana ottamaan selvää, miten kasvit itävät, ja missä niiden pitäisi oikein kasvaa. Jouduin siis koulimaan Pikarililjan taimet tänään, ja Petunia on niin pientä vielä, ettei siihen todellakaan voi koskea. pitänee siis odotella vielä jokin aika. Oikeanpuoleisessa astiassa on kahta erillaista Samettikukkaa

Samettikukkien ohjeessa sanotaan, että kukat pitää koulia noin kolme viikkoa siitä, kun ne ovat laitettu itämään. Taimet itivät noin kolme päivää. En tiedä onko tämä jonkinlainen ennätys, mutta muistan kyllä, että niihin olisi mennyt kauemmin aikaa. Ne olivat muutoinkin todella tarkkoja kasvatettavia, kun niitä ei peitetä mullalla. Piti käydä välillä sumuttelemassa, ja ne oli pakko olla ”kuvun” alla, etteivät pääse kuivahtamaan. Samalla piti tarkkailla, ettei kylvös homehdu, eli niitä piti tuuletella aika ajoin. Ja kun lehtiä on vihdoinkin yhdessä varressa neljä, taimet voi koulia.

Koska olin laittanut kahta erillaista Samettikukkaa kasvamaan, piti ne jotenkin erotella toisistaan. Käytin merkkaukseen cocktail-tikkuja, joihin on helppo tussilla värjätä jokin rantu tikunvarteen. (punainen raita / vihreä raita)

Sitten ei ole muuta jäljellä taimien koulinnan jälkeen, kun laittaa ne ikkunalle odottelemaan, että jotain lisäkasvua tapahtuisi.

Tuo keppihökötys tuossa yhdessä kasvuruukussa on Mustasilmäsusannan köynnöstuki, ennen kuin sen saa istutettua isompaan astiaan. Näin pienille taimille käy hyvin grillitikut, ja koko komeus on nivottu yhteen sukkahousuista leikatulla suikaleella!

Taimien koulimista tänään 13.4.2014 Read More »

Arvonta 1.6.2014

, , ,

Tajusin juuri, että voinhan pistää tällaisen pikkusen arvonnan käyntiin näin kevään kunniaksi. Ainoana ehtona on, että kommentoit tätä kirjoitusta sanalla: ”osallistun” , ja Facebook-sivuni tykkääjien määrä nousee sataan 😉
Tykkää FB-sivustani (linkitys suoraan sivulle. Tarvitset Facebook-tilin päästäksesi tänne)
Tai klikkaa oikeassa laidass olevaa ”Tykkää”-nappulaa, jos olet jo kirjautuneena Facebook-tilillesi.

Sen verran täytyy sanoa tästä blogistani, että en lähettele mitään uutiskirjeitä tai muutakaan spämmiä niille, jotka antavat kommentoinnin yhteydessä sähköpostiosoitteensa. Tämä on lähinnä päiväkirjani, jossa jaan kokemuksiani kasveista, akvaariostani ja lemmikeistäni. Eli, voit huoletta laittaa sähköpostisi tuohon viestikenttään. Olen ylipäätään erittäin otettu, jos joku jaksaa lukea blogiani 😀

Yksityisyyssuojaan kuuluu se, että nämä sähköpostitiedot yms näkyvät vain minulle. Tietoja käytetään sitten myös vain yhteydenottoa varten, jos satut voittamaan tämän ihanan viherporopeukalo-paidan, ei mihinkään muuhun 🙂

Paita on sitten tällaista kuvassa näkyvää perus-mallia, ja koot ovat S, M tai L, ja paidan väri on tuo kuvassa näkyvä kelly vihreä. Postitan paidan sitten myös voittajalle! Paita on muuten myynnissä myös tällaisessa verkkokaupassa kun T-Mafia

Arvonta 1.6.2014 Read More »

Huonekasvien kevättä

, ,

Nyt kun minulla on isompi asunto, ja paljon enemmän ikkunatilaa (olohuoneessa lähes 4m:n seinusta), päätin lisätä huonekasvivalikoimaa. Ihan nyt niitä samoja mitä on aiemminkin ollut, eli kiinanruusua, juorua, rönsyliljaa ja soihtuköynnöstä. Saas nähdä mitä käy!

Otin vanhemmiltani rönsyliljan ”hämähäkit”, ja laitoin ne parisen viikkoa sitten lasiin itämään. Tänään ne saivat uuden purkin multineen.

Laitoin kasvit erittäin pieneen ruukkuun aluksi, jos saisin ne tekemään kunnon juuret. Sitten sen voi siirtää ihan huoletta isompaan ruukkuun. Rönsylilja tekee sellaisia juuripaakkuja, jos se on liian ahtaassa ruukussa. Noh, niistähän voi sitten lisätä kasvia ihan loistavasti ilman mitään ”hämähäkkien” juurrutuksia.

Sain tuttavaltani juorun, jonka olen myös saanut iskettyä multaan. Juorun idättäminen ei ollut kovinkaan työlästä ja pitkää. Muistaakseni meni ihan muutama päivä, kun se teki veteen juuret. Kun juorun laittoi ruukkuun, meni noin viikko kun sen yhden taimen vierestä alkoi ilmestyä toinen taimi.

Kiinanruusun pistokkaat on laitettu samaan aikaan itämään vesiastiaan kuin juoru, soihtuköynnös ja rönsyliljakin. Yksi ”kiiniksistä” ei ole näyttänyt juurien merkkejäkään, muutamassa vanhassa lajikkeessa on parissa pistokkaassa pienet juurinystyrät, jotka eivän näytä lähtevän mitenkään älyttömään kasvuun. Toivottavasti edes lähtevät kasvamaan. Yksi kuvassa näkyvistä vanhoista kiiniksistä tiputtaa lähes kaikki lehdet, vaikka olen sen varren alaosan pätkässyt kolmeenkin kertaan jo. Taitaa olla kompostitavaraa!

Huonekasvien kevättä Read More »

Taimia jo näkyvillä suurimmassa osassa kylvöistä

, , , , , , , , ,

On se hyvä juttu, että otin jossain vaiheessa kuvan parvekesuunnitelmastani, nimittäin en löydä sitä nyt kyllä yhtikäs mistään! Saattaa tuossa kyllä olla vielä kalusteiden ja kamojen suhteen hieman väärät mittasuhteetkin.

Laitoin itämään seuraavat siemenet 23.3.2014:

LOOTA 1
Chili
Tomaatti
Paprika
LOOTA 2
Cape Daisy
Hämähäkkikukka
LOOTA 3
Celosia
Petunia
LOOTA 4
Autumn Forest
Mustasilmäsusanna
LOOTA 5
Tagets oranssi
Tagets keltainen
(samettikukkia)
LOOTA 6
King size red
Duchese yellow
Cindirella
Apollonia white
(Kiinanastereita)

Tässä niitä taimia nyt sitten on…

Astereista ei ole vielää yhtään taimea näkyvillä. En muista kyllä yhtään kauan ne itivät edellisellä kerralla, mutta nyt täytyy välillä tuuletella noita boxeja, ettei sinne homehdu mikään. Samettikukan siemenet asetellaan mullan päälle, niin on aika villin näköistä, kun ne alkavat itämään. Vaikka siemen on lappeellaan, siitä lähtee sellainen ”tökö” multaa kohti, josta se sitten tekee sen kasvin juuren. Siemen näyttää juuri siinä itämisvaiheessa siltä, että se homehtuisi, kun siihen kasvaa jotain karvoja tmv. Tässä kohtaa on pidettävä se kansi siitä kasvihuoneesta kiinni ettei se juuri pääse kuivahtamaan!

Tomaatintaimet ovat varsinaisesti kirsikkatomaatin taimia, ei mitään korkeaa lajiketta. En jaksa tänä vuonna säätää mitään ihmeellistä, ja ei ole oikeasti mitään käsitystä, miten valoisa tuo parvekkeeni tulee olemaan kesällä. Tällä hetkellä sen vasempaan laitaan paistaa aurinko noin kello 14 asti, ja todennäköisesti näin tulee tapahtumaan kesälläkin. En voi siis laittaa sinne kasvamaan mitään sellaista, joka tarvitsee todella runsasta auringonvaloa, tai siis tuleehan sinne kyseiseen reunaan sitten juurikin hyötykasvitarha (tomaatti, avomaankurkku, paprika, chili…). Parveke on suunnattuna itään päin, ja iltapäivällä siihen ei paista enää ollenkaan aurinko.
Tomaatintaimien seuralaiseksi on muuten itänyt yksi edessä näkyvä chili! Paprikoista näkyy jo pienet kasvut, mutta ei ole varsinaisesti puskenut yhtään vartta ja terälehtiä mullasta ulos

Laitoin tänään 1.4.2014 vielä itämään noihin samanlaisiin bokseihin neljä riviä kuukausimansikkaa, jolla on pitkä itämisaika. Toivottavasti saan sen idätettyä, kun ei ole aiempaa kokemusta tästä lajikkeesta, tai ei kyllä muistakaan ole. Olen lisännyt rönsyistä edelliset mansikat ja suoraan mansikkamaalle. Tämän uuden tuttavuuden pitäisi olla runsassatoinen. Tarkoitus on laittaa nämä kasvamaan parvekelaatikoihin. Jos saisi vaikka suut makiaks syksyllä sitten 🙂

Aiemmin laittamani persilija ja basilika ovat kasvuvauhdissa…

Basilikan laitoin kukkaruukkuun suoraan tavalliseen multaan. Basilikan vieressä vasemmalla on koko talven kituutellut ajuruoho, eli Timjami. Ehdin ostaa viime kesänä tämän kasvin edelliselle pihalle pöydän koristeeksi, enkä sitten laittanutkaan sitä maahan syksyllä. Kun kevät koittaa siinä määrin, että maahan voi taas istuttaa jotain, vien tämän äitini kukkapenkkiin. Mausteeksi laitan kasvamaan toisenlaista ajuruohoa 🙂

Taimia jo näkyvillä suurimmassa osassa kylvöistä Read More »

Scroll to Top