Lemmikit

Orkidea kukkii Speden muistoksi

Sain pari vuotta sitten tädiltäni lahjaksi orkidean, joka yllätyksekseni kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa sitten sen alkuperäisen kukinnan jälkeen! Olen todella täpinöissäni tästä asiasta, koska tiedän, etteivät ne ole niitä helpoimpia huonekasveja.

Tänään olisi myös ollut edesmenneen kissani, Speden, syntymäpäivä. Haluan muistella hänen kunniakseen jotain kauniita asioita. Orkideat ovat toimittaneet kauniiden asioiden virkaa monenakin vuonna, monenkin asian kohdalla. Spede kuoli 19.6.2017 ja kummitätini seuraavana päivänä. Sain muistoksi kummitädin orkidean. Valitettavasti en saanut pidettyä sitä hengissä. Mutta nyt päätin kerta kaikkiaan, että tämän aion pitää hengissä vaikka maksaisi mitä!

Kaksi kukkavartta orkideassa

Olen siis saanut tämän syyskuussa 2020 syntymäpäivälahjaksi. Kukat kestivät tässä noin kolme kuukautta ja sitten lakastuivat varsineen. Leikkasin kukkavarret pois. Viime kesä 2021, oli todella lämmin, ja vein orkidean hieman myöhempään ulos parvekkeelle, ettei se läkähtyisi. Luulin myöhemmin, että siihen oli tullut kukkavanoja, mutta ne olivatkin juuria. En oikein osaa hahmottaa näitä kasveja vielä, kun minulla ei ole niistä kovinkaan paljon kokemusta. Aluksihan orkideassa oli kaksi kukkavartta ja nyt niitä kasvoi vain yksi.

Orkidea 10.10.2022
Orkidea 10.10.2020
Orkidea 10.10.2022

Olen kiinnittänyt erittäin paljon huomiota tänä vuonna kasteluun ja olen myös lannoittanut sitä, hyvin vähän tosin. Ilmeisesti silläkin on ollut vaikutusta kukkimisen suhteen. En ole hankkinut mitään sen erikoisempaa orkidealannoitetta, vaan käyttänyt GreenCaren kesäkukkalannoitetta, sitä niin sanottua ”pinkkiä jauhetta”.

Kukkavana oli todella lyhyt ja miltei mitättömän näköinen pitkänkin aikaa. Olin miltei varma, että tästä ei mitään tule. Kukkavanaa ei pystynyt mitenkään ohjata kasvamaan johonkin tiettyyn suuntaan, vaan sen piti kasvaa just sinne mihkä halusi. Se ei ollut mitenkään kontrolloitavissa, kuten olin kuvitellut. Tulihan se minullekin jotensakin pysyyn sojottavana. Jospa niillä on siellä kasvatuspaikoissa jotain apuvälineitä käytössä asian suhteen. Kukkakeppi ei auttanut.

5.7. avautui ensimmäinen nuppu. Kukkavarsi on niin väkkärä, että siitä oli hankala ottaa minkäänlaista kuvaa. Toivottavasti muistan kuvata sen vielä järkkärillä, ennen kuin se tiputtaa kukat pois.

8.7 siinä oli jo pari nuppua auki.

13.7. nuppuja on avautunut peräti kolme.

Kukat ovat jotenkin suurempia kuin mitä ne ovat aikaisemmin olleet, tai ainakin se tuntuu siltä. Nyt muuten muistankin… tästä edellisestä kuvasta näkee toisen kukkavanan, jonka katkaisin vahingossa kun yritin saada sitä nousemaan kukkakeppiä vasten. Senhän takia siinä on vain yksi kukkavana! Kaikkea ei voi muistaa, mutta onneksi on sellainen tapa, että ottaa valokuvia vähän joka päivä ja eri tilanteista.

No niin, sillä tavalla asiat alkavat selvitä kun niitä kuvin muistelee! Ei minulla ole tämän orkidean kohdalla kuitenkaan mitään sen kummosempaa ohjeistusta antaa, kun en itsekään ole perillä mitä tämän kanssa loppupeleissä pitäisi tehdä. Toivotan vain onnea ja menestystä kaikille omien kukkasten kanssa. Malttia tässä kyllä tarvitaan. Ja sen verran mitä olen huomannut, niin nämä eivät ole omalla hoidolla kukkineet heti seuraavana vuonna, kun olen lahjaksi saanut. Jostain syystä kukkiminen skippaa sen seuraavan vuoden. Voihan se olla, että kasvilla menee niin pitkä tovi totuttautua uuteen kasvupaikkaansa, mikä kuulostaisi kylläkin aika realistiselta, tarkemmin kun ajattelee. Joka tapauksessa tämä orkidea kukkii nyt, ja olen siitä iki onnellinen!

Jotain lisätietoa tämän kasvatuksesta vielä, niin olen laittanut orkideani kasvamaan eteläisen ikkunan viereen. Ikkunan edessä on valoverho, ettei kaikki äärellä olevat kasvit ihan kärventyisi. Yritin myös kukittaa tätä silloin aikoinaan uudelleen, mutta epäonnistuin siinä. On olemassa jokin ohje, että kun orkidea on tiputtanut kaikki kukkivat kukat pois, sen voi pätkäistä ja se kasvattaa uuden kukkavanan siihen kohtaan. Jos haluat lukea lisää orkideoista, niin tässä on linkki mistä pääsee Suomen orkideayhdistyksen sivuille.

Tässä vielä muistoksi pari kuvaa Spedestä. Hyvää syntymäpäivää rakas karvapallo sinne hiirilaitumille johonkin. Spede oli elämäni kissa. Niin lupsakka ja omapäinen kuin kissa voi vaan olla. Ikävä on edelleen, ja kaipuu säilyy varmasti aina. Tämä kuva on otettu 2016 Speden viimeisenä syntymäpäivänä. Vuosi tästä, ja hän oli poissa

Spede 2001-2017

Kävin läpi kuvien tallennepaikkaa ja tajusin yht’äkkiä, etten ole käyttänyt näitä kuvia oikein missään. Facebookiin olen laittanut aikajanakuviksi paljonkin, mutta niitä ei löydy täältä blogistani oikein mistään. Taidankin aloittaa niiden laittamisen tänne näkyville aina silloin tällöin, kun ovathan nämä kissat ja Foxy olleet niin älyttömän ihania ja kauniita lemmikkejäkin. Aikaa on kulunut jo sen verran, että pystyn itsekin kertomaan asioista ilman suurempia vuodatuksia. Seuraavan kuvan olen laittanut myös Instaaan. Saan näiden lemmikkikuvien katselusta todella hyvän mielen. Toivottavasti sinäkin saat!

Orkidea kukkii Speden muistoksi Read More »

Toukokuun projektit

Toukokuu, ja ulkona on tämän kevään lämpimin päivä, mutta vain 14C. Kyllä lähtee nyt nihkeästi tämä kesä käyntiin! Kaivoin silti sortsit ja muutkin kesävaatteet esiin.

Toukokuu alkaa viileässä säässä
Toukokuun 6. 2022

Ja nyt on tullut niin paljon muutoksia projekteihin, että ihan hirvittää mitähän kaikkea sitä saa edes tehtyä. Itsekseen kun kaikkia tavaroitakin joudun siirtelemään. Esimerkiksi parvekkeella on Leca-harkkoja, jotka painavat aika paljon. Olen käyttänyt niitä kasvien jalustoina. Foxyn uimapalju pitää sijoittaa uuteen kohtaan. Se painaa enemmän kuin synti. Nyt ei auta muu kuin yrittää kestää ehjänä. Pääsee sitten nauttimaan kesästä kun se vihdoinkin saapuu.

On tässä ollut ilonkin aiheita kuluneen viikon aikana. Nimittäin kiinanruusuni oli päättänyt avata yhden nupun. Se oli oikein upea.

Kiinanruusun vanha kanta

Kiinanruusu on isältäni saatu pistokas aikoinaan. Ei siitä sen enempää kun näitä samoja tarinoita tulisi kirjoitettua tänne monta kertaa. Näistähän voisi tehdä sellaisen historiaosion johonkin, mistä voisi aina tarpeen vaatiessa katsoa, mikä liittyy mihinkin. Mutta joo. Kiinanruusu avasi nuppunsa toukokuun 1. päivä. Hyvää vappaua siis minulle.

Kiinanruusu

Olen metsästänyt pidemmän aikaa jonkunlaista nojatuolia kotiini, ja nyt vihdoinkin sattui kohdalle juuri sellainen, mitä olen etsinyt. Jos joku asia oli vielä todella hyvä, niin tämä ei maksanut mitään. Sain sen paikalliselta Facebookin roskalavaryhmästä. Itse asiassa, molemmat tuolit ovat saatuja samaa kautta. Pieni kulahtaneisuus ei haittaa yhtään mitään. Ne sopivat mielestäni tänne erikoiseen kotiini erittäin hyvin. Molemmat tuolit ovat vieläpä aitoa nahkaa.

Uudet mutta vanhat nahkatuolit
Vasemmanpuoleinen tuoli on saatu aikaisemmin keväällä, ja oikeanpuoleisen sain reilu viikko sitten.

Olen muutenkin saanut aikaiseksi tehdä asioita kotona. Vihdoinkin olohuoneen nurkkaus on sen näköinen, että kehtaan katsella sitä. Löytyipä kaapinpohjalta vielä sopiva valaisinkin, minkä sai asetella pöydälle ”istumaan”. Sillä saa kivasti iltaisin valaistua seinällä olevat taulut. Valaisin kokee tosin jossain vaiheessa värimuutoksen, kunhan ensin saan päätettyä minkä värisen haluan siitä. Se on Orno-valaisin, joka on maalattu alkuperäisestä kullanväristä kuparinväriseksi. En ole itse maalannut, vaan se tuli ostettua tämän värisenä.

Olohuoneen nurkkauksen uusi ilme

Kokeilin joku aika sitten, mitä tapahtuu marraskaktukselleni, kun laitan sen uuteen multaan. Mielestäni se ei ole viihtynyt siinä sen paremmin kuin aikaisemmassakaan. Lehdet ovat edelleen suht’ ryppyiset. En tiedä mikä tätä vaivaa, mutta annetaan nyt vielä sen olla, ennen kuin liipasen sen kompostiin.

Janoinen marraskaktus

Marraskaktuksen uusi pistokas sen sijaan on alkanut kasvaa ja siihen on tullut uusia lehtiä.

Kävin tätiäni moikkaamassa reilu viikko sitten (samalla kun hain nojatuolin), ja nappasin hänen marraskaktuksesta pistokkaan. Siinä on sitten toivon mukaan valkoinen kukinto. Laitoin kaktuksen pieneen ruukkuun itämään.

Tämä keskittyykin taas vaihteeksi huonekasveihin, vaikka piti kirjoittaa toukokuun projekteista… Noh, ovathan nämäkin projekteja sinällään ja nyt on toukokuu. Kun huonekasvit voivat hyvin, niin silloin on itselläkin hyvä olla.

Paljon on vielä tehtävää, että saan huonekasvijutut kohdalleen. Olen hankkinut niitä varten Puuilosta kookoskuitua ja perliittiä, ja aionkin nyt laittaa suurimman osan vehkoistani uuteen kasvualustaan. Kookoskuitu on myös allergiaystävällinen. Jospa saisin tällä tavalla vähennettyä huonepölyn määrää.

Kookoskuitu briketit
Kookoskuitua huonekasveille
Perliitti on vulkaanista ainesta
Perliittiä kookoskuidun sekaan

Viirivehka, jonka hankin alkuvuodesta, kukkii koko ajan! En tiedä enää, olenko iloinen asiasta, mutta kohta se saa varmaan halvauksen, kun jaan sen, ja istutan kookokseen. Toivottavasti en tapa sitä. Tämä kasvi on oikeasti käsittämätön juoppo. En tiedä mitään muuta kasvia kotonani, jota pitäisi kastella yhtä usein kun viirivehkaa. Taidankin viritellä tälle kastelujärjestelmän tippapulloista, joita minulla on varastossa muutama.

Olen niin onnellinen, että olen saanut kirjovehkani kasvamaan. Minulla on joskus kauan aikaa sitten ollut yksi kirjovehka, mutta Spede-kissani ei antanut sen olla rauhassa. Jouduin silloin luopumaan vehkasta. Vanhemmat kissat on siitä kivoja, kun ne eivät enää terrorisoi kasveja. Nuoremmat kyllä tekevät kaikkea ilkikurista mitä vain keksivätkin tehdä!

Hommasin paikallisesta Lidlistä daalian juurakoita. Niitä oli pussissa kolme. Ne on laitettu multiin kasvamaan 29.4. ja tällä hetkellä ne ovat työhuoneen ikkunalla. Jokainen on lähtenyt kasvamaan. Laitan niistä uusia kuvia myöhemmin. Tässä on kuva kun ne on juuri istutettu.

Olen saanut matkamuistoiksi muutaman postikortin, jotka on lähettänyt veljeni ja tuttavapariskunta. Veljeni kävi visiitillä Lontoossa ja tuttavapariskunta Italiassa. Näitä kortteja odotettiin pitkään ja hartaasti. Jostain syystä niiden saapuminen kesti useita viikkoja.

Laitan loppukevennykseksi kuvan, jossa Uuno istuskelee peikonlehden alla. Se oli Uunosta jotenkin kiva paikka. Uuno ei järsinyt kasvien lehtiä enää vanhempana, tai vehkoja ylipäätään. Edellinen kiinanruusuni sai totaalisen tuomion, kun Uuno söi siitä aina tuoreimmat lehdet. Nykyinen kiinanruusuni sai olla rauhassa Uunon hampailta.

Kuva: 11.3.2018

Uusi toukokuu, ja uudet projektit. Tervetuloa! Olen varannut tälle viikonlopulle tekemistä parvekkeella ja tarkoitus olisi viritellä uudet kasvusysteemit joillekin hyötykasveille. Niistä lisää tulevissa kirjoituksissa. Olen kyllä ihan tyytyväinen, että parvekkeeni ei ole ihan samanlaisessa kuosissa kuin vuosi sitten toukokuussa oli (artikkeli: Parveke kesäkuntoon jo ehkä tällä viikolla). Lähtötilanne on huomattavasti siistimpi. Ei muuta kun aloittelemaan.

Hyvää toukokuun ensimmäistä perjantaita ja tulevaa äitienpäivää kaikille äideille!

Toukokuun projektit Read More »

Ihanan kaunis uni

Kun uni on ihana, on herätessä aivan mahtava olo! Näin viimeyönä ihanan unen edesmenneestä lemmikistäni, Foxysta. Foxy oli australiankarjakoira. Tämän blogin kuvat ovat otettu Foxyn synnyinpaikasta vuosien aikana, sukulaiseni maatilalta.

Jouduin luopumaan Foxysta kesällä 2019. Siitä lähtien minusta elämä on tuntunut todella yksinäiseltä ja merkitsemättömältä. Covid-19 on lisäksi vaikuttanut sosiaalisiin suhteisiin, joita ei enää oikein ole. Elämältä on lähtenyt jokin tarkoitus. Sitä vaan yrittää kulkea hymyssä suin päivästä toiseen kuin olisi jokin robotti. Olen asunut miltei koko aikuiselämäni yksin ilman toista ihmistä ja olen miltei 50-vuotias. Lemmikkejä minulla on ollut, tai nämä, joista täällä blogissani kirjoitan. Nyt he ovat kaikki poissa.

Foxylla on ollut varmasti suurempi vaikutus elämääni, mitä osasin aluksi edes kuvitella. Olen pohtinut paljon, mitä sen läsnäolo on elämääni tuonut. Kaikki hetket eivät aina tietenkään ole olleet pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta kyllä Foxysta suurta iloa oli. Foxy oli todella mahtava persoona. Sitä tässä kohtaa miettii, että olen jotain sentään tässä elämässä saattanut tehdä oikein, kun sain jakaa osan elämästäni niinkin ihanan lemmikin kanssa. Foxy teki minusta varmaan myös paremman ihmisen.

Lemmikit ovat olleet minulle pääasiassa kavereita, tai ystäviähän ne ovat. Olen jotenkin käsitellyt niitä ”toisina ihmisinä”, jopa lapsina. Ei ole työkavereitakaan kenen kanssa jakaa päivää. Jos en kävisi vanhempiani moikkaamassa tai kaupassa, en näkisi ihmisiä lainkaan varmaan viikkoihin. Nyt varsinkaan kun ei tarvitse koiran kanssa enää käydä ulkoilemassa, niin näe edes vastaantulijoita tai naapureita. Yksin pitäisi lähteä lenkille, mutta se on vaikeaa. Koira käytti minua aina lenkillä, kun sen piti itsekin käydä tarpeillaan ja haistelemassa pitäjiä. Minä vain pitelin hihnaa, ettei koira karkaa!

Lemmikit toivat arkeen myös jonkunlaista turvaa, tai turvallisuudentunnetta. Oma pääkin kesti kasassa paljon paremmin, kun tiesi, että toisista täytyi pitää huolta ja olla heille luotettava. Ne toivat päivään rutiinia ja rakkautta. Olen niin onnellinen siitä, että lemmikkini pitivät minusta. Tiesin, että he rakastivat minua ja se rakkaus on aitoa. Voiko sen enempää edes vaatia?

Tarkoittiko uni jotain syvällisempää?

Olen jostain syystä alkanut näkemään juuri Foxysta unia viimeaikoina. Alkaakohan käsittämätön suru ja ikävä vähitellen helpottaa?

Unimaisema avautui pihalta pellolle
Unimaisemaa

Viimeöinen uni oli jotenkin ihania muistoja tuova. Olin maalla Foxyn synnyintalossa. Näin kaikkea muutakin omituista siinä unessa, mutta muistan selvästi, kun laskin koirat talon ulko-ovesta juoksemaan pihalle. Koiria oli kolme. En tunnistanut koiria sinällään vielä siinä vaiheessa kun laskin ne ulos, mutta siinä kohtaa kun ne tulivat takaisin, tunnistin kaikki. Yksi niistä oli Foxyn emä Heksa, yksi oli Tälli (Foxyn isoisä) ja Foxy.

Sisarukset Felix ja Foxy (lähimpänä) vartioimassa kotipihaa. Kuva 2013.

Koirat juoksentelivat ympärii maatilaa, jossa ruoho oli vihreää ja aurinko paistoi. Oliko tämä nyt sitä ”paremmilla lammaslaitumilla”-juoksentelua, mitä toivotin kullekin aikoinaan? Mutta sellaisessa paikassa ne nyt unessani olivat. Kaikki olivat onnellisia ja innoissaan, kun saivat juosta vapaana pihalla ja pellolla, niin kuin eläessäänkin. Jospa he tulivat ilmoittamaan minulle, että kaikki on nyt hyvin?

Foxy oli onnellinen kun pääsi piehtaroimaan kotitilallaan omenapuun juurella. Kuva: kevät 2019

Tämän unen näkeminen helpotti minua jotenkin todella paljon. Heräsinkin aika pian tämän näkemisen jälkeen. Olo oli jotenkin kevyt. Kuin jokin taakka olisi poistunut kehosta. Olen nähnyt vastaavanlaisia unia kissoistanikin. Foxysta näin sellaisen unen viime viikolla, jossa hän tuli kainalooni nukkumaan, kuten sillä oli usein tapana. Olen tehnyt videonkin, jossa Foxy on rapsuteltavana. Foxyn rapsuttelu oli jotenkin niin palkitsevaa ja ihanaa. Tunne oli varmasti molemminpuolinen.

Sain paijata unessa Foxya jonkin aikaa. Uni tuntui jotenkin todelliselta. Sitten Foxy vain katsoi minua, lähti ja katosi. Mitä tällainen uni oikein tarkoittaa? Onko suruaika menossa ohi, ja ikävä alkamassa? Joka tapauksessa, kun nousin sängystä ylös, minulla oli todella seesteinen olo. Kuin olisin oikeasti saanut viettää tuon ihanan hauvelin kanssa aamuiset hetkemme, niin kuin silloin joskus. Päivä meni todella hyvin!

Unimaisema vuodelta 2020.

En ole vielä hävittänyt kaikkia Foxyyn liittyviä tavaroita, tai tarkoitan lähinnä Foxyn leluja ja sen semmosia. Enhän tietenkään hävitä nimilaattaa ja kaulapantaa, sekä koriste-esineitä, jotka liittyvät Foxyyn. Olen säästellyt joitain Foxyn leluja sitä varten, jos kylään tulee joku koira. Annan sen sitten leikkiä niillä. Pitäisikö minun kuitenkin hävittää tai lahjoittaa nekin pois? ”Kummitteleeko” tavarat mieltäni tuolla vaatehuoneen laatikossa, vaikka ovatkin pois silmistä? Noh, siihen tuskin kellään on oikeaa vastausta.

Toivon kuitenkin, että näen jatkossakin Foxysta ja muista edesmenneistä lemmikeistäni unia. Pahoittelen, jos tämä artikkeli on tällä kertaa todella rönsyilevä ja hankalalukuinen, mutta tätä kirjottaessa pää on ollut todella vaikea pitää jotensakin kasassa, saati sitten ajatus.

Ihanan kaunis uni Read More »

Aika tehdä jotain

Mihin aika on kadonnut? Mietin kyseistä asiaa varmaankin joka kerta kun kirjoitan tänne jotain. Mutta siltä se vaan tuntuu lähes joka kerta. Edellisestä postauksestakin on jo kulunut miltei kuukausi. Olenko laiskotellut vai hengaillut oman pääni sisällä muuten vaan melkein kokonaisen kuukauden?

Selailen tässä kuvia, joita olen ajatellut laittavani aikojen saatossa blogiin, ja tietysti niistä oli tarkoitus kertoa täällä jotain, tai ainakin mainita jotain. Kansiosta löytyy kuvia jo vuodesta 2017 asti. Joissakin kuvissa aika on kylläkin kosketeltavissa, jos näin voi sanoa.

Aika hellitellä kissaa

Edesmenneen Foxy-koirani kissakaveri Kiksu, on vanhemmillani. Kiksu täyttää tänä vuonna 16 vuotta. Hän on löytökissa, ja sovimme, että sillä olisi syntymäpäivä samana päivänä kuin Foxylla, eli 23.2.2006. Kiksu saattaa todellisuudessa olla vanhempikin, mitä eläinlääkäri aikoinaan arvioi. Hänessä on jo vanhuuden merkkejä todella paljon. Toivon sydämestäni, että hänellä olisi vielä aikaa monta vuotta kanssamme. Silti tulee vähän sellainen ajatus, että nyt olisi syytä antaa kaikki rakkaus ja hellyys tälle suloiselle olennolle, ennen kuin sen aika menee ohi. Kiksu on todella suloinen pieni tyttökisu

Kiksu tykkää makoilla laatikoissa (kukapa kissa ei tykkäisi), ja isä onkin laittanut hänelle ihan omia laatikoita makuuhuoneeseen. Yksi pieni kenkälaatikko on tämän kuvassa olevan lisäksi vielä hyllykön päällä. Hyllykkö on isäni ”työpöydän” vieressä jossa isä viettää paljon aikaa postimerkkien parissa. Siinä he voivat sitten olla lähes vierekkäin. Lisäksi Kiksun kulkureitti käy kenkälaatikkoon isäni pöydän ja tuolin kautta. Siinä on kissalle ikään kuin portaat. Kun Kiksu haluaa huomiota, hän käy istumaan tai makaamaan isän postimerkkien päälle. Aika tyypillistä kissan käytöstä!

Pyrin käymään vanhemmillani kylässä vähintään kerran viikossa. Joka kerta kun menen heille, Kiksu tulee minua vastaan ja saan nauttia Kiksun käsien kuorinta oy:n palvelusta. Istahdan nojatuolille ja Kiksu tulee syliini ja pesee kämmenselkäni. Käteni ovat melkoisella koetuksella Kiksun jäljiltä, koska kissan kieli on erittäin karhea. Foxy-koiran käsienpesupalvelu tuntui tähän verrattuna lähinnä hienovaraiselta säämiskäpesulta. Mutta antaa kisun pestä vaan vielä kun on tällaista palvelua tarjolla.

Huonekasvien aika alkaa nyt

Ajan katoamisen huomaa myös hieman lurpsahtaneista huonekasveista. Niihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Olen pidemmän aikaa harkinnut, että siirtäisin peikonlehden uuteen ruukkuun. Se ei tällä hetkellä miellytä minua. Se tekee uusia lehtiä tosin, mutta olen tehnyt virheen, ja istuttanut samaan ruukkuun useamman pistokkaan. Asia täytyy korjata. Peikko tekee kuitenkin uusia lehtiä koko ajan, tai ehkä ei niin nopeaan tahtiin ja suuria lehtiä, kuin toivoisin. Kasvua varmaan hidastaa muut pistokkaat samassa ruukussa.

Iso lehti oli vielä rullalla 25.11.2021
Sama lehti on avautunut ja kurkottaa kohti valoa (kuva: 1.1.2022)

Vaikka vannoin, etten hankisi uusia huonekasveja enempää, niin en vaan voinut vastustaa kiusausta käydä hakemassa kauppareissuni jälkeen yhden viirivehkan. Tämä tapahtui viime torstaina – kauhea vahinko… noh, näillä mennään. Olinhan saanut edellisenä viikonloppuna pari huonekasvia lisää. Tuttavani toi minulle kaksi posliinikukkaa. Niiden kanssa minulla on ollut aina vähän jotain sanomista. Pidän ehkäpä hieman nopeampikasvuisista kasveista. Kasvamiseen ei saa kulua liian pitkä aika. En malta odottaa!

Annoin juuri äsken ajatuksen uudelle viirivhekalle, ja katsoin sitä… se oli aivan lurpsallaan! Voi per…. Onneksi minulta löytyi vedenkeittimestä aiemmin keitettyä vettä, ja kävin antamassa sille hörpyn. Janohan sillä taisi olla kun on jo nostanut hieman lehtiään tunnin jälkeen kastelusta. Ihan varovasti annoin vettä. Tarkastelen sitten tulevana päivänä tilannetta lisää. Viirivehka oli kuitenkin todella upean näköinen hankintavaiheessa. Sen lajike on muuten Pearl Cupido, mikä on kuulemma kotimainen, tai sitten se on vaan kotimaassa kasvatettu.

Aikaa uudelle viirivehkalle

Viirivehka oli kuin olikin nostanut lehtensä taas ylös ja näyttää todella upealta tuolla kaakonpuoleisella ikkunallani! Se on olohuoneessa peikonlehden vieressä tällä hetkellä, ja aion siirtää muitakin huonekasveja kyseisen ikkunan ääreen saamaan aamuvaloa. Olen laittanut neljämetrisen ikkunaston eteen valoverhon, ettei ne hohkaa kylmää kasveilleni, tai asuntoon muutenkaan. Trooppiset kasvit kun tuppaavat ottamaan vähän nokkiinsa, jos niiden lehdet osuvat suoraan kylmään ikkunaan.

Ikkunan äärellä on vielä pari projektia, jotka pitäisi toteuttaa ja mieluiten aika pian. Minulla on odottelemassa peikonlehdelle oma valaisin, mikä pitäisi nyt vain virittää sen yläpuolelle ja laittaa siihen ajastin. Kukkapöytänä toimivat lipastot on tarkoitus maalata vaaleammiksi. Ne ovat nyt alkuperäiset, ja tummat. Toki ne voisi maalata muunkin väriseksi. Mietin asiaa tovin, ennen kuin aloitan urakan. Ei niitä viitsi montaa kertaa maalata kuitenkaan.

Hailuotolainen tikkuröijy pian valmis

Olen käyttänyt paljon aikaa kaverini hailuotolaisen villapaidan neulomiseen. Se on jo sellaisessa vaiheessa, että kohta on neulottavana enää hihat ja kaulus. Olen asettanut tämän projektin edellisessä artikkelissani TODO-listalle.

Eilen villapaidan kanssa oli sellainen päivä, mitä en kehtaa ääneen sanoa. Purin, neuloin, purin, neuloin… oli vähällä, etten laittanut projektia hetkeksi pannaan. Samalla kun purin tekeleen pari kertaa, olin poiminut silmukat väärin takaisin puikoille, ja osa niistä oli kierteillä. Huomasin asian vasta kun olin neulonut kymmen kerrosta. Ei siinä muu auttanut itkupotkuraivarien jälkeen kuin purkaa silmukat yksitellen kierteiseen silmukkaan asti, ja tehdä ne virkkuukoukun avulla uudestaan. Etukappale olisi jo tehty, jos minun ei olisi tarvinnut purkaa ja korjata niin paljon. Noh, jospa olisin hieman huolellisempi jatkossa niin tällaiselta ehkäpä vältyttäisiin… ehkä! Kirjoitan sitten enemmän tuosta projektista Neuloosi – Lankoja ja draamaa blogissa. YLE:n sivulla on todella kiva artikkeli tikkuröijystä, jos haluat lukea.

Aikaa vievä projekti
Hailuotolainen villapaita neulotaan sylissä.

Nyt on aika lopettaa tämä tarinointi tähän, ja jatkaa jotain muuta projektia eteenpäin. Niin joo, ja hyvää kaksostenpäivää. Se on tänään 2.2. Muutenkin tämä vuosi on päivämäärältään tänään hauska kun siinä on vain nollia ja kakkosia – 02022022.

Kiitos kun luit, ja hyvää alkanutta helmikuuta!

Aika tehdä jotain Read More »

Marraskuu vaihtui joulukuuksi

Marraskuu on vaihtunut joulukuuksi ja meille on tullut talvi, ainakin väliaikaisesti. Sitä on vaikea sanoa kauanko se kestää. Nautitaan siitä siis niin pitkään kun vain voidaan!

Kävin kirjastossa 15.11. ja kun olin lähdössä takaisin kotiin päin, meille syttyi Vuoksenniskantielle kausivalot. Se oli aika sykähdyttävä hetki! En ole aikaisempina vuosina kiinnittänyt näiden syttymisajankohtaan mitään huomiota, niin tulipahan nyt tämäkin nähtyä. Myöhemmin illalla kun ajelin samasta kohtaa ohitse, kirjaston vastapäätä oleva rakennus ja sen piha-alue olivat ilman valaistusta. Liittyivätköhän nämä kaksi asiaa toisiinsa… hmmm.

Tähän aikaan aurinko alkoi juuri laskea, ja se värjäsi taivaan ihan oranssiksi. Sain kuin sainkin nappastua muutaman kuvan auringonlaskua vasten jäämättä autojen alle! Ajankohtahan oli siinä neljän kieppeillä, jolloin työpaikkaliikenne on suht vilkasta.

Keskelle tietä vaan kuvaamaan! Käytössä oli toki vain kännykkä, mutta ei se mitään haitannut.

En tiedä nyt, onko nämä meidän katuvalot jotenkin kornit, kun ovat tuollaiset oranssinsävyiset. Ne taitavat olla niitä vanhanmallisia energialamppuja, joita ei kohta enää EU-säädösten takia saa käyttää. Mutta, tässä tilanteessa ne kyllä toivat jopa hieman tunnelmaa korostaen auringonlaskua, kun vielä ei ole lunta… lumen ne värjäävät luonnottoman väriseksi, siitä en pidä! Yritin muuten tarkoituksella ottaa sellaisissa kohdissa nämä kuvat, ettei niissä näkyisi juurikaan autoja tai ihmisiä. Aika hiljainen tämä meidän ”pääkatu” tällä kylällä on. Itse asun tästä reilun kilometrin päässä.

Kausivalot syttyivät marraskuun 15.
Marraskuun 15. päivä 2021 Vuoksenniskantie

Edellisistä kuvista nyt ei mennyt kuin noin viikko, kun meille tuli lumi maahan. Tämä oli vielä marraskuun puolella. Se on ollut viime vuosina suht harvinaista, kun monesti olemme täällä toivoneet ettei meille tulisi mustaa joulua! Se on kyllä vielä tämänkin vuoden puolella mahdollista, ja saattaa jopa olla todennäköistäkin…

Ensilumi marraskuussa 2021
Marraskuun 23.

Marraskuu vaihtui joulukuuksi tällä viikolla lumisissa merkeissä. Meillä on ollut aika kylmää täällä jonkin aikaa. Tälläkin hetkellä pakkasta on -17C. On kyllä ihan uskomatonta mitenkä vuodet ovat niin erilaisia toisistaan. Tosin vuosi sitten meille satoi ensilumi aika lailla samoihin aikoihin 26.11. Lapissa on nyt todella kylmää – pakkasta lähes 40! Hyi helvetti, sanon minä. On ehkäpä sen takia sitten parempi kun saa asua täällä vähän etelämmässä kun täällä on yleisesti ottaen hieman lämpimämpää kuin pohjoisessa.

Katselin eilen (4.12.) sivusilmällä Rukalla käytävää kumparelaskukisaa, jossa oli yksi suomalainen osallistuja, Jimi Salonen. Repesin täyteen röhönauruun, kun kuvaaja näytti katsomossa olevia suomalaismiehiä, jotka olivat selkeästi fanittamassa Jimiä… ja porukka oli katsomossa nimittän ilman paitoja! Tässä on YLE:n juttu asiasta ja Jimin tyylinäytteet. Kyllä meillä täällä Suomessa on ihan kahjoa porukkaa, mutta hyvä niin!

Talvinen piha 2.12.2021

Lunta satoi edellisen kuvan ottamisesta vielä lisää. Meillä oli hetken postikorttimaisemat! Tuulenvire käy kuitenkin sen verran, että puiden oksilla ei enää tällä hetkellä ole lunta. Tämä satanut lumi oli erittäin kevyttä ja tuuli pudotti ne oksilta hetkessä pois.

Kotipihaa 3.12.2021 aamulla noin kello 8:20

Keittiön ikkunasta talon päädystä otettu kuva aamulla. Aamulla on ihan eriväristä kuin auringonlaskun aikaan!

Tässä on vielä hetki sitten otettu kuva 5.12.2021 noin kello 14.00. Tunnin päästä on jo ihan hämärää! Onneksi on lunta joka edes hieman valaisee maisemia.

Mietin hetken mitä mahdoinkaan tehdä vuosi sitten, eikä mieleen kyllä tullut yhtään mitään. Oli pakko tarkistaa kännykällä otetuista kuvista, mitä olen silloin mahtanut tehdä. Kuvien ottaminen on hyvä asia ja ajassa voi siten palata aina taaksepäin. Olenhan minä näköjään julkaissut artikkelinkin tuolloin kestomaskien valmistamisesta. Se oli silloin erittäin ajankohtaista tekemistä… nyt neulon lähinnä sukkia ja yritän pysytellä kotona.

Vuosi sitten maailman tilanne oli hieman toinen. Ei se kyllä nytkään hyvä ole COVID-19 takia. Kuluvalla viikolla on todettu eniten tartuntoja mitä missään vaiheessa tätä pandemiaa. Saas nähdä milloin korona iskee minuunkin. Onneksi olen rokottautunut, jos se vaikka hieman lieventäisi mahdollista tilannetta. Tällaisina aikoina tulee kaivattua edesmenneitä lemmikkejä, joiden kanssa oli ihana käpertyä fleece-peiton kanssa sohvalle makoilemaan. Muistelen Urhoakin vielä suruisilla mielin… liian lyhyen aikaa oli elämässäni

Kun kesä vaihtuu syksyksi ja syksy marraskuuksi, kissoista tulee sellaisia ihania tyyppejä, jotka viihtyvät sylissä ja lämmittävät sinua, tai ainakin Urho oli sellainen. Tosin Urho ei ehtinyt marraskuuta näkemään kanssani, mutta sellainen hän olisi kuitenkin ollut. Muutkin edesmenneet kissani, Spede ja Uuno olivat sylikissoja. Se on just parhautta! Minulla on ollut onni saada olla ja elää niin ihanien ja suloisten kissojen kanssa, edes hetken

Rakas pieni Urho!

Marraskuu vaihtui joulukuuksi Read More »

Scroll to Top