Blogspot-siirrännäiset

Aloitin kirjoittamisen kokeilun vuoksi myös Blogger-palveluun. En oikein pitänyt siitä, ja päädyinkin sitten takaisin tänne WordPressin pariin. Siirrän Blogspotista siis tähän kategoriaan ajastaan kaikki siellä julkaistut kirjoitukseni.

Huonekasvipläjäys!

Tulipahan sitten otettua muutama foto huonekasveista… on siis ollut tarkoitus kuvata kukin rehulaji tietynlaista kasvikortistoa varten, mutta se on vuosien saatossa AINA jäänyt tekemättä, mutta NYT se on tehty 😀

Onneksi otin kuvat päivällä, kun oli valoisaa. Täällä Imatralla ollut kaunis valoisa päivä. Tällä hetkellä katselen sivusilmällä X Factor-kilpailua, jossa esiintyy tämä meidän uskomaton Saara Aalto. Joten, teksti saattaa olla osittain sekavaa, pahoittelut siitä 😀 Mutta nyt asiaan…

Olen tehnyt luettelon huonekasveista, joita omistan. Lista löytyy TÄÄLTÄ.
Yritän päivittää listaa aina tarpeen tullen. Mutta, laitan tähän nyt muutaman kuvan tämänhetkisistä lempparikasveista.

Sain kesällä 2016 kasvivaihtarin yhteydessä tällaisen enkelinsiiven. Tämä on jo kukkinutkin kaksi kertaa 😀 Tätä täytyy rakastaa! Pieni pistokas meni myös suoraan multaan ilman huppuja tai muutakaan. Juurtui hyvin siitä huolimatta.

Tässä on anopinhammas, jonka olen saanut Facebook-ryhmän kautta. Sain näitä neljä kappaletta, ja kaikki voivat hyvin. Nämä muuttivat minulle joskus helmi-maaliskuussa.

Kiinanruusu se tässä… perinteinen, punainen kerrottu kukka. Toivon, että saan tämän kukkimaan jossain vaiheessa! Minulla on näitä kaksi kappaletta, joista tämä näyttää paremmalta. Pistokaan olen tökkässyt ilman juurrutusta suoraan multaan. Ei ole huputettu, eikä muutoinkaan käytetty mitään vippaskonsteja. Pistokas on peräisin isäni vanhasta kiinanruususta. Otettu kesällä 2016.

Tämä on Malakanlaikkuvehka, jonka sain keväällä 2016. Olen jakanut sen yhden kerran, jotenka tässä on toinen puolisko niistä kahdesta pistokkaasta, jotka sain. Tämä on upea kasvi!

Lisää kasvikuvia löytyy sitten kuvagaleriastani, josta voi myös käydä katsomassa näistäkin kasveista suuremmat versiot.

Huonekasvipläjäys! Read More »

Pakollinen talvikuvapäivitys

Ei ole mitenkään normaalia, että tänne meidän suuntaan Kaakkoon tulee talvi näin aikaisin… mutta ei se mitään 🙂 Mukavampaahan se on  tuolla lumessa talsia kuin vesisateessa, niin kuin ollaan aiempina vuosina talsittu.

Otin tässä kännykällä muutaman räpsyn, ja tässä niitä on muutaman päivän sisään otettuna:

Foxy on hyvä mallityttö jokaisessa tilanteessa 🙂

Keskiviikko aamuna pääsin heti lumitöihin, että sain kaivettua autoni lumesta esiin… onneksi naapurit olivat jo vähän kolanneet lunta autoni ympäriltä, niin ei ollut ihan niin paljon tekemistä 🙂 Lumi oli lisäksi kevyttä, niin ei tuolle kauheasti tarvinnut harjaa näyttää, niin lumet lähtivät auton päältä helposti pois… kuin henkäys vaan! Kun naapurit olivat tehneet niin hyvää mieltä minulle parkkipaikan suhteen, niin päätinpä sitten kolata parin muun naapurin parkkipaikkoja. Molemmat heistä osittain liikuntaesteisiä, niin ei olisi toisella ollut mitään saumaa päästä autonsa luo, jos sille tulisi tarvetta.

Koiran kanssa varttitunnin ulkoilu torstaina iltapäivän päätteeksi… reppana oli ihan luminen kun oltiin menossa takaisin sisälle 😀

Imatralla satoi monta tuntia ihan tuiskuttamalla lunta…

Tänään tiedossa ainakin osan päivää todella kaunista talvisäätä! Pikkupakkasta… -4,5C näytti äsken mittari 🙂

Ei muuta tällä kertaa kun hyvää viikonlopun alkua! Saattaahan tuo olla, että tulee tässä päivitettyä taas jotain hyvinkin pian, koska käyn tänään postista noutamassa “lähetyksen”, joka osittain sitten avittaa myös näissä blogeissa… mut siitä sitten enemmän myöhemmin 🙂

Pakollinen talvikuvapäivitys Read More »

Lokakuu hävisi johonkin?

Mietin tossa aamulla kun heräsin, että milloinkahan olen viimeeksi kirjoittanut tänne blogiin mitään… johonkin on hävinnyt melkein kuukausi! Noh, tehdääs nyt tämmönen pikainen postaus, kun taas on tälle päivälle muita tietokonehommia kasaantunut ihan mukavasti… siinä siis ehkäpä jonkinlainen selitys, miksi blogikirjoittelu on jäänyt vähän harvemmalle tässä kuussa (seliseli). Kuviakin on otettu lähinnä vain lemmikeistä…

Imatralle tuli täysi talvi tässä kuluvalla viikolla, joka tietty mutkitti hieman menemisiä. Minulla oli nimittäin kesärenkaat autossa vielä alla. Sain ne onneksi eilen vaihdatettua.

Tiistaina aamupäivällä näytti tältä:

Iltapäivällä näytti jo tältä 😀

Oli sinänsä huvittavaa tuo lumentulo, kun edellisenä päivänä talkkari ajoi vielä nurmikkoa, tai keräsi lähinnä pudonneita koivunlehtiä… seuraavana päivänä pihalla on 10cm lunta!Noh, äkkiä ne lumet sitten sulivatkin pois… (pari päivää myöhemmin)

Olen välillä miettinyt, mitenkä saisin tuohon keittiön ikkunan alle hyllyn, johon voisin laittaa vaikka yrttejä kasvamaan. En halunnut porata seinään mitään reikiä, niin kappas kummaa; patterin välissähän oli sellaiset “kennon” näköiset rakoset, niin sain tällaiset ruuvattavat jalat menemään siitä läpi. Tuo viritelmä tuossa kuvassa kestää ihan ilman mitään tuossa pystyssä! Laitoin pienen palan sanomalehteä toisen jalan ja patterin väliin niin hylly ei edes heilu. Samaa tarvitsee varmaan kokeilla tuolla makkarin puolella jossain vaiheessa! Pitää vielä maalata tuo hylly, kunhan kerkee.

Sain paikallisesta kebab-mestasta sopivan kokoisia peltipurkkeja, joita voi käyttää esim. kukkaruukkujen suojina. Toimii mielestäni myös sisustuselementtinä. Toki näitäkin voi maalta, jos ei pidä peltipurkin väristä 🙂 Kesällä nämä ovat kivan näköisiä parvekkeella.

“Pakolliset” hauvakuvat seuraavaksi…
on se vaan niin ihanaa, kun on tuollainen karvakuono heti aamulla oman nenän edessä kun silmänsä avaa 🙂 Oma pieni Foxy <3

Lauantai… ei taida murheita olla näkyvillä!

Ei muuta tällä kertaa ku hyvää viikonloppua!

Lokakuu hävisi johonkin? Read More »

Ulkovalokausi avattu!

Otin tänään päikkärit, ja minulla oli telkku päällä pitämässä vähän meteliä, ettei tule nukuttua liikaa. Kuulun siihen porukkaan, joka nukkuu just sen about 20-30minuuttia, ilman mitään erillistä herätystä. Mut kuitenkin, sieltähän tuli sitten uutiset ja sää jossain vaiheessa. Olin kuulevinani, että yöksi on luvattu pakkasta. Tietenkään en tiedä mihinkä, mutta uutisen innoittamana päätin laittaa parveketta talviteloille, ja kiirehän siinä meinasi tulla ennen kuin tulee pimeää.

Kävin siis keräämässä viimeisen sadon tomaatteja tänään vielä pois ja pistin tomaattipuskat matalaksi.

Oikealla näkyy tomaattipuskia ja takaseinällä on Blagovest F1-tomaatti… kaikki nurin tänään..

Kotkansiipisaniaiset alkoivat myös näyttää siltä, että ne oli saneerattava talviteloille. Mietinkin ensi vuotta vasten, että jos siirtäisin vesiaiheen tuosta pois johonkin koristamaan jotain muuta paikkaa, kun en käyttänyt sitä tuossa tänä vuonna laisinkaan kuin pari kertaa. Se jäi saniaisten alle aika pahasti eikä sitä olisi nähnyt siitä mitenkään. Noh, mietin sille jotain muuta ensi vuodelle. Koska tuonne on upotettu ämpäri, voisin vaikka laittaa siihen jonkun isomman kasvin kasvamaan… ihan mietin, josko  jokin puu olisi sopinut, sellainen, joka kukkii 🙂 Mutta käyn tökkäämässä siihen todennäköisesti täksi talveksi pienen kuusen, kun joulukuusta en varsinaisesti kämppään laita.

Pätkin myös nämä saniaiset. Tämä oli niiden ensimmäinen kesä parvekkeella, niin vähän jänskättää, selviääkö ne tuolla talven.

Pelargoniat jaksavat vielä kukkia… hitsi kun en uskalla oikein tuoda niitä sisälle, jos niihin on tullut jotain ötököitä. Pitäisiköhän niistä vaan napsasta pistokkaat ja laittaa multiin tulevaa vuotta varten?

Daalian juurakot tuli tänään koluttua läpi. Olen hommannut niitä varten sukulaisen puupajasta vähän puruja, jotta ne pysyisivät kuivina talven yli. Vien ne varastoon talveksi pahvilaatikkossa 🙂

Vaikka luonto lakastuu talvea kohden, niin silti tässä syksyssä on jotain aivan maagista. Vuosi sitten 2015 oli Valio-myrsky juuri 2.10. mutta tänä vuonna oli ihan kaunis päivä. Valokuvausreissuja en ole ehtinyt heittää, kun on niin paljon projekteja, ettei yksinkertaisesti vaan ehdi :/ Harmittaa! Mutta sain napattua kännykällä edes yhden ruskakuvan, ennen kuin syysmyrsky 29.9. pudotti suuren osan lehtiä maahan.

(Kuva on otettu 27.9.2016)

Mikä syksyssä aina piristää, niin saa hyvällä omalla tunnolla viritellä ulkovalot! Nämä ovat jo toista vuotta parvekkeella tikapuissa kiinni. Olen tyystin unohtanut koko valot, ennen kuin tänään hoksasin, että ainiin, minullahan on tuolla tollasetkin valmiina odottelemassa 😀 Otin ötökkäverhon pois parvekkeen ovien välistä niin nyt jopa näen nuo valot tästä missä istun tätäkin kirjoittamassa 🙂

Vuosi sitten näissä tikkaissa kasvoi myös köynnöstä ja valot jäivät kauniisti lehtien väleihin. Silloin muistin heti pimeiden tultua laittaa valot päälle, mutta tänä vuonna olen todella paljon myöhässä!

Hyvää tulevaa viikon alkua kaikille, ja nautitaan sään puolesta upeasta tulevasta kuivasta ja aurinkoisesta viikosta!

Ulkovalokausi avattu! Read More »

Akvaariota ja huonekasveja

Nyt pikainen postaus ennen Niiin. Siis tässä oli pari oikein kaunista syyspäivää joten valoa riitti hyvin kaverilta lainaksi saadun kameran testaamiseen (Canon EOS 6D). Sanoin hänelle, että en vie sitä takaisin 😀 Jostain syystä kaverini nauroi…seen, varsinkin kun siellä on ensimmäisenä edessä siivoaminen! Tuli nimittäin eilen uusi toimistopöytä, joka pitäisi nyt viritellä paikoilleen. Sitä varten piti hieman siirrellä tavaroita ja muita kalusteita. Nyt on vähän selkä jäykkänä niin liikkeelle se on lähdettävä ennen kuin jämähtää perseineen tähän paikoilleen 🙂

Niiin. Siis tässä oli pari oikein kaunista syyspäivää joten valoa riitti hyvin kaverilta lainaksi saadun kameran testaamiseen (Canon EOS 6D). Sanoin hänelle, että en vie sitä takaisin 😀 Jostain syystä kaverini nauroi…

Sattuipas somasti, että juuri nyt rönsylilja kukkii…

Saniaisen lehdestäkin sai räpsästyä jonkunlaisen ruudun…

Sain tuttavalta tällaisen lasipallon, joka on alkujaan ollut ulkovalon lasikupu. Minä tein siitä lyhdyn kynttilälle 🙂 Sopii hyvin ikkunalle!

Olen viritellyt akvaarion ulkopuolta tässä viimeisen viikon aikana. Aiemmin akvan takana valaisimelle rakennetussa puutelineessä oli hylly, johon olin laittanut mm. rönsyliljoja. Otin hyllykön pois ja virittelin takaseinällä raudoiturautapalasen, johon saan sitten kultaköynnöksen kiipeämään. Kultaköynnös nimittäin viihtyy tuolla! Kasaan jossain vaiheessa videon, jossa näistä on sitten enemmän. Minullahan siis on videita jo nyt tuubiin laitettuna. Hyvin vaatimattomia ne ovat, en ole ammattilainen näissä hommissa kuitenkaan 🙂 Mutta takasin asiaan…Tässä kuitenkin altaasta kuva ennen virittelyä (24.8.2016 kännykkäkuva)

Hyllystä lähempi kuva… keskellä kasvaa Hygrophila difformis, eli liuskavesitähdikki. Se on kyllä pohjassa asti, mutta tuli ulos altaasta. Tässä linkki vanhaan blogikirjoitukseen, jossa näkee kasvin vähän paremmin. (kännykkäkuva)

Tässä muuten yksi syy, miksi minulla on akvaario: alun perin halusin, että kissoillani olisi virikkeitä kotona, koska asumme kerrostalossa. Kesällä toki pääsivät vierailemaan “mummilaan” ja siellä pihalle, mutta muutoin olemme olleet koko ikämme kerrostaloasukkeja 🙂 Tämä hurmuri tässä on Uuno (synt. 2002). Minulta on monta kertaa kysytty, että eikö pelota pitää avoakvaariota, niin ei tuo kyllä tosta altaaseen taida enää tämän ikäisenä haluta molskahtaa. Avoakvaario minulla on ollut vasta kaksi vuotta (vuodesta 2014) kun tulin hankkineeksi tuollaisen LED-valaisimen loisteputkien sijaan.
(kännykkäkuva)

Tässä on nyt tuota Hygroa oikea kunnon pusikko! Olen sitä jo kertaalleen pätkinyt, tiedä vaikka innostui siitä lisää. Pelottaa ihan karsia tuota, koska kun katsoin pohjalle, niin sen emokasvin (tuo pinnalle tuleva) juurella kasvaa todella monta uutta alkua. Pelkäämpä pahoin, että kun tuo puska tuosta lähtee, niin ne räjähtävät kasvuun kun saavat kunnolla valoa. Mutta, minäpä testaan asiaa… koska se on “luontoni” 😉 (kännykkäkuva)

Mut kyl se on mentävä tonne työhuoneeseen virittelemään kamoja paikoilleen. Aloitinpahan tuossa yhden sukkaprojektinkin. En uskalla jatkaa sitä ihan vielää, kun jos siihen tulee himo, niin ne on tehtävä loppuun saakka yhdellä kertaa. Se vie aikaa sitten muualta, kuten kotitöistä jne 😀 Onkohan muilla tällaisia “ongelmia”, että uppoutuu ihan liiankin kanssa omiin ylimääräisiin projekteihin?

Noh, viikonloppu on taas kohta niin ei muuta kun hyvää viikonlopunodotusaikaa!

Akvaariota ja huonekasveja Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top