Malakanlaikkuvehka

Huonekasvipäivitys osa 1 Laikkuvehkat

Minulla oli aikaisemmin keväällä melkoinen määrä huonekasvien pistokkaita juurtumassa, ja kerron tässä päivityksessä mitä laikkuvehkoille kuuluu. Samalla pohdiskelen mitä olen mahdollisesti tehnyt väärin jos mitään. Päätin jakaa huonekasvipäivityksen kahteen osaan koska kerrottavaa olisi yhteen artikkeliin aivan liikaa.

Ihana hoidokki, Edu. Edu on bordercollie.

Minulla on ollut hoidokki eilisestä lähtien, ja jätin tarkotuksella joitain projekteja pois näiltä päiviltä. Youtube on ollut myös jumissa, eikä sieltä ole tänään toimittanut katsoa yhtikäs mitään. Kävinpä napsasemassa sitten muutaman kuvan huonekasveista, joita olen kevään aikana istuttanut.

Laikkuvehkat

Malakanlaikkuvehkani alkoi näyttää sellaisia merkkejä, että jos halusin sen pysyvän hengissä, se piti pätkiä. Tein niin. Minulla oli myös tavallinen laikkuvehka, jonka pätkin. Nyt nuo pätkät ovat aivan sekaisin, enkä ole yhtään varma mikä niistä kasvaa missäkin ruukussa, paitsi muutaman kohdalla, joissa on jo lehtiä.

Helppohoitoinen huonekasvi, Malakanlaikkuvehka ”Maria” (alkuperäinen istuttamani kasvi). Keskeltä tulee uutta kasvua.

Laitoin tällaisia laikkuvehkojen varsista leikattuja pätkiä juurtumaan yhden jos toisenkin. Nyt niitä on istutettu multiin ja miltei kaikissa ”patukoissa” näkyy kasvupisteitä. Minulla ei ole kokemusta näistä (= tapoin kaikki), ja mietinkin mitä näille tulisi nyt tehdä. Rehu kun ei tuosta kuitenkaan ole juurikaan muuttanut muotoaan, vaan alut ovat tuollaisessa tilassa pidemmän aikaa. Pitääköhän niitä vaikka lannoittaa? Pitää etsiä netistä joku vehkaguru ja kysellä ohjeita.

Laikkuvehkan patukassa on ylhäällä kaksi kasvupistettä ja alhaalla yksi.

Istutin yhden laikkuvehkan, jossa oli vain yksi lehti. Sekin on alkanut näyttää kasvun merkkejä. Lehden alapuolelle tyveen on ilmestynyt ”kyhmy”, joka on kasvupiste. Sen verran olen tuubista katsellut kasviohjelmia, että osaan edes jotain tulkita. Peikonlehti tekee muuten myös tällaisen ”patin” mistä se lähtee kasvattamaan vartta lisää.

Laikkuvehkan tyvi
Tämän istutus onnistui. Laikkuvehka aloittaa kasvattaa uutta lehteä piakkoin.

Sain alkukeväällä Facebookin paikallisen roskalavan kautta tavallisen laikkuvehkan, tai se saattaisi kyllä olla myös malakanlaikkuvehka. En osaa vielä kertoa siitä mitään, mutta se on jotenkin kärsineen oloinen koko ajan. Ensinnäkin luulen, että se paleltui kuljetuksessa hieman, tai sitten se on saanut kylmää jo ennen sen noutamista. Voi olla, että se ei tokene koskaan kunnolla.

Sen lehdet ovat käpristyneet ja niissä ei ole elukoita. Harkitsen kasvin ottamista ruukusta pois ja katson mitä sen juuristolle kuuluu. Näyttäisi myös vähän siltä, että sillä on melkoinen jano. Olen yrittänyt ehkäistä kosteuden haihtumista joidenkin kasvien kohdalla laittamalla niiden ruukkuihin hiekoitus-Lecaa. Sitä voi myös laittaa mullan sekaan ilmavoittamaan juuria.

Laikkuvehka on kiistatta lempihuonekasvini ja haluan niitä paljon! Siksi yritän kasvattaa niitä vaikka tiedän, että haastetta löytyy. Mutta jos tämä onnistuu, minulla on sitten monta vehkaa. Olen käsittänyt, että nämä kasvavat Suomen kaltaisissa olosuhteissa erittäin hyvin. Sitä odotellessa.

Näitä kasvupisteitä on näissä patukoissa miltei kaikissa. Kunpa niistä vain kasvaisi uusi kasvi! En malttaisi millään odottaa.

Minun tarvitsee ilmeisesti ottaa nämä nuutuneen oloiset kasvit tuonne keittiöön tarkkailtavaksi. Keittiön ikkunalla oleva vehka lähti ihan hyvin kasvamaan. Ikkuna on länteen päin, ja se saattaa olla hyvä asia näiden kohdalla. Ajattelin myös kokeilla altakastelua kapillaarilla.

Keittiön ikkunalla muiden pistokkaiden seassa on myös yksi laikkuvehkan patukka, jossa oli juuren tyveen muodostumassa uusi alku. Se oli mullan sisällä. Otan tämänkin ylös vielä mullasta, ja nostan patukan sen verran korkeammalle, että tyvestä tuleva alku tulee mullan päälle. En tiedä mitä se siitä tuumaa, mutta täytyy kokeilla. Ei se näytä sieltä mullan altakaan tulevan pinnalle. Tässä patukassa ei näyttäisi olevan muita kasvupisteitä havaittavissa.

Vähän ovat kärsineitä kaikki istuttamani kasvit. Tämäkin on ollut olohuoneessa ikkunan äärellä. Pitää nostaa kaikki laikut tuonne keittiön puolelle mihin ei paista suoraan aurinko missään vaiheessa.

Laikkuvehkaa kutsutaan englanniksi nimellä Aglaonema tai Chinese evergreen, jos haluaa joskus käydä tutkailemassa videopätkiä Tuubista ja hoito-ohjeita. En vain tajua miksi en ole saanut näitä kunnolla kasvamaan, vaikka kasvi luokitellaan todella helpoksi ja vaatimattomaksi. Luulen, että laitan ne sellaiseen kasvupaikkaan, että niihin osuu auringonvalo. Ilmeisesti nämä eivät tykkää yhtään auringonvalosta, ei edes hetkellisesti. Pitää etsiä niille asunnosta sellaisia paikkoja, joissa saavat valoa, mutta epäsuorasti.

Joskus aikoinaan malakanlaikkuvehkani oikein kukki! Sitten aloin ottaa siitä irti poikasia (kuva), joita se teki juurien viereen, ja alamäki alkoi siitä. Sain miltei haudata koko kasvin. Otin nyt epätoivon vallassa viimeiset pistokkaat siitä kasvista ja toivon sydämestäni, että lähtee kasvamaan. Ainakin sen verran hyvältä näyttää, että yksi lähtee kasvamaan. Jos se alkaa tehdä poikasia juurien viereen, niin en kyllä koske niihin.

Seuraan yhtä todella pätevän oloista Tuubikanavaa, Swedish Plantguys. Heiltä löytyy erittäin hyviä ohjeita kasvista kun kasvista. Tässä on hyvä linkki video-ohjeeseen heidän kanavaltaan, jossa käsitellään juurikin näitä laikkuvehkoja.

Huonekasvihommeleita

Olen kesän aikana seurannut joitain tuubikanavia, jotka käsittelevät huonekasveja. Haluaisin panostaa myös omiini, ja olenkin saanut paljon ohjeita asioista, joita en ole aiemmin ”vaan löytänyt mistään”. On helpompaa uskoa ohjeita kun näkee mitenkä ohjeiden antajat ovat tehneet ja kukat rehottavat kuin viimeistä päivää. Linkitän joitain kanavia tähän, joita seuraan.

Swedish Plantguys, Planterina, Nick Pileggi

Edellä mainituista Swedish Plantguys antaa myös todella hyviä ohjeita ihan vaikkapa omenapuun leikkaamiseen.

En yleensä ota osaa mihinkään hullutuksiin, mutta kun sain jokunen vuosi sitten tuttavan kautta järjettömän kokoisen kärsineen peikonlehden, oli minun ”pakko” laittaa itselleni myös yksi Monstera kasvamaan. Tiedän siis tunteen, kun peikkoon ilmestyy lehtirulla. Muuten minulla on hieman kesken peikonkasvatus, kun sille pitäisi laittaa valo kohdilleen ja hankkia kostutin ja ja… se on nyt idänpuoleisen ikkunan vieressä, toivottavasti viihtyy.

Keväällä hankittu Zamia on alkanut myös kasvamaan oikein hyvin. Alkuunsa näytti siltä, että se tekee vain matalan uuden varren, mutta sitten se jotenkin hujahti paljon korkeammaksi! Siirsin Zamiani paraatipaikalle, ja löysinpä vielä ohjeen, kuinka sitä voi lisätä. Kuulemma ihan pelkistä lehdistä vaan. Tätä täytynee kokeilla ja mahdollisimman pian 🙂

Pikkuinen Foxy-koristekin on löytänyt itselleen paraatipaikan.

Kevään aikana tulin aloittaneeksi sisustusjutut uudelleen pitkän tauon jälkeen, kun ”piti pysyä kotona”. Kirjoitetaan muutekseen kaverin kanssa toista blogia, karanteenipäiväkirjat, jos haluat lukea mitä kaikkea keväällä on tapahtunut. En tohdi niitä tänne laittaa – tai miksipä ei. Voishan sitä alkaa tännekin julkaisemaan samat artikkelit, jotka itse olen kirjoittanut.

Olen pyöritellyt pitkin kaappeja paria vanhaa lampun suojaa, joille en oikein löytänyt paikkaa. Sitten hoksasin ripustaa ne seinälle ja niihin sai sujautettua pari mukia pistokkaita kasvamaan. Olin aiemmin maalannut puuosat valkoiseksi. Olin ripustanut ne aluksi eteisen kattoon, mutta en oikein pitänytkään niistä. Ne eivät oikein pysyneet katossa suorassa. Nämä ovat varmaankin sitä aikakautta kun katoissa ei vielä ollut töpselirasioita. En viitsinyt purkaa rasioita parin valaisimen takia.

Keittiön seinustalla.

Olen hankkinut joitain huonekasveja lisää kevään aikana ja yksi (tai kaksi) niistä on Isoraunioinen. Huomasin, että sitä täytyy sumutella todella paljon ettei se tiputa lehtiä. Kasvit ovatkin aika paljon vessassa tällä hetkellä kunnes saan niille viriteltyä paikan akvaarion takaosaan. Ne tarvitsevat myös jonkun verran valoa. Tässä kuva kun olin juuri ostanut ne…

Asplenium dimorphum, Isoraunioinen

Pidän laikkuvehkoista (Chinense evergreens) ja kotoani löytyy muutamaa eri versiota.

Tavallinen laikkuvehka (vas) ja Malakanlaikkuvehka Maria (oik).

En tajua mitä malakalleni on oikein käynyt kun se on alkanut käpristää lehtiä. Olen kyllä kastellut sen kunnolla läpikotaisin, ja annan kuivahtaa kasteluiden välillä. Yllä olevasta kuvasta poiketen, se oli istutettu saviruukkuun joka ei ollut hyvä idea – se ei saanut tarpeeksi kosteutta ja kärsi janosta. Laitoin takaisin muoviruukkuun. Tuossa yllä olevassa kuvassa on vielä malakan poikanenkin ruukussa. Olen irrottanut sen omaan ruukkuunsa. Voihan se olla, että kasvi kärsi hieman siitäkin. Nyt pitäisi saada jotain täsmäohjeita tälle etten tapa upeaa kasvia! Liika valokin kuulemma voi tehdä kasville huonoa. Olen jättänyt lisävalaistuksen sen kohdalta pois.

Käpristelevät lehdet Malakanlaikkuvehkassa. Miksi?

Kevään aikana asuntooni on muuttanut muutama muukin uusi kasvi. Tässä pari niistä.

Laikkuvehka
Ficus elastica, eli kumipuu (Kumiviikuna)

Jaahas, se on kello sen verran että pitää alkaa tehdä päivän töitäkin. Laittelen lisää huonekasveista tänne kunhan taas innostun tai kerkeen. Onhan noita kertynyt kuitenkin aika lailla ja olen taas saanut pitkästä aikaa kipinän niiden hoitamiseenkin. Eli lisää päivityksiä on tiedossa!

Kiitos kun luit ja palaamisiin 🙂

Huonekasveja kevät 2020

Minulle on auennut aivan uusi maailma kun olen seuraillut muutamaa tuubikanavaa, jotka kertovat huonekasveista. Olen toki aina ollut kiinnostunut niistä, mutta nyt löytyy sellaisia ohjeita kasveihin liittyen, että niihin on helppo samaistua, ja asiantuntemus on kasvanut aika roimasti. Meillä on kotona ollut aina huonekasveja, kuten peikonlehteä ja kiinanruusua. Ei siis ihme, että ne löytyvät myös minun kotoani. Isäni on suht ”nuuka” huonekasvien hoitaja, en tajua miten hän on joskus saanut peikonlehdenkin kukkimaan, mutta syy lienee innokkaissa lapsissa, jotka kävivät sumuttelemassa peikkoa miltei joka päivä… veljeni siis teki näin kun oli juuri oppinut kävelemään. Ymmärrän siis, että kasveista täytyy pitää edes jotain huolta, mutta jos haluaa, että ne ovat upeita, niistä täytyy oikeasti pitää huolta! Ei ne vaan ”itsestään kasva” tai pyhällä hengellä. Minulla on vielä pari projektia kesken asian suhteen, mutta tässä hieman joistain, jota olen kokeillut hiljattain.

Malakanlaikkuvehkani teki poikasen ruukun juureen viime vuoden lopulla, ja lähetin poikasen tuttavalleni. Tämän takia saatoin emokasvin todella huonoon happeen. Se kitui varmasti kolmisen kuukautta, kunnes tajusin ottaa sen mullasta pois ja pätkiä elävän näköiset osat vesilasiin. Siinähän sitten kävikin niin, että ne patukat juurtuivat ja silmujakin on jo havaittavissa!

Juuria näkyi.
Silmuja havaittavissa. Vasemmanpuoleisessa silmu jäi vähän kuvasta pois.

Eli, näin sitten lisätään laikkuvehkaa! Olin aivan turhaan vitkastellut asian kanssa. Istutin nämä patukat pieniin saviruukkuihin odottamaan juurien muodostumista. Ne pääsevät tästä lähtien joka viikko ottamaan altakastelun kautta vettä multaan.

Kiinanruusulle vaihdoin ruukun. Se oli alkujaan altakasteluruukussa, joka oli sille aivan liian pieni. Juuret tulivat pintaan. Toki siihen saattoi vaikuttaa hieman liian harva kastelukin ja huono multa. Multa oli nimittäin ihan koppuraa kun otin kasvin ylös ruukusta. Siitä katkeili juuriakin, ja ajattelin, että nyt tapan koko kasvin.

Kiinanruusu ja kirjovehka uusiin ruukkuihin.

Nyt viikko istutuksen jälkeen kiinanruusu on tehnyt paljon uusia lehtiä, ja uusia on tulossa koko ajan! Ihan uskomatonta. Nyt kun vielä alkaisi käyttämään tätä suihkussa niin lehdet pysyisivät puhtaina. Ajattelin alkaa käyttämään muitakin kasvejani suihkussa. Jos vaikka säästyisi tuholaisilta, suihkutus kuulemma auttaa siinä.

Uusia lehtiä kiinanruusuun.

Eräs viikko Lidlissä oli tarjolla jotain huonekasveja, ja olin aina haaveillut palmuvehkasta, eli zamiasta (Zamioculcas zamiifolia). Kasvi ei ollu järin kallis, olisikohan ollut noin 5 euroa. Päätin ilahduttaa itseäni ostamalla tuon kasvin. Sille oli paikka olohuoneessa akvaarion lähellä. Tiedän, että tätä kasvia ei saa kastella paljon. Yhdestä tuubivideosta bongasin ohjeen, että ”not more than you pay rent”. Aika sopivasti sanottu, jos kerran kuukaudessa kastellaan. Sillä ohjeella sitten menty tämä alkuvuosi, ja sieltähän alkaa puskea sitten uutta kasvustoa. Kasvi on sopivasti itsekseen nurkkauksessa tuholaisten varalta, joita ei ole toistaiseksi näkynyt.

Jos ei ole haastetta elämässä, niin päätin haluta itselleni muutaman saniaisen. Tarjontaa ei oikein ole ollut missään, tai sitten saniaiset ovat syksykasveja. Viime syksynä nimittäin ostin yhden saniaisen, jonka tapoin. Tosin jouduin olemaan poissa kotoa jonkun aikaa, jonka vuoksi saniainen kuivahti. Se ei kestänyt sitä, eikä toipunut siitä koskaan. Ei kun uusia saniaisia sitten kehiin. En tiedä tarkalleen, mikä saniainen tämä oikeanpuoleinen on, mutta sekin tuli hankittua Lidlistä pari kuukautta sitten. Vasemmanpuoleinen saniainen ja sen yläpuolella olevat ovat molemmat Isoraunioisia (Asplenium dimorphum). Huomasin, että ne tarvitsevat todella usein kastelua. Pidin niitä aluksi vessassa jossa suihkuttelin niitä melkein joka päivä. Silti niistä alkoi lehtivarsia lurpattamaan. Onneksi tajusin että kasvi ei suihkuttamalla saanut tarvitsemaansa vettä, vaan sitä piti kastella pikkuhiljaa multaan suoraan.

Seuraavat saniaiset kehiin! Lähikaupasta löytyi Pesäraunioisia (Asplenium nidus), joita ostin kaksin kappalein. Niistä toinen on hieman suihkuttelusta kärsinyt koska tajusin myöhemmin, ettei saniaisten lehtien keskelle ”ruusukkeeseen” saa kaataa vettä. Eli tätä kastellaan kasvin istutusruukun reunoilta. Kuvassa takana Malakanlaikkuvehkan poikanen joka istutettu huhtikuun puolessa välissä. Tämän emokasvi on toistaiseksi vielä hengissä, en tiedä kuinka kauan sitten – seuraillaan tilannetta 😀

Teurastin korkeaan tolppaan kiipeilevän kultaköynnökseni totaalisesti, ja otin siitä todella monta pistokasta. Laitoin nyt pienen erän pistokkaita kasvamaan ruukkuun. Samanlaisia settejä tulee vielä kaksi kappaletta, kunhan ehdin istuttaa ne. Niissä on jo juuret kaikissa.

Tämän seuraavan kasvin viihtymisestä olen todella onnellinen tällä hetkellä! Alkuvuodet olivat aika haasteellisia koska en löytänyt oikein ohjeita kasvin kasvattamiseen, mutta nyt tuubiin oli tullut hyviä ohjeita ja olen positiivisesti yllättynyt, että olen vihdoinkin saanut tämän ihanuuden kasvamaan. Tämä on siis sulkaköynnösvehka (Philodendron radiatum). En aio antaa tätä nyt hetkeen kenellekään. Tälle on tullut latvustakin, jonka aion pätkiä. Kasvi saa myös uuden ruukun tämän rumiluksen tilalle. Käyn hankkimassa oikein hienon ruukun hänelle jossain vaiheessa 🙂 Minulla on jo tämän poikanen kasvamassa toisessa kohtaa mutta se pitänee siirtää pikkasen valoisampaan paikkaan, ei kuitenkaan auringonvaloon.

Tässä huonekasvipäivitys tältä kertaa. Yritän rustailla vähän useammin kesän aikana huonekasveistakin 🙂 Kiitos kun luit tämän artikkelin!

Huonekasvipläjäys!

Tulipahan sitten otettua muutama foto huonekasveista… on siis ollut tarkoitus kuvata kukin rehulaji tietynlaista kasvikortistoa varten, mutta se on vuosien saatossa AINA jäänyt tekemättä, mutta NYT se on tehty 😀

Onneksi otin kuvat päivällä, kun oli valoisaa. Täällä Imatralla ollut kaunis valoisa päivä. Tällä hetkellä katselen sivusilmällä X Factor-kilpailua, jossa esiintyy tämä meidän uskomaton Saara Aalto. Joten, teksti saattaa olla osittain sekavaa, pahoittelut siitä 😀 Mutta nyt asiaan…

Olen tehnyt luettelon huonekasveista, joita omistan. Lista löytyy TÄÄLTÄ.
Yritän päivittää listaa aina tarpeen tullen. Mutta, laitan tähän nyt muutaman kuvan tämänhetkisistä lempparikasveista.

Sain kesällä 2016 kasvivaihtarin yhteydessä tällaisen enkelinsiiven. Tämä on jo kukkinutkin kaksi kertaa 😀 Tätä täytyy rakastaa! Pieni pistokas meni myös suoraan multaan ilman huppuja tai muutakaan. Juurtui hyvin siitä huolimatta.

Tässä on anopinhammas, jonka olen saanut Facebook-ryhmän kautta. Sain näitä neljä kappaletta, ja kaikki voivat hyvin. Nämä muuttivat minulle joskus helmi-maaliskuussa.

Kiinanruusu se tässä… perinteinen, punainen kerrottu kukka. Toivon, että saan tämän kukkimaan jossain vaiheessa! Minulla on näitä kaksi kappaletta, joista tämä näyttää paremmalta. Pistokaan olen tökkässyt ilman juurrutusta suoraan multaan. Ei ole huputettu, eikä muutoinkaan käytetty mitään vippaskonsteja. Pistokas on peräisin isäni vanhasta kiinanruususta. Otettu kesällä 2016.

Tämä on Malakanlaikkuvehka, jonka sain keväällä 2016. Olen jakanut sen yhden kerran, jotenka tässä on toinen puolisko niistä kahdesta pistokkaasta, jotka sain. Tämä on upea kasvi!

Lisää kasvikuvia löytyy sitten kuvagaleriastani, josta voi myös käydä katsomassa näistäkin kasveista suuremmat versiot.

Huonekasvipäivitys!

Kuulun Facebookissa Huonekasvit-ryhmään, ja sen myötä koko huonekasviharrastus on karannut ihan lapasista! Noh, pitää sitä olla ihmisellä tekemistä, ja nää kasvijutut on minulle olleet aina todella tärkeitä. Varmaan jotain perua kotoa, kun isälläni on ollut aina huonekasveja, ja joskus taannoin akvaariokin. Isälläni on mm. katetutta herättävä kiinanruusu, jota en ole millään saanut pistokkaista kasvamaan kotonani. Tosin yhteen rungolliseen iski vihannespunkki, niin kiinanruusu oli senkin takia mennyttä kalua. Noh, mutta takaisin tähän päivään…

Huonekasvit-ryhmän kautta kasvikokoelmaani on tulossa lisäystä, nimittäin, odottelen parin päivän sisään banaanipuun, Dwarf cavendish, taimea! Tästä tulee mielenkiintoista. Olen saanut hyvät ohjeet sen kasvattamiseen, ja jos onni käy, voin jossain vaiheessa korjata omaa satoa… ehkäpä kuitenkin vasta vuosien päästä, mutta kuitenkin. Olen suunnitellut sille jo paikankin valmiiksi. Se saa komeilla pöytänä toimivan oluttynnyrin päällä olohuoneen ikkunan ääressä. Laitan kuvia, kunhan olen saanut kasvin istutetuksi. Samassa paketissa tulee myös uusi tuttavuus, kohtalonköynnös.

Sain viikonloppuna yhden uuden kasvin, joka tunnistettiin malakanlaikkuvehkaksi, Aglaonema Maria:ksi.
Malakanlaikkuvehka
Kasvi tarvitsee varjoisamman kasvupaikan, niin laitan sen olkkarin kulmaukseen. Tässä on kaksi suurta pistokasta enkä ole vielää varma laittaisinko molemmat omiin ruukkuihinsa vai samaan.

Sain jossain välissä myös anopinhampaita. Ne ovat myös viihtyneet luonani. Täytyy tuunata näille kasveille jossain vaiheessa jotkut hienommat kasvuruukut.
Anopinhammas

Nyt lähden kummitädilleni kahville purkamaan suurimpaa innostustani! Hyvää päivän jatkoa 🙂