parveke 2017

Parveke 20.-26.7.2017

Minulle parveke tarkoittaa sellaista paikkaa, josta kaikki voivat nauttia. Koska kissani ei enää pääse ulkoilemaan vanhempieni talolla, olen järjestänyt hänelle oman nurmikon parvekkeelle 🙂

”Vasta ajettu nurmikko”

Tässä istuinpaikalla on varmaankin sen ”punaisen maton” paikka 🙂

parveke

Kasvattelin keväällä itse siemenistä isokirjopeippejä, eli värinokkosia. Nimestään huolimatta, nämä eivät ”polta” niin kuin pihalta löytyvät nokkoset.

Nyt Foxykin tykkää olla parvekkeella, kun hankin sinne vihreän terassimaton. Pääsin halvalla, kun minulle riitti 2 metriä leveästä matosta 60cm:n pala.

Nostin myös saniaislaatikon tiilien päälle. Näinköhän tuonne alle saisi jotain kivaa valaistusta tms? Täytyy funtsia asiaa!

Huomasin muuten eilen (25.7.) mennessäni parvekkeelle, että tuijaani oli ilmestynyt seittiä reunimmaisiin oksiin. Ilmeisesti jokin kehrääjäpunkki oli pesiytynyt siihen. Sinänsä jännää, kun sitä ei ollut muissa kasveissa (koputetaan puuta kop kop), että lieneekö jokin tietty laji sitten mikä iskee ainoastaan tuijiin. Vai olikohan pieni hämähäkki kyseessä… noh, joka tapauksessa tuija läks ja kovaa!

Seittiä oli myös koristeissa jotka uitin myös mäntysuopaliuoksella…

Huomasin, että seittiä oli alkanut kertymään myös kulmauksessa olevaan tuijaan. Eli tämäkin sitten lähtee täältä… murrrrr….

Jees, että ei vissiin ole nämä tuijat parvekekasveiksi soveltuvia. Täytyy keksiä jotain muuta näiden tilalle, vaikka paju! Heiii… siinähän sitä ideaa onkin. Voin tuoda vanhemmiltani parvekkeelle terijoen salavan! Uudet istutukset vaan kehiin ja vesipullo sekaan ni kasvi saa ravintonsa suoraan siitä sitten. Iloisilla mielin kuitenkin kohti taas uusia haasteita ja kokeiluja.
Foxy on ainakin tyytyväinen ihan sama mitä tuolla parvekkeella on 🙂

Parveke 20.-26.7.2017 Read More »

Pikaiset kuulumiset juhannuksen jälkeen

Viikko hujahti taas vauhdilla kun on ollut paljon tekemistä, vaikka ei ole juurikaan saanut mitään aikaiseksi, tai siltä se tuntuu. Tässä on selvitelty edesmenneen kummitätini asioita ja muitakin juttuja, niin se on kyllä kuluttanut ihan mukavasti ajantajua. Mutta ei niistä sen enempää. Väliin mahtuu ihania ulkoiluja koirulin kanssa 🙂 Tässä olemme omalla pihalla…

Serkkuni olivat luonani kylässä pari yötä, ja koiran turkki oli sitten sen mukainen heidän lähdettyään… ilmeisesti karvakuonoa on rapsuteltu niin paljon, että sillä on villa lähtenyt kävelemään tuolta turkin syövereistä. Koira oli täynnä vaaleita karvatuppoja. Niinpä Foxy joutui ensimmäisenä ”kamman alle”, kun serkut olivat lähteneet 😀

Tässä kiinanruusuni, joka avasi ensimmäistä kertaa ikinä kukan täyteen loistoonsa. Tämä kukkanen kesti tuollaisena ihan kokonaisen päivän, niin onneksi tajusin ottaa siitä edes kännykällä kuvan. Tämä on pistokas isäni kiinanruususta, jonka laitoin multaan vasta viime kesän lopulla. Nyt se on täynnä nuppuja.

Banaani on lähtenyt hyvin kasvamaan…

Uunosta on tullut ihan lällykkä Speden poismenon jälkeen. Ei se mitään! Ihana mussukka, joskin hieman pitkäkyntinen. Pitää kait yrittää kesyttää niin, että kynnet voi leikata. Spede antoi leikata ihan hyvin, mutta Uunon kynsiin ei ole ollut koskemista.

Parveketta…

Tässä itse kasvatettuja nokkosia. Osa on myynnissä ja osan pidän itselläni.

Foxy tykkää käydä itsekseen parvekkeella loikoilemassa. Nyt tuli heti kameran eteen poseeraamaan kun menin ottamaan kuvia 🙂

Juhannusruusu kukkii nyt runsaimmillaan. Kukinta on ainakin viikon myöhässä!

Kävimme eilen Foxyn kanssa ”mummilassa”. Foxy oli niin täpinöissään, että vesi ei kestänyt juoma-astiassa, vaan siinä piti uida. Koira oli siis aivan märkä 😀 Nurmikolla on muutenkin mukavaa piehtaroida. Se on sopivan viileä, kun täällä Imatrallakin oli eilen jopa oman mittarini mukaan 26,2°C lämmintä.

Pikaiset kuulumiset juhannuksen jälkeen Read More »

Kuulumisia kuluneelta viikolta

Tämä kolmikko tässä viivästyttää toisinaan minunkin tekemisisäni… aamut menevät siihen, kun heitä paijailee ja palvelee – jokaista kerrallaan tietysti 🙂 Mutta ei se mitään. Ei voi olla niin kiire asioilla, etteikö ehtisi omia kullanmuruja vaikka rapsuttelemaan!

Tällaiset kun ovat ”näkymät” heti aamulla ensimmäisenä kun silmänsä avaa, niin ei voi päivä paremmin alkaa!

Pakko vielä laittaa yksi kuva.. on tää elukka niin mainio 😀

Mutta joo, onhan sitä tullut tehtyä yhtä sun toista, ja osa on vielä pahasti kesken/tekemättä. Esimerkiksi, olen siivonnut tämän olohuoneen oleskelunurkkauksen, mutta rahi on jäänyt tuunaamatta. Siihen on kylläkin tarvikkeet hankittuna, nyt vain tarvitaan inspiraatio.

Parvekelaatikot on saatu nostettua nyt Leca-harkkojen päälle ja siirrettyä oikeille kohdilleen… siitä hommasta nyt tällä hetkellä minua muistuttaa selkäkipu, joka säteilee hienosti jalkapohjiin asti. Pitäisi joskus ymmärtää vaan pyytää apua jos meinaa tällaisia siirrellä!

Olemme me Foxyn kanssa ehtineet parvekkeella istuakin, ja nauttia edes jostain tehdyistä asioista 🙂 Huomaa sinkkiastiassa oleva nurmikko, joka on kasvanut jo aika paljonkin, ja se on yhden kerran ”ajettu”!

Sisällä on tehty muitakin viritelmiä. Olohuoneen ikkunan edessä oli vain kaksi amppelikoukkua, mutta roikotettavia kasveja on enemmän, niin päätin sitten ketjuilla laittaa tollasen laudanpätkän tuonne roikkumaan, mihin saan sitten amppeleita enemmänkin kiinni. Kuva piti ottaa illalla kun ikkunasta tuli niin voimakas vastavalo, ettei kukkasista olisi näkynyt muuta kuin siluetit.

Keksin vihdoinkin paikat painaville metallitaiteelle. En tiedä yhtään mitä materiaalia nämä ovat, mutta painoa on aika paljon. Nämä olivat joka paikassa tiellä… laitoin kaappiin – aina tarvitsin jotain tavaraa lähettyviltä ja näitä piti siirrellä. Nämä olivat lattialla – löin varpaani niihin tai ne keräsivät pölyä ja niitä piti imuroidessa siirrellä. NYT tajusin, että minähän naulaan ne kiinni tuohon akvaariokabinettiin, johonka ne sopivat mielestäni ihan täydellisesti. Nyt ne eivät enää ole tiellä vaan oikeutetusti hienosti esillä 🙂

Sain istutettavaksi kolme norjanangervoa ja säästin ne kompostilta. Sijoitin ne parvekkeeni alle. Tähän sai kulumaan puoli päivää lauantaina. Ja hiki virtasi kun lämpöä riitti!

Tässä kuulumiset tältä kertaa… äidin pihalla on vielä rutkasti tekemistä ja niistä sitten tuonnempana lisää. Palaillaan!

Kuulumisia kuluneelta viikolta Read More »

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017

Vihdoinkin kelit alkoivat lämmetä! Minua odottaakin tälle päivälle äidin moikkaamisen lisäksi kasvimaaprojekti, jota varten olen tehnyt pienimuotoisia hankintoja… niistä hankinnoista lisää sitten kun olen saanut otettua kuvia. Sillä välin katsaus kotipuolen kokeiluihin…

Herneet ovat itäneet! Tämä oli siis totaalinen yllätys. Ostin siis vahingossa sokerihernepussin, kun piti ostaa silpoydinhernettä. Päätin tehdä tieteellisen kokeen, ja avata kaupasta ostetun, hernekeittoon tarkoitetun luomuhernepussin, josta liotin herneitä vuorokauden, ja iskin  multaan. Nehän lähtivät kasvamaan, niin ainakin minulla on nyt lisää luomuherneitä tiedossa 😀 Herneet menevät äidin kasvimaalle.

Näyttäisi siltä, että kurkutkin lähtisivät kasvuun! Taaempana on kesäkurpitsaa. Laitoin kaksi siementä pottiin jos toinen ei vaikka idäkään… ne pitää varmaankin irroittaa toisistaan ja laittaa omaan astiaan.

Nurmikko oli lähtenyt tänä aamuna kasvuun 🙂

Laitoin näihin aitoelämänlankojen juuriin Lord Nelsonin pensasköynnöskrassia, joissa on syötävät kukat. Toivottavasti lähtevät itämään.

Tässä on minun banaani, Dwarf Cavendish. Lidlissä oli joitain banaanikasveja myynnissä, niin niistä tulee sitten sellaisia viidakkoversioita, mutta tämä jää matalaksi. Pitää keksiä hälle vielä kunnon paikka jossain vaiheessa. Todennäköisesti Ansku-bansku pääsee keittiöön jossa ikkuna on etelään päin.

Hankin itselleni parvekkeelle pinkin pelargonian. Eiköhän kesäkukkahankinnat olleet sitten siinä…

Kissat pääsivät parvekkeelle ottamaan aurinkoa 🙂 Voi sitä onnea ja autuutta!

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017 Read More »

Scroll to Top