nurmikko

Juhannus on lusittu

Hei pitkästä aikaa! Juhannus meni itsellä ainakin todella rauhallisesti mutta aina on aikaa sen verran kuvailla ympäristöä että saa kuvia blogiin.
Tämän vuoden kevät on ollut niin lämmin, että ei ole oikein saanut mitään aikaseksi parvekkeellakaan, tai sitten minusta on tullut vain niin vaativa, että nykyinen kattaus ”ei ole mitään” 😀 Noh, käydään sitä nyt sitten hieman läpi…

Olen yhdet nurmikot jo Uunolle lattanut, ja ne on kyllä jo kompostissakin, mutta pitää nyt vielä laittaa näin parvekkeellekin ”vakioastiaan” lämpäre nurtsia kissaa varten 🙂 Siemenet on siis laitettu tänään vasta itämään.

Sohvanurkkaus on jotenkin masentavan näköinen tänä vuonna… en tiedä mikä mättää, mutta ruuvasin tuohon ns pöydän päälle tollaisen tasaisen valkoisen kannen, että siihen voi laittaa vaikka vesilasin (tai punkkulasin). Ompelen siihen kyllä pöytäliinan että se peittyy. Olen lisäksi vielä kahden vaiheilla kääntäisinkö tuon sohvan kuitenkin vielä pituussuuntaan ikkunan alle, niin kuin se on edellisenäkin vuotena ollut. Pöytä tulisi nurkkaankaiteen viereen sitten. Sohva pysyisi sateella kuivana nääs 🙂

Teki yksi päivä kovasti mieli valkosipuliperunoita, ja minulla piti olla kylmäkellarissa pahvilaatikollinen perunoita, rosamundaa ja timoa. Ajattelin siis hakea sieltä satsin ja kappas perkele, potut olivatkin itäneet oikein kunnolla 😀 Otin muutaman kotiin kuvattavaksi, ja pitäähän ne varmaan laittaa sitten parvekkeelle johonkin ämpäriin kasvamaan, ei niitä syödäkään enää voi! Ehtiiköhän tälle vuodelle tulla edes satoa… noh se menee testiin sitten lähiaikoina.

Lämpimän kevään myötä puutarha on aika komeassa loistossaan äitini pihalla. Tässä pari kuvaa kukkivista kasveista…

(punapäivänkakkara edessä ja salvia takana)


(kiinanpioni Sarah Bernhardt)

Kiinanpionissa on älyttömän kokoiset kukat tänä vuonna. Mietittiin mistä mahtaisi johtua, mutta sitten aavisteltiin, että vanhempieni kissa on jäljistä päätellen käynyt lannoittamassa lähistöä. Mahtaisiko johtua siis siitä 😀 Kissan paska on hyvää lannoitetta!

(Kiksu-neiti)

Takapihan kukkapenkki kukkii myös ja se on vieläpä suhteellisen rikkaruohovapaa. Oikealla on jokin pioni vielä, en muista lajiketta. Äiti on ostanut sen joskus muutama vuosi sitten, ja pelkäsin sen kärsivän, kun siirsin sen tähän nurkkaan uuden kukkapenkin myötä. Hyvin kasvaa kuitenkin 🙂 Kyllä pionin voi siirtää!

Tuli sitä juhannuksena tehtyä yksi pesällinen kokkoakin… ei kehdattu enempää polttaa kun oli aika tuulinen keli ja koko kevään juhannukseen asti on ollut todella kuivaa. Eli metsäpalovaroitus oli voimassa vissiin torstaihin asti. Perjantaina oli oikein myrsky!

Juhannuksen alla vuosi sitten menehtyi myös rakas kissani, Spede, sekä kummitätini. Heitä muisteltiin myös. Spedehän sieltä parvekkeelta nyt puuttuu, niin voi olla ettei sen takia minun silmää oikein miellytä :/ Parveke on yleensä viritelty kissojen ehdolla.

Juhannus on lusittu Read More »

Parveke 20.-26.7.2017

Minulle parveke tarkoittaa sellaista paikkaa, josta kaikki voivat nauttia. Koska kissani ei enää pääse ulkoilemaan vanhempieni talolla, olen järjestänyt hänelle oman nurmikon parvekkeelle 🙂

”Vasta ajettu nurmikko”

Tässä istuinpaikalla on varmaankin sen ”punaisen maton” paikka 🙂

parveke

Kasvattelin keväällä itse siemenistä isokirjopeippejä, eli värinokkosia. Nimestään huolimatta, nämä eivät ”polta” niin kuin pihalta löytyvät nokkoset.

Nyt Foxykin tykkää olla parvekkeella, kun hankin sinne vihreän terassimaton. Pääsin halvalla, kun minulle riitti 2 metriä leveästä matosta 60cm:n pala.

Nostin myös saniaislaatikon tiilien päälle. Näinköhän tuonne alle saisi jotain kivaa valaistusta tms? Täytyy funtsia asiaa!

Huomasin muuten eilen (25.7.) mennessäni parvekkeelle, että tuijaani oli ilmestynyt seittiä reunimmaisiin oksiin. Ilmeisesti jokin kehrääjäpunkki oli pesiytynyt siihen. Sinänsä jännää, kun sitä ei ollut muissa kasveissa (koputetaan puuta kop kop), että lieneekö jokin tietty laji sitten mikä iskee ainoastaan tuijiin. Vai olikohan pieni hämähäkki kyseessä… noh, joka tapauksessa tuija läks ja kovaa!

Seittiä oli myös koristeissa jotka uitin myös mäntysuopaliuoksella…

Huomasin, että seittiä oli alkanut kertymään myös kulmauksessa olevaan tuijaan. Eli tämäkin sitten lähtee täältä… murrrrr….

Jees, että ei vissiin ole nämä tuijat parvekekasveiksi soveltuvia. Täytyy keksiä jotain muuta näiden tilalle, vaikka paju! Heiii… siinähän sitä ideaa onkin. Voin tuoda vanhemmiltani parvekkeelle terijoen salavan! Uudet istutukset vaan kehiin ja vesipullo sekaan ni kasvi saa ravintonsa suoraan siitä sitten. Iloisilla mielin kuitenkin kohti taas uusia haasteita ja kokeiluja.
Foxy on ainakin tyytyväinen ihan sama mitä tuolla parvekkeella on 🙂

Parveke 20.-26.7.2017 Read More »

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017

Vihdoinkin kelit alkoivat lämmetä! Minua odottaakin tälle päivälle äidin moikkaamisen lisäksi kasvimaaprojekti, jota varten olen tehnyt pienimuotoisia hankintoja… niistä hankinnoista lisää sitten kun olen saanut otettua kuvia. Sillä välin katsaus kotipuolen kokeiluihin…

Herneet ovat itäneet! Tämä oli siis totaalinen yllätys. Ostin siis vahingossa sokerihernepussin, kun piti ostaa silpoydinhernettä. Päätin tehdä tieteellisen kokeen, ja avata kaupasta ostetun, hernekeittoon tarkoitetun luomuhernepussin, josta liotin herneitä vuorokauden, ja iskin  multaan. Nehän lähtivät kasvamaan, niin ainakin minulla on nyt lisää luomuherneitä tiedossa 😀 Herneet menevät äidin kasvimaalle.

Näyttäisi siltä, että kurkutkin lähtisivät kasvuun! Taaempana on kesäkurpitsaa. Laitoin kaksi siementä pottiin jos toinen ei vaikka idäkään… ne pitää varmaankin irroittaa toisistaan ja laittaa omaan astiaan.

Nurmikko oli lähtenyt tänä aamuna kasvuun 🙂

Laitoin näihin aitoelämänlankojen juuriin Lord Nelsonin pensasköynnöskrassia, joissa on syötävät kukat. Toivottavasti lähtevät itämään.

Tässä on minun banaani, Dwarf Cavendish. Lidlissä oli joitain banaanikasveja myynnissä, niin niistä tulee sitten sellaisia viidakkoversioita, mutta tämä jää matalaksi. Pitää keksiä hälle vielä kunnon paikka jossain vaiheessa. Todennäköisesti Ansku-bansku pääsee keittiöön jossa ikkuna on etelään päin.

Hankin itselleni parvekkeelle pinkin pelargonian. Eiköhän kesäkukkahankinnat olleet sitten siinä…

Kissat pääsivät parvekkeelle ottamaan aurinkoa 🙂 Voi sitä onnea ja autuutta!

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017 Read More »

Kylmä sää – sisähommia

Meillä piti olla tänään pihatalkoot iltapäivällä, mutta eihän niistä mitään tule, kun on ollut niin julmetun kylmää tällä viikolla. Jopa Facebook kyselee, että ”huomenna sataa lunta, oletko valmis?”. Noh, sitäkin enemmän voi sitten tehdä kaikenlaista koulimista ja ruukkujen vaihteluja sisätiloissa. Eilen iltapäivällä näytti siis tältä, kun oli satanut lunta varmaan tunnin, pari, putkeen!

Löysin meidän alakerrasta tällaisen hyväkuntoisen muoviruukun… meillä on mankelihuoneessa sellainen paikka, mihinkä voi viedä kaikkea toisille annettavaksi, mm. kirjoja.

Siinä samalla löytyi ratkaisu mihinkä istutan kasvattamani elämänlangat!

Herneet ja pavut piti liottaa ennen kuin ne iski multaan. tuossa on ruusupapuja kaksi kappaletta ja nuo tummemmat ovat härkäpapuja. Herneet kaikki taitaa tunnistaakin 🙂

Sain viime kesänä ”rosakalavalta” tällaisen sinkkivadin. Mietin hetken mitä siihen laittaisin, ja päädyin kukkasten sijaan istuttamaan siihen nurmikon. Siinä voi sitten pidellä kesällä varpaita kun istuu parvekkeella 🙂

Pohjalle laitoin hiekkaa…

Sitten puutarhaturvetta päälle ja siemeniä…

Lopuksi peittelin koko komeuden muovilla. Ja eikun itämään valoisaan paikkaan 🙂

Sain ”roskalavalta” myös tällaisen emaliastian. Mitähän siitä tekisi? Vesiaihe kenties?

Tämä päivä onkin sitten vietetty kokonaan sisätiloissa lukuunottamatta hetkiä, kun olen vienyt koiran ulkoilemaan. Sain tädiltäni muutaman karkkirasiallisen marjoja, joista olen sitten tehnyt mehua. Siitä tuli mehua kaksi kattilallista, eli noin 6 litraa 🙂 NAM! Tässä sekoituksessa oli mustia, valkoisia ja punaisia viinimarjoja, sekä punaisia karviaisia. Äidiltä sain lainaan mehumaijan.

Nyt eiku pullottelee mehuja! On sitten jotain hyvää juotavaa kesällä KUN tulee lämpimät kelit 🙂

Kylmä sää – sisähommia Read More »

Scroll to Top