kasvimaa

Äidin kasvimaa valmiiksi – vihdoinkin!

Ai hyvänen aika sentään… ei ole mukavaa aloittaa sunnuntaiaamua hirveällä hammassäryllä. Noh, se on huomenna tilattava aika hammaslääkäriin. Onneksi Burana auttoi tähän ja voin jatkaa päivää vaikkapa kirjoitellen blogia 🙂

Kävin siis rehkimässä eilen äitini kasvimaan loppuun! Hip hei ja hurraa. Kylläpä oli nihkeä projekti kaiken kaikkiaan. Ajallisesti tuohon ei olisi pitänyt näin kauaa mennä, mutta jostain ihmeellisestä syystä joka kerta kun olin menossa paikalle tekemään jotain, alkoi joko satamaan vettä tai hyttyset söivät. Tämä oli siis käydä eilenkin! Kun saavuin paikalle ukkosti jo valmiiksi. Päätin, että nyt teen tämän loppuun, satoi tai paistoi.

Näytti aika toivottomalta vielä muutama päivä sitten, eikö? Olin minä saanut kaikki kasvit siihen istutettua ajalllaan, mutta tuo ”kehikon” siistiminen oli pahasti kesken. Siihen oli parissa viikossa kasvanut rikkruohoarmeija, joka piti kitkeä käsin pois. Sitä mukaa kun kitki rikkaruohoja, niin niitä kasvoi toiseen kohtaan lisää. Tuntui välillä ikuisuusprojektilta koko kasvimaa.

Noita kun nyppi yksitellen… HUH! Ennen…

… jälkeen

Välikkö kanssa puhtaaksi rikkaruohoista…

Sainkin tämän tehtyä jo tällaiseen vaiheeseen ennen kuin piti mennä hetkeksi sisätiloihin…

Ikkunasta oli nimittäin tällaiset näkymät ja äänet sen mukaiset:

Pohjustin multaiset alueet märillä sanomalehdillä ja katekankaalla.

Laitoin kankaan kiinni sanomalehtien läpi tällaisilla maahan työnnettävillä hakasilla. Näitä sai K-Raudasta paketin hintaan 1,95€. Jos tuuli tuivertaa, niin ei lähde sitten katteet lentämään!

Ei muuta ku kuorikate paikoilleen!

Siinä se nyt on.. äidin kasvimaa valmiina 🙂

Olipahan projekti! Kaiken kaikkiaan tällaisen kokoiseen kasvimaahan ei mennyt mitenkään älyttömästi tarvikkeita. 8 pilariharkkoa mansikoille, 2 säkkiä kuorikatetta kulkuväylöille, pari laudanpätkää harkkojen päihin kehystämään välikköä, 1 lavakaulus, joitain säkkejä multaa, katekangasta, hakaset ja nurmikonreunusnauhapaketti.

Äidin kasvimaa valmiiksi – vihdoinkin! Read More »

Sadetta vihdoinkin

Tänään on sateinen päivä. Mikä ihana tekosyy suunnitella kasviprojekteja ja lähteä vaikkapa taimiostoksille! Oli nimittäin isän kanssa puhetta, että heidän kompostiinsa voisi laittaa jotain kurpitsoja kasvamaan.

Jostain ihmeen syystä satuin löytämään vielä netin kautta saman henkilön, jolta kävin keväällä ostamassa tomaatintaimen! Etsin näet myskikurpitsaa, kun sain vihjeen Facebookin puutarharyhmän kautta, että se olisi oikein herkullinen. Tällä samaisella naishenkilöllä oli kuin olikin myös kyseistä vihannesta kasvamassa (ja käsittämättömän upea puutarha).

Tuosta kun raapasee ylimmät seinäpanelit pois, niin se saattaisi olla jopa täydellinen paikka kurpitsoille… Ei muuta kun kansi auki ja antaa sataa vaan!

Siinä minun ihka ensimmäiset myskikurpitsan taimet 🙂 Olivat valmiiksi koulutettuja, niin nämä saavat väliaikaisen paikan parvekkeeltani ennen kuin vien ne vanhempieni pihalle kasvamaan.

Kasvimaa jäi muuten vielä eilen vähän vaiheeseen… sain jotenkin reunustettua sen, ja istutin mansikat ja herneet paikoilleen. Onhan tossa vielä hommaa; reunuksen sisäpuolelle tulee katekangas ja kuorikatetta sen päälle. Harkkojen väliin pitää askarrella paskarrella vielä kasvupaikka yrteille jne. Niistä sitten lisää myöhemmin… komposti muuten näkyy tuossa oikeassa yläkulmassa hieman.

Alueen ympärystä kaipaa vielä hieman tasoitusta ja nurmikonsiemeniä… ympärillä olleet rikkaruohoiset multakasat oli siivottava pois sateen alta, kun sitten niitä ei kyllä enää kärrää Erkkikään tuolta pois! (kuva 30.5.2017)

Sitten oman parvekkeen touhuihin… sain roskalavalta tällaisia savimukeja, joihin ajattelin istuttaa mehikasveja. En tiedä kuinka toimii, mutta toivottavasti!

IDEA: sain tämän idean jostain ihmeellisestä syystä tältä rouvalta, kun kävin häneltä niitä taimia hakemassa… siis, miettinyt pääni puhki millä ihmeella sitä merkkaisi taimet, ja sellainen tapa, että se teksti myös kestää siinä. Olin aikaisemmin tehnyt laminointimuovista tikkuja, mutta se oli hiukka hankala homma. Mutta, maitopurkkeja luulisi saavan lähes mistä vaan! Eli sitten kun niitä tikkuja ei enää tarvitse, niin nämä voi vaikka huuhdella ja heittää pahvinkeräykseen kierrätykseen 🙂

Toivottavasti saan mennä jossain vaiheessa ottamaan tämän ihanan rouvan puutarhasta kuvia. Kysyin häneltä, mutta hän ei siinä suoraan vastannut mitään, vaan esitteli minulle paikkoja samalla, kun menimme hakemaan kasvihuoneesta taimia. Kasvihuonekin oli erittäin viehättävä, pieni, monikulmainen. Se oli kuulemma rouvan vakiopaikka puutarhan ihailuun. Olihan sen edessä mieletön lampi ja näkymä jopa järvelle asti. Koko puutarhassa vallitsi sellainen vanhanajan cottage garden-tyyppinen fiilis kaikkine jättimäsine pionipenkkeineen. Talon seinustalle oli laitettu raudoitusrautaa, jossa kiipeili humala. Näiden alla oli avonainen ”tyhjä” kukkapenkki, johon oli kuulemma tarkoitus laittaa daalioita… josta tulikin mieleen, että omat daaliat ovat myös vielä pahvilaatikossa! Toivon pääseväni tuohon puutarhaan tutustumaan uudelleen ja ajan sekä kameran kanssa 🙂

Sitten pieni mainos vielä: tiistaina 6.6.2017 on puutarhapäivä/ilta Ritikanrannassa olevan työväenmuseon pihalla, jossa voi käydä ostamassa kaiken maailman taimia. Tervemenoa siis sinne! Alkaen kello 17.30 🙂 Toivottavasti muistin tämän nyt oikein, enkä ohjaa ihmisiä väärään aikaan tuonne paikalle. Asiasta pitäisi kuulemma tulle lehti-ilmoitus.

Sadetta vihdoinkin Read More »

Kasvimaaprojekti käyntiin

Äidin pihaprojektit jatkuvat… eli tänä vuonna vuorossa olisi kasvimaa, joka on aikojen saatossa villiintynyt ja kasvoi lähinnä rikkaruohoa.

Äitini oli jo kitkenyt pienen osan kasvimaasta etukäteen, niin minulle ei sitten jäänyt kuin loppuosa… tässä on kuitenkin pelastettavaa, nimittäin halusin säilyttää herkulliset mansikat, jotka on aikanaan siirretty edelliseltä pihalta, jota kävin hoitamassa. Tuossahan noi mansikat ovat rinkulan sisällä 😀 (21.5.)

Mansikat siis jaettu osiin ja istutan vain kahdeksan pistokasta tällä kertaa. Ne istutetaan pilariharkkojen sisään.

Asialla tuppaa olla kiirus, kun esikasvattamani herneet ovat jo suhteellisen isoiksi kasvaneet.

Herneet sai kätevästi kuljetettua laittamalla koreihin kukkapatojen mukana tulleet pidikkeet.

Ruusupapu iti poikkeuksellisesti tänän vuonna.. liotin sitä kyllä toven. Tämä myös ja härkäpapu menossa kasvimaalle. Lisäksi sinne menee vielä kesäkurpitsa ja avomaankurkku.

Mutta takaisin kasvimaalle… hien virtaamista oli siis tiedossa! (24.5.)

Loppu peleissä tähän kului aikaa pari tuntia. Hikipanta olisi ollut aika käytännöllinen. (24.5.)

Sitten harkot paikoilleen… (27.5.)

Alue pitäisi vielä reunustaa jotenkin, että siinä kestää sitten kuorikate… (27.5.)

Tähän pisteeseen loppui duunin teko tänä iltana… alkoi nimittäin sataa vettä, eikä itselläni enää meinannu voimatkaan riittää. Sen verran hikistä ja voimia vievää hommaa! Jatketaan siis tätä projektia joku toinen päivä 🙂

Kasvimaaprojekti käyntiin Read More »

Pihahommia tiedossa

Mietin, josko olisin mennyt tänään jatkamaan äidin pihaprojektia… siinä on vielä paljon tekemistä. Huomiseksi on ennustettu sadetta, niin silloin on turha yrittää kaivaa maata, ja lisäksi kasvit olisi hyvä olla istutettuna ennen sadetta. Säästää vähän vaivaa kastelemiselta 🙂

Hankin kasvimaalle mansikoita varten pilariharkkoja. Nämä ovat noin 2€/kpl. Tarkoitus on pistää nämä yhteen tiiviiseen riviin puoliksi upotettuna maahan. Mansikan taimi sisälle kasvamaan. Lukaisin jostain, että aikaistaa satoa sekä rikkaruohot pysyvät poissa. Rikkaruohoista minä enemmänkin olen huolissani kuin sadosta – rikkaruohoja on inhottavaa kitkeä. Varsinkin vanhemmalla iällä kitkeminen tuppaa mennä hankalaksi.

Isompi lavakaulus saa toimittaa kasvimaan virkaa. Pienempi lavakaulus tulee tänne kotipihalleni.

Tämä alue jäi viime vuonna hieman kesken. En muista yhtään minkä liljan olen tuohon istuttanut, mutta eiköhän se sitten selviä piakkoin 😀 Kuvan ulkopuolelle jäi kevätesikko, joka pitäisi jakaa. Sen jakotaimet on tarkoitettu istutettavaksi piirroksen kohdalle. Lisäksi ajattelin upottaa kivireunuksen tuohon kohtaan reunustamaan aluetta. Kielot pitäisi myös saada tuolta sepelistä pois!

Ilmeisesti kaikki istutetut perennat ovat lähteneet kasvamaan. Joitain on siirretty toisiin paikkoihin.. niistä lisää myöhemmin.

Pikkupenkin saviruukkuun on laitettu äidille hankittu runkoruusu.

Kultahelokki on levinnyt oikein kunnolla! Pitää miettiä, jos tätä siirtäisi muuallekin…

Liljoja on noussut myös paljon.

Punapäivänkakkarat ovat myös heränneet ja nekin ovat selvinneet talven yli.

Ei muuta kun asennoitumaan päivän touhuihin!

Pihahommia tiedossa Read More »

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017

Vihdoinkin kelit alkoivat lämmetä! Minua odottaakin tälle päivälle äidin moikkaamisen lisäksi kasvimaaprojekti, jota varten olen tehnyt pienimuotoisia hankintoja… niistä hankinnoista lisää sitten kun olen saanut otettua kuvia. Sillä välin katsaus kotipuolen kokeiluihin…

Herneet ovat itäneet! Tämä oli siis totaalinen yllätys. Ostin siis vahingossa sokerihernepussin, kun piti ostaa silpoydinhernettä. Päätin tehdä tieteellisen kokeen, ja avata kaupasta ostetun, hernekeittoon tarkoitetun luomuhernepussin, josta liotin herneitä vuorokauden, ja iskin  multaan. Nehän lähtivät kasvamaan, niin ainakin minulla on nyt lisää luomuherneitä tiedossa 😀 Herneet menevät äidin kasvimaalle.

Näyttäisi siltä, että kurkutkin lähtisivät kasvuun! Taaempana on kesäkurpitsaa. Laitoin kaksi siementä pottiin jos toinen ei vaikka idäkään… ne pitää varmaankin irroittaa toisistaan ja laittaa omaan astiaan.

Nurmikko oli lähtenyt tänä aamuna kasvuun 🙂

Laitoin näihin aitoelämänlankojen juuriin Lord Nelsonin pensasköynnöskrassia, joissa on syötävät kukat. Toivottavasti lähtevät itämään.

Tässä on minun banaani, Dwarf Cavendish. Lidlissä oli joitain banaanikasveja myynnissä, niin niistä tulee sitten sellaisia viidakkoversioita, mutta tämä jää matalaksi. Pitää keksiä hälle vielä kunnon paikka jossain vaiheessa. Todennäköisesti Ansku-bansku pääsee keittiöön jossa ikkuna on etelään päin.

Hankin itselleni parvekkeelle pinkin pelargonian. Eiköhän kesäkukkahankinnat olleet sitten siinä…

Kissat pääsivät parvekkeelle ottamaan aurinkoa 🙂 Voi sitä onnea ja autuutta!

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017 Read More »

Scroll to Top