Kuulumisia kuluneelta viikolta

Tämä kolmikko tässä viivästyttää toisinaan minunkin tekemisisäni… aamut menevät siihen, kun heitä paijailee ja palvelee – jokaista kerrallaan tietysti 🙂 Mutta ei se mitään. Ei voi olla niin kiire asioilla, etteikö ehtisi omia kullanmuruja vaikka rapsuttelemaan!

Tällaiset kun ovat ”näkymät” heti aamulla ensimmäisenä kun silmänsä avaa, niin ei voi päivä paremmin alkaa!

Pakko vielä laittaa yksi kuva.. on tää elukka niin mainio 😀

Mutta joo, onhan sitä tullut tehtyä yhtä sun toista, ja osa on vielä pahasti kesken/tekemättä. Esimerkiksi, olen siivonnut tämän olohuoneen oleskelunurkkauksen, mutta rahi on jäänyt tuunaamatta. Siihen on kylläkin tarvikkeet hankittuna, nyt vain tarvitaan inspiraatio.

Parvekelaatikot on saatu nostettua nyt Leca-harkkojen päälle ja siirrettyä oikeille kohdilleen… siitä hommasta nyt tällä hetkellä minua muistuttaa selkäkipu, joka säteilee hienosti jalkapohjiin asti. Pitäisi joskus ymmärtää vaan pyytää apua jos meinaa tällaisia siirrellä!

Olemme me Foxyn kanssa ehtineet parvekkeella istuakin, ja nauttia edes jostain tehdyistä asioista 🙂 Huomaa sinkkiastiassa oleva nurmikko, joka on kasvanut jo aika paljonkin, ja se on yhden kerran ”ajettu”!

Sisällä on tehty muitakin viritelmiä. Olohuoneen ikkunan edessä oli vain kaksi amppelikoukkua, mutta roikotettavia kasveja on enemmän, niin päätin sitten ketjuilla laittaa tollasen laudanpätkän tuonne roikkumaan, mihin saan sitten amppeleita enemmänkin kiinni. Kuva piti ottaa illalla kun ikkunasta tuli niin voimakas vastavalo, ettei kukkasista olisi näkynyt muuta kuin siluetit.

Keksin vihdoinkin paikat painaville metallitaiteelle. En tiedä yhtään mitä materiaalia nämä ovat, mutta painoa on aika paljon. Nämä olivat joka paikassa tiellä… laitoin kaappiin – aina tarvitsin jotain tavaraa lähettyviltä ja näitä piti siirrellä. Nämä olivat lattialla – löin varpaani niihin tai ne keräsivät pölyä ja niitä piti imuroidessa siirrellä. NYT tajusin, että minähän naulaan ne kiinni tuohon akvaariokabinettiin, johonka ne sopivat mielestäni ihan täydellisesti. Nyt ne eivät enää ole tiellä vaan oikeutetusti hienosti esillä 🙂

Sain istutettavaksi kolme norjanangervoa ja säästin ne kompostilta. Sijoitin ne parvekkeeni alle. Tähän sai kulumaan puoli päivää lauantaina. Ja hiki virtasi kun lämpöä riitti!

Tässä kuulumiset tältä kertaa… äidin pihalla on vielä rutkasti tekemistä ja niistä sitten tuonnempana lisää. Palaillaan!

Lue artikkeli

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017

Vihdoinkin kelit alkoivat lämmetä! Minua odottaakin tälle päivälle äidin moikkaamisen lisäksi kasvimaaprojekti, jota varten olen tehnyt pienimuotoisia hankintoja… niistä hankinnoista lisää sitten kun olen saanut otettua kuvia. Sillä välin katsaus kotipuolen kokeiluihin…

Herneet ovat itäneet! Tämä oli siis totaalinen yllätys. Ostin siis vahingossa sokerihernepussin, kun piti ostaa silpoydinhernettä. Päätin tehdä tieteellisen kokeen, ja avata kaupasta ostetun, hernekeittoon tarkoitetun luomuhernepussin, josta liotin herneitä vuorokauden, ja iskin  multaan. Nehän lähtivät kasvamaan, niin ainakin minulla on nyt lisää luomuherneitä tiedossa 😀 Herneet menevät äidin kasvimaalle.

Näyttäisi siltä, että kurkutkin lähtisivät kasvuun! Taaempana on kesäkurpitsaa. Laitoin kaksi siementä pottiin jos toinen ei vaikka idäkään… ne pitää varmaankin irroittaa toisistaan ja laittaa omaan astiaan.

Nurmikko oli lähtenyt tänä aamuna kasvuun 🙂

Laitoin näihin aitoelämänlankojen juuriin Lord Nelsonin pensasköynnöskrassia, joissa on syötävät kukat. Toivottavasti lähtevät itämään.

Tässä on minun banaani, Dwarf Cavendish. Lidlissä oli joitain banaanikasveja myynnissä, niin niistä tulee sitten sellaisia viidakkoversioita, mutta tämä jää matalaksi. Pitää keksiä hälle vielä kunnon paikka jossain vaiheessa. Todennäköisesti Ansku-bansku pääsee keittiöön jossa ikkuna on etelään päin.

Hankin itselleni parvekkeelle pinkin pelargonian. Eiköhän kesäkukkahankinnat olleet sitten siinä…

Kissat pääsivät parvekkeelle ottamaan aurinkoa 🙂 Voi sitä onnea ja autuutta!

Lue artikkeli

Tuija Brabant parvekkeelle

Olen nuukaillut taimivalikoiman kanssa tänä vuonna, ja mietinkin, että mitä ihmettä laittaisin parvekkeelleni, ja sen pitäisi olla näyttävää ja helppohoitoista. Helatorstaina aamukahvia juodessani huomasin paikallislehden mukana tulleet mainokset, joissa K-Rauta mainosti tuijia 3,95€:a/kpl. Ei mennyt varmaankaan kun silmänräpäys, kun päätin lähteä ostamaan tuijia parvekkeelleni! Piti tosin odotella pari tuntia, että putiikki aukeaa…

Kolme tuijaa, Thuja Brabant (pylvästuija)

Yhden tuijan ajattelin laittaa vesiaiheen viereen. Olen joskus kasannut kasvulaatikon laudasta, ja aion laittaa pienimmmän tuijan tähän kasvamaan. Enhän ole lainkaan varma saanko näitä edes talvetettua. Hyvä on jos saan!

Näin se vaan on taas ajateltava näitä karvakavereita, joita taloudessa on… Spede-herra on edelleen hengissä sairaudestaan (diabetes) huolimatta, ja nauttii parvekkeella olostaan täysin!
Suuri penkki tulee olemaan tuossa nurkkauksessa juuri noin päin kuin se näissä laittamissani kuvissa on. En siis käännä sitä päätyseinää vasten, kuten se on ollut kahtena edellisenä kesänä.

Ostin tuijan istutuslaatikkoa varten kaksi Leca-harkkoa, jotta saan laatikon korkeammalle. Silloin siitä saa enemmän näkösuojaa. Toinen istutuslaatikko tulee tämän toisen eteen (tästä perspektiivistä katsottuna), kunhan sukulaiseni on sen värkännyt. Aion maalata sen harmaaksi. Tämä yksi kuvassa näkyvä laatikko on myös hänen rakentamansa, mutta se on ollut minulla jo monta vuotta. Ihana harmaa, ajan patinoima lautapinta tuossa 🙂 Leca-harkkojen reunoihin jäi pienet ”tilat”, joita aion käyttää hyödyksi. Niistä tulee jalat sivupöydälle, joka toimii myös rappusena kissavanhukselle 🙂

Foxi on myös mielellään mukana kaikessa, mitä parvekkeella tai puutarhassa satun tekemään.
I love my dog <3

Lue artikkeli

Parvekekatsaus 31.7.2015

Olen ottanut kännykälläni kuvia parvekeesta enemmällä ja vähemmällä menestyksellä, ja kuvia on senkin tähden paljon, mutta sellaisia vähän, joita kehtaa tänne laittaa! Yritän parantaa tapani, ja käyttää välillä järkkäriäkin, tai jopa pokkaristakin olisi hyötyä.

Näistä täytyy ottaa iltakuva vielä järkkärillä… otin kännykällä iltakuvan, mutta se ei oikein pääse oikeuksiinsa. Päiväkuvat menettelevät vielä täällä blogissa…
Olen niin haltioissani kesämalvikeista, jotka laitoin keväällä siemenistä kasvamaan. Uskomattoman upeita kukkia! Nämä ovat istutettu peltipurkkiin, se ”ainoa kukkapenkki”, joka parvekkeeltani löytyy. Toivon mukaan muistan laittaa näitä ensi vuonnakin kasvamaan, ja huomattavasti enemmän.
Kesämalvikit

Tästä pitää ottaa myös se iltakuva, koska tuohon köynnösritilään on viritetty keväällä LED-valosarja (jouluvalot), jotka jätin siihen tarkoituksella koristamaan päivänsiniä. Näkymä olohuoneen puolelta… (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)

Seinustaa… hieman on vielä päivänsini harva, että toivottavasti tuuheutuisi hieman. Tuskin maltan odottaa, miltä nuo valot sitten näyttävät siellä seassa! (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)
Taidan muuten vaihtaa rehujen paikkaakin tuossa – taas. Kukkapenkki tuohon oikealle reunimmaiseksi ja chilit toiseen laitaan. Tämä onnistuu nyt, kun kasvattamani tomaatti katkesi tuulessa, ja se piti laittaa kompostiin. Tomaatin jäljiltä jäi siis tilaa – siksi onnistuu.

Mehikasvit ovat tehneet todella paljon poikasia. Ne ovat vielä kaikki kiinni toisissaan. Basilika on ollut tänä vuonna todella nihkeäkasvuinen. Se täytyy latvoa, ja toivottavasti ei heitä henkeään. Pitää viritellä sille varmaan joku suojaharso jotta pysyy lämpimänä.

Olen lähes päivittäin tässä heinäkuun puolen välin jälkeen saanut popsia mansikoita omalta parvekkeeltani. NAM! Ihmettelen vain, miksi toinen mansikka on tumma ja toinen vaalea. Tämä mansikoiden alla oleva nurmikkokin on ollut ainakin Foxi-koiran mielestä herkullista. Se järsii sitä jatkuvasti. Samoin kissat pitävät siitä. Nurmikolle paistaa hyvin vähän aikaa aurinko aamupäivällä, niin siitä syystä valitsin nurmikkolajikkeeksi sellaisen varjossa viihtyvän version. Näyttää toimivan.

Mitäpä se minun harrastukseni olisi ilman muitakin hyötykasveja? Joten on sitten laitettu puulaatikkoon myös persilijaa kasvamaan. Persilijan takana kaidetta vasten on nuivahtanut tilli, jonka revin siitä piakkoin ylös. Se ei ole oikein viihtynyt siinä. En tiedä miksi. On hankittu valmis ruukku kupasta ja istutettu tuohon, niin kuin persilijatkin. En tietenkään malttanut odottaa, että siemenistä itsekasvatetut persilijat lähtisivät kasvamaan, niin ostin sitten parit valmiit tupsut tuohon.

Oregano kukkii parhaillaan! Siinä käy paljon kimalaisia.

En ole ainoa, joka nauttii parvekkeestani… tässä ihana kissani, vanha 14-vuotias herra, Spede!

Lue artikkeli

Projektit edistyy

Pihamaalla olisi joitain asioita vielä tekemättä, mitkä olisi hyvä saada parin viikon sisään toteutettua. Saimme purettua vanhan kasvihuoneen alun pois ja aloitettua uudenkin tekoa.

Oikeassa laidassa etualalla on lautakasa, jota aion uusiokäyttää.

Aloitimme tämän prokkiksen sunnuntaina iltapäivällä, mutta sen verran rupesi paikkaan paistamaan aurinko, ettei touhuamisesta enää tullut mitään. Päätimme siis jatkaa joku toinen päivä jos olisi poutaa ja hieman viileämpää.

Kissa ja koirakin osasivat nauttia päivästä.

Liljat olivat lähteneet kasvuun:

Laitoin jokin aika sitten kuvatusta jostakin oudosta rehusta ja nyt siihenkin on tullut selvyys, että mikä se on… siperianunikko 😀 Luulin kasvia nimittäin aikaisemmin rikkaruohoksi tai joksikin erikoiseksi luonnonkasviksi. Onneksi en vetänyt nurmikonleikkurilla matalaksi perjantaina kun olin ajamassa juuri siitä kohtaa. Pitää kerätä siemenet sitten talteen kun aika koittaa.

Sunnuntaina oli myös hyvä sää grillata!

Nyt pidän pienehkön paussin kirjoittamisessa. On nimittäin hirvittävä hammassärky. Kävin tänään hammaslääkärissä paikkuuttaas yhden hampaan, niin alkaa puudutus hieman hälvenemään.

Lue artikkeli