aitoelämänlanka

Parvekekatsaus 14.7.2018

Tänä vuonna parvekkeella kasvaa lähinnä tomaatteja ja pari koristekasvia… olen ihastunut aitoelämänlankaan (Ipomea Purpurea), josta saattaisi saada aika näyttävänkin näköisen kasvin amppeliin tai seinustalle. Itselläni on sekä amppeli, että ritilä parvekkeen kaiteen edessä, johon toivon sen kasvavan.

Peitin ruman aluslautaseksi laitetun muovirasian kuivatulla sammaleella, ettei se näkyisi metallikorin lävitse… tähän paahtaa aurinko aika voimakkaasti useamman tunnin kaikista kuumimpaan aikaan, ja siitä syystä halusin suojata ruukkua myöskin hieman, ettei siitä haihtuisi niin paljon kosteutta pois.

Tässä yleiskatsausta parvekkeelta:

Foxy tuli heti mukaan kun menin parvekkeelle kuvaamaan… tänään on tulossa kuuma päivä, eikä tuonne parvekkeelle ole päivällä mitään asiaa. Eilen oli +28,5°C ja tälle päivälle (ja muutamalle seuraavallekin) on ennustettu samanlaista keliä. HUH!

Löhöilypenkiltä katsottuna:

Tämä värinokkonen on vasta istutettu tuohon ruukkuun ja toivottavasti se ehtii tänä vuonna kasvamaan kunnolla edes. Olisi oikein kiva väripilkku parvekkeelle 🙂 Oikealla puolella kasvaa pikkubasilika…

Kävin kaupasta hakemassa persilija-ruukun, jonka istutin saviruukkuun ja laitoin saniaisten katveeseen kasvamaan. Siinä se nyt viihtyy 🙂 Jostain systä en saa persilijaa kasvamaan sisätiloissa ollenkaan.

Ja mitähän se kesä olisikaan ilman timjamia? Ainakin tuoksuton, jossei muuta.

Laitoin tänä vuonna siemenistä myös oreganoa kasvamaan.

Parvekekatsaus 14.7.2018 Read More »

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017

Vihdoinkin kelit alkoivat lämmetä! Minua odottaakin tälle päivälle äidin moikkaamisen lisäksi kasvimaaprojekti, jota varten olen tehnyt pienimuotoisia hankintoja… niistä hankinnoista lisää sitten kun olen saanut otettua kuvia. Sillä välin katsaus kotipuolen kokeiluihin…

Herneet ovat itäneet! Tämä oli siis totaalinen yllätys. Ostin siis vahingossa sokerihernepussin, kun piti ostaa silpoydinhernettä. Päätin tehdä tieteellisen kokeen, ja avata kaupasta ostetun, hernekeittoon tarkoitetun luomuhernepussin, josta liotin herneitä vuorokauden, ja iskin  multaan. Nehän lähtivät kasvamaan, niin ainakin minulla on nyt lisää luomuherneitä tiedossa 😀 Herneet menevät äidin kasvimaalle.

Näyttäisi siltä, että kurkutkin lähtisivät kasvuun! Taaempana on kesäkurpitsaa. Laitoin kaksi siementä pottiin jos toinen ei vaikka idäkään… ne pitää varmaankin irroittaa toisistaan ja laittaa omaan astiaan.

Nurmikko oli lähtenyt tänä aamuna kasvuun 🙂

Laitoin näihin aitoelämänlankojen juuriin Lord Nelsonin pensasköynnöskrassia, joissa on syötävät kukat. Toivottavasti lähtevät itämään.

Tässä on minun banaani, Dwarf Cavendish. Lidlissä oli joitain banaanikasveja myynnissä, niin niistä tulee sitten sellaisia viidakkoversioita, mutta tämä jää matalaksi. Pitää keksiä hälle vielä kunnon paikka jossain vaiheessa. Todennäköisesti Ansku-bansku pääsee keittiöön jossa ikkuna on etelään päin.

Hankin itselleni parvekkeelle pinkin pelargonian. Eiköhän kesäkukkahankinnat olleet sitten siinä…

Kissat pääsivät parvekkeelle ottamaan aurinkoa 🙂 Voi sitä onnea ja autuutta!

Sunnuntaikatsaus 14.5.2017 Read More »

Kylmä sää – sisähommia

Meillä piti olla tänään pihatalkoot iltapäivällä, mutta eihän niistä mitään tule, kun on ollut niin julmetun kylmää tällä viikolla. Jopa Facebook kyselee, että ”huomenna sataa lunta, oletko valmis?”. Noh, sitäkin enemmän voi sitten tehdä kaikenlaista koulimista ja ruukkujen vaihteluja sisätiloissa. Eilen iltapäivällä näytti siis tältä, kun oli satanut lunta varmaan tunnin, pari, putkeen!

Löysin meidän alakerrasta tällaisen hyväkuntoisen muoviruukun… meillä on mankelihuoneessa sellainen paikka, mihinkä voi viedä kaikkea toisille annettavaksi, mm. kirjoja.

Siinä samalla löytyi ratkaisu mihinkä istutan kasvattamani elämänlangat!

Herneet ja pavut piti liottaa ennen kuin ne iski multaan. tuossa on ruusupapuja kaksi kappaletta ja nuo tummemmat ovat härkäpapuja. Herneet kaikki taitaa tunnistaakin 🙂

Sain viime kesänä ”rosakalavalta” tällaisen sinkkivadin. Mietin hetken mitä siihen laittaisin, ja päädyin kukkasten sijaan istuttamaan siihen nurmikon. Siinä voi sitten pidellä kesällä varpaita kun istuu parvekkeella 🙂

Pohjalle laitoin hiekkaa…

Sitten puutarhaturvetta päälle ja siemeniä…

Lopuksi peittelin koko komeuden muovilla. Ja eikun itämään valoisaan paikkaan 🙂

Sain ”roskalavalta” myös tällaisen emaliastian. Mitähän siitä tekisi? Vesiaihe kenties?

Tämä päivä onkin sitten vietetty kokonaan sisätiloissa lukuunottamatta hetkiä, kun olen vienyt koiran ulkoilemaan. Sain tädiltäni muutaman karkkirasiallisen marjoja, joista olen sitten tehnyt mehua. Siitä tuli mehua kaksi kattilallista, eli noin 6 litraa 🙂 NAM! Tässä sekoituksessa oli mustia, valkoisia ja punaisia viinimarjoja, sekä punaisia karviaisia. Äidiltä sain lainaan mehumaijan.

Nyt eiku pullottelee mehuja! On sitten jotain hyvää juotavaa kesällä KUN tulee lämpimät kelit 🙂

Kylmä sää – sisähommia Read More »

Taimet 2017

Tämä kevät on ollut ihmeellinen… en ehtinyt laittamaan edes tomaatin taimia kasvamaan. Siispä ostin valmiin taimen toiselta harrastelijalta. Hienoa, että joku kehtaa moista enää edes tehdä. Paikka oli tässä lähellä, missä asun. Aivan ihana vanhanaikainen puutalo järven rannalla. Puutarha on varmasti kesällä mieletön. Se vaikutti sellaiselta perinnepuutarhalta. Pitää kysyä henkilöltä, jos saisi kesällä mennä ottamaan sieltä kuvia ja tehdä juttu tänne blogiin 🙂

Siinä se hujoppitomaatti on. Ostin Money Makerin, mikä on todella runsassatoinen lajike. Minulla on sitä ollut kasvamassa aiemminkin. En tiedä, pitäisikö tuo laittaa väliaikaisesti seinän viereen kasvamaan, ja tuuletin päälle osoittamaan sitä… aika heiveröinen varsi vielä hällä nimittäin. Ulos ei ole mitään asiaa edes kouluttamaan, siellä on niin kylmää! (äsken satoi lunta) Tein nyt tukikepin kanssa sillä tavalla, että upotin sen muovipussiin ettei se lahoa kesän aikana ja katkea.

Nämä ovat ainoat parvekekasvit, jota laitoin itämään – aitoelämänlankaa. Toivottavasti kasvavat tänä vuonna. Pitäisi istuttaa amppeleihin, ja oli tarkoitus tehdä siirto lähipäivien aikana.

Sain luvan touhuta äidin kasvimaalla, niin olen laittanut sitä mielessä pitäen kaksi kesäkurpitsaa, avomaankurkkua ja kasvihuonekurkun itämään, Nämä laitetaan aina toukokuussa vasta, kun niitä ei voi istuttaa avomaalle vasta yleensä kun kesäkuun alussa. Eivät siedä kylmää laisinkaan. Kasvuvauhti on sitten taimella kova, eli senkin takia vähän myöhempään kun muut hyötykasvit. Kasvihuonekurkku tulee tosin tähän minun parvekkeelleni, loput muualle.

Krasseja kahta eri laatua: tavallinen ja kanarianköynnöskrassi, jota en ole koskaan saanut kunnolla kasvamaan. En tajua miksi, mutta jos vaikka tällä kertaa onnistuisi 🙂

Timjamin laitan kanssa ihan just tuohon ruukkuun. Sen tuoksu on huumaava sitten kun se on tuuhea!

”Minikasvihuone” jauheliharasioista.

Isokirjopeippiä, eli värinokkosta, iti kokonainen pussillinen 🙂

Koulin muutamat värinokkoset itselle…

Taimet 2017 Read More »

Parvekepäivitystä 22.7.2016

Kuvia on otettu taas tänä aamuna, ja samalla itteä niskasta kiinni, että saap kuvat tänne myös näkyville!
Eli, tässä ois tämän aamun saldoa… ja samalla hieman pohdintaa.

Harvemmin partsilla tarvitsee olla yksin… yleensä koko lemmikkirepertuaari on mukana! Foxi-koiraa kiinnostaa niin kovasti kissojen leikit ja niitä pitää seurata joka kerta kun mahdollista. Tässä Uuno temusi taka-alalla parvekepenkin kanssa 🙂

Kissat nauttivat oloistaan!

Tuuli on pöllytellyt viime päivinä hirvittävän kasan koivunsiemeniä parvekkeelle. Tässä vain murto-osa kasoista sekä ”roskienkerääjän lakaisuväline” 😉

En tiedä mitä ihmettä tänä vuonna näissä kaikissa samettikukissa oikein on? Kaikkiin on tullut tuollaisia ”polkuja”. Varmaan joku toukka käynyt näitä popsimassa. Osa sammareista on jo menetetty ja ne ovat myös basilikan kimpussa :/

Onneksi pelargoniat jaksavat kukkia… tästä lähtee pistokas kohta juurrutukseen!

Mustasilmäsusanna on tehnyt yllättävän paljon lehtiä. Enemmän kuin minään muuna vuotena.

Tämä aitoelämänlanka lähti todella hyvin kasvamaan…

… toinen on ihan kitukasvuinen! Tämä pitää varmasti leikata alas ja siirtää toiseen astiaan kasvamaan.

Hoi hoi, tomaatinalkuja näkyvissä! (Blagovest F1)

Tässä kohtaa parveketta, tässä näkymässä, oma silmäni lepää eniten! Juuri sitä puistomaista tunnelmaa, jota olen tähän hakenut.

Siinä vielä kokonaisnäkymää parvekkeelle.

Käykäähän osallistumassa Satun Kukkaiselämää-blogin arvontaan! Satulla on upea piha laitettuna, uskomattomalla kukkaloistolla, josta hän kirjoittaa myös blogia 🙂

Parvekepäivitystä 22.7.2016 Read More »

Scroll to Top