Akvaario

Syksy saapuu 2017!

Hei pitkästä aikaa! Koneelle on kasaantunut taas läjäpäin kuvia, ja vain murto-osan voi laittaa tänne… syksykin on meneillään jo hyvää vauhtia, mutta en ole juurikaan ehtinyt ottamaan kuvia väriloistosta, jos sellaista edes onkaan :/

Kun sateet loppuivat, niin onneksi sain yhtenä aamupäivänä napattua kuvan keittiön ikkunasta! (2.10.) Tämä oli todellakin hetkellistä iloa, koska meni varmaan puoli tuntia, niin sininen taivas oli tiessään, ja taas satoi vettä 🙁

En ole montaa vaahteraa nähnyt täällä suunnalla, jossa olisi kunnollinen ruska. Meillä on kuitenkin tässä kävelyreitin varrella ollut yksi, joissa on todella upeat värit 🙂 (21.9.)

Foxy on toisinaan eri mieltä, että pitääkö näitä vaahteranlehtiä aina jäädä kuvaamaan… minun mielestäni sopivat hyvin turkin väriin! (21.9.)

(25.9.)

Tällä hetkellä pääkopassani pyörii niin monta asiaa, jotka ”pitäisi vaan tehdä”. Tein itselleni todo-lappuja, johon kirjoitin kunkin tekemättömän homman. Siitä sitten vaan ottamaan lappu. Muutaman lapun sain totetutettua, loput lojuu olkkarin kirstun päällä kun päätin lahjoittaa peltirasian sitä tarvitsevalle.

Akvaario on jäänyt sisustamatta loppuun. Luovuin kaikista ”tupsukasveista”, mitä tuossa näkyy. Se ei jotenkaan sopinut akvaariooni. Tämän suhteen en aio luovuttaa, teen heti homman loppuun kun siihen tulee kunnolla aikaa 🙂

Huonekasvit kasvavat kovaa vauhtia. Kuvassa oleva kiinanruusu tiputtaa tosin kaikki nuput. Ikävä homma, kun sain sen niin hienosti kukkimaan keväällä. Tosin nyt syksy jne… huomasin muuten, että kasveihini oli ilmestynyt jotain öttiäisiä, joita olen tänään yrittänyt hävittää mäntysuopaliuossumutteella. Osan kasveista olen liipassu mäkeen. En tiedä tarkalleen mistä tulivat, mutta epäilen parveketta. Toin nimittäin sieltä nokkoset sisälle. Olen muutoinkin rajoittanut huonekasvieni määrää kun pitäisi se aika niiden hoitamiseenkin jostain löytyä. Joskus nämä hommat vaan vähän karkaavat lapasista 😀

Koiraa ulkoilutettaessa tulee nähtyä sitten niitä muitakin syksyisiä asioita, kuten näitä mahtavan värikkäitä kärpässieniä! Nämä suorastaan paistavat tien laidoilta. Pidän näistä todella paljon 🙂 (15.9.)

Oli lehtokotilokin sienen päällä… mitä lie sitten tekemässä kun tuskin tuota haluaa itsekään syödä… sattui kait kulkureitille! (15.9.)

Tämän takia piti kurvata autolla ympäri, kun näin tien laidassa kauppaan mentäessä… oikein hurmaava kärpässieniperhe 🙂  (17.9.)

Tällaisia löytyy pitkin kadunvartta kun kävelemme koiran kanssa vanhemmilleni… siinä on ns koivujoho, joiden juuristojen läheisyydessä nämä kasvavat. Koivujen lähellä kasvaa kärpässieniä aika monessakin paikkaa. (19.9.)

Mutta jos tämä tästä tällä kertaa… mukavaa syksyn alkua kaikille!

Syksy saapuu 2017! Read More »

Akvaarion kabinetin tuunaus ja valaisinteline

Sain kuin sainkin akvaarion viriteltyä, vaikka siihen sai jonkun päivän kuluttaa… hiljaa hyvää tulee, ja toivottavasti kaikki pysyy kunnossa kalojen ja kasvien suhteen. Pari päivää meni, kun sain valaisimen viriteltyä, ja sillä välin käytin valaisimena vanhaa akvaariovalaisinta, joka ei tehoiltaan kylläkään riittäisi tuohon mitenkään päin. Mutta meni näin väliaikaisesti, että näin mitä kalat tekivät siellä ja sain kasvit paikoilleen 🙂

Ennen kuin sain valaisimen viriteltyä, minun oli tuunattava koristekabinetti ja purettava vanha valaisinteline. Olin oikonut asioissa edellisellä kerralla, ja jättänyt puukapulat käsittelemättä osittain. Nyt päätin tehdä asian kunnolla, ja käsitellä puukapulat niin hyvin kuin mahdollista, ennen kuin kasaan telineen.

Käsittelin puupalikat SUPI-saunasuojalla. Ostin tällä kertaa mustaa. Kabinetti oli aikanaan käsitelty samalla aineella mutta tummanruskealla. Ajattelin tuoda hökötykseen tällä kertaa vähän kontrastia ja tykkäsinkin väristä todella paljon… nyt sitten miettimään mitä kaikkea muuta tuolla aineella voisi käsitellä.

Puupalikoiden kuivumisen aikana mietin, missä järjestyksessä kävisin kabinettia kasaamaan. Kabinettia piti ”lyhentää” sivuista, koska edellinen akvaario oli LECA-harkkojen päällä, niin niiden syvyys oli 60cm. Nykyisen syvyys on vain 40cm, joten sahasin päistä noin 10cm pois. Kuvassa kabinetti on vielä alkuperäisen kokoinen. Kuten huomaa, yläreunoja ei ole käsitelty mitenkään.

Rakennelma tarvitsi myös alleen jonkulaiset ”jalat”. Edessä oleva kaapin ovi ei nimittäin aukea, jos tätä ei jotenkin korottaisi. Sahasin neljä puupalikkaa korottamaan kabinettia ja naulasin ne pohjaan kiinni.

Nyt kabinetin etuovikin aukesi. Jätin tosiaankin aikaisemmin kaiken vähän kuin kesken, ja nyt päätin tehdä kunnolla. Kävin sahauttamassa kabinetin ylälaitaan koristetason, vai miksikä tuota nyt sanoisi… kehys.

Koristekehys piti olla tässä vaiheessa laitettuna, jotta voin viritellä valaisintelineen paikoilleen. Tämä siksi, koska hyllynpidikkeet, jotka pitävät valaisintelinettä pystyssä, ruuvataan koristelautojen läpi kabinettiin kiinni.

Kun nämä oli tehty, pääsin värkkäämään valaisintelinettä. Ylälaitaan tuli myös hyllynpidikkeet kiinni. Tämä kehikko ruuvataan pystypalkkien ylälaitaan kiinni.

Löysin vielä jostain puisen verhotangon, jonka sain värkättyä valaisimen ripustamista varten. Valaisinta sai kätevästi liikutella kohdilleen sivu- ja syvyyssyynnassa kun teline oli laitettu paikoilleen.

Puutangon päihin sai viriteltyä raudat, ettei tanko luiskahda kesken kaiken pois paikoiltaan. Raudat on korvattu toisenlaisilla metallikappaleilla myöhemmässä vaiheessa. En löytänyt kaupasta tällaisia samanlaisia, mutta pienempiä. ”Omasta varastosta” löytyi vanhat ovenpidikkeet, jotka kelpasivat tähän tarkoitukseen ihan mainiosti.

Siinä se koko komeus nyt istuu!

Akvaarion kabinetin tuunaus ja valaisinteline Read More »

Akvaarion laittoa tiistaina

Nonii, homma alkaa olla pikkuhiljaa hanskassa… jaa mikä homma? Noh, tämä akvaariohomma tietenkin 🙂 Olen tänään touhunnut asian kanssa kokonaisen päivän. Välillä käynyt kaupassa ja koiran kanssa lenkillä. Nyt istun tuolillani katsomassa uusinta viritelmää, joka ei tietenkään vielä ole valmis. Siis, siirtelen vielä kasveja jne toisiin paikkoihin, mutta niistä sitten toisella kertaa.

Olipahan homma, ja jonkun asian tein turhan päiten, esimerkiksi, ei olisi ollut mitään tarvetta viritellä vesisaaviin kaloille väliaikaista ”kotia” kun sai uuden laitettua sellaiseen kuntoon, että kaloja pystyi siirtämään suoraan sinne.

Tämä vaihe siis aivan turha, ja varmasti niitä kaloja stressasi, jotka tuonne ehdin siirtämään. Onneksi en kuitenkaan kun muutaman monnisen. Päädyin tekemään siirron niin, että kun hiekat oli lisätty uuteen akvaan, otin vanhasta kasvit pois. Koska vanhasta käytettiin osa hiekasta uudessa akvassa, oli hiekkaa helppo ottaa pohjasta kannulla ja siirtää toiseen akvaan. Tätä varten ei siis tarvinnut siirtää kaloja altaasta pois! Noh, kun hiekat olivat paikoillaan, aloin lisäämään vettä. Jos joku haluaa yksityiskohtia niin voin selittää sitten kommenteissa.

Päätin muutekseen pitää vanhan kabinettini ja se sopii kuitenkin tuon ympärille vallan mainiosti, kun tekee muutamia modifikaatioita. Niistä sitten myöhemmin. Tarkoitus on, ettei tuo allaskaappi näy tuolta alta. Halusin pitää sen myöhempää mahdollista käyttöä varten, ja toimiihan se alustana nyt tuolle akvaariolle.

Vanhassa altaassa pidettiin pumppu käynnissä niin pitkään kunnes kaikki kalat oli siirretty uuteen altaaseen. Uudessa oli ilmastin kierrättämässä vettä. Otin vanhasta altaasta jonkun verran vielä vettä uuteen, ettei kalat saa kauheeta shokkia, kun ne siirretään suoraan uuteen paikkaan. Ajattelin asian niin, kun olisi tehty suuri vedenvaihto. Eli 50% vanhaa vettä ja sitten 50% uutta.

Altaassa oli siis näin vähän vettä kun aloin siirtämään kaloja sinne. Sain otettua puhdasta akvaariovettä vanhasta altaasta, kun laitoin kannun suoraan tuohon ulostuloletkun päähän. Vuorotellen lisäsin kumpaakin vettä altaaseen. Kun kalat oli siirretty, aloin pikkuhiljaa lisäämään altaaseen tuoretta vettä. En pidä asian kanssa mitään kiirettä että kalat ehtivät tottua uuteen veteen.

Jätän tämän projektin tältä päivää tähän. Lisään loput vedet huomenna ja siirrän muutamien kasvien paikkaa vielä. Annetaan kalojen nyt olla tältä erää. Huomenna pitää myös pähkäillä, kuinka valaisimen saa paikoilleen. Tässä on nyt käytössä eri valaisin kuin mitä normaalisti on.

Kyllä tässä tuolilla nyt kelpaa löhöillä ja katsella allasta… kunhan saan sen vain valmiiksi. Huomenna on töitä tiedossa ja vanhan akvaarion purkaminen. Hiekka täytyy mm. seuloa, koska siellä saattaa olla petokotiloita jonkunlainen armeija. Ne siirretään uteen altaaseen myös.

Akvaarion laittoa tiistaina Read More »

Akvaarion putsausta etikalla – toimiiko?

Taisin aikaisemmassa postauksessa mainita, että minulla odottelee tuossa uusi, käytettynä hankittu akvaario… noh, pysytään nyt vielä hetki housuissa asian suhteen, kunnes sen saa ensiksi putsattua, jos se edes onnistuu!

Akvaario oli levän peitossa kun se tuli minulle… levä oli ehtinyt kuivahtaa jo, mutta se lähti todella helposti tiskiharjalla ja ihmesienellä laseista pois.

Sitten kun olin putsannut akvan levästä, huomasin nämä kalkkijäämät altaan ylälaidoissa. Ne olivat pahimmat takalasin ylälaidassa, mutta kyllä niitä oli etulasissakin. Ei muuta kun seuraavana päivänä jatkamaan lasien putsaamista.

Kokeilin putsata ruokasoodalla allasta, mutta se otti vain osan jäämistä pois. Sitten kokeilin etikkaa. Sekin putsasi vain osan pois…

Sain ohjeen laittaa lasiin kalkkijäämän kohdalle talouspaperia tai vessapaperia, ja sitten sumutellaan paperi märäksi ja annetaan sen ”hautua” siinä hetki… annoin  hautua tovin, puoli tuntia-tunnin,  mutta edelleen lasiin jäi kalkkeutumia! Tässä vaiheessa alkoi hermot mennä. Nukuin yön yli ja jatkaisin seuraavana päivänä.

Seuraavana päivänä uusi yritys… nyt aloitin aamupäivällä. Laitoin taas vessapaperit kalkkijäämän kohdalle, ja käyn sumuttelemassa papereita välillä, että ne pysyvät kosteina. Tällä kirjoitushetkellä ne ovat olleet tuossa jo parisen tuntia. Haju on aivan kauhea 😀 Ihme, että kissat suostuvat käymään vessassa kun tuo allas on siellä. Kissojen veski on näet tuon suihkuverhon takana.

Nyt jään odottelemaan, lähteekö nuo kalkkisaostumat tuosta akvaarion reunoista irti tuolla etikalla. Pidetään peukkuja! Editoin tähän samaiseen postaukseen, jos tämä keino onnistuu, jos siitä tiedosta olisi sitten muillekin iloa 🙂

Laitoin allaskabinetin keittiöön menevän kulkuaukon eteen, niin kävi mielessä, jos pitäisin tuosta toisesta kaapista ovea hieman auki, että  kissat pääsevät kulkemaan sen läpi keittiöön. Ovellisissa kaapeissa näet ei ole peräseiniä, koska ne on tarkoitettu tekniikalle, kuten vesipumpulle. Tässä kuvasssa Spede on jo hoksannut, että kaapin läpi voi kulkea keittiöön suoraan ruokakupille 🙂  Kerron kabinetti-projektista myöhemmin lisää, koska aion päällystää sen, kunhan tarvittavat materiaalit saapuvat postiin 😉

Nyt jään sitten odottelemaan tuloksia…

Tulos: ei toiminut ihan niin kuin olin toivoniut. Kalkkijäämät olivat niin tiukassa että ainoa keino oli rapsutella niitä pois. Suurin osa kyllä lähti.

Akvaarion putsausta etikalla – toimiiko? Read More »

Akvaariota ja huonekasveja

Nyt pikainen postaus ennen Niiin. Siis tässä oli pari oikein kaunista syyspäivää joten valoa riitti hyvin kaverilta lainaksi saadun kameran testaamiseen (Canon EOS 6D). Sanoin hänelle, että en vie sitä takaisin 😀 Jostain syystä kaverini nauroi…seen, varsinkin kun siellä on ensimmäisenä edessä siivoaminen! Tuli nimittäin eilen uusi toimistopöytä, joka pitäisi nyt viritellä paikoilleen. Sitä varten piti hieman siirrellä tavaroita ja muita kalusteita. Nyt on vähän selkä jäykkänä niin liikkeelle se on lähdettävä ennen kuin jämähtää perseineen tähän paikoilleen 🙂

Niiin. Siis tässä oli pari oikein kaunista syyspäivää joten valoa riitti hyvin kaverilta lainaksi saadun kameran testaamiseen (Canon EOS 6D). Sanoin hänelle, että en vie sitä takaisin 😀 Jostain syystä kaverini nauroi…

Sattuipas somasti, että juuri nyt rönsylilja kukkii…

Saniaisen lehdestäkin sai räpsästyä jonkunlaisen ruudun…

Sain tuttavalta tällaisen lasipallon, joka on alkujaan ollut ulkovalon lasikupu. Minä tein siitä lyhdyn kynttilälle 🙂 Sopii hyvin ikkunalle!

Olen viritellyt akvaarion ulkopuolta tässä viimeisen viikon aikana. Aiemmin akvan takana valaisimelle rakennetussa puutelineessä oli hylly, johon olin laittanut mm. rönsyliljoja. Otin hyllykön pois ja virittelin takaseinällä raudoiturautapalasen, johon saan sitten kultaköynnöksen kiipeämään. Kultaköynnös nimittäin viihtyy tuolla! Kasaan jossain vaiheessa videon, jossa näistä on sitten enemmän. Minullahan siis on videita jo nyt tuubiin laitettuna. Hyvin vaatimattomia ne ovat, en ole ammattilainen näissä hommissa kuitenkaan 🙂 Mutta takasin asiaan…Tässä kuitenkin altaasta kuva ennen virittelyä (24.8.2016 kännykkäkuva)

Hyllystä lähempi kuva… keskellä kasvaa Hygrophila difformis, eli liuskavesitähdikki. Se on kyllä pohjassa asti, mutta tuli ulos altaasta. Tässä linkki vanhaan blogikirjoitukseen, jossa näkee kasvin vähän paremmin. (kännykkäkuva)

Tässä muuten yksi syy, miksi minulla on akvaario: alun perin halusin, että kissoillani olisi virikkeitä kotona, koska asumme kerrostalossa. Kesällä toki pääsivät vierailemaan ”mummilaan” ja siellä pihalle, mutta muutoin olemme olleet koko ikämme kerrostaloasukkeja 🙂 Tämä hurmuri tässä on Uuno (synt. 2002). Minulta on monta kertaa kysytty, että eikö pelota pitää avoakvaariota, niin ei tuo kyllä tosta altaaseen taida enää tämän ikäisenä haluta molskahtaa. Avoakvaario minulla on ollut vasta kaksi vuotta (vuodesta 2014) kun tulin hankkineeksi tuollaisen LED-valaisimen loisteputkien sijaan.
(kännykkäkuva)

Tässä on nyt tuota Hygroa oikea kunnon pusikko! Olen sitä jo kertaalleen pätkinyt, tiedä vaikka innostui siitä lisää. Pelottaa ihan karsia tuota, koska kun katsoin pohjalle, niin sen emokasvin (tuo pinnalle tuleva) juurella kasvaa todella monta uutta alkua. Pelkäämpä pahoin, että kun tuo puska tuosta lähtee, niin ne räjähtävät kasvuun kun saavat kunnolla valoa. Mutta, minäpä testaan asiaa… koska se on ”luontoni” 😉 (kännykkäkuva)

Mut kyl se on mentävä tonne työhuoneeseen virittelemään kamoja paikoilleen. Aloitinpahan tuossa yhden sukkaprojektinkin. En uskalla jatkaa sitä ihan vielää, kun jos siihen tulee himo, niin ne on tehtävä loppuun saakka yhdellä kertaa. Se vie aikaa sitten muualta, kuten kotitöistä jne 😀 Onkohan muilla tällaisia ”ongelmia”, että uppoutuu ihan liiankin kanssa omiin ylimääräisiin projekteihin?

Noh, viikonloppu on taas kohta niin ei muuta kun hyvää viikonlopunodotusaikaa!

Akvaariota ja huonekasveja Read More »

Scroll to Top