Spede

Parvekeparatiisia 31.8.2015

Elokuu meni hujauksessa, enkä muistanut edes kirjoittaa blogiinikaan kuulumisia, mutta tehdäänpä tähän nyt pikainen korjaus. Kamera ja kännykkä olivat täynnä kuvia, ja niistä on jotenkin vaikea valita, mitä tänne laittaisi esille, niin laitetaan nyt galleriamuodossa kuvia, jotka on otettu kännykällä parvekkeeltani 31.8.2015.

Parvekeparatiisia 31.8.2015 Read More »

Parvekekatsaus 31.7.2015

Olen ottanut kännykälläni kuvia parvekeesta enemmällä ja vähemmällä menestyksellä, ja kuvia on senkin tähden paljon, mutta sellaisia vähän, joita kehtaa tänne laittaa! Yritän parantaa tapani, ja käyttää välillä järkkäriäkin, tai jopa pokkaristakin olisi hyötyä.

Näistä täytyy ottaa iltakuva vielä järkkärillä… otin kännykällä iltakuvan, mutta se ei oikein pääse oikeuksiinsa. Päiväkuvat menettelevät vielä täällä blogissa…
Olen niin haltioissani kesämalvikeista, jotka laitoin keväällä siemenistä kasvamaan. Uskomattoman upeita kukkia! Nämä ovat istutettu peltipurkkiin, se ”ainoa kukkapenkki”, joka parvekkeeltani löytyy. Toivon mukaan muistan laittaa näitä ensi vuonnakin kasvamaan, ja huomattavasti enemmän.
Kesämalvikit

Tästä pitää ottaa myös se iltakuva, koska tuohon köynnösritilään on viritetty keväällä LED-valosarja (jouluvalot), jotka jätin siihen tarkoituksella koristamaan päivänsiniä. Näkymä olohuoneen puolelta… (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)

Seinustaa… hieman on vielä päivänsini harva, että toivottavasti tuuheutuisi hieman. Tuskin maltan odottaa, miltä nuo valot sitten näyttävät siellä seassa! (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)
Taidan muuten vaihtaa rehujen paikkaakin tuossa – taas. Kukkapenkki tuohon oikealle reunimmaiseksi ja chilit toiseen laitaan. Tämä onnistuu nyt, kun kasvattamani tomaatti katkesi tuulessa, ja se piti laittaa kompostiin. Tomaatin jäljiltä jäi siis tilaa – siksi onnistuu.

Mehikasvit ovat tehneet todella paljon poikasia. Ne ovat vielä kaikki kiinni toisissaan. Basilika on ollut tänä vuonna todella nihkeäkasvuinen. Se täytyy latvoa, ja toivottavasti ei heitä henkeään. Pitää viritellä sille varmaan joku suojaharso jotta pysyy lämpimänä.

Olen lähes päivittäin tässä heinäkuun puolen välin jälkeen saanut popsia mansikoita omalta parvekkeeltani. NAM! Ihmettelen vain, miksi toinen mansikka on tumma ja toinen vaalea. Tämä mansikoiden alla oleva nurmikkokin on ollut ainakin Foxi-koiran mielestä herkullista. Se järsii sitä jatkuvasti. Samoin kissat pitävät siitä. Nurmikolle paistaa hyvin vähän aikaa aurinko aamupäivällä, niin siitä syystä valitsin nurmikkolajikkeeksi sellaisen varjossa viihtyvän version. Näyttää toimivan.

Mitäpä se minun harrastukseni olisi ilman muitakin hyötykasveja? Joten on sitten laitettu puulaatikkoon myös persilijaa kasvamaan. Persilijan takana kaidetta vasten on nuivahtanut tilli, jonka revin siitä piakkoin ylös. Se ei ole oikein viihtynyt siinä. En tiedä miksi. On hankittu valmis ruukku kupasta ja istutettu tuohon, niin kuin persilijatkin. En tietenkään malttanut odottaa, että siemenistä itsekasvatetut persilijat lähtisivät kasvamaan, niin ostin sitten parit valmiit tupsut tuohon.

Oregano kukkii parhaillaan! Siinä käy paljon kimalaisia.

En ole ainoa, joka nauttii parvekkeestani… tässä ihana kissani, vanha 14-vuotias herra, Spede!

Parvekekatsaus 31.7.2015 Read More »

Eka aamupala parvekkeella tänä kesänä!

Nyt oli sen verran hyvä keli, että päätin syödä ensimmäisen aamupalani parvekkeellani tämän kesän aikana! Lämmintähän täällä on ollut tänään noin +22C, eli ihan normi kesäkeli.

Foxi on aina mukana… tässä on tiukka vahtiminen aamupalassani, ettei se vain ehdi katoamaan mihinkään jättämättä murustakaan…

Vielä on parveke hieman sekaisin joiltakin osin, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa!

Spede-kissakin tuli pällistelemään mitä oikein parvekkeella puuhastelen… sillä on tuossa nurmikkoa kasvamassa jota voi sitten tarpeen vaatiessa natustella. Pitäisiköhän nurmikko leikata jo?

Kiva vedensolina kuuluu tästäkin. Istutin saniaisten seuraksi suikeroalpia. Toivottavasti se kasvaisi hyvin. Voisi olla kivan näköinen, jos sen saisi ”riippumaan” tuosta reunan yli.

Eka aamupala parvekkeella tänä kesänä! Read More »

Parvekkeelta kuvia elokuun alussa

Oli ihan pakko tarkistaa, niin olenpahan kirjoitellut näitä blogeja jo yli viisi vuotta! Se on muuten aika pitkä aika 🙂
On tämä jäänyt vähän vähemmälle nyt kun ei ole enää niin sanotusti pihahommia, tai ainakaan siinä samassa määrin, että olisi aiheita enempään kirjoitteluun. Tosin, minulta on jäänyt ”läjä” kuvia tämänkin kesän varrelta tietokoneelle odottelemaan julkaisemista… lähinnä kännykällä otettuja kuvia, ei järkkärillä.

Pari ystävääni kävivät luonani visiitillä elokuun alussa, ja otin silloin parvekkeestani pari kuvaa. Muistin kyllä julkaista ne Facebookissa, mutta jostain syystä ne jäivät julkaisematta täällä blogissani. Tässsä niitä kuvia nyt sitten on.

Nautin 10.8. aamupalan Spede-kissan seurassa parvekkeellani.

Loikoilupaikka parvekkeella…

Uskollinen kaverini, joka on kaikessa mukana 🙂

Olen saanut joka vuosi lobelian kukkimaan milloin missäkin paikassa. Tämä on mielestäni kaunis kukka!

Päiväkuvaa parvekkeelta…

Vielä yksi kuva päivältä…

Yökuva parvekkeelta (järkkärillä otettu, tulee myöhemmin kuvagalleriaan)

Parvekkeelta kuvia elokuun alussa Read More »

Parveketta siivottu – vihdoinkin!

Otin itseäni niskasta kiinni ja siivosin parvekkeen viikonlopun aikana! Siihen vierähtikin kokonainen päivä, kun askartelin partsille vähän muutakin, kuten kissalle loikoilualustan. Ensimmäinen sötös meni ihan pipariksi, kun en jaksanut lähteä enää alakertaan sahailemaan mitään puupaloja pienemmäksi, niin käytin sitten aikaisempaa pöytäviritystä hyödyksi. Samalla tuli siirrettyä toinen kärhö pois ja toinen nostettua vähän korkeammalle. Jos se vaikka lähtisi paremmin kasvamaan. Kissan makuualustaksi sopi mainiosti lattiaritilöistä jäänyt palanen, joka on kestopuuta.

Kissa tykkää alustastaan 🙂

Tämähän on siis Spede nimeltään… toinen kissani Uuno, makoilee mieluiten tuolilla, joka on myös parvekkeella.

Kaikki parvekkeella olevat kalusteet ovat sukulaismiehen valmistamia… myös tuo kissojen makuualustan kehikko. Se on ollut alun perin kukkatelineenä sisällä, mutta sittemmin jäänyt pois käytöstä, kun sille ei ole ollut tilaa. Sama kehikko on ollut parvekkeella nyt täällä uudessa kämpässä, mutta siinä oli ruuvattuna laudanpalaset kiinni, jotka nyt irroitin, ja vein varastoon. Puukalusteet on käsitelty ruskealla puuöljyllä.

Siirsin tomaatin tästä pavun vierestä pois ja tilalle tuli toinen kärhö. Tämä sikälis hyvä paikka köynnöksille, koska parvekkeen seinämä on puuta, ja ikkunan ylälaidassa on puukarmi. Siihen saa kätevästi ruuvit tai koukut kiinni ja köynnöksille narut. Kasvulaatikot olen rakentanut itse.

Tämä alue vaatii vielä vähän ehostamista… tässä oli aiemmin se kissoille laitettu kehikko. Tarkoitus on tuoda kiviä lattialle, ja laittaa joitain lyhtyjä tuohon lautaan roikkumaan. Sain idiksen eräästä telkkariohjelmasta, mutta siitä sitten enemmän jossain postauksessa, kunhan projekti on valmis.

Minulla on ruohosipulia kasvamassa saviruukussa, ja sille oli suht vaikea miettiä paikka. Kun ei saanut olla jonkun tomatin lähellä jne… hokasin, että minullehan jäi tuonne lattialle tuolin ja pöydän väliin täysin avoin pikku tila, johon sain sujautettua toisen basilikan, ja myös ruohosipulin. Pöydänjalkana on kissojen kantokopat. Puput ovat tuossa väliaikaisesti, kunhan saan kivihässäkän tehtyä tuohon kaiteen juureen.

Kyllä tässä kelpaa aamukahvia nautiskella 🙂

Tämä näkymä tulee tästä vielä hieman muuttumaan, mutta siitä sitten lisää tuonnempana 😉

Parveketta siivottu – vihdoinkin! Read More »

Scroll to Top