ensilumi

Marraskuu 2024 — parin viikon kuulumiset

Marraskuu on pian ohi. Mitäpä olen tehnyt nämä pari viikkoa sitten viime postauksesta? Noh, itse asiassa vaikka mitä. Ei mitään radiakaalia, vaan juurikin jotain tapeellista. Olen vienyt paljon roskia pois ja siivonnut eteistä. Ne ovat kuitenkin todo-listalla aika korkealla. Hyvä niin, koska mieleni on paljon levollisempi nyt.

Itse asiassa ajattelin viritellä jo joulukuusenkin paikoilleen. Olisin varmastikin pitänyt kuusen (ilman koristeita) paikoillaan koko kesän, mutta en ollut varma mitenkä hoitokissat suhtautuisivat siihen. Laitoin kuusen laatikkoon, jossa se nyt on odottelemassa uudelleen virittelyä. Siivosin sille varatun kulmauksenkin joku tovi sitten. Nurkkauksessa olevat vinyylilevyt pääsivät uuteen puiseen lokerikkoon, josta mainitsin edellisessä postauksessakin. Kuusen voisi hyvinkin virittää jo tässä vaiheessa vuotta tuomaan tunnelmaa olohuoneeseen. Koristelee sen sitten vähän lähempänä joulua, jos haluaa.

Vinyylilevyt sai kätevästi lokerikkoon ja huonekasveja päälle.

Makuuhuone sai myös uutta järjestystä. Minua harmitti, kun olin laittanut ihanan verhon eteen säilytyslipastot, ja verhot eivät päässeet oikein esille. Uuden järjestyksen myötä verhot näkyvät nyt paremmin. Päätin myös, että otan kaupunkitapetin jossain vaiheessa alas seinältä. Siihen pitää toki varata aikaa, ja se on tehtävä yhdellä kertaa. Tällä hetkellä makkari on hieman sekaisin, ja sain vasta äskettäin poistettua sieltä lattiamaton. Matto oli tumma ja se pimensi entisestään huonetta. Kokeilen, sopisiko se takaisin olohuoneeseen. Olohuoneen vintage-matto saa väistyä. Se on upea, mutta todella epäkäytännöllinen, enkä saa esimerkiksi pestyä sitä.

En ota vielä kokonaiskuvaa makuuhuoneesta, koska tavarat ovat vielä hieman hujan hajan. Seuraavana onkin sitten miettimistä, kuinka saan viriteltyä kaiken niin, että ne ovat siististi. Minulle on kertynyt kauhea kasa kirjoja, joista en aio luopua, ainakaan vielä. Ne pitää lukea ensin. Ja ne pitää saada piiloon… mutta verho näkyy nyt!

Makuuhuoneen nurkkaus odottaa siivoamista ja tuunausta.

Tuo pömpeli, joka on täynnä kirjoja, on käytössäni ollut arkkupöytä, jonka kansi on tällä hetkellä työpöytäni tasona. Sillähän tuon kaiken roinan olisikin saanut piilotettua, ja alkujaan se oli juurikin niin. Mutta tarvitsin läppärille ikkunan eteen tukevan pöytätason. Ja rahaa kun ei tunnetusti ole, piti jotain luovia. Virittelen kirjojen eteen varmaankin jonkun verhon tapaisen systeemin, ja pömpelin päältä kaikki tavarat lähtee pois. Sen siivous on vielä hieman kesken, niin kuin kuvasta näkyy.

Olin ajatellut laittaa puulaatikon päälle pari huonekasvia. Katsellaan nyt mitä saan aikaiseksi tehdä. Jos kuitenkin teen töitä tässä ikkunan äärellä (pömpelin vieressä), niin olisi se kiva saada ympäristö kauniimmaksi. Muuten nukkumisen kannalta se on aivan sama, onko huone kaunis vai ei. Toki siistiä pitää olla ja ”yksinkertaista”.

Sain myös viriteltyä pienen roskiksen työpöytään. Mitä kaikkea sitä nippusiteillä saakaan aikaan! Olin virkannut ontelokuteesta pienen säilytyskorin, johon saa näppärästi pakstepussin. Sitä voi pitää roskakorina ihan hyvin, kun ei siihen oikeastaan muuta tule kun joku nenäliina toisinaan, tai pumpulipuikkoja. Kori on kiinnitettu nippusiteillä pöydän jalkaan ja ylälaidasta kuminauhalla pöydän pohjaan. Koria voi pyörittää jalan ympärillä toiseen kohtaan, jos tarve. Nyt se ei vie pöydällä tilaa, eikä roskat näy mihinkään, kun ovat tuolla pöydän alla piilossa.

DIY-roskis työpöydän alle.

Aloitin jokin aika sitten neulomaan uutta projektia, ja tällä hetkellä puikoilla on Strömsö-villatakki. Pidän juuri nyt vähän taukoa neulomisesta kun se käy niveliin niin pahalla tavalla, etten nyt haluaisi ihan tulehduttaakaan niitä. Takki on kuitenkin ihan mallillaan, ja olen tehnyt kaarrokkeen, joka on hankalin vaihe. Takki neulotaan kauluksesta helmaan (ylhäältä alas). Jäljellä on enää yksiväristä neuletta. Tavoitteena olisi, että saisin tämän jouluksi tehtyä.

Strömsö-villatakin kaarroke neulottuna.

Sain myös idean tehdä tekemästäni Riddarineuleesta sittenkin paidan. Siihen on tehty etupuolelle kaikki steekkaukseen tarvittavat silmukat, mutta jos teenkin siihen pelkän reunuksen nappiriveineen, niin paitaa ei tarvitse leikata siitä edestä auki. Se näyttää silloin villatakilta vaikka onkin paita! Serkkuni takissa oli niin hirveä duuni, että en uskaltanut enää omaa Riddaria lähteä säätämään. Joitain pieniä silmukointitehtäviä tuo vielä vaatii, mutta sitten sekin olisi lankojen päättelemistä vailla valmis. Plus tietty se eteen neulottava lista napeille.

Steekkausta varten neulotut ylimääräiset silmukat keskellä.

Päivä alkaa olla jo sen verran lyhyt, että aurinkokin laskee jotain kello 15:13. Ai kamala sentään! Miten se noin aikaisin laskee jo? Nyt jos koskaan olisi paikallaan saada hieman pysyvämpi lumipeite. Meille satoi ensilumi virallisesti vasta 19.11.2024 ma-ti välisenä yönä. Sen verran tuli lunta, että voitiin puhua ensilumesta. Muualla Suomessa lunta on ollut jo aikaisemminkin, mutta meille tänne Imatralle ei jostain syystä ollut ensilumi kerennyt.

Ensilumi satoi maahan marraskuussa 19.11.2024

Noh, nyt sitä lunta sitten on maassa vielä tiistaitakin enemmän. Eilen (20.22.) alkoi myrskyämään ihan kunnolla, ja tänä aamuna lunta olikin maassa jo vähän enemmän. Tosin lumi on aivan sohjoa, koska lämpötila on ollut koko ajan plussan puolella. Tälle myrskylle oli annettu nimeksi Jari.

Kävin kokeilemassa eilisessä lumikaaoksessa onneani sähkökruiserinkin kanssa. Noh, mitenkä tämän asian nyt ilmaisisi – siinä ei ollut mitään helvetin järkeä! Täällähän ei siis oltu aurattu mitään teitä. Jostain ihmeestä kuvittelin, että rouhealla maastopelillä pääsee kyntämään vaikka millaisessa kelissä. Olikin aika mielenkiintoista ajella, mutta jääköön se ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi kun tuollaisessa säässä lähden ajelemaan.

Ei ollut sähkökruiserilla ajaminen helppoa tällaisessa lumipyryssä.

On todella vaikea arvioida millaista säätä meille on tulossa loppuvuodeksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kelit olisivat sen verran lämpimiä, että pysyvää lumipeitettä saa oikeasti odotella. Jatkuvasti on joku matalapaine lähestymässä ja tuuletkin ovat kauhean navakoita, jotenkin. Oli tarkoitus pestä loput pari ikkunaa viime lauantainana 16.11. mutta oli ihan kauhea tuuli. Se olisi pahimmoillaan hajottanut ikkunat. Kelit myös viilenivät nollan tienoille. Pitänee unohtaa ikkunat tältä syksyltä.

Marraskuun lopun TODO-listalla on parvekkeen siivous

Marraskuu on melkein käsitelty ja parvekekin on vielä siivoamatta. Parveke onkin ollut koko syksyn TODO-listalla. Siellä on joitain keppejä, jotka haluaisin ottaa sisälle. Olen käyttänyt niitä tomaateilla tukikeppeinä, ja nyt tarvitsisin ne sisälle huonekasveja varten. Olen niiden suhteen hieman skeptinen, jos kuorien alle tai väliin on jäänyt jotain ötököitä. Kepit on aikoinaan otettu vanhempieni omenapuusta. En myöskään löydä kämpästäni tarpeeksi terävää puukkoa, että voisin vuolla multaan upotettavan kärjen terävämmäksi. Se varmaan uppoaisi multaan paremmin. Pitää kait keksiä jokin muu keino.

Kello on nyt neljä (16) ja ulkona on ihan säkkipimeää. Voisikin aloittaa pikkuhiljaa kynttilöiden virittelyn. Pitää ladata niille varattuja akkuparistoja. Minullahan on niitä LED-kynttilöitä viime vuodelta. Ne ovat olleet keväästä asti laatikossa säilössä. En jotenkaan kokenut, että niitä olisi täytynyt pitää esillä kesän aikana. Ei niitä kesällä tule käytettyä kuitenkaan.

Kaivelin esille myös tuikkukipon. Harvoin tuikkujakaan tulee poltettua, mutta haluan nyt vähän tuoksuja asuntoon. Laitoin Niksi-Pirkot FB-ryhmään oman niksini laittaa saunatuoksua veteen, mitä tuikkuastian päälle laitetaan, mistä se sitten haihtuu lämmetessä ilmaan. Aikamoista kommentointia aiheutti tämä niksi! Oli puolesta ja vastaan. Voimakkaitahan nuo eteeriset öljyt ovat, mutta jos niitä laitetaan saunakiuluun 5-6 tippaa, niin ei tuon kokoiseen vesimäärään paljon tarvitse laittaa. Tekee vesiseosta valmiiksi lantrattuna johonkin toiseen astiaan, mistä sitten kaataa aina tuikkuastiaan.

Ostin kasveille muutaman niille tarkoitetun LED-valon Tokmannista, ja jouduin laittamaan heille heti palautetta lampuista. Niiden tuotekuvauksessa oli väärää tietoa lampun kelvineistä (värilämpötila). Pitääkin alkaa värkkäämään kasveille valaisimet. Siihenhän sitten saa taas kulutettua aikaa ihan mukavasti. Ei tässä tällä kertaa muuta kun hyvää loppuviikkoa. Yritän saada vielä jotain kirjoitettua marraskuun aikana niin ei tulisi ihan näin pitkiä tarinoita.

  

Marraskuu 2024 — parin viikon kuulumiset Read More »

Meille ei tullut vielä lumipeitettä

Imatralle olisi pitänyt sataa viime viikolla ensilumi, mutta saderintama jäikin huomattavasti etelämmäksi. Sen sijaan serkkuni kertoi, että heille Järvenpäähän oli tullut ihan kiitettävä lumipeite, jotain 15cm. Noh, kaikki tämä tietty sulaa pois vielä, koska loppuviikoksi on ennustettu jopa +10 astetta. Meillekin on muutama lumihiutale tullut, ja maa on paikoittain vähän valkoinen. Torstaina 31.10. satoi tämän talvikauden ekat lumihiutaleet… eikä sitä satanut kovinkaan paljon, eikä lumi ei jäänyt maahan.

Kuva aamulla 31.10.2024. Lumisade ei alkanut vielä tähän aikaan.
4.11.2024 hyvin ohut lumipeite pihalla.

1.11.2024 tapahtui vielä jotain todella odottamatonta sään puolesta, kun voimakas Lyly-myrsky riepotteli Varsinais-Suomea myöhään illalla. Se, mikä teki tästä erikoisen, oli siinä mitattu keskituulennopeus, joka ylsi hirmumyrskylukemiin. Tällaista ei ole kuulemma ollut koskaan Suomen mittaushistoriassa. Saas nähdä yleistyvätkö tällaiset ilmiöt tulevina vuosina. Toivottavasti eivät yleisty, kun eihän meillä puusto esimerkiksi kestä pystyssä tuollaisella tuulella, jos routaa ei ole vielä maassa.
(YLE:n artikkeli asiasta 1.11.) (YLE:n artikkeli asiasta 2.11.)

Viime viikko meni jotenkin todella nopeasti. Liekö syy siihen oli, että sain pestyä ikkunat maanantaina. Pesin parvekkeen isot ikkunat tällä erää vain ulkopuolelta ja makkarin ikkunan ulko- ja sisäpuolelta. Viikko kului tuijotellessa ikkunasta ulos!

Ennen…
… jälkeen.

Makkarin ikkuna olikin sitten ihan hyvä tarkkailupaikka koko viime viikon! Eihän siitä tietysti pimeällä enää mitään näe, mutta aamupäivällä ja päivällä hyvinkin. Seurailin muun muassa paikallisliikenteen linja-auton kulkemisia torstaina. Meidän kadulla kulkee kaksi linja-autovuoroa, ja halusin tietää mihin aikaan bussi on tässä omalla pysäkillä menossa mihinkin suuntaan, jos vaikka tulee tarvetta käyttää sitä. No nyt tiedän.

Kuvailin torstaina videopätkiä pitkin päivää puhtaan ikkunan läpi, ja merkitsin lyijykynällä ikkunasta kohdan, johon asettelen kameran. Sen voi sitten asetella aina suht samaan kohtaan. Kuvaan videopätkät puhelimella ainakin toistaiseksi. On minulla muitakin videointilaitteita, mutta puhelin on kaikista kätevin tarkoitukseen, ja sen saa aseteltua ikkunaraamin päälle vaateriin ja samantien poistettua tarpeettomat klipit. Ikkunan eteen asetellut kiikarit pitävät sitä paikoillaan, ja puhelin pysyy paikoillaan ikkunaa vasten oikein mainiosti. Kiikarit ovat lintubongausta varten valmiina pöydällä, jos satun näkemään pihalla jonkin erikoisen tirpan, jota ei paljaalla silmällä tunnista. (Välineillä ei siis tarkkailla ihmisiä!)

Otin itseäni niskasta kiinni toisenkin projektin tiimoilta, nimittäin jatkoin serkulle tarkoitetun villatakin valmistelua. Siinä kävi sillä tavalla, että minulla ei ollut tarvittavaa villatakin ohjetta, ja aikani asioita lueskeltuani, päätin soveltaa loppuvalmistelujen kohdalla. Jotenkaan se ei onnistunut, ja pähkäilin pitkän tovin mitenkä saisin tehtyä takin valmiiksi. Takkihan oli neulottu ajat sitten, mutta villatakkia varten piti tehdä muitakin toimenpiteitä, joista minulla ei aluksi ollut mitään käsitystä. Jälkikäteen tiedostettuna olin tietysti tehnyt jotain todella olennaista väärin. Sain kuitenkin tehtyä jotain korjauksia asiaan, ja toivon, että serkkuni kehtaa pitää sitä takkia. Se on nyt nappien ompelua vailla valmis.

Villatakki oli neulottu jo vuosi sitten, mutta sain sen vasta nyt valmiiksi.

Olin tehnyt vastaavanlaisen villatakin myös itselleni. En kuitenkaan ole työstänyt sitä niin pitkälle kuin mitä serkkuni takin. Taidan purkaa sen, tai ainakin olin nappien sijaan suunnitellut laittavani siihen vetoketjun. Katsotaan miten se onnistuu, vai onnistuuko mitenkään. Joka tapauksessa aikaa se tulee viemään, ennen kuin uskallan koskea siihen. Aloitin tietysti uuden projektin, kun pitäähän minun saada itselleni nyt se hiton villatakki. Olisi tietysti ollut parasta kun olisin tehnyt aikaisemmin aloitetut projektit loppuun, mutta kun ei vaan mahda itselleen mitään. Uusi villatakki tulille ja sillä siisti!

Kun lumi ei maata kaunista, on alkanut olla päivällä todella pimeää. Kaikki valot on oltava päällä, että näkee vaikkapa neuloa, koska neulominenhan on välttämätöntä. Uuden projektin kanssa hyvä valo on erittäin tärkeä. Minulla on vino pino islantilaisen lampaan villalankoja varastossa, ja ajattelin tehdä niistä iteselleni Strömsö-villatakin. Pohjavärilangat ovat mustalammasta. Jollei aurinko paista suoraan sohvan kulmaan, jossa neulon, en oikein tahdo nähdä tekemääni neulosta kunnolla. Jouduin esimerkiksi purkamaan jo tehtyn kauluksen, koska olin vahingossa pudottanut yhden silmukan sellaisessa kohtaa, etten saanut sitä mitenkään poimittua takaisin. Toisin kuin edelliseen projektiin, tähän löytyy selkokieliset ohjeet videoklippeineen.

Huonekasveillani alkaa myös olla aika tukalan vähän valoa. Vaikka nurkkaan on laitettu erillinen valaisin, ei se tahdo riittää sitten mitenkään niille. Taitaa sittenkin muuttua vielä yksi suunniteltu DIY-projeti toiseen muotoon. Kasveille on laitettava talveksi valot.

Aurinko laskee jo 15:53 / kuva 4.11.2024 tuntia ennen auringonlaskua.

Etsiskelin tovin kasveille soveltuvia lamppuja, erityisesti erään seuraamani huonekasvigurun suosittelemia Sansi-merkkisiä kasvivaloja. En löytänyt jostain syystä niitä suomalaisista verkkokaupoista. Päädyin hankkimaan kolme AIRAM-kasvivaloa Tokmannilta. Lamput ovat huomattavasti tavallisia LED-valoja kalliimpia, mutta kait ne sitten ovat kasveille parempia. Ainakin niissä on lämpötila enemmän kohdallaan.

Listalla on toinenkin suht välttämätön DIY-projekti. Sain tuttavaltani tällaisen puulokerikon, jonka aion ottaa käyttöön vinyylilevyilleni. Tälle löytyy valmiiksi jalat kunhan ruuvaan ne kiinni. Ne pitää spray-maalata jossain vaiheessa, ehkä ensi kesänä sitten. Aikomus on myös hioa ja käsitellä puupinnat jollakin. En ole vielä päättänyt että millä. Samalla nurkasta poistuu tekemäni viritelmä huonekasveille, koska aion laittaa ne sitten tämän päälle. Laatikosto asetellaan tietysti kyljelleen, että vinyylilevyt voivat olla pystyasennossa.

Kävin kiikuttamassa tilaukset postiin tänään päivällä, ja ajattelin käydä vielä Immalanjärven lintutornilla. Siellä alkaa olla jo niin hiljaista, ettei sinne oikein enää tohdi lähteä. Koska autossani on vielä kesärenkaat alla, otin kulkuvälineeksi sähkökruiserin. Siinä on talvirenkaat. Kyyti alkaa olla aika kylmää, ja olenkin miettinyt sen laittamista talviteloille. Katsellaan. Vakuutus pitää maksaa joulukuun alussa, jos haluaa ajella.

Tänään oli tosiaankin todella kaunis päivä, ja halusin käväistä lintutornilla. Otin sieltä vähän videopätkää. Ajattelin, että nämä ovat nyt tämän vuoden viimeiset videopätkät kyseiseltä paikalta ja nyt työstän paikkaan liittyvän videon, kun minulla on videoklipit jo valmiina odottelemassa. Joten taidan lopetella tältä erää tähän, ja aloittaa videoklippien työstämisen. Hyvää alkavaa viikkoa!

  
Panorana Immalan lintutornilta. Klikkaa suuremmaksi uuteen ikkunaan.

Meille ei tullut vielä lumipeitettä Read More »

Marraskuun mietteitä

Marraskuu alkoi olla lopuillaan, eikä meillä ollut lunta vielä 20. päivä. Pakkasta oli muutaman päivän -2-6C astetta. Uskalsin vielä skobailla kun lunta ei ollut maassa, ja kävinkin yksi ilta tuttavaani moikkaamassa illanvieton merkeissä. Vein hänelle samalla korjattavaksi yhden valaisimen, joka tulisi huonekasveilleni käyttöön. Saavat sitten valoa pimeinä talvi-iltoinakin.

Aloitin taas ottamaan kuvia keittiön ikkunasta, mitenkä talvi edistyy tai kehittyy. Tässä on kuvasarja eiliseen asti. Ensilumi taisi sataa meille maahan 23.11.2023. Olikin ihan mahtavaa, että sain pestyä tämän ikkunan ennen pakkasten tuloa niin siitä näkee sitten myös läpi! Yksi kuva oli tässä välissä otettava parvekkeen puolelta, koska 21.11. oli vain niin kaunis aamu, ja ikkunastani näkee auringonnousun. Maagista.

Olen pitkän ajan miettinyt, että mitenkä saisi ikuistettua olohuoneenpuoleisen näyn kankaalle. Siitä saisi vaikka Vallila todella hyvän idiksen tehdä Kelohonka-kuosille Talvikoivu-mallin. Nuo koivun oksat auringonnousua vasten ovat kuin maalauksesta. Jos on harmaa päivä, ne ovat silti kauniita harmaatakin taustamaisemaa vasten. Oksien muodot ovat todella upeat. Taidan ottaa verhot pois kokonaan talveksi, että saan ihailla niitä. Tai tarkemmin ajateltuna, pakko laittaa valoverho tuohon ikkunan ja kasvien väliin, muuten huonekasvit saavat kylmää, ja mahdollisesti itsekin saan. En siis sittenkään ota valoverhoja pois tuolta ikkunalta.

Oma henkinen kello meni taas sekaisin kun kelloja piti siirtää talviaikaan , ja tämä on aiheuttanut hieman unettomuutta ja jopa alakuloisuutta. Olen jotekin poikkeuksellisen alavireinen. Tuntuu taas siltä ettei saa mitään aikaiseksi. Minulta hajosi pieni arkkupakastinkin, joka oli minulle todella tärkeä. Harmittaa todella paljon. Siinä meni mansikoita ja vaikka mitä. Onneksi huomasin asian sellaisessa vaiheessa, että ehdin siirtää kanttarellit pikkupakastimeen, ennen kuin ne ehtivät sulaa. Kaikki muu meni bioon. En saa puhdistettua sitä pakastinta loppuun asti nyt jostain syystä. Pää on jäässä… siitähän tämä blogikin osittain kertoo!

Työhuone ja makkari ovat nyt vaihtaneet paikkaa. Mainitsin siitä eräässä artikkelissa (Lokakuun kuulumisia), että se oli aikomus tehdä. Ja tottakai kamat ovat vielä aivan sekaisin kuin muuton jäljiltä. Olen yrittänyt suoriutua töistäni ensisijaisesti, ja teen pikkuhiljaa muita juttuja pois. Alkaa olla kohta kiire jos meinaa jouluksi saada kaiken tehtyä, tai kämpän edes siedettävään kuosiin. Kipeilevät nivelet eivät auta asiaa juuri yhtään. Marraskuu on parin päivän päästä ohi, ja ajattelin laittaa joulukuusenkin paikoilleen. Tavaraa lentää roskiin nyt urakalla!

Minulla on tapana tehdä näitä TODO-listoja (ei välttämättä kovinkaan viisasta). Sain yliviivata siitä muutaman kohdan jo pois. Nimittäin, kun pesin keittiön ikkunan, niin pesin samalla myös makkarin ikkunan. Makkarin ikkunan edessä on nyt läppärille tarkoitettu työpöytä. En ole siinä vielä ollut istuskelemassa, kun ympärillä on vielä hieman tavaraa hujan hajan. Mutta menen sinne jossain vaiheessa istuskelemaan ja katselemaan maisemia samalla kun kirjoitan. Olen aina pitänyt tästä ajatuksesta, ja tämä työpiste oli vain pakko saada takaisin.

Innostuin niin kovasti, kun sain keittiön ikkunan pestyä, että päätin ommella siihen uudet verhot. Edelliset olivat aika kesäiset, ja ne olivat roikkuneet siinä muutaman vuoden. Nyt halusin uutta. Minulta löytyi vielä ihanaa kuusikangasta ja jokin valoverho jemmasta, joista sai oikein kivan yhdistelmän ikkunalle. ”Pardon my French”, mutta hitto soikoon kuinka kauhea määrä tuolla panelin takana verhokiskojen päällä oli pölyä! Pitää jossain vaiheessa ottaa koko roska alas ja putsata oikein kunnolla. Pöly ei nimittäin lähtenyt pois imuroimalla. Teen toisen verhoparin toiselle ikkunalle vielä jossain vaiheessa kunhan saan tavaroita enemmän paikoilleen. Sen ikkunan äärellä asustelee kiinanruusu, jolle on pakko laittaa talvea vasten valoverho ikkunan eteen, ettei se saa vetoa.

Olen siis laittelemassa näitä tavaroita ja mööpeleitä takaisin sellaiseen järjestykseen, missä nämä olivat joskus aikaisemminkin. Tulin siihen tulokseen, että jotkut asiat kerta kaikkiaan vaan toimivat niin kuin ne olivat silloin. Yritin laitella tavaroita asuntooni Feng Shuin mukaan, mutta alkaa tuntua siltä, että se on vain koko ajan pilalla. Ylimääräinen tavara pitäisi nyt vain saada pois niin olisi paljon parempi.

En tiedä, tekisinkö rikkoutuneesta pakastimesta jonkin väliaikaisen säilytysarkun tavaroille, vai mitä sillä oikein tekisin. Siirrän sen alkuunsa nyt tuohon keittiöön kukkapöydäksi pois jaloista. Siitä saa nyt väliaikasesti tehtyä vaikka peikonlehdelle pöydän, tai jonkin aamiaispöydän, tai muun vastaavan.

Aion heittää todella paljon tavaraa pois, mitä olen säästellyt vuosien varrella. Muun muassa, kasviharrastuksessa käytettyjä ruukkuja ja lautasia on tarkoitus heittää pois. Jostain syystä tällä hetkellä asunnossani eivät kukkaset oikein viihdy. Voisikohan tämä johtua siitä, kun minulla ei enää ole akvaariota? Onko muilla vastaavia kokemuksia näistä asioista? Ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan. En silloin aikoinaan mitannut huoneen kosteutta mitenkään, eli minulla ei ole siitä mitään hajua.

Lisäsin ikkunanpesun yhteydessä pattereilla toimivat kausivalot ikkunan väliin. En tiedä oliko siinä järkeä laittaa ne sinne väliin, mutta kokeillaan mitä tapahtuu. Patteriyksikkö on tietenkin keittiön puolella että saan vaihdettua patterit avaamatta ikkunaa. Minusta ne näyttävät oikein sieviltä, myös ulkoa päin katsottuna. Minulla on vielä toinenkin samanlainen kausivalo jonka saatan laittaa makkariin.

Virittelin pattereilla toimivia LED-valoja muuallekin, esimerkiksi telkkarin eteen. Istun usein juurikin sellaisessa kohdassa olohuonetta, että näen ne valot. Ne ovat todella kivat.

Suomi pelasi Davis Cupissa Australiaa vastaan tennistä marraskuun 24.

Olen alkanut fiilistelemään tässä löhötuolillani iltoja ”takkatulen” äärellä. Tälläkin hetkellä minulla on ”päällä” YouTubesta löytyvä takkavideo. Nämä ovat siis aivan ihania! Laitan tähän linkin yhdestä ihanasta takasta, jota olen katsellut. Siinä on myös ääni. (Linkki takkaan). Tästähän ei enää puutu mitään muuta kun oma kulta kainalosta… tai kissa sylistä!

Marraskuussa alkaa jo käpertyä villapeiton alle takkatulta fiilistelemään.

Istuskelen tällä löhötuolillani paljon, koska tässä voin tehdä myös läppärillä tehtäviä töitäni. Mutta tosiaankin välillä ihan fiilistelen ja mietiskelen kaikkea, kuten Foxya. Olen esimerkiksi tyytyväinen, kun sain laitettua parvekkeen talviteloille. Vietin yhden päivän partsilla siivotessa sinne tippuneita koivunlehtiä, ja otin kaikki viritetyt pavilijongin seinämät alas. Toin sisälle paljun vesipumpun, sähkögrillin ja Foxy-patsaan. Se on nyt tuossa vieressäni pöydällä tuikkukipon vieressä.

Monsteritomaatti on vasemmalla laidalla ”viemässä tilaa” kuvasta.

Olen nähnyt paljon unia viime aikoina Foxysta. Hän on usein mukana kaikessa mitä teen, ja sitten katoaa johonkin. Alankohan jo vihdoinkin päästä hänen poismenostaan yli, vai mitä tämä tarkoittaa? Mietin yksikin yö, kun en saanut unta, että mitäpä jos talossa jossa asun, sattuisi tulipalo. Minun pitäsi poistua asunnostani vaikkkapa viidessä minuutissa, ja ottaa ne asiat mukaani, jota otan. Läppärit tietysti pitäisikin ottaa, mutta siihen samaan mukana otettaviin asioihin kuuluisi Marikan tekemä lyijykynäpiirros Foxystä ja hänen tekemät huovutetut minifiguurit. Kamera ja objektiivit, sekä kumitädin kuva pitäisi ottaa myös. Jos ehtisin, nappaisin jonkunmoisen pinkan neulomisprojekteja, ja yhden tärkeän vinyylilevyn, joka on veljeni tuotantoa. Poistuisin asunnosta pukeissa, tottakai, uusimmat lenkkarit jalassa. Mitä viidessä minuutissa ehtisi tekemään? Toivottavasti minun ei koskaan tarvitse joutua tällaiseen tilanteeseen.

Eiköhän tämä marraskuu ole tässä. Pari päivää vielä ja on joulukuu. Aika vierii kohti vuoden loppua. Pitää pysähtyä ja olla itselle enemmän armollinen. Kyllä tämä tästä vielä suttaantuu, niin kuin täällä meillä päin on tapana sanoa.

Marraskuun mietteitä Read More »

Lokakuu hävisi johonkin?

Mietin tossa aamulla kun heräsin, että milloinkahan olen viimeeksi kirjoittanut tänne blogiin mitään… johonkin on hävinnyt melkein kuukausi! Noh, tehdääs nyt tämmönen pikainen postaus, kun taas on tälle päivälle muita tietokonehommia kasaantunut ihan mukavasti… siinä siis ehkäpä jonkinlainen selitys, miksi blogikirjoittelu on jäänyt vähän harvemmalle tässä kuussa (seliseli). Kuviakin on otettu lähinnä vain lemmikeistä…

Imatralle tuli täysi talvi tässä kuluvalla viikolla, joka tietty mutkitti hieman menemisiä. Minulla oli nimittäin kesärenkaat autossa vielä alla. Sain ne onneksi eilen vaihdatettua.

Tiistaina aamupäivällä näytti tältä:

Iltapäivällä näytti jo tältä 😀

Oli sinänsä huvittavaa tuo lumentulo, kun edellisenä päivänä talkkari ajoi vielä nurmikkoa, tai keräsi lähinnä pudonneita koivunlehtiä… seuraavana päivänä pihalla on 10cm lunta!Noh, äkkiä ne lumet sitten sulivatkin pois… (pari päivää myöhemmin)

Olen välillä miettinyt, mitenkä saisin tuohon keittiön ikkunan alle hyllyn, johon voisin laittaa vaikka yrttejä kasvamaan. En halunnut porata seinään mitään reikiä, niin kappas kummaa; patterin välissähän oli sellaiset ”kennon” näköiset rakoset, niin sain tällaiset ruuvattavat jalat menemään siitä läpi. Tuo viritelmä tuossa kuvassa kestää ihan ilman mitään tuossa pystyssä! Laitoin pienen palan sanomalehteä toisen jalan ja patterin väliin niin hylly ei edes heilu. Samaa tarvitsee varmaan kokeilla tuolla makkarin puolella jossain vaiheessa! Pitää vielä maalata tuo hylly, kunhan kerkee.

Sain paikallisesta kebab-mestasta sopivan kokoisia peltipurkkeja, joita voi käyttää esim. kukkaruukkujen suojina. Toimii mielestäni myös sisustuselementtinä. Toki näitäkin voi maalta, jos ei pidä peltipurkin väristä 🙂 Kesällä nämä ovat kivan näköisiä parvekkeella.

”Pakolliset” hauvakuvat seuraavaksi…
on se vaan niin ihanaa, kun on tuollainen karvakuono heti aamulla oman nenän edessä kun silmänsä avaa 🙂 Oma pieni Foxy <3

Lauantai… ei taida murheita olla näkyvillä!

Ei muuta tällä kertaa ku hyvää viikonloppua!

Lokakuu hävisi johonkin? Read More »

Kurja keli

Jonkun aikaa sitä olikin kaunis syksy, mutta nyt meni rujoksi. Olin virittelemässä muutamia rästihommia tuttavani talolla samalla kun olen ollut koiraa ja kissaa hoitamassa, niin alkoi sataa lunta! Siis aivan älytöntä että tähän aikaan lunta ja täällä Imatralla. Muuten, ei kannata ihmetellä jos ajatus pätkii koska tämä näppäimistö ei toimi siis ollenkaan :S kohta alkaa vituttamaan. Mutta kokeillaan…

Enivei, sain vaihdettua talvirenkaat pikkuiseen kippooni näitä päiviä varten. Homma ei onneksi ollut mikään järjetön, koska renkaat oli merkatti etukäteen, mistä ne oltiin otettu jne. Ei siis muuta kuin kiinni autoon vaan. Ilmeisesti ne on oikein laitettu kun ovat vielä näiden päivien jälkeen paikoillaan 😀

Huoh. Nyt kyllä ottaa tämä näppis nii pahasti kaaliin, että päätän jatkaa kirjoittamista myöhemmin… se la vie!

Kurja keli Read More »

Scroll to Top