sinivuokko

Kukkapenkki vaatii ehostusta

Tänään minua odottelee vanhempieni kukkapenkki, joka vaatii melkoisesti kasvojenkohotusta. Tein siellä eilen pikaisen katselmuksen, että tiedän vähän mitä tuleman pitää. Kotimatkalla huomasin jotain mitä aikaisempina päivinä ei vielä ole näkynyt… koivu kukkii! Jotenkin ihan käsittämätöntä kuinka nopeasti koivu alkoi kukkimaan ja minun ei paljon tarvitse naamaani ulkosalla näyttää, kun olen aivan tukossa. ”Kivaa”.

Koivussa on paljon norkkoja 11.5.2021

Punapäivänkakkaran juurakot ovat näkyvillä. Näistä otan varmaankin kaksi pois. Niitä taitaa muistaakseni olla kukkapenkissä jopa viisi kappaletta, ja joka vuosi ”juurakkomätäs” aina kasvaa. Kukkapenkki ei ole järin suuri, ja sinne ei mahdu älyttömän leveästi kasvavia kukkasia. Punapäivänkakkaran kukkavarret sojottavat täysikasvuisina vähän minne sattuu ja kasvi vie aika paljonkin tilaa.

Kevätesikko kaipailisi myös jakamista useampaan osaan. Olen ”ripotellut” esikkoja ympäri pihaa eri paikkoihin kasvamaan. Ne lähtevät todella helposti leviämään. Voi olla, että otan tästäkin osan pois.

Tarha-alpi on vähän niin ja näin, että kannattaako sitä pitää kukkapenkissä. Aion kuitenkin jättää rehun tähän kasvamaan ja mahdollisesti asetella sille jonkinlaisen perennatuen. Pysyy sitten paremmin muodossaan jos tulee tuulinen keli.

Kevätpikkusydän kuuluu myös niihin puutarhan vaikeasti tapettaviin kasveihin. Se nousee joka vuosi maasta vaikka sitä kohtelisi kuinka kaltoin. Nyt saattaa kuitenkin olla, että järjestän sille uuden kasvupaikan vähän varjoisammasta kohdasta.

En tiedä miten ukonhattua tulisi hoitaa, että sitä ei vaivaisi joka vuosi kirvat! Jossain vaiheessa kesää huomaan, että ukonhattujen kukintoon on kasaantunut hillitön määrä mustia kirvoja. En tiedä mistä ne siihen tulevat, mutta niitä on paljon. Toki joskus kannattaa ”uhrata” jotain kasveja puutarhassa, jotka vetävät tuholaiset puoleensa, ettei niitä ei sitten ole muissa kukissa. Mutta en nyt millään haluaisi tätä kukkasta siihen hommaan pestata. Se on kuitenkin niin kaunis kukkiessaan.

Palavarakkaus on aivan ihana kukka! Kukkapenkin ehostus täytyy tehdä vähän myöskin sen takia, että nämä upeat perinneperennat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Olen istuttanut kukkapenkkiin myös elokuunasteria, joka nyt valtaa alaa ihan liikaa. Minun täytyy kaivaa kaikki kukat pois ja istuttaa ne takaisin että saan asterin siitä hittoon.

Palavarakkaus. Etuvasemmalla näkyy elokuunasterin taimi.

Yksi lemppareistani on kaunis akileija. Siirsin Aatun pihalta aikoinaan aikamoisen valikoiman erilaisia akileijoja vanhempieni pihalle. Näiden juurakoista ei voi etukäteen tietää mitä niistä tulee. Ne pitäisi muistaa merkata jotenkin kun ne kukkivat. Kukkapenkki ei myöskään ole välttämättä niille sopivin kasvupaikka. Pitääkin miettiä mitä näille oikein tekisi. Kukkapenkissä on ainakin neljä eri mätästä akileijoja.

Täältä kurkistaa vuorikaunokki!

Voiko olla mitään niin ihanaa kasvia kuin idänunikko? Olen niin onnellinen, että sain tämän siirrettyä kukkapenkkiin. Sitä ei nimittäin ole kovinkaan helppo siirtää. Tulin huomanneeksi tämän aikoinaan kun niitä kasvoi Aatun pihalla. Kasvi siirtyy parhaiten kun kylvää siemenet. Vanhempieni idänunikko kukki ensimmäistä kertaa ikinä viime kesänä ja nyt mätäs näyttäisi vieläkin suuremmalta mitä se on ollut aiemmin. Ainoa pieni ”ongelma” tuossa on kun pioni kasvaa hieman liian liki. Pitänee yrittää kuitenkin siirtää unikko siitä vähän keskemmälle kukkapenkkiä.

Että sellainen ryteikkö tämä kukkapenkki tällä hetkellä on:

Kukkapenkkiä ei ole vielä siistitty.

Talon seinustalla kasvaa luonnon kauniita kukkasia, sinivuokkoja! Tämäkin mätäs kasvaa näköjään vuosi vuodelta aina suuremmaksi. Upea kukka!

Alan pikkuhiljaa valmistautumaan kukkapenkki-projektiin. Siihen tulee kulumaan aikaa ja energiaa. Eiköhän tässä ole nyt tärkeintä ensin saada siivottua kaikki roippeet talven jäljiltä pois ja sitten vasta miettiä kukkien siirtelyitä ja juurakkojen jakamisia ja sen semmoisia asioita.

Kukkapenkki vaatii ehostusta Read More »

Pihatöitä ja joitakin kuvia

Jo vain! Tuli vietettyä eilinen ja tämä päivä pihatöissä. Kun kerran hankin läjäpäin kukkasipuleita, piti miettiä mihinkä ne oikein istuttaisi. Tässä tulee vähän sellainen vierivä kivi-efekti… ekaksi hankin kukkasipulit, sitten piti miettiä mihin ne laittaa kasvamaan, kaivaa monttu ja huomata että tarviaa siihen maisemointikankaan, sitten pitää saada reunukset jne. Kohta yhden vaivaisen kukkapenkin rakentamiseen on vierähtänyt kaksi päivää 😀 Aina tarviaa jotakin uutta sen rakentamiseen. Toivottavasti lapio ei hajoa!
Pyydän kärsivällisyyttä sivun latauksessa, koska se sisältää useita kuvia.

Seuraavassa muutamia kuvia, miltä piha tällä kertaa näyttää.

Piha on täynnä sinivuokkoja. Niitä kasvaa lähinnä talon takana.

Kaivoin kukkapenkin kaiteen viereen. Maassa lojuu myös maisemointikangas. Kukkapenkin takalaitaan hakkasin maahan laudan johon kangas on tarkoitus kiinnittää… eihän sitä millään tuohon betoniin saa muuten kiinni. Kun kangas on kiinnitetty lautaan, voi kuopan täyttää sitten tuolla maa-aineksella, jonka sieltä pois kaivoin. Laitan maahan sen sekaan vielä kompostimultaa, jota pihalta löytyy yllin kyllin. Tähän kukkapenkkiin istutan noita sipuleita, mm. liljoja.

Keräsin lehtokotilot tällaiseen purkkiin mitä tuosta kukkapenkin ”alta” löysin. Siinä oli alunperin tuo kivikasa, joka siinä kukkapenkin vieressä näkyy. Lehtokotilot yllättäen olivat talvehtineet siellä ja niitä oli ihan hirvittävä määrä. Mainittakoon, että purkissa ei ole tuulilasinpesunestettä! Nilviäiset lähtivät heti liikenteeseen kun niitä hieman pudoteltiin astiaan. Ei tässä muukaan auta kun yrittää tässä vaiheessa niitä jollakin tapaa eliminoida.

Those bastards! Tältä piha näytti tänä keväänä. Myyrät saivat myllertää kaikessa rauhassa runsaan lumikerroksen alla. Ei paljoo silmiä hivele tuollainen näky! Sitten niihin myyräkekoihin muuttaa vielä kusiaiset. Jipii…

Tässä eilinen askare. Tein akileijakukkapenkkiin takaosan, jotta siitä ei jyrättäisi niin helpolla yli. Nimittäin, jos taimet eivät ekana vuonna kasva niin kauheasti, niin tuossa on jotakin, mikä muistuttaa niiden olemassaolosta. Koirakin varmaan hyppää hyvissä ajoin siitä yli, eikä tallo kaikkia taimia 😀

Tässä kuva otettu aikaisemman kukkapenkin vierestä. Tässä kuvassa näkyy sinisen tynnyrin vieressä kyhäelmä, johon akileija kukkapenkki tulee. Ymmärrätte varmaan tuon takalevyn, miksi asennan sen tuohon kohtaan. Kävin tuohon tynnyriin hankkimassa tänään hanan. Toisella puolella autotallia on samanlainen tynnyri. Siihen siis johdetaan autotallin katolta sadevesi. Saa kastella rehut sillä! Sadevesitynnyrille tulee jalusta ja siihen tehdään ylivuotoputki. Tynnyrin takana on vesikaivo, johon ylivuoto johdetaan. Hanatarpeet olisi varmaan saanut halvemmallakin, mutta en jaksanut juosta ympäri kaupunkia, ja ostin kaiken Minimanista. Kun olen saanut prokkiksen valmiiksi, otan siitä kuvan blogiini, jos muistan 😀 Oikealla oleva norjanangervo saa nylkemistuomion. On pikkasen päässyt rehottamaan. En tiedä miksi niitä on pitänyt istuttaa kaksi lähekkäin. On edellisten asukkaiden perintöä.

Tässä on kukkapenkki, jonka rakensin viime kesän lopulla. Se jäi mielestäni kesken. Kävin hakemassa naapurin villitontilta joitakin rehuja ja yritin istuttaa niitä juuri tähän. En siis tiedä, lähteekö niistä mikään kasvamaan kun ei ole hajua kerkesivätkö ne siementämään. Pitäisi löytyä ukonhattua ja -kelloa. Voi olla, että tämä tulee tehtyä uudelleen kun on tuolla hurja määrä taimia odottelemassa istutustaan, enkä laittanut tähän rikkaruohokangasta ollenkaan. Se voisi olla ihan hyvä idis tähänkin 🙂 Samoin tuon valkoisen kehikon korvaan aidanpätkällä, jonka tuohon vielä rakennan. Laitan valkoiset kehikot muuhun tarkoitukseen.

Seuraavassa kuvassa on yksi suurin muuttuja tämän pihan kohdalta: koira-aitaus. Kävin ostamassa sellaista vihreää verkkoa tuon rujon teollisuusverkon sijaan. Tarkoitus on maalata nuo pylväät että ne kestäisivät pidempään. Sitten vasta uusi verkko siihen. Oikeastaan tässä kuvassa näkyy toinenkin projekti, grilli nimittäin. Sitä varten olen hankkinut edellisvuonna betonia, josta voi tehdä jalustan. Se sijoittunee myös toiseen kohtaan.

Tässä kyhäelmä, jonka tein myös viime kesänä. Kulmauksessa on pallotuijia kaksi kappaletta ja marjakuusi. No miehä aattelin, et jos noi kivet jotenki tuos ois valonesteenä ja rikkaruohot ei kasvais… pieleen meni! Ei muuta ku uusiks sillä kankaalla tuohon, ja sitten koristeeksi kiviä sen päälle. Pitää vissiin myös käydä hakees jotain vähän kauniimpia kiviä ku tollanen saakelin kökkö sepeli, esimerkiksi Saimaasta. Tein myös tuon niiden takana näkyvän kulkuväylän, joka johtaa terassille vasemmalle. Siitä tuli oikeastaan tuohon kohtaan oikein sopiva 🙂

Tässäpä nyt nämä kuvat tällä kertaa. Laitan sitten lisää jossakin vaiheessa kun piha alkaa vihertää. Toki saatan tehdä projektikohtaiset kuvatuksen myöskin, esim kukkapenkeistä.

Pihatöitä ja joitakin kuvia Read More »

Scroll to Top