Pihalla vielä rutkasti duunia 2

Edellisessä pihaduuniosiossa oli lähinnä siivousprojekteja, ja niin on tässäkin, mutta nämä sotkut on tehnyt lähinnä luontoäiti, eikä niillä ole ihmisen kanssa mitään tekemistä 🙂

Tältä näyttää kukkapenkki halkokuurin takaa. Ei paljoa naurata. Tässä kasvaa ilmeisesti jotakin liljaa muutama juurakko ja luumupuun versot tulevat myös tästä lävitse. En tiedä, pitäisikö tässä tehdä niin, että kaivan nuo liljat ylös tuolta ja perustan kukkapenkin uudestaan, johon sitten laitan kaikki maisemointikankaat jne. Jos ne versot eivät sitten tulisi tuosta läpi?

Olen reunustanut nurmialueen kivillä viime kesänä ja tarkoitus oli istuttaa useita saniaisia siihen reunamalle koristamaan kuusia. En saanut roudattua tarpeeksi kiviä, joten tuo projekti on vielä kesken. Kivet loppuvan raparperien eteen. Kivireunuksen on tarkoitus tehdä käännös tuossa raparperien jälkeen aidan suuntaan (pois päin) että niiden ja omenapuun (oikella) väliin jää nurmikonleikkurilla mentävä aukko.

Kuvasta näkyy myös kauhea määrä jotakin kuusenaluskasvustoa. En tiedä mitä ne ovat mutta ne näyttävät tältä:

Joukossa on myös naapuripihan villiltä tontilta karannutta vadelmaa. Ne ovat myös tällä puolella pihaa rikkaruohon asemassa!

Poistin joku aika takaperin olohuoneen ikkunan edestä norjanangervot, ja istutin ne tontin laidalle. Niiden alta pelastin läjän jalopähkömöitä. Osan laitoin kaiteen vierustaan uuden terassin viereen kukkapenkkiin, ja osan vaahteran juurelle. Tässä siis surkea näkymä siitä vaahteran juurelta. Juurella kasvaa oikea voikukkaketo! Tarvinnee siis käydä kitkemishommissa tässäkin kohtaa. Samoin vaahteran vieressä on roskaloota joka kaipaisi jonkun näköistä alustaa. Siinä siis taas yksi rakennusprojekti. Vaahteran vasemmalla puolella näyttäisi kasvavan villivadelma, joka saa kyllä lähdöt! (mokomakin piikkikasa)

Villiintyneessä ojassa kasvaa myös mitä oudoimpia kasveja. En tiedä mikä tämä on, mutta kotilot ovat popsineet sitä aika lailla.

Oja kaipaa siistimistä tosiaankin. Viime vuodelta sinne jäi vaahteran oksiakin joita ei saatu pois rikkaruohojen tieltä. Nyt olisi trimmerillä tehtävää että ne oksat sais pois tämän vuoden puolella. Jos minulta kysytään, niin möyhisin tuon kokonaan uudelleen ja istuttaisin siihen vaikka nurmikkoa.

En ole vieläkään saanut tehtyä tätä uudelleen. Viime kesänä istuttamani havut ovat vieläkin vailla asianmukaista rikkaruohotorjuntaa. Pelkät kivet eivät siis riitä rikkaruohojen estämiseksi. Olen hankkinut lisää rikkaruohokangasta, jota laitan juurelle. Toivottavasti auttaa. Ruman sepelin vaihdan johonkin toiseen kiviseokseen, esim luonnonkiviin tai kuorikatteeseen.

Ukonhatut kaipaavat hieman tilaa rikkaruohoilta…

Tässä minun innokas apurini kun olen pihamaalla 🙂

Foxilla (koira) on palju, jossa se tykkää uida kesäisin. Paljussa on kastelukannu tällä hetkellä, mutta sekään ei estä koiraa pulahtamasta sieltä täältä uima-altaassaan 😀 Ilme kertoo, että sen kanssa pitäisi juuri nyt leikkiä. Pientä haukahdusta taisi myös päästä asian ilmaisussa.

Lue artikkeli / kommentoi

Pihaa 17.5.2010

Otin tässä muutamia kuvia kaverin pihalta joista käy ilmi, että kesä tekee tuloaan 🙂

Istutin tekemäni terassin viereen siperiankurjenmiekkoja ja vuorikaunokkia.

Kuusi on aloittanut kukintonsa.

Tässä kuvatusta hieman villiintyneestä luumusta, jonka lajike on täysi mysteeri. Se teki aikoinaan sellaisia punakeltaisia luumuja. Nyt kasvi vaikuttaa hieman rikkaruoholta. Niin kuin kuvasta näkyy, versot kasvavat puukuurin seinustalla saakka. Niitä kasvaa myös viinimarjapensaiden joukossa. Pensaat ovat selkäni takana tästä kuvakulmasta katsottuna.

Tekemäni terassin tieltä kaivettiin kaksi norjanangervoa pois, niin siirsin ne tontin laitaan ojan vierustaan kasvamaan. Saas nähdä lähteekö. Angervojen tieltä otin jalopähkämöt parempaan talteen. Siivottavana on vielä ojan pohja, jossa on hirveästi vaahteran (vas. laidassa) lehtiä ja risuja viime vuoden vaahteran karsimisesta. Ojassa ei ole nurmikkoa joten se on melko villihkö ja siellä viihtyvät etanatkin… pitäisköhän ojalle tehdä jotain?

Mustaherukka (Mustaviinimarja) on aloittanut kukinnan. Puskille on tulossa tuet kunhan kerkeän nikkaroimaan, ja kunhan kaveri kerkeää purkaa minulle puutavaraa lisää. Edelliset laittoi pilkkeeksi kun piti saada grilliin tuli 😀

Tässä punaherukka (Punaviinimarja).
Punaherukka

Raparperit ovat kurkistaneet jo useita päiviä sitten, mutta ovat lähteneet nyt vasta kunnolla kasvuun. Syy tähän lienee todella lämpimästä ilmasta jota täällä on pidellyt viimeiset viikon ajan.

Pihalta löytyi kummallinen kasvi, jota en ole siellä aikaisemmin tavannut. Kasvi oli myyräkeon vieressä, niin kävipä sitten mielessä josko myyrä sitten olisi sen pihalle tuonut. Jos joku tietää mikä kasvi tämä on niin olisin kiitollinen tiedosta 🙂

Tässä myös omituinen löytö pihalta. Toivottavasti ei ole mikään hurja rikkaruoho!

Lue artikkeli / kommentoi

Taimikokoelma kevät 2010

Ostin taannoin siemeniä virolaisesta verkkokaupasta, Seeds World (Seemnemaaelm), ja nyt niistä on kasvanut jo taimia. Aloitin prosessin kotonani alkukeväästä ja siirsin taimet ja kaikki värmeet kaverini talolle, jossa minun oli tarkoitus hoitaa koiranpentua koko kevät toukokuun loppuun saakka. Koiranpentu ei kuitenkaan selviytynyt tästä maailmasta synnyinvikansa vuoksi (palleatyrä), ja suunnitelmat menivät kevään puitteissa uusiksi. Tuntuu julmalta sanoa, mutta en olisi muutoin saanut tehtyä pihalla näin paljon asioita, jos pentu olisi vielä siinä hoidettavana. Olisi se kuitenkin ollut aivan ihanaa hoitaa syntymästä asti pikkukoiraa, mutta kun kävi mitä kävi, on pakko jatkaa vaan elämää.

Olen saanut käyttööni huoneen talolta, jossa kasvatan puutarha- sekä parveketaimet. Taimia on menossa myös äitini pihalle.

Oli pakko levittäytyä vielä yhteen huoneeseen akileijojen kanssa niin taimia on helpompi käsitellä.
Puisella penkillä on akileijojen seurana daalia, jota olen yrittänyt esikasvattaa ennen pihalle laittoa. Penkillä on myös hajuherneen taimia.

Ikkunan ääressä (alempi kuva) on akileijojen vierustalla samettikukkia sekä syyssädekukkia.

Tässä kiinanastereiden taimia. Laitoin kasvamaan valkoisia, sinisiä ja vaaleanpunaisia astereita. Laitan linkin sivulle, josta voi käydä katsomassa kuvia joita olen ottanut siemenpusseista. LINKKI

Tässä basilikan taimet. Tuon osan näistä kotiin parvekkeelle kasvamaan ja osan laitan kaverin pihalle maahan suoraan. Jos jaksan, rakennan pihalle yrteille oman puulaatikon. Laatikko tulee olemaan suuren terassin läheisyydessä tod näk koira-aitauksen seinämää vasten.

Alemmassa kuvassa kokoelma tomaatin taimia mm. Blagovest, Mato, Paprikatomaatti ja Balcony duett. Oikealla puolella sormustinkukkien taimia.

Muutama taimi päivänsiniä, auringonkukkaa ja ruusunätkelmää.

Ritarinkannuksia:

Lipstikkaa:

Tässäpä nämä taimet tällä kertaa. Voi hyvinkin olla, että ne ovat tänään jo paljon suurempia kun kuvat on otettu muutama päivä sitten 13.5.

Lue artikkeli / kommentoi

Taimien hoitoa

Olen tänään tuonut loputkin taimet kotoa tänne talolle kasvamaan, ja osalle niistä oli heti tehtävä jotakin. Toivottavasti en sitten tapa niitä 😀

Tuossa aikaisemmin jo taisin mainita, että tilailin siemeniä Virosta, niin nyt niitä siemeniä on sitten itänyt. Olen laittanut suuren osan niistä turveruukkuihin kasvamaan, ja nyt tarvitsen niitä ruukkuja jonkin verran lisää. Ei ihan muutama kymmen tainnut riittää, voi helv***i sentään. Noh, ei auta muu ku painella kauppaan! Taimimultaakin pitää käydä ostamassa kun on tollasia pieniä pussukoita (14 litraa).

Koulin kaikki Blagovest-tomaatin taimet omiin ruukkuihinsa tänään ja samoiten itäneet Ruusunätkelmät. Jälkimmäisten kohtalo hieman pelottaa, koska ne eivät pidä siirtelystä. Toki tässä vaiheessa se saattaa vielä onnistua. Laitoin ne myös turveruukkuihin, jotta sen istuttaminen sitten olisi helpompaa kun sen aika koittaa. Menin vielä sekasin, minkä värinen mikäkin oli. Toivottavasti menee jotenki vielä oikein. Niitä on meinaan kolmea eri väriä tuolla, tai yksi siemenpussi sisälsi sekoituksen. Loput kaksi on valkoinen ja karmiininpunainen. Jälkimmäisiä en ole yhtään vielää siirtänyt mihinkään, niin ne tuskin sitten sekoittuvat muiden kanssa. Huomasin myös, että olen jättänyt listan kotiin toiselle tietokoneelle missä on lueteltuina nuo kaikki kasvit mitä minul on. Jouduin tekemään pilleistä uudet tunnistetikut kun en muista mikä noiden nätkelmien numerot ovat 😀 Noh, pitää käydä hakemassa ne tänään sieltä sitten. Hetki pitää vielä malttaa tässä kun lähden liikenteeseen. Pitää tossa tunnin päästä avustaa emohauvaa ruokkimaan tuo penikka.

Kävin tässä välissä siirtämässä parit taimet toisiin ruukkuihin. Ehkäpä sitten tulevaisuutta taas miettien, niin ei ole järkevää laittaa eri lajikkeita samaan istutusastiaan. Eli, laitoin yrtit tollaseen muovirasiaan itämään, missä nyt ostetaan jauhelihat jne, niin toiset niistä itää kuitenki nopeammin (tilli), ja ovat sitten mukavassa solmussa siellä jossakin vaiheessa! Eli seuraaval kerralla, Minna, istuta ne eri ruukkuihin! Eli uusiin ruukkuihin menivät Mirrinminttu sekä Lipstikka.

Lue artikkeli / kommentoi

Kasvihulluttelua

Så där! Nyt on sitten tehty hirvittävä määrä istutuksia… tais mennä jotaa 30 eri lajia tuonne istutuspömpeleihin. Puhe siis minun ihanasta kasviharrastuksestani 🙂

Olen vihdoinkin saanut kaikki rehusysteemit järjestykseen, ja mieli siis lepää. Muutamat siemenet olivat lähteneet niin hyvin itämään, että oli pakko siirtää ne turveruukkuihin jatkamaan kasvuaan. Toivottavasti ne jatkavat kasvuaan! Suurimmat taimet seuraavassa kuvassa ovat kurkkujen taimia.

Tällä hetkellä turveruukuissa on seuraavat rehut:
* kaikki tomaatit (Blagovest, Mato, Parveke, Paprika-)
* kaikki kurkut (chinese slangen, avomaa-)
* päivänsinit (en tiedä minkä värisiä)
* auringonkukat
* tuoksupielus

Tein vielä pienet testit, kun mietiskelin aikani, millä ihmeellä teen merkinnät noihin turveruukkuihin. Tein merkinnän aluksi, nimittäin, tussilla. Arvatkaas mitä! Sehän siinä ei kauan kestänyt kun piti kuites kastella ne ruukut. Sitten sain tähän mennessä parhaimman kuningasidean – pätkin muutamat vaaleat juomapillit joihin päätin kirjoittaa sellaisella ”markerilla” kasvien nimet. Tietysti vähän niitä lyhentelin kun pillissä se tila ei ole niin suuri. Toiselle puolelle pilliä merkkasin juoksevan numeron, ja sille tietenkin on olemassa nimilista, mikä täsmää kasvia, joka siihen ruukkuun on istutettu. Jos tää toimii, niin miksipä sitä ei soveltaisi kukkapenkkiin.

Kuvassa on Tuoksupielus, Lobularia martima. Tein omat merkinnät keltaisiin pilleihin niin erottuvat hyvin. Yhdestä pillistä tuli 4 ”tikkua”. Hyvin edullinen tapa tehdä merkit istutuksien viereen.

Seuraavassa kuvassa Asterin taimet, jotka itivät mielestäni jo pikkusen liian nopeastikin… nimittäin meni 4 päivää niin oli taimet jo esillä. Voi olla, että joudun istuttamaan jossakin vaiheessa uudet jos nuo kasvavat tollasella kyydillä. Mut, hitto soikoon, olenpahan ainakin tänä vuonna tarpeeksi ajoissa liikenteessä!

Varmaan joku ihmettelee, että mihinkä se oikein tuollaisen määrän noita rehuja aikoo survoa, niin niitä on tosiaan tarkoitus laitella vähän ympäriinsä pihoja. ”Rehustuskohteena” (pihan sisustus) on yksi omakotitalon puutarha, äitini etupihan katos ja oma lasitettu parveke. Viime vuodesta jos ottaisi tälle vuodelle oppia, niin en laita tänä vuonna parvekkeelleni niin paljon kasveja. Olen ajatellut seuraavaa: Olohuoneen ikkunaa vasten 3 eri tomaattia ja osa niistä niitä parveketomskuja (matalia). Yhteen nurkkaukseen meinasin laittaa kurkun kasvamaan (Chinese slangen). Viime vuonna niitä oli aivan liikaa vierekkäin, niin olivat melkoisessa solmussa koko ajan, enkä tiennyt mikä kurkunvarsi menee missäkin. Niitä ei ollut kauhean kiva sitten setviä kun olivat piikkisiäkin vielä 😀 Piti hankkia sellaset hanskat millä voi käsitellä lasia, että niihin pystyi koskemaan. HUH. Noh, jos nyt vain yksi pusikko tuonne niin ei olis kauheita solmuja minulla tuolla. Laitan yhteen ämpäriin kaksi taimea, ja se saa riittää 🙂

Tomaattelja meinasin tosiaan pistää tohon parvekkeelle sitten muutamia, koska nuo ovat vielä niin kivoja, ettei niihin tartu mitkää öttiäiset. Tai tuosta partsitomskusta en tiedä, mutta siirrän sen nopsaan sit pois jos se alkaa kerätä elukoita. Noihin kurkkuihin se elukka nimittäin viime kesänä tuli. Ei ollu muuten helppo hävittää. Ja tää on siis parvekekasvatuksen ongelma, kun ei ole sellaisia multiin upotettavia myrkkyjä, mitkä ois vihannesystävällisiä, ja tappais kaikki niihin tulevat elukat. Parvekkeelle nimittäin harvoin eksyy tuholaisia syöviä otuksia esim. ampiaisia. Tää oli minulle uutinen, mutta ilmeisesti kaikki aina toimii tuolla normipihalla kun joku käy mässäämässä kaikki tulolaiset ennen kun ne ehtivät mellastamaan… paitsi nuo helvetin lehtokotilot. Pitäis käydä vohkimassa jostakin siili tonne pihalle puutarhaan popsimaan etanoita alkukesäksi 😀

Jees, mutta alkaa olla minun nukkumaanmenoaika tänä iltana jotenka jatkan juttua sitten taas myöhemmin.

Lue artikkeli / kommentoi