Sisustusprojektit / DIY

Joulu lähestyy

Joulu lähestyy ja kämppäni fengshui vielä ihan pilalla! Olen tosin alkanut siivoskella sitä sun tätä jouluakin silmällä pitäen. Haluan, että kämpässäni ”lojuu” sotkun sijasta rauha ja seesteisyys siihen mennessä. Siispä, ei kun tuumasta toimeen.

Kuva 8.12.2023

Jouluun mennessä siivottavat asiat olohuoneessa

  1. Sohvalta ylimääräinen roipe pois, tyyny tarvitsee päällisen.
  2. Tonttuprojekti loppuun, langat pois
  3. Taulun siirto toiseen paikkaan
  4. Verhot kauniimmin + jalkalamppu pois
  5. Pöydän siistiminen ja koristelu
  6. Huonekasvien asettelu kauniimmin
  7. Köynnöstuen siirto/kiinnitys
  8. Lattian siistiminen tomaattien jäljiltä
  9. Tuolin päältä neulontatarvikkeet pois (vaatehuoneeseen säilöön)

Pitäisiköhän sitä tehdä oikein jokin siivousjoulukalenteri, missä on 24 luukkua, ja jokaiselle päivälle on jokin oma siivottava kohde? Noh, ei kehtaa itteänsä ihan niin paljon rääkätä. Suklaakalenteri kuulostaa paljon kivemmalta. En ole tänä vuonna ostanutkaan joulukalenteria itselleni, niin kuin joinakin vuosina. Edesmenneille lemmikeille tuli aikoinaan hommattua joulukalenterit. Onneksi sain edes vähän videoitua sitäkin kun oli aika antaa joulukalenterista karkit. Laitan videon loppuun.

Olen pähkäillyt, että mahtaako tämä fengshui olla sellainen juttu mitä kannattaisi ajatella edes vähän. Toki asia on niin monimutkainen, että sen perehtymiseen ei välttämättä ole aikaa ainakaan nyt. Mutta jos poimisikin sieltä vain muutaman jutun mistä voisi, tai kuvittelisi olevan jotain hyötyä. Sehän on ihan selvää, että kaikki ylimääräinen tavara pitää karsia pois, ainakin näkösältä. Annoin muun muassa Facebookin roskalavalta saadut hyllyn ja lipaston pois. Ne menivät tuttavan veljelle. Nämä oli tarkoitus maalata vaaleiksi, mutta nyt siihen ei riittäneet rahkeet.

Roskalava-ryhmästä aikoinaan saadut hyllyköt lähtivät uuteen kotiin viime viikolla.

Olen käynyt samalla tavaroitani läpi kun vaihdoin työhuoneen ja makuuhuoneen paikkoja. Projekti tuntuu tietenkin venyvän, ja minulla on välillä niin kipeät kädet, että taukoa on pidettävä muutama päivä. Työt on kuitenkin tehtävä, vaikka niitä ei nyt jotenkaan ole hirveemmin tällä hetkellä tarjolla. Esimerkiksi, vaatehuoneessa olevat hyllylevyt ovat niin painavia, että en ole saanut siirrettyä niitä paikoilleen. Ei ole yhtään hyvä jos sellainen rojahtaa päälle. Ne ovat kiinnitetty sellaisiin Sovella-kiskoihin ja ranteeni eivät kestä ottaa hyllynpidikkeitä irti ilman vasarointia. Aina tulee jokin este, mikä vaikeuttaa homman etenemistä! Kiinnikkeitäkään ei voi irrottaa myöhään illalla silloin kun huvittaa, koska siitä kuuluva pauke kaikuu ympäri taloa. (Asun siis kerrostalossa)

Joudun myös ruuvaamaan hyllylevyt kiinnikkeistä irti ennen kuin pääsen niitä siirtelemään. Tämä todellakin vain ranteiden takia. Noh, viikon päästä pääsen reumapolille tutkittavaksi, jos he osaisivat siellä jotenkin auttaa. Jos jota kuta askarruttaa, niin satutin käteni viime keväänä renkaiden vaihdon yhteydessä, ja siitä on alkanut yli puolen vuoden ”helvetti”, mikä ei ota parantuakseen. Minua puri myös punkki, ja toivottavasti nämä asiat eivät liity toisiinsa mitenkään. Borrelioositestiä ei ole otettu tietääkseni ja useammin kuin kerran otetut reumakokeet ovat olleet puhtaat.

Minulla ei varsinaisesti ole mitään sisustustyyliä. Ei sellaisesta tulisi yhtään mitään. Haluan, että asuntoni on lämminhenkinen ja rento. Tästä ei sellaista katalogimaista saa tekemälläkään. Tyylini on vähän vintagea ja bohoa sekaisin omalla twistillä. Valmistan ja tuunaan myös todella paljon itse. Vanhat huonekalut ovat tehty hyvin ja ne sopivat mielestäni tänne asuntooni parhaiten. Olen ajatusmaailmaltani sellainen, että en siedä yltiöpäistä kuluttamista. Tavarat pitää käyttää loppuun, eikä vaihtaa uusiin parin vuoden välein! Kauneus on toki katsojan silmissä. Jos katselette tuossa alussa olevaa kuvaa, niin siinä ei montaa ostettua tavaraa näy. Kaikki on kierrätettyä tai perittyä. Verhoja ja kankaita saatan ostaa.

Tein pitkän ja kiperän päätöksen purkaa hydrotomaatin pois. Ei siinä mitään, se kasvoi kyllä, mutta nyt ei ole sen aika. Pitää rauhottaa tekemiset ja tehdä sitten vasta jotain niinkin vaativaa, kun kädet ovat kunnossa. Lisäksi tomaatti oli sellainen risukasa, että sen karsiminen ja ympärystän siivoaminen otti aika lailla voimille. Katsotaan asiaa sitten myöhemmin uudelleen. Tiedänpähän nyt kuitenkin, että sen kasvattaminen sisätiloissa talvellakin vesiviljelyssä onnistuu.

Estetiikka on kaukana hydro-tomaatin jäljiltä.

Innostuin siivoamaan tomaatin jäljet, ja tilalle on viritelty huonekasveille paikka. Heinäseipäät toimivat köynnöskasveille nyt kiipeilytelineenä ja niihin sai kivasti viriteltyä jouluiset valot. Nurkassa ollut kuusiverho on siirretty toiselle puolelle ikkunastoa ja tilalle on laitettu jouluinen verho. Nurkkaus rauhoittui välittömästi.

Skarppasin muutenkin verhojen suhteen. On se vaan paljon kivempaa kun niihin panostetaan edes vähän. Kuusiverhojakin riittää tuolle ikkunastolle ihan se yksi kappale. Loput kuusiverhot ovat makuuhuoneessa. Olen joku vuosi sitten saanut kirpputorin kautta ihanat tummanpunaiset satiiniverhot, jotka toimittavat jouluverhojen virkaa. Näiden verhojen takana on ovi parvekkeelle.

Jouluverhot

Verhot ovat nyt aseteltuna paljon kauniimmin kuin aikaisemmin olivat.

Jouluvalot heinäseipäissä

Siivosin eilen keittiötä jonkun verran, ja ajattelin skraapata uunista ikkunan puhtaaksi. Sain inspiraation nähtyäni Facebookissa Sini-tuotemainoksen. Siinä uuniluukku putsattiin sellaisella raapan näköisellä vehkeellä (Puhdistusterä lasipinnoille). Tiedoksi itselle, se ei ole yhtään sama asia kuin partahöylä. Hinkkasin vielä tovin luukun ikkunaa PataPatalla, ja sitten se uunin etupaneli päättikin irrota. Nyt en saa sitä enää takaisin. En myöskään saanut irrotettua uunin reunoilta sivuritilöitä. Käsien liikerata ei ole ihan kohillaan. Pitää pyytää joku avuksi.

Jouluaskareita

Sain jonkin kummallisen älynväläyksen askarrella tonttuja äitini vanhoista villasukista. Tontut eivät vielä ole ihan valmiita, mutta tässä hieman esimakua miltä ne suunnilleen tulevat näyttämään.

Askarrellut tontut jouluksi

Tontuista tulee ihan hauskan näköisiä, ja ajattelin tehdä niistä ”bändin” johonkin pöytätasolle. Laitan sitten kuvan siitä kun se on valmis. En välttämättä tänne mutta Instaan.

Joulutonttu

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni, ja katsoinkin koko illan presidentinlinnan vastaanottoa televisiosta. Kyllä se vaan on niin sävähdyttävää, kun 100-vuotias veteraani laulaa! Uskomattoman työn ovat nämä henkilöt tehneet meille, siitä ei osaa edes tarpeeksi kiittää. Poikkeuksellisesti itsenäisyyspäivänä oli lumipeite, mikä ei ilmeisesti ole ihan itsestäänselvää sekään. Olen nyt heräillyt hyvissä ajoin aamuisin ja saanut katsoa, kuinka päivä valkenee. Olohuoneen ikkunasta näkee kun aurinko nousee, ja kylmien pakkasten aikaan taivas värjäytyy pastelliväreihin.

Kävin vanhempiani avustamassa torstaina 7.12. kun heidän autonsa akku teki tenät. Kun lähdin heiltä pois, oli pakko jäädä katselemaan taivasta. Maisemat olivat sellaiset siinä kohtaa etten ole koskaan ennen nähnyt. Kadun päässä olevasta äänivallista karsittiin puita kuluvan kesän aikana, ja niiden läpi pääsee nyt paistamaan vallin takana olevan ajotien katuvalot. Ne on vaihdettu LED-valoihin viime talven jälkeen, ja vanhempieni kadulla on vielä vanhanaikaiset lamput, jotka ovat oranssit. Maisema oli ihan käsittämätön! Jäin toviksi ihailemaan maisemia ja tietysti piti saada pari kuvaa, kännykällä tosin.

Otavakin vielä näkyi hieman toisessa suunnassa.

Olen alkanut fiilistelemään ja tarkoituksellisesti rentoutumaan joulun alla. Tähän on tuonut mukavan lisäyksen YouTubesta löytynyt takka, jossa kissa nukkuu edustalla ja kehrää. Tämä on todella rauhoittavaa ja ihanaa katseltavaa. Tietysti se on tehty tietokoneella, mutta on kyllä niin aidon näköinen kissa siinä että hohhoijaa! Siis, aivan ihana. Olen tuijotellut sitä löytämisestä lähtien joka päivä, ainakin hetken. Niin hyvä mieli siitä tulee. Muitakin kissavideoita löytyy kun etsii.

Klikkaa TÄSTÄ videoon YouTube-kanavalla.

Olohuoneen järjestelyn yhteydessä siirsin ikkunan edestä laiskanlinnani (myös työtuoli) toiselle puolelle olohuonetta. Saan siihen kätevästi viriteltyä ”sivupöydän” kun avaan lipaston laatikon. Pitää vielä lyhentää laminaatin pala oikeaan mittaan ja tehdä siihen jotkut stopparit, ettei se liikahda vahingossa paikoiltaan.

Kun kävin eilen kirjoittamaan tätä blogia, laitoin muutaman kynttilän tason päälle palamaan ja otin hieman glögiä. Tuli oikein ihana ja rauhaisa fiilis. Tässä on hyvä olla.

Heräsin tänä aamuna seitsemän aikoihin, ja halusin aloittaa heti tämän blogin kirjoittamisen loppuun. Näkisin taas kun päivä valkenee. Sytytin kynttilän heti aamusta, ja avasin kissavideon. Nyt päivä on on jo aluillaan ja ulkona on valoisaa. Mieli on huomattavasti rauhoittuneempi kuin monena aikaisempana aamuna. Sotkua on paljon vähemmän, ainakin tässä olohuoneessa. Joulukuusi odottaa tuossa vieressä koristelua. Ehkäpä koristelen sen jo tänään.

Seuraavan videon myötä toivotan kaikille oikein mukavaa viikon alkua ja leppoisaa joulunodotusaikaa.

Tässä vielä seurattavat linkit:

  

Joulu lähestyy Read More »

Marraskuun mietteitä

Marraskuu alkoi olla lopuillaan, eikä meillä ollut lunta vielä 20. päivä. Pakkasta oli muutaman päivän -2-6C astetta. Uskalsin vielä skobailla kun lunta ei ollut maassa, ja kävinkin yksi ilta tuttavaani moikkaamassa illanvieton merkeissä. Vein hänelle samalla korjattavaksi yhden valaisimen, joka tulisi huonekasveilleni käyttöön. Saavat sitten valoa pimeinä talvi-iltoinakin.

Aloitin taas ottamaan kuvia keittiön ikkunasta, mitenkä talvi edistyy tai kehittyy. Tässä on kuvasarja eiliseen asti. Ensilumi taisi sataa meille maahan 23.11.2023. Olikin ihan mahtavaa, että sain pestyä tämän ikkunan ennen pakkasten tuloa niin siitä näkee sitten myös läpi! Yksi kuva oli tässä välissä otettava parvekkeen puolelta, koska 21.11. oli vain niin kaunis aamu, ja ikkunastani näkee auringonnousun. Maagista.

Olen pitkän ajan miettinyt, että mitenkä saisi ikuistettua olohuoneenpuoleisen näyn kankaalle. Siitä saisi vaikka Vallila todella hyvän idiksen tehdä Kelohonka-kuosille Talvikoivu-mallin. Nuo koivun oksat auringonnousua vasten ovat kuin maalauksesta. Jos on harmaa päivä, ne ovat silti kauniita harmaatakin taustamaisemaa vasten. Oksien muodot ovat todella upeat. Taidan ottaa verhot pois kokonaan talveksi, että saan ihailla niitä. Tai tarkemmin ajateltuna, pakko laittaa valoverho tuohon ikkunan ja kasvien väliin, muuten huonekasvit saavat kylmää, ja mahdollisesti itsekin saan. En siis sittenkään ota valoverhoja pois tuolta ikkunalta.

Oma henkinen kello meni taas sekaisin kun kelloja piti siirtää talviaikaan , ja tämä on aiheuttanut hieman unettomuutta ja jopa alakuloisuutta. Olen jotekin poikkeuksellisen alavireinen. Tuntuu taas siltä ettei saa mitään aikaiseksi. Minulta hajosi pieni arkkupakastinkin, joka oli minulle todella tärkeä. Harmittaa todella paljon. Siinä meni mansikoita ja vaikka mitä. Onneksi huomasin asian sellaisessa vaiheessa, että ehdin siirtää kanttarellit pikkupakastimeen, ennen kuin ne ehtivät sulaa. Kaikki muu meni bioon. En saa puhdistettua sitä pakastinta loppuun asti nyt jostain syystä. Pää on jäässä… siitähän tämä blogikin osittain kertoo!

Työhuone ja makkari ovat nyt vaihtaneet paikkaa. Mainitsin siitä eräässä artikkelissa (Lokakuun kuulumisia), että se oli aikomus tehdä. Ja tottakai kamat ovat vielä aivan sekaisin kuin muuton jäljiltä. Olen yrittänyt suoriutua töistäni ensisijaisesti, ja teen pikkuhiljaa muita juttuja pois. Alkaa olla kohta kiire jos meinaa jouluksi saada kaiken tehtyä, tai kämpän edes siedettävään kuosiin. Kipeilevät nivelet eivät auta asiaa juuri yhtään. Marraskuu on parin päivän päästä ohi, ja ajattelin laittaa joulukuusenkin paikoilleen. Tavaraa lentää roskiin nyt urakalla!

Minulla on tapana tehdä näitä TODO-listoja (ei välttämättä kovinkaan viisasta). Sain yliviivata siitä muutaman kohdan jo pois. Nimittäin, kun pesin keittiön ikkunan, niin pesin samalla myös makkarin ikkunan. Makkarin ikkunan edessä on nyt läppärille tarkoitettu työpöytä. En ole siinä vielä ollut istuskelemassa, kun ympärillä on vielä hieman tavaraa hujan hajan. Mutta menen sinne jossain vaiheessa istuskelemaan ja katselemaan maisemia samalla kun kirjoitan. Olen aina pitänyt tästä ajatuksesta, ja tämä työpiste oli vain pakko saada takaisin.

Innostuin niin kovasti, kun sain keittiön ikkunan pestyä, että päätin ommella siihen uudet verhot. Edelliset olivat aika kesäiset, ja ne olivat roikkuneet siinä muutaman vuoden. Nyt halusin uutta. Minulta löytyi vielä ihanaa kuusikangasta ja jokin valoverho jemmasta, joista sai oikein kivan yhdistelmän ikkunalle. ”Pardon my French”, mutta hitto soikoon kuinka kauhea määrä tuolla panelin takana verhokiskojen päällä oli pölyä! Pitää jossain vaiheessa ottaa koko roska alas ja putsata oikein kunnolla. Pöly ei nimittäin lähtenyt pois imuroimalla. Teen toisen verhoparin toiselle ikkunalle vielä jossain vaiheessa kunhan saan tavaroita enemmän paikoilleen. Sen ikkunan äärellä asustelee kiinanruusu, jolle on pakko laittaa talvea vasten valoverho ikkunan eteen, ettei se saa vetoa.

Olen siis laittelemassa näitä tavaroita ja mööpeleitä takaisin sellaiseen järjestykseen, missä nämä olivat joskus aikaisemminkin. Tulin siihen tulokseen, että jotkut asiat kerta kaikkiaan vaan toimivat niin kuin ne olivat silloin. Yritin laitella tavaroita asuntooni Feng Shuin mukaan, mutta alkaa tuntua siltä, että se on vain koko ajan pilalla. Ylimääräinen tavara pitäisi nyt vain saada pois niin olisi paljon parempi.

En tiedä, tekisinkö rikkoutuneesta pakastimesta jonkin väliaikaisen säilytysarkun tavaroille, vai mitä sillä oikein tekisin. Siirrän sen alkuunsa nyt tuohon keittiöön kukkapöydäksi pois jaloista. Siitä saa nyt väliaikasesti tehtyä vaikka peikonlehdelle pöydän, tai jonkin aamiaispöydän, tai muun vastaavan.

Aion heittää todella paljon tavaraa pois, mitä olen säästellyt vuosien varrella. Muun muassa, kasviharrastuksessa käytettyjä ruukkuja ja lautasia on tarkoitus heittää pois. Jostain syystä tällä hetkellä asunnossani eivät kukkaset oikein viihdy. Voisikohan tämä johtua siitä, kun minulla ei enää ole akvaariota? Onko muilla vastaavia kokemuksia näistä asioista? Ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan. En silloin aikoinaan mitannut huoneen kosteutta mitenkään, eli minulla ei ole siitä mitään hajua.

Lisäsin ikkunanpesun yhteydessä pattereilla toimivat kausivalot ikkunan väliin. En tiedä oliko siinä järkeä laittaa ne sinne väliin, mutta kokeillaan mitä tapahtuu. Patteriyksikkö on tietenkin keittiön puolella että saan vaihdettua patterit avaamatta ikkunaa. Minusta ne näyttävät oikein sieviltä, myös ulkoa päin katsottuna. Minulla on vielä toinenkin samanlainen kausivalo jonka saatan laittaa makkariin.

Virittelin pattereilla toimivia LED-valoja muuallekin, esimerkiksi telkkarin eteen. Istun usein juurikin sellaisessa kohdassa olohuonetta, että näen ne valot. Ne ovat todella kivat.

Suomi pelasi Davis Cupissa Australiaa vastaan tennistä marraskuun 24.

Olen alkanut fiilistelemään tässä löhötuolillani iltoja ”takkatulen” äärellä. Tälläkin hetkellä minulla on ”päällä” YouTubesta löytyvä takkavideo. Nämä ovat siis aivan ihania! Laitan tähän linkin yhdestä ihanasta takasta, jota olen katsellut. Siinä on myös ääni. (Linkki takkaan). Tästähän ei enää puutu mitään muuta kun oma kulta kainalosta… tai kissa sylistä!

Marraskuussa alkaa jo käpertyä villapeiton alle takkatulta fiilistelemään.

Istuskelen tällä löhötuolillani paljon, koska tässä voin tehdä myös läppärillä tehtäviä töitäni. Mutta tosiaankin välillä ihan fiilistelen ja mietiskelen kaikkea, kuten Foxya. Olen esimerkiksi tyytyväinen, kun sain laitettua parvekkeen talviteloille. Vietin yhden päivän partsilla siivotessa sinne tippuneita koivunlehtiä, ja otin kaikki viritetyt pavilijongin seinämät alas. Toin sisälle paljun vesipumpun, sähkögrillin ja Foxy-patsaan. Se on nyt tuossa vieressäni pöydällä tuikkukipon vieressä.

Monsteritomaatti on vasemmalla laidalla ”viemässä tilaa” kuvasta.

Olen nähnyt paljon unia viime aikoina Foxysta. Hän on usein mukana kaikessa mitä teen, ja sitten katoaa johonkin. Alankohan jo vihdoinkin päästä hänen poismenostaan yli, vai mitä tämä tarkoittaa? Mietin yksikin yö, kun en saanut unta, että mitäpä jos talossa jossa asun, sattuisi tulipalo. Minun pitäsi poistua asunnostani vaikkkapa viidessä minuutissa, ja ottaa ne asiat mukaani, jota otan. Läppärit tietysti pitäisikin ottaa, mutta siihen samaan mukana otettaviin asioihin kuuluisi Marikan tekemä lyijykynäpiirros Foxystä ja hänen tekemät huovutetut minifiguurit. Kamera ja objektiivit, sekä kumitädin kuva pitäisi ottaa myös. Jos ehtisin, nappaisin jonkunmoisen pinkan neulomisprojekteja, ja yhden tärkeän vinyylilevyn, joka on veljeni tuotantoa. Poistuisin asunnosta pukeissa, tottakai, uusimmat lenkkarit jalassa. Mitä viidessä minuutissa ehtisi tekemään? Toivottavasti minun ei koskaan tarvitse joutua tällaiseen tilanteeseen.

Eiköhän tämä marraskuu ole tässä. Pari päivää vielä ja on joulukuu. Aika vierii kohti vuoden loppua. Pitää pysähtyä ja olla itselle enemmän armollinen. Kyllä tämä tästä vielä suttaantuu, niin kuin täällä meillä päin on tapana sanoa.

Marraskuun mietteitä Read More »

On tämä ja syksy!

On tämä ja syksy, tai ei edes vielä termisesti mitattuna ole! Tällä hetkellä ulkona on yli 20°C lämmintä, eli ihan T-paitakeli. Viikko sitten meteorologit sanoivat, että nyt ei tule niin kesäisiä lämpötiloja enää, mutta kuinkas väärässä he olivatkaan. On tässä muutama erittäin syksyinen ja sateinen päivä ollut, mutta sitten taas kesäisen lämmintä. Ei tuo itseäni haittaa, mutta luonto ei välttämättä ole ihan mukana. Ja sen verran vielä mainitakseni tämän viikon säästä, Lappiin satoi ensilumi 20.9.2023 (katso videoklippi YLE:ltä). Etelässä on yli 20°C lämmintä ja Lapissa on lunta. Huh.

Laitoin tämän päivän säätiedotuksen viereen tilanteen, joka oli 11.9.2023. Silloin oli syntymäpäiväni, ja lämmin päivä se oli sekin. En tehnyt mitään erityistä tuona päivänä, mutta halusin lähteä katselemaan lempipaikkaani, Immalanjärven lintutornia (sijainti kartalla). Ilma oli erittäin kostea ja utuinen, jopa käsin kosketeltava. Arvasin, että tiedossa on kivoja sumuja joka paikkaan. Naapurissa oleva oleva golf-kenttäkin oli aivan sumussa, ja pysähdyin matkan varrella ottamaan kuvan sähkölinjoista, joiden alle oli kasautunut paikoittain sumua. Tunnelma oli jotenkin maaginen.

Utuinen sää
Kuva 11.9.2023

Pääsin lintutornille, ja voi hyvänen aika mitenkä siellä oli taas niin seesteistä! Ei tuulenvirettäkään, ja tottakai järvi oli aivan utuinen joka paikasta. Näkymä oli kuin sadusta. Ihastelin maisemia puolisen tuntia ja jatkoin matkaa.

(Klikkaa kuvasta suurempi versio, kuva 11.9.2023)

Ostin itselleni synttärilahjaksi uudet ulkoilujalkineet. Kesähän minulla meni melkein siihen, kun en pystynyt liikkumaan kunnolla. Kengät eivät myöskään menneet jalkaan ja sain kulkea melkein koko kesän joustavakankaisilla paskoilla kengillä. Nyt jalat eivät enää ole turvoksissa, niin päätin hankkia uudet kengät. Osuikin ihan hyvin kohdalle taas vaihteeksi Salomonit. Lähdin heti testaamaan kenkiä, ja hyvä niin, koska sain kokea aivan henkeä salpaavan näyn, kun joutsenparvi lensi ylitseni!

Joutsenet muuttavat syksyllä
(Kuvakaappaus videosta, ei julkaistu 14.9.2023)

Seuraavana päivänä oli vielä todella hyvä sää, ja ajelinkin pitkin päivää sähkövekottimellani. Tottakai kävin Immalanjärven lintutornilla!

(Klikkaa kuvasta suurempi versio, kuva: 15.9.2023)

Äitini oli myös laittanut alkuviikosta minulle onnitteluviestin, jossa oli hänelle aikoinaan istuttamani köynnösruusu. Sehän kukki tänäkin vuonna. Kävin päivällä ottamassa siitä kuvan. Tämä siis Sympathie-lajike.

Hyvä se vaan on että on saatu nauttia suht poutaisesta syksystä, vaikka vesisade yllättikin heti sunnuntaina, ja siinä rytäkässä satoi vissiinkin koko syksyn sademäärä. Nurmikollekin jäi lätäköitä joksikin aikaa, mitä en ole tässä kymmenen vuoden aikana sellaistakaan nähnyt. Tämän viikonlopun jälkeen oli seuraavalle viikolle (tämä viikko) odotettavissa jopa myrskyä. Noh, kyllähän sieltä jotain sen tapaista pyyhkäisi ylitse, mutta se oli aika pikainen tuulahdus.

Minulla on ollut älytön tuuri tänä kesänä, että kaikki kovemmat tuulet ovat tulleet lounaasta, ja se suojaa parvekettani. Niin kuin tälläkin kertaa, tuulivahingot jäivät hyvin pieniksi, vaikka olisi odottanut vaikkapa, että pavilijongin seinämä repeää. Vain pelargonia sai kärsiä. Konnunsuolla oli mitattu 21,5 m/s tuuliväänteitä, joka on jo aika raju. Voin sanoa, että jos tuollaisella tuuliväänteellä tuulee suoraan kaakosta päin, niin parvekkeelleni ei montaa ehjää tavaraa jää. Onneksi siis on tuullut tänä kesänä toisesta suunnasta.

Ruukku lojui pari päivää lattialla, ja kävin eilen siivoamassa parveketta. Lattia oli taas täynnä koivunsiemeniä ja nyt myös pelargonian ruukusta levinnyttä multaa. Eihän siinä muu auta kun ottaa harja ja rikkalapio käteen ja aloittaa hommat. Pyysin pelargonialta anteeksi, ja siistin siitä kaikki kuivat lehdet ja kukinnot pois, ja nostin sen takaisin paljun päälle. Yllättävän kestävä rehu! Ei ollut mitenkään hirveän paljon katkenneita kukkavanoja ja rungotkin ovat pysyneet viskelystä huolimatta ehjinä. Pitää keksiä sille jokin talvehtimispaikka.

Siistin samalla muitakin kasveja. Otin ränsistyneen keijunmekon alas, ja siistin maissiruukun. Jospa maissin juurella ehtisi vielä persilija kasvaa oikein kunnolla.

Siistimisen jälkeen kaikki näyttikin paljon paremmalta, ja innostuin vielä siivoamaan parveketta enemmänkin.

Siistityt kasvi-istutukset

Säästin maisseista ne varret, joissa on kukinto. Luulin ensiksi, että niitä on vain yksi, mutta niitä olikin useampi. Nypin matalat maissit pois. En edes odottanut, että nämä ehtisivät kukkia. Tähkää ne eivät ehdi muodostaa kun ”kesä” loppuu kesken. Eikä nuo varmaan edes pysty pölyttymään kunnolla tuossa, kun niitä on niin vähän.

Suunnitelin laittavani suikeroalpin talveksi ruukkuun. Ruukku pitäisi laittaa parvekereunan lähelle jotta se saa lunta niskaansa. Rehu innostui kasvamaan ihan tässä hiljattain ja se on sellaisessa paikassa, jossa minun täytyy sitä kastella. Eli siihen ei pääse satamaan vettä. Toivottavasti ruukkuun siirto onnistuu, koska olen aikonut purkaa tuon puulaatikon viemästä tilaa.

Otin pavilijongista alas yhden panelin, joka oli viritelty ”katto-osaan”. Nyt aurinko pääsee paistamaan olohuoneeseen tomaatille asti, josta se tykkää erityisen paljon. Takaseinustan peikonlehtiverho on saksittava pois, koska en pysty irrottamaan pavilijongin putkea kipeiden käsieni takia. Putki on ujutettu verhossa olevaan kujaan. Pitää keksiä jokin muu ratkaisu sille tai jollekin muulle verholle ensi kesäksi.

Siivosin samalla pehmusteet pois parvekkeelta ja toin ne sisälle kuivumaan. Ne olivat imeneet itseensä hieman kosteutta, mutta eivät haisseet tunkkaiselta. Ne ovat kuivahtamassa olkkarin lattialla tällä hetkellä.

Innostuin vielä siirtelemään joidenkin tavaroiden paikkoja olohuoneessa heti edellisen artikkelini jälkeen. Nyt ainakin maapallon ”ympäristö” on mieluinen. (edellinen versio) Ornokin löysi itselleen paikan. Nyt sillä on toinen pallo kaverina. Löysin kätköistä myös jonkin kappaleen matkailuaiheisia kirjoja, joiden päälle asettelin maapallovalon. Kätköistä löytyi myös pari hauskan näköistä pulloa, joista toinen kaipaakin näköjään vähän korjailua.

Ornon Ping Pong valaisin sai maapallovalaisimen kaveriksi.

Asettelin myös olohuoneen nurkkauksen tavarat vähän parempaan järjestykseen. (edellinen versio)

Kunpa kädet nyt parantuisivat niin pääsisin tekemään kaikkea kivaa. Olen yrittänyt vetreyttää niitä muun muassa neulomalla, mutta sitä ei voi kovinkaan pitkään tehdä, tai sitten se on vain hirvittävän hidasta. Mutta nyt alkaa viikonloppu, ja pitää unohtaa huolet. Lähden nauttimaan vielä viimeisistä tämän päivän auringonsäteistä, kun niistä vielä voi nauttia. Mittari näyttää edelleen 20°C niin tarkenee ajella vähän sähkövekottimellakin. Hyvää viikonloppua!

On tämä ja syksy! Read More »

Hidasta elämää vietetty koko syyskuun alku

Syyskuu on jo kohta puolessa välissä ja minulla on vieläkin nivelet kipeät. Haluaisin haukkua koko terveydenhuoltojärjestelmän, mutta se tuskin auttaisi mitään. Onneksi pääsen ensi viikolla fysioterapeutin vastaanotolle, jos hän voisi vaikka auttaa minua jotenkin, kun lääkäreiltä ei saa apua. Tämä nivelten kipuilu on haitannut koko kesän tekemisiäni niin paljon, etten tännekään juurikaan kirjoittele, enkä paljon saa projektejakaan tehdyiksi. Parvekekaan ei ole laitettu kuntoon, vaikka kesä on jo miltei ohi. Olen nyt ostellut kaiken maailman rannetukia, josko niistä olisi yhtään mihinkään apua, ja kyllähän ne vähän auttavat. Kunpa vaan selviäisi syy, miksi tässä näin karseassa kunnossa ollaan. Mutta se siitä, ja kuulumisiin.

Inhottaa aika paljon tuo parveke, kun en ole sitä saanut siistittyä kokonaan. Kaikki oli ihan hyvällä mallilla, mutta sitten se vaan tyssäsi. Nyt en käy siellä juuri lainkaan, vaikka pitäisi käydä kastelemassa vaikkapa kukat. Sitten kun on vielä ollut pari aika tuulista päivää, niin on suoranainen ihme, että mitään ei ole rikkoutunut. Pelargonia kaatui kyllä tuulessa suoraan vesiaiheen ”Foxy”-koristeen päälle, mutta se kesti ehjänä. Pitää kait tuoda se jo kohta sisälle. Onneksi vesiaihe ei ole käytössä koska sen vesisäiliöön olisi mennyt peargonian kaatumisen takia multaa ja kasviroipetta.

Maissit lakosivat kovassa tuulessa mutta kävin sitomassa ne kiinni myöhemmin. Niiden juurelle istutettu persilija kasvaa ihan hyvin.

Ihan hävettää tuo edellinen kuva, ja mitä roipetta siinä näkyy. Kuvassa on esimerkiksi roskaämpäri, johon lakaisen kaikki koivun siemenet. Olisi syytä kiinnittää huomiota kuvien ottamisen yhdeydessä vähän enemmän estetiikkaan, mutta minkäs teet. Ei tähän hätiin muutakaan saa.

Harvemmin sitä tulee enää syyskuussa istuskeltua parvekkeella, vaikka kelit ovat päivällä todella lämpimiä. Olen ajatellut purkaa kaikki tekstiilit hyvissä ajoin partsilta pois, etteivät ne homehdu. Puusohvan pehmusteen vien häkkivarastoon, samoin pavilijongin seinät. Kehikon jätän pystyyn, sitä tuskin tarvitsee purkaa talveksi. Siihenhän voisi viritellä jotkut kivat kausivalot, joita minulta löytyykin jo tuolta entuudestaan.

Lämmintä keliä tiedossa myös seuraaviksi päiviksi (21-22C). Kuvakaappaus: Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

En ole jotenkaan saanut pidettyä lahjaksi saatua keijunmekkoa kauniina. En tiedä mitä teen väärin. Olen lannoittanut ja kastellut sitä ihan säännöllisesti koko kesän. Taidan purkaa sen jo pois tältä kesältä.

Parveke ei ole niitä helpompia paikkoja kasvattaa yhtään mitään. Nyt vielä tänä kesänä parveke täyttyi koivun siemenistä, niin kaikki näytti niiden jäljiltä ihan kamalalta. Niitä satelee jatkuvasti sinne lisää. Tilanne on aivan toivoton. Täytyy jälleen kerran miettiä parveketta uudelleen, että tuollaiset asiat saisi sieltä hoidettua pois, jos on tarve.

Suikeroalpi alkoi viihtymään parvekkeella.

Pitäisi vaan raaskia heittää tavaraa roskiin! Jotenkin takaraivossa on aina sellainen ajatus, että kun jotain heittää pois, niin hetken päästä sitä sitten tarvitsee. Nytkään en voi olla yhtään varma, kasvattelenko parvekkeella ämpäreissä enää koskaan mitään. Minulla on ihan kivojakin muovisia ruukkuja, missä paprikat ja tomaatit voisivat kasvaa. Miksi siis säilyttämään vanhoja muoviämpäreitä? Olen joitain jo viskannutkin pois, kun nehän menevät ajastaan myös rikki. Olen keksinyt myös keinon, kuinka niitä voi pestä kerrostalossa menemättä ulos. Pesuveden voi kaataa suodatinkankaan läpi, niin kaikki multa-aines, ynnä muu, jäävät siihen kankaaseen. Veden voi sitten kaataa viemäriin ja kuivasta suodatinkankaasta voi rapisuttaa kaiken hiekan pois. Samaa menetelmää käytän, jos pitää kastella huonekasvit kunnolla.

Kävin hetki sitten kurkkaamassa parveketta ja maissin tilanteen, niin sehän kukkii! Mitä ihmettä? Ei se kyllä ehdi mitään tähkää tehdä kun syyskuu on jo näinkin pitkällä. Se tarvitsee enemmän lämpöä ja vieläpä pölytyksenkin. Pölytys onkin varmaan se ongelma, mihin tämäkin kaatuu. Mutta, tarkoitushan ei ollut kasvattaa maissia edes tähän pisteeseen asti, vaan ihan koristeeksi. Annan sen siis pönöttää tuossa… jospa joku lintu kävisi syömässä siitä tuon kukan.

Täytyy tehdä uusi TODO-lista kun asiat muuttuvat ennen kuin niitä ehtii edes toteuttaa. Yksi asia ilahduttaa minua kuitenkin ja otan sen tyytyväisenä TODO-listaltani pois. Nimittäin, sain viriteltyä olohuoneen nurkkauksen siistimmäksi (artikkeli: 23.7.2023). Tämän kaltaiset hommat vaan siiryyvät pidemmälle kun en pysty kipeillä käsilläni oikein ”askartelemaan” mitään. Työt yritän hoitaa, niissäkin on toisinaan ongelmia. Teenhän myös tekstiilipainatuksia, niin se on aika lailla käsityötä.

Ainakin olohuonenen nurkkaus on nyt siistimpi kuin mitä se oli aikaisemmin. Lähtötilanne näytti kuta kuinkin tältä:

Jätin sen tarkoituksella virittelemättä hetkeksi, kun minulla oli kissat hoidossa. Tavarat vielä tuolla saattavat vaihtaa paikkaa, esimerkiksi, saatan siirtää maapallovalaisimen toiseen laitaan olohuoneen seinämää, ja saniaisen amppeliin.

Minulla on vino pino vehkoja, joille alkujaan tarvitsin kukkapöydän, ja olohuoneen nurkkaus olisi se paikka, jossa ne todennäköisimmin viihtyisivät. Sattumoisin olin säästänyt yhden pitkähkön liimapuulevyn ja metallijalat, joista sai tehtyä jonkunlaisen tason nurkkaukseen. Oli aikamoinen työ saada ruuvailtua kulmaraudat puurimoihin kiinni, mutta nyt se on tehty.

Seuraava TODO-listalta poistettava asia lienee viritellä olohuoneeseen kattolamppu takaisin. Tai, ei se nyt mikään kattolamppu varsinaisesti ollut, vaan tekemäni viritelmä kelopuusta. Kauhea hökötys. Sain apua serkulta, ja hän auttoi minua saamaan viritelmän alas. En tiedä onko siitä mahdollista saada koskaan yhtään siistimpää, vai hankkisiko vaan uuden valaisimen. Toki, valaisimia minulta kylläkin löytyy. Sitten on ihan eri asia, sopivatko tyylillisesti ne tänne olohuoneeseen.

Kelottuneet kepakot on nostettu jaloista pyörimästä tällä hetkellä television yläpuolelle. Kävi kyllä mielessä, jos ne olisikin jättänyt siihen roikkumaan. Vähän sahailisi parista kohtaa poikki ja laskisi ne alemmaksi seinustalla. Joka tapauksessa, ne sopivat paremmin seinustalle kuin kattoon. Kuvassa kaikki on näköjään vielä hieman sekaisin. Korissa on neulomistarvikkeita, tuuletin joutaa jo pois, Orno etsii vielä paikkaa… anopinkieli… ei saakeli mihin kuntoon sekin on mennyt!

TODO-listalta löytyy siis myös huonekasvit, tai lähinnä rupsahtaneet huonekasvit. Niitä on jonkin verran. Olen aktivoitunut huonekasvikanavien seurannassa, ja todennut useaan otteeseen, että on tullut opittua asioita aivan väärin. Ei kannata ihan kaikilta ohjeita ottaa vastaan, jos tieto on lähinnä sellaista, että ”kun aina ollaan tehty näin”-meininkiä. Tuurilla ne laivatkin seilaa.

Huonekasveista ainakin anopinkieli, yksi palmuvehka ja peikonlehti tarvitsevat akuuttia huomiota. Vaikka peikonlehti tekeekin uusia lehtiä koko ajan, se on istutettu aivan väärin. En vaan tiennyt, että senkin voi istuttaa niin sanotusti väärinpäin. Noh, nyt tiedän, ja osaan istuttaa sen oikein päin! Niille, jotka eivät tätä tiedä, niin peikonlehden ilmajuuret (”nystyrät”) kuuluvat olla kasvin tukikeppiä vasten, eli kasvin takana. Jos se istutetaan väärinpäin, sen runko ja lehdet kasvaa miten sattuu. (Katso ohjevideo TÄÄLTÄ kuinka peikonlehti istutetaan)

Noh, eiköhän tässä ollut jo ihan tarpeeksi tälle kerralle, niin lopettelen tältä erää tähän. Jos vaikka saisi tänään jotain muutakin vielä aikaiseksi.

Hidasta elämää vietetty koko syyskuun alku Read More »

Uusi kasvuastia käyttöön – HYDRO tomaatti osa 5

Sain vihdoinkin aikaiseksi viritellä uuden kasvuastian hydroviljelyjä varten, ettei vaivoin hankittu uusi tomaatti heitä henkeään ennen kuin ehdin sen laittaa paikoilleen. Sain tädiltäni nimittäin sitä kaipaamaani Moneymaker-tomaattia pari taimea. Jouduin kylläkin luopumaan edellisestä hydrokasvistani näiden uusien tieltä.

Vesiviljelyssä kasvatettua Super Sweet-kirsikkatomaattia.

Jos joku nyt saa tästä jotain inspiraatiota, koska tämä todellakin näyttää helpolta hommalta, suosittelen kiinnittämään seuraaviin asioihin erityistä huomiota:

  • Kasvuastia soveltuu elintarvikekäyttöön, ettei siitä irtoa veteen mitään ylimääräistä.
  • Astiasta ei pääse valoa läpi, koska siitä muodostuu levää.

Kuten huomaa, omasta astiastani näkyy läpi vielä tässä vaiheessa, mutta päällystän sen kauttaaltaan ennen käyttöönottoa. Tarkistin myös elintarvikekelpoisuuden, josta on merkintä astian teippauksessa (vihreä korostus/merkintä).

Esivalmistelut

Koska kyseessä on DIY-projekti, piti uuden kasvuastian kanssa tehdä vähän esivalmisteluja. Tuttavani auttoi minua kannen aukkojen poraamisessa. Minulta ei sattunyt löytymään reikäsahaa, niin pyysin vähän jelppiä asian kanssa. Mittasin ruukun, ja merkkasin kohdat mihin halusin reikiä. Kun reiät oli tehty, hioin hiekkapaperilla varovasti reunoihin jääneet ”muovimujut” pois. Kansi oli valmis. Kansi on myös läpinäkymätöntä muovia, eli sitä ei tarvinnut peittää erikseen millään materiaalilla.

Koska hankkimani kivivillapalat olivat kaikki neliskanttisia, ne piti muotoilla ruukuille oikean kokoisiksi. Yritin tehdä tämän pahvilaatikon sisällä, ettei kivivillaa joudu mihinkään muualle. Ne saattavat nimittäin pistellä aika ikävästi. Käytin pilkkomisessa leipäveistä ja suojasin kädet kertakäyttöhanskoilla.

En ottanut kuvia siitä kun yritin epätoivoisesti peittää astian sivuosat ja pohjan ikkunateippaukseen käytettävällä teipillä. Homma tuli kuitenkin tehdyksi, ja lopuksi tein vielä ikkunateipistä ”suojapalat” tyhjien ruukkureikien kohdille. Tämä tulee olemaan väliaikainen juttu, koska niihinhän tulee jossain vaiheessa kasvit vesiviljelyyn. Mutta alkuunsa pitää pärjätä näillä mitä nyt on. Kanteen piti myös tehdä ilmastinletkua varten oma reikä.

Sitten vaan taimet paikoilleen. Laitoin ruukkujen sivurei’istä läpi nippusiteen vastakkaisille puolille, että saan viriteltyä niihin narut tomaatin tukemista varten. Moneymaker on korkea ja runsaskasvuinen tomaatti, ja se pitää tukea. Peitin kivivillat vielä ruukkusoralla etteivät tomaatin juuret altistu valolle tai kuivahda.

Koska kasvivalo oli edellisen tomaatin jäljiltä korkealla, se piti laskea tätä varten niin alas kuin mahdollista. Uuden jalustan johdosta se olikin suht helppoa. Valaisin makaa tukipalkkien päällä oikealla korkeudella. Kuvassa astiasta näkyy nyt myös teippaukset, jotka estävät valon pääsyn astiaan. En aio katsoa sitä läpi vuoden. Peitän teippaukset vielä jollakin toisella materiaalilla, mahdollisesti kankaalla.

Laatikon teippaukset näkyvät vielä ikävästi.

Käänsin tomaattiastian vielä toisinpäin. Nyt sille jää enemmän tilaa kasvaa myös syvyyssunnassa. Edellinen kasvoi takalaidassa ja oli miltei ikkunassa kiinni. Siihen oli vaikea päästä käsiksi toisinaan, kun piti poistaa esimerkiksi varkaita. Olen nyt saanut muutenkin uutta tietoa tomaatin kasvatuksesta, ja teen taas homman toisella tapaa. Siitä sitten jossain toisessa kirjoituksessa lisää. Joka tapauksesa, ylemmässä kuvassa on lähtötilanne viikko sitten, ja alemmassa on tämän hetkinen tilanne. Aika paljon se on kasvanut!

Tomaatti 28.7.2023
Uutta kasvua pukkaa…

Katsotaan mitä tälle viritykselle käy. Tämä viritelmähän ei vielä ole täysin valmis. Kasveille pitää laittaa jokin tuuletin, mikä on silloin tällöin päällä. Pitää varmistua, että varret vankistuvat, eivätkä lehdet homehdu.

Edellisiä hydro-tomaattiin liittyviä julkaisuja

Voit tilata artikkelit suoraan sähköpostiisi tai seurata Facebook-sivuani, jossa kerron uusien artikkeleiden ilmestymisestä. Julkaisen joskus yksittäisiä kuvia Instassa ennen kuin ne ovat blogissani, jos ne tänne edes päätyvät. Kiitos kun luit, ja hyvää viikonloppua!

Uusi kasvuastia käyttöön – HYDRO tomaatti osa 5 Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top