parvekepuutarha

Parvekekatsaus 27.7.2010

Lähdetään liikkeelle seuraavasta kuvasta joka kertoo aika paljon, miksi en ole hirveämmin parvekeblogia kirjoitellut:

Otin kuvan juuri äsken, noin viisi minuuttia sitten noin kello 16. Lähes saman verran lämpöä on tässä tietokoneen äärellä! Lämpöä siis riittää vaikka sivuseinustan lasit ovat avonaiset. Minulla on siihen rakenteilla kehikot ötökkäverkoilla varustettuina, etteivät kissani pompi siitä sitten pihalle, kunhan saan ne kotiin (ovat vanhempieni talolla hoidossa pahimman kuumuuden ajan).

Jouduin siirtämään basilikan pois paahteesta, koska se kuivui tomaattien edessä todella nopeasti. Rehua pitää nimittäin kastella koko ajan. Saviruukussa oleva basilika on ollut koko kesän tuossa samaisessa paikassa, ja se voi oikein mainiosti. Valkoisessa muoviruukussa oleva basilika ei oikein pidä olostaan. Pitäisiköhän sillekin laittaa saviruukku? En tiedä kannattaako sitä enää tänä vuonna siirtää, mutta voihan se olla että on pakko.

Basilikan vieressä vasemmassa laidassa on parveketomaatti, väristä en ole varma. Niihin on jo tullut raakileita:

Blagovest F1-tomaatti on kukkinut jo jonkin aikaa, mutta epäilen, että sitä vaivaa jokin tauti. Sen lehdet ovat ihan laikukkaat ja kukat eivät oikein tahdo kehittyä tomaateiksi. Vaihdoin tänään kaikki mahdolliset tukinarut sukkahousuversioihin. Huomasin, että alin naru oli vahingoittanut runkoa jonkin verran. Toivottavasti tomsku ei nyt kuole tuohon! Olen myös joutunut sumuttelemaan tomaatin multaa mäntysuopaliuoksella, koska sinne on pesiytynyt pikkukärpäsiä jonkin verran. Joutunee keksimään jonkin toisen keinon kohta, esim vesilasin, ettei juuret vahingoitu suopaliuoksesta.

Blagovest-tomaatti kukinto loppu

Parvekekatsaus 27.7.2010 Read More »

Parveke kesäkuntoon vihdoinkin!

Tätä päivää olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Sain nimittäin parvekkeeni laitettua tänään kesäkuntoon. Joitakin asioita joutunee vielä lisäämään/muuttamaan, mutta ne ovat pikkuruisia asioita muihin verrattuina 🙂 Tässä kuva alkuillasta otettuna:

Parveke 15.6.2010
Parveke 15.6.2010

Tein tänään joitakin hankintoja parvekkeelleni. Esimerkiksi, tuo bambutuoli, joka näkyy kuvassa. Ostin sen Rajamarketista kun olin spray-maaliostoksilla… kalliiksi tulee käydä hankkimassa tuollaisia neljän euron purkkeja 😀 Noh, kuitenkin olen tuota tuolia himoinnut ainakin kuukauden, niin kai minä sen voin mennä ostamaan! Badenbaden lähti autokyydillä kaverin pihalle odottelemaan käyttöä, siis sinne, missä sitä puutarhaa olen viimeiset vuodet laitellut. Tässä kuva toisesta suuntaa parveketta:

Olen viritellyt päivänsinit parvekelaatikoihin. Saa nähdä, että viihtyvätkö ne tällä seinustalla. Viime vuonna tässä kohtaa olivat kurkkupusikot.
Ja vielä yksi seinusta…

Olen asetellut tomaatin taimet tällä kertaa olohuoneen ikkunan eteen. Tein siihen vanhasta futonipohjasta pöydän, jonka alle voi jemmata sitten kaikkea ”törkyä”. Toki ne voisi vielä varastoonkin jos niille ei keksisi käyttöä… niin kuin varmasti keksisinkin heti, jos ne sinne veisin 😀
Tomaattien edessä kasvaa basilikaa (Orient Express). Jos tarkalleen ottaen käydään luettelemaan mitä tuolla pöydällä kasvaa niin vasemmalta lähtien: MATO (tomaatti), Parveketomaatti (Balcony Duett), tyhjä ämpäri johon tulee tomaattia, saviruukuissa Parveketomaatti, saviruukkujen edessä basilika, kulmassa F1 Blagovest tomaatti. Bambutuolin oikealla puolella ruukussa on mustasilmäsusanna, jota toinen kissani tykkää käydä typistämässä.

Perennat parvekkeella
Akileijat parvekeruukussa

Tässä ihan villi kokeiluni tälle kesälle:


Hankin tuollaisen muovisen neliskanttisen ruukun toisille kasveille ja istutin suurehkoon saviruukkuun neljä akileijan tainta. Kuka sanoo, ettei näitä voisi laittaa parvekkeelle kasvamaan? Neliskanttisessa ruukussa on palavarakkaus (korkein taimi), tarha-alpi (keskikokoinen taimi 3 kpl), kehäkukkaa vasemmalla muutama taimi ja oikeassa alakulmassa on päivänkakkaraa (loistosekoitus). Kokeillaan mitä näistä tulee!
Sitten tuo oikeanpuoleinen ruukku on tosiaankin täynnä akileijoja. Käsittääkseni ne ovat niitä lehtoakileijoja, ja siellä näytti olevan kolme vaaleanpunaista rehua ja yksi violetti. Toivon ettei ne kuole. Olen tehnyt ruukut sillein, että niiden pohjalla on sepeliä ja niiden päälle olen laittanut vielä soraa. Soran päälle multaa, jossa on kanan peetä (Biolanin lannoite). Mielenkiinnolla siis odottelemaan…
Tarkkasilmäiset huomaavat, että tuohon väliin jää yksi vihreä tyhjä ruukku. Siihen on tarkoitus laittaa kissoille heinää kasvamaan. Ehkä joku ohra ja sitten ajattelin ihan nurmikkoa pistää. Sillä tavalla ne saavat rehutarpeensa tyydytettyä eikä niiden tarvitse typistää kiinanruusua yms.

Parvekekoriste Pöllö
Parvekekoriste Lyhty

Uusiin hankintoihin kuului tänään myös koristepöllö (näkyy kuvassa 2), jonka laitoin tolpan päälle ”patsastelemaan”. Oikealla puolella on kuva yhdestä itsetekemästäni kynttilälyhdystä. Olen käyttänyt siinä tyhjää suolakurkkupurkkia. Minulla on odottelemassa toisenkokoisia kurkkupurkkeja kynttilälyhdyiksi, mutta niistä pitää ensin saada etiketit pois. Joten, päivitän tuon purkin jossakin vaiheessa suurempaan versioon.

Parveke 15.6.2010

Käyn vielä napsasemassa kuvan iltameiningistä… ja tässä se on:

Tältä parveke näytti noin puolen yön aikoihin… tunnelmallista! Ei muuta kuin langattomat luurit korville ja lempparimusaa kuuntelemaan samalla yön taivasta ja luontoa tarkkaillen 🙂

Parveke kesäkuntoon vihdoinkin! Read More »

Parveketta kesäkuntoon

Vihdoinkin kotona! Noh, ei pidä valittaa 😀 On ollut mukava kevät ja kauheasti saanut tehtyä kaverin pihalla. Mutta nyt omaan pikkuruiseen betonipihaan, nimittäin parvekkeeseen.

Tein sellaisen jutun, että poistin parvekkeeltani puuritilät, jotka olivat erittäin epäkäytännölliset. Ne menivät uusiokäyttöön kaverini pihalle. Tein niistä sinne terassin.

Terassin takana talon sivussa näkyy toistaiseksi köynnöskehikot. Syy tähän löytyy kun katsot vähän tarkemmin kuka tuolta ikkunasta oikein kurkistaa. Jotakin oli pakko laittaa ettei kaveri juoksentele naapurin pihalle tuolta talon takaa 😉

Mutta tässä nyt muutama kuva omasta parvekkeestani joiden kuvat on otettu tänään siis.

Tähän kulmaukseen tulee tänä kesänä kurkku. Joudun kasvattamaan taimen uudelleen koska laitoin sen ihan liian aikaisen kasvamaan. Tuloksena oli se, että kurkku kukki jo ja delas kun en saanut sitä kasteltua tarpeeksi ja istutettua suurempaan ruukkuun.

Kuvassa näkyy myös istutusastioita, eli rehut olivat viimeeksi ämpäreissä. Vaikka nuo nyt eivät niin esteettisiä olekaan, koituivat ne melko käytännöllisiksi. Ämpärit ovat edullisia ja niihin saa helposti tukinarut kiinni köynnöstäviä kasveja varten, ja aluslautasiksi käyvät hyvin pesuvadit. Pitää vain tehdä ämpäreihin reiät pohjiin ennen kuin laittaa mullat niihin. Istutan nyt niihin kurkun (chinese slangen) ja joitakin tomaattilajikkeita. Yritän olla rohmuamatta kaikkia tällä kertaa ja jakaa taimia hieman muihinkin paikkoihin 😀

Tässä seinustalla kurkut olivat viime kesänä. Nyt seinustalle tulee tänä vuonna koristeellisia kukkia, kuten esim. mustasilmäsusanna ja joitakin liljoja. Saattaa olla, että laitan vielä päivänsinin. Toivottavasti ötököitä ei tule!

Seuraavassa hieman näkymää ennen siivousta. Niin kuin näette, tavarat ovat ihan hujan hajan näissä kuvissa. Laitan tomaatit kasvamaan ikkunan eteen. Korkeita taimia tulee 3 ja matalia parveketomaatteja laitan väleihin, jos mahtuu.

Tarkoitus on laittaa lattialle matto, jota voin tarvittaessa puistella pihalla ja pestä. Tuli tuossa todettua viime kesän jälkeen, että en halua puuritilää enää mistään hinnasta. On ollut muuten ”todella kivaa” siivota kurkun kukkasia sen ritilän alta, ja jotenkin tuntuu siltä, että noita tuholaisiakin olisi helpompi hallita, jos koko kesän paikallaan olevia ritilöitä ei tuossa lattialla olisi. Ne saivat siis kenkää.

Mutta nyt muihin aiheisiin ja seuraavaan blogiin.

Parveketta kesäkuntoon Read More »

Taimien hoitoa

Olen tänään tuonut loputkin taimet kotoa tänne talolle kasvamaan, ja osalle niistä oli heti tehtävä jotakin. Toivottavasti en sitten tapa niitä 😀

Tuossa aikaisemmin jo taisin mainita, että tilailin siemeniä Virosta, niin nyt niitä siemeniä on sitten itänyt. Olen laittanut suuren osan niistä turveruukkuihin kasvamaan, ja nyt tarvitsen niitä ruukkuja jonkin verran lisää. Ei ihan muutama kymmen tainnut riittää, voi helv***i sentään. Noh, ei auta muu ku painella kauppaan! Taimimultaakin pitää käydä ostamassa kun on tollasia pieniä pussukoita (14 litraa).

Koulin kaikki Blagovest-tomaatin taimet omiin ruukkuihinsa tänään ja samoiten itäneet Ruusunätkelmät. Jälkimmäisten kohtalo hieman pelottaa, koska ne eivät pidä siirtelystä. Toki tässä vaiheessa se saattaa vielä onnistua. Laitoin ne myös turveruukkuihin, jotta sen istuttaminen sitten olisi helpompaa kun sen aika koittaa. Menin vielä sekasin, minkä värinen mikäkin oli. Toivottavasti menee jotenki vielä oikein. Niitä on meinaan kolmea eri väriä tuolla, tai yksi siemenpussi sisälsi sekoituksen. Loput kaksi on valkoinen ja karmiininpunainen. Jälkimmäisiä en ole yhtään vielää siirtänyt mihinkään, niin ne tuskin sitten sekoittuvat muiden kanssa. Huomasin myös, että olen jättänyt listan kotiin toiselle tietokoneelle missä on lueteltuina nuo kaikki kasvit mitä minul on. Jouduin tekemään pilleistä uudet tunnistetikut kun en muista mikä noiden nätkelmien numerot ovat 😀 Noh, pitää käydä hakemassa ne tänään sieltä sitten. Hetki pitää vielä malttaa tässä kun lähden liikenteeseen. Pitää tossa tunnin päästä avustaa emohauvaa ruokkimaan tuo penikka.

Kävin tässä välissä siirtämässä parit taimet toisiin ruukkuihin. Ehkäpä sitten tulevaisuutta taas miettien, niin ei ole järkevää laittaa eri lajikkeita samaan istutusastiaan. Eli, laitoin yrtit tollaseen muovirasiaan itämään, missä nyt ostetaan jauhelihat jne, niin toiset niistä itää kuitenki nopeammin (tilli), ja ovat sitten mukavassa solmussa siellä jossakin vaiheessa! Eli seuraaval kerralla, Minna, istuta ne eri ruukkuihin! Eli uusiin ruukkuihin menivät Mirrinminttu sekä Lipstikka.

Taimien hoitoa Read More »

Kasvihulluttelua

Så där! Nyt on sitten tehty hirvittävä määrä istutuksia… tais mennä jotaa 30 eri lajia tuonne istutuspömpeleihin. Puhe siis minun ihanasta kasviharrastuksestani 🙂

Olen vihdoinkin saanut kaikki rehusysteemit järjestykseen, ja mieli siis lepää. Muutamat siemenet olivat lähteneet niin hyvin itämään, että oli pakko siirtää ne turveruukkuihin jatkamaan kasvuaan. Toivottavasti ne jatkavat kasvuaan! Suurimmat taimet seuraavassa kuvassa ovat kurkkujen taimia.

Tällä hetkellä turveruukuissa on seuraavat rehut:
* kaikki tomaatit (Blagovest, Mato, Parveke, Paprika-)
* kaikki kurkut (chinese slangen, avomaa-)
* päivänsinit (en tiedä minkä värisiä)
* auringonkukat
* tuoksupielus

Tein vielä pienet testit, kun mietiskelin aikani, millä ihmeellä teen merkinnät noihin turveruukkuihin. Tein merkinnän aluksi, nimittäin, tussilla. Arvatkaas mitä! Sehän siinä ei kauan kestänyt kun piti kuites kastella ne ruukut. Sitten sain tähän mennessä parhaimman kuningasidean – pätkin muutamat vaaleat juomapillit joihin päätin kirjoittaa sellaisella ”markerilla” kasvien nimet. Tietysti vähän niitä lyhentelin kun pillissä se tila ei ole niin suuri. Toiselle puolelle pilliä merkkasin juoksevan numeron, ja sille tietenkin on olemassa nimilista, mikä täsmää kasvia, joka siihen ruukkuun on istutettu. Jos tää toimii, niin miksipä sitä ei soveltaisi kukkapenkkiin.

Kuvassa on Tuoksupielus, Lobularia martima. Tein omat merkinnät keltaisiin pilleihin niin erottuvat hyvin. Yhdestä pillistä tuli 4 ”tikkua”. Hyvin edullinen tapa tehdä merkit istutuksien viereen.

Seuraavassa kuvassa Asterin taimet, jotka itivät mielestäni jo pikkusen liian nopeastikin… nimittäin meni 4 päivää niin oli taimet jo esillä. Voi olla, että joudun istuttamaan jossakin vaiheessa uudet jos nuo kasvavat tollasella kyydillä. Mut, hitto soikoon, olenpahan ainakin tänä vuonna tarpeeksi ajoissa liikenteessä!

Varmaan joku ihmettelee, että mihinkä se oikein tuollaisen määrän noita rehuja aikoo survoa, niin niitä on tosiaan tarkoitus laitella vähän ympäriinsä pihoja. ”Rehustuskohteena” (pihan sisustus) on yksi omakotitalon puutarha, äitini etupihan katos ja oma lasitettu parveke. Viime vuodesta jos ottaisi tälle vuodelle oppia, niin en laita tänä vuonna parvekkeelleni niin paljon kasveja. Olen ajatellut seuraavaa: Olohuoneen ikkunaa vasten 3 eri tomaattia ja osa niistä niitä parveketomskuja (matalia). Yhteen nurkkaukseen meinasin laittaa kurkun kasvamaan (Chinese slangen). Viime vuonna niitä oli aivan liikaa vierekkäin, niin olivat melkoisessa solmussa koko ajan, enkä tiennyt mikä kurkunvarsi menee missäkin. Niitä ei ollut kauhean kiva sitten setviä kun olivat piikkisiäkin vielä 😀 Piti hankkia sellaset hanskat millä voi käsitellä lasia, että niihin pystyi koskemaan. HUH. Noh, jos nyt vain yksi pusikko tuonne niin ei olis kauheita solmuja minulla tuolla. Laitan yhteen ämpäriin kaksi taimea, ja se saa riittää 🙂

Tomaattelja meinasin tosiaan pistää tohon parvekkeelle sitten muutamia, koska nuo ovat vielä niin kivoja, ettei niihin tartu mitkää öttiäiset. Tai tuosta partsitomskusta en tiedä, mutta siirrän sen nopsaan sit pois jos se alkaa kerätä elukoita. Noihin kurkkuihin se elukka nimittäin viime kesänä tuli. Ei ollu muuten helppo hävittää. Ja tää on siis parvekekasvatuksen ongelma, kun ei ole sellaisia multiin upotettavia myrkkyjä, mitkä ois vihannesystävällisiä, ja tappais kaikki niihin tulevat elukat. Parvekkeelle nimittäin harvoin eksyy tuholaisia syöviä otuksia esim. ampiaisia. Tää oli minulle uutinen, mutta ilmeisesti kaikki aina toimii tuolla normipihalla kun joku käy mässäämässä kaikki tulolaiset ennen kun ne ehtivät mellastamaan… paitsi nuo helvetin lehtokotilot. Pitäis käydä vohkimassa jostakin siili tonne pihalle puutarhaan popsimaan etanoita alkukesäksi 😀

Jees, mutta alkaa olla minun nukkumaanmenoaika tänä iltana jotenka jatkan juttua sitten taas myöhemmin.

Kasvihulluttelua Read More »

Scroll to Top