Valokuvaus / Video

Parvekekatsaus 30.4.2017

En ole tänä vuonna käynyt parvekkeella juuri ollenkaan. Kevät on ollut niin kylmä, ettei ole tehnyt mieli mennä touhuamaan tuonne mitään. Lisäksi linnut ovat paskoneet paikkoja, niin tuo pitäisi saada pestyä kunnolla, ennen kuin menen sinne mitään sen enempää touhuamaan.

En tiedä kehtaanko enää pestä näitä penkinpäällisiä… saatan käydä hankkimassa vain uudet tilalle!

Yksi asia oli myös tarkistettava välittömästi, kun partsille menin… nimittäin, ovatko minun kotkansiipisaniaiset lähteneet kasvuun vai mädäntyneet/kuivuneet pois. Niin katsopas, mitä sieltä oikein pilkistää 🙂 Olen niin onnellinen! Nämä ovat osottautuneet helpoiksi parvekekasveiksi. Minullahan on siis avoparveke.

Tässä vähän lohduttomampaa näkymää, vaikka iloista tuossa on ainakin se, että viime vuonna hankkimani kartiotuijat ovat vielä hengissä. Nämä pitää varmaan sijoittaa jotenkin toisella tapaa kun ottavat jo toisiinsa kiinni. Niitä on siis kahdessa eri laatikossa peräkkäin, kun kuvaa katsoo.

Tästä ei ole varmuutta mitä tekisin tälle tänä vuonna. Tässä pömpelin allahan on muoviämpäri, joka toimi suihkulähteenä toissavuonna. Oli se siinä viimekin kesänä, mutta en pitänyt sitä päällä, koska kotkansiipisaniaiset peittivät sen lähes täysin. Pelotti, että vesi tulee siitä lattialle. Lisäksi unohdin pumpun tuonne talveksi. En tiedä onko se enää ehjä. Se selviää lähiaikoina 🙂

Että semmosta. Siivoomista riittää yllin kyllin. En tiedä miten toimisi, jos pitäisikin tänä vuonna tomaatin ja kurkun sisällä kasvamassa. Pidentäisi ainakin satokautta, eikä tarvitsisi kärsiä kylmyydestä. Keittiössä olisi paikka molemmille: toinen toiselle puolelle oviaukkoa ja toinen toiselle. Kurkkua ja tomaattia ei pidä laittaa vierekkäin kasvamaan kun eivät tykkää toisistaan 🙂 Toisaalta, kun ei tiedä yhtään millainen kesä on tulossa, niin parveke olisi siinä mielessä järkevämpi paikka – jos tulee todella kuuma kesä, niin olisi hyvä pitää keittiön ikkunan kaihtimet kiinni, ettei asunto lämpiä auringonpaisteesta! Pitää vielä miettiä asiaa ja mennä sitten riskillä eteenpäin!

Tässä muuten viime vuoden parvekevideo, jos haluat katsoa mitä tein viime kesänä.

Parvekekatsaus 30.4.2017 Read More »

iloinen Australiankarjakoira Foxy

Foxyn kesä 2016

Foxy-hauvelin kanssa tulee vietettyä paljon aikaa, ja se vieläpä onnistuukin helposti, koska työt hoituu kotoa käsin. Tossa se makaa tälläkin hetkellä jaloissani, kun kirjoitan tätä blogia.
A true friend!

Mutta videoon: olen tässä kesän aikana ottanut paljon videoklippejä myös koirasta, ja sain nipistettyä joitain klippejä varttituntiin. Tässä siis kasaamani video. Hyvää viikon alkua!

Foxyn kesä 2016 Read More »

Kaunis Imatra 2016

Nyt kun kaikki hehkutus on ohitse täällä käytyjen moottoripyöräkisojen jälkeen, uskaltautuu itsekin laittamaan pienehkön videoklipin Imatrasta. Meillä järjestettiin nimittäin Imatranajot pitkän paussin jälkeen! Väkeä riitti, ja toivottavasti nämä kisat järjestetään myös tulevaisuudessa, vaikka en itse niin moottoriurheilufani olekaan. Silti tällainen tekee todella hyvää pienelle kaupungille, kuten Imatra.

Olin kuitenkin aiemmin jo käynyt kuvaamassa sorsia Vuoksella (Wikipedia). Vuoksellahan on paljon kesyjä sorsia, ja joskus paikalla on piipahtanut täysin valkoinenkin sorsa, jonka kaupunkilaiset ovat nimenneet Antskuksi. Ilmeisesti saanut nimensä siitä Putous-hahmosta, joka esitti imatralaista naista 😀 Noh, asiaan. Videoklipissä on kuvattu lähinnä Vuoksea, ja sitten Lammassaaren satamaa auringonlaskun aikaan.

Enjoy!

Suora linkki videoon: https://youtu.be/R7IrTMdNtCs

Kaunis Imatra 2016 Read More »

Parveketta 2.8.2016

On muuten todettava, että vaikka parvekkeeni on mielestäni todella viihtyisä juuri tällä kattauksella mitä siellä on, niin se on valokuvauksellisesti hieman tylsä. Ainoat väriläiskät ovat amppeleissa roikkuvat pelargoniat ja parvekelaatikko kaiteella! Päivänsini kukkii toki, mutta minun pitäisi mennä parvekkeen ulkopuolelle ottamaan siitä kuvia, ja se ei varmaan onnistu ihan tosta vaan. Taidan siirtää tuosta ikkunalta yhden aitoelämänlangan tuohon parvekkeen reunalle, josko se vaikka kiipeisi köynnösritilään, joka on jäänyt ihan paljaaksi. Kukkaset ovat tällä hetkellä katonrajassa, niin mitä iloa niistä siellä on? Ei mitään.

Tästä näkymästä en haluaisi luopua, mutta kirsikkatomaatti on varmasti tuotava jossain vaiheessa sisälle kasvamaan, että ehtii kypsyttämään tomaatit. Daaliat eivät myöskään ole tehneet edes nuppuja. Mikä lie niitäkin vaivaa. Oiskohan laitettu liian pieniin ruukkuihin? Pihalla oleva daalia (samaa settiä) kukkii tällä hetkellä.

Vesiaihe ei ole ollut tänä kesänä toiminnassa, koska en nähnyt mitään järkeä laittaa sitä päälle. Sen ympärillä kasvavat kotkansiipisaniaiset peittävät koko hökötyksen, niin pelottaa, että vedet valuvat sieltä pois lehtiä pitkin muualle kuin mitä tarkoitettu. Minulla on autossa odottelelmassa emaliastia, josta voisi tehdä vesiaiheen ensi vuonna… sikälis jos maltan odottaa ensi vuoteen!

Vesiaiheen taakse, laatikon reunalle, olin laittanut kasvamaan aitoelämänlankaa. Se ei viihdy pienessä muovisessa parvekelaatikossa lainkaan. Eli siinä sitten taas seuraavaa vuotta ajatellen, olisi syytä askarrella/rakentaa tulevia köynnöksiä varten hieman suurempi puulaatikko. Koskee myös päivänsiniä, joka on fillarin korissa, parvekkeen reunalla kasvamassa.

Männynkeppi on edelleen seinustalla, vaikka oli tarkoitus viskata se mäkeen. Noh, se sopii kyllä tuohon ihan hyvin, ja toistaiseksi se ei ole mitenkään ihmeemmin lahonnut tai mädäntynyt, kuten oletin. Minulla olisi tuolle seinustalle pari sinkkiämpäriä, jotka voisin ripustaa seinälle. Ne ovat puoliämpärin muotoisia. Jos vaikka laittaisi niihin jotain roikkuvaa ensi vuonna?

Penkillä kun istuu, niin voi katsella toiseen suuntaan…

Parvekkeellani on ollut koko kesän paljon vierailijoita… jotkut vähän miellyttävämpiä kuin toiset. Kukkakärpäset ovat aina tervetulleita! Toisella pelargonialla kävi sellainen vieras, joka oli laskenut jälkikasvunsa lehdille pitämään fiestaa. En ollut pariin päivään tarkkaillut kasvejani, niin onneksi huomasin, että iso osa lehdistä oli syöty. Irrottelin pinseteillä vihreitä pullukoita toukkia kasvista sellaisella haipakalla ja viskasin partsin laidan yli, etten ehtinyt tajuta edes kuvia niistä ottaa myöhempää tunnistusta varten. Samanlainen toukka oli rällästänyt vieressä olevan tomaatin juurella kasvavissa samettikukissa, jotka jäivät sen jäljiltä ihan paljaiksi.

Tällainen epeli oli alkukesästä ikkunassa… mitä lie suunnitteli minun päänmenoksi!

Parveketta 2.8.2016 Read More »

Muutamat taivaskuvat

Kyllä heinäkuun illat voivat olla kauniita! Kävin kauppareissulla ysin pintaan illalla, ja minun oli ihan pakko heittää autolla ylimääräinen kierros, kun näin taivaan ja millainen rusko – wau!

Tietysti kuvauskalusto oli kotona (yllätys), niin piti tyytyä kännykkään.
Kuvat on otettu sunnuntaina 31.7.2016
Harjoittelin myös panoramakuvan ottamista kännykällä. Sehän on varsin kätevä juttu 🙂

Hieman leveämpi panorama… keskeltä tietä tietenkin otettu! Onneksi ei ollut liikennettä juuri lainkaan, niin uskaltauduin ottamaan kuvia… kunhan kukaan ei luullut, että metsästin Pokemoneja!

Muutamat taivaskuvat Read More »

Scroll to Top