Päiväkirjaa

Joku sanoisi minulle nyt, jos väittäisin olevani vanha, että olen ihan nuori tyttönen vielä. Mutta, eihän se ihan nyt kuitenkaan pidä paikkaansa. Olen 47-vuotias nainen! En koe olevani siis mitenkään vanhavanha, mutta kroppani voi olla joistakin asioista eri mieltä!

Minulla todettiin pari kuukautta sitten korkea verenpaine ja siitä lähtien elämäni jotenkin mullistui… korkea verenpaine on sukurasite omalla kohdallani ja lisäksi alituinen stressaaminen ei tee asialle kovinkaan hyvää. Noh, sitä sitten ollaan aloitettu lääkitykset ja lenkkeily… olin vanhemmillanikin parisen viikkoa ”turvassa”, kun sain jonkun sortin paskahalvauksen moisesta tiedosta, enkä uskaltanut olla kotona. Asiat liittyy toisiinsa.

Olen kärsinyt niska-hartiaseudun ongelmista jo tovin, siinä siis yksi syy miksi en ole kirjoitellut paljonkaan blogia täällä. Kävin hoidattamassa alku vuodesta monia kertoja niskan aluetta fysioterapeutilla, ja sieltä tuli aika kova ohje tietokoneella olemisesta ja käsitöiden tekemisistä – että ne pitäisi jättää pois. Mitä hittoa sitten alkaisin tekemään jos kerran edes käsitöitä saisi tehdä ja tietokoneellakaan ei saisi olla? Pidän toki valokuvaamisesta, mutta sekin vaatii sen tietokoneella oleilun kun kuvia aletaan setvimään. Sen lisäksi olen niin henkeen ja vereen käsityöihminen kun voi vaan olla. Perustin hiljattain uuden bloginkin sitä varten, missä voin esitellä ja jakaa ohjeita käsitöihin liittyen:
https://neuloosi.fi
Toisin kuin ammattibloggarit, niin minä en saa tästä harrastuksesta mitään korvausta. Nyt on tosi kyseessä, ja pitää miettiä oikeesti mitä haluaa tehdä!

Onneksi minusta otettiin pullotolkulla myös verta ja testeistä selveni, että olen muutoin terve. Veriarvoissa ei ollut mitään sanottavaa. Yksi kivi pois sydämeltä siis! Sydänfilmikin oli normaali.

Oma terveyteni ei ole juuri se ainoa asia mikä minua on tällä hetkellä askarruttanut… Olen saanut kämppääni siivottua ja järjesteltyä aika paljonkin tässä syksyn aikana (mielenterveys kiittää), mutta huomannut, että kissani Uuno, ei enää ole ihan sieltä terävimmästä päästä. Uuno nimittäin ei halunnut syödä raksuja enää. Tämä huomio sai sydämeni taas pamppaamaan ylimääräisiä kierroksia – Uuno oli yli 17,5-vuotias! Kävimme Uunon kanssa eläinkliniikalla eräs perjantai selvittelemässä asioita.

Uuno todettiin alipainoiseksi mutta muutoin oli hyväkuntoinen. Leegot oli muutoin kunnossa mutta niissä todettiin syöpymistä. Painoa pitäisi kuitenkin saada nostettua, ettei laihuuden takia sairastu vakaviin sairauksiin. Veriarvot olivat ok. Miun pikku-Uuno! Alkoi hänkin olemaan jo vähän ehtoon puolella kait… ei tarvitsisi tämän vuoden puolella luopua enää yhdestäkään rakkaasta :/ Foxyn menetys oli niin kova pala etten voinut kuvitellakaan! Ne, jotka ovat koiran menettäneet, niin tietävät tasan mistä puhun.

Noh, tässä kävi nyt just niin kun olin pelännytkin ja joiduin eilen viemään Uunon lääkäriin lopetettavaksi 🙁 Uuno ei alkanut syömään kunnolla ja laihtui todella rajusti. Hän oli ihan hyväntuulinen, nukkui vieressä ja oli seurallinen. Ruoka ei vaan maistunut ja päätin, etten ”kiusaa” kissaa enää tämän enempää ja lasken hänet Spede-kissan luokse. Uuno ei päässyt enää kunnolla hyppäämään omin avuin sängyllekään, ja käveleminen lattialla oli melko huteraa. Ei siinä muu auttanut – ei itku eikä hampaiden kiristys!

Tänään on siis ensimmäinen päivä pariin vuosikymmeneen ilman yhen yhtäkään lemmikkiä! Oli outoa aamulla kun Uuno ei tullutkaan herättämään. Yleensä tuli aina pukkaamaan kuonollaan naamaa, kun oli aika laittaa hänelle ruokaa lautaselle. Koti on jotenkin tyhjä, jos näin voi sanoa 🙁 Uuno rakas – minulla on nyt jo hirvittävä ikävä sinua!