perennakasvit

Perennat 19.5.2012

Kun malttaa odottaa luontoa, niin kyllä se sitten palkitseekin…

Kasvatin siemenistä keväällä 2010 Ritarinkannuksen taimia, ja luulin niiden kuolleen talvella. Ne olivat todella kitukasvuisia viime kesänkin, ja mielessä kävi etteivät ne kyllä tähän puutarhaan sovi. Mutta toisin kävi! Nämä ihanat taimet kurottivat versonsa maan päälle heti kun lumet olivat päältä sulaneet. Siirsin ne viikko sitten toiseen paikkaan nauttimaan kasvamisesta, ja hengissä vielä näyttävät olevan. Jos nämä sittenkin kukkisivat tänä kesänä?

Vuonna 2010 keväällä olin laittanut siemenistä myös kasvamaan Kaunopunahattua, jotka eivät kyllä myöskään viime kesänä kukkineet. Hyvä että tekivät lehdet. Nyt noita lehtiä on huomattavasti enemmän…

Joudun varmaan vähän levittämään noita kasveja erilleen toisiin kukkapenkkeihin, jos ne vaikka viihtyisivät sillä tavalla paremmin. Olin siirtävinäni värililjat toiseen kukkapenkkiin Kaunopunahattujen vierestä, mutta ilmeisesti olen ollut hieman huolimaton siirtojen suhteen, kun liljan alkuja tuntuu olevan vähän siellä sun täällä tuossa kukkapenkissä.

Sarviorvokit olivat vielä kukassa joulukuun alussakin, kiitos todella lämpimän syksyn. Ne aloittivat taas kukkimisen karsimisen jälkeen noin viikko sitten.

Tässä on kasvi jota en muista laisinkaan… toivottavasti ei ole rikkaruoho 😀

Pitääkin laittaa johonkin kasvientunnistuspalstalle….

Tästä kukkapenkistä olen kaivanut vaikka mitä tämän kevään aikana pois, ja siihen siirtyy osa jakotaimista mitä otan pois toisista kukkapenkeistä. Kukkapenkissä on Vuorikaunokkia, Palavarakkautta, Tarha-alpia, Myskimalvaa ja uutena istukkaana siihen tulee Tarhaukonhattua ja kaunopunahattuja… toivottavasti tätä kukkapenkkiä ei tarvitse laajentaa kun en millään haluaisi tehdä siitä mitään massiivista istutuskeidasta 😉 (hih).

Kunhan vähän aikaa aprikoin, niin saatampa siirtää tästäkin kaikki pois toiseen paikkaan, nimittäin mansikkamaalta kaivetuilla pylväillä saisi kivan penkin vielä toiseenkin paikkaan. (toivottavasti isäntä ei lue tätä!)

Perennat 19.5.2012 Read More »

Pihaprojektit ennen kesää 2012

Olihan se arvattava, että ennen kesää on taas hirveä määrä projekteja, jotka pitäisi tehdä, ennen kuin pääsee kesästä nautiskelmaan… ainakin omasta mielestä!
Niistä varmaan pienin projekti on siivota vanhan kannon ympärystä, josta isäntä poisti kuusen juuret häiritsemästä… pääsee sitten kätevästi ruohonleikkurilla terassin ja kannon välistä kulkemaan.

Olen siirtänyt terassin vierestä Siperiankurjenmiekat kannon viereen, ja viime syksynä istuttamani syysleimun, joka lähtikin ihmeen kaupalla tekemään taimea tänä keväänä.

Kannosta jäi hauskat osiot kasveille, ja yhteen osioon laitoin myös syysleimua, todennäköisimmin… syy, miksi en ole tästä ihan varma on se, että sain puhelimitse ohjeet mistä sitä löytyy naapuritontilta josta sain mennä taimia kaivamaan, ja sieltä löytyi saman värisiä alkuja, kuin tuossa edellisessä kuvassakin. Päättelin, että ne ovat sitten juuri näitä samoja kasveja. Niissä oli kunnon juurakot, ja toivon niiden lähtevän hyvin kasvamaan. Seurataan tilannetta ja otetaan tarvittaessa kuvia 🙂

Tässä sitten se suurin projekti tämän kesän aikana, jos meinaa saada suut makeaks heinäkuussa, ja talvellakin… nimittäin mansikkamaa pitäisi nyt vihdoinkin viimeistellä.

Isäntä oli reipas, ja nosti vanhan mansikkamaan ympärille upotetut pylväät ylös ja repi maahan kiinnijääneen puukehikon irti, että saan aseteltua sen oikeaan paikkaan. Nyt puuttuu vain kuokka, jota ei meinannut tänään löytyä kyllä mitenkään, kun kävimme kaupoilla. Luulisi tällaisesta kaupungista (Imatra) löytyvän, kun ympärillä on pelkkiä maatiloja, mutta ei. Jatkan siis etsintää…

Seuraavasta kuvasta näkyykin sopivasti mansikkamaan reuna ja seuraava projekti: kaivan nämä laatat maasta pois, kun ne ovat ihan turhia. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa kun niiden välissä oleviin ruohotupsuihin on jäänyt ruohonleikkuri kiinni.

Pitää mietiskellä jos siihen saisi jonkinlaisen kävelytien tehtyä, josta pääsee helposti koira-aidan ulkopuolelle. Vaatiskohan se kenties uusien pihalaattojen tekoa… hmmm….

Pihalaattoja on jäänyt kuljeksimaan paikkoihin joista haluaisin ne nyt siirtää pois…

Isäntä on vielä kasannut tähän pihakivet, jotka poistettiin kävelyväylältä kuusen juurelta. Juuret olivat nostaneet kiviä ylös, ja niiden reunoihin sai mukavasti potkaistua toisinaan pottuvarpaan… kivet saivat lähteä, mutta vain osa on nostettu ylös. Talossa oleva leivinuuni on saanut purkutuomion jo viime vuonna, ja yllätys – tiilien paikkaa pitää taas vaihtaa. Jos ne nyt vaikka olisivat tässä verannan vieressä puulavojen päällä siihen asti kun niitä tarvitaan taas uudelleen.

Kuvassa näkyy myös se kävelytie, josta kivet poistetaan, sekä kukkapenkin reunus, joka ei ollut tuossa kohtaa viime vuonna… siitä sitten lisää toisessa kirjoituksessa.

Pihaprojektit ennen kesää 2012 Read More »

Taimia näkyvissä!

Taimet alkavat pikku hiljaa nousta maasta näkyviin.

Viime vuonna tekemäni liljahankinnat ovat vieläkin hengissä 🙂

Ritarinkannukset!
Luulin että ne kuolivat kun eivät viime vuonna kasvaneet yhtään. Ilmeisesti tarvitsivat yhden vuoden lisää. Yritin laittaa tänä vuonna hätäpäissäni lisää ritarinkannuksia kasvamaan, mutta yksikään siemen ei itänyt. Olin jo menettää toivoni, kun huomasin, että kaikki taimet, jotka istutin viime kesänä, lähtivätkin kasvamaan tänä keväänä 🙂 Kyllä teki minut onnelliseksi!

Samoin kävi kaunopunahatuillekin. Taimet olivat viime kesän hieman kitukasvuisia, ja luulin niidenkin kuolleen talven aikana. Nyt niiden kohdalta näkyy pikkuruiset taimet. En kyllä ollut aluksi varma oliko ne juuri kaunopunahattuja, kun en ole koskaan aiemmin niitä nähnyt sen näköisinä, mutta Agrimarketissa oli sama taimi hieman suurempana myytävänä. Tajusin, että kaunopunahattuhan se on sittenkin kasvamassa minullakin.

Myskimalvat olivat lähteneet hyvin kasvamaan. Otin kaksi siirrännäistä naapurin pihalta ja molemmat ovat hengissä. Virittelin uutta kukkapenkkiäkin, johon tuo toinen myskimalva oli istutettu. Kukkapenkissä kasvaa niiden lisäksi palavarakkautta ja tarha-alpia.

Myskimalvat kyllä nuukahtivat samantien istutuksen jälkeen, joten saattaa olla, että ne eivät ihan tänä vuonna kerkeä kasvamaan… toivottavasti en tappanut niitä!

Unikot ovat tehneet jo nuppuja.

Kuulin jostain, ettei unikkoja voisi siirtää toiseen kasvupaikkaan. Noh, tämä tässä on siirretty viime vuonna toisesta kohtaa pihaa tuohon, ja se kukki vielä saman kesän aikanakin. Eli, kyllä sen voi siirtää. Siirsin vielä yhden unikon sepeliltä pois toiseen kukkapenkkiin kun siitä pitää kuitenkin ajaa nurmikkoa. Oli jostakin syystä alkanut kasvamaan nurmikon ja parkkipaikan väliin mistä on muutenkin vaikeaa ajaa nurmikkoa. En raaskinut sitä poiskaan heittää ja onhan tuo aika kaunis kuiteskii sitten ku on täydessä kukassa 🙂

Tässä vielä hieman keskeneräinen kukkapenkki. Siinä kasvaa ukonkelloja, väreistä en tiedä. Ovat myös siirrännäisiä naapurin pihalta. Olen ajatellut tehdä kasvien ympärille kivikasan ja nuo jäisivät keskelle kivetystä.

Taimia näkyvissä! Read More »

Akileijoja

Sain jonkun hirveän himon ruveta keräilemään erilaisia akileijoja. Olen tehnyt sitä varten oman kukkapenkin, johon olen niitä istuttanut. Osa näistä akileijoista on peräisin naapurin pihalta, jossa niitä kasvaa villinä. Tässä pari kuvaa joistakin lajikkeista.

Tästä en tiennyt mitään kun kukkapenkkiin laitoin. Minulla ei ole hajuakaan, mikä lajike tämä on. Olin ottavinani jokun erikoislehdet omaavan akileijan, joka sittemmin paljastui sinivuokoksi, mutta sen keskeltä kasvoikin tällainen! Todella kaunis kukkanen. Vasemmalla puolella on 23.6.2010 otettu kuva ja oikealla puolella 30.6.2010 otettu kuva. Katselimme isännän kanssa tätä kaunokaista ihmeissämme, ja totesimme, että kukka näyttää aika lailla alienilta 😀 Ikään kuin sillä olisi ollut huppu, jossa on tuollaiset suipot taakse päin, ja kasvot hupun alla piilossa. Näistä ne animaatioiden tekijät saavat niitä ideoitaan hahmoille! Ei ihme, että juuri akileijoihin piti seota täydellisesti…

Tässä yksi kuva vielä erikoisemmasta, jonka lajiketta en tiedä. Epäilin sitä japaninakileijaksi. Tätä kasvaa suurimpana pusikkona tuossa tällä hetkellä.

Ennen kuin tuosta sitten kasvavat nuo istuttamani erikoiset akileija-hybridit, niin muut pihamaalla olevat lajikkeet ovat lehtoakileijoja, eli niitä yleisimpiä. Suurin osa niistä on väriltään violetteja. Pitääkin tästä lähteä digijärkkärin kanssa kuvailemaan ihanuuksia… nämä viimeisimmät kuvat täällä blogissani on otettu pokkarilla. Myöhemmin sitten kirjoitusta parvekekasvatuksesta, joka näyttää tällä hetkellä oikein lupaavalta 🙂 Soon moro!

Akileijoja Read More »

Parveke kesäkuntoon vihdoinkin!

Tätä päivää olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Sain nimittäin parvekkeeni laitettua tänään kesäkuntoon. Joitakin asioita joutunee vielä lisäämään/muuttamaan, mutta ne ovat pikkuruisia asioita muihin verrattuina 🙂 Tässä kuva alkuillasta otettuna:

Parveke 15.6.2010
Parveke 15.6.2010

Tein tänään joitakin hankintoja parvekkeelleni. Esimerkiksi, tuo bambutuoli, joka näkyy kuvassa. Ostin sen Rajamarketista kun olin spray-maaliostoksilla… kalliiksi tulee käydä hankkimassa tuollaisia neljän euron purkkeja 😀 Noh, kuitenkin olen tuota tuolia himoinnut ainakin kuukauden, niin kai minä sen voin mennä ostamaan! Badenbaden lähti autokyydillä kaverin pihalle odottelemaan käyttöä, siis sinne, missä sitä puutarhaa olen viimeiset vuodet laitellut. Tässä kuva toisesta suuntaa parveketta:

Olen viritellyt päivänsinit parvekelaatikoihin. Saa nähdä, että viihtyvätkö ne tällä seinustalla. Viime vuonna tässä kohtaa olivat kurkkupusikot.
Ja vielä yksi seinusta…

Olen asetellut tomaatin taimet tällä kertaa olohuoneen ikkunan eteen. Tein siihen vanhasta futonipohjasta pöydän, jonka alle voi jemmata sitten kaikkea ”törkyä”. Toki ne voisi vielä varastoonkin jos niille ei keksisi käyttöä… niin kuin varmasti keksisinkin heti, jos ne sinne veisin 😀
Tomaattien edessä kasvaa basilikaa (Orient Express). Jos tarkalleen ottaen käydään luettelemaan mitä tuolla pöydällä kasvaa niin vasemmalta lähtien: MATO (tomaatti), Parveketomaatti (Balcony Duett), tyhjä ämpäri johon tulee tomaattia, saviruukuissa Parveketomaatti, saviruukkujen edessä basilika, kulmassa F1 Blagovest tomaatti. Bambutuolin oikealla puolella ruukussa on mustasilmäsusanna, jota toinen kissani tykkää käydä typistämässä.

Perennat parvekkeella
Akileijat parvekeruukussa

Tässä ihan villi kokeiluni tälle kesälle:


Hankin tuollaisen muovisen neliskanttisen ruukun toisille kasveille ja istutin suurehkoon saviruukkuun neljä akileijan tainta. Kuka sanoo, ettei näitä voisi laittaa parvekkeelle kasvamaan? Neliskanttisessa ruukussa on palavarakkaus (korkein taimi), tarha-alpi (keskikokoinen taimi 3 kpl), kehäkukkaa vasemmalla muutama taimi ja oikeassa alakulmassa on päivänkakkaraa (loistosekoitus). Kokeillaan mitä näistä tulee!
Sitten tuo oikeanpuoleinen ruukku on tosiaankin täynnä akileijoja. Käsittääkseni ne ovat niitä lehtoakileijoja, ja siellä näytti olevan kolme vaaleanpunaista rehua ja yksi violetti. Toivon ettei ne kuole. Olen tehnyt ruukut sillein, että niiden pohjalla on sepeliä ja niiden päälle olen laittanut vielä soraa. Soran päälle multaa, jossa on kanan peetä (Biolanin lannoite). Mielenkiinnolla siis odottelemaan…
Tarkkasilmäiset huomaavat, että tuohon väliin jää yksi vihreä tyhjä ruukku. Siihen on tarkoitus laittaa kissoille heinää kasvamaan. Ehkä joku ohra ja sitten ajattelin ihan nurmikkoa pistää. Sillä tavalla ne saavat rehutarpeensa tyydytettyä eikä niiden tarvitse typistää kiinanruusua yms.

Parvekekoriste Pöllö
Parvekekoriste Lyhty

Uusiin hankintoihin kuului tänään myös koristepöllö (näkyy kuvassa 2), jonka laitoin tolpan päälle ”patsastelemaan”. Oikealla puolella on kuva yhdestä itsetekemästäni kynttilälyhdystä. Olen käyttänyt siinä tyhjää suolakurkkupurkkia. Minulla on odottelemassa toisenkokoisia kurkkupurkkeja kynttilälyhdyiksi, mutta niistä pitää ensin saada etiketit pois. Joten, päivitän tuon purkin jossakin vaiheessa suurempaan versioon.

Parveke 15.6.2010

Käyn vielä napsasemassa kuvan iltameiningistä… ja tässä se on:

Tältä parveke näytti noin puolen yön aikoihin… tunnelmallista! Ei muuta kuin langattomat luurit korville ja lempparimusaa kuuntelemaan samalla yön taivasta ja luontoa tarkkaillen 🙂

Parveke kesäkuntoon vihdoinkin! Read More »

Scroll to Top