peikonlehti

Aurinko paistaa ja huonekasvit heräävät

Ah, vihdoinkin aurinko näyttäytyy ja huonekasvit aloittivat kasvamisen! Vielä viikko sitten ollut järkyttävä sekasotku on purettu olohuoneen ikkunan edestä ja tilalle on tullut vähän mieltärauhoittavampaa ”sotkua”. Sain siirrettyä tuttavani avustuksella puusohvan paikoilleen, ja olenkin laittanut sen päälle jo huonekasvit, jotka ovat tosin vielä ihan hujan hajan.

Aurikoinen päivä ja huonekasvit tykkää

Eihän tuo nyt vielä ihan silmiä hivele, ja tosiaankin, sohva on tarkoitus viedä parvekkeelle kesäksi. Hydro-tomaatti on myös kauhean näköinen. En pidä sen ulkonäöstä yhtään, mutta eihän sitä esteettisistä syistä kasvatetakaan. Tomaatinraakileita on taas vaikka kuinka paljon, ja eiköhän tuo tosta vielä piristy kun saa auringonpaistetta. Aion tehdä sille uuden vesiastian, kunhan kerkeän.

Purin ikkunan edustalta siis kaksi metallihyllykköä, jonka päällä noita kasveja kasvattelin aikaisemmin. Olin vasta syksyllä laitellut hyllyt paikoilleen ja nyt ne saivat lähteä. Olen kait liiankin optimistinen asioiden suhteen. Halusin antaa hyllykölle vielä mahdollisuuden, vaikka se näyttikin heti aika synkeältä tuossa ikkunan ääressä, tai ylipäätäänkin erittäin synkältä asunnon sisustuksessa (jos tätä nyt voi sisustukseksi kutsua). Olisi pitänyt vaan heti purkaa se jotain muuta käyttöä varten. Jos olisin ollut yhtään viisaampi, olisin jättänyt koko peltihökötyksen aikoinaan ostamatta ja ostanut niilläkin rahoilla vaikka kaljaa!

Sain edellisen postauksen jälkeen inspiraation tehdä myös hyrdo-tomaatille uuden jalustan valmiiksi. Sillehän piti keksiä paikka, koska purin edellisen hyllykön pois. Seuraavalla kerralla kun alkaa rakennella jotain juttuja raakalaudasta, pitää muistaa heti laittaa jonkun sortin käsineet käsiin. Onneksi laatikosta löytyi kertakäyttökäsineitä, jotka auttoivat tähän hätiin aika paljonkin. Laudasta nimittäin lähtee tikkuja. Minulla on paneelilakkaa eteisen härpäkekaapissa odottelemassa kokeilua, josko laudat saisi käsiteltyä sellaisiksi, ettei niistä irtoa tikkuja. Haluan säilyttää puun kauniin harmaantuneen pinnan.

Sain kuin sainkin ilman älytöntä hikoilemista hilattua hydro-tomaatin tukiritilöineen ja valoineen oikealle paikalle. Tomaatti oli sen verran takertunut tukinaruihin ja tukiritilään, ettei sitä voinut ilman muita härpäkkeitä siirtää. Tai ainakin yksin tämä oli hankalaa. Valaisin roikkuu heinäseivästelineessä ja se yritti koko ajan kaatua eteenpäin. Onneksi sain viriteltyä sen verhopaneeliin naruilla kiinni ja hivutettua 10 senttimetriä kerrallaan aina uutta jalustaa kohti.

Nyt jos en ole ihan väärässä, niin viimeisimmässä kuvassa on jättipeikonlehti, joka on kasvatettu siemenistä. Siihen ilmestyy koko ajan jotain ötököitä. Olen käynyt sen luona päivittäin katsomassa mitä sille kuuluu. Kävin jostain lukemassa, että toinen peikonlehtini ei olisikaan juuri tuo Monstera deliciosa, vaan Monstera borsigiana (Lähde: Houseplant central).

Monstera borsigiana ilmeisesti sittenkin?

Peikonlehti on hieno huonekasvi ja aion pitää myös sen pienemmän version. Toivottavasti tuo taimi olisi se suuri versio (deliciosa) kuitenkin. Tuo huoneen kulma on hyvä paikka sille koska siinä se saa aamuaurinkoa. Aurinko ei paahda tuohon kohtaan missään vaiheessa ja ikkunalla on lisäksi kaihtimet kevättä varten. Jossain vaiheessa parvekkeen edessä olevien puiden lehdet peittävät suoran auringonvalon kesällä.

Ikkunan läheisyydessä puulaatikoiden päällä, on muutama huonekasvi, jotka saavat kokeilla onneaan. Tässä vaiheessa vuotta ei tarvitse vielä laittaa viereisen ikkunan kaihtimia kiinni tai raolleen.

Kultaimarre pitää hajavalosta. Kaakkois-ikkunan äärellä se kasvaa hyvin. Liian aurinkoisessa kasvupaikassa lehdet voivat kuivua.

En ole vielä keksinyt paikkaa boston-saniaiselle. Se on piristynyt ja alkanut tehdä lehtiä. Kastelen sitä todella usein ja sekin on sijoitettuna kaakkois-ikkunan äärelle. Minulla oli joskus samanlainen saniainen tuon ikkunan äärellä ja se kasvoi oikein hyvin. Jostain syystä se vain kuolla kupsahti, eli kuivui varmaankin. En osannut hoitaa sitä oikein.

Sumuttelin saniaista paljon, ja nyt tietooni onkin tullut sellainen asia, ettei huonekasveja saisi edes sumutella. Syy on siinä, että lehdet saattavat homehtua ja kerätä bakteereja. Sisätiloissa ei ole samanlaista ”ilmavirtaa” mitä ulkona olisi, jos asiaa haluaa verrata vesisateeseen. Myöskään ruukkujen läheisyyteen laitettavat vesiastiat eivät haihduta tarpeeksi vettä kosteuttaakseen huoneilmaa kasvien kohdilla. Myyttejä siis. Tässä on noin kymmenen minuutin videoklippi asiaan liittyen, jossa on lueteltuna 12 myyttiä.

Saattaa sittenkin olla niin, että rakastamani sulkaköynnösvehka selviää hoidostani. Se on ainakin alkanut osoittaa elonmerkkejä. Kaivoin vielä yhden todella nuutuneen ja kuivahtaneen juurakon ylös yhdestä kukkaruukusta, ja siinäkin näytti olevan pienehkö aktivoitunut juurenpalanen. Laitoin sen vesilasiin hetkeksi kunnes keksin sille paremman paikan. Nyt pitää niin toivoa, ettei näihin iske mikään ötökkä.

Anopinkieli teki vihdoinkin vesilasissa juuret, ja aion istuttaa sen kevään aikana ruukkuun. En ole kokeillut vielä anopeille kookosta, niin tämä menee nyt sellaiseen kokeiluun sitten. Katsotaan mitä käy. Rönsyliljan laitoin veteen viime viikolla, ja siinä on jo juuret. Se on erittäin nopea juurtumaan. Mutti-purkit sopivat mielestäni kivasti keittiöön koristeeksi. Niiden sisällä on lasipurkki, jossa kasvit juurtuvat. Juuriin ei saisi paistaa aurinko, ja Mutti-purkki suojaa niitä paisteelta.

Tiedättekö kuinka onnellinen olen näinkin pienestä asiasta kun aarnipeikonlehden pistokas on tehnyt yhden juuren vesilasissa? Kirjoitinkin aikaisemmin, että olin miltei tappaa tämän ihanuuden, ja nyt sekin näyttäisi antavan jotain elonmerkkejä. Pelkäsin niin kovasti että joutuisin pätkimään tätä viimeistä jäljellä olevaa pistokasta niin paljon, ettei siihen jäisi enää yhtään kasvupistettä. Mutta mitä vielä, siihen jäi sellainen sittenkin! Voi kuinka tämä teki minut iloiseksi.

Tällaista tällä kertaa. Pitää jatkossa vähän rauhoittua huonekasvien kanssa ja pitää niitä enemmän paikoillaan. Paras paikka niille on olohuoneen ikkunasto, joka on kaakkoon päin. Ne saavat siinä aurinkoa edes vähän, tai jopa tarpeeksi. Siksi minulla on vehkoja, koska ne eivät tarvitse aurinkoa, tai suoraa auringonvaloa. Eli, ei siirtelyä enää paikasta toiseen vaan annetaan niiden ”juurtua” siihen missä ovat. Lisäksi ikkunalle täytyy ripustaa valoa läpäisevät verhot, jotka suojaavat talvella kylmiltä ilmavirtauksilta. Patterin laitan yleensä ihan minimille ettei se paahda kasveja. Tänä vuonna unohdin asian, ja patteri paahtoi osan kasveistani kauheaan kuntoon.

Laitan lopuksi ihanan kuvan edesmenneestä Foxysta. Foxylla olisi ollut huomenna 17-vuotis syntymäpäivä. Ikää olisi ollut aika lailla, että pitkän elämän hän kuitenkin sai elää, vaikka mielestäni lähti liian aikaisin.

Foxy oli niin tomerana suuren lumipallon päällä kotipihalla.

Aurinko paistaa ja huonekasvit heräävät Read More »

Vuoden viimeinen kasvipäivitys

Olen nyt jonkin aikaa katsellut huonekasvinurkkausta, ja kuinka siinä näyttää kaikki rehut nääntyvän jostain syystä. Asialle täytyy tehdä jotain, tai ainakin katsoa, mikä niissä oikein mättää. Noh, tarkasteltuani tilanteen, siellähän mättää sitten vaikka mikä!

Kasvit tarvitsevat kosteampaa huoneilmaa

Meillä Imatralla on ollut joulukuu suht kylmä tänäkin vuonna, ja sehän tietysti tarkoittaa sitä, että huoneilmasta tulee kuiva. Varsinkin näin kerrostalossa, se vaikuttaa olevan ihan kunnon dilemma. Kuiva huoneilma ärsyttää ihmiselläkin limakalvoja, ja omalla kohdallani voin sanoa, että erittäin paljon.

Kylmä kuulakas keli kirkastaa taivaan

Olin hankkinut itselleni kesällä tällaisen huoneilmaa analysoivan mittarin, joka mittaa myös kosteutta. Olin lentää selälleni kun katsoin tänään lukemia. Voiko tämä todellakin olla totta? Huoneilman kosteus olisi tässä kohtaa mitattuna vaivaiset 20%. Eihän tällaista kestä mikään, edes ihminen. Olenkin ihmetellyt miksi silmät vuotavat koko ajan ja nenä on jatkuvasti tukkoinen. Tässäpä varmaan syy. Mikä helkutin huuva meillä täällä asunnossa oikein on, kun ilmankosteus häviää johonkin? Loppukesällä tämä lukema oli jotain muuta, muistaakseni 42%.

Asialle on siis tehtävä jotain. Näin kuiva huoneilma on epäterveellistä ja se ei ole kasveillekaan hyväksi. Tomaatistakin lehdet käpristyvät ja murenevat pois. Ei se kauheasti siitä varmaan tykkää. Monet muutkin kasvit kärsivät ihan näkyvästi kuivasta huoneilmasta. Suurella vaivalla ja innolla kasvattamani Unelma (Asparagus setaceus) on kärsinyt kuivuudesta todella pahasti, ja viskasin männä viikolla kaksi kolmesta mäkeen. Tähän kuvassa olevaan oli sentään jäänyt yksi vihreä oksanen, ja siitä syystä päätin vielä yrittää tämän pelastamista. Kasvihyllyn alla tosin on patteri, joka omalta osaltaan kuivattaa tässä kohtaa ilmaa ja myös kasvumateriaaleja. Taidankin laittaa sen päälle jotain kosteaa, mikä haihtuisi sitten pikkuhiljaa pois.

Voin miltei väittää, että joka ikinen omistamani kasvi tänä talvena on kärsinyt kuivasta huoneilmasta. Huomasin vielä yhden toisenkin asian. Olen siirtynyt käyttämään joissakin rehuissa kasvualustana kookoskuitua, ja se myös kuivuu aika nopsaan. Voi kukkaparat! Enhän ole muistanut antaa näille lainkaan lannoitetta. Pitänee varmaan pystyttää näille jokin tarkkailuosasto, jota käyn tutkailemassa sitten ihan jokainen päivä. En ole myöskään laittanut ruukkuihin kasvualustan päälle ruukkusoraa suojaamaan kuivuudelta. Noh, ei tässä auta muu kuin aloittaa kasvien elvytys.

Kiinanruusu viihtyy, joka nyt onkin mielestäni tärkein asia. Kastelen sitä aika runsaasti ja se näyttää lehdillään aina kun alkaa tarvita vettä. Otan usein vedenkeittimestä talteen toiseen astiaan ylimääräisen keitinveden, jolla sitten kastelen huonekasvit. Vedessä ei ole mitään ylimääräistä silloin. Olen kuullut, että kloramiini ei tee hyvää kasveille. Saattaahan se olla, että tomaattinikin reagoi juuri siihen, kun en käsittele sen kasteluvettä mitenkään. Lisään siihen vain lannoitteen joka kerta.

Moni vehka on trooppisen ilmaston kasvi

Olin menettää kesällä hankkimani Nukkaköynnösvehkan (Philodendron squamiferum), kun laitoin sen idänpuoleisen ikkunan kasvihyllylle (kissan kiipeilyteline). Aluksi se oli ihan ookoo, mutta siirsin sen jonkin mielenhäiriön tuloksena amppeliin. Ilmeisesti en pystynyt vahtimaan sitä ihan niin hyvin kuin mitä se olisi ollut ”käden ulottuvilla”, ja luulenkin, että se pääsi sen takia kuivahtamaan pahasti. Se tiputti kaikki muut paitsi yhden lehden. Otin kasvin äkkiä ruukusta pois ja siirsin suurempaan ruukkuun. Toivottavasti se nyt viihtyisi siinä paremmin. Vehka on tällä hetkellä tarkkailussa keittiön pöydällä. Kasvualustaksi valitsin kookos/perliitti/puulastu-seoksen.

Nukkaköynnösvehka, huonekasvi

Ei ole siis epäselvää, että näissä tarjoamissani oloissa vehkat huutavat jo apua! Olen todella harmissani, kun rakkahista rakkain vehkani, Sulkaköynnösvehka, on aivan näännyksissä. En tiedä mitä tekisin kun tuntuu siltä, ettei mikään auta. Tein kylläkin virheen näiden kohdalla, kun pätkin sen moneen osaan. Olisi pitänyt antaa sen vain olla muutama vuosi eikä lähteä hökälehtimään ja ahnehtimaan pistokkaiden kanssa. Tässä sitä nyt ollaan – kaikki miltei kuolleita.

Olen yrittänyt varjella laikkuvehkoja kaikelta mahdolliselta, ja jotensakin onnistunut siinä. Kuivuus on varmasti sellainen asia, miltä en ole pystynyt varjelemaan niitä. Nämä ovat myös lempikasvejani, enkä haluaisi luopua niistä. Minulla on kolmea erilaista laikkuvehkaa. Tavoitteenani on, että jokaista vehkaa olisi yksi kappale, ja ne olisivat mahdollisimman suuria yksilöitä. Tämä alku näiden kanssa näyttää vain olevan hieman haastavaa. Näiden lähettyvillä on muutama pistokas peikonlehtiä, ja niissä kaikki tämän kuivuuden aiheuttamat ongelmat näkyvät vieläkin pahemmin…

Noniin, nyt ollaan asioiden ytimessä, nimittäin tuholaiset! Olen yrittänyt epätoivoisesti päästä eroon ripsiäisistä jota on ilmaantunut parin vuoden sisällä kasveihini, ja nyt niitä vain näyttäisi olevan vieläkin enemmän. En tiedä, tulikohan niitä lisää kookosmulloksen mukana? Minua on kyllä sivistetty asian kanssa, ja sanottu, että niitä voi tulla siinäkin mukana. Tein omasta mielestä kaiken tarvittavan ennen kuin otin kookoksen käyttöön. Tuttavani sanoi, että kun siihen aluksi lisätään vettä, niin laitetaan kiehuvaa vettä. Ötököiden pitäisi kuolla sitten, jos niitä on. Niin ei ilmeisesti vaan käynyt.

Jos nyt jotain postitiivista pitää tästä löytää, niin peikonlehdet imuroivat kaikki ripsiäiset itseensä, ja ötökät jättävät sitten muut kasvit rauhaan! En silti halua niitä asuntooni, ja siitäkin syystä on aloitettava kasvien elvytys kosteuden lisäämisellä. Kasvit voi viedä myös suihkuun, missä voi huuhtoa niiden lehdiltä pölyt ja ötökät. Aion hankkia lisäksi vielä jotain mömmöä näiden hävittämiseen. Denaturoitua alkoholia minulta löytyykin jo.

Tämä suurin ja vanhin peikonlehti on säästynyt tuholaisilta (kopkop). Se kuitenkin kärsii muiden kasvien tavoin kuivuudesta, ja toivottavasti en tapa sitä nyt keväällä. Olen ajatellut pistäväni tämän ”lihoiksi” ja aloitan kaiken alusta. Se olisi pitäny tehdä jo silloin heti, kun tämä tuli minulle. Tähän ei ole kertaakaan vaihdettu multia. Olen pätkinyt vaikka miten, mutta tämä vain kasvaa mihin sattuu. Nyt löysin yhdestä videosta vinkin miten tätä tulisi ohjata ja kasvattaa. Peikonlehdellä on nimittäin kasvusuunta olemassa, ja se pitäisi nyt jollain konstilla todeta. Se määrää tukikepin paikan. Mutta siitä lisää myöhemmin kunhan olen perehtynyt asiaan kunnolla.

Aika miettiä tulevan vuoden hyötykasvit

Nyt jos koskaan on mietittävä mitä aikoo laittaa kasvilampun alle kasvamaan. Vesiviljelykokeiluni kirsikkatomaatin kanssa tuottaa hedelmää ihan hyvin, mutta parempaakin varmasti pystyisin. Kasvikasa pitää varmaankin setviä jossain vaiheessa kunnolla ja panostaa lisäksi estetiikkaan. Sitä kun joutuu tässä olohuoneessa katselemaan joka päivä. Olen ajatellut laittaa sen ihan tavalliseen 10 litran ämpäriin niin sillä on paljon vettä sitten käytettävänä. Kuiva huoneilma häiritsee myös tomaattia. Sen lehdet käpristyvät ja rapisevat kuivina pois.

Hydrotomaatti

Uutta pitää taas myöskin kokeilla. Tätä kokeilin aikaisemminkin, mutta jätin sen vaan sikseen. Tarkoitus on juurruttaa tällainen jääsalaatin naatti, ja laittaa sekin vesiviljelyyn. Sitten sitä salaattia ei tarvitse lähteä ostamaan joka viikko kaupasta. Katsotaan kuinka tämä onnistuu tällä kertaa. Edellinen kokeilu meni pieleen kun unohdin kastella salaattia, eikä se ollut vesiviljelyssä. Sekin kuivui pois – perkele.

On tässä vuoden viimeisessä viikossa ollut jotain ilon aihettakin. Ensinnäkin päivät alkavat pidentyä ja aurinkokin on näyttäytynyt joinakin aamuina. Onkin ihan loistavaa olla juuri sellaiseen aikaan hereillä kun aurinko nousee. Sitä voi nimittäin ihailla tästä olohuoneeni löhötuolilta!

Auringonvalossa on vain jotain totaalisen maagista. Sillä on niin suuri merkitys elämälle, ettei sitä edes välttämättä tajua. Sen lisäksi, että se valaisee ympäristöä todella voimakkaasti, se luo uutta elämää. Kasvit tarvitsevat auringonvaloa. Eivät välttämättä suoraa auringonvaloa, mutta valoa kuitenkin. Ulkona varjossa elävät kasvitkin saavat auringonvaloa.

Auringonvalo kajastaa olohuoneen takaseinään asti

Huonekasvitkin tarvitsevat auringonvaloa. Olen yrittänyt haalia sellaisia kasveja, jotka eivät tarvitse suoraa auringonvaloa, vaan pärjäisivät ikkunan lähettyvilläkin. Siksi minulla on vehkoja. Yritän tulevaisuudessa pitää niistä vähän parempaa huolta. Eihän minulla olisi mitään kirjoitettavaakaan täällä blogissani, jos tapan kaikki rehut. Joten, lupaan ensi vuonna pitää parempaa huolta kasveistani, jos terveyteni ja mielentilani asian sallii! Nyt nautin vielä vuodenvaihteesta, ja alankin pikkuhiljaa suunnitelemaan mitä uutta laittaisin heti ensivuoden alusta kasvamaan.

Hyvää tulevaa vuotta kaikille!

Vuoden viimeinen kasvipäivitys Read More »

Huonekasvipäivitys osa 2 Kasvunaikaa ja ötököitä

Huonekasvit ovat todellakin heränneet kasvamaan tässä huhtikuun aikana. Jokin kuitenkin mielestäni mättää omissa hoitohommeleissa, tai jokin asia ei ole kohdallaan. Helpotkin kasvit tuppaavat nyt nuutumaan, ja päädyin ottamaan vanhemmiltanikin vielä mukaan uusia pistokkaita, että saisin jotakin edes pidettyä hyvin ja hengissä.

Huonekasvien pistokkaita

Otin tänään suurennuslasin kouraan, ja katsoin paria nuorta peikonlehteä, joissa olen havainnut aiemmin ripsiäisiä. Ihmettelin kun niitä tuli aina vaan jostain lisää, vaikka listin niitä öttiäisiä sormineen suoraan lehdiltä, ja on käytetty vaikka mitä litkuja asian ratkaisemiseen. Sitten tajusin, että en ole eliminoinut välttämättä niitä toukkia mitenkään, koska en ole kerta kaikkiaan nähnyt niitä paljain silmin – paljain silmin tai siis edes silmälasienkaan kanssa.

Onkohan suurennuslasissa huonekasvieni pelastus? Saattaapa vaikka hyvinkin olla! Olen siitä kiitollinen, että ripsiäisiä on vain muutamassa huonekasvissa. Miten sitten tajuaa, että niitä on kasveissa? Seuraavassa kuvassa on hieman osviittaa asiaan. Siinä on:

  1. Ripsiäinen ite, noin 1,5-2mm pituinen ötökkä
  2. Ripsiäisen vaalea toukka, mitä en ollut aiemmin erottanut paljain silmin
  3. Ripsiäisen toukan lehdelle tekemää naposteluvahinkoa kakkakikkareineen (mustat pisteet ulostetta, niin kuin muillakin toukilla)
Huonekasvien tuholaisia

Kun laitoin suurennuslasin tämän lehden kohdalle, olin lentää persiilleni. En ollut todellakaan aikaisemmin nähnyt ripsiäisen toukkia huonekasvien lehdillä, koska ne ovat niin pieniä, että näyttävät lähinnä pölyhiukkasilta tai joltain pieniltä roskilta. Nyt ymmärrän, miksi tekemäni ripsiäispoistot eivät ole niin sanotusti tehonneet! Asialle on siis tehtävä jotain ja nopeasti.

Eihän tässä siis auta muu kuin alkaa käsitellä huonekasveja viikoittain tuolla vessan puolella. Minulla on varattuna puoli litraa 17% tenttua, jota aion käyttää tuhohyönteisten torjumisessa. Siihen voi lirauttaa pienen tipan vaikkapa sitä vihreää astianpesuainetta. Alkoholi läpäisee aika hyvin tuhohyönteisten kuoren, myös kilpikirvan, jos sellaisia sattuu olemaan. Kumipuu kärsi myös ripsiäisistä aikaisemmin.

Ripsiäisen tuhot huonekasvissa
Ripsiäisten tekemät silmin nähtävät tuhot huonekasvin lehdellä.

Huomasin tosiaan ripsiäiset huonekasveissani viime syksynä, kun niitä alkoi esiintyä akvaariosta kasvavissa kultaköynnöksissä. Akvaariossa jos joku kasvaa, niin sitä ei vain myrkytetä, tai käsitellä jollain ihme aineilla, saati sitten jollain saippualiuoksella. Perkasin kultaköynnökset pistokkaiksi ja istutin muutamiin ruukkuihin, ja kävin niitä nyt keväällä uudelleen läpi. Uutta kasvustoa on havaittavissa molemmissa ruukuissa. (osa istutuksista ei selvinnyt)

Kuvassa olevaan virkattuun punatulkkuun voi käydä katsomassa ohjeen täältä.

Huonekasvit jotka kasvavat paljon

Tässä on joitain huonekasveja, jotka kasvavat todella paljon tällä hetkellä. Niistä oikein näkee sen. Palmuvehka, eli Zamia, on yksi niistä.

Peikonlehteen on tullut suht kookas uusi lehti ihan viikon sisällä. Luojan kiitos, että viereisellä hyllyköllä olevien peikonlehtien ripsiäisjengi ei ole päässyt tähän vielä kiinni! Tarkkailen tätä nykyään päivittäin. Tällä on kuitenkin potentiaalia kasvaa suureksikin monsteriksi.

Yhdestä peikosta toiseen… olen tapellut tämän huonekasvin kanssa jo tovin, ja olin heittää toivoni kaivoon sen suhteen. Aarnipeikonlehti on nimittäin sellainen ötökkämagneetti ettei toista meinaa löytyä. Järjestään joka helkutin pistokkaassa, tai mitä olen saanut istutettua ne multiin, on ripsiäisiä. Tässäkin oli ja varmasti ensimmäisenä koskaan. Toinen mikä veti ripsiäisiä puoleensa oli muulinkorva, josta jouduin vain luopumaan. Sen kasvattamisesta ei vain tullut yhtikäs mitään. Komposti kutsui.

Olen niin kovasti yrittänyt saada edellä mainitun huonekasvin viihtymään kämpässäni, että hermot ovat olleet joskus aika kireällä. Annoin sille kuitenkin viimeisen mahdollisuuden ripsiäisistä huolimatta. Niitä oli kuitenkin tässä vielä. Aarniopeikko on tällä hetkellä olohuoneen pöydällä, jossa se on ollut muista eristyksissä. En ole hetkeen nähnyt ripsiäisiä siinä, mutta uutta kasvua kylläkin. Olisinkohan saanut häädettyä ötökät tästä ihanuudesta pois?

Pahinta kuitenkin olisi, jos ripsiäiset valtaisivat yhden rakkaimmista huonekasveistani… sulkaköynnösvehkan. Tässäkin niitä on ollut, mutta olen saanut ne poistettua. Nämä kuvat olivat myös instassani. Julkaisen toisinaan instatililläni kuvia tästä blogista, ja julkaisen ne usein siellä ennen kuin julkaisen ne täällä.

Lue myös huonekasvipäivitys osa 1, joka käsittelee laikkuvehkoja, joista pidän myös erittäin paljon. Mutta, jos jotain nyt noihin ötököihin liittyen pitää tässä sanoa, niin älkää käyttäkö mitään hirveitä myrkkyjä niiden torjumiseen. Ötökät kuuluvat harrastukseen, ja niiden kanssa tulee elää. Parasta kasveillesi on, että tarkkailet niitä. Suurennuslasi on hankintalistalla myös siinä missä kastelukannukin. Ennen kuin pudottaa mitään napalmia ötököiden valtaamien kasvien kimppuun, niin kannattaa ottaa selvää siitä ötökästä, mikä huonekasviin on iskenyt. Sen näkee usein vain surennuslasilla. Toivotan kaikille ihania hetkiä huonekasvien parissa kasvun ajalle 2022!

Huonekasvipäivitys osa 2 Kasvunaikaa ja ötököitä Read More »

Huonekasvit ja kevät 2022

Aurinko on vihdoinkin näyttäytynyt pitkän talven jälkeen ja tämä tarkoittaa huonekasvien kasvuaikaa. Olen ollut melkoisen laiska kukkien hoitaja, ja se tavallaan juuri nyt näkyy aika selvästi. Monetkin huonekasvit ovat erittäin nuutuneita tällä hetkellä, ja niille joutuukin järjestämään uutta kasvualustaa ja uusia kasvupaikkoja. Kerrostaloasunnossa on todella kuiva huoneilma, joka kuivattaa myös huonekasvien multia todella pahoin, jopa niin pahoin, että kasvit ovat kuolemassa janoon, vaikka niitä yrittäisikin kastella tarvittaessa.

Nääntymispisteessä on tällä hetkellä niin paljon kasveja että ihan hävettää! Virittelin jokin aika sitten olohuoneen kaakkois-nurkkaukseen kasveille uuden paikan, joka on aamuauringon lisäksi valaistu lisävaloin. Tämä varmasti lisää kasvien kastelutarvetta. Edellinen kasvupaikka ei oikein toiminut. Mullat ovat kuivahtaneet sen verran pahoin, että ne eivät pidä enää vettä, vaan vesi valuu suoraan ruukun alaosaan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että juuret ”uivat” vedessä ja muutoin kasvi ei saa otettua vettä mullasta. Juuret siis pahimmoillaan mätänevät ja kasvi ei pysty käyttämään saamaansa vettä. Olen kait aina kastellut kasvejani liian vähän. Pitää opetella kasvien kastelu uudelleen!

Huonekasvi hyllykkö
Huonekasvit hyllykössä. Hyllykkö on osittain tuunattu ja sen tukena on käytetty akvaariovalaisimelle tarkoitettua telinerakennelmaa.

Sitten kun kaupasta hankkii tällaisen juopon kuin viirivehka, niin sitä on oikeasti pakko kastella koko ajan. Kasteluväli tälle kasville on ollut kolme päivää. Toki kastelen pieniä vasta istutettuja kasvejakin joka päivä vähän, että ne tottuvat uuteen kasvualustaan, mutta tämä on jo aikuinen kasvi. Joudun istuttamaan viirivehkan pian uuteen ruukkuun ja siinä on huomioitava tämä jatkuva vedentarve. Kasvi on siinä mielessä ”hauska”, että se ilmoittaa kun tarvitsee vettä. Se nimittäin nuupahtaa totaalisesti. Luulin kerran että se heitti henkensä, kun kaikki lehdet olivat ihan alhaalla. Se kuitenkin virkistyi kun annoin sille vettä. Jotkut ovat leikkisästi sanoneet, että kasvi pyörtyy, ja mielestäni se on aika osuva ilmaus tälle asialle.

Viirivehka on huonekasvi joka tarvitsee usein kastelua

Nyt olisi hyvä aika ottaa pistokkaita kasveista, jos niitä meinaa monistaa. Olenkin ajatellut, että uudistan kultaköynnökseni, jotka ovat myös todella kuivissa mullissa tällä hetkellä, eivätkä meinaa kasvaa sitten mitenkään. Lisäksi huomasin niissä talven aikana ötököitä, luultavasti ripsiäisiä, tai niiden toukkia. Aikuisia ripsiäisiä en ole nähnyt kasveissa vielä lainkaan *kop kop*.

Minulla on myös tuolla joitakin valmiiksi juuria tehneitä huonekasveja, jotka pitäisi istuttaa nyt ruukkuihin, Tässä esimerkiksi malakanlaikkuvehka. Sen juuret ovat jo kasvaneet sen verran pitkiksi, että alkaa pian olla kiire laittaa multaan. Juuret eivät saa kasvaa liian pitkiksi ettei kasvin totuttautuminen multaan häiriinny. Kun juuret ovat jotain 25-50mm niin sitten on sopiva aika istuttaa multaan, ainakin laikkuvehkoilla, ja monilla muillakin kasveilla.

Huonekasvi juurtunut vedessä ja odottaa istuttamista

Viime viikolla kaupasta tarttui mukaan yksi unelma lisää. Olen yrittänyt etsiä näitä huonekasveja jo tovin, mutta en ole löytänyt niitä mistään. Ostin ensimmäisen unelmani paikallisesta kukkakaupasta (KukkaSaimaa).

Kävin aikani sieltä kyselemässä tulisiko niitä sinne lisää, mutta ei niitä vain näkynyt, paitsi viime viikolla. Nyt niitä oli sinne tullut, mutta kasvit olivat tuplaten sen hintaisia mitä ne olivat silloin kun ensimmäisen ostin. Pitää ilmeisesti vaan säästää rahaa, jotta pääsisi sitten ostamaan näitä lisää, jos niitä sitten siellä enää on. Tämä on kyllä sellainen kauppa, mihin on aina suuri ilo mennä!

KukkaSaimaassa oli hyvä huonekasvivalikoima. Kauppa on Imatralla, Torikatu 7.

Peikonlehtini on osittain nuupahtanut, enkä tajua mistä tämä voisi johtua. Luultavasti veden puutteesta sekin. Tapanko kaikki huonekasvit janoon?

Miksi peikonlehti ei avaa tätä lehteä täysin kun osa lehdistä aukeaa kuitenkin?

Tämä on tosin kasvanut ihan miten sattuu tuolla ikkunan äärellä, kun osa lehdistä on ihan ookoo, ja osa ei vaan oikone, vaikka lehdet kasvavat samasta rungosta. Minun pitäisi kait pätkiä tämäkin huonekasvi ja aloittaa sen kasvatus uudelleen, ja sellaisen tukipilarin kera, että sen kasvua voi sitten ohjailla. Nyt se kasvaa ihan pitkin poikin tuolla ikkunan äärellä.

Peikonlehti on trendikäs huonekasvi. Sen lehdet ovat suuria ja ”veistoksellisia”.

Nuorennan peikon varmaankin ja istutan uudelleen. Ei tässä muukaan auta. Pistokkaita laitan sitten vain yhden kappaleet kuhunkin ruukkuun. Tässä ruukussa niitä on nimittäin kolme, joka voi olla myös syynä peikon kitumiseen. Olin niin innoissani aikoinaan, kun tämä teki ensimmäisen enemmän reikäisen lehden. Mutta sitten lehti jäi ihan kurttuiseksi, eikä avautunut kokonaan. Peikossa ei ole ollut ötököitä, joka on suoranainen ihme. Peikonlehti on nimittäin sellainen huonekasvi, johon helposti tulee sellaisia pieniä mustia ötököitä!

Kunhan ötökät eivät valtaisi niitä rakkaimpia huonekasvejani. Minulla on harvinaisempiakin vehkoja, joita olen yrittänyt pitää hengissä. Tämä tässä on sulkaköynnösvehka, Philodendron radiatum. Lehti näyttää olevan melko pölyinen ja olenkin viritellyt näille huuhtelupaikan kylpyhuoneeseeni. Nyt kaikki huonekasvit pitäisi vain viedä sinne suihkuun ja huuhdella. Huonekasvit nimittäin tykkäävät siitä. Näin huonekasvien suuret ystävät kertovat Facebookissa.

Meillä on nyt niin kaunis keväinen päivä, että minä taidan tästä lähteä vähän ulos kävelylle ja katselemaan järven rannalle, näkyisikö siellä jo muuttolintuja. Hyvää viikonloppua!

Huonekasvit ja kevät 2022 Read More »

Aika tehdä jotain

Mihin aika on kadonnut? Mietin kyseistä asiaa varmaankin joka kerta kun kirjoitan tänne jotain. Mutta siltä se vaan tuntuu lähes joka kerta. Edellisestä postauksestakin on jo kulunut miltei kuukausi. Olenko laiskotellut vai hengaillut oman pääni sisällä muuten vaan melkein kokonaisen kuukauden?

Selailen tässä kuvia, joita olen ajatellut laittavani aikojen saatossa blogiin, ja tietysti niistä oli tarkoitus kertoa täällä jotain, tai ainakin mainita jotain. Kansiosta löytyy kuvia jo vuodesta 2017 asti. Joissakin kuvissa aika on kylläkin kosketeltavissa, jos näin voi sanoa.

Aika hellitellä kissaa

Edesmenneen Foxy-koirani kissakaveri Kiksu, on vanhemmillani. Kiksu täyttää tänä vuonna 16 vuotta. Hän on löytökissa, ja sovimme, että sillä olisi syntymäpäivä samana päivänä kuin Foxylla, eli 23.2.2006. Kiksu saattaa todellisuudessa olla vanhempikin, mitä eläinlääkäri aikoinaan arvioi. Hänessä on jo vanhuuden merkkejä todella paljon. Toivon sydämestäni, että hänellä olisi vielä aikaa monta vuotta kanssamme. Silti tulee vähän sellainen ajatus, että nyt olisi syytä antaa kaikki rakkaus ja hellyys tälle suloiselle olennolle, ennen kuin sen aika menee ohi. Kiksu on todella suloinen pieni tyttökisu

Kiksu tykkää makoilla laatikoissa (kukapa kissa ei tykkäisi), ja isä onkin laittanut hänelle ihan omia laatikoita makuuhuoneeseen. Yksi pieni kenkälaatikko on tämän kuvassa olevan lisäksi vielä hyllykön päällä. Hyllykkö on isäni ”työpöydän” vieressä jossa isä viettää paljon aikaa postimerkkien parissa. Siinä he voivat sitten olla lähes vierekkäin. Lisäksi Kiksun kulkureitti käy kenkälaatikkoon isäni pöydän ja tuolin kautta. Siinä on kissalle ikään kuin portaat. Kun Kiksu haluaa huomiota, hän käy istumaan tai makaamaan isän postimerkkien päälle. Aika tyypillistä kissan käytöstä!

Pyrin käymään vanhemmillani kylässä vähintään kerran viikossa. Joka kerta kun menen heille, Kiksu tulee minua vastaan ja saan nauttia Kiksun käsien kuorinta oy:n palvelusta. Istahdan nojatuolille ja Kiksu tulee syliini ja pesee kämmenselkäni. Käteni ovat melkoisella koetuksella Kiksun jäljiltä, koska kissan kieli on erittäin karhea. Foxy-koiran käsienpesupalvelu tuntui tähän verrattuna lähinnä hienovaraiselta säämiskäpesulta. Mutta antaa kisun pestä vaan vielä kun on tällaista palvelua tarjolla.

Huonekasvien aika alkaa nyt

Ajan katoamisen huomaa myös hieman lurpsahtaneista huonekasveista. Niihin tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Olen pidemmän aikaa harkinnut, että siirtäisin peikonlehden uuteen ruukkuun. Se ei tällä hetkellä miellytä minua. Se tekee uusia lehtiä tosin, mutta olen tehnyt virheen, ja istuttanut samaan ruukkuun useamman pistokkaan. Asia täytyy korjata. Peikko tekee kuitenkin uusia lehtiä koko ajan, tai ehkä ei niin nopeaan tahtiin ja suuria lehtiä, kuin toivoisin. Kasvua varmaan hidastaa muut pistokkaat samassa ruukussa.

Iso lehti oli vielä rullalla 25.11.2021
Sama lehti on avautunut ja kurkottaa kohti valoa (kuva: 1.1.2022)

Vaikka vannoin, etten hankisi uusia huonekasveja enempää, niin en vaan voinut vastustaa kiusausta käydä hakemassa kauppareissuni jälkeen yhden viirivehkan. Tämä tapahtui viime torstaina – kauhea vahinko… noh, näillä mennään. Olinhan saanut edellisenä viikonloppuna pari huonekasvia lisää. Tuttavani toi minulle kaksi posliinikukkaa. Niiden kanssa minulla on ollut aina vähän jotain sanomista. Pidän ehkäpä hieman nopeampikasvuisista kasveista. Kasvamiseen ei saa kulua liian pitkä aika. En malta odottaa!

Annoin juuri äsken ajatuksen uudelle viirivhekalle, ja katsoin sitä… se oli aivan lurpsallaan! Voi per…. Onneksi minulta löytyi vedenkeittimestä aiemmin keitettyä vettä, ja kävin antamassa sille hörpyn. Janohan sillä taisi olla kun on jo nostanut hieman lehtiään tunnin jälkeen kastelusta. Ihan varovasti annoin vettä. Tarkastelen sitten tulevana päivänä tilannetta lisää. Viirivehka oli kuitenkin todella upean näköinen hankintavaiheessa. Sen lajike on muuten Pearl Cupido, mikä on kuulemma kotimainen, tai sitten se on vaan kotimaassa kasvatettu.

Aikaa uudelle viirivehkalle

Viirivehka oli kuin olikin nostanut lehtensä taas ylös ja näyttää todella upealta tuolla kaakonpuoleisella ikkunallani! Se on olohuoneessa peikonlehden vieressä tällä hetkellä, ja aion siirtää muitakin huonekasveja kyseisen ikkunan ääreen saamaan aamuvaloa. Olen laittanut neljämetrisen ikkunaston eteen valoverhon, ettei ne hohkaa kylmää kasveilleni, tai asuntoon muutenkaan. Trooppiset kasvit kun tuppaavat ottamaan vähän nokkiinsa, jos niiden lehdet osuvat suoraan kylmään ikkunaan.

Ikkunan äärellä on vielä pari projektia, jotka pitäisi toteuttaa ja mieluiten aika pian. Minulla on odottelemassa peikonlehdelle oma valaisin, mikä pitäisi nyt vain virittää sen yläpuolelle ja laittaa siihen ajastin. Kukkapöytänä toimivat lipastot on tarkoitus maalata vaaleammiksi. Ne ovat nyt alkuperäiset, ja tummat. Toki ne voisi maalata muunkin väriseksi. Mietin asiaa tovin, ennen kuin aloitan urakan. Ei niitä viitsi montaa kertaa maalata kuitenkaan.

Hailuotolainen tikkuröijy pian valmis

Olen käyttänyt paljon aikaa kaverini hailuotolaisen villapaidan neulomiseen. Se on jo sellaisessa vaiheessa, että kohta on neulottavana enää hihat ja kaulus. Olen asettanut tämän projektin edellisessä artikkelissani TODO-listalle.

Eilen villapaidan kanssa oli sellainen päivä, mitä en kehtaa ääneen sanoa. Purin, neuloin, purin, neuloin… oli vähällä, etten laittanut projektia hetkeksi pannaan. Samalla kun purin tekeleen pari kertaa, olin poiminut silmukat väärin takaisin puikoille, ja osa niistä oli kierteillä. Huomasin asian vasta kun olin neulonut kymmen kerrosta. Ei siinä muu auttanut itkupotkuraivarien jälkeen kuin purkaa silmukat yksitellen kierteiseen silmukkaan asti, ja tehdä ne virkkuukoukun avulla uudestaan. Etukappale olisi jo tehty, jos minun ei olisi tarvinnut purkaa ja korjata niin paljon. Noh, jospa olisin hieman huolellisempi jatkossa niin tällaiselta ehkäpä vältyttäisiin… ehkä! Kirjoitan sitten enemmän tuosta projektista Neuloosi – Lankoja ja draamaa blogissa. YLE:n sivulla on todella kiva artikkeli tikkuröijystä, jos haluat lukea.

Aikaa vievä projekti
Hailuotolainen villapaita neulotaan sylissä.

Nyt on aika lopettaa tämä tarinointi tähän, ja jatkaa jotain muuta projektia eteenpäin. Niin joo, ja hyvää kaksostenpäivää. Se on tänään 2.2. Muutenkin tämä vuosi on päivämäärältään tänään hauska kun siinä on vain nollia ja kakkosia – 02022022.

Kiitos kun luit, ja hyvää alkanutta helmikuuta!

Aika tehdä jotain Read More »

Scroll to Top