taimet

Sähköpotkulauta alle ja kevättä kohti!

Nyt on ollut oikein loistava pääsiäinen sään puolesta. Meillä on alkanut kevät! Mitäpäs sitä sitten muuta kun menopeli alle ja kruisailemaan. Minulla on ollut muutaman vuoden sellainen kruiseri-mallinen sähköpotkulauta, jolla ajelen tässä lähialueilla. Sillä pääsee näppärästi liikkumaan paikasta toiseen ja pyöräteitä pitkin. Auto pitää aina jättää johonkin, jos menee vaikka luontoa kuvailemaan tai lintubongailemaan. ”Spotkulaudalla” voi myös ajella varovasti polkuja pitkin, jos maasto sen sallii. Ainoa ongelma siinä on, että sen akku ei välttämättä kestä ihan samanlaista reissua kuin tankillinen bensaa. Olenkin joutunut hankkimaan uuden akun, millä kantomatka piteni huomattavasti alkuperäiseen verrattuna. Alkuperäinen akku ei ihan pitänyt virtaa niin kuin olisin toivonut, ja pari kertaa kun tuon yli 60-kiloisen vehkeen työntää mäkiä ylös, niin uusi akku alkaa yllättäen kiinnostaa.

Sain syntymäpäivälahjaksi viime syksynä uuden tehokkaan akun, ja yksi viikonloppu menikin sitten siihen, kun suunnitelin miten sen saisi pysymään vekottimen kyydissä. Skobassa on pohjassa sellainen tila, missä edellinen akku ja moottori olivat. Uusi akku ei mahdu sinne sitten mitenkään päin! Se pitää sijoittaa johonkin muuhun kohtaan. Aikani mittailtua, sille löytyi sopiva paikka istuimen alta. Asiassa pitää ottaa huomioon myös sellainen seikka, että tuon sen akun joka kerta kotiin mukaan kun en käytä vekotinta. Pohjalevy pitäisi aina ruuvailla irti, jos sen yrittäisi jotenkin saada sinne ujutettua. Sille pitää siis keksiä jokin helppo ”plug and play”-viritys.

Sattuikin niin mukavasti, että minulla oli tällainen tuttavilta saatu Colosen huopalaukku, mihin tuo akku sujahti todella näppärästi. Saan kassin ja olkahihnan avulla viriteltyä akun kiinni istuimen alle. Se lepää kassissa kuin olisi taskussa. Kassissa on vieläpä pari pientä etutaskua, johon saa ujutettua jotain pikkutavaraa, kuten maailman parhaan huulirasvan ja pikkupussin. Tuollaista samanlaista kassia ei välttämättä ole missään enää myytävänä, mutta käykäähän kurkkaamassa mitä kaikkea mahtavaa tuotetta Colose pitää sisällään. Huom, tämä ei ole maksettu mainos 🙂 Mainostan tuttuja mielelläni aina kun on mahdollista.
(Colose on sveitsiläinen laadukas kosmetiikkamerkki jonka maahantuonti on Imatralla. Klikkaa sivustolle)

Innostuin skoban käyttöönotosta niin paljon, että päätin myös hieman ehostaa sitä. Virtalukko-valosysteemi oli mielestäni aika ruma alkuperäisenä, niin päätin spraymaalata sen mustaksi. Siitä tuli heti tyylikkäämpi! Unohdin vain täpinöissäni ottaa siitä kuvan ennen maalausta, niin piti etsiä arkistoista vanha kuva vuodelta 2021, jossa tuo virtalukko näkyy selkeästi.

Noh, nyt on sähköpotkulauta otettu käyttöön ja seuraavana on sitten vuorossa hydrotomaatti. Se pyrähti jotenkin ihan tolkuttomaan kasvuun noin viikko sitten, kun aurinko tuli esiin. Se on tällä hetkellä aivan täynnä kukkia. Pitää aloittaa taas varkaiden poistaminen, ettei se kasva liian suureksi. Olemme käyneet tästä asiasta keskustelua vähän yhden sun toisen kanssa, että tästä hydrotomaatista ei tarvitse välttämättä poistaa niitä varkaita samalla tavalla kuin että se tomaatti kasvaisi ulkona tai kasvihuoneessa. Asunnon sisällä on sille tasaista lämpöä tarjolla ja myöskin asiaan tarkoitettu kunnollinen valaisin. Ravinteita voi säätää koska ne laitetaan suoraan veteen. Ei voi siis verrata kasvupaikkoja keskenään. Ja kyllä se tekee tomaatteja jokaiseen varkaaseen! Nehän ovat tomaatin pistokkaita loppu peleissä.

Olen pidemmän aikaa miettinyt uutta astiaakin tuolle, ja sitten löysinkin paikallisesta Mainio-nimisestä kaupasta muovilaatikoita, jotka soveltuvat mahdollisesti tähän käyttöön. Niissä on merkintä elintarviketurvallisuudesta. Ja mikä vielä parempi, niissä näyttäisi olevan sellainen kansi mihin saa porattua sopivan kokoisia reikiä ruukkuja varten. Astia olisi myös matalampi mitä nykyinen on, eli juurilla ei olisi niin ”pitkä matka” veteen. Mietin juurikin tätä pienempää versiota tarkoitukseen sopivaksi.

Pitää vielä mittailla mahtuuko laatikko tekemääni telineeseen. Kasvit saisi sijoiteltua kanteen kuta kuinkin näin:

Kyllä tämä tästä alkaa suttaantua 🙂 Kevät etenee juuri nyt huimaa vauhtia, ja sen myötä ajatuksetkin vähän harhailee siellä ja täällä. Pitäisi nyt vain muistaa laittaa ne loput tomaatit kasvamaan, että se ehtii sitten kesällä tehdä minulle niitä pistokkaita. Lupasin vielä tuttavillenikin joitain taimia. Ja jos vaikka ymmärtäisin kirjoitella tänne asioita hieman useammin, niin ei tulisi sitten yhdellä kertaa niin älytöntä settiä luettavaksi. Mutta, alan tästä valmistautua pääsiäis lounaalle, jonka äitini on luvannut valmistaa. Se on maailman paras asia! Kevättä kohti ja sähköpotkulauta alle – siinä tämän päivän agenda. Tässä vielä Instaan laittamani videoklippi muutaman päivän takaa. Sähköpotkulauta-ajelut on maailman parasta asiaa, ainakin silloin kun tarkenee.

Sähköpotkulauta alle ja kevättä kohti! Read More »

Parveke tilannekatsaus 7.6.2022

Parveke on vielä sekaisin, ei voi mitään. Olen yrittänyt laittaa sitä kuntoon sieltä täältä, ja loppusuoralla ollaan! En tiedä, veikö kevättalvella sairastettu korona osittain voimia, mutta ei vaan jaksa tohottaa koko ajan. Siitepölyallergiakin oli tänä vuonna omalla kohdalla ihan kauhea. En muista milloin olisin ollut niin tukkoinen kuin nyt. Nyt koivu ei enää kuki. Sitä voi jokainen miettiä millaisia oireita koivuallergikko saa kun parvekkeen edusta näytää tältä:

Kaiteeseen on asennettu verkko Urho-kissaa varten… en ottanut pois.

Oli äsken pakko avata parvekkeen ovi, kun sen voi jo avata. Kylmähän siellä on, ei voi mitään. Mutta kiinteistöpalvelu oli ajamassa nurmikkoa. Leikatusta nurmikosta tulee niin hyvä tuoksu yleensä. Tuoksu saa tulvia asuntooni sisälle.

Ulkona on muutenkin ihana lintukonsertti, vaikka ne ovat tähän aikaan suhteellisen hiljaa verrattuna loppuiltaan. Kävin viikonloppuna tuttavaani moikkaamassa, kun hänellä oli syntymäpäivä. Takaisin tullessa piti ihan pysähtyä tien laitaan kuuntelemaan satakielen laulelua. On kyllä kovaääninen tirppa! Miten niin pienestä linnusta voi lähteä niin kova ääni?

Tallensin satakielen laulua. Kuuntele kuinka satakieli laulaa.

Tämä tirppa voisi ihan hyvin lauleskella tuossa parvekkeenikin edessä. Satakieliä on toisella puolen taloa. Parvekepuoli on säästynyt tällaiselta ”meteliltä” toistaiseksi. Oma makuuhuoneeni sijaitsee myös samalla puolella kuin parveke.

Olen istuttanut parvekkeelle miltei kaiken, mitä aion laittaa sinne. Edellinen parvekekatsaus on kirjoitettu 27.5. ja sen jälkeen olen istuttanut muun muassa avomaankurkut paikoilleen. Yöt ovat olleet melkoisen kylmiä ja sen takia olen suojannut kasvit harsoilla. Tämä kurkkujen harso on siitä kätevä, että se on sellainen ”sukka” mikä pujoitetaan ruukun ympärille. Ei tarvitse sitten tilketä kylmältä ilmalta muita aukkoja kuin päältä. Samalla se suojelee helposti katkeavaa kurkun vartta tuulelta.

Avomaankurkut on suojattuna parvekepuutarhassa.
Avomaankurkut on istutettu suureen termoruukkuun jossa kasvoi aikaisemmin angervo.

Kaikki tomaatit ja paprikat on myös istutettu parvekkeelle. Tomaateille on viritetty kateharso. Olen pitänyt verhoa alhaalla muutamana yönä, ja varsinkin jos on ollut tuulista ja sateista. En myöskään halua, että pienet taimet kärventyvät auringossa. Harso suojelee niitä myös auringon paahteelta. Kun taimet ovat suurempia, harson voi ottaa alas. En missään tapauksessa poista sitä. Onpahan valmiina sitten syksyllä jos ja kun sitä tarvitsee.

Ihmetteletkö, mitä nuo letkut tuossa ämpäreissä ovat? Tässä pieni videopätkä asiaan liittyen.

Noh, ne ovat osa kastelujärjestelmää. Sain tuttavaltani ”tippapulloja” joita ei voinut enää tarkoituksessaan käyttää. Kuhunkin pulloon menee 1,5 litraa vettä.

Tippapullot odottavat täyttämistä.
Tippaletkuun laitetaan ”annostelija” joka määrää kuinka nopeaan tahtiin tippoja tulee.

Siinäkin suhteessa parvekeprojektilla on ollut vähän nihkeä alku, koska kaikki asiat piti suunnitella niin tarkasti. Se vei aika paljon aikaa. Nyt homma on kuitenkin hoidossa, ja voin kaikessa rauhassa laitella tavaroita paikoilleen. Tomaateillekin oli keksittävä viritys, että niille saa asennettua jotenkin tukinarut, tai tukikepit. Siispä, mietiskelin aikani mitä tarvikkeita minulta löytyisi asian hoitamiseen. Olen useampana vuonna laittanut tomaateille harjanvarsista tukikepit. Ne ovat nykyään hieman huonorakenteisia, ja tuppaavat hajoamaan käytössä, kun ne joutuvat olemaan kosteassa mullassa. Siispä, naruviritys piti saada paikoilleen jotenkin muuten.

Tomaateille tarkoitettu narupidike

En halunnut sitoa tomaatteja missään vaiheessa metallikehikkoon, koska se voi kuumeta aikamoisesti kesällä. Lisäksi harsoa ei voi virittää, jos tomaatit ovat verkossa kiinni.

Foxyn palju (vesiaihe) on vielä vaiheessa. Paljussa on vielä kiviä, jotka pitää poistaa. Sen jälkeen paljun voi pienehkön puhdistuksen jälkeen kasata.

Vesiaiheeseen on tulossa liuskekiviä jonkunmoinen pinkka. Hankin viime viikolla rakentelua varten silikoonia, millä voi liitellä kiviä toisiinsa ja samalla ohjailla veden valumaan tietystä paikasta. Teen vesiaiheesta ihan oman blogikirjoituksen sitten, kun siitä on varmasti niin paljon kerrottavaa.

Parvekenurkkaus on vielä ihan sekaisin. Kävin pari viikkoa sitten hakemassa tuttavaltani lipstikkaa, ja laitoin sitä ruukkuun kasvamaan. En tiedä viihtyykö, mutta kokeillaan. Siirsin lipstikan tänään vähän aurinkoisempaan paikkaan, jos se vaikka viihtyisi tässä nurkkauksessa paremmin. Se on hieman nuupahtanut, mutta uusia kasvun merkkejäkin löytyy.

Parvekkeelle on tulossa lisää kotkansiipisaniaisia! Nämä ovat kerta kaikkiaan aivan ihania. Ainoat saniaiset mitä saan kasvamaan. Sisällä olevat huonekasveiksi tarkoitetut saniaiset eivät viihdy asunnossani. Voi hyvinkin olla, että asunnossani on liian kuiva ilma. Mutta, onneksi nämä kotkansiivet viihtyvät partsilla.

On siinä varmasti ollut ihmisillä ihmettelemistä kun olen kuljettanut saniaiset kotiin. Kävin kaivelemassa niitä vanhempieni pihalta, koska niitä sikiää sinne joka vuosi ihan tolkuttomasti. Otin pihalta myös jotain muuta, josta kerron sitten myöhemmin. Sähköpotkulauta on ihan kätevä vehje!

Kuljetin taimet sähköpotkulaudalla, tai kruiseri, mikä lie.

Että, kyllä se parveke on vielä ihan ylösalaisin! Paljon on tuosta pois vietävää jo nyt. Sen kun saisi aikaiseksi, niin tämähän ei sitten enää niin kauhealta näyttäisikään. Käynti roskakatoksella siis auttaa. Kuvasta näkyy kuitenkin daaliat, jotka olen istuttanut kasvuruukkuihin. Toinen on tässä vasemmassa laidassa kaiteen vieressä puulaatikossa, ja toinen takaseinustalla. Takaseinustalla olevia rimoja en aikonut käyttää mihinkään ja aion varastoida ne häkkikomeroon.

Parveke on vielä sekaisin

Alankin tässä pikkuhiljaa valmistautumaan päivän koitoksiin. Jospa parveke olisi illalla jo paremmassa kuosissa. Voisin sitten hyvällä omalla tunnolla käydä paikallisessa vaikkapa oluella, kun tälle päivällä on ennustettu niin kaunista keliäkin. Mutta se on sitte ”palkkio” tehdystä uurastuksesta. Ei tässä muuta tällä kertaa kuin hyvää viikon alkua!

Parveke tilannekatsaus 7.6.2022 Read More »

Hyötykasvit ja parveke tilannekatsaus 27.5.2022

Kulunut viikko on ollut oikein suotuisa parvekkeella touhuamiseen koska ei ole ollut liian lämmintä ainakaan. Parina päivänä oli miltei +20°C, mutta muina päivinä lämpötila on pysynyt siinä +14°C hujakoilla. Aloitin parvekkeelle istutettavien hyötykasvien kouluttamisen maanantaina, nyt on perjantai. Jos joku miettii, mitä tällä kouluttamisella tarkoitan, niin sillä totutetaan sisällä kasvaneet taimet ulkoilmaan, etteivät ne saa shokkia siinä vaiheessa kun ne istutetaan ulos. Lämpötilaerot voivat nimittäin olla melkoisia, ja sisällä olosuhteet ovat aivan erilaiset kuin ulkona. Ne pitää siis totuttaa uuteen kasvuympäristöön ja samalla taimet jämäköityvät.

Hyötykasvit 25.5.2022

Laittelin tiistaina kasveille multia ruukkuihin ja pari ämpäriä jäi vielä laittamatta tomaateille. Muutoin istutusruukut ovat valmiina kasveja varten. Parvekkeen kasvinurkkaus on vielä epäsiistissä kunnossa, koska aion vielä touhuta siinä multien kanssa. Kun kaikki mullat on paikoillaan, siistin alueen.

Sekoitin multa-ainekset vihreässä ämpärissä ennen kuin laitoin ne kasvatusastioihin. Valkoiset altakasteluruukut on tarkoitettu paprikoille ja chilille ja tomaateille on varattuna pari muoviruukkua ja ämpärit. Ämpäreissä on reiät pohjalla ja alusastiana toimii pesuvadit. Pitää vielä tehdä styroksista pienet korokkeet ämpärin pohjiin, että pohjamateriaalin ja pohjan väliin jää ”ilmavara”. Ei jää sitten vesi seisomaan juurille, kunhan ne nyt tietty ekaksi edes kasvavat sinne asti. Noh, mutta, tuuletus alakauttakin pitää hoitaa.

Kuva: 25.5.2022

”Multa-aines” koostui puutarhamullasta, luonnonturpeesta, Leca hiekoitussorasta, Luonnonlannoitteesta ja puutarhakalkista. Katsotaan tämä kesä mitä tällä koktaililla tulee. Avomaankurkuille kalkitsin multa-ainesta runsaammin.

Viime yö ei ollut ihan niin kylmä mitä muutama edellinen on ollut, ja otin tietoisen riskin jättää taimet poikkeuksellisesti yöksi ulos. Niillä ei ollut mitään harsoa päällä, ja tämäkin hieman jännitti minua. Nehän olivatkin vielä hengissä tänä aamuna kun kävin kurkistamassa. Täytyy hoitaa ne pikimmiten kasvuruukkuihin tässä vaiheessa kun säätiedotuskin lupaa yöksi jo melkein +10°C. Viritän harson niiden ympärille, että saavat vähän lämpöä.

Hyötykavit 27.5.2022

Minua helpottaa suuresti suunnitelmieni kanssa, että piirrän niitä paperille. Asioita kun tuppaa pyörimään mielessä niin paljon ja sieltä täältä. Paperiin on sitten helppo lisäillä aina jotain, mitä tulee mieleen. On jotenkin aivan eri asia kirjata tehtäviä ylös tietokoneelle johonkin tiedostoon kuin paperille. Paperiversiosta voi myös yliviivata sellaiset kohdat mitkä eivät sitten toimikaan. Toki ne voi yliviivata tiedostossakin, mutta ei se ole sama asia. Olen piirtänyt ”muistion” parveketta varten, ja mitkä kasvit laitan mihinkin.

Tähän onkin tullut jo muutoksia. Nyt vain yliviivaamaan ne asiat pois, jotka jätän toteuttamatta tai muutan jotenkin. En aio esimerkiksi hakea alakerrasta muoviritilää kurkuille, vaan teen ritilän itse pari vuotta sitten leikkelemistäni omenapuun oksista. Paprikoille virittelin vihreän metallikepin tueksi kun sen sai niin näppärästi kiinni rautalangalla altakasteluruukun vedensyöttöputkeen. Jos nyt oikein innostun, voisinkin tehdä kurkuille ihan toisenlaisen telineen. Hmmm… noh, eipäs innostuta nyt taas liikaa!

Vesiaiheen suunnittelu etenee myös. Olen kaivanut esiin läjän akvaariokabinetista jääneitä puupaneleita, jotka aion sahata lyhyemmiksi. Teen niistä reunuksen Foxyn paljuun, jotta saan piilotettua paljun kyljet. Olisihan paljun näkyvän sivuosan saanut maalattua jollain kuviolla, vaikkapa kasviaiheisella, mutta en nyt jaksanut enää lähteä säätämään sen kanssa mitään. Puinen reuna saa nyt kelvata. Katsotaan sitten tulevaisuudessa uudelleen mitä sen kanssa voisi tehdä. Olin varannut paljua varten läjän tiiliä, mutta tiilet eivät enää käyneetkään paljun ympärille samalla tavalla, mitä aikaisemmassa suunnitelmassa oli. Käytän tiilet muuhun tarkoitukseen.

Aikomuksenani on myös tuoda näitä superihania kotkansiipisaniaisia parvekkeelle lisää. Tässä on sellainen kasvi, joka talvehtii helpostikin parvekkeella kukkaruukussa. Suosittelen näitä lämpimästi. Näitä voi laittaa myös amppeliin kasvamaan ulos. Aion täyttää parvekkeen varjoisimman nurkkauksen näillä tänä vuonna! Tämä kuvassa oleva kotkansiipi on talvehtinut parvekkeellani jo useamman vuoden.

Minulla on vielä sisätiloissa muutama kasvi mitkä on tarkoitus tuoda parvekkeelle. Ne voisi kyllä siirtää jo, mutta hieman vielä arkailen asian kanssa. Parvekkeelle on tulossa kaksi avomaankurkkua ja kesäkurpitsa. Laitoin nämä itämään kaksi kertaa. Ensimmäiset taimet menivät kompostiin. Olen tarkoituksella idättänyt kurkut ja kurpitsan turveruukuissa koska ne tuppaavat aina kärsiä istuttamisesta. Joka kerta katkeaa varret. Hermot meni, ja nyt ne voi istuttaa ruukkuineen päivineen lopullisille paikoilleen. Ja katsokaas mikä se siinä kurkkujen vierellä kurkistaa… Orkideani on päättänyt kasvattaa kukkavanan!

Kasvihuonekurkun taimet ovat sittenkin hengissä! Niistä yksi pääsee kasvatukseen valaisimen alle.

Alkaa olla jo korkea aika käydä virittelemään hydroon tarkoitetut kasvit sekä muut kasvivalon alle tulevat vihannekset! Kävin hakemassa pari päivää sitten vanhempieni autotallista yhdet irtojalat, jotka pitää viritellä käyttöön, niin kuin NYT. Joudun laskemaan kasvatuspöytää alemmaksi, että tomaatit mahtuvat kasvamaan korkeiksi. Niistähän tulee jotain reilu kahden metrin korkuisia, jos hyvin käy. Tämänhetkinen kasvatustaso on liian korkea.

Hydroviljelyyn tulevat tomaatit ovat keskellä, ja vasemmassa laidassa olevat kasvit istutan kookoskuituun.

Haluan laittaa tähän lopuksi vielä kuvan mitenkä sama kasvi käyttäytyy erilaisessa kasvupaikassa eri tavoin. Molemmissa ruukuissa kasvaa paprika ja molemmat on koulittu samaan aikaan ja molemmissa on sama kasvualusta ja lannoitteet. Vasemmalla puolella oleva paprika on kasvanut lampun alla ja oikealla puolella oleva on kasvanut etelänpuoleisella ikkunalla. Luulin aluksi, että tilanne olisi toisinpäin!

Kasvivalon alla kasvanut paprika ero ikkunalla kasvaneeseen

Kerron näistä hydrokokeiluista sitten toisissa kirjoituksissa. Nyt hydrokasvien istuttaminen on kuitenkin tänään tai huomenna edessä, niin taidankin tästä aloittaa niiden parissa puuhastelun, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Hyötykasvit ja parveke tilannekatsaus 27.5.2022 Read More »

Kasvit ja parveke tilannepäivitys 19.5.2022

Teen tässä pikaisen päivityksen siitä mitenkä kaikki kasvit voivat. On ollut jotenkin haastavaa tehdä kaikkea tätä, kun lämpötila ulkona on pysynyt suhteellisen viileänä. Ei ole mitään asiaa viedä taimia ulos koulutettavaksi, vaikkapa. Luulen, että ne paleltuisivat sinne ihan tyystin. Tosin, parvekekin on ollut ihan hyrskyn myrskyn…

Sain onneksi serkkuni tänne avustamaan hörhöilyissäni. Kävimme eilen viemässä vanhoja istutusmultia pois, joita olin laittanut puutarhakoriin kun tyhjensin multa-astioita. Joudumme heittämään vielä toisen reissun, että saan kaikki multa-astiat tyhjiksi. Viime vuonna kun minulla ei ollut kasvatettavia, niin mullatkin olivat ehtineet kärventyä ruukuissa, eikä niitä voi enää käyttää uudelleen. Ruukut ovat kuitenkin uudelleen käytettävässä kunnossa.

Tämän päivän projektina on viedä toinen multakuorma hyötyjäteasemalle, ja pestä parvekkeelle tulevat ruukut. Siinä olikin jonkun verran miettimistä, että mitä ruukkuja aion käyttää ja missä. Sisällekin kun on jäämässä joitain kasveja kasvamaan. Pääsin kuitenkin siihen asti, että tein suunnitelman (ehkä uudelleenkin) miten aion parvekkeen viritellä. Nyt suunnitelma on pääpiirteittäin ”mustaa valkoisella” ja tämän näköinen.

Parvekesuunnitelma kesäksi 2022

Suunnitelmassa näkyy myös ne kasvit, jotka aion laittaa parvekkeelle kasvamaan. Tosin noistakin pari jää sisälle. Sisälle jää yksi pihvitomaatti, paprika, kasvihuonekurkku ja money maker. Toivottavasti tila riittää. Tämän lisäksi minulla on projektina hydro-viljely, josta teen varmasti oman aihealueen. Vesiviljelyyn tulee paprika, money maker, kirsikkatomaatti ja pihvitomaatti.

Suunnitelma parvekkeelle

Parvekesuunnitelman ”vasemmassa laidassa” on edesmenneen koirani, Foxyn, uimapalju. Olen pari vuotta jo halunnut tehdä siitä vesiaiheen, ja suunnitelma on ”vesittynyt” jo parikin kertaa, jos näin voi sanoa. Haluan, että se antaa minulle todella paljon iloa. Siksi se on suunniteltava kunnolla. Haluan myös viettää parvekkeellani aikaa, vaikka olisi totaalisen paska keli. Suunnitelmassa etureuna alhalla kuvaa parvekekaidetta, takaosassa on seinä ja ikkunat. Kaikki kasvatettavat kasvit oli myös siirrettävä parvekkeella oikeaan reunaan, johon paistaa päivä pisimpään. Vasemmanpuoleinen seinusta on etelään päin ja seinä on betonia. Siihen paistaa aurinko puoleen päivään asti.

Kuva on otettu etelänpuoleiselta laidalta parveketta.

Parveke oli vielä viikko sitten ihan hirvittävässä kunnossa. Nyt sitä on tästä tilanteesta vielä siivottu. Saniaisten laatikot on siirretty uusiin paikkoihin (etelänpuoleinen laita), kestokassillinen vanhoja muoviruukkuja on viety roskiin ja harkkoja on siirrelty. Nämä siirtelyt olisivat olleet todella työläitä jollei serkkuni olisi ollut apurina. Palju on myös paikoillaan pidemmän saniaislaatikon alla.

Etualalla oleva puulaatikko tyhjennetään vielä. (Kuva talvelta samasta kuvakulmasta otettuna)

Tuli nimittäin kiire tämän parvekkeen kanssa, kun tajusin, että nythän on jo toukokuun loppu. En ole kouluttanut yhtään ulos laitettavaa kasvia vielä. Alkaa tulla kiirus, vaikka nyt vasta ilmat alkavat lämmetä. Olen niin pessimistinen tämän kesän suhteen. Luulen, että tulee hyvin kylmä kesä. Siksikin halusin osan kasveistani vesiviljelyyn sisälle. Saisin mahdollisesti edes vähän satoa.

Vesiviljelyssä on tosin paljon opittavaa, ja kaikki menee kokeilumielessä. Kävin esimerkiksi eilen hakemassa paikallisen roskalavan kautta saatua kivivillaa. ”Kasvikaverini” kertoi sitten myöhemmin, että se nyt ei ole sitä samaa mitä näissä vesiviljelyjutuissa käytetään. Noh, katsotaan mitä tästä projektista tulee!

Vesiviljelyssä oleva tomaatti.

Aion todellakin laittaa hyötykasvit tänä vuonna myös sisätiloihin kasvivalon alle. Tässä tilannetta 14.5. Vesiviljelyssä olevat rehut ovat väliaikaisesti laitettu kasvamaan kattilaan ilmastimen seuraksi.

Hyötykasvit sisällä
14.5. otettu kuva.

Tomaatit ovat lähteneet kasvamaan hyvin ja kurkut eivät. Paprikoiden ja chilien osalta myöhästyin hieman. En ajatellut, että asialla olisi niin tuhannen kiire, koska aion jättää yhden paprikan vesiviljelyyn sisälle. Sen pitäisi tuottaa minulle satoa myös talvella.

Kattilassa vesiviljeyyn laitettavat hyötykasvit
19.5. otettu kuva. Keskellä kattilassa sisälle jäävät kasvit vesiviljelyyn.
Kasvihuonekurkut 19.5.
Avomaankurkut ja etualalla oikealla on kesäkurpitsa 19.5.
Daaliat ovat hujoppeja 19.5.

Huonekasvit

Niin, ja sitten huonekasvit… ne kasvat tällä hetkellä kovastikin. Yksi lempparirehuistani on aarnipeikonlehti, joka on ollut niin tuskaista saada selviämään asunnossani, että olin jo monta kertaa luopunut toivosta. Monta taimea heitetty mäkeen. Tämä on kerta kaikkiaan niin ötökkäarka kasvi, että toivon saavani tämän viihtymään ötökättä nyt täällä kotonani. Teen mitä vain, että tämä säästyisi ötököiltä.

Niin kuin peikonlehdessä yleensäkin, niin tässäkin kasvissa on todella erikoinen ja kaunis lehti.

Niin, ja kiinanruusu on taas tehnyt nupun ja se aukeaa varmasti lähipäivien aikana.

Tarinat jatkuvat sitten myöhemmin. Nyt on lounaan aika, ja aion tehdä serkulleni ja itselleni kunnolliset hampurilaiset! Laitan loppukevennykseksi videopätkän, jonka olen tehnyt Foxy-hauvelin muistoksi. Tämän pitäisi antaa osviittaa siitä, miksi tuo palju parvekkeellani on niin tärkeä minulle (YouTube-kanavani)

Kasvit ja parveke tilannepäivitys 19.5.2022 Read More »

Hyötykasvit tilannepäivitys 30.4.2022

Vihdoinkin näyttää siltä, että kevät alkaisi kurkistaa lumen alta ja myös kasvit alkaisivat kasvaa! Olen huolestuneena seurannut muun muassa oman pihani lumitilannetta. Alkutilanne oli mielestäni enemmän kuin epätoivoinen, mutta kyllä ne lumet sieltä sitten alkoivat sulaa ihan kiitettävää tahtia. Nyt lunta ei juurikaan ole, vaikka auran tekemät lumikinokset olivatkin aika suuret talven jäljiltä.

Olen tässä parisen päivää pähkäillyt huonekasvitilannettani, ja tullut siihen tulokseen, että uutta kokeillaan. Kävin hankkimassa paikallisesta Puuilosta kookoskuitua ja perliittiä. Siitä saa kuulemma hyvän mullattoman kasvualustan kasveille. Tässä kohtaa minulla ei ole mitään menetettävää, koska huonekasvit ovat vasta aluillaan kasvun suhteen tältä keväältä. Jotenkin kaikki oli niin myöhässä tänä vuonna – minä myös.

Hyötykasvit kasvatuksessa

Nyt olen kuitenkin saanut aikaiseksi sen, mitä olisi pitänyt jo monta viikkoa sitten. Olen tuudittautunut siihen, että saan parvekkeelle tehtyä sellaisen rakennelman, jolla saan pidennettyä sinne tarkoitettujen tomaattien ja kurkkujen kasvukautta. Siitä sitten enemmän myöhemmin kun se on ihan oma projektinsa. Mutta nyt kaikki taimet on koulittu ja omissa ruukuissaan. En ole siis koskaan kokeillut kasvattaa tämän valaisimen alla mitään vastaavaa, ja tarkoitus on kokeilla tomaattien ja kurkkujen ympärivuotista kasvatusta. Sen pitäisi olla tällä tekniikalla mahdollista.

Laskin kasvivalaisimen alas lähemmäs taimia.

Taimet on tosiaankin juuri koulittu, niin en ihan vielä näe saavatko ne tarpeeksi valoa vai eivät. Jos taimet alkavat olla hujoppeja, valaisin pitää siirtää vielä alemmas. Yritän dokumentoida tämän valaisimen käyttöä tässä tarkoituksessa mahdollisimman paljon, jos tiedosta olisi jollekin jotain hyötyä.

Kaikki kasvit on koulittu ja omissa ruukuissaan.

Tomaatit on koulittu 21.4. ja eilen meni paprikat ja chilit uusiin ruukkuihin. Piti välillä käydä ostamassa lisää turvetta, kun edellinen säkki loppui. Kasvatan siis hyötykasvit luonnonturpeessa. Se ei ole älyttömän kallista, ja se on todella hyvä kasvualusta hyötykasveille. Säkki maksoi 5,95€ (K-Rauta). Olen käyttänyt tätä aikaisemminkin ja mahdollisesti jotain muuta vastaavaa ihan ulkokasveillekin. Hyvin ovat viihtyneet. Pelkkä turve on taimille hyvä, mutta aikuiset kasvit tarvitsevat sekaan muutakin.

Luonnonturpeessa ei ole lannotteita tai kalkkia. (Kekkilän tuotesivu)

Olin tänä vuonna ”hieman” myöhässä paprikoiden ja chilien kanssa, mutta en ole siitä nyt niin huolissani, koska aion jättää paprikoista ainakin kaksi taimea sisälle kasvamaan. Toisen taimen ajattelin laittaa vesiviljelyyn ja toisen turpeeseen. Kaksi vuotta sitten viljelmäni näyttivät ihan toisenlaisilta, mitä nyt. Olin silloin hyvissä ajoin liikenteessä istutusten kanssa. Chilit ja paprikat taisin laittaa multiin jo tammikuun lopussa. Nyt laitoin ne itämään vasta maaliskuussa. (artikkeli: Tilannekatsaus 29.4.2020)

Paprikat taimiastioissa

Yritän pitää tällä kertaa taimien kasvattamisen jotenkin lapasissa koska en ole varannut näille mitenkään älyttömästi tilaa. Sisällä oleva kasvupaikka on suunniteltu siten, että saan tehtyä siihen parille kasville vesiviljelykokeilun ja pari tomaattia ja yksi kurkku ja paprika viljellään turpeessa. Lisäksi tarkoituksenani on laittaa yrttejä kasvamaan. Laitan ainakin persilijan, timjamin ja basilikan. Lisäksi laitan salaattia paria eri laatua. Niiden kasvuastian voi ripustaa tuohon viritelmän verkkoon halutulle korkeudelle. Valaisinta tietysti nostetaan sitä mukaa ylemmäs kun kasvit kasvavat. Näistä taimistahan osa menee siis parvekkeelle, ja osan lahjoitan tuttavilleni.

Kävin tosiaankin tänään noutamassa tuttavaltani pari tomaatin taimea hydrokasvatukseen. Hänellä olikin sitten jo aivan erilainen meininki kasvien kanssa! Kylpyhuone oli täynnä paprikoita ja chilejä. Ne olivat vesiviljelyssä, ja kyselinkin häneltä hieman neuvoja asian suhteen. Noh, katsotaan kuinka onnistun, jos ollenkaan. Katsokaa näitä paprikoita!

Chilitkin olivat todella hyvässä vauhdissa. Tuttavani kertoi, että hänen täytyy nyppiä niistä nuppuja pois etteivät nyt ihan vielä tekisi satoa. Pitääkin kysellä asiaan liittyen vielä lisäkysymyksiä. En ole koskaan nyppinyt chileistä ja paprikoista nuppuja pois, enkä ole esimerkiksi latvonut niitä.

Kyllä oli komiat kasvit hänellä ja unohtui ottaa vielä kuva toisestakin kasvustosta, jossa oli muun muassa munakoisoa. Menin jotenkin niin hämilleni tästä runsaudesta etten tajunnut ottaa enempää kuvia. Noh, jos pääsisin sinne jossain vaiheessa uudelleen kesemmällä tutustumaan kun nuo kaikki on laitettu kasvihuoneeseen kasvamaan. Ne ovat menossa myös sinne vesiviljelyyn. Itse asiassa koko kasvari oli pyhitetty vesiviljelylle. On siinä ollut väkertämistä, mutta viime vuonnakin kuvista päätellen sato oli sitten päätä huimaava, kun asiat teki jotenkin ”noin oikein”.

Mutta, nyt minä lopettelen tähän ja laittelen uudet tomskuntaimeni veteen ettei vaan ehdi kuivahtamaan. Hyvää vappua kaikille!

Hyötykasvit tilannepäivitys 30.4.2022 Read More »

Scroll to Top