chili

Tilannekatsaus 29.4.2020

Sen verran hurja sillisalaatti alkaa olla jo tuossa keittiönpöydällä, niin pitää jo pikkuhiljaa miettiä mihinkäs purkkeihin näitä taimia alkaisi istuttamaan… sen verran hujahtaneet kasvamaan. Aloitin lannoituksen viikko sitten. Käytän Lidlistä ostettua luomulitkua, joka toimi edellisellä kerralla oikein hyvin. Samoilla mennään siis.

Kävin alakerrasta hakemassa muutaman kassillisen tavaraa jotka käyn läpi. Tomaatit istutan ämpäreihin ja kurkut myös. Saatan kyllä joutua hommaamaan jotain tarvikkeita, ja ehkä uudet ämpäritkin, kun en ole varma ovatko nuo enää ehjiä. Jotkut ovat aika vanhoja nimittäin. Noh, sehän selviää kun käy ne läpi.

Pitkästä aikaa on sellanen kiva pöhinä näiden asioiden äärellä. Ihan jännittää, mitä tästä oikein tulee. Toki koronatilannekin jännittää, mutta jos kerran joutuu kotona olemaan, niin miksipä ei sitten käyttäisi sitä hyödyksi uppoutumalla rakkaaseen harrastukseen 🙂

Chilit kukkivat jo…

Laitoin kesäkurpitsat ja kahta eri kurkkua multiin pari viikkoa sitten. Niissä on jo isohkot taimet, ja kurkkujen taimet pitää erotella omiin potteihinsa. Laitoin taktisesti kaksi siementä/kylvöastia, jos niistä vaikka toinen ei itäisi. Noh, kyllä ne itivät kaikki.

Kesäkurpitsan lehti

Jostain tulee joka kerta pikkukärpäsiä, eli nämä ovat nimeltään harsosääskejä (kukkakärpäsiä). Ei siinä auta muu kuin viritellä taas niille ansoja etteivät nyt ihan hulluna lisäänny, kun lisääntyvät kuitenkin. Niiden toukat nimittäin syövät näitä taimien lehtiä ja juuria. Ansa on helppo tehdä: lasiin vettä ja ihan pikkasen astianpesuainetta pinnalle. Pintajännitys menee rikki kun kärpänen menee lasiin. Kärpänen siis hukkuu. Julmaa mutta välttämätöntä. On minulla tuossa lähettyvillä talven sisällä ollut hämähäkkikin, joka keräilee kärpäsiä aina tarpeen tullen keittiöikkunan nurkkaukseen. Ei taida jaksaa syödä kaikkia kukkakärpäsiä mitä on kerännyt 😀

Siinä olis sitten savoottaa tälle illalle tiedossa! On tarkoitus järjestellä istutusruukut, niin se homma on parasta tehdä parvekkeella – jos sinne mahtuu. Onneksi sain kaverin auttamaan parvekkeen kanssa. En olisi itse pystynyt siirtämään tavaroita paikoilleen.

Ei muuta kun rattoisaa keskiviikkoiltaa, ja kiitos kun luit 🙂

Tilannekatsaus 29.4.2020 Read More »

Paprikat ja chilit kasvavat

Paprikat ja chilit lähtivät kasvamaan hyvin tänä vuonna. Sain koulittua paprikan taimetkin omiin kasvupotteihin viikon, parin chilien jälkeen. Löysin myös kaupasta chilin siemeniä, jotka ostin valmiiksi ensi syksyksi. Ei tarvitse sitten jäädä ilman siemeniä, niin kuin tänä vuonna kävi.

Kuva: 8.3.2020

Kasvupotit on hyvä laittaa karkkierasioihin joissa niitä on todella helppo kastella ja siirrellä tarpeen tullen. Kastelen potit alta päin useasti… taimet ottavat sitten sen veden mitä tarvitsevat ja loput voi kipata muualle.

Kuva: 17.3.2020

Taimille oli viriteltävä tukikepit. Niiden virkaa toimitti kätevästi grillitikut. Ainoa ”ongelma” näissä grillitikuissa on, että ne ovat kömpelöitä ja kärjet teräviä. Hirvittävän vaikeaa käsitellä taimia kun tikut sojottavat! Noh, ei pidä tehdä siitä mitään ongelmaa, tikut ovat tuossa vain väliaikaisesti. Kohta ne pitää jo ottaa pois että saadaan taimet vahvemmiksi.

Kuva: 22.3.2020

Edellisen kuvan ja seuraavan kuvan välillä tulikin heitettyä ”kiva” sairaalareissu, joka kesti melkein viikon! Ensin epäiltiin aivoinfarktia, mutta lopulta diagnoosina oli Vestibulaarineuroniitti. Tämä vei tietty minulta toimintakyvyn hetkeksi, enkä juurikaan aktivoitunut kasvien suhteen. Minulla on onni, että on kavereita jotka auttavat tarpeen tullen, ja Jutta kävikin kastelemassa taimet sillä aikaa kun minä makasin lasaretissa. Ei voi olla muuta kun kiitollinen! Pahimmoillaan olisi mennyt kaikki nähty vaiva hukkaan. Mutta ei tästä aiheesta sen enempää nyt. Jos haluat lukea enemmän aiheesta/asiasta, niin kirjoitan myös tällaiseen blogiin kun Karanteenipäiväkirjat.

Kuva: 30.3.2020 kaikki taimet hengissä, tomaatit kasvavat hurjaa vauhtia!

Kyllä on taimet keskenään niin saman näköisiä, että hyvä, kun tajusin laittaa chileille tunnistustikut! Teen useinkin näin, että pystyn erottamaan taimet toisistaan. Koktailtikkuja kehiin vaan ja vähän väriä päihin 🙂

Kuva: 10.4.2020

Olen alkanut pitää tuuletinta päällä taimille, josko ne vähän vankistuisivat. Jossain vaiheessa otan tukikepit pois niin vankistuvat entisestään. Hyvässä kasvuvauhdissa on siis kaikki!

Kiitos kun luit, ja palaillaan taas pian 🙂

Paprikat ja chilit kasvavat Read More »

Chilit koulittu

Minun piti koulia chilit kun niihin oli tullut sirkkalehdet jo ajat sitten… kohta taimet olisivat olleet mennyttä kamaa! Noh, tämä päivä nyt ei ollut henkisesti mikään hirvittävän vahva kun sattui olemaan myös edesmenneen Foxy-koirani syntymäpäivä. Hän olisi ollut 14-vuotias tänään. Mutta kun…

Noh, chileihin siis! Karkkirasioihin kylvetyt chilit (+ paprikat) näyttivät kasvavan todella hyvin niissä ja sai aika ison läjän taimia. Ne piti kuitenkin koulia että alkavat sitten kasvamaan oikein kunnolla. Chilien itämiseen meni muuten erittäin lyhyt aika mielestäni, noin viikko! Olin ollut käsityksessä että niiden itämiseen menisi yli kaksi viikkoakin.. noh, näillä mennään eikä haittaa 🙂

Parin viikon ikäisiä taimia.

Karkkirasia on oiva kylvösastia. Se on enstennäkin syvä jotenka siihen saa hyvin multaa pohjalle, ja taimia voi siten kasvattaa pidempään kun ne mahtuvat suojaisan muovin alle. Muovi siis pitää kosteuden noissa astioissa jotenka pintamulta ei kuivu niin herkästi. Ja pienillä taimilla juuret ovat vielä aika pinnassa, juuret voivat siis kuivua herkästi. Taimia pitää toki sitten tuulettaa… itse tuuletin kerran päivässä ja se riitti hyvin 🙂 Kastelin kylvökselle ja sittenmmin juurille sumutinpullolla aina tarpeen vaatiessa.

Reilu kuukauden ikäisiä taimia.

Kuten edellisestä kuvasta näkyy, taimet ovat jo todellakin siinä pisteessä että ne pitää istuttaa omiin ruukkuihinsa. Chilit oikealla, paprikat vasemmalla. Valoa näille on tarjolla 12 h joka päivä kylvöksestä lähtien. Ei suoraa auringonvaloa vaan ihan LED-valo tossa yläpuolelle viriteltynä. Lamppu on ihan n. 1000lm Airam. Se on aika hyvä tähän tarkoitukseen. Kun kevät etenee niin siirtelen sitten kasvit lähemmäs etelänpuoleista ikkunaa ”sälekaihtimien suojaan”, eli rajoitan auringonvaloa jonkin verran säätämällä kaihtimia, etteivät kasvit paahdu ikkunalle.

Tässä koulitut taimet.

Tästä lähtee pari pyöreäruukkuista naapuriin kasvamaan, ja takana olevat mustissa ruukuissa olevat 6 kpl jäävät itselle. Etualalla olevat 8 taimea kasvatan tuttavilleni 🙂 Oikealla karkkirasiassa olevat yhdeksän taimea on tarkoitettu hätävaraksi, jos jokin näistä muista nyt heittää veivinsä muutaman päivän sisällä.

Paprikantaimet käsittelen sitten lähipäivien aikana. Teen niille samoin kuin chileillekin sillä erotuksella, että istutan niitä hieman vähemmän kun ne tuppaavat kasvamaan niin suuriksi (jos hyvin sattuu). Aion myös kokeilla kasvattaa osan chileistä ja paprikoista täysin sisätiloissa tänä vuonna, että osa menee ulos ja osa pysyy sisällä. Haluaisin satoa myös talvella ja tämä saattaisi olla hyvä ratkaisu asiaan. Ja lisäksi sisätiloissa kasvaviin kasveihin tulisi tuholaisia epätodennäköisemmin. Testataan 🙂

Sen verran vielä näistä taimista, että näiden istutuksessa on käytetty edelleenkin taimimultaa ja siihen on lisätty muutamia rakeita kananpeetä. Lisäksi taimimultaan on sekoitettu perliittiä.

Chilit koulittu Read More »

Paprikat & chilit kylvetty ja uusi huonekasvi

En löytänyt kaupasta vielää mitään siemeniä, paitsi viime vuotisia tomaatteja, niin tein poikkeuksen, ja ostin tuoreena chilin ja paprikan, joista otin siemenet kylvöksiä varten. Ne pitää laittaa itämään jo nyt! Jotkut idättävät chilit jo loppu vuodesta, mutta minä tietty heräsin asiaan vasta hiljattain, kun saattaapi ehkä olla, että minul oli muuta ajateltavaa viime vuoden lopulla (RIP Uuno-kisu).

Kylvös 12.1.2020

Käytän karkkirasioita tarkoitukseen. Puoleen väliin taimimultaa ja päälle muovi ja läpinäkyvä plexin palanen (kuvassa pystyssä takana) jotta kannesta tulee ilmatiiviimpi. Multa ei pääse sitten kuivumaan ja kukkakärpäset valtaamaan mullosta 🙂 Nyt sitten vaan odotellaan pari viikkoa, josko nämä tästä itäisivät.

Tein jokin aika sitten, muistaakseni jouluna, yhden kasvivaihtarin, jota olen odottanut kun kuuta nousevaa… laitoin paikallisen Facebookin roskalavalle ilmoituksen, että otan vastaan Aarnipeikonlehden pistokkaan, ja vaihtariksi saapi Sulkaköynnösvehkan, niin sain kuin sainkin henkilön kiinni, joka halusi tarjota minulle ”apinanaaman”! Hän oli myös yrittänyt etsiä minulta löytyvää Sulkaköynnösvehkaa kun se on kuulemma harvinainen. Tästä en tiennyt mitään, joten parempi olisi pitää omastani nyt niin hyvää huolta kuin mahdollista.

Aarnipeikonlehti / Monstera adansonii ”Monkey Mask”
Kuunon pistokas. Useampi kuin kaksi lehteä!

Tapoin tosiaankin ensimmäisen saamani pistokkaan ja toinen saamani pistokas on ihan raapuska. Tein apinalle erillaisen mulloksen: tavallista huonekasvimultaa, johon sekoitin isän tappamien orkideojen lastuja sekä perliittiä. Moni sekoittaa perliittiä multaan koska se kuohkeuttaa multaa jotenkin. Perliitti on sellaista valkoita styroxin oloista ”höttöä”. Ostin 6 litran säkillisen K-Raudasta ja hinta oli noin 8€.

”Perliitti on ympäristöystävällinen luonnollinen maanparannusaine”.

Vanhempani todellakin tappoivat pitkäikäiset orkideat viime syksynä kun eivät tuoneet niitä ajoissa takapihan terassilta sisälle. Orkidea ei kestä jäätymistä ja meillä oli ollut täällä jo parikin kertaa yöpakkasta. Pikkasen hermoja kiristi, mut pitää antaa vanhoille ihmisille kömmähdyksiä anteeksi.

Omani on vasemmassa alakulmassa, kaksi muuta on tuotu vanhemmiltani.
Kuva: 12.10.2019

Toivottavasti apinanaama viihtyy nyt uudessa kasvualustassaan 🙂

Virittelin monsterille kiipeilykehikon, koska tämähän on köynnöstävä kasvi.

Paprikat & chilit kylvetty ja uusi huonekasvi Read More »

Parvekeparatiisia 31.8.2015

Elokuu meni hujauksessa, enkä muistanut edes kirjoittaa blogiinikaan kuulumisia, mutta tehdäänpä tähän nyt pikainen korjaus. Kamera ja kännykkä olivat täynnä kuvia, ja niistä on jotenkin vaikea valita, mitä tänne laittaisi esille, niin laitetaan nyt galleriamuodossa kuvia, jotka on otettu kännykällä parvekkeeltani 31.8.2015.

Parvekeparatiisia 31.8.2015 Read More »

Scroll to Top