Kohon Foxy Girl

Foxy ui paljussa

Vanhemmillani on ollut ”sopivasti” kattoremontti lämpimän viikon aikana, niin piti vähän odotella, milloinka kehtaa viedä tuon adhd-koiran tuonne pihalle juoksemaan, ettei se vaan satuta itseään mihinkään pelteihin yms rakennusmateriaaleihin. Vihdoinkin kaikki romppeet oli saatu vietyä pois pihamaalta perjantaina 23.5.

Vein Foxyn paljun vanhemmilleni, että koira pääsee uimaan siellä käydessään.
Tässä Foxy jo odottelee innoissaan paljuun pääsyä.

Paljuun mahtuu 90L vettä.
Turkki pitää ravistella kuivaksi kun tulee pois…
Sitten ei muuta kun kuivattelemaan…

Foxy ui paljussa Read More »

Foxyn kesäleikit

Täytyy rakastaa tätä nykytekniikkaa! Joskus aikanaan ei saanut tallennettua oikein mitään videoita, mutta nyt on jopa kännyköissä videokamerat. Ei muuta kuin kuvaamaan vaan. Ja itselleni tietty tärkeitä kohteita ovat omat lemmikit.

Tekemäni videot nyt eivät ole mitään huippulaatua, mutta kyllä ne minulle välttelevät muistoksi omista murusistani 🙂
Tässä yksi pätkä Foxy-hauvelista, jota olen aika paljonkin kuvaillut.

Video on kuvattu 14.7.2013 ja Foxyn entisellä pihamaalla. Foxy rakastaa vedessä peuhaamista ja pallolla leikkimistä. Sain tuttavaltani vanhan kunnon nahkaisen jalkapallon, joka oli jo valmiiksi puhki. Se on oiva lelu koiralle! Hauveli saa siitä hampaillaan hyvän otteen, ja pallo kestää todella pitkään. Tämä on sarjassamme toinen pallo, joka Foxylla on menossa… edellinen, viereisessä kuvassa oleva pallo, kesti viisi vuotta – ainakin

Foxyn kesäleikit Read More »

Foxin kanssa Puntalassa 11.1.2014

Vuoden loppu 2013 oli todella kurainen, ainakin täällä Imatran suunnalla. Uudenvuodenaattona satoi suunnilleen vettä, ja vuosi 2014 alkoi myös vetisissä merkeissä… viikko sitten oli vielä vesikelit, mutta nyt on sitten jo pakkasta! Tämä tietää parempia ulkoilukelejä koiran kanssa. Ainoa haitta tietysti on, että jos kyse ei ole pikkupakkasista, niin ei sitä kehtaa koiraa viedä kovinkaan pitkäksi aikaa pihalle palelemaan. Foxi on nimittäin sisäkoira. Kymmenen asteen pakkanen ei ole vielää kovinkaan paha, kun kyse on sitkeästä koirarodusta… lähdimme siis Foxin kanssa päiväreissuun Puntalaan, josta hän on kotoisin.

Foxi on odottanut lumen saapumista pidemmän aikaa, vähän niin kuin itsekin 😉 Se pukkaa kuonollaan pienempääkin lumikerrosta, ja naukkailee samalla lunta suuhunsa. Lumessa tai vedessä peuhaaminen on Foxin lempipuuhaa. Teinkin vähän kaikkea näitä asioita mietiskellen sellaisen hankinnan, jota olen pidemmän aikaa jo suunnitellut. Tilasin Verkkokaupasta itselleni GoPro Hero 3-kameran, jota sitten testailin lauantaina ottamalla koirasta videota. Tässä on sitten YouTubeen laitettu videonpätkä Foxista.

Foxin kanssa Puntalassa 11.1.2014 Read More »

Koiralle nimilaatta

Tuli tehtyä tuossa semmoinen pikkuruinen hankinta hauvelille, kun sillä on kohta synttärit…

Luun muotoinen nimilaatta
Taakse koiran nimi ja puhelinnumero

Laatta on noin 4cm x 2cm kokoinen. Toinen puoli on tuollainen oranssi ja sileä, johon on sitten kaiverrettu koiran nimi ja isännän puhelinnumero. Ei ollut kauhean kallis – maksoi 12,90€ + toimituskulut 3,50€. Nimilaatta toimitettiin parissa viikossa. Paikka, josta tilasin oli lahtelainen Petpark.fi/nimilaattapuoti… joka ilmeisesti on vaihtanut verkko-osoitetta hiljattain toiseksi. Näitä nimilaattoja saa siis tilattua seuraavasta paikasta: http://www.nimilaatat.com

Koiralle nimilaatta Read More »

Koiralle paita-projekti

Taas jossakin ihmetellään, että mikä saa ihmisen tekemään jotain tällaista viattomalle luontokappaleelle…
Noh, tähän on kyllä syynsä, ja se ei ole mikään muotihömpötys. Mutta kun Minna-täti tekee, ni Minna-täti tekee sitten kunnolla!

Foxi-parka oli satuttanut itsensä jokin aika takaperin temutessaan pihalla, tai ei sitä oikein tiennyt missä tämä oli itsensä satuttanut, verta tuli hieman hetkellisesti ja reikä jäi kylkeen. Kuitenkin sekä isäntä, että minä totesimme, että koiran kyljessä oleva ”vekki” tarviaa jonkunlaisen suojan, ainakin hetkeksi. Kokeilimme ensiksi sideharsoa ja idealsidettä. Kun kyse on tuollaisesta ikiliikkujasta, ei moisilla viritelmillä ollut siis minkään näköistä virkaa. Meni varmaan viisi minuuttia, kun koiralla oli lannevanne, joka oli tehty sideharsosta ja idealsiteestä. Piti siis kehitellä jotakin paremmin paikallaanpysyvää… ainoaksi vaihtoehdoksi jäi tehdä elukalle jonkinnäköinen vaate.

Foxi oli saanut lahjaksi isoisänsä Tällin villatakin, josta päätin ottaa mallia. Suoritin mittaamisen siellä, missä koirakin oli, ilman mittanauhaa tietenkin… kyllähän sitä nyt sen verran osaa arvioida pituuksia kun kotiin pääsee!

Tällin villatakki

Leikkasin kankaat muistin perusteella ja aloin ompelemaan koiran riemuksi sille paitaa. Ihan suoriakin saumoja tuli, ja oli oikein tyytyväinen lopputulokseen. En malttanut odotella että pääsisin kokeilemaan sitä koiran päälle, olinhan laittanut siihen ihan neppareitakin. Tein vyölenkit, joihin mahan puolelta tulevan ns vyön saisi kiinni… siinä siis nepparikiinnitys.

Ei mennyt ihan niin kuin Strömsöössä, kuten kuvasta näkyy. Mahalenkki oli kyllä ihan ok, mutta vyölenkit sille oli ommeltu ihan väärään paikkaan joten niitä ei olisi voinut käyttää. Lopputulos: vyölenkit väärässä paikassa, mahalenkki toimii jos ei laita vyölenkkeihin… tosin, paita ei kestänyt ikiliikkujalla paikallaan. NOH, minä sitten päätin tehdä uuden paidan ja ottaa opikseni virheistä…

Tein varmaan kolme eri versiota paidasta lisää, ennen kuin päätin, että nyt jos ei onnistu niin sitten saa olla. Haava olisi joka tapauksessa kerennyt parantumaan umpeen ennen kuin saisin ommeltua sellaisen paidan elukalle joka minua itseäni miellyttäisi, tai sopisi täydellisesti koiran päälle! Foxi alkoi olla samaa mieltä kanssani…

Foxi ei kuitenkaan ollut pahoillaan paidasta, vaan esitteli sitä ihan hienosti… tai sitten kaikki tämä poseerausinto johtui siitä kun se sai kuvien välissä makupaloja. Selvää mallin ainesta kuitenkin, sanon minä 😀

Koska kyseessä on tyttökoira, halusin sille jotakin söpöä. Mikäpä muu voisi olla oikeastaan niin söpöä tällä hetkellä kuin jokin, mikä on vaaleanpunaista. En kuitenkaan halunnut, että isäntä oksentaa, niin paitaan tehtiin vain mm. vaaleanpunainen vyö, jossa on vaaleanpunainen silkkirusetti, sekä muutama vaaleanpunainen koristereunus.
Vyön päät kiinnittyvät toisiinsa velcralla ja niiden välissä on vaaleanpunaista kangasta varsinaisena vyön elementtinä, sekä leveää kuminauhaa, jotta ei kiristä. Vyö pysyy paikoillaan vyölenkeillä, jotka ovat ommeltuina paidan alaosaan… tai pysyy ja pysyy… jotta mitään saisi pysymään tämän elukan päällä kunnolla niin ne pitäisi varmaan liimata sen turkkiin kiinni epoksilla!

Koska olen ”liitoksissa” tällaiseen paitojen painopaikkaan, päätin tehdä Foxille sopivan printin.

Foxi ei epäilyistäni huolimatta juurikaan paitaa kainostellut… Iloisena se leikki samaan tahtiin, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Paitaa pidettiin päällä muutaman päivän, jotta haava ehtisi hieman parantua.

Eikä se koira nyt minulle niiiin vihainen sitten loppujen lopuksi ollutkaan….

Mie ja miun kamu Foxi

Koiralle paita-projekti Read More »

Scroll to Top