DIY

Black weekend oli pimeä ja synkkä

Pimeä ja synkkä marraskuun viimeinen viikonloppu on suurten kauppojen tarjousjuhlaa! Kukaan ei voi välttyä Black Fridaylta tai jopa kokonaiselta Black Weekiltä. En tiedä muista pienyrittäjistä, mutta tämä viikonloppu on itselleni yksi synkimmistä viikonlopuista vuodessa. Ei tällaisella pienen pienellä piiperöisellä ole rahkeita televisiomainontaan tai paljon muuhunkaan, että saisi omia ideoita ja tarjouksiaan esille. Kauppa ei siis käy laisinkaan. Se on joka vuosi sama juttu. Mutta ei siitä sen enempää…

Koti on vieläkin suurimmalti osin siivoamatta ja tuntuu siltä, että sotkua tulee koko ajan vain lisää. Olen tehnyt aika paljon tietokoneella töitä, ja se näkyy sitten muualla asunnossani. En vaan jaksa enää tehdä mitään sen jälkeen. Olen tietty järjestellyt työhuoneessa tavaroita paikoilleen, ja sen semmoista, mutta sitähän ei lasketa kodinhoidoksi. Se on työtä se.

Pimeään vaikuttaa myös lumettomuus, joka on tänä vuonna ollut paha moneen vuoteen. Pari päivää oli ihanan talvista, mutta sitten tuli taas joku matalapaine, ja sulatti kauniin lumipeitteen pois. Sain vielä viikko sitten nauttia ihanasta lumisesta pihasta.

Virittelin työpisteeni ääreen pattereilla toimivat valotkin ja etsin led-kynttilät. Sehän teki ikkunan edustan paljon viihtyisämmäksi. Tietysti pattereiden sijaan käytän ladattavia paristoja. Näyttää siltä, että näiden valojen paristoja pitää ladata kerran viikossa, jos mielii nauttia näkyvistä valoista. Ne ovat kyllä yhtäjaksoisesti päällä montakin tuntia. Keittiön ikkunan välissä olisi yhdet paristoilla toimivat paremmat valot, kunhan vaan saisin aikaiseksi pestä sen ikkunan.

Kyllä, ikkuna on vieläkin pesemättä. Tälläkin hetkellä tuuli käy lounaasta, eikä ikkunaa voi avata kun sieltä sataa vettä vaakatasossa sisälle. Muutenkin tuulee liian kovaa.

Aloin myös virittelemään kasveille valoja. Siitä ei nyt tahdo oikein tulla mitään. En tiedä mikä nyt mättää, mutta en saa nyt mitenkään päin jatkettua valojen virittämistä. Ne on ehdottomasti saatava ajastimille, muuten kasvit heittävät henkensä. Olen käynyt joka päivä sytyttämässä lampun kiinanruusulle, koska se jos joku kärsii tästä pimeästä ajasta. On ihan järkyttävää, kuinka hämärää on jo kello kahdelta iltapäivällä. Lumi sentään heijastelisi valoa ympärille, mutta kun nyt ei vaan ole lunta.

Aion siirtää kaikki huonekasvini siten, että niille on saatavilla lisävalaistusta talven ajaksi. Kiinanruusukin tekee vielä lehtiä, kun sille viritteli lisävalon. Olohuoneen nurkkaan on tarkoitus laittaa kaksi kasvivaloa, ja yksi keittiöön. Keittiössä on vähemmän valoa tarvitsevia kasveja, kuten saniaisia ja vehkoja. Alkaisi olla viimeisiä aikoja laitella pistokkaatkin ruukkuihin, ennen kuin sekin on liian myöhäistä. Peikonlehden pistokkaat tekevät jo uusia lehtiä maljakoissa. Ikkunasta näkyy sininen hetki, joka oli kello 15 hujakoilla.

Käsityöt ovat kyllä sellaisia asioita mitä jaksan tehdä vaikka kuinka paljon. Sain kuin sainkin nappeja vailla valmiiksi islantilaisneuleen, jota olen tässä nyt vuoden verran työstänyt. Olen etsiskellyt siihen nappeja, mutta en ole löytänyt mieleisiä. Pitäähän siihen jotkut napit keksiä edes väliaikaisesti, että pääsen pitämään paitaa.

Pidin pari tuntia paussia kirjoittamisesta ja rupattelin tuttavani kanssa puhelimessa tovin. Olin aikeissa lähteä häntä moikkaamaan ennen puhelun alkua, mutta ajankohtaan sattui juuri joku saderintama. Aikaisemmin päivällä satoi sentään lunta ja räntää, mutta sade muuttui myöhemmin vedeksi. Aikani marhailtua kämpässä, kello olikin jo pian yli kahdeksan illalla. En päässyt pelaamaan bingoakaan. Jotain hyötyä kämpässä hortoilusta sentään oli. Taisin keksiä mistä tehdä napit villapaitaani.

Neuloisiko vai siivoisiko? Ei tarvitse kahta kertaa arvuutella…

Sunnuntai kului nopsaan ja illaksi nousi vielä kovaa tuulta, joka sai minut miettimään, että pitäisiköhän tuo parveke jo vihdoinkin laittaa talviteloille. En ole pitänyt mitään kiirettä asian kanssa, kun on vielä ihan syksyiset kelit. Maanantai olisi vieltä synkkä ja pimeä, mutta sitten tiistaina on ennusettu säätyypin muuttumista talvisempaan suuntaan. Parveke pitäisi saada ennen sitä kuntoon. Taidankin ottaa itseäni niskasta kiinni ja touhuta ne muutamat tavarat paikoilleen, mitä olen suunnitellut koko syksyn. Tälläkin hetkellä parvekkeelle osuu sellaisia tuulenpuuskia, että suorastaan ihmettelen, kuinka virittämäni pavilijonginseinä kestää paikoillaan ja ehjänä!

Parvekkeella on myös roinaa, mitä pitää viskata roskikseen. Olen kyllästynyt pyörittelemään erästä keraamista tolppaa ees sun taas pitkin parveketta, kun sille ei vaan löydy siellä paikkaa. Se on rikki yhdestä kohdasta ja vaatisi jonkunlaista korjausta, jota en välttämättä osaa tehdä. Pitää tutkailla josko sen saisi sisälle johonkin kauniisti missä rikkinäistä kohtaa ei näe. Sisällä olevat ylimääräiset Leca-harkon palat voi samalla viskata parvekkeelle, kun niitä ei sisällä tarvita kuitenkaan.

Minun täytyy vakavissani harkita myös ilmankostuttimien käyttöönottoa, koska huoneilma on mennyt ihan kamalan kuivaksi. Nenä on koko ajan ihan tukossa, ja välillä tulee niistäessä ihan verta. Liian kuiva huoneilma ei tee hyvää limakalvoille, eikä kämpän imurointi auta asiaa yhtään, vaikka olisi mitä suodattimia ja erikoispölypusseja. Muutenkin, asunnon imurointi aina hieman jänskättää, kun imuri temppuilee sopivasti. Siinähän sitä sitten taas ollaan jos sekin hajoaa.

Ei tässä nyt auta itku markkinoilla vaan pitää alkaa toimia. Tein tässäkin välissä yhden työjutun, mikä katkaisi kirjoittamista hetkellisesti, ja ajatushan siinä katkeaa. Jospa vaikka jatkaisi hetken vielä villatakin neulomista, ja sitten raahautuisi parveketta laittamaan. Ruoankin sain juuri syötyä, eikä sitä heti huvita lähteä parvekkeelle rehkimään. Hyvää joulukuun ensimmäistä viikkoa kaikille!

  

Black weekend oli pimeä ja synkkä Read More »

Marraskuu 2024 — parin viikon kuulumiset

Marraskuu on pian ohi. Mitäpä olen tehnyt nämä pari viikkoa sitten viime postauksesta? Noh, itse asiassa vaikka mitä. Ei mitään radiakaalia, vaan juurikin jotain tapeellista. Olen vienyt paljon roskia pois ja siivonnut eteistä. Ne ovat kuitenkin todo-listalla aika korkealla. Hyvä niin, koska mieleni on paljon levollisempi nyt.

Itse asiassa ajattelin viritellä jo joulukuusenkin paikoilleen. Olisin varmastikin pitänyt kuusen (ilman koristeita) paikoillaan koko kesän, mutta en ollut varma mitenkä hoitokissat suhtautuisivat siihen. Laitoin kuusen laatikkoon, jossa se nyt on odottelemassa uudelleen virittelyä. Siivosin sille varatun kulmauksenkin joku tovi sitten. Nurkkauksessa olevat vinyylilevyt pääsivät uuteen puiseen lokerikkoon, josta mainitsin edellisessä postauksessakin. Kuusen voisi hyvinkin virittää jo tässä vaiheessa vuotta tuomaan tunnelmaa olohuoneeseen. Koristelee sen sitten vähän lähempänä joulua, jos haluaa.

Vinyylilevyt sai kätevästi lokerikkoon ja huonekasveja päälle.

Makuuhuone sai myös uutta järjestystä. Minua harmitti, kun olin laittanut ihanan verhon eteen säilytyslipastot, ja verhot eivät päässeet oikein esille. Uuden järjestyksen myötä verhot näkyvät nyt paremmin. Päätin myös, että otan kaupunkitapetin jossain vaiheessa alas seinältä. Siihen pitää toki varata aikaa, ja se on tehtävä yhdellä kertaa. Tällä hetkellä makkari on hieman sekaisin, ja sain vasta äskettäin poistettua sieltä lattiamaton. Matto oli tumma ja se pimensi entisestään huonetta. Kokeilen, sopisiko se takaisin olohuoneeseen. Olohuoneen vintage-matto saa väistyä. Se on upea, mutta todella epäkäytännöllinen, enkä saa esimerkiksi pestyä sitä.

En ota vielä kokonaiskuvaa makuuhuoneesta, koska tavarat ovat vielä hieman hujan hajan. Seuraavana onkin sitten miettimistä, kuinka saan viriteltyä kaiken niin, että ne ovat siististi. Minulle on kertynyt kauhea kasa kirjoja, joista en aio luopua, ainakaan vielä. Ne pitää lukea ensin. Ja ne pitää saada piiloon… mutta verho näkyy nyt!

Makuuhuoneen nurkkaus odottaa siivoamista ja tuunausta.

Tuo pömpeli, joka on täynnä kirjoja, on käytössäni ollut arkkupöytä, jonka kansi on tällä hetkellä työpöytäni tasona. Sillähän tuon kaiken roinan olisikin saanut piilotettua, ja alkujaan se oli juurikin niin. Mutta tarvitsin läppärille ikkunan eteen tukevan pöytätason. Ja rahaa kun ei tunnetusti ole, piti jotain luovia. Virittelen kirjojen eteen varmaankin jonkun verhon tapaisen systeemin, ja pömpelin päältä kaikki tavarat lähtee pois. Sen siivous on vielä hieman kesken, niin kuin kuvasta näkyy.

Olin ajatellut laittaa puulaatikon päälle pari huonekasvia. Katsellaan nyt mitä saan aikaiseksi tehdä. Jos kuitenkin teen töitä tässä ikkunan äärellä (pömpelin vieressä), niin olisi se kiva saada ympäristö kauniimmaksi. Muuten nukkumisen kannalta se on aivan sama, onko huone kaunis vai ei. Toki siistiä pitää olla ja ”yksinkertaista”.

Sain myös viriteltyä pienen roskiksen työpöytään. Mitä kaikkea sitä nippusiteillä saakaan aikaan! Olin virkannut ontelokuteesta pienen säilytyskorin, johon saa näppärästi pakstepussin. Sitä voi pitää roskakorina ihan hyvin, kun ei siihen oikeastaan muuta tule kun joku nenäliina toisinaan, tai pumpulipuikkoja. Kori on kiinnitettu nippusiteillä pöydän jalkaan ja ylälaidasta kuminauhalla pöydän pohjaan. Koria voi pyörittää jalan ympärillä toiseen kohtaan, jos tarve. Nyt se ei vie pöydällä tilaa, eikä roskat näy mihinkään, kun ovat tuolla pöydän alla piilossa.

DIY-roskis työpöydän alle.

Aloitin jokin aika sitten neulomaan uutta projektia, ja tällä hetkellä puikoilla on Strömsö-villatakki. Pidän juuri nyt vähän taukoa neulomisesta kun se käy niveliin niin pahalla tavalla, etten nyt haluaisi ihan tulehduttaakaan niitä. Takki on kuitenkin ihan mallillaan, ja olen tehnyt kaarrokkeen, joka on hankalin vaihe. Takki neulotaan kauluksesta helmaan (ylhäältä alas). Jäljellä on enää yksiväristä neuletta. Tavoitteena olisi, että saisin tämän jouluksi tehtyä.

Strömsö-villatakin kaarroke neulottuna.

Sain myös idean tehdä tekemästäni Riddarineuleesta sittenkin paidan. Siihen on tehty etupuolelle kaikki steekkaukseen tarvittavat silmukat, mutta jos teenkin siihen pelkän reunuksen nappiriveineen, niin paitaa ei tarvitse leikata siitä edestä auki. Se näyttää silloin villatakilta vaikka onkin paita! Serkkuni takissa oli niin hirveä duuni, että en uskaltanut enää omaa Riddaria lähteä säätämään. Joitain pieniä silmukointitehtäviä tuo vielä vaatii, mutta sitten sekin olisi lankojen päättelemistä vailla valmis. Plus tietty se eteen neulottava lista napeille.

Steekkausta varten neulotut ylimääräiset silmukat keskellä.

Päivä alkaa olla jo sen verran lyhyt, että aurinkokin laskee jotain kello 15:13. Ai kamala sentään! Miten se noin aikaisin laskee jo? Nyt jos koskaan olisi paikallaan saada hieman pysyvämpi lumipeite. Meille satoi ensilumi virallisesti vasta 19.11.2024 ma-ti välisenä yönä. Sen verran tuli lunta, että voitiin puhua ensilumesta. Muualla Suomessa lunta on ollut jo aikaisemminkin, mutta meille tänne Imatralle ei jostain syystä ollut ensilumi kerennyt.

Ensilumi satoi maahan marraskuussa 19.11.2024

Noh, nyt sitä lunta sitten on maassa vielä tiistaitakin enemmän. Eilen (20.22.) alkoi myrskyämään ihan kunnolla, ja tänä aamuna lunta olikin maassa jo vähän enemmän. Tosin lumi on aivan sohjoa, koska lämpötila on ollut koko ajan plussan puolella. Tälle myrskylle oli annettu nimeksi Jari.

Kävin kokeilemassa eilisessä lumikaaoksessa onneani sähkökruiserinkin kanssa. Noh, mitenkä tämän asian nyt ilmaisisi – siinä ei ollut mitään helvetin järkeä! Täällähän ei siis oltu aurattu mitään teitä. Jostain ihmeestä kuvittelin, että rouhealla maastopelillä pääsee kyntämään vaikka millaisessa kelissä. Olikin aika mielenkiintoista ajella, mutta jääköön se ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi kun tuollaisessa säässä lähden ajelemaan.

Ei ollut sähkökruiserilla ajaminen helppoa tällaisessa lumipyryssä.

On todella vaikea arvioida millaista säätä meille on tulossa loppuvuodeksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kelit olisivat sen verran lämpimiä, että pysyvää lumipeitettä saa oikeasti odotella. Jatkuvasti on joku matalapaine lähestymässä ja tuuletkin ovat kauhean navakoita, jotenkin. Oli tarkoitus pestä loput pari ikkunaa viime lauantainana 16.11. mutta oli ihan kauhea tuuli. Se olisi pahimmoillaan hajottanut ikkunat. Kelit myös viilenivät nollan tienoille. Pitänee unohtaa ikkunat tältä syksyltä.

Marraskuun lopun TODO-listalla on parvekkeen siivous

Marraskuu on melkein käsitelty ja parvekekin on vielä siivoamatta. Parveke onkin ollut koko syksyn TODO-listalla. Siellä on joitain keppejä, jotka haluaisin ottaa sisälle. Olen käyttänyt niitä tomaateilla tukikeppeinä, ja nyt tarvitsisin ne sisälle huonekasveja varten. Olen niiden suhteen hieman skeptinen, jos kuorien alle tai väliin on jäänyt jotain ötököitä. Kepit on aikoinaan otettu vanhempieni omenapuusta. En myöskään löydä kämpästäni tarpeeksi terävää puukkoa, että voisin vuolla multaan upotettavan kärjen terävämmäksi. Se varmaan uppoaisi multaan paremmin. Pitää kait keksiä jokin muu keino.

Kello on nyt neljä (16) ja ulkona on ihan säkkipimeää. Voisikin aloittaa pikkuhiljaa kynttilöiden virittelyn. Pitää ladata niille varattuja akkuparistoja. Minullahan on niitä LED-kynttilöitä viime vuodelta. Ne ovat olleet keväästä asti laatikossa säilössä. En jotenkaan kokenut, että niitä olisi täytynyt pitää esillä kesän aikana. Ei niitä kesällä tule käytettyä kuitenkaan.

Kaivelin esille myös tuikkukipon. Harvoin tuikkujakaan tulee poltettua, mutta haluan nyt vähän tuoksuja asuntoon. Laitoin Niksi-Pirkot FB-ryhmään oman niksini laittaa saunatuoksua veteen, mitä tuikkuastian päälle laitetaan, mistä se sitten haihtuu lämmetessä ilmaan. Aikamoista kommentointia aiheutti tämä niksi! Oli puolesta ja vastaan. Voimakkaitahan nuo eteeriset öljyt ovat, mutta jos niitä laitetaan saunakiuluun 5-6 tippaa, niin ei tuon kokoiseen vesimäärään paljon tarvitse laittaa. Tekee vesiseosta valmiiksi lantrattuna johonkin toiseen astiaan, mistä sitten kaataa aina tuikkuastiaan.

Ostin kasveille muutaman niille tarkoitetun LED-valon Tokmannista, ja jouduin laittamaan heille heti palautetta lampuista. Niiden tuotekuvauksessa oli väärää tietoa lampun kelvineistä (värilämpötila). Pitääkin alkaa värkkäämään kasveille valaisimet. Siihenhän sitten saa taas kulutettua aikaa ihan mukavasti. Ei tässä tällä kertaa muuta kun hyvää loppuviikkoa. Yritän saada vielä jotain kirjoitettua marraskuun aikana niin ei tulisi ihan näin pitkiä tarinoita.

  

Marraskuu 2024 — parin viikon kuulumiset Read More »

Lämmin kesä vaihtui syksyksi

Ihan käsittämätöntä, että taas kesä vaihtui syksyksi viikon sisällä! Viikko sitten oli noin +20C lämmintä ja tällä viikolla puolet vähemmän. Noh, joka vuosihan se vaihtuu, mutta sen vaan jotenkin unohtaa. Olen kahtena päivänä käynyt kruisailemassa sähkövehkeellä, ja en meinaa tareta sitten mitenkään. Viikko sitten tarkeni joten kuten. Pitänee kaivaa jo kevyttoppatakki naftaliinista, että tarkenee ajella. Hansikkaat on jo käytössä.

Kruisailin tiistaina iltapäivästä lempipaikallani, Immalanjärven lintutornille. Tiesin, että seuraavana päivänä ei olisi läheskään yhtä hyvä keli. Samalla vähän tarkkailin syksyn etenemistä. Trombin tuhot näkyivät nyt erittäin selkeästi kun puista on karissut lehtiä, tai ne tuhot näkyivät, joita ei ole vieläkään korjattu. Tuhoja oli yllättävän paljon korjaamatta. Enkä nyt ole ihan varma korjataanko kaikkea koskaan. Saattaahan tuo olla, että Immalanjärven lintutornin ympäristö on vaikkapa jotain luonnonsuojelualuetta, tai siihen ei saa niin sanotusti koskea. Ei muuten näkynyt lintujakaan. Hiljaista oli tornilla, mutta taas niin seesteistä.

Kruisailin lintutornilta Seppoinpolkua pitkin Lietteen uimarantaa kohti. Ensimmäisenä kohtasin suuren kuusen juurakon, joka oli muistutuksena trombista mikä oli sen kaatanut. Juurakko oli todella suuri. Jos olisin seisonut sen vieressä, se olisi minua paljon korkeampi. Aikamoinen voima tuollaisella trombilla on. Mutta jatkoin matkaa…

Trombin kaatama kuusi lintutornin lähettyvillä.

Saavuin Unterniskanjoelle, jonka päälle oli kaatunut myrskyssä puita. Palaakohan luonto tällä alueella ennalleen enää koskaan? Luonto on ainakin tyystin hiljentynyt.

Jatkoin matkaani pitkospuita pitkin Lietteen uimarantaa kohti.

Tiistaina oli kuitenkin vielä kirkas keli ja sain ihastella taivaalta lentokoneiden tekemiä raitoja. Mitenkä monta niitä koneita tuolla taivaalla oikein lentää? Onneksi siellä lensi muutama naakkakin. Näin muuten Immalanjärven uimarannalla, Lietteellä, yksinäisen kanadanhanhen. Luulisi, että se olisi lentänyt jo kavereidensa kanssa pois, mutta se vain makasi maassa hietikolla. Yritin olla häiritsemättä sitä. Oliko se jotenkin loukkaantunut tai sairas? Yritän olla yleensä mahdollisimman huomaamaton kun menen luontoon. En halua, että kukaan tai mikään häiriintyy siitä, että olen siellä. Pitänee käydä tarkistamassa jos tuo lintu on vielä siellä oleilemassa, ja ottaa mukaan vaikka sille soveltuvaa ruokaa. Jos se on siellä, niin sillä on jokin ongelma josta pitää ilmoittaa eteenpäin.

Syksyllä luovuus aktivoituu

En tiedä mikä siinä on, mutta kun illat alkavat pimentyä syksyn tullen, luovuusgeeni jotenkin aktivoituu. Istuin eräskin ilta sohvalla, ja katselit tuubista jotain ohjelmia, niin mielessäni alkoi pyöriä kaiken maailman sisustusjuttuja taas. Kävin pähkäilemään olohuoneeni tilannetta. Olen tehnyt siellä pieniä muutoksia, esimerkiksi vienyt ruoka-asetelmaan viittaavan taulun keittiöön. Se ei mielestäni sopinut olohuoneeseen vaikka todella hieno olikin. Ruoka-aiheisen taulun paikka oli keittiössä.

Jostain mielenhäiriöstä sain myös päähäni pestä keittiöstä ruokailutilan ikkunat, mikä osottautuikin erittäin tarpeelliseksi. Päätin myös laittaa tilan tavarat ojennukseen. Se on ollut todo-listalla varmaan keväästä asti. Käytin ruokailupöytää taimien kanssa hääräilyyn, niin siinä oli koko ajan jotain multasäkkejä tai -astioita. Minulle on loppukuusta tulossa taas ihanat kissat hoitoon, niin haluan, että he pääsevät katselemaan tuosta ikkunasta ulos.

Aktivoiduin aloittamaan uuden projektin, joka sekin enemmän kuin tarpeellinen. Se on vielä kesken, ja laitan siitä lisää jossain vaiheessa, kunhan pääsen siinä eteenpäin. En nimittäin aio olla enää yhtään talvea olohuoneessa, jossa ei ole kattovalaisinta! Viime vuosi meni ilman kattovaloa, ja se ei ollut kovinkaan kivaa. En vaan löytänyt sellaista valaisinta, mikä sinne mielestäni sopisi. Sain nyt onneksi idean, miten toteuttaisin uuden valaisinasian, ja että sen pitäisi vielä myös valaista koko huone. Siitä sitten kehkeytyi uusi todo-projekti.

Sain tuttavalta tällaisenkin kattovalaisimen, jossa on kauniita kiventuntuisia helmiä, vai miksiköhän noita nyt kutsuttaisiin. Kristallia ne eivät ole, vaan kyllä ne ovat jotain muovisekoitusta. Osa niistä oli kuitenkin tippunut aikojen saatossa valaisimesta pois, niin päätin irrottaa ne kaikki ja järjestellä uudelleen… vähän omalla twistillä. Mutta lopputuloksen saa nähdä sitten kun olen kasannut sen valmiiksi. Tämä valaisin on menossa huonekasveille nurkkaan. Se olisi aivan liian pieni olohuoneen päävalaisimeksi.

Tämä askarteluprojekti veikin minut sitten kaupoille, koska siihen piti ostaa vähän kaikenlaisia tarvikkeita. Ensinnäkin pihdit olivat hukassa, rautalanka oli väärän väristä ja mitä lie muutakin. Purin kuitenkin lampun etukäteen pöydälle, jossa se nyt odottelee kasaamista. Siitä sitten joskus myöhemmin lisää. Opinpahan uuden sanankin tässä tätä touhutessa kun yritin etsiä kiviä lisää. Näitä lasin näköisiä kappaleita kutsutaan nimellä akryyliprisma. Niitä voi ostaa hyvin varustelluista askartelukaupoista.

Tarkoitus oli, että pääsisin ottamaan 2. lokakuuta kuvan yhdestä paikasta, joka sijaitsee Imatrankoskella. Keskiviikkona 2. päivä satoi koko päivän vettä, enkä saanut otettua kuvaa, jonka halusin. Seuraava poutapäivä olisi torstaina. Yritän siis silloin uudelleen. Tässä on kuva vuodelta 2021 samaisesta paikasta. Välittömästi mieleeni muistuu ihana Urho-kissa, joka oli minulla tuolloin. Niin vähän aikaa sain olla hänen kanssaan. Sydäntäni särkee vieläkin!

Kuva: Imatran kaupunkipuro syksyllä artikkelista.

Syksyä on hauskaa seurata tästä työpisteeltänikin makkarin ikkunan ääreltä. Hetki sitten pihalla lensi kuusi harakkaa etsimään ruokaa. Niistä yksi lensi puun oksalle pitämään vahtia, ja loput käppäilivät pitkin pihaa ja piennarta katselemassa paikkoja. Samat harakat (oletus) ovat käyneet pihalla jo useamman päivän. Tänään pihalle on tullut myös naakkaparvi etsimään ruokaa. Ne etenevät maassa rintaman lailla ja viskelevät nokallaan lehtiä ympäriinsä. Olen ottanut varuiksi kiikaritkin pöydälle, jos pihaan ilmestyy jokin sellainen lintu, jota en näe kunnolla tai tunnista. Suurin osa pikkulinnuista on varmaankin muuttanut jo etelään, että runsaslukuista lintuparvea täällä tuskin enää tämän vuoden puolella näkee.

Syksyinen pihamaa
Syksyinen näkymä ikkunasta.

Meille on tiedossa ensi yöksi jo toinen pakkasyö. Ensimmäinen pakkasyö oli 30.9.-1-10.2024 välisenä yönä. Puissa on pääsääntöisesti vielä vihreät lehdet, mutta kyllä se keltainen alkaa sieltä jo pilkottaa. Toivotaan kaunista ruskaa tälle syksylle ja toivottavasti ei tule heti mitään kauhean tuulista päivää, ja kellastuneet lehdet putoaisivat samantien puista.

Laitan tähän loppuun vielä yhden videopätkän, jonka tein trombituhoista. Nyt on aika antaa tämän vähän levätä ja jatkaa vähän mukavimmilla asioilla. Tämä on ainoa pystyvideo, jonka tein. Eli, tämä on helppo katsoa vaikkapa kännykästä.

Suora linkki videoon: https://youtu.be/F0347k3hQfg?si=FafjqXXI69X73GXV
  

Lämmin kesä vaihtui syksyksi Read More »

Maaliskuu kohta käsitelty

Maaliskuun viimeisiä päiviä viedään! Kevättä onkin odoteltu jo tovi. Näytti aluksi siltä, ettei sitä tule lainkaan, mutta ihan keväiset kelit meillä täällä kaakossa tällä hetkellä on. Aurinkokin paistaa ja on +10°C lämmintä.

Nyt on muuten pääsiäinen. Katselin tänään keittiön ikkunasta, josko siitä bongaisi jotain mielenkiintoista. Olen kuvannut sen läpi pihaa aina silloin tällöin, että voin katsella vaikkapa kevään etenemistä. Tuosta sen näkee todella hyvin. Meidän pihalla on suuri nurmialue, ja sen päälle sataneesta lumesta näkee millainen talvi on ollut. Talven jälkeen kun lumi alkaa sulaa, siitä näkee kuinka kevät etenee. Nurmialueen vieressä on kukkaistutuksia ja pensaita, ja niitä reunustaa metrin korkuinen aita. Hyvä mittari siis lumelle. Runsaslumisena talvena aidat ovat miltei lumen peitossa.

Maaliskuussa otettuja kuvia pihasta:

Olenkin onnistunut ottamaan kuvat miltei samasta kohtaa ikkunaa! Pitääkin tehdä siihen jokin merkki, mihin puhelimen aina asettelee. Mutta on tuosta ikkunasta kiva katsella mitä ulkona tapahtuu. Tänäänkin huomasin junaradan ja ajotien välisessä metsikössä liikettä. En tietysti paljailla silmillä näe sinne asti, mutta sitten sieltä lensi aivan kohti varis, jolla oli nokka täynnä risuja. Oli ilmeisesti pesätarpeita sieltä metsiköstä hakemassa. Varis lensi aivan ikkunani vierestä. Sen verran suurikokoinen lintu se on, että se näkyy metsiköstä jollakin tapaa tänne ikkunalleni asti. Ja varsinkin vielä kun puissa ei ole lehtiä, niin näkyy paremmin.

Ajelin pari iltaa sitten sähkökruiserillani tuttavalleni kylään. Oli pakko pysähtyä matkan varrella hetkeksi kuuntelemaan, kun linnut visersivät todella kovaa. Tämä oli ensimmäinen lintukonsertti tänä vuonna, jonka kuulen. Nykyään kun ei tule koirankaan kanssa lenkkeiltyä, niin harvemmin kuulee lintujen visertelyä, eivätkä ne alkuvuodesta tuollaista konserttia pidäkään. Niilläkin alkoi ilmeisesti kevät.

Keväthuoltoa sähkökruiserille

Olen tosiaankin päässyt jo pariin otteeseen liikkumaan sähkökruiserilla, ja nyt sitä on vielä hieman laitettu. Ostin siihen uudet maastorenkaat (talvirenkaat), ja kävin eilen laitattamassa ne paikoilleen. Onneksi on mukavaa porukkaa ympärillä, ja tuttavani hoitikin renkaat paikoilleen. Sellainen homma oli että huhhuh. Ei ole mitään verrattavissa tavallisten mopojen renkaanvaihtoon! Näissä kruisereissa on moottori takarenkaan vanteessa valmiina, niin ennen kuin sen saa irrotettua, pitää purkaa johdot ohjaimesta. Sitten vielä irrottaa vanha rengas vanteilta ja uudet tilalle. Sehän olisikin ollut helppoa, jos se vanne olisi käynyt sellaiseen telineeseen, jossa ne renkaat saa helpommin irti. Mutta kun ei käynyt. Siinä sitten tuttavani teki hiki hatussa töitä, että sai renkaat irrotettua ja uuden laitettua tilalle.

Kun renkaat oli vihdoinkin saatu käsiteltyä ja kokeiltua paikoilleen, tuli todettua, että takarengas ei mahdu pyörimään lokasuojan kanssa. Tätä kikkailtiin sitten tovi, mutta loppujen lopuksi keksimme siihen virityksen, jolla sitä sai nostettua sen verran, ettei se ota renkaaseen kiinni. Suuri hatunnosto kaverilleni! Oli ihan pakko alleviivata tuo lause, hän teki ihan hirvittävän työn tuossa. Mutta kivointa tässä oli se, että hän myös selitti koko ajan mitä tekee ja miksi jokin asia tehdään jollakin tavalla. Oppii itsekin hieman asioista sitten. Varsinkin sellaisen seikan, että näitä sähkövekottimia kannattaa huollattaa. Siinä on likaantuvia osia muun muassa jarruissa, joita voisi jopa itsekin putsailla. Kun ne putsaa, niin ne kestävät pidempään — tottakai.

Ostin kruiseriin lisävaloja, mutta niitä ei ole vielä laitettu paikoilleen. Se vaatii hieman suunnittelua, miten ne laittaisi. Oli tarkoitus laittaa eteen kaksi kirkasta pikkuvaloa, ja taakse punaiset valot. Niille on hankittuna myös kytkin, josta ne saa päälle tai pois. En halua että ne palaa koko ajan. Ja uusi rekisterikilpi on tehty tähän myöskin. Se on nyt eri kokoinen kuin edellinen. Olin tekevinäni sen kokoisen, että se peittäisi edelliset reiät, mutta pienihän siitä tuli. Laitan sitten niihin vanhoihin reikiin ne valot vaikkapa kiinnin, jossei mitään muuta. Mutta nyt kilpi kiinni!

Tomaatin kylvö tehdään viimeistään maaliskuussa

Kyllä oli kiven ja kannon takana saada tänä vuonna laitetuksi kevätkylvöt käyntiin. Tomaatit pitää nimittäin laittaa itämään maaliskuun puolta väliä ennen, että ehtivät tehdä hedelmää meidän kylmässä kesässä. Laitoin siemenet itämään 16. maaliskuuta, ja jo neljän päivän jälkeen taimiastioissa näkyi uutta elämää. Olipas nopea itäminen tämä tällä kertaa.

Paprikoiden ja chilien itämiseen menikin sitten 10 päivää. Mutta sieltä ne nyt pikkuhiljaa ponnistavat esiin.

Ne pääsivät tänään ikkunalle kun olivat hieman kasvaneet itämisajasta. Ei niitä toimita liian pieninä suoraan auringonpaisteeseen laittaa, kun ne eivät kestä sitä. Nyt aurinko ei paista ihan täydeltä terältä, niin saavat olla tuossa ikkunalla hetken.

Tein yhden projektin sellaiseen pisteeseen, että voin alkaa käyttää sitä. Pitkin asuntoa vuosia pyörineet kaislakorit saivat vihdoinkin oman jalustan! En ole vaan koskaan löytänyt sen kokoista hyllykköä tai muutakaan, mihin ne olisivat suoraan sopineet siten, ettei niiden ympärille jää ylimääräistä tilaa. No nyt on kohallaan. Olihan tuossa värkkäämistä. Tein virityksen viime viikonloppuna, ja sain siitä itselleni vielä jonkunlaisen yskän. Sahailin puupalikat vessassa ja tottakai tehdessä irtoaa pientä puupölyä. Sehän kävi sitten silmiin ja henkeen.

Ylimmän hyllyn piti olla sellaisella korkeudella, että sen päälle asetettava kaiutin on samalla korkeudella, kuin toisen kaiuttimen alle tuleva lipasto on. Eli tein ylimmän hyllyn ensin ja sen jälkeen kori siihen päälle, ja sen alle hylly. Valkoinen lauta oli sitä varten, että korin ja hyllyn väliin jää sormin mentävä rako. Helpottaa sitten korin laittamista paikoilleen. Tämä on muuten se sama jalusta, jonka rakensin aluksi hydrotomaatille. Nyt se pääsi uusiokäyttöön. Toimin tällä tavalla monenkin asian kohdalla. Se voi tietysti olla yksi ja suurikin syy, miksi kämppäni on aina hujan hajan. Menee niin pitkä aika hoksatessa miten tavarat saa näitisti paikoilleen.

No nyt kuitenkin alan laittamaan joitain pikkutavaroita pois näkyvistä ja juurikin noihin kaislalaatikoihin. Olohuone siistiytyy heti.

Kiva hylly siitä tuli.

Serkkuni on tulossa viettämään lomaansa viikon päästä, niin saan sitten apua tavaroiden siirtelyssä paikoilleen. Töllön alla oleva metallikaappi painaa nimittäin ihan jonkun verran, kun sen sisällä on vinyylilevyjä. Sitä pitää siirtää vähän oikealle, että vasemmalle kaiuttimelle tarkoitettu metallilaatikosto mahtuu paikoilleen. Kaiuttimet ovat olleet Leca-harkkojen päällä ja aion siirtää harkot nyt pois.

Vielä on vaikka mitä rakenneltavaa. Muun muassa kuuselle pitää rakentaa oikean kokoinen jalusta. Olen tehnyt siihenkin jo suunnitelman olemassa olevista tarvikkeista. Saan niitä samalla käyttöön ja pois tilaa viemästä, kun rakentaa niistä jotain. Puupalikoita voi sahata veskissä jatkossakin kunhan muistaa laittaa tiiviit suojalasit päähän ja maskin, ettei puupöly käy henkeen.

Todellakin on enää yksi päivä maaliskuuta jäljellä ja odotan kevättä innolla. Ensi yönä siirretään kellot kesäaikaan. Saas nähdä mitenkä omat aivot siirtyy taas uuteen aikaan, kun minulla on aina jotain probleemaa noiden siirtelyjen jälkeen. Katsellaan mitä nyt käy. Pakko kyllä lopetella nämä jupinat tällä kertaa ja alkaa päiväaskereisiin.

Paitamallisto alkaa valmistua tänne ostettavaksi. Olen jo pari eri versiota tehnytkin, mutta vain omaan käyttöön. Kunhan saan aikaiseksi, laitan niitä myyntiin kauppaan. Ei muuta kun oikein hyvää pääsiäistä ja viikonloppua!

  

Maaliskuu kohta käsitelty Read More »

Projektit jatkukoon

Päätin tässä männä viikolla, että nyt teen kaikki keskeneräiset projektit pois. Hitaasti mutta varmasti olen laitellut paikkoja kuntoon, ja sieltä täältä jotain pientä tehnyt alta pois. On vaan niin suuri työmaa tehtäväksi, että menee hetki aikaa kun asioita saa paikoilleen. Meille on tiedossa pari seuraavaa päivää pientä pakkasta, niin vien esimerkiksi joitain mattoja tuulettumaan. Laitan ne sitten rullalle ensi talvea varten ja vien ne varastoon.

Kaikki tällainen tavaroiden varastoon vienti ja laatikoiden nostelu on ollut hirvittävän hankalaa tässä viime kevään jäljiltä. Ranteet eivät vaan kestä kaikenlaisten tavaroiden kantamista. Noh, ei siitä tämän enempää, mutta välillä lienee hyvä mainita miksi asiat eivät ole aina niin helppoja kuin sitä luulisi. Samalla kärsii mieli, kun arkipäiväisten asioiden hoitaminen menee hankalaksi.

Päätin kuitenkin tässä työtuolillani röhnöttäessä, että laitan tänään muutaman paikan kondikseen. Työhuoneen ompelupöytä pitäisi saada käyttöön, ja sitä varten minun on laitettava sen virittelyä hieman eteenpäin. Työhuone on hieman sekaisin tällä hetkellä, kun en paljon siellä oleile. Jouduin myös tilaamaan ison laatikollisen tavaraa, koska Suomessa on viimeiset pari viikkoa ollut lakkouhka, enkä luota nyt siihen, että saisin kaiken mahdollisen tavaran tukusta, mitä painatusasioissa tarvitsen, kuten T-paitoja. Varauduin lakkoon hankkimalla normaalia enemmän tavaraa varastoon. Työhuoneen setvimiseen tarvitsen juurikin käsiäni, jotka nyt ovat mitä ovat. Toivottavasti saan tehtyä siellä mitään. Pitäisi yksi hyllykin viritellä, mikä on todella hankala. Katsellaan… lakko alkoi joka tapauksessa perjantaina 15.3.2024 eikä loppua näy.

Tuttavalta saatu malakanlaikkuvehkan taimi viime viikonloppuna.

Sorruin viime viikonloppuna tilaamaan TEMU-nimisestä markkinapaikasta muutaman pienen jutun, mutta tietenkin lakko vaikuttaa myös niiden kuljetuksiin. En tiedä tarkalleen mistä nämä tavarat tulevat, mutta ne eivät ole liikkuneet viikkoon mihinkään. Laivarahteja ei nimittäin pureta, koska rahtaajat ovat lakossa. ”Kiva”. Koko Suomi seisoo nyt. En aio enempää ottaa tähän asiaan kantaa, niin kuin en yleensäkään täällä blogissani ota. Ne asiat eivät kuulu tänne, vaikka ne itseä koskettaakin (tai vituttaa).

Taimiprojekti käynnistyi

Sain vihdoinkin aikaiseksi laittaa hyötykasvien siemeniä itämään. Projekti on ollut työn alla ties kuinka kauan jo, ja varmasti osa siemenistä tuli laitettua potteihin liian myöhään. Muun muassa paprikat olisi pitänyt laittaa itämään jo parisen kuukautta sitten. Katsellaan mitä niistä sitten oikein tulee. Ainakin siemenvarastosta löytyi vaikka sun mitä.

laitoin hyvin maltillisesti siemeniä itämään tällä kertaa. Toki kaikkea ei vielä kannata edes laittaa mutta tässä nyt jotakin. Toisessa rasiassa on paprikat ja chilit, toisessa tomaatit.

Kylvökset 16.3.2024

Vielä vähän multaa päälle ja sitten kuvun alle. Istutusastiassa oleva multa on kasteltu ennen kuin siemenet on laitettu potteihin. Päälle laitettavaa multaa ei vielä ole kasteltu, mutta sitten kun kastellaan, teen sen sumutinpullon avulla, ettei siemenet liiku mullan sisällä tai taimet kaadu.

Kaupan salaattiannoslaatikoista saa kätevät minikasvihuoneet taimille.

Sinällään aika vähältä näyttää, mutta eiköhän näissäkin ole projektia kerrakseen. Viimeisin saniaspotti on myös jakamatta ja se täytyy tehdä tässä lähipäivien aikana, ettei kohta ole liian myöhäistä. Toinen akuutti kasviasia, joka pitää tehdä, on peikonlehden leikkaus. Otan siitä itselleni latvapistokkaan ja laitan sen uudelleen kasvamaan. Tämä on pakko tehdä pian. Jos vaikka saisin peikon kasvuun tässä kevään aikana jo. Se on muuten iltavalaistuksessa hieman jopa pelottavan näköinen!

Kiinaruusu on alkanut tehdä uutta kasvustoa leikkaamisen jälkeen. Niinhän se aina tekee, vaikka sitä luulisi, että se kärsii siitä leikkaamisesta hirvittävästi. Jo muutamassa päivässä lehdet ovat suurentuneet.

Keittiöprojekti hujan hajan levällään

Keittiö on vielä sekaisin tavaroiden siirtelyn jälkeen. Otin sieltä myös maton pois, ja tarkoitus on laittaa ätini tekemä vaalea räsymatto ruokailutilaan. Se on sellainen matto, jota yritän varjella viimeiseen päivään saakka! Kiinanruusu on muuten olohuoneesta tuodun puupömpelin päällä. Sen sisällä on kaksi betonisäkkiä. Oli tarkoitus tehdä niistä jotain, mutta saavat vielä odottaa puulaatikon sisällä.

Edellisestä kuvasta ei saanut selvää, mutta kulman takana on piilossa vielä yksi sotku, joka pitäisi siivota pois. Tähän on kertynyt vähän kaikenlaista. Laitan lautaoven eteen sitten tuon pyörillä olevan matalamman puupömpelin (edellinen kuva) ja sen päälle tulee huonekasveja. Miten tuo seinätapetti näyttää nyt jotenkin ihan hirvittävältä? Pitää yrittää malttaa olla repimättä sitä pois eikä aiheuttaa itselle lisää suuria projekteja!

En ole keksinyt parempaa paikkaa kuivausrummulle kuin tuossa keittiössä tasojen jatkeena. Se olisi ollut parempi vastakkaisella puolella tasojen jatkeena, mutta sitten sen oviluukku ei aukenisi oikeaan suuntaan. Sitä olisi todella työlästä käyttää. No mutta, sen päälle sopii nyt sitten jotain huonekasveja kuitenkin, ja väliaikaisesti saniaiset saavat olla tämän päällä. Saniaisten taakse on kätkeytynyt joitain pois heitettäviä saviruukkuja, ja taitaa siinä olla vielä joulutähtikin (tekokasvi) odottamassa varastointia.

Sain pari viikonloppua sitten etsimäni sänkykehikon paikallisen roskalavan kautta. Tämä oli ihan uskomaton säkä! Se on puinen runko, ja pitää tosin tuunata, ennen kuin kelpuutan sen sisustukseen. Teen sen projektin sitten myöhemmässä vaiheessa, mutta kasaan kehikon nyt aluksi käyttöön, niin saan sen pois tuolta seinustan viereltä viemästä tilaa. En ole vielä päättänyt miten sen tuunaan, mutta todennäköisesti maalaan sen valkoiseksi. Tämä projekti saa vielä odottaa.

Tämän päivän projektit

Tälle päivälle olen suunnitellut muutaman projektin. Haluan siistiä olohuonetta. Vaalea karvalankamatto pois odottamaan ulkoilua, ja tilalle ihana vintagematto. Olohuoneessa on yksi rakentamani hyllykkö, joka pitäisi myös viritellä uudelleen. Se oli aikasemmin hydrotomaatin alla. Saan siihen kaislakorit, jotka ovat pyörineet milloin missäkin päin asuntoa.

Tuolilta käsityöprojektit kaappiin ja oikealla oleva hylly uudelleen rakennettavaksi.

Olen laittanut jonkin käsityöprojektin aina silloin tällöin alkon non woven-kasseihin, ja ne pitää myöskin siirtää pois näkyviltä. Sain roskalavalta niitä lisää kun alkujaan niitä oli vain yksi. Ne ovat käteviä, koska sisällä on lenkit pulloja varten. Käsityöprojekteissa niihin tietenkin laitetaan lankakerät.

Haluan hieman keventää olkkarin tunnelmaa, ja poistaa kaiuttimien alta Leca-harkot. Kaiuttimet tarvitsevat sitten uudet jalustat, ja tästä rakentamastani hyllyköstä olisi tarkotus tulla jalusta toiselle kaiuttimelle. Toinen kaiutin menee punaisen peltilipaston päälle, joka on jo entuudestaan olohuoneessa. Toivottavasti kädet kestävät tämän. Ei mikään suuri projekti, mutta saha täytyy ottaa käteen.

Olen pikkuhiljaa ostellut renkaita kalusteiden alle, että saan siirreltyä niitä helpommin. Yksin tällainenkin on todella hankalaa ja työlästä. Ihan joka paikkaan en niitä aio tunkea, mutta ainakin nyt muutaman hyllykön alle pitää laittaa. Oli paljon helpompaa siirtää kaksi päällekkäin olevaa hyllykköä olohuoneesta makuuhuoneeseen kun alla oli pyörät.

Ei tässä enempää höpinöitä tällä kertaa. Kyllä se kevät vielä tänne risukasaankin saapuu!

  

Projektit jatkukoon Read More »

Scroll to Top