Akvaario

Akvaarion säätöä

Akvaario pääsi kesän aikana melkoisen huonoon kuntoon. Lämpö aiheutti ties mitä, ja muutama kalakin kerkesi kuolla. Kuolleiden listalle pääsi mm. yksi kuparimonninen, muutama neon tetra, pari platya, molemmat kuparitetraurokset ja yksi seeprakala. En tiedä mitä oli käynyt kuparimonniselle kun siltä oli eräs aamu pyrstö syöty. Minulla kävi mielessä, että jos akvaariossa on ollut liikaa vettä, kun ne monniset tuppaavat pyrähtämään pinnalla useasti. Lamppu on kuitenkin melkoisen kuuma ja se on tuossa kuvun alla akvaarion sisällä. Pari kopsahdusta nimittäin kuului kun albinomonninen kävi pyrähtämässä pinnalla ja ilmeisesti osui ruokinta-aukon pohjaan.

Akva tänään
Akvaario 100 litranen

Hankin kesän aikana muutamia platyja tankkiin. Oli pakko tehdä semmoinen siirto, että siirsin seeprakalat ja mustatetrat toiseen tankkiin kun ne olivat kertakaikkiaan pikkuisen liian vilkkaita tuohon toiseen. Kun katselin niiden touhua tänään niin ne näyttivät nauttivan… molemmat lajit kutivat minkä kerkesivät! Sama tapahtui eilen. Mustaterojen en ole aiemmin nähnyt kutevan mutta tuli sekin todistettua ekaa kertaa eilen. Senkuin mäti pöllähti. Oli siinä hetki pitelemistä etten lähtenyt etsimään imupillilä millä ottaa mätiä talteen 😉 Päätin, että olkoon tällä kertaa, ja ehkä jatkossakin. Pääasia oli että ne kalat kutivat siellä ja niiden mäti ei kovettunut. Näin taisi käydä taas yhdelle seeprakalalle, joita tällä hetkellä on jäljellä enää viisi. Tässä kuva akvasta:

Akvaario 70 litranen

Akva on hieman köyhän näköinen tällä hetkellä, koska sinne iski joitakin leviä kesän aikana todella pahasti. Myrkytin levät tuossa pari päivää sitten, kun ei tosta meinannut tulla yhtikäs mitään. Lamput ja kaikki vaihdettu jne. Nyt pikkutankissa on vielä partamonni, jolle sitten pitää laittaa joka päivä pellettejä pohjalle. Isommassa akvaariossa oli hädin tuskin enää yhtään kasvia hengissä kun niihin iski se partalevä. Se näyttää niin kivalta aluksi 😀 Noh, ennemmin hankin semmoisen leväpallon mikä pohjalla kierii kun pidän yllä partaleväplantaasia. Käsittelystä on todellakin vasta pari päivää aikaa, ja tuloksia näkyy samantien. Kasvit ovat virkoamassa ja tekemässä uusia lehtiä. Menee tosiaan hetki vielä, että saan kasvit takaisin hyvään kuntoon… kasvaisivat nyt sitten nopsakasti!

Tässä pari kuvaa otettuna vielä tänään suuremmasta tankista:

Platy
Rubiinitetra ja Neontetra

Kuten kuvasta näkyy, kasvit ovat levän peitossa… hoidetaan ne sitten pois 🙂

Nyt on pakko mennä nukkumaan kun kello on jo puolenyön… ei tässä tällä kertaa muuta kuin kuulemisiin.

Akvaarion säätöä Read More »

Pikkukalojen kato + puutarhan siivousta

Jotenkin arvasin tämän, että kun ei ole pariin päivään kunnolla vahtimassa pikkukaloja niin niitä häviää sitten tuolta poikasvaariosta… noh, niitä on hävinnyt varmaankin 3/4! Tekisi mieli kirota ihan kunnolla, mutta voi olla, että saisin porttikiellon omaan blogiini. En taida enää edes viitsiä niitä loppuja yrittää pitää hengissä… tai jos kuolevat niin sitten kuolevat! (***kele).

Noh, taas on jing ja jang näyttänyt voimansa – sain vihdoinkin poltettua eilen puutarhasta katkotut orapihlajan oksat pois ja pääsen kitkemään niiden alle kasvaneet rikkaruohot pois. Sain myös viikonloppuna 5kg ferromolia kotiloiden tuhoamiseen. Pahoittelen niiden tappamista mutta sitä pihaa ei pysty muulla keinoin pitämään tasapainossa, koska vieressä on villiintynyt tontti jossa niitä kotiloita on silmänkantamattomiin. En niitä aio sieltä puolelta käydä karsimaan, omalta puolelta vaan.

En ole vielää saanut istutettua kaikkia kesäkukkia, joita olen kasvatellut siemenistä kevään aikana. Osan olen vienyt jo äidilleni, mutta niitäkään en ole penkkiin laittanut. Viikonloppuna oli nääs luvattu hallaa tänne suuntaan. Yritän laittaa kasvit alkuviikosta paikoilleen, mahdollisesti jo tänään. Hirveä tuuli sotki myös kyseisiä suunnitelmia. Osa taimista meni suoraan sanoen poikki kun niitä yritti maahan laittaa. Laitoin niille kylläkin tukikeppejä (grillitikkuja), mutta eihän niihin oikein mitään kiinni saa sellaisiin 20cm korkuisiin varsiin. Noh, jos se tuuli nyt tyyntyisi sen verran että ne kasvit saa maahan lähipäivien aikana.

Kun tästä lähden puutarhan suuntaan, on luvassa seuraavat projektit:
1. Terassin vierusaita -> koira talloo siperiankurjenmiekat
2. Kukkapenkin (koira-aitauksen vierus) saneeraus -> kangas pohjalle ettei kasvit karkaa
3. Asterien + kehäkukkien istutus liljojen kaveriksi
4. Daalia + tuoksuherneet suureen kukkalaatikkoon
5. Päivänsinit laatikkoon -> tarvitsee köynnöskehikon

Pikkukalojen kato + puutarhan siivousta Read More »

Maanantaina pääjäässä.com

Tämä päivä on sitten alkanut ”mukavasti”, tai ei tässä enää mitään hätiä ole kun on douppaukset kunnossa. Nimittäin, ajoin eilen vähän nurtsia tuolla Aatun pihalla niin niksautin siinä selkäni. Olin hädin tuskin ottanut muutaman askeleen masinan kanssa, kun ristiselästä kuului paks. Minä kuitenkin kivusta välittämättä hoidin homman loppuun saakka… suomalaista sisua varmaan perkele! 😀 Nyt sitten tänäaamuna oli terveyskeskukseen asiaa kun ei meinannut sängystä päästä pois. Pari piikkiä persuksiin ja avot – ei tunnu enää missään, paitsi jos on vähän väärässä asennossa välillä… eikä nyt ihan kaikkea voi kylläkään tehdä kun liikerata on rajoitettuna. Esimerkiksi, tänään olisi ollut oikein ihana päivä käydä valokuvailemassa kaikkialla, mutta kun ei pääse kameran kanssa kyykkyyn (jos tarve vaatii), tai autolla ajaminen on kanssa aika hankalaa. Ollaan nyt sitte koneen ääressä kotona kirjoittelemassa blogeja. Minulla onkin taas noita pikkukaloja tuolla toisessa tankissa.

Anteeksi, jos nämä kirjoitelmat ovat hieman sekavia. Toivottavasti jotain saa selvää 😀
Niin, minulle kuoriutui seeprakalan poikasia yksi parvi taas ja epäilen, että niitä on noin 50 yksilöä (vaikea laskea). Suurin osa oli kuoriutunut jo torstaina, ja uimaan ne lähtivät perjantaina ja lauantaina. Lauantaina siirsin ne kakkosakvaarioon. Nyt ne siellä uiskentelevat ympäriinsä. Tankissa on myös kolme uutta kuparimonnista, jotka kävin ostamassa imunuoliaiasen kaveriksi sinne perjantaina. Pysyy sitten pohja vähän puhtaampana, eikä monniset pistele uivia poikasia poskeensa.

Tässä vähän kuvatusta siitä akvaariosta.

Jos oikein tarkkaan katsot niin tuossa vasemmassa reunassa on suodatin, joka ei ole päällä tällä hetkellä. Suodattimen oikealla puolella näkyy tuollaisia pieniä viivoja, niin siinä on niitä seeprakalan poikasia. Ne ovat todellakin vain muutaman millin mittaisia eikä niistä saa oikein minkäänlaista kuvaa tavallisilla kameroilla. Voin toki yrittää, mutta veikkaan ettei siitä tule mitään. Vaikeaksi tämän tankin kuvaamisessa tekee myös sen takaseinässä oleva peili, jota ei saa mitenkään pois. Tarkoituksena on jossakin välissä tehdä siihen sellainen 3D-tausta, mutta kunhan kerkeän 🙂

Maanantaina pääjäässä.com Read More »

Kakkosakvaarion totaalinen siivous

Niin se ilta sitten vierähti kun siivosin toista akvaariota. Tein saman setin kuin ensimmäiseenkin, eli fisut pois ja hiekan vaihto sekä tankin huuhtelu ja harjaus. Koska toisesta tankista jäi niin paljon mustaa hiekkaa jäljelle, päätin käyttää ne pikkuakvaarioon. On mielestäni kyllä melko tyylikästä tuo musta sora 🙂 Kasvit erottuvat erittäin hyvin, ja kaikki mahdolliset koristeet mitä sinne laittaa. Samoin kalat ovat ihan eri värisiä mustahiekkaisessa akvaariossa.

Poikastankki

Tankissa ei ole tällä hetkellä kuin yksi kala. Aiemmin siinä oli siis ne edelliset kasvaneet seeprakalan poikaset. Ne siirrettiin isoon tankkiin ja jäljelle jäi vain petokotilot ja imunuoliainen. Käyn hankkimassa sille kavereita pohjalle kunhan kerkeän. Ajattelin muutamaa monnista putsaamaan pohjaa. Tankkiin siis tulee muutaman päivän päästä pikkukaloja kunhan ne alkavat uimaan. Pikkukalat näyttävät tällä hetkellä tältä:

Poikasia on kuoriutunut vaikka kuinka paljon jo. Ne näkyvät tuossa kuvassa tollasina ”tikkuina”. Ovat kiinnittyneinä reunoihin ja pohjaan. Parin päivän päästä niiden pitäisi lähteä uimaan ruokaa etsimään. Siinä vaiheessa olisi hyvä, että olisin saanut tuon toisen akvaarion sellaiseen kuosiin, että poikaset voisi siirtää sinne kasvamaan. Tuossa näkyy murto-osa niistä poikasista kun niitä on ympäri astian pohjaa ja seinämiä. Äkkiseltään laskiskelin että 40-50. Toivottavasti ne kestää hengissä.

Otin äsken kuvan vielä tuosta isommasta tankista. Olen asentanut siihen tuollaisen ns kuuvalon, joka on sinisistä ledeistä. Akvaario näyttä ihan kivalta siinä valossa iltaisin. Ei sitä kande varmaan kesällä käyttää, mutta ei se sähköä vie kun on led-valoista tehty.

Noita led-valoja saa lahtelaisesta verkkokaupasta. Niitä on eri värisiä.

Jees, mutta nyt on lopeteltava tältä päivältä nämä rupattelut. Sen verran vielä, että tuon kakkostankin vesi varmaankin kirkastuu jossain vaiheessa kun se on aluksi tuollaista sameaa ennen kuin suodatin ehtii sitä putsata. Suodattimen muuten huuhtelin pois otetussa vedessä enkä kraanan alla niin bakteerit pysyvät siinä sitten 🙂 Mutta ei tässä muuta kuin hyvää yötä vaan ja taas seuraa uutisia kunhan kerkiän kirjoittamaan. Lauantaina olen pois kotoa kun olen lupautunut koiran (Foxin) vahdiksi ja sitten minulla on valokuvauskeikka. Palailen siis kun kerkiän 🙂 Mårås!

Kakkosakvaarion totaalinen siivous Read More »

Kalajuttua

Nyt on käynyt niin, että minulla on ”edelleen” pienehkö määrä kalankutua valmistumassa pikkuastiassa. Teen suurinpiirtein samoin kuin viimeeksikin, miinus virheet 😀 Onnistuin kudettamaan seeprakalani vaihteeksi. Nyt on kyseessä leopardi-versio… toivottavasti onnistuu!

Jos jotain hyvääkin niin aina jotain pahaa myös sattuu. Nimittäin, jotakin kävi imunuoliaiselle joka oli poikasaltaassa. Se meni erittäin nopeasti huonoon kuntoon ja hetken näytti siltä, että sen silmä olisi ollut homeessa. Bakteeritulehdus ilmeisesti. Toinen kahdesta imunuoliasesta on edelleen ihan ok. Tältä se näytti hieman ennen kuin jouduin päästämään sen päiviltään…

Iso osa akvaariorehuista sai kenkää kun siivoskelin sitä maanantaina. Nyt se näyttää kutakuinkin tältä:

Toinen tankki odottelee vielä viritystään…

Tankin vasemmassa ylälaidassa on tuollainen valkoinen kehikko, joka on poikasallas varsinaisesti. Olin laittanut sinne väliaikaiseen säilytykseen pari naaraspuoleista seeprakalaa, koska tuolla tankissa oli useampi koiras (jotka on siirretty isoon tankkiin paitsi yksi) niin ne jahtasivat noita paria naarasta niin pahasti, että luulin niiden kuolevan siihen. No, ajatelkaas: kaksi naarasta ja viisitoista urosta! Siirsin kaikki muut koiraat siis tuonne toiseen tankkiin mutta jätin yhden. Jaa miksi? Noh, koska naaraat ovat mätiä täynnä niin antaa heidän kutea siellä rauhassa. Kun tämä on hoitunut loppuun saakka, voi koiraan siirtää myös isoon tankkiin ja jäljelle jää vain kaksi naarasta. Ne eivät tuota mätiä jos koirasta ei ole tankissa. Siispä, ne voidaan pitää erillään. Ajattelin siirtää isosta tankista myös naaraat samaan paikkaan, että niitä ei enää tarviaisi kudettaa missään (PERKELE).

Tässä projektikuvaa noista seeprakalojen kasvamisista. Olen hankkinut ihan tavallisen muoviastian, jota saa eläinkaupasta. Se on tarkoitettu kalojen tmv kuljetukseen soveltuvaksi. Astian vasemmalla puolella on ilmatin, jonka tarkoitus on pitää jonkunlainen veden virtaus koko ajan, niin kutu ei ns. homehdu. Veden olen ottanut poikastankista (edellisessä kuvassa), niin vesiarvot pysyisivät samoina… ihan vain siksi, koska pikkukalat siirretään sitten siihen altaaseen kun ovat siirrettävän kokoisia. Mitä vähemmän eroavaisuuksia, sitä paremmin ne säilyvät hengissä. Vaihdan vettä pieneen astiaan päivittäin litran verran, ja valonlähteenä on hehkulamppu loistamassa heti aamusta, että vesi pysyy lämpimänä ja kasvit tuottavat happea.

Tässä muutaman tunnin ikäistä kalan kutua… munia siis.
Danio rerio eggs
Ihmettelitte varmaan mikä tuo ruisku-letkuhökötys tuossa astian päällä on. Noh, se on se väline, millä siirsin kudun toisesta astiasta toiseen. Minulla on sellainen 30 litran lasiastia, jossa kudetin nämä seeprakalat. Kun kala oli laskenut mädin, kävin keräämässä sen sieltä tankista pois ja siirsin toiseen astiaan, jota on helpompi vahtia/valvoa. Tämä muoviastia on siinäkin mielessä hyvä, koska siinä on karhea epätasainen pohja, toisin kuin lasiastiassa. Kalan munat eivät siis jää siihen pohjaan kiinni ja homehdu, kunhan vettä muistaa vaihtaa pieniä määriä päivässä. Kävin äsken katsomassa (aika: 23.45) että osa munista on jo kuoriutuneet… tai aika iso osa itse asiassa! Tämä tietää huomiselle paljon akvaarioiden siivoilua jne kun pitää saada ne pikkufisut sitten uuteen kotiin kun lähtevät parin päivän päästä uimaan. Suraavassa linkki seeprakalan kehitykseen (pop-up):
https://www.cas.vanderbilt.edu/bioimages/animals/danrer/zfish-devel.htm

Kertoilen sitten myöhemmin lisää kokeilustani.

Tässä on hieman erikoinen havaintoni:

Tämä veijari sattui silmääni kun tarkkailin akvaariotani suursiivouksen jälkeen, onko kaikki kunnossa vesimaailmassani. Olen pitkään miettinyt, että mitä ihmeen valkoisia pilkkuja akvaarion reunamilla on. Yhdistin asian kuitenkin kotiloihin, mutta en petokotiloihin. Seurailin aikani tankkia ja sama kotilonryökäle kävi samassa laitamassa useaan kertaan. Ovatko nämä petokotilon munia? Pakko olla, koska se ei syö niitä kun sattuu kohdalleen ja niitä toisinaan häviää siitä laidasta poiskin. Niillä on ollut yllin kyllin nyt ruokaa tankissa, mikä on saanut ne lisääntymään, noh, sanoisinko että rutkasti 😀
Kohta niitä voi luovuttaa toisille… jos tarvitset petokotiloita, ota yhteyttä!

Yhden kuvan vielä laitan päivää piristämään, koska täällä Imatralla on ainakin ollut tänään todella rujo ilma. Vettä satanut koko päivän ja harmaata kaikki maisemat. Näinkin mukavasti välillä meni.. kuva on otettu 20.5. parvekkeeltani ja kuvassa makoilee Spede 🙂

Täältä taas tähän ja nyt mie meen nukkumaa!

Kalajuttua Read More »

Scroll to Top