kiinanruusu

Pikaiset kuulumiset juhannuksen jälkeen

Viikko hujahti taas vauhdilla kun on ollut paljon tekemistä, vaikka ei ole juurikaan saanut mitään aikaiseksi, tai siltä se tuntuu. Tässä on selvitelty edesmenneen kummitätini asioita ja muitakin juttuja, niin se on kyllä kuluttanut ihan mukavasti ajantajua. Mutta ei niistä sen enempää. Väliin mahtuu ihania ulkoiluja koirulin kanssa 🙂 Tässä olemme omalla pihalla…

Serkkuni olivat luonani kylässä pari yötä, ja koiran turkki oli sitten sen mukainen heidän lähdettyään… ilmeisesti karvakuonoa on rapsuteltu niin paljon, että sillä on villa lähtenyt kävelemään tuolta turkin syövereistä. Koira oli täynnä vaaleita karvatuppoja. Niinpä Foxy joutui ensimmäisenä “kamman alle”, kun serkut olivat lähteneet 😀

Tässä kiinanruusuni, joka avasi ensimmäistä kertaa ikinä kukan täyteen loistoonsa. Tämä kukkanen kesti tuollaisena ihan kokonaisen päivän, niin onneksi tajusin ottaa siitä edes kännykällä kuvan. Tämä on pistokas isäni kiinanruususta, jonka laitoin multaan vasta viime kesän lopulla. Nyt se on täynnä nuppuja.

Banaani on lähtenyt hyvin kasvamaan…

Uunosta on tullut ihan lällykkä Speden poismenon jälkeen. Ei se mitään! Ihana mussukka, joskin hieman pitkäkyntinen. Pitää kait yrittää kesyttää niin, että kynnet voi leikata. Spede antoi leikata ihan hyvin, mutta Uunon kynsiin ei ole ollut koskemista.

Parveketta…

Tässä itse kasvatettuja nokkosia. Osa on myynnissä ja osan pidän itselläni.

Foxy tykkää käydä itsekseen parvekkeella loikoilemassa. Nyt tuli heti kameran eteen poseeraamaan kun menin ottamaan kuvia 🙂

Juhannusruusu kukkii nyt runsaimmillaan. Kukinta on ainakin viikon myöhässä!

Kävimme eilen Foxyn kanssa “mummilassa”. Foxy oli niin täpinöissään, että vesi ei kestänyt juoma-astiassa, vaan siinä piti uida. Koira oli siis aivan märkä 😀 Nurmikolla on muutenkin mukavaa piehtaroida. Se on sopivan viileä, kun täällä Imatrallakin oli eilen jopa oman mittarini mukaan 26,2°C lämmintä.

Pikaiset kuulumiset juhannuksen jälkeen Read More »

Huonekasvipläjäys!

Tulipahan sitten otettua muutama foto huonekasveista… on siis ollut tarkoitus kuvata kukin rehulaji tietynlaista kasvikortistoa varten, mutta se on vuosien saatossa AINA jäänyt tekemättä, mutta NYT se on tehty 😀

Onneksi otin kuvat päivällä, kun oli valoisaa. Täällä Imatralla ollut kaunis valoisa päivä. Tällä hetkellä katselen sivusilmällä X Factor-kilpailua, jossa esiintyy tämä meidän uskomaton Saara Aalto. Joten, teksti saattaa olla osittain sekavaa, pahoittelut siitä 😀 Mutta nyt asiaan…

Olen tehnyt luettelon huonekasveista, joita omistan. Lista löytyy TÄÄLTÄ.
Yritän päivittää listaa aina tarpeen tullen. Mutta, laitan tähän nyt muutaman kuvan tämänhetkisistä lempparikasveista.

Sain kesällä 2016 kasvivaihtarin yhteydessä tällaisen enkelinsiiven. Tämä on jo kukkinutkin kaksi kertaa 😀 Tätä täytyy rakastaa! Pieni pistokas meni myös suoraan multaan ilman huppuja tai muutakaan. Juurtui hyvin siitä huolimatta.

Tässä on anopinhammas, jonka olen saanut Facebook-ryhmän kautta. Sain näitä neljä kappaletta, ja kaikki voivat hyvin. Nämä muuttivat minulle joskus helmi-maaliskuussa.

Kiinanruusu se tässä… perinteinen, punainen kerrottu kukka. Toivon, että saan tämän kukkimaan jossain vaiheessa! Minulla on näitä kaksi kappaletta, joista tämä näyttää paremmalta. Pistokaan olen tökkässyt ilman juurrutusta suoraan multaan. Ei ole huputettu, eikä muutoinkaan käytetty mitään vippaskonsteja. Pistokas on peräisin isäni vanhasta kiinanruususta. Otettu kesällä 2016.

Tämä on Malakanlaikkuvehka, jonka sain keväällä 2016. Olen jakanut sen yhden kerran, jotenka tässä on toinen puolisko niistä kahdesta pistokkaasta, jotka sain. Tämä on upea kasvi!

Lisää kasvikuvia löytyy sitten kuvagaleriastani, josta voi myös käydä katsomassa näistäkin kasveista suuremmat versiot.

Huonekasvipläjäys! Read More »

Huonekasvien kevättä

Nyt kun minulla on isompi asunto, ja paljon enemmän ikkunatilaa (olohuoneessa lähes 4m:n seinusta), päätin lisätä huonekasvivalikoimaa. Ihan nyt niitä samoja mitä on aiemminkin ollut, eli kiinanruusua, juorua, rönsyliljaa ja soihtuköynnöstä. Saas nähdä mitä käy!

Otin vanhemmiltani rönsyliljan “hämähäkit”, ja laitoin ne parisen viikkoa sitten lasiin itämään. Tänään ne saivat uuden purkin multineen.

Laitoin kasvit erittäin pieneen ruukkuun aluksi, jos saisin ne tekemään kunnon juuret. Sitten sen voi siirtää ihan huoletta isompaan ruukkuun. Rönsylilja tekee sellaisia juuripaakkuja, jos se on liian ahtaassa ruukussa. Noh, niistähän voi sitten lisätä kasvia ihan loistavasti ilman mitään “hämähäkkien” juurrutuksia.

Sain tuttavaltani juorun, jonka olen myös saanut iskettyä multaan. Juorun idättäminen ei ollut kovinkaan työlästä ja pitkää. Muistaakseni meni ihan muutama päivä, kun se teki veteen juuret. Kun juorun laittoi ruukkuun, meni noin viikko kun sen yhden taimen vierestä alkoi ilmestyä toinen taimi.

Kiinanruusun pistokkaat on laitettu samaan aikaan itämään vesiastiaan kuin juoru, soihtuköynnös ja rönsyliljakin. Yksi “kiiniksistä” ei ole näyttänyt juurien merkkejäkään, muutamassa vanhassa lajikkeessa on parissa pistokkaassa pienet juurinystyrät, jotka eivän näytä lähtevän mitenkään älyttömään kasvuun. Toivottavasti edes lähtevät kasvamaan. Yksi kuvassa näkyvistä vanhoista kiiniksistä tiputtaa lähes kaikki lehdet, vaikka olen sen varren alaosan pätkässyt kolmeenkin kertaan jo. Taitaa olla kompostitavaraa!

Huonekasvien kevättä Read More »

Kukkasia 15.10.2012

Sain kuin sainkin jotain kukkasia sentään kerättyä pihalta ennen kuin kaikki jäätyivät kukkapenkkeihin…

Tässä Kiinanasterit “King Size red” ja “Chamois”

Nämä olivatkin lähes ainoat kukkaset tänä vuonna, jotka ehtivät avata nuppunsa! Onneksi sain niitä edes muutaman maljakkoon. Valkoisia Kiinanastereita on myös jemmassa tekemässä siemeniä.

Isältä otin jemmaan Kiinanruususta pari pistokasta. Hän sai aivan ihanan kiiniksen synttärilahjaksi tänä kesänä 🙂

Isältä otin mukaani myös Yucca-palmun, jos se vaikka vähän piristyisi hoidossani…

Ihana Saint Pauliakin kukkii taas 🙂

Kukkasia 15.10.2012 Read More »

Huonekasveja 2011

Pidän siitä, että asunnossani on joitakin kasveja, jotka ovat ihan aitoja vieläpä 🙂 Isäni pitää myös huonekasveista, ja olenkin ns perinyt häneltä jotakin.

Isä on kyllä ihan hengissä vielä, jotenka suuresta perinnöstä ei ole kyse. Hänellä on ollut kautta aikojen kiinanruusu (Hibiscus), joka kukkii joka vuosi. Olen saanut siitä pistokkaan jos toisenkin, mutta ensimmäistäkään kukkaa ei ole vielää näkynyt.

Olen niin sanotusti saneerannut tämän nyt keväällä. Siitä on napsaistu jokaisesta oksanhaarasta latva pois. Kävi mielessä, että tapoin koko rehun, mutta kattokaapas nyt tuota… sehän on alkanut oikein toden teolla kasvamaan! Jossakin vaiheessa tälle rehulle tulee vain sijoitusongelma, koska luulen sen kasvavan vähän liian suureksi tänne asuntooni. Ikkunat ovat etelään päin, mutta aurinko paistaa sellaisesta kulmasta kesällä, että kasvit pitää olla ikkunan edessä jos ne meinaavat saada suoraa auringonvaloa. Saati sitten talvella… keväällä ikkunan ääressä on muuta kasvatettavaa (taimia).

Pistokkaita tästä rehusta tarjolla! Kysykää ihmeessä… voi myös kysellä Facebookin kautta suoraan Pääjäässä.comin sivulta kun tykkää tuosta FB-kuvakkeesta. Jos minulla on tämä rehu enää ensi keväänä, pistokkaita voi kysellä myös silloin. Nyt niitä on noin neljä juurtunutta, ja isälläni saman verran lisää. Nämä eivät siis maksa mitään… tai postikulut tms jos tarviaa lähetellä.

Köynnöstävät kasvit

En tiedä tarkkaa Posliinikukan nimeä, koska se on saatu lahjana. Rehu on myös niin sanottua perintöä, mutta kaverini puolelta. Pitelen sitä hengissä siihen asti kunnes se on valmis muuttamaan kaverin taloon 😀 Eli se on hoidossa minulla.
Aasinkorva on ostokasvi parin vuoden takaa. Tuo on pienempi versio. Isomman emokasvin annoin naapurille. Tuokin on istutettu kahdesta pienestä pistokkaasta, jotka lähtivät juurtumaan ihan sillä, että tökkäsi pari kasvinpalasta multaan. kun muistaa vaan kastella kunnolla ja pitää mullan kosteana, pistokkaasta lisäämisen pitäisi onnistua.

Limoviikkuna
Rönsylilja

Minulla on ollut myös monille tuttu rönsylilja jo useamman vuoden. Siitä kasvoi kauhean kokoinen pusikko, joka loppujen lopuksi peitti aika ison osan ikkunanedustaa. Vaikka se roikkuikin katossa, sen sijoittaminen kämppääni koitui melkoiseksi haasteeksi. Minulla on kolme ikkunaa: keittiössä, olohuoneessa ja makkarissa. Keittiön ikkunan alla on kissojen ruokintapaikka, olohuoneen ikkunan alla on ruokailuryhmä ja vieressä parvekkeen ovi, makkarissa ainoa vapaa ikkuna. Kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyy vielä yksi lähes tapettu kasvi: soihtuköynnös. Se paleltui kevään aikana ihan totaalisesti ollessaan tuossa olohuoneen ikkunalla. Availin parvekkeen ovea sen verran tiuhaa tahtia (kisut halus partsille), että soihtuköynnös saattoi saada vetoa. Se pudottelee edelleen lehtiä, vaikka siirsin sen tonne toiseen huoneeseen elpymään. Saas nähdä tuleeko siitä enää kasvia

Rönsylilja on tällä hetkellä kaiutintelineen päällä kun makkarin ikkunalla on muuta kasvillisuutta… taimia siis ja vielä kiipeileviä sellaisia. Rönsy oli jossain vaiheessa kukkapöydällä, mutta Uuno-kissa kävi syömässä sitä jonkun verran. Siksi sen lehtien latvat ovat hieman typistettyjä 🙂 Saakoon Uuno anteeksi…

Huonekasveja 2011 Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top