hygrophila difformis

Akvaariota ja huonekasveja

Nyt pikainen postaus ennen Niiin. Siis tässä oli pari oikein kaunista syyspäivää joten valoa riitti hyvin kaverilta lainaksi saadun kameran testaamiseen (Canon EOS 6D). Sanoin hänelle, että en vie sitä takaisin 😀 Jostain syystä kaverini nauroi…seen, varsinkin kun siellä on ensimmäisenä edessä siivoaminen! Tuli nimittäin eilen uusi toimistopöytä, joka pitäisi nyt viritellä paikoilleen. Sitä varten piti hieman siirrellä tavaroita ja muita kalusteita. Nyt on vähän selkä jäykkänä niin liikkeelle se on lähdettävä ennen kuin jämähtää perseineen tähän paikoilleen 🙂

Niiin. Siis tässä oli pari oikein kaunista syyspäivää joten valoa riitti hyvin kaverilta lainaksi saadun kameran testaamiseen (Canon EOS 6D). Sanoin hänelle, että en vie sitä takaisin 😀 Jostain syystä kaverini nauroi…

Sattuipas somasti, että juuri nyt rönsylilja kukkii…

Saniaisen lehdestäkin sai räpsästyä jonkunlaisen ruudun…

Sain tuttavalta tällaisen lasipallon, joka on alkujaan ollut ulkovalon lasikupu. Minä tein siitä lyhdyn kynttilälle 🙂 Sopii hyvin ikkunalle!

Olen viritellyt akvaarion ulkopuolta tässä viimeisen viikon aikana. Aiemmin akvan takana valaisimelle rakennetussa puutelineessä oli hylly, johon olin laittanut mm. rönsyliljoja. Otin hyllykön pois ja virittelin takaseinällä raudoiturautapalasen, johon saan sitten kultaköynnöksen kiipeämään. Kultaköynnös nimittäin viihtyy tuolla! Kasaan jossain vaiheessa videon, jossa näistä on sitten enemmän. Minullahan siis on videita jo nyt tuubiin laitettuna. Hyvin vaatimattomia ne ovat, en ole ammattilainen näissä hommissa kuitenkaan 🙂 Mutta takasin asiaan…Tässä kuitenkin altaasta kuva ennen virittelyä (24.8.2016 kännykkäkuva)

Hyllystä lähempi kuva… keskellä kasvaa Hygrophila difformis, eli liuskavesitähdikki. Se on kyllä pohjassa asti, mutta tuli ulos altaasta. Tässä linkki vanhaan blogikirjoitukseen, jossa näkee kasvin vähän paremmin. (kännykkäkuva)

Tässä muuten yksi syy, miksi minulla on akvaario: alun perin halusin, että kissoillani olisi virikkeitä kotona, koska asumme kerrostalossa. Kesällä toki pääsivät vierailemaan ”mummilaan” ja siellä pihalle, mutta muutoin olemme olleet koko ikämme kerrostaloasukkeja 🙂 Tämä hurmuri tässä on Uuno (synt. 2002). Minulta on monta kertaa kysytty, että eikö pelota pitää avoakvaariota, niin ei tuo kyllä tosta altaaseen taida enää tämän ikäisenä haluta molskahtaa. Avoakvaario minulla on ollut vasta kaksi vuotta (vuodesta 2014) kun tulin hankkineeksi tuollaisen LED-valaisimen loisteputkien sijaan.
(kännykkäkuva)

Tässä on nyt tuota Hygroa oikea kunnon pusikko! Olen sitä jo kertaalleen pätkinyt, tiedä vaikka innostui siitä lisää. Pelottaa ihan karsia tuota, koska kun katsoin pohjalle, niin sen emokasvin (tuo pinnalle tuleva) juurella kasvaa todella monta uutta alkua. Pelkäämpä pahoin, että kun tuo puska tuosta lähtee, niin ne räjähtävät kasvuun kun saavat kunnolla valoa. Mutta, minäpä testaan asiaa… koska se on ”luontoni” 😉 (kännykkäkuva)

Mut kyl se on mentävä tonne työhuoneeseen virittelemään kamoja paikoilleen. Aloitinpahan tuossa yhden sukkaprojektinkin. En uskalla jatkaa sitä ihan vielää, kun jos siihen tulee himo, niin ne on tehtävä loppuun saakka yhdellä kertaa. Se vie aikaa sitten muualta, kuten kotitöistä jne 😀 Onkohan muilla tällaisia ”ongelmia”, että uppoutuu ihan liiankin kanssa omiin ylimääräisiin projekteihin?

Noh, viikonloppu on taas kohta niin ei muuta kun hyvää viikonlopunodotusaikaa!

Akvaariota ja huonekasveja Read More »

Haarniskamonnit uuteen kotiin

Minulle kasaantuu niin älytön määrä kirjoitettavaa, että toisinaan unohdan, mistä olen jo kirjoittanut. Noh, en muista olenko maininnut, että etsin haarniskamonneilleni uutta kotia varmaan vuoden. Nyt kävi niin hyvä tsägä, että niille löytyi ottaja!
Eräs perhe tuli hakemaan kotimatkalla Lahdesta Joensuuhun nämä sympaattiset kalaset. Kyselin alustavasti etukäteen, millaiseen kotiin ne ovat menossa, ja sain ihan hyvän vaikutelman. Kun näin perheen, sain vielä paremman vaikutelman. Oli ilo lahjoittaa niin mukavalle porukalle kalat kun tiesi, että kalat pääsevät hyvään kotiin 🙂

Ongin molemmat fisut omiin ämpäreihinsä matkaa varten.

Tässä ukko haarniska aiemmin tänä vuonna… Se mistä tämän erottaa naaraasta on evien kärjet. Ukolle niihin tulee oranssit kärjet, kun on valmis kutupuuhiin.

Yllätystä on tuottanut yksi tänä vuonna hankkimani kasvikin, liuskavesitähdikki (Hygrophila difformis). Annoin sen huvikseen kasvaa tuolla akvaariossa ihan kunnolla, ja sehän sitten kasvoikin ulos korkealle! Laitoin varren sukkahousuilla kiinni akvan takareunalla olevaan lautaan kiinni, että rehu kestää pystyssä. Nyt se tekee jatkuvasti sivuversoja. Saas nähdä saanko sen myös kukkimaan!

Tältä se näytti ennen kuin oli kasvanut akvasta ulos:

Otan jossain vaiheessa kasvista paremman kuvan, jos saan sen kasvamaan kunnolla myös akvaarion sisäpuolella, meinaan niissä on aivan erillaiset lehdet 😀

Haarniskamonnit uuteen kotiin Read More »

Scroll to Top