koira

Syyskuvia koiran kanssa

Tuttavallani on bordercollie, Edu, jota olen välillä kuvannut sukulaiseni maatilalla, jossa aikoinaan kuvasin omaakin koiraa. Pihalta löytyy jättikokoinen vaahtera, joka alkaa juuri nyt tiputtamaan lehtiä maahan, ja tuttavani halusi, että hänen koiraansa kuvataan juuri vaahteranlehtien luona. Tässä muutama foto!

Edu oli sitä mieltä että nyt saa riittää, ja päätti käydä pyrähtämässä miltei kahdeksan hehtaarin pellolla löytyvässä ojassa… noh, ei siinä muu auttanut kuin pakata koira autoon ja kokeilla joku toinen kerta sitten taas tätä lystiä 🙂

Lisää kuva Edusta voi käydä katsomassa
Minna G. Photos-kuvagalleriasta (avautuu uudessa välilehdessä)”

Syyskuvia koiran kanssa Read More »

Projektit edistyy

Pihamaalla olisi joitain asioita vielä tekemättä, mitkä olisi hyvä saada parin viikon sisään toteutettua. Saimme purettua vanhan kasvihuoneen alun pois ja aloitettua uudenkin tekoa.

Oikeassa laidassa etualalla on lautakasa, jota aion uusiokäyttää.

Aloitimme tämän prokkiksen sunnuntaina iltapäivällä, mutta sen verran rupesi paikkaan paistamaan aurinko, ettei touhuamisesta enää tullut mitään. Päätimme siis jatkaa joku toinen päivä jos olisi poutaa ja hieman viileämpää.

Kissa ja koirakin osasivat nauttia päivästä.

Liljat olivat lähteneet kasvuun:

Laitoin jokin aika sitten kuvatusta jostakin oudosta rehusta ja nyt siihenkin on tullut selvyys, että mikä se on… siperianunikko 😀 Luulin kasvia nimittäin aikaisemmin rikkaruohoksi tai joksikin erikoiseksi luonnonkasviksi. Onneksi en vetänyt nurmikonleikkurilla matalaksi perjantaina kun olin ajamassa juuri siitä kohtaa. Pitää kerätä siemenet sitten talteen kun aika koittaa.

Sunnuntaina oli myös hyvä sää grillata!

Nyt pidän pienehkön paussin kirjoittamisessa. On nimittäin hirvittävä hammassärky. Kävin tänään hammaslääkärissä paikkuuttaas yhden hampaan, niin alkaa puudutus hieman hälvenemään.

Projektit edistyy Read More »

Scroll to Top