kasvihuone

Projektit edistyy

Pihamaalla olisi joitain asioita vielä tekemättä, mitkä olisi hyvä saada parin viikon sisään toteutettua. Saimme purettua vanhan kasvihuoneen alun pois ja aloitettua uudenkin tekoa.

Oikeassa laidassa etualalla on lautakasa, jota aion uusiokäyttää.

Aloitimme tämän prokkiksen sunnuntaina iltapäivällä, mutta sen verran rupesi paikkaan paistamaan aurinko, ettei touhuamisesta enää tullut mitään. Päätimme siis jatkaa joku toinen päivä jos olisi poutaa ja hieman viileämpää.

Kissa ja koirakin osasivat nauttia päivästä.

Liljat olivat lähteneet kasvuun:

Laitoin jokin aika sitten kuvatusta jostakin oudosta rehusta ja nyt siihenkin on tullut selvyys, että mikä se on… siperianunikko 😀 Luulin kasvia nimittäin aikaisemmin rikkaruohoksi tai joksikin erikoiseksi luonnonkasviksi. Onneksi en vetänyt nurmikonleikkurilla matalaksi perjantaina kun olin ajamassa juuri siitä kohtaa. Pitää kerätä siemenet sitten talteen kun aika koittaa.

Sunnuntaina oli myös hyvä sää grillata!

Nyt pidän pienehkön paussin kirjoittamisessa. On nimittäin hirvittävä hammassärky. Kävin tänään hammaslääkärissä paikkuuttaas yhden hampaan, niin alkaa puudutus hieman hälvenemään.

Projektit edistyy Read More »

Minikasvihuoneen rakennusta

Aloitin kasvihuoneen rakennuksen viime kesällä, mutta niin kuin kuvasta näkyy, se jäi pahasti kesken. Vasemmassa laidassa on alun perin tontilta löytynyt komposti, joka ei ole käytössä enää. Muoviseinän edustalla viinimarjapensaita.

Tässä kuva päädystä katsottuna.

Kuvassa on oikealla puulavoja, joiden päällä oli koko talven hamstraamani ikkunalasit, joille en ole vieläkään keksinyt kunnon funktiota… tai olen osalle, mutta ei niillä enää tänä kesänä tee mitään. Nyt niiden tilalle olisi tarkoitus tehdä muutamia puulaatikoita, joihin istutan tomaatteja. Joudun purkamaan tuon edellisen viritelmän kokonaan pois ja käytän materiaalit uudelleen johonkin muuhun, esim koiran aitaan. Korkeutta komeudelle tulee edelleen tonne katon rajaan, eli noin 2 metriä.

Kuilun päädyssä näkyy jättimäinen multaläjä, joka on aikaisemman asukkaan oikea ”neronleimaus”! Nimittäin, siinä oli komposti kun kaverini muutti tontille. Olen siitä ottanut multaa ties mihin, mutta suurimmaksi osaksi se on hirvittävää juurakkoa, jossa kasvaa vain rikkaruohoja ja etanan perkeleet siinä tykkäävät talvehtia. Otan siitä silti mullat uusiin tomaatintaimiin ja seulon kotilot pois niin tarkkaan kun mahdollista. Saispa sitä kotilomyrkkyä pian…

Tosiaankin on tarkoitus poistaa edellinen rakennelma ja tehdä uusi tilalle. Teen vain sen kokoisen kasvihuoneen kun on tarvis, eli pituudesta varmaankin 2/3 pois. Nyt tuo on pituudeltaan 4 metriä, ja kyllä minun tomaateille riittää vähän pienempikin alue valtaukseksi 😀 loput mahtavat mullat laitan kukkapenkiksi. Siihen on itämässä hollanninkurjenmiekkoja jonkun verran sekä joitakin leikkokukkia… noh, kunhan saisi edes sen kasvihuoneen! Kuvasta näkyy myös maassa oleva lankku, joka rajaa nurmikkoa multa-alueesta. Muoviseinän vieressä vasemmalla puolella on herukkapensaat… ja tämähän on siis autotallin seinusta.

Minikasvihuoneen rakennusta Read More »

Scroll to Top