hyötykasvit

Pavut ja avomaankurkku ruukkuihin

Mietin kyllä useaan otteeseen, viitsinkö mennä tuonne parvekkeelle heti aamupäivästä touhuamaan, mutta pavut näyttivät jo siltä, että ne kohta katkeavat, jollen tee niille jotain. Hetken touhuttuani, oli hyvä tulla vetämään sisätiloihin välipalaa ja kirjoittamaan blogia. Ei pala nahka sitten tuolla parvekkella ollessa (olen unohtanut ostaa aurinkovoidetta). Kun aurinko ei enää paista partsille, voi mennä sitten jatkamaan mihin jäi…

Mutta papuihin… Tätä ne näyttivät aamupäivällä:

Olin pyytänyt tuttavaani muutama viikko sitten tekemään valmiiksi reikiä kattoon, ettei minun tarvitse sitten käydä mitään porailemaan, kun pitää saada kasveille kuitenkin nopeasti kiipeilytelinettä.
Pidän 10 litran ämpäreistä. Ne ovat edullisia ja sopivan kokoisia hyötykasveille. Ne on myös helppo varastoida sitten kun niitä ei enää käytä. Ämpärit ovat palvelleet minua jo edelliselläkin parvekkeella tomaattien ja kurkkujen kasvuastioina. Olen tehyt pohjaan reiät, ja laittanut Leca-soraa alimmaiseksi salaojitusta varten. Ämpärin pohjalle pitää myös laittaa jotkut kivenpalaset, ettei ämpäri ole suoraan pesuvatia vasten. Pesuvati on nimittäin sitä varten tuossa, että jossain vaiheessa papuja ei tarvitse kastella päältä päin ollenkaan – annostelee veden tuohon pesuvatiin, niin papu ottaa itse vetensä siitä sitten. Narun saa helposti viriteltyä ämpäriin, koska sen yläreunassa on kannelle ne ”ulokkeet”, joihin narut saa kätevästi kiinni. Tarkoituksena on vielä tehdä tuolle sötökselle jokin suojahuppu, koristeellinen.

Istutin myös avomaankurkun ja ainokaisen ranskanpavun samaan astiaan. Kurkku oli jo hyvän kokoinen ja ulkona on sen verran lämmintä, että uskalsin laittaa sen ulos. Kävin etukäteen katsomassa, että mitä hyötykasveja voi laittaa samaan astiaan. Kyseessähän ovat siis nämä ns kumppanuuskasvit. Kurkun edessä on Habanero ulkoilemassa.

Laitoin yhteen parvekelaatikkoon matskut, mitä nyt tuossa noita taimia olen kasvatellut. Siinä on kahta erillaista samettikukkaa, oranssi/keltainen ja keltainen. Lootassa on myös uusi kokeilu, Cape Daisy. Ei hajuakaan millainen siitä tulee, mutta kokeillaan! Yritin siirtää kulmaukseen myös lobelian… tottakai se pienen pieni taimikko kippasi siitä taimilapion päältä nurin niskoin, että saas nyt nähdä selvisikö mikrotaimet siitä siirrosta 😀 Laatikon keskellä on toi savilautanen suojaamassa multaa, johon on tarkoitus laittaa kissoille kasvamaan nurmikkoa. Multaan on upotettu ruukku, ettei nurtsi lähde sitten karkuun noiden muiden kukkasten sekaan. Saattaa kyllä olla, että tuohon tulee laitettua vielä yhdet setit noita samettikukkia. Taimia kuitenkin riittää ja on varmasti ylimääräisiäkin.

Kaupasta tartui mukaan tällainen polkupyörän tankoon laitettava kori, johon meinasin laittaa kyllä jotain muuta kukkasta kasvamaan, jotain sellaista, joka tulee noiden laitojen yli. Krassiahan minulla on tuossa amppelissa, mutta voihan sen ottaa sieltä alas ja laittaa tuohon. Kori olikin aika kätevä, kun sen sai tuohon parvekkeen reunaan helposti kiinni. Nyt siinä on väliaikaissäilytyksessä ruohosipuli, joka menee sitten toiseen paikkaan parvekkeelle, kunhan saan rompetta kerättyä pois.

Pavut ja avomaankurkku ruukkuihin Read More »

Habanerossa on kukkia

Olen tyystin unohtanut koko chilin, joka tuolla ikkunalla on möllöttänyt talven yli… elikkäs, yksi näistä puolentoista vuoden takaisista chileistä on säilynyt talven yli tuolla etelänpuoleisella ikkunallani, selvisi myös muutosta viime syksynä! Nyt olen ilokseni huomannut, että siihen on tullut kukkia.

Kuva on otettu kännykällä, pahoitteluni siitä. Jostain syystä tietokoneeni ei huoli SD-korttia luettavaksi laitteeksi. Saattaa olla, että kortinlukulaite on mennyt rikki. Läppärille olen joitain kuvia siirrellyt, joita digikameralla ottanut, mutta siinä on hirveä homma saada kuvat sitten yhteen paikkaan säilöön kun ne ovat sikin sokin milloin milläkin koneella. Pitää tehdä suursiivous kovalevyille muutenkin, kun alkaa täyttymään kaiken maailman turhuuksista, kuten esim kirppiskuvista.

Mutta takaisin chiliin…
Karsin chiliä erittäin rankalla kädellä alkuvuodesta. Kuva on otettu 26.3.2014, vaikka nuo oksat ovat olleet ainakin kuukauden tuossa vesilasissa juurtumassa.

Istutin habaneropistokkaan multaan 1.4. Liekö kasvilla oli kuitenkin tunteet ja tulkitsi sen huonoksi pilaksi, koska se kupsahti noin viikon päästä istuttamisesta. Kokeilin tätä vain yhdelle pistokkaalle. Loput sitten liipasin mäkeen, kun tuli todettua, ettei ne sitten kyllä pistokkaista juurru – tai ainakaan minulla.

Habanerossa on kukkia Read More »

Lähes kaikki taimet istutettu!

Avomaankurkkujen taimet jöllöttävät vielä kasvuruukussaan. En tiedä tuleeko niistä edes enää mitään mutta kokeillaan. Yksi kesämalvikin taimi on myös istutusta vailla…

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt sen verran aikaa että pätkin näitä aiheita useampaan kirjoitukseen niin ei tule liian paljon kuvia yhteen stooriin. Yritän ottaa joitakin kuvia lähipäivien aikana jotta kasvien kasvamista voi jollain tapaa vertailla. Tällä hetkellä postausta hidastaa surkea nettiyhteys, joka on ns. mokkulan kautta. Olen tilannut lisäantennin vahvistamaan signaalia, mutta joudun odottelemaan sen saapumista vielä huomiseen. Kyllä on niin hidas yhteys että meinaa hermot mennä! Kuinka sitä ennen tulikaan toimeen 56kb modemilla? Hitaan nettiyhteyden takia pätkin myös näitä postauksia useampaan osaan että nämä saadaan mahdollisimman sutjakasti ladattua kunkin koneelle, jos jollain muullakin sattuu olemaan hitaanlainen yhteys.

Lähdetään tästä liikkeelle, että kerron muutamasta kuvakohteesta…

Tein paprikoita varten puulaatikon johon istutin myös kurkkua (Chinese slangen), Money Maker-tomaattia (2 taimea), persilijaa, salaatteja sekä basilikaa (oriental). Sekaan survoin muutaman siemenen kehäkukkaa.

Tältä tuo samainen loota näytti äsken kuvattuna (28.6.2011):

Jotakin on siis tapahtunut! Huomasin, että basilikat ovat lähteneet melko nihkeästi kasvamaan verrattuna viime vuoteen. Salaatit lähtivät taasen todella hyvin. Kurkun taimet ovat kuolleet. Ilmeisesti ne paleltuivat kesäkuun vaihteella kun täällä oli jokunen erittäin kylmä yö. Luulin myös kesäkurpitsan taimien paleltuneen koska ne näyttivät melko pitkään aika nuutuneilta. Tässä on 22.6.2011 otettu kuva, tai toisesta vaan. Hyviin näyttää pötkivän 🙂 Kukkiakin tullut jo muutama kumpaankin. En ole malttanut vielää paremmin katsoa, että onko niissä jopa kurpitsan alkuja.

Ensimmäiset mansikat tänään!
Kävin päivällä isääni morjestamassa samalla rapsuttelemassa kissojani, kun ne ovat vanhemmillani hoidossa kesän ajan… tai suurimman osan ajasta. Isäni oli maistanut tänään ensimmäisen erän mansikoita heidän mansikkamaaltaan. Itse en ollut edes ajatellut, että mansikat voisivat olla jo kypsiä. Suureksi hämmästyksekseni huomasin, että niitähän sai jo poimia kourallisen tai kaksi, kun kävin kurkkaamassa mansikkamaalle. Kohta tulee kiire tehdä räksäverkko mansikoiden ympärille ettei ne mene ”muiden” suihin!


Paljon on mansikan raakileita… vesi kielellä odottelen niiden kypsymistä ja pakastamista. Tätini on keksinyt lisäfunktion jäisille mansikoille: pistetään niitä jäisinä valkoviinin sekaan niin saadaan herkulliset jääpalat, viini nopeasti viileäksi ja lopuksi viinissä uitetut mansikat voi syödä.

Lähes kaikki taimet istutettu! Read More »

Helteet ohi tältä vuodelta

Vielä se jaksoi viikonlopun olla suhteellisen kuumaa. Sain napattua viimeisestä hellepäivästä vielä screen shotin työpöydän lämpömittarista, ja se näytti seuraavalta:

Täytynee huomauttaa, että se nousi vielä asteen tuon kuvan ottamisen jälkeen. Eli kyseessä on sunnuntai 15.8.2010. Edellisen viikon sää ei juurikaan tuosta poikenut. Perjantaina oli 28 astetta ja lauantaina 30! HUHHUH. Kyllä tästä on saatu nauttiakin 🙂 Nyt sitten kohti hieman viileempiä päiviä ja öitä… Napsaisin siis muutamia kuvia parvekkeeltani taasen, kun on jäänyt hieman väliin nämä ”saunomiset” tuolla lasikopissa! Parvekkeella kärsii aamuisinkin käydä muutakin kuin kastelemassa kukat ja tomaatit.

Tässä parvekenäkymä tänään n klo 12.00

Kulmassa oleva Balcony Duett kasvaa hyvin. Olen laittanut sille pesuvadin aluslautaseksi, koska muutan rehua saisi olla koko ajan kastelemassa. Kumoan pesuvadin täyteen vettä ennen kuin lähden mihinkään, siis noin kerran päivässä. Näin tomsku saa vettä aina. Parit tomaatit näivettyivät puskaan kiinni, nimittäin, niin päättelin, että se johtuu veden puutteesta. Rehu on myös kasteltava päältä päin että se pystyy käyttämään mullan seassa olevaa lannoitetta.

Toisella seinustalla kasvaa myös kaksi Balcony Duett-tomaattia.

Täytyy muuten vain ihmetellä, mitä näille tomaateille on oikein käynyt? Mielestäni paketin kyljessä lukee että kasvaa 35cm:n korkuiseksi. Onkohan pussukan sisällä ollut vääriä siemeniä? Tuossa edellisessä kuvassa, jossa on nuo kaksi parveketomaattia vierekkäin, se oikeanpuoleinen on 120cm korkea. Käsittääkseni noista ei pitäisi katkoa latvaa, jonka olen nyt kylläkin jo tehnyt että nuo tomaatit alkaisivat kypsymäänkin 😀 Aivan älytöntä. Saman korkuinen parveketomaatti on tuolla kaverini pihalla (paikka, jossa olen viettänyt koko kesän).

Tomaatinraakileet ovat tuosta vasemmanpuoleisesta kasvista. Nuo näyttivät kärsivän pahoin helteestä, ja niillä on kaikilla hieman väkkärä varsi. En tukenut niitä tarpeeksi hyvin alussa ja ne pääsivät hieman nyökähtämään. Tietenkään en raaskinut heittää kuuseen niitä taimia, vaan kaikkihan pitää aina säästää, eikö? Aivan sama itävätkö kaikki siemenet, mutta ruukkuihin ne on laitettava! Noh, nyt sitten on tulossa tomaattia prkl!

Tässä sitten lajike, Mato, jonka luulin eniten kärsivän. Se kasvoi huomattavasti huonommin pihalla kasviaitauksessa, mutta parvekkeelle se sopii näköjään oikein mainiosti, ja korkeuskaan ei päätä huimaa: se on myös matala, 180cm ja lopettaa itse kasvun. Sopii erittäin hyvin parvekkeelle! Toivottavasti tajuan laittaa tätä kasvamaan ensi vuonnakin.

Seuraavassa kuvassa on kaikki korkeammat tomaattipusikot. Järjestyksessä vasemmalta oikealle: MATO, Paprikatomaatti, Blagovest F1. Kuvat edestä ja sitten sisältä päin otettu kuva. Arvoitukseksi jää, kannattaako niitä jatkossa laittaa tälle seinustalle kasvamaan. Järjestys on sinänsä onnistunut, mutta olisihan se mukavaa nähdä parvekkeelle olohuoneesta? Ja jos ne olisivat etulaidassa, parveke olisi hieman varjoisampi. Nyt sinne paahtoi aurinko koko päivän.

Helteet ohi tältä vuodelta Read More »

Parvekekatsaus 27.7.2010

Lähdetään liikkeelle seuraavasta kuvasta joka kertoo aika paljon, miksi en ole hirveämmin parvekeblogia kirjoitellut:

Otin kuvan juuri äsken, noin viisi minuuttia sitten noin kello 16. Lähes saman verran lämpöä on tässä tietokoneen äärellä! Lämpöä siis riittää vaikka sivuseinustan lasit ovat avonaiset. Minulla on siihen rakenteilla kehikot ötökkäverkoilla varustettuina, etteivät kissani pompi siitä sitten pihalle, kunhan saan ne kotiin (ovat vanhempieni talolla hoidossa pahimman kuumuuden ajan).

Jouduin siirtämään basilikan pois paahteesta, koska se kuivui tomaattien edessä todella nopeasti. Rehua pitää nimittäin kastella koko ajan. Saviruukussa oleva basilika on ollut koko kesän tuossa samaisessa paikassa, ja se voi oikein mainiosti. Valkoisessa muoviruukussa oleva basilika ei oikein pidä olostaan. Pitäisiköhän sillekin laittaa saviruukku? En tiedä kannattaako sitä enää tänä vuonna siirtää, mutta voihan se olla että on pakko.

Basilikan vieressä vasemmassa laidassa on parveketomaatti, väristä en ole varma. Niihin on jo tullut raakileita:

Blagovest F1-tomaatti on kukkinut jo jonkin aikaa, mutta epäilen, että sitä vaivaa jokin tauti. Sen lehdet ovat ihan laikukkaat ja kukat eivät oikein tahdo kehittyä tomaateiksi. Vaihdoin tänään kaikki mahdolliset tukinarut sukkahousuversioihin. Huomasin, että alin naru oli vahingoittanut runkoa jonkin verran. Toivottavasti tomsku ei nyt kuole tuohon! Olen myös joutunut sumuttelemaan tomaatin multaa mäntysuopaliuoksella, koska sinne on pesiytynyt pikkukärpäsiä jonkin verran. Joutunee keksimään jonkin toisen keinon kohta, esim vesilasin, ettei juuret vahingoitu suopaliuoksesta.

Blagovest-tomaatti kukinto loppu

Parvekekatsaus 27.7.2010 Read More »

Scroll to Top