Aatun piha

Pihaprojekteja

Pihatöitä olisi vielä vaikka muille jakaa…

Isäntä on purkanut talon leivinuunia jo jonkin aikaa. Kun talvella ei saanut hankeen kaivettua säilytyspaikkaa jätetiileille, isäntä sai kasata ne tuohon kuusen juurelle väliaikaisesti.

Tottakai tuo sotku on tuossa vieläkin 😀 Olen kyllä vakaasti sen päättänyt siitä siivota mahd pian ettei tiilet ala keräämään mitään elukoita. Muunmuassa lehtokotilot viihtyvät tuollaisissa erittäin hyvin!

Isännälle on viime kesänä hankittu riippumattokin, mutta sille ei löytynyt ensiksi sopivaa telinettä. Muutaman kuningasidean jälkeen, tajusimme, että vanhasta maastakaivetun mattotelineen jalasta saa oivan riippumattotelineen.

Minulla on tuolla odottamassa spray-maali, jolla sen voi sitten maalata jossain vaiheessa kunhan tuuli taantuu. Teline kaipaa myös vähän esteettisemmän ripustusnarun. Nyt siinä on sellainen ruma valkoinen, muovipinnoitettu pyykkinaru.

Tämä on ihan pakko sanoa seuraavasta kuvasta: isäntä tässä virittelee letkuaan ja kyllä on komea pitkä jäykkä letku isännällä 😀 (Sen verran pitää tytöllä kikatusta kerran päivässä olla että tällaisen kommentin tänne postaa!)

Tosiaan, isäntä tuossa laittaa letkua kiinni uppovesipumppuun jonka avulla on tarkoitus tyhjentää maakellari. Pumppu piti kuitenkin nostaa pohjasta ylös kun se alkoi kaivamaan itseään betoniin. Siinä on niin hurja voima ettei sitä voinut jättää sinne lattialle, vaan se piti ripustaa rappusiin kiinni veden pumppauksen ajaksi.

Pihaprojekteja Read More »

Kiviä sinne sun tänne

Olen päättänyt mennä sieltä missä aita on matalin… kun ei ole järkyttäviä rahasummia sijoittaa puutarhaan niin täytyy sitten miettiä edukkaampia vaihtoehtoja. Olen päätynyt käyttämään kiviä mahdollisimman paljon puutarhassa(ni). Kivet voivat olla ihan mukaviakin. Seuraavassa muutamia kuvia, joita olen tässä vuoden sisällä tehnyt.

(reunustin kukkapenkin uunikivillä)
(reunustin kukkapenkin luonnosta kerätyillä kivillä)

(reunustin kukkapenkin alunperin uunikivillä)

Havusten alue (ennen)
Olin lisännyt marjakuusen alle sepeliä pihalta joka oli kauhean näköistä. Päätin kerätä pienempiä kiviä ja laittaa marjakuusen alle rikkaruohokankaan ja etsiä kiviä luonnosta, jotka ovat vähän pyöreämuotoisempia. Pallotuijien ympärille tulee sama käsittely!

Jouduin tekemään joitakin viritelmiä pihamaalle… tässä on laitettu kivi blokkaamaan kullanmurun kaivaukset terassin alle. Foxilla on ilmeisesti valeraskaus, ja se yrittää kaivautua, ja on onnistunutkin kaivautumaan talon sivussa olevan terassin alle. koira joutui pesuun viikko sitten kuoppaa kaivaessaan… tai lähinnä vedellä huuhteluun. Kävin etsimässä sellaiset kivet terassin rakenteiden reunustoihin ettei koira saa niitä siitä siirrettyä.

Lisää kivetyksiä sitten myöhemmin…

Kiviä sinne sun tänne Read More »

Pihan laittoa

Pihapostaukset ovat jääneet pahasti jälkeen… pahoitteluni. Olisi varmaan tuhat kuvaa, mutta mitä niistä valitsisi, ja mitä niistä kertoisi. Aloitetaan siis uudistuksista. Olen tässä viikon aikana tehnyt seuraavia asioita… (alleviivauksen kohdalla linkki)

Kaivoimme isännän kanssa kaksi Norjanangervoa talonseinustalta ylös (lahjoitettu eteen päin). Jäljellä on vain multa-alue johon olen kylvänyt nurmikon siemeniä. Muutos myös parvekkeen alapuolella, josta on otettu sivuseinämältä muovi pois. Sen oli tarkoitus talvella säästää hieman lumitöitä heti kun ovesta astuu ulos, mutta päätyi olemaan paikoillaan vielä viime kesänkin. Nyt rumilus sai kyytiä. Tilalle olen ajatellut laittaa kevyehkön kehikon ja jotakin köynnöstä kasvamaan. Valmiina löytyy mustasilmäsusannaa ja tuoksuherneitä.

Kaivoin viime kesänä istutetut jättitatarit ylös kun olivat hätäseen ehtineet edes aloittaa kasvamisen.

Tatarien tilalle pensashanhikkia tai jotain muuta, mitä en ole vielää keksinyt. Siinä on nyt avoin kohta molemmin puolin kävelykivetystä ja mieleni tekisi niiiin kovasti istuttaa toiselle puolelle sellainen runkoruusu. Näin tuttavallani sellaisen ja ihastuin täysin. Täytyy kuitenkin kysyä mitä talon isäntä asiasta sanoo, kun minähän en siis siellä talossa varsinaisesti asustele 😉

Autotallin pihapuolen seinustalla oli aiemmin puupino, joka muistutti enemmän mikadoa kuin puupinoa. Kärräsin kaikki puut halkokuuriin ja revin niille tehdyt puiset telineet pois. Tarkoitus on vielä haravoida alueelta roskat pois, sekä sijoittaa koiran uimapalju tuohon johonkin. Palju on siirretty pois vasemmassa alalaidaidassa näkyvästä kaljusta alueesta. Sinä oli aiemmin kivilaattoja joiden päällä palju oli. Seinustalla on myös muualle vietävää tavaraa jotka ovat siinä tällä hetkellä välillisesti.

Meinas unohtua ihan kokonaan… siirsin puukuurin takana olevasta ryteiköstä päiväliljat viime kesänä tekemäni terassialueen kulmaukseen.

Olin yrittänyt aiemmin rajata tuohon istuttamani siperiankurjenmiekat puuaidalla, joka näkyy myös ikkunan alla irrallisena tuossa norjanangervoiden poistokuvassa, mutta katsoin, että sellainen on melkoisen epäkäytännöllinen noin jatkoa ajatellen. Kaivoin siis kurjenmiekat ylös ja istutin tuohon päiväliljojen sekaan, sekä reunustin penkin kivillä ja laitoin kasvien väliin katetta.

Pihan laittoa Read More »

Pihan siivousta 10.10.10

Mukava päivämäärä oli tossa eilen… 10.10.10 – tietenkin tuo vuosiluku on sitten 2010. Aamu alkoi harmaana: vettä satoi ja tuuli melkoisesti. Ajattelin, että mitäpä tässä muuta tekemään kuin siivoomaan taloa. Siivosin sitten yläkertaa jonkin aikaa, ehkä parisen tuntia, kun aurinko pilkahtikin pilven raosta ja ”tuuli puhalsi pilvet pois”. ULOS!!!

Tallustelin hetken ympäri pihamaata miettien mistä sitä oikein alottaisi. Päätin kokeilla nurmikon leikkuuta. Onneksi nurtsi ei ole joka paikasta kasvanut enää niin paljon. Ajoin sisäpihan puolelta nurtsin, sekä vaahteran lehdet… ei tarvitse sitten niitä erikseen käydä haravoimaan. Kun nurmikko oli ajettu, piha näyttikin ”yllättäen” ihan hyvältä 🙂
Seuraavaksi kukkapenkkien kimppuun… Nyhdin asterit, auringonkukat ja liljat maasta, sekä daalian puulaatikosta. Daalia olikin tehnyt älyttömän juurakon! Se vielä kukki täysiään, vaikka sen kukinta oli jonkun verran myöhässä, en tiedä miksi. Liljoista leikkasin sipulit irti. Laitoin ne puulaatikkoon multaan daalian tilalle. Daalia saa sitten ensi vuonna toisen kasvupaikan, ehkäpä hieman matalemmalta, ja liljat lähtevän kasvamaan omia aikojaan ilman, että niihin tarvitsee puuttua. Puulaatikkoon jäi myös oranssi kehäkukka, mikä kukkii vieläkin. Se saa puolestani olla siinä vaikka talven yli.

Jostain kumman syystä kukat alkoivat piristymään vasta syyskuun puolella. Daalia avasi ekat nuput tossa syyskuun puolella. Kaikki krassit olivat ihan pieniä koko kesän, ja sitten innostuivat kasvamaan vasta nekin syyskuun puolella. Nyt niissä on vasta kukkia! Lobelialle kävi myös niin. Outoa… Noh, katsotaan kuinka kauan niillä menee ennen kuin delaavat jos sitä luntakin alkaa kohta satamaan. Yöksi on ennustettu pakkasta ja räntäsadetta. Itse asiassa, mikä on mielenkiintoista, tomaatit eivät ole kärsineet lainkaan vaikka ovat vielä tuolla pihalla. Pitääkin muistaa kerätä sieltä vielä sato pois 😀 Parvekkeen tomaatikin ovat kypsyneet vielä vaikka on jo aika kylmää… mutta nyt pitää lopettaa tältä erää ja palaan asiaan tuonnempana.

Pihan siivousta 10.10.10 Read More »

Akileijoja

Sain jonkun hirveän himon ruveta keräilemään erilaisia akileijoja. Olen tehnyt sitä varten oman kukkapenkin, johon olen niitä istuttanut. Osa näistä akileijoista on peräisin naapurin pihalta, jossa niitä kasvaa villinä. Tässä pari kuvaa joistakin lajikkeista.

Tästä en tiennyt mitään kun kukkapenkkiin laitoin. Minulla ei ole hajuakaan, mikä lajike tämä on. Olin ottavinani jokun erikoislehdet omaavan akileijan, joka sittemmin paljastui sinivuokoksi, mutta sen keskeltä kasvoikin tällainen! Todella kaunis kukkanen. Vasemmalla puolella on 23.6.2010 otettu kuva ja oikealla puolella 30.6.2010 otettu kuva. Katselimme isännän kanssa tätä kaunokaista ihmeissämme, ja totesimme, että kukka näyttää aika lailla alienilta 😀 Ikään kuin sillä olisi ollut huppu, jossa on tuollaiset suipot taakse päin, ja kasvot hupun alla piilossa. Näistä ne animaatioiden tekijät saavat niitä ideoitaan hahmoille! Ei ihme, että juuri akileijoihin piti seota täydellisesti…

Tässä yksi kuva vielä erikoisemmasta, jonka lajiketta en tiedä. Epäilin sitä japaninakileijaksi. Tätä kasvaa suurimpana pusikkona tuossa tällä hetkellä.

Ennen kuin tuosta sitten kasvavat nuo istuttamani erikoiset akileija-hybridit, niin muut pihamaalla olevat lajikkeet ovat lehtoakileijoja, eli niitä yleisimpiä. Suurin osa niistä on väriltään violetteja. Pitääkin tästä lähteä digijärkkärin kanssa kuvailemaan ihanuuksia… nämä viimeisimmät kuvat täällä blogissani on otettu pokkarilla. Myöhemmin sitten kirjoitusta parvekekasvatuksesta, joka näyttää tällä hetkellä oikein lupaavalta 🙂 Soon moro!

Akileijoja Read More »

Scroll to Top