sadepäivä

Rankkasadetta Imatralla 6.8.2022

Olen nyt innostunut kuvailemaan videolle sadetta ja ukkosta, jos sellaista sattuu kohdalle. Ja niin siinä sitte kävi, että 6.8.2022 Imatra (tarkemmin Vuoksenniska) sai oman osansa rankkasateista, joita oli ennustettukin lauantaiksi. Pitkä saderintama kulkisi lännestä itään Suomen halki.

Katselin sadetutkaa jo hyvissä ajoin, koska minun piti käydä autolla liikenteessä. Halusin käydä muun muassa kaupassa ennen saderintaman saapumista. Pahin myräkkä oli ennustettu iltapäivälle kolmen-neljän hujakoille. Tutkakuva näytti alkuunsa ihan ”rauhalliselta”. Odotin, että pieni sadelämpäre ”menee ohi” ja lähdin liikenteeseen.

Ursan sadetutkakuva
Kuvakaappaus: ursa.fi sadetutka

Oltuani reilu vartin liikenteessä ajoin sen verran korkeamman mäen päällä, että satuin näkemään taivasta puiden latvojen yli. Taivas oli todella synkän näköinen. Tämä hieman yllätti, koska eihän täältä matalalta pusikoista näe mitä kauempana taivaalla tapahtuu. Sen takia, esimerkiksi ukkosten kuvaaminen omassa asunnossani on aika turhaa, kun ei ole sellaista paikkaa missä kuvata. Kaikkien ikkunoiden edessä on puita. Parvekkeen kaiteen edessä nyt on puutarha kaikkine kissaverkkoineen. Pitäisi lähteä muualla kuvaamaan. Mutta mihin?

Noh, funtsin siinä aikani, että käynpähän vaikka Mansikkalassa bongailemassa vähän taivasmeininkiä ja samalla siellä kaupassa. Pysähdyin kuitenkin linja-autopysäkille, koska siinä kohtaa pilvi näyttikin jo aika uhkaavalta. En katsonut edes sadetutkaa, vaan pistin auton vain parkkiin ja aloin kuvata videolle.

Auto ei välttämättä ole juuri se paras paikka kuvata sadetta. Pitänee kehitellä jotain muuta asian suhteen. Jos nyt mikään lohduttaa niin ainakin tuulilasista näkee läpi kun se on tänä vuonna uusittu! Muuten kuvaaminen on hankalaa kun on pakko pitää pyyhkijät päällä ja tuuletin huutamassa. Linja-autopysäkillä olisin todennäköisesti kastunut. Ja jotenkaan en ihan uskalla hengailla tietentahtoen ulkosalla, jos vaikkapa ukkonen on tulossa. Tämänkään pilven voimakkuudesta minulla ei ollut mitään havaintoa etukäteen. Asia siis selvisi jälkikäteen kun kaikki vyöryi niskaan.

Video: Rankkasade kello 13 Imatra 6.8.2022

Kun tämä oli noin puolessa tunnissa ohi, lähdin uudelleen autolla liikenteeseen. Ajoin edellisen tarkkailupaikkani ohitse Mansikkalan suuntaan ja pysähdyin taas tarkkailemaan taivasta toiselle linja-autopysäkille. Välillä paistoi aurinko. Tilanteet muuttuivat hyvin nopeasti ja kohta sai taas käyttää tuulilasinpyyhkijöitä.

Vaihdoin välillä tarkkailupaikkaa. Täältä näkisin paremmin ja laajemmalle alueelle taivasta. Olen joskus käynyt bongailemassa pilviä tuon kuvassa näkyvän sillan päällä. Siitä näkee todella hyvin. Ainoa ongelma paikassa on vain se, kun siinä kulkee autoja niin paljon ja ne tulevat myös kuviin. Toiselle puolelle autotietä ei voi mennä, koska siinä ei ole jalankulkijoille väylää. Se häiritsisi liikenettä todella pahasti, varsinkin kun siinä kulkee paljon rekkoja. Tässä on linkki kuvaan, jonka olen ottanut sillan päältä. Siitä näkee hyvin maisemat. Seuraava blogikuva on otettu kohdasta, joka näkyy linkitetyn kuvan oikealla laidalla liikennemerkin kohdalla koivikon vieressä.

Sadepilvien tarkkailupaikka

Tässä kohtaa aloin jo katsella tutkakuvia, että saisin vähän tarkempaa tietoa mitä mahdollisesti kyisesellä hetkellä taivaalla näkyi. Siispä taas Ursan tutkaa tutkailemaan (jos näin voi sanoa). Edellinen rankkasade matkasi jo eteenpäin ja se on rengastettuna sinisellä tuossa kuvassa. Imatra on merkitty rastilla. Kyseinen pilvi näkyy tutkakuvassa rastin kohdalla.

Kuitenkin se pahin sade oli vielä saapumatta. Siitä näkyy jo osa tuossa vasemmalla alalaidassa. Lähdin tässä vaiheessa kotiin jatkamaan tilanteen tarkkailua. Kuitenkin, nyt oli poikkeuksellisesti mahdollista katsella sateen saapumista keittiön päätyikkunasta. Alueelle muodostui koko ajan uusia sadepilviä. Niistä ei ottanut tutkankaan avulla mitään tolkkua. Siispä luulen, että se aikaisemmin tarkkailemani pilvi (ei klo 13 rankkasade) on rinkuloituna sinisellä tuossa kartassa. Punainen viiva näyttää sen tulevan myräkän.

Kuvakaappaus: ursa.fi

Tässä vielä vähän pilvibongailua… EDIT: 27.8.2022 Laitan tähän pelkästään linkin videoon, koska Googlelta tuli sisältöilmoitus, että Tuubivideoita ei kait saisi olla upotettuna kahta kappaletta yhdellä sivulla, eli tässä minun postauksessa. Tässä siis LINKKI tekemääni pilvibongaus-videoon.

Pitää lähteä tänään katselemaan vähän paikkoja joissa voisi bongailua alkaa harrastamaan. Niistä pitäisi nähdä suht’ pitkälle, mutta ei sitten tohtisi ihan suurenkaan mäen päällä olla turvallisuussyistä, varsinkaan jos ukkosia haluaa bongata. Ei tässä tällä kertaa muuta kuin hyvää viikon alkua! Tulossa on vielä jossain vaiheessa yksi video, mitä en tähän ehtinyt vielä tekemään. Se on sitten ikkunan takaa kuvatusta saderintamasta, mitä tässä koko lauantai tuli odotettua. Kuulemisiin!

Rankkasadetta Imatralla 6.8.2022 Read More »

Sadepäivän seisaus

Sadepäiviä on mielestäni osunut tänä kesänä ihan kiitettävästi kohdalle, ja niin on käynyt myös tänään. Siispä, hyvin joutaa seisauttaa kaikki projektit ja istumaan masinan äärelle kirjoittelemaan blogia!

Ursan sadekarttaa
Kuva/screen shot 9.7.2022 kello 14:40: Ursa / Myrskyjaoston tutkaselain

Tuo edellisen kuvan sadetutka on muuten aika pätevä sivu, jos noin niin kun haluaa tietää suht tarkalleen milloinka sataa vettä. Tutka päivittyy viiden minuutin välein. Siihen saa animaation pyörimään tunnin ajalta, josta pystyy suurimmalti osin päättelemään mitenkä sadepilvet kulkevat. Myös salamat saa näkyviin.

Nyt kun aurinko ei paista silmään, voi hyvinkin ottaa päiväkuvia parvekkeelta. Kävin nappasemassa muutaman foton kännykällä parvekepuutarhasta. Aloitetaan tomaateista. Voin melkeinpä sanoa tässä vaiheessa, että ne rehottavat.

Kuva 9.7.2022

En muista tarkalleen, olenko edes kertonut mitä lajikkeita näissä kasvaa. Takakulmassa on kirsikkatomaatti, keskellä on kolme ämpäriä Money Maker-tomaattia ja laitimmainen on pihvitomaatti. Kuvassa näkyy taka-alalla myös paprikat ja chili, sekä edessä vasemmalla on kesäkurpitsa, joka pitää todennäköisesti siirtää toiseen kohtaan. Katsellaan… nämä ottivat kunnollisen kasvupyrähdyksen heinäkuun alussa, kun meillä oli lämmin viikko menossa.

Kuva: Ilmatieteenlaitoksen sää-apista puhelimesta.

Kun lämmintä on +28C, ei oikein jaksa parvekkeella puuhastella mitään. Siellä on niin kuuma, että projektit on jäässä, jos asiaa voi tällä tavalla ilmaista. Kävin eilen siistimässä parveketta, ja lajittelin mullat astioihin ja pinosin paljun vesiaiheen liuskekivet paljun päälle. Sitten vain pumpun letku tuonne väliin ja vettä täyteen. En aio tehdä tästä mitään spektaakkelimaista viritelmää, vaan yksinkertaisen ja rauhallisen näköisen vesiaiheen.

Avomaankurkku alkaa myös olla sen kokoinen, että se ei oikein tahdo kestää kehikon sisällä. Aikomuksena on tehdä sille lisätukia, missä se saa kasvaa niin pitkälle kuin haluaa. Kuvassa oleva keppi liittyy asiaan. Pitää miettiä tarkemmin mitenkä tukinaruja aikoo tuonne ripustaa. Yhdessä tomaattienkasvatusohjeessakin oli, että tomaateista ei kannata poistaa lehtiä, ettei niihin pääse tauteja siitä ”haavakohdasta”. Olkoot lehdet siis paikoillaan. Samasta syystä tomaattia ei kannata latvoa.

Avomaankurkun juurella kasvaa ruohosipuli ja persilija, jotka kärsivät hieman kurkuille viritetystä suojahupusta. Pitää upottaa ne tuonne multaan ilman ruukkuja ja heittää siemeniä sinne lisää. Persilija ja ruohosipuli sopivat kurkun kanssa samaan ruukkuun. Ne ovat niin sanotusti hyviä kumppaneita.

Yksi kotkansiipisaniainen ei oikein viihdy astiassaan. En tiedä kärsiikö se kuivuudesta vai menikö sen istuttamisessa jotain pieleen. Muut voivat ihan hyvin, jopa purkkeihin laitetut saniaiset. Laitoin saniaiset tarkoituksella parvekekaiteen reunan viereen, että sade kastelisi niitä. Ne kun pitävät vedestä. Tomaatit olen suojannut harsolla, etteivät ne kastu liikaa.

Olipas hyvä, että menin katsomaan mitä parvekerehuille kuuluu… huomasin sitten sellaisia pieniä ”rakeita” kasvien lehdillä, ja nimenomaan köynnöskasvin vierellä. Silloin pitää hakea pinsetit ja ottaa silmä käteen ja tutkia! Nimittäin, se on varma merkki toukasta. Rakeet olivat vielä hyvinkin pieniä, niin isoa toukkaa ei tarvitse vielä etsiä.

Toukan kakkaa sadepisaroiden seassa
Toukan kakkaa lehdellä.

Olen säästänyt akvaarioharrastuksestani joitain välineitä, joista uskoin olevan hyötyä. Niin myös näistä pinseteistä. Näillä voi noukkia suuremmatkin toukat ja ötökät ilman kirkumista ja pudottaa ne vain nätisti parvekkeen laidan yli paremmille viheriöille.

Sitten vain tutkailemaan lehtiä, joiden läheisyydestä toukankakkaa löytyi… voilá! Nyt on vielä niin pieni ettei saa mitään selvää mikä tämä mahtaisi olla, mutta en aio jäädä odottelemaan. Todennäköisesti niitä on vielä lisää. Edelliset kakat vain pois ja sitten tutkailemaan löytyykö vielä lisää – toivottavasti ei.

Parvekkeeltani löytyi eräskin vuosi gammayökkösen toukkia, jotka olivat syödä pelargoniani kokonaan. Onneksi huomasin ne ajoissa, ja sain heitettyä ne laidan yli pihalle. Niiden toukat syövät ihan kauhealla tahdilla kaiken! Ne söivät eräs vuosi parvekkeelle laittamastani kukkapenkistä kaikkien akileijojen lehdet. Vuonna 2020 löysin niitä paprikoistani (artikkeli: Parveke kesällä 2020). Nyt pitää olla tarkkana tänäkin vuonna, koska niitä on ollut melkein joka vuosi jossakin kohtaa. Viime vuonna niitä ei tainnut olla, mutta ei minulla ollut syätäviä kasvejakaan!

Sade taukoaa aina välillä. Mietin kaupassa käyntiä, mutta kun katsoo sadetutkaa, niin pitää vielä tehdä tarkempia strategiasuunnitelmia. Eihän tuo mitään haittaa, jos kesällä vähän kastuu, mutta ei se kivaa kuitenkaan ole.

Ainiin, daalia on avannut ensimmäisen nuppunsa jo 3.7. Sain eilen istutetuksi sen kolmannenkin, joka oli ollut tähän asti taimiruukussa. Siinäkin oli nuppuja ja se oli jotenkin todella hontelo. En tiedä selviääkö se enää, mutta kokeillaan. Nyt on hyvä, jos olisi muutama hieman viileämpi päivä.

Istutin myös suikeroalpia amppeliin. Saas nähdä millainen siitä tulee. Paljon on vielä tekemättä, varsinkin se paljuprojekti pitäisi saada tehtyä loppuun. Kun se on tehty, vien ylimääräiset kivet pois parvekkeelta mitä en saa sinne muutoin laitettua. Salaattia pitäisi laittaa kasvamaan, samoin yrttejä. Yksi köynnös kiipeää chilin juurelta ihan mihin sattuu… se pitäisi ottaa siitä pois ja laittaa toiseen paikkaan kasvamaan. Noh, sadepäivät on sitä varten ja hyvä, että niitäkin on!

Ja jos ei ole muuta tekemistä niin aina voi katsella mitä kalasääksille kuuluu. Poikaset ovatkin jo varttuneet isoiksi. Minulla ei ole käsitystä milloinka ne lähtevät pesästä, mutta ei siihen varmaan kovinkaan kauan enää mene. Ne ovat melkein jo emojen kokoisia.

Sääksen poikaset ovat ympäri pesää poutakelillä. (Videokuvaa)

Ja kun sade yllättää, poikaset menevät edelleenkin emon siipien suojaan. Tätä on jotenkin ihanaa katsella

Sade yllätti kalasääkset

Ei tässä tällä kertaa muuta kuin hyvää sadepäivän jatkoa! Ainakin meillä täällä Imatralla on sadetta mutta välillä myös poutaa. Seuraavaksi pitää varmaankin tehdä päivityksiä huonekasveihin liittyen, ja onhan tuo hydro-projektikin jo edistynyt. Nyt parveke kuntoon niin pääsen sinne kirjoittelemaan. Hyvää viikonlopun jatketta!

Sadepäivän seisaus Read More »

Scroll to Top