puutarha

Naapurin pihaa kurkistamassa

Postauksen otsikosta huolimatta, sain ihan luvan kanssa käydä kurkkimassa ”oman” puutarhanaapurin pihaa eilen iltapäivällä. He olivat rakentaneet joitakin vuosia takaperin pihalleen lammikon, johon ovat istuttaneet sampia, ja on siellä kuulemma jotain muitakin kaloja joskus ollut. Kyllä siellä silmä lepäsi, ja tuli välittömästi sellainen rauhallinen olo… tällasen kun saisi itsellekin!

Lammikkossa on vettä noin 10000 litraa.

Puupömpelin sisään oli jemmattu asiankuuluvaa tekniikkaa, joka piti veden puhtaana ja virtaavana. Pömpelistä tuli pieni puro altaaseen. Talon emäntä oli poiminut jostakin ojanpientareelta altaan reunalle kasvamaan maahumalaa, joka oli lähtenyt sitten enemmänkin kasvamaan, mitä oli odottanut! Oikeanpuoleisen kuvan etualalla kasvoi melkoinen pusikko ruohosipulia. Sekin viihtyi altaan vieressä erittäin hyvin.

Kun katsoi puupömpelin vastapäiseltä puolelta, lammmikko piiloutui kasvien sekaan. Lampea ympäröi runsaskasvuiset perennat. Etualalla oikealla on viinimarjapensas.

Kun kurkkasi pusikoiden välistä, sieltä tuli esiin lammikkoa. Oli melkein sama, mistä suunnasta lammikkoa tarkkaili, se näytti aina hyvältä!

Puutarhasta löytyi myös apuri 😉

Lammikon takana oli kulkuväylä…

Puutarhasta löytyi hyötykasveja. Tässä erillaisia kurpitsoja kasvamassa.

Mukava väriläiskä omenapuun katveessa… Puutarhakeinu oli vanhaa perua toiselta naapurilta, mutta nyt saanut uuden elämän. Ihana pirteänpunainen!

Kaunis pienikukkainen kasvi veti mehiläisiä puoleensa… kasvin nimi on hieman hukassa, mutta jos se jossain vaiheessa löytyy, sen voipi sitten vaikkapa lisätä tänne 🙂

Tähän kuvaan päättyy tämä katselmus… myöhemmin sitten lisää, jostain toisesta kohteesta.

Naapurin pihaa kurkistamassa Read More »

Pihan tarkastelua 6.8.2011

Olen ollut hieman laiska puutarhuri hetken aikaa, ja sen tavallaan huomaa pihalla…
kukkapenkit kitkemättä, vihannekset korjaamatta, nurmikko ajamatta…. ja mitä muutakin vielä.
Mutta ei se mitään. Koska en ole kuohinut kukkapenkkejä jne, niin piha sitten kukkii oikein urakalla 😀 Kyllä se näköjään silti kiitoksensa antaa. Täytyy ilmeisesti tänään yrittää touhuta tuolla jotain, tai ainakin voisin kerätä kesäkurpitsat, koska ne ovat kai pikkasen liian suuria kohta poimittavaksi.
Cucurbita pepo, Black Beauty (kesäkurpitsa)

Jos tätä hauskuutta saa vielä ensi kesänä jatkaa, niin täytyy yrittää muistaa laittaa nuo pusikot hieman erilleen toisistaan että saavat vapaammin kasvaa. Kesäkurpitsan lehdet ovat niin piikkisiä, ettei tuolta saa oikein poimittua noita kurpitsoja raapimatta itseään.
En myöskään tiennyt miltä avomaankurkku tulisi näyttämään, joten laitoin sen kesällä kasvamaan moottoripyörän renkaaseen. Se on lähtenyt kiipimään maata myöten, en tiedä mihin 😀 Katsellaan…

Täytyy tämänkin kohdalla jatkossa muistaa, että se tarvitsee tilaa. Olen istuttanut yhteen renkaaseen neljä taimea. Kun olin kesähelteellä näitä istuttamassa, niin tietenkin multa loppui kesken. Oli tarkoitus, että laitan kaksi rengasta päällekkäin, mutta multaa riitti vain yhteen. Kokeilin siis onneani ja kannatti. Nyt kurkut kukkivat täysiään, täytyy vain muistaa lannoittaa ja kantaa niille vettä.

Jossain vaiheessa kesää kyllästyin hakemaan ”salaattimaalta” enää mitään ja nyt siellä kasvaa hurja pusikko 😀

Salaatti kukkii

En tiennytkään, kuinka kaunis kukka salaatilla voi olla!

Istutin ilmeisesti liian monta rehua yhteen kasvulaatikkoon. Laatikot ovat noin 120cm leveitä ja syvyyttä niillä on viitisen kymmentä senttiä. Ensinnäkin, tossa oikeanpuoleisessa kasvaa kaksi melko suurta tomaattilajiketta, Money Maker, ja jos olisin ollut kaukaa viisaampi, niitä ei olisi kuin yksi kussakin laatikossa. Se on nimittäin kauhean kokoinen pusikko, ja olisi tarvinnut hieman parempaa tukea, jota en tuohon pystynyt laittamaan. Tomaatille kasvoi hurjan paksu varsi, ja se jäi lyhyenlännäksi. Kyllä se siinä kukkii ja se on tomaatinraakileita täynnä, mutta en tiedä ehtivätkö ne valmistua tämän kesän aikana. Tässä bloginurkkauksen ikkunan alla on huomattavasti järkevämmin istutettu ns. parveketomaatti (100cm korkuinen!), ja sen tomaatit alkavat jo punertaa. Vein eilen ensimmäisen maistiaisen naapurille ja hengissä se vielä on, ja oli kuulemma hyvänmakuinenkin 🙂 Täyttä luomua!

Kuvan vasemmassa laidassa on salaatti ja oikealla puolella tomaatti. Keskellä kukkii kehäkukka ja kaikkien noiden välissä on paprikan taimia ja tomaattien välissä vielä basilikaa ja persilijaa etualalla. Liian paljon tavaraa yhdessä laatikossa!

Kävin juuri karsimassa tomaatista lehtiä ja tukemassa sitä paremmin, mutta tomaateista sitten enemmän tuonnempana…

Pihan tarkastelua 6.8.2011 Read More »

Pihatöitä tiedossa tälle päivälle

Välillä tuntuu siltä, etteivät nuo pihahommat lopu koskaan… Olen päättänyt tehdä tänään seuraavaa:
1. istuttaa vihdoinkin kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimet. Taimia on neljä kappaletta.
Koska katsastusmies sanoi, että talvirenkaani pitää vaihtaa ennen seuraavan talven tuloa, päätin tehdä vanhoista renkaista jotakin tarpeellista. Kun laittaa kaksi rengasta päällekkäin, saadaan oiva kasvualusta kesäkurpitsoille 🙂 Säästin renkaista vanteet, johon uudet kumit voidaan sitten laittaa syksymmällä, eikä tarvitse maksaa kierrätysmaksuakaan renkaista.
Olen sijoittanut renkaat Foxi-koiran aitauksen seinustalle, johon paistaa aurinko puolesta päivästä iltaan. Katsotaan mitä niille käypi. Tarkoitus on upottaa maahan renkaiden sisäreunalle kepit jotta ne pysyisivät samassa kohtaa koko ajan. Ei käy sillä tavalla että ylempi rengas lähtee liikkumaan ja siinä sitten taimet mukana.
Avomaankurkulle olen varannut setin moottoripyörän renkaita (oikealla puolella), joita sain tuttaviltani ilmaiseksi.

Auton renkaista on käsittääkseni tehty kukkapenkkejäkin kunhan käy käännättämässä sisäkumin ulos päin. Jospa vaikka äijätkin mieluummin haluaisivat tällaisia renkaista tehtyjä kukkapenkkejä pihoillensa 😉

2. Kukkapenkin kitkemistä.
Talon edustalla oleva kukkapenkki on päässyt hieman rehottamaan ja se vaatii kitkemistä. Paras aika tälle on myöhempään iltapäivästä, jolloin kuusi varjostaa sitä sen verran, että siinä itsekin kärsii kyykkiä.

3. Mansikkamaan alustus.
Rakensin maksikoille uuden laatikon, koska viime vuonna mansikat menivät parempiin suihin (räksät + harakat). Päätin istuttaa mansikat laatikkoon, johon voin tehdä puutarhaverkosta kannen. Kun siihen virittää räksäverkon, eivät linnut taatusti mene popsimaan mansikoitani. Tämä pihahomma on tehtävä pian, kun osa mansikantaimista jo kukkii.

4. Kukkapenkin alustus.
Muokkain terassin vierustaa. Vasempaan kulmaukseen oli istutettu aiemmin keväällä ukonkelloa, ja päätin symmetrian vuoksi tehdä jotain istutuksia myös oikealle puolelle. Kukkapenkki vaatii kuitenkin alustuksen. Siitä täytyy kaivaa maata pois, ja laittaa korvaavaa tilalle. Taimet ovat jo kasvamassa tähän kohtaan laitettavaksi.
Sijoittelin terassin laidalle betonikivetkin eri tavalla. Nyt ne ovat huomattavasti tukevammat ja askelmastakin tuli hieman leveämpi. Reunustan uudet kukkapenkit samalla pylväällä, jota aiemmastakin terassin reunalla olevasta kukkapenkistäkin löytyy.

Kuvassa näkyvät kivet saavat uuden paikan. Niitä ei siis ole tarkoitus jättää tuohon. Ne siirrettiin tuohon paikkaan nurmikon leikkuun ajaksi… ruohonleikkuri sanoikin sopivasti tämän jälkeen poks ja nyt sitten ihmetellään mistä hankkisi uuden… oikeanpuoleisessa kuvassa taimia kukkapenkkiin, lukuunottamatta kahta etummaista ruukussa olevaa kuollutta rehua 😀

Pihatöitä tiedossa tälle päivälle Read More »

Kiviä sinne sun tänne

Olen päättänyt mennä sieltä missä aita on matalin… kun ei ole järkyttäviä rahasummia sijoittaa puutarhaan niin täytyy sitten miettiä edukkaampia vaihtoehtoja. Olen päätynyt käyttämään kiviä mahdollisimman paljon puutarhassa(ni). Kivet voivat olla ihan mukaviakin. Seuraavassa muutamia kuvia, joita olen tässä vuoden sisällä tehnyt.

(reunustin kukkapenkin uunikivillä)
(reunustin kukkapenkin luonnosta kerätyillä kivillä)

(reunustin kukkapenkin alunperin uunikivillä)

Havusten alue (ennen)
Olin lisännyt marjakuusen alle sepeliä pihalta joka oli kauhean näköistä. Päätin kerätä pienempiä kiviä ja laittaa marjakuusen alle rikkaruohokankaan ja etsiä kiviä luonnosta, jotka ovat vähän pyöreämuotoisempia. Pallotuijien ympärille tulee sama käsittely!

Jouduin tekemään joitakin viritelmiä pihamaalle… tässä on laitettu kivi blokkaamaan kullanmurun kaivaukset terassin alle. Foxilla on ilmeisesti valeraskaus, ja se yrittää kaivautua, ja on onnistunutkin kaivautumaan talon sivussa olevan terassin alle. koira joutui pesuun viikko sitten kuoppaa kaivaessaan… tai lähinnä vedellä huuhteluun. Kävin etsimässä sellaiset kivet terassin rakenteiden reunustoihin ettei koira saa niitä siitä siirrettyä.

Lisää kivetyksiä sitten myöhemmin…

Kiviä sinne sun tänne Read More »

Scroll to Top