240L

Akvaariotausta ja kasvit

Nyt alkaa olla jo niin paljon kasveja tuolla akvaariossani, että oli pakko miettiä vähän taustakuvaa uusiksi. Nimittäin, taustana oli juurakko kasveineen, joka omalta osaltaan loi sellaisen tunnelman, että akvaariossa olisi enemmän kasveja kuin mitä onkaan. Päädyin siis vihdoinkin laittamaan yksivärisen taustan, jonka olin hankkinut akvaarioon jo yli vuosi sitten. Kasvit erottuvat paljon paremmin yksivärisestä taustasta, varsinkin jos niiden lehdissä on jotain struktuuria, sahalaitaa tai muuta sellaista.

Tuoksuvedensuosikki (Limnophila aromatica)

Akvaariota on joskus kiva katsella ylhäältäkin käsin… pintaan pyrkii punertavalatvainen isorasvalehti, Bacopa caroliana.

Vesiraja on näköjään hieman alhaalla kun olisi jo vedenvaihdon aika. Mutta tästä näkyy hyvin taustakuvan väri mikä se oikeastaan on, tuollainen sininen. En tiedä miksi se menee ihan eriväriseksi kun sen laittaa altaan reunoihin kiinni kauttaaltaan…

Nyt kun on vaihdettu altaalle tumma taustakuva, niin ”taas vaihteeksi” pitää järjestellä kasvit uudelleen, tai ainakin osittain. Laitankin jossain vaiheessa sitten ennen ja jälkeen-kuvaa, mitä olen saanut aikaiseksi. Minulla on tuossa vedensuosikki potissa odottelemassa istuttamista.

Kunhan saan altaan esittelykelpoiseksi, niin laitten sitten lisää kuvia, ja otan ne kuvat järkkärillä… ei näitä tällaisia digipokkarikuvia, joissa laatu ei nyt ihan ole kohdillaan. Suunnittelin myös kasvilistan tekemistä jos saan otettua näistä rehuista tarpeeksi hyviä kuvia. Mutta siitä sitten tuonnempana.

Akvaariotausta ja kasvit Read More »

Jaavansaniaisen ja jaavansammaleen outo kato

Olen tässä yrittänyt säädellä valaistusta kohdilleen uuden valaisimen myötä, ja se on osoittautunut melkoisen hankalaksi. Ai mistä päättelen niin? Noh, sen näkee usein tuosta akvaarion etulasista, joka on toisinaan täynnä viherlevää 😀 Olen myös ollut hieman laiska vedenvaihtojen ja ravinteiden kanssa. Sekin vaikuttaa kyllä leviin, mutta entäs sellaisiin kasveihin, jotka eivät juurikaan mitään ihmeitä tarvitse, kuten jaavansaniainen ja jaavansammal?

Juttelin asiasta harrastelijatuttavani kanssa, ja kävi ilmi, että hälle on käynyt samoin kun minullekin, sammal on ikään kuin ränsistynyt pois. Mietin, että näinköhän se saa liikaa valoa, tai valossa on ollut liian radikaali muutos, että se melkein ruskistui silmissä pois tuolta. Nyt näyttää elonmerkkejä. Jaavansammalta on kasvamassa omenapuunoksassa ja siirsin sen keskelle akvaariota… ehkä valoisin paikka koko altaassa. Hienoa huomata, että tupsulevä, joka oli juurtunut oksaan, on vihdoinkin saanut lähdöt tuolta altaastani, ja varmasti uuden valon takia.

Jaavansaniaisille kävi myös ränsistyminen, enkä tiedä miksi. En ole siirtänyt niitä edes keskelle akvaa valoisiin paikkoihin. Mini-versiosta oli jäljellä lähes pelkkä jurrakkoranka ennen kuin tajusin tarkastella sitä lähemmin. Nyt siihen on tulossa jo pieniä alkuja 🙂

Jaavansaniaisen ja jaavansammaleen outo kato Read More »

Akvaariokuulumisia 24.11.2014

Olen hommannut edellisestä kasvilistausksesta uusiakin kasveja, joista en ole missään kirjoittanut. Jotenka tiedon lisääminen lienee paikallaan, ennen kuin hävitän pottien mukana tulleet merkit, enkä muista mitkä niiden kasvien nimet olivat 😀
Muutenkin, on ihan ok seurata mitä niille rehuille oikein käy, kun olen yrittänyt säätää tuon LED-valaisimen kanavat kohdilleen. Siinä on kerta kaikkiaan niin paljon tehoa, että jos laitan sen täysille, allas on parissa päivässä täynnä viherleviä. Nyt viherlevien kasvu on selkeästi vähentynyt, mutta kyllä ne yrittävät sieltä silti puskea, vaikka olen hankkinut altaaseen kaksi leväbarbia ja neljä ottoa lisää. Kaikille juurilla ravinteita ottaville kasveille on laitettu Biolanin merilevälannoitepuikko, ettei ravinteita olisi leville tarjolla vedessä. Valitettavasti tästä kyllä sitten kärsivät esim jaavansaniaiset. En kyllä ole varma kärsivätkö jaavansaniaiset juuri ravinteiden puutteesta vai liikavalosta, vai oliko niiden lehdillä levää, jotka käytiin popsimassa pois, ja jäljelle jäivät vain reiät… Noh, niille on suunnitteilla uudet paikat, joista sitten joskus myöhemmin lisää. Kaikille pitkävartisille kasveillekin kävi niin, että alimmat lehdet putosivat pois. Niissä oli todella paljon levää, ja uskon tämmän olevan osittain syy lehtikatoon (+ valonvähyys). Ne tekevät kyllä latvaan uusia levättömiä lehtiä. Pitää kohta lisätä kasvit latvapistokkaista jotta ne lähtevät kasvamaan ”paremmilla varsilla”.

Tässä yksitellen lueteltuina kasvit, ja miten ne ovat lähteneet kasvamaan akvaariossani.

Siaminvesitähdikki, Hygrophila siamensis
Tätä kasvia minulla ei ole ennen ollut, enkä kyllä ole nähnyt sitä paikallisessa akvaliikkeessäkään (Norppis). Hygrophilat ovat nopeakasvuisia, paitsi juuri tämä ei meinaa millään lähteä kasvamaan. Kun akvassani on valojensäätö vielä kesken, tähän kasviin tulee herkästi piilevää. Levänsyöjäkalatkaan eivät ehdi tätä puhdistaa, tai sitten niille ei juuri tuo levä kelpaa. Kavun merkkejä kuitenkin on näkyvissä kuten kasvin latvasta voi huomata.

Tuoksuvedensuosikki, Limnophila aromatica
Wikipedia tuntee tämän kasvin nimellä Tuoksukidusruoho. Tarvitsee voimakkaan valon, ja vaativuustaso on keskinkertainen, ainakin aquaticplantcentral.com-sivuston mukaan. Tämä kasvi oli kuolla käsittelyssäni levään, mutta onneksi sain sen pelastettua! Alimmat lehdet kärsivät todella pahasti. Kasvi on kuitenkin alkanut toipumaan, ja tekee alhaalta asti uusia oksia.

Poimupatsuli, Pogpstemon helferi
Etualan kasviksi olen valinnut Poimupatsulin. Se lähti hyvin kasvamaan. Laitoin samaan aikaan muitakin kasveja etualalle, joista esim kääpiöhelmiruohosta, Hemianthus callitrichoides ”Cuba”, ei ole kuin rippeet jäljellä. Minulla on hiekkapohja, enkä usko, että se pystyy kiinnittymään siihen kunnolla. Pitäisi olla jotain karheampaa ja suurempirakeista… tästä taas sitten tuonnempana muissa jutuissa.
Poimupatsulin istutin ”kunhan johonkin tökkäsin”. En nimittäin uskonut, että sekään olisi juurtunut tuonne altaaseen. Vaan toisin kävi! Ainakin tämä kuvassa oleva pätkä on kasvanut ihan hyvinkin.

Amerikanvestitähdikki, Hygrophila guianensis
Tuli taas otettua altaaseen tämä nopeakasvuinen rehu. Vein aikanaan oksan tätini altaaseen, jossa tämä kasvi ei viihtynyt laisinkaan. Toin sen siis takaisin. Tämän vaativuustaso on ”helppo”, ja kasvuvauhti nopea. Tosin tässä omassa altaassa tämä nyt taas levien myötä sai vähän siipeensä, mutta on näyttänyt elpymisen merkkejä. Lisäksi Otot tykkäävät tästä puskasta. Ne makoilevat pitkillä lehdillä.

Bolivianvesimiekka, Echinodorus bolivianus
Tämä kasvi oli myös kuolla. Vesimiekat eivät ole viihtyneet altaassani oikein koskaan. Otin tämän altaaseen sen arvostelun perusteella, ja tämäkin kasvi on luokiteltu helppohoitoiseksi. Lisäksi se ei ole vaativa valon suhteen. Siksi olen sijoittanut sen puukarahkan lähettyville vähän reunaan. Emokasvi on tuossa kivien vieressä, punaisista kaloista katsottuna heti oikealla. Elpyyhän tämänkin viimenään! Tuossa näkyy ihan kirkas vihreä uusi kasvinalku. Tämä on ihan hauskan näköinen kasvi sinällään, kun tekee noita rönsyjä. Se joko juurtuu niistä pohjaan, tai sitten nostaa sen rönsyn ylöspäin. Mielenkiinnolla odotan, kun ottaa oikein kunnolla (toivottavasti) kasvua alleen.

Kääpiöruoho, Lilaeopsis novae-zelandia
Kääpiöruohosta saa sitten kuvan kunhan olen saanut sen joten kuten kasvamaan 😀 Taitaa olla niin, että tämäkin tarvitsee hieman pikkukiviä tukemaan pohjassa pysymistä. Pitää siis käydä K-raudassa tms, ostamassa jokisoraa, joita voi laittaa mm. kukkaruukkuihin. Siitä löytyy sellaista pienirakeista versiota, joka sopisi tähän vallan mainiosti. Siitä sitten taas jossain muussa postauksessa.

Akvaariokuulumisia 24.11.2014 Read More »

Akvaariokuulumisia 2.11.2014

Huh, kylläpä aika rientää! Ei se mitään. Onneksi on välillä aikaa projekteihinkin…
Sain vihdoinkin hankkineeksi akvaariolleni LED-valaisimen. Tein hankintani LedFinland Oy-nimisestä puljusta, ja heillä oli oikein nopeaa ja hyvää palvelua. Ainoastaan jäin kaipaamaan tilauksen mukaan valaisimelleni jotain käyttöohjeita. On meinaan niin hieno härpäke että! Sain manuskan kuitenkin sähköpostiini PDF-tiedostona, kun tajusin sen erikseen pyytää. Siinä mielessä aika erikoista, koska olen käsittänyt, että Suomen laki määrää jo yrityksiä toimittamaan suomenkielisen käyttöohjeen laitteille. Tämä saamani opas ei ollut suomen-, vaan englanninkielinen. Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Seuraavasta kuvasta näkyy, miltä valo näyttää LEDien puolelta ja vieressä kuva päällispuolelesta, jossa on tuulettimet. Päältä voi myös säätää valokanavien kirkkautta… siinä onkin hommaa!

”Ajastin”

Siinä se on paikoillaan viriteltynä… eikä tietenkään mennyt ihan keskelle. Pitää kai siirtää vielä vähäsen.

Valon kanavissa tosiaan oli säätämistä, enkä ole varma ovatko ne vieläkään kohdillaan. Jouduin tulemaan hetken aikaa toimeen hyvin hämärällä valaistuksella, että kun iskin tuon hohtolampun paikoilleen, viherlevät päättivät tulla sankoin joukoin pitämään allasbileitä. Sitä hommaa tässä vielä sitten ”korjaillaan”. Säädin valokanavia myös vähän pienemmälle, ettei nyt ihan 120W tule suoraan sinne täydellä teholla… edelliset Watit taisivat olla siinä 96 hujakoilla. Mutta lisää muista asioista sitten toisessa postauksessa 🙂

Akvaariokuulumisia 2.11.2014 Read More »

Akvaarion päivitystä 14.2.2014

Olin ilmeisestikin sitten tyytyväinen edelliseen akvaarion kokoonpanoon jopa muutaman kuukauden. Halusin selkeyttä tuonne altaaseen, ja jotain oli tehtävä, että saa sen mitä haluaa. Akvarion tulisi olla sellainen, jota itse tykkää katsella sillä silmällä, ettei siellä ole mitään mitä haluaisi muuttaa. Nyt olen mielestäni saanut akvani lähestulkoon sellaiseksi, etten siitä mitään enää muuttaisi. Ainoastaan tuolla laatikossa lojuu Saimaasta poimittuja kiviä, joita aion laittaa akvaarioon jossain vaiheessa, jonkun vedenvaihdon yhteydessä.

Tässä nyt molemmat vielä allekkain nähtynä:

Keskellä oleva ompunoksa on siirretty altaan vasempaan nurkkaan. Itse asiassa tätä minulle ehdotettiin jo alkusyksystä akvatuttavani toimesta, ja nyt sitten siirsin sen. Kalat tykkäsivät siitä välittömästi, että tuli tuollainen hämyinen nurkka. Tietty vastapainoksi piti saada oikeaan kulmaukseen jotakin, ja hankin sinne uuden isohkon magrovepuupalasen. Näitä saa ostettua myös akvaarioliikkeistä, ja niitä tulee eri kokoisina ja näköisinä. Hintahaarukka pyörii siinä 10€-30€ välillä. Oma puupalikka maksoi 18€, ja ostin sen paikallisesta Norppiksesta. Tämän järjestelyn ansiosta akvaarion taustakuva pääsi oikeuksiinsa! Ihan kuin tuosta olisi muutoinkin tullut hieman kolmiulotteisempi?

JÄLKEEN: (after) 12.2.2014

Minulla on laiskanlinna sijoiteltuna tuohon akvaarioni viereen, josta nyt kelpaa katsella sekä telkkua että akvaariota… ennemmin sitä jälkimmäistä 🙂

Akvaarion päivitystä 14.2.2014 Read More »

Scroll to Top