Kesä muuttui viileäksi

Alkuunsa kesäkuu näytti ihan kivalta kun lämpötila alkoi kohota kahdenkymmenen korville. Mutta nyt on viikon sisällä tullut melkoinen käännös säätilassa, ainakin täällä kaakossa. Eteläisempi Suomi on saanut lämpimiä päiviä enemmän, mutta meidän seutu on “kärsinyt” matalapaineista, jotka ovat tuoneet sateita moneksi päiväksi. Ei kivaa, sanon minä.

Video 15.6.2022 klo 16:45

Yksikin sade alkoi tiistain-keskiviikon välisenä yönä ja loppui miltei vuorokautta myöhemmin. Onneksi ei ihan noin kovaa satanut koko ajan, mitä edellinen video näytti. Kävin vanhempiani moikkaamassa ja olisi pitänyt olla saappaat jalassa kun astuin autosta ulos. Nurmikko oli ihan litimärkä, samoin parkkipaikka suunnilleen lainehti. “Kiva kesä”, ajattelin. Noh, jospa se vielä paremmaksi muuttuisi. Ainakin jotkut kasvit pitävät siitä, että saavat runsaasti vettä.

Pihamme kukka-laatikkoon istuttamani kotkansiivet ja päiväliljat.

Onhan tuosta sateesta hyötyäkin, nimittäin ilma puhdistuu. Minulla on tällä hetkellä toinen poskiontelo todella tukkoinen, enkä tiedä, olisiko peräti vähän tulehtunutkin. Joka tapauksessa veto on ihan poissa, ja pari päivää sitten oli vähän lämpöäkin. Taitaa vesittyä viikonlopun suunnitelmatkin kun en kehtaa lähteä mihinkään tukkoisena. Oli tarkoitus lähteä käymään tuttavien mökillä, jossa sain käydä viime kesänäkin. Aivan ihana paikka! Laitan loppuun muutaman kuvan, jotka otin sieltä. Ne tuovat varmasti piristystä paskan kelin keskelle.

En myöskään pidä kiirettä vesiaiheen tekemisessä. Ei ole mitään järkeä laittaa kivaa suihkulähdettä parvekkeelle porisemaan itsekseen, kun siellä ei kuitenkaan tarkene istuskella. Jos kelit lämpenevät, niin teen sen sitten. Muuten parveke on saanut uutta ilmettä. Esimerkiksi kaikki saniaiset ja parvekkeelle jäävät daaliat ovat istuttettu. Suurin osa roskista on viety pois. Kyllä se kohta kesäkunnossa on!

Viileiden kelien takia olen pitänyt tomaatit harson sisällä. Yllättävää kyllä, että ne kasvavat siellä.

Paprikat ja kesäkurpitsa eivät näytä kasvavan oikein mihinkään. Pitää ilmeisesti virittää myös niille harsot.

Hyvin niukasti kasvaa myös avomaankurkku. Nyt on kyllä niin kylmät kelit, että on suoranainen ihme jos saan näistä mistään satoa. Toki yrtit kasvavat. Kurkkujen kanssa on persilija ja ruohosipuli. Kunhan saan siivottua kaiteen vierustan, niin laitan kurkkujen viereen myös tuttavalta saadun tillin. En ole onnistunut kasvattamaan tilliä aiemmin parvekkeella, vaikka joku joskus väittikin, että se olisi helppo. Täytyy muistaa vaan leikellä yrttejä enemmän.

Olemme me saaneet nauttia parista lämpimästä terassikelistäkin. Sain sentään onneksi yhden kivan kuvan otettua paikallisesta ravitsemusliikkeestä. Kuva on tosin parin viikon takaa mutta haitanneko tuo mittää?

KJengurun kesäterassi
(Kengurun FB-sivulle)

Muutama vuosi sitten istuttamani pihasyreenit kukkivat tällä hetkellä. Osa niistä on kärsinyt lumien työntämisestä, mutta osa on kasvanut ihan hyvin. Toisessa kuvassa on muuten kesämenopelini! Se on sähköllä käyvä. On muuten kätevä! Asiasta nurmikkoon… olen erittäin pettynyt nykyiseen huoltofirmaan ainakin nurmikon puitteissa. Meillä oli aikaisemmin talkkari, joka piti nurmikon todella hyvässä kunnossa. Meillä oli aina nurmikko ihan tikissään. Nyt se on ihan hirveässä kunnossa koko ajan. En tykkää!

Olen saanut istutettua kaikki tomaatit, paprikan ja kasvihuonekurkun sisällä keittiössä. Ne tulevat siis kasvamaan sisällä koko kasvuaikansa. Toivottavasti saan niistä satoa vielä loppu vuodestakin. Mutta kerron niistä sitten myöhemmin, koska niillä on nyt menossa sellainen kokeilu hydro-viljelyssä, josta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Joudun varmaankin pistämään asiaan liittyen jonkun “päiväkirjan” pystyyn, että ymmärrän vähän aikamääreitä, että milloinka olen lisännyt astiaan vettä ja ravinteita. Muuten siitä ei varmastikaan tule yhtään mitään.

Tässä vielä ne lupaamani kesäkuvat viime vuodelta, kun sain olla viikonlopun ihanalla mökillä (kesäpaikalla). Kuvatekstit näkyvät kuvien yhteydessä kun niitä selaa. Hyvää viikonloppua kaikille ja nauttikaa kesästä vaikka taivaalta tulisi mitä!

Kesätunnelmia 2021

Kesä muuttui viileäksi Read More »