silkkiunikko

Ruukkuistutuksia vol 1 (6.8.2011)

Olen tehnyt melkoisen määrän ruukkuistutuksia tänä kesänä, puolet voisi karsia ihan hyvin, tai sitten pitää hankkia niin isoja ruukkuja että siihen menee monta kasvia kerrallaan, niin kuin ruukkuun, johon olen kiinanasterit istuttanut. Tosin siinä on neljä asterintaimea ja sehän riittää. Mukaan olisi vielä mahdollisesti mennyt pari taimea riippalobeliaa, mutta katsotaan sitten vuoden päästä taas uudelleen.

Pienissä ruukuissa tuppaa olemaan se ongelma, että kukat nääntyvät niissä kuumuuteen. Istutin pariin ruukkuun nimittäin kesämalvikkiakin, ja ne kasvavat todella nihkeästi. Samoin ruukkuihin istutetut kanariankrassit ja köynnöskrassit kasvavat todella nihkeästi. Yksi vaihtoehto, varmaan paras, olisi istuttaa ne suoraan maahan. Toivottavasti tajuan tehdä niin ensi kesänä 😀 Eli vieläkin tästä tarkempaa suunnittelua kaivataan!

Mutta jälleen yksi silkkiunikko aukaissut kukkansa! Istutin silkkiunikot sellaiseen jalalliseen puulaatikkoon terassin laidalle.

Tämä on ensimmäinen päivänsinin kukka, jonka tässä ruukussa näen kasvavan. Ehkäpä voisi itselleen antaa sellaisen vinkin seuraavia vuosia varten, että tämä kasvi kannattaa laittaa kasvamaan toisenlaiseen astiaan, kuin mitä minulla on… tai sitten vaihtaa hyvissä ajoin paljon isompaan astiaan. Tämä kasvaa vielä samassa ruukussa missä taimenkin kasvatin ja se on aivan liian pieni. Rehua pitää myös kastella ja lannoittaa enemmän…

Projekteja kasautuu hirvittävä määrä lisää kesän mittaan mitä huomaa, että olisi kannattanut tehdä. Tälle päivänsinillekin olisi kannattanut rakentaa kunnollinen laatikko, johon sen olisi voinut suoraan taimena istuttaa. Vieressä on nimittäin ns ruusukaari, jota pitkin sen saisi mukavasti kiipeämään. Eli siinä sitten syksylle projektia rakentaa molemmilla puolille istutuslaatikot köynnöskasveille. Kuten tuosta kuvasta näkyy, päivänsinin lehdet ovat hieman kellastuneet juuri edellämainituista syistä. Se tarvitsee tilaa kasvaakseen ja paljon vettä (niin kuin muutkin kasvit).

Pelargoniat jaksavat olla minulle mieliksi!

En aluksi uskonut, että olisin saanut riippalobelian kasvamaan siemenistä näin hyvin, mutta täytyyhän tämäkin ihme joskus kokea 😀 Se näyttää viihtyvän ihan hyvin saviruukussa ja vaatii lähes jokapäiväistä kastelua. Taidankin siirtää sen omalle parvekkeelleni kun kotiudun, joka on tässä ihan lähipäivien aikana, muutekseen… sen voisi ripustaa amppeliin johonkin. Tulee hoidettua rehuja hieman paremmin kun ne ovat joka päivä silmien alla.

Mutta lisää sitten ruukkuistutuksista myöhemmin kunhan saan kuvamateriaalia.

Ruukkuistutuksia vol 1 (6.8.2011) Read More »

Silkkiunikko, Papaver somniferum

Tässä ihana kukkanen puutarhaan… silkkiunikko! Ostin siemensekoituksen paikallisesta myymälästä ja ihastuin täysin kukkasen kauneuteen. Harmi vain, että sen kukinta-aika on hirveän lyhyt. Joten, jos haluaa ottaa kuvia tästä kaunokaisesta, täytyy se tehdä kahden päivän sisällä siitä kun se nuppunsa avaa.

Kaikki silkkiunikot eivät olleet kerrottuja…

Tämä oli aivan upea kerrottu vaaleanpunainen kukkanen!

Yllätys, valkoinen kerrottu kukkanen oli niissä taimissa jotka istutin viimeisenä puulaatikkoon. Olin jo heittämässä näitä taimia pois, kun en meinannut keksiä niille enää paikkaa pihalta! Esikasvatin taimet ennen kuin istutin ruukkuihin ja laatikkoon.

Toinen kuvakulma valkoisesta silkkiunikosta.

Silkkiunikko, Papaver somniferum Read More »

Katsaus 9.7.2011

Aamutarkastus pihamaalla:

Liljoissani on jotakin outoa. En näe niissä mitään ötököitä, mutta niistä on pudonnut kokonaisia nuppuja maahan. Viime vuonna kävi joillekin samoin. Silloin epäilin syypääksi erästä yöperhosen toukkaa, jonka satuin löytämään kukkasten seasta. Nyt kun katselin, niin mitään ei näkynyt. Jotkut nuput ovat hieman nuivahtaneita. Voisikohan syy ollakin veden tai lannoitteen puute? Jotenkin se kuulostaisi loogiselta, että kukkanuput saa kyytiä, jotta kasvi saa elää jos siltä puuttuvat nämä elämän perusasiat… kaikki energia mitä löytyy täytyy käyttää siis pystyssä pysymiseen ja kukat vievät liikaa resursseja? Hmm… kuulostipas tämä melko tekniseltä lauseelta 😀
Eilen lilja näytti tältä…

Nyt nuo nuput löytyivät kasvin juurelta…

Ilokseni huomasin että Silkkiunikkoni on avannut ekan nupun! Onpas se kaunis 🙂

Laitoin kokeeksi Kesämalvikkia kasvamaan ja olen istuttanut niistä muutaman taimen saviruukkuun. Niihin on ilmestynyt jotain ötököitä, joista en ole varma mitä ne oikein ovat. Mieleen tulee jokin kirva. Noita samoja ötököitä on tomaattini täynnä ja olen yrittänyt niitä sumutella mäntysuopaliuoksella. Silkkiunikko oli myös täynnä noita ötököitä!

Tässä Kesämalvikin, Lavatera trimestris, kukkia

Katsaus 9.7.2011 Read More »

Unikot 8.7.2011

Keväällä on aina mielenkiintoista katsoa mitä maasta lähtee oikein kasvamaan, kun edellisen kesän istutuksista ei ole juuri hajuakaan… joten saatoin tehdä siirrännäisen joistakin unikoista viime vuonna, tai sitten nämä ovat jollain tavoin itsestään kylväytyneet 😀

Onneksi tajusin ettei kyseessä ole rikkaruoho, kun näin tämän komistuksen lehdet ensimmäistä kertaa. Joku muistaakseni taisi sanoa, että siinä on unikon lehdet. Saattoipa vielä olla, että kyseessä on Idänunikko ( Papaver orientale). Jos joku tämän tunnistaa ja tietää, että kyseessä on jokin muu, niin saapi ilmoittaa niin korjaan virheen.

Unikko kasvatti ensin pitkät varret, joiden päähän ”kasvoi” hurjan kokoiset karvaiset mollukat. En ollut näitä aiemmin tällä pihalla nähnytkään, niin hyvä että malttoi odottaa, milloin nuo oikein aukeavat. Tämä kuva on otettu 11.6. ja mollukat olivat tuossa kukkavarren päässä jo jonkin aikaa olleet.

Sitten vihdoinkin! Kuva: 28.6.2011
Tuommoinen kun ilmestyy pihalle, ihan mihin vaan, niin kyllä nimittäin huomaa! Kukka oli upean näköinen. Harmi vaan kun kukinto oli melko lyhytaikainen, ja kohdalle sattui pari kunnon sade- ja raekuuroakin. Noh, jos vaikka ensi vuonna sitten uudelleen paremmalla säkällä. Toivottavasti muistan, mutta nuo varret kannattaa tukea jollakin, kun tuo kukka on melkoisen suuri moiselle varrelle. Lähimmät akileijat kannattaa myös siirtää toiseen paikkaan koska ne takertuvat noihin karvaisiin varsiin ja nuppuihin kiinni.

Jossakin vaiheessa huomasin, että nurmikon reunallakin kasvoi jokin unikko. Ilmeisesti tässä on kyse Siperianunikosta (Papaver croceum). Siirsin sen kukkapenkkiin, ja toivoin, ettei se kärsi kauheasti siirrosta. Tässä on nimittäin melkoisen palkitseva kukka! Aloitti kukkimisen muistaakseni toukokuun puolella, ja kukkii vielä ihan täysiään. Tosin, syynä voi olla myöskin se, että käyn leikkaamassa siitä aina kuihtuneet kukanvarret pois ettei se pääse siementämään. Tämän keltaisen vieressä on myös valkoinen versio samaisesta unikosta. Se ei ole kukkinut ihan samalla lailla kuin tämä keltainen, mutta jos vaikka ensi vuonna sitten hänen vuoronsa 🙂


Päätin kokeilla jotakin uutta tälle kesälle, ja ainakin siemenpaketin mukaan tästä unikosta pitäisi tulla upean näköinen… kyseessä on Silkkiunikko. Kasvatin taimet ensin ja siirsin sen jälkeen muutaman tällaiseen muoviseen amppelipataan. Viikko sitten tämä ei ollut ihan tämän kokoinen kasvi ollenkaan ja kukkavarsi on ilmestynyt parin päivän sisällä. Kuva on otettu 8.7.2011, eli hetki sitten. Innoissani odottelen minkä näköinen tästä uudesta tuttavuudesta tulee 🙂

Silkkiunikon taimia jäi aika paljonkin jäljelle pataan istuttamisen jälkeen, niin laitoin sitten loppuja pikkutaimia toiseenkin paikkaan. Minulla on ollut muutaman vuoden käyttämättä tällainen puulaatikko. Olen istuttanut tähän tänä vuonna vasemmalle puolelle Silkkiunikkoa, oikealle etualalle Timjamia, ja tuohon kohtaa oikeaan yläkulmaan, missä näkyy keppi ja kehikko, niin siinä on Kanariankrassia.

Unikot 8.7.2011 Read More »

Scroll to Top