Pihaprojekteja ja vähän muutakin

Mikään ei oikeastaan voi tuoksua kesällä paremmalta kun vasta leikattu nurmikko! Meidän talkkari starttasi ruohonleikkurin jo aamu tuimaan. Vaikka heräsin ääneen, se ei haitannut! Tiedossa oli nurmikon tuoksua sisällä asti. Toki oma piha-alue leikataan myöhemmin, mutta kun leikkurin säilytyspaikka on alakerrassani, parvekkeeni alapuolle parkkeerattu masina tuoksuu myös ruohikolta. Se riittää minulle!

Vanhempieni läheltä keskeltä pyörätietä löytyy myös nurmikko. Kukahan tämän leikkaa?

Ja mitäpä sitä ollaan puuhasteltu tässä viime aikoina? Järjettömän lämpimistä keleistä huolimatta on tapahtunut aika paljon kaikkea, vaikka elämä tällä hetkellä muuten tuntuukin hitaalta. Isälläni oli 13.7. 76-vuotis synttärit. Kävin vanhempiani morjestamassa kun asuvat tuossa ihan lähellä. Heillä käydessä tulee aina puuhasteltua jotain pientä pihahommaa.

Koska viime kesä meni kohdaltani hieman pipariksi, päätin ottaa tänä kesänä härkää sarvista ja aloittaa rästissä olevat pihaprojektit! Jotkut asiat olivat päässeet hieman ”repsahtamaan”, kun niitä ei ole siistitty ajallaan. Parempi kuitenkin, että ne tulevat edes joskus hoidetuksi. Yksi omaa silmääni hieman häirinnyt asia oli luumupuu. Sen juurella kasvoi ties mitä rikkaruohoja ja se myös versoili aivan liikaa. Huolsin puun ympärystän, ja siitä tulikin oikein siisti, ja sain puun rungon kauniisti esille. Oikealla puolella kuvassa oleva syreeni sai myös ehostuksen. Pitää keksiä sille joku tolppa tuohon viereen jotta saisin sen kasvamaan suoraksi rungoksi ylöspäin. Yritin myös taivutella rungonpätkiä toistensa ympärille. Josko ne saisi jotenkin hauskasti kierteelle. Pajuissa tämä ainakin onnistuu, syreenistä en tiedä. Tarkoitus kuitenkin on, että näiden puiden ali pääsisi helposti kulkemaan kun ajaa esimerkiksi nurmikkoa. Isä oli ainakin tyytyväinen näihin ratkaisuihin.

Luumupuun karsimista piti tosin odotella pidempi aika, koska siinä olevassa linnunpöntössä pesi pikkuvarpuspariskunta. Tein karsinnan siis sen jälkeen, kun pikkutirpat olivat lähteneet pesästä. Taitaa muuten olla niin, että nämä pöntössä pesineet pikkuvarpuset ovat jääneet vanhempieni pihapiiriin jatkamaan elämäänsä. Siellä käy nimittäin sellainen kuhina ja melske, kun linnut lentelevät jatkuvasti ees taas pensaikoissa. En muista nähneeni vastaavaa tilannetta koskaan aikaisemmin. Ne käyvät juomassa vettä sadevesitynnyristä, johon isä aina silloin tällöin lisää letkulla vettä. Sadevesitynnyrissäkin on elämää. Katselin, että siellä on jotakin surviaisen toukkia, tai saattaahan ne olla ihan hyttysenkin toukkia. Saattaa olla, että pikkulinnut käyvät myös syömässä niitä juomataukojensa lomassa. Luonnon tarkkailu on todella mielenkiintoista!

Tontin nurkkaukksessa oleva tuija sai oman osansa karsimisissa. Sen alimmat oksat laahasivat miltei maata, ja sen rungon juurelle oli kasvanut jokin pensas. Taas jälleen oli tarkoitus tehdä karsiminen sillä tavalla, että puun ympäri pääsisi helposti kulkemaan tarvittaessa ruohonleikkurilla. Sain tähän pihaprojektiin kulumaan useita tunteja. Mutta se on sitten tehty, ja taas jälleen yksi alue siistiytyi huomattavasti! Käyn vielä jossain vaiheessa loppu kesää virittelemässä puuhun pari linnunpönttöä ensi kevättä varten.

Karsittu tuija pihan nurkassa
Tuijasta lähti paljon oksia j a sen juurella kasvanut pensas lähti myös.

Yleisilmettä sai siistittyä monestakin paikkaa ihan vain repimällä vuohenputket pois. Rusopäivänliljat alkoivat kukkia heinäkuun alussa, ja halusin rikkaruohot pusikosta pois ennen kukintaa. Se ei olisi ollut kovinkaan esteettinen kauniiden kukkasten kanssa ja seassa vuohenputkea.

28.6.2021 Rusopäivänliljat aloittavat kukinnan kohta.

Liljapusikko siistiytyi todella paljon kun vuohenputket repi pois. Seassa kasvaa näköjään myös palavarakkautta, jonka siirrän myöhemmin toiseen paikkaan. Se on kai levinnyt siemenistä siihen, koska en ole sitä ainakaan istuttanut kyseiseen kohtaan. Sitä kasvaa pieni mätäs viereisessä kukkapenkissä.

Rusopäivänliljat 3.7.2021

Äitini oli istuttanut joskus kauan aikaa sitten terassin viereen virpiangervon, joka on nyt päässyt leviämään ihan toden teolla. Aloitin pensaan karsimisen kesäkuun lopussa, mutta piti pitää pieni stoppi rehkimisessä. Meinasi nimittäin kunto loppua kesken! Nyt pihatöitä haittaa korkeat lämpötilat. Imatralla on ollut varmaan yli viikon jo kolmenkymmenen asteen helteitä. Pihaprojektit saavat nyt vähän odotella — tai ainakin nämä rankemmat sellaiset.

Virpiangervo äidin pihalla

Virpiangervon ympäriltä kasvavat sivuversot täytyy repiä maasta irti. Pelkkä katkominen ei riitä koska sehän haarottuu vain siitä leikkuukohdasta ja pensaasta tulee vielä tuuheampi. Tämäkin on tarkoitus siistiä siten, että sen ympäriltä pääsee tarvittaessa kävelemään. Nurmikko siinä ei kasva, mutta siinä voisi hyvinkin olla vaikkapa sammalta. Pensaan kasvua täytyy rajoittaa jotenkin laittamalla juurien ympärille vaikkapa viiraseinämän, kunhan sitä saisi hankittua jostain.

Nyt jos joku tarvitsee aitatarpeita, niin saa vinkata! Tästä saisi tulla itselleen repimään monetkin taimet ilmaiseksi. Tein erääseen tuttavani pihaan, jota aikoinaan hoidin, tien laitaan virpiangervosta pensasaidan. Siitä tuli todella upea, ja tämä pensasaita on edelleenkin siellä vielä paikoillaan. Se ilahduttaa minua todella paljon! Virpiangervoon tulee syksyllä todella kaunis ruska. Lisäksi se lakkaa kasvamasta kahden metrin korkuisena, eli sitä ei tarvitse leikata. Todella helppo ja kaunis vaihtoehto pensasaidaksi.

Talon seinusta näyttää mielestäni ihan kivalta. Jos jotain pitäisi vielä tähän tehdä, niin kanttaisin isututusten reunat niin niiden alue erottuisi selvemmin. Edellisissä kuvissa ollutta virpiangervonkaan ympärystän saneeraus ei näy tässä kuvassa lainkaan, vaikka kuva on otettu karsimisen jälkeen. Pusikko on sen verran kookas. Tämänkin kuvan ottamisen jälkeen kasvit ovat avanneet jo nuppunsa, mitä tässäkin näkyy. Kuunliljat ja nauhukset ainakin kukkivat.

Vielä on ehostettavaa. Lupasin kaivaa uutamat ruusujen juurakot maasta pois. Yhden olen itse istuttanut etupihalle, ja talon kulmauksessa oleva äitini istuttama hansaruusu saa lähdöt. Lisäksi vanhempani ovat istuttaneet etupihan rinteeseen jonkin keltaisen ruusun, joka on kuollut ajat sitten, mutta sen tilalla kasvaa villiruusu. Se pitää kaivaa myös ylös maasta. Isäni on oikein aktivoitunut puutarhahommissa, ja hän ajaa mielellään nurmikkoa, ja vie sitten minun karsimat ”jätteet” hyötyjätepisteelle kauppareissujensa yhteydessä. Tämä on oikein loistavaa! Roippeet saa heti pihalta pois eikä mikään jää mihinkään lojumaan pitkiksi ajoiksi. He ovat hankkineet tällaisia puutarhakoreja, joihin puutarhajätteet voi kätevästi laittaa ja kuskata ne sitten niissä pois.

Oksat pois puutarhakoreissa.

Tässäkin oli minulle pätkittävää ihan yllin kylllin. Lisää projekteista sitten myöhemmin kunhan pääsen taas vauhtiin. Hyvää loppu viikkoa kaikille!

Pihaprojekteja ja vähän muutakin Read More »