akvaario

240-litraisen akvaarion kasausprojekti vol 1

Tästä tämä kaikki on alkanut…

Pitkän harkinnan jälkeen päätin tilata 240-litraisen akvaarion. Se tuntui sopivan sekä asuntooni, että tarpeeseeni parhaiten. En halua lehtikaloja yms, jotka vaativat enemmän ns kääntymistilaa, niin tällainen Giant-allas oli oikein passeli. Sen mitat ovat 120×45,5x44cm, ja hankin sen Kauhajoella sijaitsevasta liikkeestä Akvaarioliike Viskari OY, jolla on web-kauppa https://www.kouluakvaariot.fi

Tilauksen saa maksettua kätevästi osamaksulla (Klarna), ja palvelukin kyseisessä puljussa oli oikein asiallista ja nopeaa 🙂 Akvaarion mukana tuli neliskanttiset kansilasit.

Akvaariota odotellessa oli hyvä aikaa miettiä, missä järjestyksessä mitäkin alkaa työstämään, koska akva oli tarkoitus sijoittaa sellaiselle seinustalle, jossa oli jo jotakin.

Seinusta ennen:

Vasemmanpuoleiset kaksi päällekkäistä hyllynpalasta siirrettiin saman seinustan viereiselle puolelle, jossa oli entuudestaan jo yksi samanlainen hyllynpalanen.
Seinusta jälkeen:

Loput kamat siirrettiin vastakkaiselle seinustalle, jossa sohvakin oli. Sohva käännettiin poikittain huoneeseen, joka on sen lopullinen sijoituspaikka… ehkä sitä joutunee siirtämään hieman eteenpäin kunhan vanha akva on saatu poistettua käytöstä.

Hommahan ei sitten vielää tähän jäänyt… koska olen maalaillut kämppääni uuteen uskoon viime keväästä lähtien, ja kesällä pidin luovan tauon, oli tuo käsittelemätön seinusta vielä maalattava, ennen kuin siihen käydään mitään akvaariota virittelemään. Joten eikun pensselit ja telat heilumaan! Aikaa tuohon kului parisen tuntia, kun pidin välillä huilitauon… vissiin joku flunssa iskemässä kun ei meinannut voimat riittää sitten mitenkään :/ Edellisestä kuvasta näkyy vielä akvaarion takana oleva seinä, joka kaipaa viimeistelyn, kunhan akva on saatu tyhjäksi. Olen myös ajatellut siirtää hyllynpalaset tuolle seinustalle, missä tuo ”musta” akva nyt on – tyhjennyksen jälkeen tietty. Akvaarioita kun ei noin vaan siirrellä sen jälkeen kun ne on kasattu johonkin, joka taas johtaa seuraavaan aiheeseen… mistä tehdä jalusta 240-litraiselle akvaariolle?

Surffailin varmaan kaksi päivää netissä etsimässä kaikenmaailman vaihtoehtoja, mistä tuon jalustan voisi oikein tehdä, ja päädyin käyttämään Leca-harkkoja. Miksi Leca-harkkoja? Noh, rikkaimmat harrastelijat toki teetättävät kaapiston akvoillensa tai tilaavat puisen jalustan mittatilaustyönä puusepältä. Edullisempiakin vaihtoehtoja löytyy, kuten Leca-harkot. Jos ne kannattelevat taloja niin miksipä ei akvaarioita 🙂 Kävin paikallisessa K-Raudassa kyselemässä hintoja ja saatavuutta. Ja ei muuta kuin piirtelemään ja laskemaan palikoiden määrää. Päädyin käyttämään RUH 200mm-harkkoja (2,65€/kpl), ja piti vielä hankkia styrox-levy (Rautanet 50mm/5,20€). Paksu pöytälevy (30mm) saatiin lahjoituksena, ja minulla oli entuudestaan jäänyt pari 100cm pituista liimapuulevyä käyttämättä, jota tarvittiin myös tässä harkkojen alle. Harkot olisi myös voitu spray-maalata vaikka valkoisiksi (spray-maali 3,50€-5€/prk).

Tein ensin piirroksen, jossa ajattelin tehdä akvan keskelle tukijalan ohuemmista harkoista… Tarkoituksena oli myös sahata yksi tuollainen suuri Leca-harkko puoliksi, jotta niitä menisi vähemmän. Minut kuitenkin puhuttiin ympäri koko suunnitelmasta, ja ”keskijalka” sai jäädä, sekä harkkojen sahaukset 😀 Ihan ok ehdotus kylläkin, varsinkin kun katselee tuota viritelmää tällä hetkellä kun kaikki vermeet on laitettu paikoilleen!

Tarkoitus on tehdä jossain vaiheessa puukehikko tuolle sötökselle siten, että nuo harkot jäävät piiloon. Kangas olisi muuten hyvä vaihtoehto, jos ei olisi kissoja… ainakin Uuno tykkäsi käydä teroittamassa kyntensä edellisen akvaarion kangassuojan reunaan, ja sitä sai vähänväliä korjailla.
Huomenna jos kunto antaa myöten, jatkan akvaarion kasaamista pohjahiekan laittelulla. Siitä sitten enemmän seuraavassa postauksessa, nyt hyvää yötä! 🙂

240-litraisen akvaarion kasausprojekti vol 1 Read More »

Uutta akvaariota odotellessa

Sen sijaan, että minulla on jo kaksi akvaariota, niin päätin tilata itselleni yhden suuremman akvan, mihin laittaa kaikki kalat yhdellä kertaa. Olen pohtinut asiaa kuitenkin jo varmaan vuoden, ja nyt sattui tilanne olemaan sellainen (verkkokaupasta saa osamaksulla), niin pistin tilauksen menemään!
Tilaukseen meni 240-litrainen Giantin allas. Minulta löytyy tekniikka uuteen tankkiin jo etukäteen, joten pelkän tankin hankinta ei syö satoja euroja. Ainoat kustannukset tulevat olemaan (toivottavasti) pelkästään akvaan hankittava hiekka ja jalusta, jonka olen päättänyt kasata Leca-harkoista. Kun saan akvan ensiksi kotiin, niin voin sitten aloittaa vaikka uuden postauksen sen virittelystä. Tässä kuitenkin vielä kuvat vanhoista akvoista, miltä ne näyttivät hetki sitten…

75-litrainen akvaario

100-litrainen akvaario

100-litraisessa on selkeästi ollut koko ajan liian vähän valoa jonka takia luulen akvaariokasvien hieman kärsineen. Parhaiten kasvit nimittäin kasvavat suoraan tuossa keskellä, niin kuin kuvasta näkyy. Keskellä taka-alalla on täysin samaa kasvia kuin mitä esimerkiksi oikealla taka-alalla. Ehkä minä tämän vielä joku päivä opin 😀

Olen aina haaveillut isosta akvaariosta, ja nyt siihen tuli tilaisuus… en siis halunnut jättää sitä käyttämättä. Tietysti kaikki muutos vaatii järjestelyjä ja säätämistä, niin kuin yleensä (ensin pitää siirtää hyllyköt seinustalta pois ja maalata seinä… ei sen enempää).
Olen päättänyt yhdistää molempien akvojen asukkaat ja kasvit yhteen suurempaan akvaan, samoja kaloja niissä on tälläkin hetkellä ollut, mutta niitä ei ole voinut tilan puutteessa samaan tankkiin survoa. Nyt esimerkiksi minulle jää annettavaksi pois uros-partamonni tuolta 75-litraisesta, koska toisesta akvasta tulee uuteen tankkiin jo tyttö, enkä halua niiden tekevän poikasia keskenään… Taidan myös jättää pienemmän akvan sitä varten itselleni, että saan kasvatettua siinä kasveja! Nimittäin, siinä on taustapeili, joka ilmeisesti edesauttaa kasvien kasvua.

Mutta uudesta akvaprojektista sitten tuonnempana kunhan se minulle saapuu…

Uutta akvaariota odotellessa Read More »

Pikkuisia Platyjä taas + muutakin akvaan

Hupsista kun on jäänyt kirjoittamatta vaikka kuinka paljon kevään aikana…

Niin, että on syntynyt taas platyjä 😀 Kävin hankkimassa 15.4.2011 paikallisesta Norppiksesta uusia platyjä, jotka olivat melko mielenkiintoisen värisiä… ne olivat nimittäin sellaisia mustikan värisiä. Toisella oli vielä vähän punertavaa selkäevässä ja molemmat ovat mikkihiiri-kuvioisia. Kyllä meni hetki että ne löysi tuolta akvasta, kun tietyllä tapaa häviävät tuohon mustaan soramaisemaan. Molemmat olivat myös naaraita, ja tietenkin raskaana. Meni viikko, ja sitten oli platyjä lisää. Muutamien reisikramppien ja polvimustelmien jälkeen, sain pyydystettyä jotain 9-12 poikasta!

Tällä hetkellä pikku-platyt ovat sellaisia sentin mittaisia, ja suurin osa, noin 9 niistä on sinisiä. Muutama oranssi on myös eksynyt joukkoon. Pikkuruiset olivat ensiksi kaupasta ostetussa poikasaltaassa, joka laitetaan akvan sisäpuolelle reunaan kiinni. Sen seinämät ovat harsomaista kangasta etteivät pienimmätkään kalanpoikaset pääsisi karkuun. Olen jostain lukenut, että mm. monnisten poikaset pääsisivät luikkimaan mitä pienemmistäkin rei’istä häkkyrän ulkopuolelle. Platyt ovat sen verran isoja syntyessään, etteivät ne sen kankaan läpi mene. Piti kuitenkin odotella kaksi viikkoa niiden siirtämistä toisenlaiseen poikasaltaaseen. Nyt ei ole kuvaa tarjolla koska kamerasta loppui akku, ja laturi on tietenkin kaverin kämpillä, mutta kuvailen allasta jollain tavoin, että siitä saa jotakin käsitystä: se on lyhykäisyydessään rakennettu K-Raudasta saatavasta hyttysverkosta, joka on sen verran kovaa muovia, että siitä saa rakennettua sellaisen laatikon. Eli leikattu pala muistuttaa ristiä ennen kuin sen kuroo kiinni siimalla. Otin kaupasta saadusta häkkyrästä sen ylimmän kehikon osan pois ja laitoin sen myös siimalla kiinni uuteen verkkoaltaaseen, siis se osa, mistä sen kehikon voi asettaa akvan reunaan kiinni. Kun poikasaltaassa on suuremmat reiät seinämissä, siitä virtaa myös vesi paremmin läpi, eikä ylimääräistä ruokaa jää kehikon sisälle juuri lainkaan. Pari suurehkoa ruokahiutaletta sattui jäämään kun sinne lipsahti vähän liian suuri hiutale suuhun pantavaksi pikkuisille. Se alkuperäinen verkko alkoi kerätä jo levää kun oli ollut siinä kolmisen viikkoa paikallaan, ja sen sisältä piti siivota loput ruoanjämät pois, mitä pikkukalat eivät syöneet… päätin keksiä jotain muuta. Nyt sitten vielä viikko, tai kaksi niin junioreita voi laskea uimaan tuonne muiden platyjen sekaan. Niiden luulisi olevan siinä vaiheessa sen kokoisia, etteivät ne mahdu noiden aikuisten suihin 🙂

Päätin sitten laittaa akvan sisustustakin uusiksi. Kävin eilen keräämässä laatikollisen luonnonkiviä, lähinnä graniittia, tuonne akvaan laitettavaksi. Kivet eivät ole mitään suuria ettei käy sillä tavalla, että kun joku kaunis päivä tulen kotiin niin kaikki on olkkarin lattialla levällään. Olen siis laittanut pienehköjä kiviä sinnesuntänne tonne soran sekaan, ja täytyy sanoa että lopputulos on ainakin itselleni mieluinen. Pitää yrittää ottaa siitäkin kuvatusta kunhan saan tuohon kameraan virtaa. Ja mitä suuremmalla todennäköisyydellä otan kuvat digijärkkärillä kun tuo pokkari ei ihan niiiin hyviä kuvia ota 😉 Eli tiedossa kuvia jossain vaiheessa koska järkkärikin on samassa paikassa sen toisen kameralaturin kanssa… tietenkin 😀

Kivien lisäksi aloin myös miettimään akvan kasvillisuutta uudelleen. Olen kovettanut vettä jonkin verran platyjen ja millisten takia, niin sittenhän ihan kaikki kasvit eivät välttämättä pidäkään uudesta vedestä. En koveta kuitenkaan kuin johonkin 10-15dHK korville, jotenka ihan radikaalia muutosta ei tarvitse tehdä. Hankin siis akvaan kaksi uutta kasvia: Sarakaisla (Cyperus helferi) ja Bacopa australis (joku rasvalehti). Nämä rehut löytyivät myös paikallisesta Norppiksesta… olinkin tällä kertaa fiksumpi kuin normaalisti, ja tajusin käydä ottamassa kasveista kuvat ennen kuin menin mitään ostamaan. Oli vähän helpompaa tarkistaa kotona mitä mikäkin oli ja sopiiko ne akvoihin. Miksi en tätä ole aiemmin keksinyt? Varmaan toimisi kännykkäkamerakin tuohon tarkoitukseen!

100-litraisessa akvassa oli tiikerilumme, joka hieman viihtyi turhankin hyvin. Se sai uuden kodin serkkuni tuoreesta akvasta. Hänellä on nimittäin kaksin verroin tilaa, niin sinne tuo lumme on onnen omiaan. Laitoin sen hänelle eilen postissa ja toivottavasti on ehjänä perillä… oli se aika ilmavasti pakattu, ettei ihan risana pitäisi olla. Siirrän pikkuakvaan muitakin rehuja tuosta isommasta, esimerkiksi rotalan ja vesiruton. Katotaan mitä niille käy. Kongonkeihäslehti on melkoisen ”ruosteisen” näköinen, mutta epäilen, että tiikerilumme vei siltä ravinteet. Toivon, että se tokenee. Mutta tässä akvauutiset tältä erää ja seuraavaksi sitten niitä kuvia noista virityksistä.

Pikkuisia Platyjä taas + muutakin akvaan Read More »

Uusia kasveja akvoihin

Hankin ”pitkästä aikaa” akvaan uuden kasvin, joka on minulla ollut aiemminkin kasvatettavana. Kasvi on Anubias var Nana. Edellisestä kokeilusta on enää rippeet jäljellä pienemmässä akvassa ja toivottavasti olen nyt astetta viisaampi kasvin suhteen, ja saan sen pysymään hengissä. Tiedetään – oma vika se oli ettei alunperinkään kasvanut mihinkään ja se lopulta mätäni. Olen nyt tehnyt asian toisin…

Minulla oli hieman hukkaostoksena akvaan hankittu ylisuuri mangrovepuun pala, jonka päätin pätkiä pieniin osiin. Näin sain isolle osaa uusista kasveista kasvualustan. Uusia kasveja on muitakin, kuin kääpiökeihäslehti (Anubias). Vinkkinä on iät ajat käytetty siimalla sidontaa, jos halutaan jonkun kasvin tarrautuvan ajastaan johonkin pintaan kiinni. Eli siimaa vaan ympärille niin kasvi on vaikkapa puupalassa sen avulla aluksi kiinni. Yhden vinkin haluaisin vielä lisätä tuohon siiman kanssa kiinnittämiseen: hanki joku toinen pitämään siitä kasvista ja puupalasta kiinni! Minulla meni varmaan tunti kun sain muutaman keihäslehden tuohon puupalikkaan sidottua kun se siima on niin pirun liukasta vaikka kuivaisi kädetkin. Kasvi pysyy myös halutussa kohdassa hieman paremmin kun toinen pitää siitä kiinni… tai ainakin siitä puupalikasta. Hermot meinas mennä, mutta sain kuin sainkin ne paikoilleen. Niitä on yhdessä pitkähkössä puupalassa nyt kiinnitettynä neljä.

Tässä kuva akvasta 22.1.2011

Kääpiökeihäslehtiä on hurja määrä yhdessä ruukussa ostettaessa. Kasvi maksoi noin 9 euroa, mutta siitä sai viisi erillistä kasvia, ja olisi saanut varmaan enemmänkin jos olisin pilkkonut sitä pienempiin osiin. Seuraavassa kuvassa pitkulainen puupala, johon kiinnitin neljä anubiasta.

Jätin sen pusikon suuremmaksi jossa oli jo kukintoja. Tässä lähemmin kuva siitä Anubiaksesta joka kukki ihan täysiään. Melkoisen mielenkiintoisen näköinen. En tiedä kuinka paljon suuremmaksi tuo edes kasvaa, mutta epäilen, ettei järin korkeaksi ainakaan. Tämä suurin kasvi niistä pätkityistä on erillisessä puupalassa kiinni, ja on siten liikuteltavissa eri puolelle akvaa, jos tarve vaatii. Nuo muut neljä ovat tuollaisessa pitkulaisessa kiinni ja se on hieman haasteellisempi sitten sijoittaa… tai parastahan kaikille olisi että se pysyisi siinä paikallaan 🙂

Anubias var. Nana eli Kääpiökeihäslehti

Ihastuin täysiään yhteen toiselta akvaharrastelijalta saatuun Tiikerilumpeeseen! Se juurtui todella hyvin, ja nopeasti. Nyt siihen tulee jo ainakin yksi lehti/viikko lisää, jopa parikin lehteä. Voi olla että sen kanssa tulee vielä ongelmia kun on niin suurikin. Jossakin ohjeistettiin leikkaamaan sellaiset pintavarret pois, jos niitä ilmaantuu. Omaan kasviini ei vielää sellaista ole tullut, mutta se onkin ollut istutettuna vasta pari-kolme viikkoa. Tämä minun versioni kasvista on ilmeisesti vihreä, vaikka siinä vähän punaista onkin.

Nymphaea lotus eli Tiikerilumme

Tiikerilumpeen takana kasvaa pistokkaista lisätyt Rasvalehdet (4 kpl), joista ostettujen versioiden emokasvit ovat sijoitettuina keskelle akvan takaseinustaa. Saattaa olla, että keksin niille jossain vaiheessa paremman paikan, kun alkaa vaikuttaa siltä, että ne menevät koko ajan sekaisin vasemmassa laidassa olevien Amerikantähdikkien kanssa. Molemmat kasvavat kauheaa kyytiä! Amerikantähdikkiä olen jo siirtänyt tuonne pienempään akvaan (70-litranen) yhden taimen, jotta sinne saataisiin lisää kasvillisuutta. Edelliset eivät oikein viihtyneet siellä. Nyt istutin sinne sellaisen tähdikin, jossa on juurakko mukana. Jos vaikka ei mätänisi juuret tällä kertaa, ainakaan niin nopeasti. Tähdikkejä on karsittava tuosta määrästä kohta taas kuitenkin… Hyvä kasvi, jos tarvitsee nopeakasvuisia kasveja, mutta rujon näköinen alarungosta, jos ei saa kauttaaltaan valoa! Pitää siis vähän väliä nyppiä latvustoa lyhyemmäksi.

Tässä on myös yksi uusi tulokas, Anubias heterophylla eli Kongonkeihäslehti. Taas sellainen lajike, joka on istutettava hiekan yläpuolelle etteivät juuret mätäne. Sitä varten minulla oli yksi magrovepuun palanen varattuna johon saan tuon suuren kasvin laitettua.

Anubiasheterophylla eli Kongonkeihäslehti

Näyttäisi tämäkin kasvi viihtyvän hyvin akvassani 🙂 Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen viime kesän jälkeen! Tosin, kun olen näköjään onnistunut pitämään veden hyvänä, niin tuossa Kongonkeihäslehdellä loikoileva Ottokin on viihtynyt akvassani, ja nehän ovat oikein loistavia levänputsareita. Pitävät siis hyvin tuollaiset hitaasti kasvavat kasvit puhtaina. Onhan tuossa toki pieni määrä ”karvaa” mutta ei se nyt maata kaada. Pitänee rapsutella se jossain vaiheessa pois siitä kun käy tuota sen takana olevaa Tähdikkipusikkoa karsimaan. Siitä sitten tuonnempana….

Uusia kasveja akvoihin Read More »

Platyt senkun vähenevät…

Johonkin olen varmasti kirjoittanut jo, että päätin erotella platyistä pojat ja tytöt eri altaisiin? Noh, niin olen tehnyt ja nyt meininki on hieman rauhoittunut. Minulla on niitä poikasia edellisiltä platyiltä 8 kappaletta, ja niistä on neljä koirasta 70-litraisessa akvassa, ja neljä naarasta 100-litraisessa akvassa… miksi en ostanut heti sellasta 200-litraista akvaariota?!? Tekisi mieli kirota kunnolla, mutta ei se tilannetta mihinkään muuttaisi… turhat höyryt saa päästettyä kropasta vaikkapa siivoamalla! Menköön sekin hyötykäyttöön jos täytyy vähän vi**ttaa.

Olen tässä muutaman platyn laittanut kuoppaan, niin sanotusti, kun ”matokuuri” aloitettiin. En tiedä onko niillä edes mitään matoja ollut, mutta suljetaan sekin mahdollisuus pois. Vettä on vaihdettu viikon välein molempiin akvoihin ja muut fisut kyllä porskuttelevat ihan ok, mutta noita platyjä on vain menehtynyt. On paljon mahdollista, että jotkut noista lajeista eivät vain kestä olosuhteita tms. Pari sellaista ostettua yksilöä ovat kestäneet vähän kaikkea. Kuitenkin tuosta tankista, mistä platyt kuolevat, niin otot ovat edelleen hengissä, jotka ovat erittäin herkkiä kaikille vedenmuutoksille. Pakko siellä jotain on olla oikein. Pitänee käydä mittauttamassa vesiarvot vielä uudelleen. Akvassani saattaa olla liian pehmeää vettä heidän makuunsa… mutta senkin tietää sitten tarkemmin kun käy ne vesiarvot mittauttamassa.
Kävin kirjoittamassa asiasta Aqua-Web-foorumille. Seuraavassa linkki:
http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=39&t=181525

Platy problem

Kävin ostamassa kaupasta aikanaan kaksi tummemman punaista platyä, kun ne olivat mielestäni todella kauniin värisiä. Akvan lamppu myös korostaa punasävyisiä kaloja. Toinen oli koiras ja toinen naaras. Koiraat olivat tuolla pienemmässä tankissa, niin kuin jo mainitsinkin, ja naaras tässä suuremmassa. Koiras kuoli vissiin kuukausi sen jälkeen kun olin sen hankkinut ja naaras on tuolla heittämässä henkeään parasta aikaa. Koirasten kohtaloksi on saattanut koitua myös yksi toinen poika-platy, joka oli altaassa hetken aikaa. Olen yrittänyt lueskella kaiken näköisiä käyttäytymismalleja noille fisuille, mutta en ole kyllä törmännyt sellaiseen artikkeliin vielää, jossa kerrottaisiin, että koiras-platy tappaisi toiset kalat jahtaamalla… varsinkin jos ne muut platyt ovat myös koiraita. Onhan tuolla tankissa muitakin kaloja kuin platyt! Niin sanotussa ”ukkotankissa” saivat kyytiä muutkin kalat kuin platyt kun siellä oli kunnon kukkoilija-platykoiras! Sama ukko kerkes parittelemaan varmaan kaikkien naaraiden kanssa tuolla isommassa altaassa, ja jahtaamaan ne henkihieveriin, ennen kuin tajusin siirtää sen sieltä pois. Siirsin sen myös sillä tavoin, että se joutui olemaan jonkun aikaa yksinään platynä siellä pikkualtaassa. Sitten siirsin muita koiraita sinne jälkikäteen, jotka saivat myös kukkoilijalta kyytiä. Noh, ei siinä muu auttanut kuin pistää ukko ”ojennukseen”. Nyt altaassa on rauhallisempaa kun siellä on vain neljä itse kasvattamaani koiras-platyä… ne ovat vieläpä veljeksiä.
Tässä kuva siitä kuolevasta platystä… se oli oikein pulskea vielä pari viikkoa sitten. Luulin, että loishäätö olisi tehnyt sille hyvää. Kuva on otettu 6.1.2011

Red Wagtail Platy

Loishäätöä on tämän päivän jälkeen enää yksi kolmen päivän kokonaisuus jäljellä ja aion tehdä uuden häädön kesällä sitten.

70-litraisen akvan muodonmuutos
Pikkutankkiin on tarkoitus vaihtaa hiekka jossakin välissä lähiaikoina hienompaan, kunhan saan aikaiseksi hankkia muutaman lisä-ämpärin mihin voin varastoida vedet ja kalat siksi aikaa. Musta sora on näemmä ihan liian karkeaa kuparimonnisille, joita haluaisin tuonne lisää. Epäilen sora-asiaa vain siksi, koska kupareilta on hävinneet viikset jostakin syystä. Muilla monnisilla ne ovat olleet ihan ok tallella. Kuparit ovat muutenkin hirmuisen säikkyjä. Niitä on vain kolme, ja jotenkin minusta tuntuu siltä, että se yksikin niistä on sokea kun se välillä ui missä sattuu eikä ole niiden muiden kanssa parvessa. Tarkoitan uimista missä sattuu sitä, että se ui akvan keskiosassa eikä mene pohjalle laisinkaan. En kehtaa sitä nyt vielää lopettaa. Hengissä se on pysynyt useamman kuukauden jo kuitenkin noinkin ja ruokaa se jostakin kasvien lehdiltä välillä näyttää saavan. Mutta tuo akvan hiekanvaihtoprojekti on sitten jo seuraavan blogin aihe… samoin uudet kasvien hankinnat.

Platyt senkun vähenevät… Read More »

Scroll to Top