Marraskuu oli taas ja onneksi kohta ohi

Sitä ei tarvitse paljon mennä pieleen kun se vaan menee. Kirjoitin vuosi sitten, että marraskuu on vuoden paskin kuukausi, sitä se todellakin usein on. En halua edes arvuutella mitä vuoden päästä tulee olemaan. Tänä vuonna menetimme perhepiirissä rakkaan kissavanhuksen, Kiksun. Kiksu oli edesmenneen koirani, Foxyn lemmikkikamu. Olin ajatellut tehdä jonkin suloisen satumaisen tarinan tästä ihanasta karvakamusta, mutta en nyt saa sellaista aikaan sitten mitenkään. Kiksu kyllä ansaitsee sellaisen! Olen jotenkin ihan lukossa tällä hetkellä… en vain kykene. Teen työt, neulon ja katson jalkapalloa. That´s it.

Kiksu makoili vielä nurmikolla kesällä 2022.

Olen taistellut ajatustasolla koko kuukauden, että miten ihmeessä saisin aikaiseksi laittaa kämppäni ojoon, kun se ei nyt ihan miellytä minua. Tein jonkin verran muutoksia ja joistain asioista on luovuttava. Jotkut asiat ovat selkiytyneet hyvinkin, mutta toiset taas junnaavat paikoillaan. Siinä välissä kuitenkin käytän tavallaan turhaa aikaa vaikkapa neulomiseen. Miksi? Kuitenkin päädyn purkamaan kaikkit tekeleet, tai suurimman osan. Joka syksy on sama juttu! Silloin toki asiat oli eri tavoin kun oli vielä lemmikit. Jaksoi välittää asioista. Silloin kävi myös kavereita kylässä ja oli ihmisten kanssa tekemisissä. Nykyään olen tekemisissä kenenkään kanssa vain puhelimitse tai somettelun välityksellä. Lemmikeistä sai uskomatonta voimaa.

Kyllä tää tästä… pitää vaan pysähtyä miettimään.

Kaivoin kevään jälkeen neulomiskamat esiin, ja sieltähän paljastui miltei valmiit villasukatkin. En muistanut edes tehneeni näitä. Noh, tehdään sitten loppuun saakka ja otetaan käyttöön. Voi sitten siirtää edes jotakin ”valmiiksi tehtyjen pinoon”. Kyllä tää tästä, uskoisin. Aina sieltä täältä saan jonkun homman hoidettua maaliin asti. Onko sitten vaan niin, että kun täällä kotona saa elää kuin elopellossa, niin ei tule tehtyä asioita kuten on ennen tehnyt, silloin kun vielä ihmiset kävivät kylässä? Kuha ite mahtuu tänne ni se on pääasia. Vitut siitä miltä näyttää kun kukaan ei ole katselemassa!

Syksyllä iskee neuloosi

Kyllä minua kiinnostaa asuinympäristöni kuitenkin, en luovuta varmaan koskaan sen suhteen. Joka kevät ja syksy pähkäilen miten voisin elävöittää kotiani jotenkin. Nytkin mietin josko vaihtaisin silti yhdet toiset verhot olohuoneeseen mitä olin aluksi ajatellut sinne. Eli, revin alas syksyllä laittamani verhot ja ripustan uudet.

Minulla on yhdet aivan upeat vintage-verhot, joita olen silloin tällöin käyttänyt. Ne ovat vaan suht tummat ja siksi hieman emmin niiden käyttöä juuri nyt, kun on niin pimeä vuodenaika ja mieli ei ole mitä ylimmillään. Ne ovat ihanat design-verhot. Tässä ne ovat makkarissani vuonna 2019, kun Foxy oli vielä elossa. Otin ne pois siinä vaiheessa kun vein Foxyn viimeiselle matkalle.

Anja Terho – Ruusu hänelle oranssinpunaiset verhot

Verhot on muuten suunnitellut Anja Terho ja näiden kuosi on nimeltään Ruusu hänelle. Tämä kuosi on todella vanha. En löydä näistä mitään ihmeellistä tietoa internetin syövereistä, mutta ilmeisesti nämä eivät ole kovinkaan yleiset. Jos sinä tiedät näistä jotain faktaa, niin kerrothan ihmeessä minulle?

Vuosi sitten marraskuun lopulla satoi ensilumi. Tänä vuonna ensilumesta ei ole tietoakaan. Hämmentävää on, että jopa Helsingissä on satanut ensilumi mutta meillä ei. Täällä on vain synkkää ja pimeää. Pienet lumipuuterit maassa eivät valaise yhtään maisemia. Tämäkin kuva on otettu 21.11.2022 ja samalta siellä näyttää nytkin. Viikossa ei minkäänlaista muutosta. Pikku pakkasta on ollut koko viikon.

Marraskuussa 2022 ei vielä ole lunta Imatralla

Olen syönyt mittapuuni mukaan ennätysmäärän suklaata. Saksalaisen kauppaketjun kassojen läheisyyteen oli ilmestynyt yksi lemppareistani, Pandan klassikot-suklaakonvehtirasiat. Sellainen piti ottaa mukaan. Tässä suklaarasiassa ei ole yhtään pahanmakuista karkkia! Jos jotain negatiivistä tästä väkisin hakee, niin rasiassa saisi olla vielä toinen kerros näitä herkkuja. Nyt niitä on vain yksi, ja siitähän ei tule kuin… noh, en tule vihaiseksi. Kyllä minulla useita päiviä menee tämän tuhoamiseen vaikka karkkeja rasiassa onkin vain 16 kappaletta.

Yksi suklainen maku-uutuus, jota minulle suositeltiin, oli Fazerin vihreät kuulat-suklaalevy. En siis pidä vihreistä kuulista lainkaan. Serkkuni suositteli minulle tätä, ja olinkin yllättynyt kuinka syötävää tämä loppu peleissä oli. En aio ostaa sitä itselleni enää uudelleen, sen verran se oli minun makunystyreilleni outoa. Suklaa oli todella herkullista mutta ne vihreät kuulat jotenkin jäivät hampaisiin vain kiinni. Se oli outo kokemus, kun en normaalisti syö niitä vihreitä kuulia lainkaan. Jos saan tällaisen lahjaksi, syön sen. En suinkaan heitä pois. Muuten ei vaan ole ”miun juttu”. Hintakin oli vähän ”mitä vi**ua”-osastolta kun se maksoi 3,20€! Saa siis jäädä jatkossa karkkihyllyyn.

Makuuhuoneessa on yksi murheenkryyni, nimittäin vanha arkkupöytä, jolle en oikein keksi enää mitään paikkaa. Yritin myydä sen, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut siitä. Se oli aiemmin sellaisessa kohdassa parvekkeen oven edessä, johon Foxy (koira) kävi tekemässä vahinkopissit, kun ei pystynyt enää pidättelemään. Pöytä ei ollut lattiatasolla, ja se pysyi vahingoittumattomana.

Foxylla oli diabetes, tai se oli oire muusta vakavammasta. Kävin siivoamassa päivittäin koiran pissat parvekkeen oven edestä noin puolen vuoden ajan. Voin sanoa, että se oli rankkaa. Joskus sain siivota useammankin kerran kuin yhden.

Laitoin arkkupöydän makkarin nurkkaan pystyyn ja sisälle jotain koreja lankoja varten. Nyt kuitenkin haluan keksiä tuolle jotain muuta käyttöä. Olisin ostanut kalkkimaalia kesällä paikaillisista kaupasta, mutta kellään ei ollut sitä suoraan hyllyssä. Asia jäi hautumaan. Pöytä on kuitenkin kokopuuta enkä haluaisi laittaa sitä uuniinkaan. Jospa saisin tuunattua sen jotenkin? Haluaisin sille jonkin muun stigman, kuin koirani kuolemaan liittyvän.

Marraskuu on luopumisen aikaa

Olen yrittänyt vältellä tätä aihetta koko kuukauden, mutta pakkohan se on jotenkin käsitellä. Vanhempieni kissa, Kiksu, siirtyi tassutaivaaseen 7.11.2022 maanantaina. Emme ehtineet viedä häntä lääkäriinkään asti, kun hän oli jo menehtynyt ennen perille pääsyä. Kiksu oli löytökissa ja arvelimme, että hänen ikänsä oli siinä jossain 16-18 iän hujakoilla. Vanha rouva oli jo. Onneksi sain otettua edes tassukuvan ennen kuin lähdimme viemään rakasta kissaamme viimeiselle matkalle.

Kiksu – pieni rakas kissa on poissa

Kiksu oli ollut koko elämänsä aika terve, vasta nyt kesällä sillä todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Noh, ihan yleistä kissoilla, kuulemma. Se on sitten ihan itsestä kiinni mitenkä tämä hoidetaan, ja aina kaikkea ei voi hoitaa. Ihmisillä nämä asiat ovat jotenkin aivan erilaisia. Me kun pystymme kommunikoimaan asioissa. Tai voivathan eläimetkin, mutta emme tunnista niitä ”sanoja” ehkä tarpeeksi hyvin. Tämä pieni tyttökisu oli kuitenkin todellinen selviytyjä. Kerron tarinan sitten joskus myöhemmin ehkäpä juuri siinä sadun muodossa. Nyt on kuitenkin vain hyväksyttävä tosiasia, että tämä pieni kilpparityttö ei enää tassuttele minuakaan vastaan kun menen vanhempiani morjestamaan. Toivon vanhemmilleni voimia, joiden arki muuttui aivan täysin. He tekivät kaikkensa tämän kissan vuoksi.

Kun tunnet jonkin aivan upean ja ihanan lemmikin noinkin kauan, siihen muodostuu aivan erityinen side, jota on vaikea selittää kenellekään. Itselleni nämä lemmikkien menetykset ovat olleet todella rankkoja. Se ei riitä, että tiedostaa, että ne ovat lyhyempi-ikäisiä ja niistä on vaikea luopua sitten joskus.

Nyt olen luopunut kaikista lemmikeistäni muutaman vuoden sisällä. Tällaista se elämä on! Nyt on enää muistot jäljellä ja läjäpäin lämpökynttilöitä, joita sytyttää palamaan jonkun muistoksi. Sytytin 8. marraskuuta lämpökynttilöitä Foxyn, Speden, Uunon, Urhon ja Kiksun muistoksi. Toivottavasti seuraavana syksynä samanlainen setti riittää.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top