palavarakkaus

Kesäkukkia vieläkin

Kokeilin ensimmäistä kertaa laittaa perennoja parvekkeelle kasvamaan, sekä joitakin kesäkukkia. Laatikossa on ollut tarha-alpia, palavarakkaus, gladioduksia, akileijoja, kehäkukkaa ja päivänkakkaraa. Tarha-alpi ja palavarakkaus ovat kukkineet, ja olen niistä leikellyt kuivuneita kukanvarsia pois.

Gladiodukset (2kpl) ovat tehneet kunnon varret, mutta kukkavartta ei vain näy missään. Voi olla että olen sen istuttanut jotenkin väärin. Kuten vielä kuvasta näkyy, niin palavarakkaus on tehnyt joitakin pikkukukkasia vielä. Ilmeisesti nämä ovat sellaisia ”hätäkukkia” että kasvi pääsee talvehtimaan. Sain siis pitkitettyä kukintoa ties mihin asti kun olen leikannut niitä kuivumispisteessä olevia kukintoja pois.

Kehäkukka ei meinannut aloittaa parvekkeella kukintoaan sitten millään. Liekö syynä oli sitten liika kuumuus. Pihalla kukkapenkissä ne suorastaan rehottivat, ja ovat kukkineet jo ainakin kuukauden. Ehkä sinne pieni muistilista, että niitä ei kannata istuttaa enää ihan niin lähekkäin, tai ne pitää ainakin tukea jollakin, kun menevät kasvaessaan ihan solmuun. Sama pätee näköjään tuolla parvekkeella kukkalaatikossa!

Jouduin myös siirtämään parveketomaatin vierestä toisen basilikan lattialle. Se näyttää viihtyvän nyt paremmin kun ei ole täysin lasissa kiinni koko ajan. Basilikan vieressä on padassa akileija, jonka jouduin leikkaamaan alas noin kuukausi sitten. Ihmettelinkin miksi se ei oikein tykännyt olla siinä padassa, niin pataanhan olikin alkanut jostakin kasvaa sireeni 😀 Ei ihme, että akileija kärsi. Sireeni oli ilmeisesti tullut pihamaalta mukaan mistä akileijatkin ovat kotoisin. Toivottavasti saan tämän padallisen talvehtimaan, samoin pikkulajikkeen, joka kasvaa toisessa padassa.

Seuraavassa kuvia parvekkeelta otettuna
Kuva on otettu suoraan alapuolelta. Pihamaa on täynnä tällaisia betonisia kukkapatoja
Naapurin mummoille on pihalla kaksi keinua. Tässä niistä toinen, sekin suoraan parvekkeeni alapuolella.

Talon asukkaat ovat erittäin aktiivisia kesäisin pihamaan suhteen. He ovat laittaneet pihamaata jo useamman vuoden, ja näkymä alkaa olla jo silmiä hivelevää 🙂 Näen tämän lähes saman kauneuden tässä tietokoneellanikin istuen, koska ikkuna on samaan suuntaan… itse asiassa kukkapenkki näkyy lähes kokonaisuudessaan tähän, jossa istun nyt! Parvekkeelta otetussa kuvassa se jää hieman tuonne taka-alalle pusikoiden taakse.

Vasemmassa yläkulmassa näkyy heikohkosti polku, joka menee metsän läpi. Ihmiset käyvät siellä taluttelemassa lemmikkejään – kissoja ja koiria. Tuon varastorakennuksen toisella puolella on toinen keinu sekä sinne on laitettu kesäkalusteita. Käyn napsasemassa siitä kuvia kunhan kerkeän.

Kesäkukkia vieläkin Read More »

Kasvien tuki talkoot

Oli muuten täpärällä, että kuukausi sitten istuttamani herneet eivät delanneet täysin… olin unohtanut tyystin laittaa niille tuet.

Kun sattuu olemaan tuollaiset polttavat parvekelasit, niin on syytä huolehtia, ettei kasvien lehdet ole niissä kiinni. Nimittäin, ne nuutuvat todella helposti! Virittelin eilen (la:na 8.8.) herneilleni narut, jota pitkin ne sitten pääsevät kasvamaan. En tiedä, onko paikka liian paahteinen, kun laitoin ne parvekelaatikkoon lasien sisäpuolelle.

Kuvassa: vasemmalla puolella parvekelaatikossa on herneet ja oikealla puolella niiden vieressä koristekrassi, tai köynnöskrassi… en muista kumpi.
Molemmat on tuettu kattoon viritetyillä juuttinaruilla. Siinä on kaksi laatikkoa, vaikka äkkiseltään näyttääkin, että kaikki olisivat samassa laatikossa.

Onneksi olin kaukaa viisas, ja tajusin keväällä pyytää tuttavaani poraamaan kattoon useita reikiä, että saan laiteltua sitten niihin koukkuja jne jos tarve vaatii. Vielä yritän muistaa pyytää, että saisin reiät ikkunan eteen, niin vuoden päästä saan siihen sitten jotakin mukavaa vielä kasvamaan.
Ihanan aurinkoinen tämä parvekkeeni on, mutta toisinaan hieman kuuma – varsinkin tänä kesänä on ollut tuskaisen kuuma. Yritän tajuta asian laidan sitten vuoden päästä, ja jättää edes yhden avattavaksi soveltuvan parvekelasin 🙂 Ei tullut mieleenkään näin tehdä tänä vuonna, koska en itse polta tupakkia, niin ei niitä laseja sillain olis tarvinnu avata… jollei siis ole näin hemmetin kuumaa! Ja jos kissat karkaavat… Noh, kai sitä ”viisaana homo sapienssinä” osaa työkaluja käyttää ja sen verran soveltaa tulevaisuudessa…

Enivei, Tästä tuota pikaa pitäis lähteä tuttavan pihalle tekee vähän pihatöitä. Tarkoituksena olisi istuttaa hänen pihalleen joitakin siirtokasveja villiintyneeltä naapuritontilta. Naapuritontin setä oli oikein mukava, ja sanoi, että niiden rehuille voi tehdä mitä vaan. He eivät itse asu siinä talossa, ja siitä syystä eivät voi oikein tehdä pihalleen mitään. Olivat perineet sen omalta äidiltään, joka viimeisen kerran ajeli mopoaan kolmisen vuotta sitten vielä 92-vuotiaana. Aika sissimummo! Ja voi luoja, miten kauniita kukkasia siltä jää perinnöksi naapureille 🙂 (kunhan nyppii ensin etanat hitolleen)

Mm. tämä todella kaunis Palavarakkaus tulee siirtymään tuttavani tontille!

Seuraavassa kuvassa hieman esimakua tontista, millainen viidakko siellä oikein odottaa!

Etualalla näkyy Tarha-alpia vasemmalla, ja oikealla puolella on Ukonkello (Campanula latifolia), josta siirrän molempia värejä. Samoin pihalle siirretään kaikki mahdolliset Akileijat ja Malvat. Kunhan kuusesta leikatut oksat on poltettu kaikki, siirretään kuusen juurelle kasvamaan toiselta tuttavaltani saatavia kotkansiipi-saniaisia.

Jees, mutta nyt pitää taas lopetella, ja keitellä tuttavalle kahvit, kun tulee minut täältä noutamaan. Kuulemisiin taas seuraavaan kertaan.

Kasvien tuki talkoot Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top